Antautua ja ottaa vastaan

Osaan olla yksin, mutta toisinaan pysähtyminen on vaikeaa. On vaikea ottaa vastaa sitä, mitä minussa sillä hetkellä on. Pysähtyminen itseni äärelle on nostanut kipua siitä, kuinka yritän selvitä yksin ja kuinka yksin joudun selviämään. Aiemmin kyse on ollut enemmän siitä, että minun on aika selvitä myös yksin. Nyt nousee vahvemmin se, että haluan ottaa vastaan apua tai ylipäänsä ottaa vastaan asioita eikä olla liian yksinpärjäävä.

Tunnistan ollessani yksin tunteideni kanssa, kuinka vaikeaa se on minulle. En ole saanut siihen lapsena tukea ja apua, mitä sisimpäni tällä hetkellä haluaa. Kokemusta siitä, mitä on olla tuettu. Enää tarve ei onneksi ole pakonomaista, vaikka tunnistan kaipuun olla tuettu. Tällä hetkellä se painottuu enemmän kaipuusen saada nimenomaan miehiltä tukea. Koen tällaisen kaipuun olevan tervettä kaipuuta ja tietynlaista yhteisöllisyyteen kuuluvaa kaipuuta. Yksin ei tarvitse selvitä.

Jotain tässä vielä on käsiteltävää, koska olen jo pidempään osannut hakea apua ja jossakin määrin myös pyytää. Ongelma on ollut vastaanottamisessa. En ole kyennyt olla kannateltavana ja antautua siihen, että kaikki ei ole minun käsissäni eikä minun tarvitse siihen edes pyrkiä. En ole myöskään pystynyt kohtaamaan oma rajallisuuttani ja häpeääni siitä, etten kykene olemaan kaikkivoipainen.

Tiedän olevani askeleen lähempänä kohti antautumista ja vastaanottamista. Tuntuu, etten enää jaksa ja halua pärjätä yksin. En varsinaisesti ole nyt äärirajoilla, vaan haluan enemmän kuin, mihin kykenen näillä resursseilla. Haluan myös enemmän elämältä ja uskon siihen, että saan lisämausteita, kun pystyn paremmin heittäytymään ja ottamaan vastaan.

Kohti yhteyttä ihmissuhteissa

Elämässäni on toistunut kaava, jossa haen huomiota ihmisiltä, jotka eivät minulle anna huomiota. Olen roikkunut kiinni heissä ja toivonut saavani heidän hyväksynnän. Ne jotka ovat minusta kiinnostuneita, en ole heistä ollenkaan kiinnostunut.

Minulla on ollut mahdollisuus seurata, mitä minussa tapahtuu kolmenlaisessa erilaisessa tilanteessa. Yhden kohdalla olen yrittänyt luoda häneen yhteyttä ja saada hyväksyntää. En ole tuntenut ihmistä pitkään, joten vaikea sanoa pidemmällä aikavälillä, millaiseksi tämä muodostuu. Tämän perusteella sanoisin, että hän edustaa minulle tyypillistä kaavaa. Tälläisiin ihmisiin jään helposti roikkumaan, vaikka en saa vastakaikua.

Toinen ihmisryhmä on se, joka on minusta kiinnostunut. Aluksi saatan tuntea hyvää oloa tällaisten ihmisten kanssa, koska on imartelevaa saada huomiota ja jopa ihailua osaksi. Yleensä tällainen käytös kuitenkin herättää enemmän ahdistusta. Tällaiselle ihmiselle olen lähiaikoina antanut mahdollisuuden ja halunnut tutkia, mitä minussa tapahtuu. Hänessä on paljon ihanaa, mutta samalla huomaan ahdistuvani. Tunnistan, että hän haluaa enemmän kuin minä meidän suhteesta, mikä saa minut ahdistumaan. Niin kauan kun en ole hänelle rehellinen, niin kauan hänen seuransa minua ahdistaa. Olemalla rehellinen puhdistan sen, mitä meidän välillä on sanomatta ja voimme mennä kohti meille sopivaa etäisyyttä/ystävyyssuhdetta.

Kolmas ja minulle vieras ryhmä on se, jossa minulla on yhteys toiseen ihmiseen ja meidän välillä on molemminpuolista kiinnostusta. Tällaisia ihmisiä minulla ei ole montaa elämässä, koska olen keskittynyt ryhmään yksi. Vasta näiden kokemuksien myötä olen oivaltanut, mitä oikeasti haluan ihmissuhteiltani ja mitä aion tavoitella. Nyt tiedän, edes hitusen, mitä on molemminpuolinen ystävyys, luottamus, yhteys ja välittäminen. Tälläisiin ihmissuhteisiin aion panostaa ja antaa aikaa. Se on tosi tärkeää ja arvokasta. Yhdistävä tekijä minulla on tällaisten ihmisten kanssa ilo. Meidän silmät hymyilevät toisen katseessa.