Arvottomuus, hätä ja turvattomuus

Pinnassa on taas miessuhteet, isäsuhde ja niistä nouseva arvottomuus. Olen ihmetellyt, miksi minun on vaikea hyväksyä miehille uusi kumppani. Oikeastaan järjestäen heillä on ollut ennen minua uusi seurustelusuhde. Se tekee kipeää. Miksi? En edes halua heitä takaisin. Järjellä haluan sallia heille hyvää, mutta tunnetasolla se tekee kipeää. Jotain tässä on opittavaa, koska tilanne toistuu monesti elämässä.

Oivalsin, että arvoni on ollut vahvasti kytköksissä miehiin. Arvottomuuteni korostuu, kun exilläni on uusi ja minä olen yksin. Olen kokenut lapsena, että en ole ollut yksin mitään, mutta isäni lapsena paljonkin. Olen ollut hänen jatkeensa ja siitä saanut kiitosta. Sinkkuna en saa hyvää mistään. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta tässä tilanteessa menneisyys nousee estradille.

Exäni seurustelee. Sain tai pystyin ensimmäistä kertaa tuntemaan, miltä minusta tuntuu se, että hän seurustelee. Tunnen hätää ja turvattomuutta yksin, kun en seurustele. Haluan paeta tilanteesta, kehollisesti minulla on paha olla. Se kontrasti, että olen arvoton ja toisella taas elämä hymyilee tulee näkyviin.

Tämä valaisee myös läheisriippuvuutta, jota minulla on. On helppo jäädä vääriin ihmisiin kiinni, ettei ole tarvinnut olla yksi. Olen voinut taitavasti välttää oman arvottomuuden kohtaamista. Siitä olen kiitollinen, että olen päättänyt kohdata tämän. En halua enää kantaa sitä mukanani. Tärkeintä tässä kohtaa on ollut uskallus tuntea kehollisesti tilanne

Itkun äärellä

Minulla on ollut hektinen päivä ja kaipaan omaa tilaa, kaipaan itkemistä. Kun en omaa tilaa saanut, tunnistin kovasti kaipuuta saada hoivaa, huomiota ja kosketusta. Se mikä minut lopulta palautti itseni äärelle oli itkeminen. Sen jälkeen en enää kaivannut samalla tavalla huomiota, vaan voin hyvin. Koin puhdistuneeni. Samaa ei olisi tapahtunut puhtaasti hoivan, kosketuksen tai huomioimisen kautta, ei ilman itkua.

Jäin tutkimaan, mistä itkuherkkyys mahtaa johtua. En ole aina ollut itkuherkkä, vaan olen padonnut tunteet sisään. Uskon pohjimmiltani olevani herkkä itkemään ja nyt itkenkin vaihtelevasti. Väsyneenä ja stressaantuneena selvästikin enemmän. Tunnen saavani yhteyden itseeni itkemällä ja voin paremmin. Itken myös liikutuksesta ja syvästi tuntiessani. Tunnen sitten myötätuntoa, rakkautta tai kiitollisuutta.

Itkuni ovat erilaisia ja monipuolisia eikä siis vain suruun liittyvää. Tuntuu hyvälle saada otetta tästä, koska itkeminen ei ole ollut minulle helppoa. Olen hävennyt sitä ja piilotellut sitä. Nyt se tuntuu olevan tärkeä osa minua. Sen näyttäminen ja hyväksyminen ei aina ole helppoa, mutta haluan antaa tunteiden virrata vapaana. Haluan olla autenttinen minä.