Odotuksista kohti täyttymystä

Menen syvemmälle ja syvemmälle ytimeeni. Exään ja äitisuhteeseen liittyvät asiat ovat vieneet minua kohti yksinäisyyttä ja yksin olemista. Palaan siihen kohta.

Odotukseni exää kohtaan ovat todellisuudessa täyttymättömiä toiveita äidiltäni. Äiti ei voi niitä enää täyttää eikä kukaan muukaan ulkopuolinen, vain minä voin. Tämä tarkoittaa minulle sitä, että joudun kohtaamaan yksin asiat ja antamaan itselleni tarvitsemani. Nyt on aika käsitellä se, että täällä lopulta ollaan yksin, mutta ei välttämättä yksinäisiä. Yksin oleminen ei tarkoita sitä, etteikö olisi muita ihmisiä, vaan lopulta kaikki löytyy sisältä eikä muista tai muilta. 

Olen odottanut paljon muilta ihmisiltä ja saanut usein pettyä. Eivät he pysty tarpeitani täyttämään eikä heidän kuulukaan, vaan minun tehtäväni on taasen kuoria tätä sipulia. Tämä satuttaa siksi, että kaipaan yhteyteen ja saankin huomata, että muut eivät ole minua varten. Tiedän, että minusta revitään riippuvuutta pois ja nostetaan omille jaloille. Vasta sitä kautta aito yhteys mahdollistuu. 

Tätä sipulia kuoriessa ymmärrän myös sen, että odotan äidiltäni paljon. Aiemmin käytin menneisyyttä hyväkseni oikeuttaakseni nyt asioita. Olen tietämättäni yrittänyt kaataa menneisyyden kuormaa äidilleni, vaikka se ei hänelle kuulu. Hän olisi voinut hoitaa äitiytensä minun näkökulmasta paremmin, mutta mennyt on mennyttä. Hänet on tehnyt oman osuutensa äitiydestä.

Oivallusten myötä haluan päästää väärät sidokset irti äidin ja minun väliltä sekä exän ja minun. Odotukset toisilta ihmisiltä ovat yleensä täyttymättömiä toiveita menneisyydestä. Mitä avoimin mielin voin suhtautua muihin sitä vapaampi olen menneisyydestä. 

Odotuksista voin oppia sen, että jos minä kaipaan jotakin, sen pystyn täyttämään vain minä. Minun tehtäväni on kantaa vastuu itsestäni ja tarpeistani. 

Taasen lähempänä erillillisyyttä

Kaipuu päästä ytimeeni on kova. En halua esittää mitään tai elää jonkun muun elämää. Olen elänyt sellaista elämää oikeastaan koko elämäni ja ymmärrän, ettei se ole minua.

Oman elämän löytäminen ei kuitenkaan ole tapahtunut noin vain, koska olen sivuuttanut itseni. Kuulen kokoajan vahvemmin tarpeeni, mutta usein se on vielä kovin vaimeaa. Miksi?

Minussa ei ole tarvittavaa kiukkua ja vihaa, jotta voisin irrottautua muista tai päästää irti siitä, että minä en ole kuin muut. Jos en koe olevani erillinen ihminen, en voi elää omannäköistä elämääni. Minä voin olla erimieltä ja voin tehdä omia valintoja, vaikka toiset eivät tukisi niitä tai loukkaantuisi, jos kuljen omia polkuja.

Oikeastaan, jos tarkkoja ollaan, niin minussa on kiukkua ja vihaa, mutta en osaa kohdata sitä puolta itsessäni eli en saa siitä tarvittavaa potkua elämääni. Miellyttämällä muita pysyn väärällä tavalla sidoksissa muihin ihmisiin. En pääse silloin yhteyteen, vaan olen riippuvuussuhteessa.

Toiveeni omasta polustani edellyttää rohkeutta kohdata kiukku ja antaa sille tila. Nyt mielelläni jään voivottelemaan menneisyyttäni, jotta minun ei tarvitsisi kohdata todellisia tunteitani. Tällöin olen kytköksissä muiden elämään väärällä tavalla. Katketkoon tämä lanka elämästäni. En tarvitse muiden hyväksyntää elämälleni. Riittää, että menen kohti ydintäni ja olen itse onnellinen. Ei ole mitään syytä pelätä hylkäämistä ja yksinjäämistä, koska niin ei tule käymään niin kauan kun en itse hylkää itseäni.

Ystäväni viha taas viestii muutoksen tarpeesta

Onpas taas tunteet olleet pinnassa ja erityisesti viha. Se ei ole ollut tässä mittakaavassa pitkään aikaan läsnä. Tänään se muistutti itsestään. Aiempien kokemusten perusteella osasin sitä jo ymmärtää, vaikkakin muutaman päivän ajan se on jo minulle yrittänyt viestiä, mutta en ole ymmärtänyt sitä.

Huomaan, että elän vahvasti äitimyytin kanssa. Viha on osin sen seurausta ja osin muun. Olen tehnyt ratkaisuja, joissa en ole kuunnellut itseäni ja se on nostanut minussa käsittämätöntä kiukkua. Haluan exän jakavan enemmän vanhemmuutta kuin hän tekee. Kun otan vastuun itselleni asioissa, joissa en edes halua, olen kärttyinen. Kun yritän siitä exälle mainita, hän sanoo ignooraavansa kommenttini. Sekös lisää kierroksiani entisestään,  blääh.

Vaikka tiedostan kiukun syyn ja tiedän muutoksen tarpeen ja olen siihen jo tarttunut, en silti pysty täysin päästämään tunteestani irti. Se nousee, kun asiat eivät suju lasten kanssa.

Kaikki tämä juontaa juurensa taas sinne, kuinka yksin olen. Nyt käsittelen lähinnä vanhemmuuden näkökulmasta, mutta toki tämä heijastaa myös muuhunkin elämänosa-alueisiini.

En haluaisi lasten kärsivän tästä ja haluaisin oppia asiat johonkin pisteeseen asti hyväksymään. Jotkut asiat voi mahdollisesti muuttaa ja niihin aion tarttua. Tämä vain tuntuu olevan yksi iso kuorittava sipuli. Aina vain uutta kerrosta. Olen silti oppinut, että muutosta tämä kaipaa ja siihen on syytä tarttua. Tunteet viestivät siitä erityisen vahvasti eli en näe mitään syytä ohittaa sitä.

Teen kuolemaa ja uutta tulemista

Minulle tuodaan eteen kuolemaa. Ihmettelin, mistä tässä on kyse. Miksi monet ihmiset nostavat sitä teemaa minulle? Teema on tuttu myös mm. unieni kautta. Sitten oivalsin. Minussa on jokin kuolemassa.

Mikä minussa kuolee? Päästän irti muiden odotuksista ja arvoista, jotka eivät palvele minua. Heitän uskomukset romukoppaan ja alan luoda entistä vahvemmin omannäköistä elämää. Seuraan sitä, mikä on minulle hyväksi ja mitä sydämeni halajaa. Viis siitä, miten asiat "kuuluu" tehdä. Minusta tulee oman elämäni herra tässä päivästä lähtien. Haluan entistä vahvemmin olla se, joka minä olen.

Päästän irti siitä, mikä ei ole minua eikä palvele minua elää. Lupaan olla rehellinen itselleni ja näytän itseni juuri sellaisena kuin olen, myös haavoittuvaiset puoleni, unelmani ja rakkauden. Näytän itseni kokonaisena.

Näen muutoksen olevan lähellä. Olen toivonut tätä ja tehnyt valintoja siihen suuntaan. Nyt otan vastaan sen, mitä olen kauan toivonut. Sydämeni ohjatkoot elämääni ja rakkaus, läsnäolo, aitous ja rehellisyys täyttäkööt elämäni.

Rohkeus ottaa askel lähemmäksi kotiani, ydintä

Selkäni on taas seinää vasten. En tiedä onko asiat niin vai koenko minä sen niin. Olen kuitenkin siinä pisteessä, että minulla on rohkeus ottaa askel haluamaani suuntaan. En enää halua tätä, joten olen valmis ottamaan riskin ja hyppäämään tuntemattomaan.

Ymmärsin tänään taas jotakin merkittävää. Yksinäisyys, kontrolloiminen, pakeneminen ja pakko-oireinen käyttäytyminen liittyvät siihen, etten uskalla olla läsnä, rakkaudessa, yhteydessä ja läheisyydessä. Kontrolloiminen, pakeneminen ja pakko-oireinen käytös ovat sen seurausta, ettei minun tarvitse nähdä kaipuutani kotiin ja kohdata sitä surua, joka tilanteeseen liittyy.

Tukala tilanne ajaa minua siihen, että haluan tulla nähdyksi näissä asioissa. Haluan jonkun oikeasti näkevän avohaavani ja hyväksyvän minut siitä huolimatta. Olen rakastettu ja täydellinen juuri tällaisena. Tiedän sen, mutta tarvitsen sen kokemuksen, että olen oikeasti sitä. Olen jo jonkun aikaa tiennyt, missä saan sen kokemuksen. On vain tuntunut liian pelottavalta antaa toisen nähdä kipuni, mutta nyt olen siihen valmis. Enää en pakene väärien asioiden äärelle, vaan menen rohkeasti sinne, missä se hyväksyntä ja rakkaus olisi tarjolla. Lopulta se löytyy minusta itsestäni, kunhan ymmärrän, mitä antaa itselleni.

Isojen ja tärkeiden asioiden äärellä olen tänäänkin ollut ja siitä olen erityisen kiitollinen. Taas oloni on hiukan kevyempi, kun ymmärrän missä mennään. Lyhyesti vapaus, rakkaus ja kotini, ytimen täältä tullaan

Kohti luottamusta, rohkeutta ja vahvuutta

Yksi lempuaiheistani tällä hetkellä on yksinoleminen ja avun tarve. Nämä kytkeytyvät elämässäni yhteen. Olen kokenut jääväni lapsuudessa vahvasti yksin, kun olisin tarvinnut aikuista. En osannut silloin edes pyytää apua. Oppimani malli on puskenut minua yrittämään elämässäni yksin eteenpäin, liian yksin.

Lapsuudesta oppimani malli on kuluttanut minua, koska olen ollut voimien äärirajoilla. Olisin selvinnyt helpommalla, jos olisin aiemmin myötänyt tuen tarpeen. Asiat ehtivät mennä mutkikkaaksi ennen kuin pystyin ylittämään rajan. Nyt vihdoinkin minun on ollut aika purkaa uskomus, että yksin on pärjättävä.

Olen ymmärtänyt kaipaavani rinnallakulkijoita tukemaan ja kannustamaan minua kuulemaan itseäni ja menemään oikeaan suuntaan. Tiedän aika hyvin, mihin suuntaan mennä, mutta kaipaan tunnetta, etten ole yksin. Tällä hetkellä kaipaan konkreettisia kokemuksia siitä, että en ole yksin ja apua on saatavilla. Koen tärkeäksi tulla nähdyksi ja kuulluksi minuna, tarvitsevana, epävarmana ja heikkona.

Elämä on alkanut antaa minulle sitä tukea mitä olen tarvinnut. Ihmiset ovat alkaneet tarjota apua ja minun avunpyyntöihini on vastattu. Elämä näyttää, että en ole yksin ja minä ansaitsen tuen. Asiat muuttuvat, kun teen oman osuuteni. Tunnistan tarpeeni, manifestoin toiveeni ja uskallan ottaa muutoksen vastaan.

Kaikki tämä johtaa lopulta siihen, mitä minä haluankin. Kun olen saanut luottamuksen siihen, että elämä kantaa ja yksin ei ole selvittävä, löydän saman voiman itsestäni. Silloin olen vanhempi en vain kulkemaan omia polkuja, vaan myös myöntämään tarvitsevani apua.

Äidinrakkaus ♥

Rakkaus lapsiani kohtaa on muutoksessa. On kurjaa myöntää, että omat asiani ovat vaatineet niin paljon huomiota, etten olen kyennyt enkä osannut rakastaa lapsiani siten kuin olisin halunnut. Ei minulla ole ollut siihen edes tarvittavia taitoja.

Isoja muutoksia on tapahtunut äidinrakkaudessa. Osa on tunnetyöskentelyn seurausta, osa itseni kuuntelemisen ansiota ja osa sitten jotakin muuta.

Elämääni ovat astuneet ne asiat, joita olen kaivannut lempeys, rakkaus ja myötätunto. Nämä ovat alkaneet puhjeta kukkaan. Monet tilanteet ovat edelleen haastavia, mutta olen hypännyt ison loikan tässä. Minulla on tilaa lapsille ja heidän tarpeilleen. Näen monet asiat lasten näkökulmasta, mihin en aiemmin kyennyt.

Samalla kun hyvät asiat ovat astuneet elämääni lasten kanssa, tunnen myös tuskan kovempana kuin aiemmon. Minulle tulee lapsia kova ikävä ja haluan nähdä heitä, kun ovat isänsä luona. Haluan heille järjettömästi hyvää, rakkautta. Koen myös paljon syyllisyyttä, koska en pysty antamaan sitä, mitä haluan tai koska en ole pystynyt olemaan sellainen äiti kuin haluaisin.

Haen tasapainoa elämääni lasten kanssa. Olen otettu, että minusta löytyy kärsivällisyyttä, lempeyttä, ymmärtäväisyyttä ja rakkautta. Haluan lapsieni tulevan nähdyksi ja kuulluiksi. Haluan olla läsnä heille, antaa syliä ja rakkautta. Näissä onnistun päivä päivältä paremmin. Olen kiitollinen siitä. Sitä sydämeni haluaa, että saan asettaa lapseni tärkeysjärjestyksessä korkealle. Haluan että elämässäni pystyn joustamaan lasten vuoksi ja elämäni ei ole oravanpyörässä olemista, vaan pitkälti lasten ehdoilla elämistä.

Suurin haasteeni on kuinka kohdata lapset, kun omat tunteet ovat pinnassa. Oman surun kohtaaminen on haastavaa, koska se näkyy vihana. Minun on myös vaikeaa kohdata lasten suru, koska silloinkin nousee viha. Tänään oli sellainen tilanne, että reagoin kiukulla lasten suruun. Kunnes näin toimintani taakse ja pystyin päästämään irti. Ihanaa, että lapset menivät edelle. Luotan, että asiat järjestyvät ja elämä muuttuu koko ajan paremmaksi; rakkaudelliseksi, läsnäolevaksi ja lempeäksi

Isoja kasvuhyppäyksiä viimeisen kuukauden ajalta

Edelleenkään ajat eivät ole olleet minulle helppoja, mutta olen saanut paljon hyvää. Turhautumista on ollut, koska kaipaan läpimurtoa asioissa. En tiedä tuleeko sitä koskaan vai muuttuvatko asiat pala palalta.

Isoin muutos viimeisen kuukauden ajalta on suhde lapsiini. Minun pinnani on kasvanut hurjasti ja olen paljon tietoisempi asioista kuin aiemmin. Näen asioiden taakse. Mikä sitten on minkäkin seurausta, mutta rakkaus lapsiani kohtaan on kasvanut kiitettävästi. Siitä olen kiitollinen. Minulla on voimaa ja sitä kautta kiinnostusta tehdä lasten elämästä niin hyvää kuin vain mahdollista. Tätä olen toivonut. Samalla hahmotan vaativuuteni äitinä itseäni kohtaan ja ymmärrän lasten käytöksen olevan monesti normaalia, mutta omat tunteet estävät näkemästä sitä.

Viimeinen kuukausi on opettanut minua myös näkemään omat kompastuskiveni ja mitkä tekijät vaikuttavat mihinkin. Tämä on erityisen olennainen asia oman hyvinvointini kannalta. Pystyn taas entistä paremmin arvioimaan, mikä on minulle parhaaksi. Kuulen entistä vahvemmin, mikä on minulle hyväksi.

Olen opetellut ottamaan apua vastaan. Tämä teema on noussut monesta eri näkökulmasta ja eri tilanteissa. Sitä kaipaan ja huomaan, että apua on alkanut ilmaantua. Minun on vain osattava kuulla, taevitsenko sitä ja ottaa se tarvittaessa avosylin vastaan. Tätä tietoista työskentelyä olen tehnyt ja edistys on ollut nähtävillä.

Olen myös tunnetyöskentelyssäni mennyt eteenpäin. Huomaan unieni kautta tunteiden ilmenevän siellä, mutta arjessa ne eivät näy niin voimakkaasti. Luultavasti tästä syystä kehoni oireilee. Turvattomuus on lieventynyt, mutta se silti estää tunteiden vapaan liikkumisen kehossani.

Muutokset ovat oikeasti isoja ja tärkeitä, mutta jostakin syystä haluan vähätellä niitä. Ehkä siksi, että en huomaa isoista muutoksista huolimatta fyysisen oloni paranemista merkittävästi ja se olisi minulle tärkeää. Koen silti olevani oikealla polulla. Haluan rakkauden näkyvän elämässäni ja oman ja lasten hyvinvoinnin olevan tärkeitä lapsille. Niissä olen mennyt eteenpäin. Myös tunneasiat ovat minulle tärkeitä. Ehkäpä pelkoon liittyvät unet yrittävät auttaa minua kohtaamaan ne todelliset tunteet niiden takana. Myönnän silti, että en osaa olla kovin kiitollinen tästä hypystä. Haluaisin vain antaa tunteiden soljua. Onneksi kaikki nämä pienetkin asiat vievät eteenpäin, joten kohta koen olevani niin turvassa, että tunteet saavat tulla ja mennä.