Miks mua on vihattu?

Tekis mieli huutaa lapsille: "Painukaa vittuun!". On tehnyt mieli huutaa jo monen päivän ajan, vaikka välillä on tosi hyvä olo. En jaksa lasten temppuiluja ja ennen kaikkea tottelemattomuutta. Huudan, kun lapset eivät tottele. Viha nousee mielettömiin sfääreihin. Mä niin vihaan lapsiani ja ikävä kyllä koen sen oikeutetuksi, mitä se ei todellakaan ole.

Vihan keskellä ajatus lähtee jatkamaan matkaansa ja viha siirtyy omiin vanhempiini. Ne on vihannut mua, kun olen ollut lapsi. Siksi mäkin vihaan omia lapsiani. Kiitti vaan äiti ja isi.

En ole ollut isäni kanssa tekemisissä pariin vuoteen. Nyt tuli olo, että haluan poistaa kaikki yhteystiedot, vaikka yhteydenpito on ollut nolla molemmin puolin jo pidemmän aikaa.

Olen jonkin aikaa miettinyt, mistä en osaa päästää irti. Tällä hetkellä kyse on ilmeisesti juurikin tästä vihasta. Vihasta, että mua on kohdeltu huonosti. Siitä, että olen ollut pakollinen paha. Siitä, että minusta on haluttu tehdä toisten toiveiden mukainen. Siitä, että ihmiset ovat olleet kanssani vain hyötymistarkoituksessa.

Viha purkautuu lasten kanssa, koska heidän kanssaan joudun luopumaan isosta isosta itseäni TAAS KERRAN. MILLOIN ON MINUN VUORON? MILLOIN?

Nyt haluaisin luopua kurjasta kohtalosta,  koska menneisyydelle en voi mitään. Lapset ovat syyttömiä enkä halua heidän joutuvan sijaiskärsijiksi. Nykyhetkessä on pitkälti tyydyttävä kohtaloon, mutta itseäni en halua kadottaa.

Surua luopumisen yllä

En ymmärrä, mikä minulla nyt on. Suru täyttää mielen. On fiilis, että jostakin pitäisi luopua; mutta kohteesta en saa kiinni.

Minun oli tarkoitus eilen heittää opiskeluaikaiset muistiinpanot pois. Paljon heitin, mutta suurin osa jäi heittämättä. Ajattelin tapani mukaan, jos tarvitsin niitä.

Vaikka en heittänyt kaikkea roskiin, niin minut täytti suru. En saanut surusta kiinni. Oliko se surua siitä, etten saanut niitä heitettyä roskiin? Pettymys itseäni kohtaan? Surua siitä, etten opiskeluaikoihin pääse enää? Ehkä muistiinpanoilla on minulle symbolinen arvo.

Suru ja haikeus tuntuivat pahalta ja ahdistavalta. Samalla nousi pintaa suru elämän tärkeimmistä asioista. Miksi en osaa rakastaa lähimmäisiäni? Miksi materiaali on minulle tärkeää? Minulla ei ole paljon tavaraa enkä osta paljon tavaraa. Kyse on enemmän siitä, että ne saavat liian suuren merkityksen ja vaikeus on luopumisen vaikeus.

Haluan oppia arvostamaan tärkeitä ihmisiä elämässäni. Haluan luoda terveen suhteen tavaroihin. Ehkä muistiinpanoillani on symbolinen arvo luopumisessa,  joista on vain luovuttava. Olenkin eilisen ja tämän päivän miettinyt, jos heittäisin muistiinpanot suosiolla roskiin. En ole kaivannut niitä näiden vuosien ajan, joten tuskin nytkään. Ajattelin, jos lukisin ne kertaalleen läpi ja heittäisin sitten roskiin. Aika vain on niin rajallista. Roskiin ne on heitettyä, vaikka ahdistaa. Muistiinpanojen mukana lähtee toivon mukaan myös se, josta pidän kiinni.

Oivalluksia Kehoni kautta

En ole ottanut moneen viikkoon kunnolla omaa aikaa. Mieli ja keho ovat vaatineet omaa aikaa, mutta en ole kuunnellut viestejä. En ole saanut itsestäni irti, että olisin järjestänyt aikaa. Nyt en voinut enää siirtää omaa rauhaa, kun sain siitä pienen maistiaisen pitkästä aikaa. Ai, ihanaa saada kehon viestejä.

Kehoni viestii nykyään minulle paljon. En enää voi sivuuttaa omia tarpeita niin kuin olen tehnyt. Kehoni on taas viestinyt luopumisen tarpeesta. Päätin pääosin luopua kemikaalimyrkyistä. Tuntui vapauttavat,  vaikka samalla pahalta. Haluan antaa tuotteet jollekin, jotta ne eivät menisi roskiin. Ristiriitaista antaa toiselle myrkkyä, jota en itselle kelpuuta. Silti ihanan vapauttavaa huolehtia itsestä. Rahaa palaa, vaikka sitä ei liikaa ole. Tuntuu silti hyvälle, että ostan tarpeesta käsin enkä ilosta tuhlata rahaa tai ostaa hyvää oloa.

Monissa asioissa olen hakenut rajoja. Ihanaa huomata, ettei shoppailu ole "väärin". Olen vain muuttanut tapaa shoppailla. En enää osta hyvinvointia tuhlaamalla mihin vain, vaan tuhlaan hyvinvointiin. Maksan nyt tuotteista enemmän, koska haluan välittää valinnoillani itsestäni ja luonnosta. Minun ei siis tarvitse luopua kaikesta, vaan muuttaa käyttäytymistä. Minun ei tarvitse mennä ääripäähän muutoksissa, vaan löytää minulle sopiva tapa.

En aio siirtyä  täysin luomu kosmetiikkaan tai shoppailla vain kirpparilta, vaan minulla on oikeus poiketa näistä. Kirpparit eivät täysin tunnu omilta, joten minun ei tarvitse ostaa sieltä. Minä voin syödä epäterveellistä ruokaa, jos siltä tuntuu. Terveellisyyteen pyrin, mutta  herkuista ei tarvitse tehdä kiellettyjä. Uskon saaneeni sisäisen luvan toimia näin, vaikka tasapainoilu jatkuukin. Tärkeintä on, ettei minun tarvitse tuntea syyllisyyttä valinnoistani.

Asiat ovat paremmin kuin usein näen ne

Luopuminen, irtipäästäminen, muutos, uusi jne. ovat olleet minun kauhujani. Olen huutanut pysyvyyttä, rutiineja ja turvallisuutta. Olen halunnut elää yllätyksettömässä maailmassa. Mitä valmiimmat toimintamallit minulla oli sen parempi

Tuskaili mistä minun tulee luopua. Edelleenkin on vaikea määritellä, mistä pitäisi päästää irti. Olen silti huomannut muutoksia. Kehoni on alkanut paranemaan. Kehoni on alkanut päästämään irti.  Mieleni on päästänyt irti. Ratkaisevat asiat ovat liittyneet mieheni.  Olen alkanut näyttää hänelle tunteitani.  Olen kertonut häpeästä ja peloista. Olen alkanut heittäytyä hänen kanssaan.

Muutoksien myötä läheisyys on tuntunut hyvältä. Ai, tällaistakin voi olla. Koskaan ei ole tuntunut niin hyvältä olla kenenkään miehen kanssa kuin omani nyt muutaman viime viikon ajan. Osaan suhtautua mieheeni aivan uudella tavalla. Tunnen myös syvemmin kiintymystä kuin koskaan aiemmin. Janoan läheisyyttä. Janoan mieheni kosketusta. Haluan lisää hyvänolontunnetta.

Miehen kanssa elämä tuntuu paremmalta kuin voisin kuvitella. Tiedän,  että haluan vielä enemmän. Haluan miehen huomioivan arjessa enemmän. Haluaisin miehen olevan enemmän sinut itsensä kanssa. Haluan elämäämme vähemmän häpeää ja vihaa. 

En voi elää sitten kun. Nyt elän tätä hetkeä. Olen valmis odottamaan määrittelemättömän ajan, jotta näkisin, mihin suuntaan mennään. Luopumisen pelko hallitsee. Toisaalta katson tilanteen loppuun asti. Elämä on parempaa kuin se on ollut. Nautin nyt hyvistä asioista. Minäkin ansaitsee sen

Surua edelleen

Suru ja ahdistus ovat taas pinnassa. Olen iloinen minun ja mieheni suhteen paranemisesta, mutta perheenä meidän elämä ei toimi. Lähinnä en jaksa miehen asennetta lapsia kohtaan. Välillä toki mietin, että onko suhteemme parantuminen pääosin omien muurien murtumista? Onko minun parempi olla itseni kanssa ja sitä kautta myös mieheni? Onko meidän suhde kuitenkaan muuttunut paremmaksi?

Tulen tosi surulliseksi, kun huomaan, ettei mieheni pysty katsomaan minua silmiin. Hän ei pysty katsomaan juuri ketään. Minua luultavasti parhaiten, mutta pitkiä katsekontakteja ei välillämme ole. En ole hyvä luomaan katsekontaktia, mutta siinä yritän parantaa tapaan. Haluan päästä syvemmälle ihmissuhteissa ja oletan katsekontaktin olevan tärkeässä osassa siinä.

Olen surullinen myös siksi, että mies ei osoita välittävänsä minusta. Hän ei osaa. Toivoisin hänen edes kysyvät, kuinka voin tai miksi minulla on paha mieli. Hän tunnistaa mielialani,  joten siitä ei ole kyse. Ei auta vaikka menen hänen eteensä. Hänellä on aina kiire tehdä jotakin muuta.

Mies on kovasti edistynyt asioissa ja haluaa muuttua. Se pitää minua tässä. Silti mietin vaihtoehtoja. Ei asiat voi näin jatkua.

Näin viime yönä unta, että olin esikoisen kanssa matkalla kotiin pyörällä. Ajoimme väärää tietä. Huomasimme virheen ja käännyimme takaisin. Uneni loppui siihen. Näen unen siten, että etsin kotia. Kotini voi olla nykyinen kotini, mutta se voi olla myös muualla. Minulla ei ole varmuutta siitä, missä kotini on. Tunteita en unesta muista. Unessa jäin pohtimaan esikoisen merkitystä unessa. Liittyykö siihen, että minulla ja esikoiselle ei ole/olisi hyvä olla nykyisessä kodissa. Esikoinen saa niskaansa niin paljon turhaa huutoa ja vihaa, että en näe meitä täysin tähän kotiin. En näissä olosuhteissa.

Parasta kaikesta ikävästä huolimatta on, että meidän puheyhteys on parantunut. Olemme päässeet toisiamme koko ajan lähemmäksi. Olemme oppineet ratkomaan riitoja entistä asiallisemmin. Olemme oppineet ymmärtämään toisiamme ja jopa nauranut keskenämme. Ei asiat niin huonosti ole kuin ne ovat olleet.

Yksinäisyys vaivaa

Ajatuksissani on pinnalla ollut taas vaihteeksi yksinäisyys. Meillä oli kylässä hyvät perhetuttumme. Meillä oli kivaa niin kuin aina heidän kanssaan. Kivoista hetkistä huolimatta olin surullinen. Surullinen siksi, että toisia samanveroisia ei ole. Ei lähellekään. Koen voivani olla oma itseni heidän kanssaan. Nauran niin, että vatsa on kipeänä.

Tuntuu vaikealta saada samanlaisia ystäväperheitä. On vaikea tutustua ihmisiin, jossa neljällä ihmisellä synkkä hyvin. Meillä on muitakin perhetuttuja, mutta aina niissä jokin tökkii. Minua esimerkiksi harmittaa kovasti, että hyvän ystäväni mies on itsekäs eikä huomioi muita, kun ollaan jossakin. Miehelläni ja hänellä ei oikein synkkaa. Näemme joskus porukalla, mutta harvemmin.

Yksinäisyys tuntuu piinaavalta. Minun on vaikea tutustua ihmisiin. Mietin mitä he ajattelevat, jos haluan tutustua heihin. Pelkään, että huonot ystävyyssuhteeni ja sosiaaliset taidot paljastuvat. Minun on vaikea myöntää, että minulla on ollut vääränlaisia ihmisiä ympärillä. Ne suhteet eivät ole aitoja ystävyyssuhteita. Nyt joudun luomaan kaiken lähes tyhjästä. 

Nyt on vaikeaa luoda uusia suhteita myös siksi, että en tiedä, mitä haluaisin. Sen tiedän, että haluan avoimuutta, välittämistä, tasa-arvoisuutta, kannustamassa,  molemminpuolista luottamusta,  halua jakaa asioita kanssani, haluan voida olla oma itseni... En halua, että minuun asetetaan suuria toiveita,  en halua kilpailua, en halua "negatiivisten" tunteiden liikaa hallitsevan ystävyyttä, en halua ystävyyteen perustuvan vain yhteen asiaan. Onhan näitä.

Tiedän, että minun pitäisi itse olla avoin ja juuri sellainen kuin toivon ystävyyssuhteeni olevan. En vain täysin ole sellainen, mutta sitä kohden haluan mennä. Siksi toivon ympärilleni sellaista,  jotta voisin oppia. Pitäisi vain jostakin kaivaa rohkeus pyytää ihmisiä kahville tai leikkipuistoon,  jotta suhde voisi kehittyä ystävyydeksi. 

Nyt tekisi kovasti mieli olla yhteydessä ihmisiin, joiden kanssa olen ollut tekemisissä. En halua sortua siihen yksinäisyyden takia. Yksinäisyyden pitäisi kannustaa minua nyt luomaan uusia suhteita, siihen tämä tunne ohjaa. Pelko haluaa ohjata minua vanhaan ja tuttuun toimintamalliin,  mutta en enää siihen suostu. Mieluummin kärsin yksinäisyydestä. 

Uni - jouduin ahdistelun kohteeksi

Unimaailmassani on ollut hiljaista viimeaikoina, mutta viime yönä näin unta. Olin lapsuuden maisemissa matkalla koulusta (?) äitini luo. Olin unessa ehkä aikuinen. Vanhempani olivat ainakin eronneet. Vastaan käveli puistossa 4 teiniä ulkoiluttamassa koiria. He kävelivät ohitseni. En etukäteen pelännyt heitä,  mutta kun he olivat käveleet ohitseni, vilkaisin taaksepäin. Olin pelokas siinä vaiheessa. Yksi pojista tuli luokseni. Hän sanoi, että nyt on perjantai ja hän haluaa perjantaijuttuja. Hän kävi käsiksi.  En lämmennyt hänelle. Hän kävi tosi kovakouraiseksi.  Pelkäsin, että hän raiskaisi minut. Selvisin säikähdyksellä. Ajattelin tilanteen jälkeen, että en olisi voinut vastustaa häntä, jos hän olisi halunnut raiskata.

Matkani jatkui pelokkaan äitini luo. Äitini asui samassa talossa, jossa asuimme, kun olin 10. Hän kuitenkin asui yksin.  Muistaakseni äidillä oli jossakin asunnossa parvi. Tässä ei ollut, mutta asuntoon mennessä kiivettiin samanlaisia rappusia kuin parvelle.  Olin edelleen pelokas. Rappusissa auttoi komea ja turvallinen mies. Minulle tuli hyvä olo hänen kanssaan, vaikka meillä ei ollut mitään muuta kontaktia.

Unesta jäi hieman ahdistunut olo. Ensimmäiset ajatukset unesta oli, että suvustani on varmasti joku raiskattu. Sitten pohdin, josko tämä liittyy omaan seksuaalikäyttäytymiseeni. Mies on parin päivän ajan halunnut seksiä ja minä olen torjunut hänet. En ole halunnut, koska miehen läheisyyden tarve näyttäytyy minulle vain seksuaalisena. Eilen käsiteltiin asia josta minulle jäi hyvä olo. Nautin läheisyydestä ja osasin heittäytyä hetkeen. Saatoin unessa siis käsitellä sitä.

Käsittelin omaa pelkoa, kun kieltäydyn seksistä mieheni kanssa. En kestä miehen pahaa oloa,  kun tuotan hänelle pettymyksen kieltäytymällä.  Käyn sisäistä kamppailua omien halujen ja miehen halujen kanssa. Teenkö niin kuin itse haluan ja tuotan miehelle pettymyksen vai miellytänkö miestäni ja tuotan itselleni pettymyksen. Haluan ensimmäistä,  mutta minun on vaikea sietää oloani, kun pahoitan toisen mielen. Täytyy edelleen opetella oman tahdon löytämistä ja sen seuraamista siitäkin huolimatta, että se ei miellytä muita.