Energiaa vievät ihmissuhteet

Erään tehtävän kautta jäin miettimään ihmisiä, jotka vievät energiaani. Listalle eniten tulevia olivat sellaisia, jotka eivät täytä toiveitani ja tarpeitani. Toiveet ja tarpeet ovat eri ihmisiä kohtaan erilaisia. Ne voivat olla esimerkiksi nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemista tai tukea elää omannäköistä elämää.

Tehtävän kautta konkretisoitui hyvin, millaiset ihmiset vievät energiaani. Olen tiennyt, että tämän tyyppiset, mutta nyt kokonaisuus hahmottui paremmin. Koen osin pettymystä, että energian väheneminen johtuu minusta. Jos minulla ei olisi odotuksia, voisi joidenkin kanssa suhde olla erilainen. Toisten kohdalla joudun silti toteamaan, ettei meidän ihmissuhde ole hyvä, että tässä hetkessä haluaisin siihen panostaa niin paljon kuin se vaatisi. Koen tärkeäksi, että läheisissä ihmissuhteissa tulen nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi riittävällä tasolla. Mikä se riittävä taso on, on vaikeampi määritellä. Koska tarvitsen aikaa olla myös yksin, en voi liikaa käyttää aikaa sellaisiin, joiden kanssa minulle perustavanlaatuiset asiat eivät täyty.

Mikä mättää?

Ihmettelen, mikä mättää miessuhteissani. Elämääni ei ole astunut sellaista miestä, jota kaipaan. Tunnistan, että jokin on pielessä, joten minun on syytä katsoa asiaa tarkemmin. Oivallan, kuinka pelkään nähdä, millaisen miehen haluan. Kuulosten ja saan taas uutta ajateltavaa.

Tunnistan, että kumppanini tulee olemaan itsevarma, perusluonteeltaan positiivinen, intohimoinen ja turva minulle. Hänessä tulee olemaan leikkisyyttä, keveyttä, aistillisuutta ja tunteellisuutta. Hänen seurassaan saan ja uskallan antautua täysin. Tällainen paketti saa minun jalat tutisemaan, koska kaikki pelkoni tulevat näkyväksi. Minä tulen näkyväksi. Tulen kohtaamaan rakkauden, jolta en pääse piiloon ja jollaista en edes osaa kuvitella. Siinä on voimaa ja herkkyyttä, jotain mitä syvällä sisimmässäni kaipaan.

En tiedä kuinka uskaltaisin mennä sitä kohti. En keksi muuta kuin sen, että irrotan itseni vääristä sidoksista. Olen rehellinen itselleni ja toiselle haluistani ja tarpeistani sekä antamalla tilaa todelliselle rakkaudelle. Onneksi uskon ja luotan, että rakkaus osuu vielä kohdalleni. Aina ei tarvitse kaikkea tietää. Riittää että luottaa.

Kaipuuta saada tukea miehiltä

Tunnen kipua yksinäisyydestä ja ulkomaailma heijastaa sitä minulle. Pysähdyn itseni ääreen. Tunnistan, kuinka haluaisin apua lapsiin liittyen. Kuvittelen kertovani siitä eräälle ihmiselle. Tunnen saavani tukea. Samassa hetkessä exä tulee mieleeni. Haluaisin yhteistyötä hänen kanssaan. Sisimpäni kaipaa kannattelua ja tukea häneltä ja miehiltä yleisesti.

Tunnistan kuinka ylitän omia rajojani halutessani miehiltä jotain. Pelkään etten saa sitä muuten kuin antamalla heille sitä, mitä he haluavat. Kadotan omat tarpeeni, jotta kuulisin miehen tarpeet. Minulla ei ole juurikaan kokemusta siitä, että mies kannattelisi ja hyväksyisi minut sellaisena kuin olen. Käyn vaihtokauppaa. En uskalla pyytää haluamaani ja kertoa omat rajani, koska pelkään hylätyksi tulemista. Päätän, että tämä saa jäädä historiaan. Minä saan asettaa rajani ja olla vahva.

Latautuminen omassa rauhassa

Koko elämäni olen paennut yksinoloa. Olen opetellut sitä pienin askelin jo monta vuotta, mutta vasta nyt olen oppinut ottamaan omaa aikaa ja alkanut nauttia siitä. Minun on ollut vaikea myöntää, että lataudun yksin. Olen janonnut yhteyttä muihin ihmisiin ja unohtanut oman ajan ja yhteyden itseeni. Olen myös yrittänyt tarjota muille aikaani, jos he ovat sitä kaivanneet. Sitä minäkin olen koko elämäni kaivannut. Sitä että minun seurassani halutaan olla. Olen mennyt tässä harhapolulle ja juossut väärien asioiden parissa ja antanut itsestäni väärissä tilanteissa. On ollut liian häpeällistä olla yksin, koska se on tarkoittanut minulle arvottomuutta ja kelpaamattomuutta, jota se ei todellakaan ole.

Paljon olen mennyt sillä eteenpäin, että kuulen tarpeeni olla yksin ja pystyn sitä itselleni tarjoamaan. Pystyn sanomaan ihmisille ei ja samalla olen omalla puolellani. Olen kiitollinen siitä, että elämässäni on ihmisiä, jotka tätä myös ymmärtävät ja haluavat minulle samaa. Kaipaan tukea sille, että saan kuunnella itseäni ja tehdä itselleni rakkauden tekoja. Se vaatii toisilta pyyteetöntä rakkautta minua kohtaan, mutta vain se kelpaa minulle.

Oma voima omaan taskuun

Tuntuu tärkeältä huomata, kuinka kaipaan muilta hyväksyntää, kannustusta tai huomiota. Määrittelen arvoni sen mukaan, miten tietyt ihmiset suhtautuvat minuun. Minä luovutan voimani muille. Jos en saa kaipaamaani, olen voimaton ja jopa lamaannut. Jos taas koen saavani hyvää ja kannistavaa palautetta, olen iloinen ja energinen. Jos olisin omassa voimassani, ei olisi muiden huomista kiinni, miten energinen ja innoissani olen.

Tunnen kiitollisuutta, että voin taas astua askeleen kohti omaa voimaani. Voin itse valita annanko toisen määritellä arvoani vai pidänkö sen omassa taskussani. Olen valmis ottamaan sen omalle vastuulleni ja kokemaan sen valtavan voiman joka minussa on.

Ensimmäistä kertaa elämässä koin kuuluvani ryhmään

Jotain on muuttanut. Olen astunut taas enemmän omaan voimaani. Olen saanut kohdattavaksi tilanteen, jossa voisin tuntea itseni ulkopuoliseksi. Ennen menin juhliin aina heti, kun sinne oli mahdollista mennä ja lähdin viimeisenä, koska en halunnut missata mitään. Nyt menin tilanteeseen, jossa muut olivat olleet jo jonkun aikaa. Olisin voinut kuvitella, että minun olisi vaikea mennä sinne, koska tunnen pelkoa, ettei minua kaivata ja olisin ulkopuolinen.

Saapuminen meni ihanasti ja minut otettiin avosylin vastaan. Sulauduin porukkaan mainiosti. Minulla oli hyvä olla. Se että sain tuntea kuuluvani porukkaan, auttoi minua monessakin asiassa. Huomasin, että uskalsin eri tavalla toisinaan vetäytyä ryhmästä ja katsoa, kuinka he iloitsivat keskenään ilman pakottavaa tarvetta olla osa porukka. Pystyin olemaan osa porukkaa ja samalla erillinen heistä niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Samassa tilanteessa sain tuntea, kun muut olivat löytäneet toisen tai useamman ihmisen kanssa yhteyden. Koin ettei minulla sellaista ollut. Tunsin toki, että joidenkin kanssa minun oli helppo olla, mutta en tuntenut sielunkumppanuutta, syvemmän tason yhteyttä, jota kaipaan. Pystyin sen silti hyvin hyväksymään. Minun ei tarvitse olla kaikkien kanssa hyviä ystäviä ja silti voin olla osa ryhmää ja minut voidaan silti haluta olevan osa sitä.

Kun minulla oli olo, että olin aidosti haluttu mukaan, vaikutti tämä vielä ainakin yhteen asiaan. Aiemmin tässä porukassa on ollut ihmisiä, joilta olen kaivannut huomiota jopa hoivaa. Tällä kertaa en tuntenut sellaista vetoa heihin,  jota olen aiemmin tuntenut. Sama juttu tapahtui sielunkumppanini kanssa, joka ei ollut mukana tilanteessa. Monesti kaipaan häntä, kun kaipaan turvaa. Nyt tein tietoisen päätöksen, etten ole häneen yhteydessä, koska se lähtee väärästä kohdasta. Tunsin, kuinka olin omassa voimassani.

Olen kiitollinen tästä kokemuksesta ja siitä, että sain tuntea sekä yhteyttä ja kuuluvani ryhmään että erillisyyttä. Näitä olen kaivannut elämääni hurjasti ja nyt minulla ne on.

Irtipäästön hetki ja uuden tervetulleeksi toivottaminen

Tänään on hyvä päivä päästää irti niistä asioista, joita en enää tarvitse.

Tänään haluan päästää uhrin roolista irti. Olen valmis löytämään voiman itsestäni. Karjumaan kuin leijona. Sitä olen opetellut lähiaikoina ja se on tuntunut hyvältä, kun olen sitä sanoittanut. Minun ei tarvitse pelätä vahvuutta, vaan ottaa se terveellä tavalla haltuun. Muiden realtiot minun vahvuudelle saavat olla, mitä tahansa, minulla on oikeus olla vahva.

Olen valmis päästämään irti ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden viitasta elämässäni. Olen valmis avautumaan vahvemmin yhteydelle ja rakkaudelle ja olemaan osa porukkaa.

Haluan tänään avautua suuremmalle rakkaudelle yleensä elämässä, mutta erityisesti läheisissä ihmissuhteissa eli suhteessa lapsiin ja ystäviin.

Olen valmis kiittämään oppeja siitä, etten ansaitse hyvää ja ottamaan kiitollisena vastaan sydämeni polku. Olen valmis ottamaan vastaan rakkautta, taloudellista hyvää ja rakkaudellisia ihmissuhteita, terveyttä, myötätuntoa, voimaa, löytämään sisäisen rauhan, läsnäolontaidon, kuulemaan vahvemmin intuitioni ääni, asettumaan paremmin toisen asemaan, täyttämään omat tarpeeni.

Oma voima äitiydessä

Myllerrystä ollut taas viime päivät. Olen ollut erittäin kiukkuinen. On ollut lasten kanssa vaikeaa. Me kaikki ollaan kiukkuiltu. Tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole aikuinen. Lapset ovat hakeneet rajoja urakalla, minkä kanssa on vielä opeteltavaa.

Rajojen asettaminen on helpottunut elämässäni. Tunnista jo melkon hyvin, missä lasten kanssa menevät rajat. Osaan asettaa niitä ja ymmärän myös pysyä niissä. Lapset tuntuvat kapinoivan entistä enemmän, kun minusta on tullut selkeämpi. Tämä on ymmärrettävää ja luonnollista, mutta tietenkin se vaatii minulta enemmän. Koska rajojen asettaminen on muutenkin haastavaa, ei se tunnu hyvältä, että saan lisää kiukkua ja vastustusta päälleni. Ei tunnu hyvälle, vaikka ymmärrän tämän. Samalla olen iloinen, että he uskaltavat kiukkuilla.

Pelkään joissakin tianteissa olla vahva. Entä jos aiheutan lapsille traumoja? Minulla on traumoja siitä, että minä en tullut kuulluksi ja koin, että minut jyrättiin. En halua lapsilleni samaa. Samalla ymmärrän, että jos en löydä riittävää jämäkkyyttä itsestäni, minä vasta arvaamaton ja jyrä olenkin. Kun kaikille on selkeää, missä menee raja, luo se turvaa. Uskon silloin kiukuttelevani vähemmän, kun minulla on homma hallussa. Silloin pelivaraa on enemmän muissa asioissa. Nyt kiukkuilen sitä, etten koe minulla olevan riittävästi auktoriteettiasemaa enkä luo lapsille turvaa. En myöskään pysty antamaan rakkautta, kun rajojani ylitetään kokoajan.

Tässä nousee tuttu teema minulle. Minussa nousee surua, kaipuutta ja arvottomuutta tällaisissa tai ennemminkin tällaisissakin tilanteissa, kun saan olla yksin näiden asioiden kanssa. Minulla ei ole ketään, keneltä voisin pyytää apua tai kenen kanssa keskustella äitiyden haasteista. Exän kanssa saatan jonkun sanan vaihtaa, mutta se ei palvele minua. En koe tulevani kuulluksi. Hän ottaa omat tunteeni itselleen tai sitten hänessä nousee kiukku. Olen taas yksin.

Mietin, onko minulla oikeutta odottaa apua muilta. Kuuluisiko minulta löytyä itseltäni tämä vahvuus? Varmaan sitä minulle tässä opetetaan, että se löytyy minusta. En vain edelleenkään ymmärrä, koska saan tukeutua toisiin, jos koskaan ei ole sellaista hetkeä. Se minua suorastaan v*******. Jos en koskaan ole kokenut kuuluvani mihinkään enkä ainakaan montaa kertaa ole tuntenut, että minua varten ollaan, niin miksi en saa sitä kokemusta. Ei, ei minulla ole kokemusta siitäkään liiaksi, että vahvuus löytyy minusta, mutta ei tätäkään. Sydämeni janoaa kokemusta yhteenkuuluvuudesta ja siitä, että olen tuettu ja kannateltu.

Kohti tuntematonta taivasta

Punainen lanka elämässäni on ollut yksinäisyys ja ulkopuolisuus. Niitä olen kipuillut paljon. Tällä hetkellä kulma lähestyä asiaa on muuttunut. Tunnen syvää kaipuuta päästä yhteyteen. Olla osa ryhmää ja kuulua johonkin. Löytää oma paikkani. 

Tunnistin pelkoa liittyä muihin ihmisiin. Jos olen yksin ja törmään ihmisiin, minulle nousee häpeä, kun olen yksin. Häpeä on niin suuri, että en pysty liittymään muihin, koska paljastuisin. En tiedä, mitä minusta paljastuisi. Arvottomuus? Vai ylipäänsä kaipuu yhteyteen?Oli se mitä tahansa, niin se on niin suurta, että on helpompi jäädä yksin ja vältellä ihmisiä.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan ylittää kynnyksen ja mennä kohti sitä. Tiedän, että kaikki on sen arvoista. Se mitä olen nähnyt yhteydestä ja rakkaudesta vahvistaa, että niitä haluan elämääni. 

Ystävyyssuhteiden päivitys

Ihmissuhteissani on ollut paljon työstettävää ja ne ovat muuttuneet paljon. Tavattuani sielunkumppanini olen ymmärtänyt paljon ihmissuhteistani. Olen oivaltanut uudella tavalla miten haluan käyttää aikaa ihmisten kanssa ja millaisten ihmisten kanssa.

Vasta nyt tiedän, millaiset ihmiset tuottavat minulle iloa ja millaisten ihmisten kanssa viihdyn. En tiedä osaanko sitä sanoin kuvata, mutta tiedän tunteen. He tuottavat iloa ja jo heidän näkeminen ja halaaminen saa minussa tapahtumaan merkittäviä asioita. Tärkeitä asioita minulle on, että he uskaltavat tulla fyysisesti lähelle, heistä loistaa iloa, uskaltavat olla aitoja omia itsejään, ovat avoimia, rehellisiä, kasvuun pyrkiviä ja elämänmakuisia. Kaiken ei tietenkään tarvitse täyttää kaikkia kriteerejä, mutta nämä ovat minulle tärkeitä ja ainakin osa kriteereistä on täytyttävä. Haluan, että ihmiset saavat olla niitä ketä ovat ja heidät hyväksytään sellaisena. Jos meillä synkkaa, voimme viettää aikaa yhdessä.

Minulle on tällä matkalla ollut oivallista nähdä, millaisia ihmissuhteita minulla on ollut. Monet ovat perustuneet siihen, että yritän antaa toisille jotain, mitä he mielestäni tarvitsevat. Toiset yrittävät täyttää minun tarpeitani. Kumpikaan ei huolehdi itsestään eikä ihmissuhteet voi siksi hyvin. Asioista ei olla uskallettu puhua avoimesti tai jos on puhuttu, se on herättänyt närkästystä jommassa kummassa osapuolessa. Näissä ihmissuhteissa ei ole ollut hyvä olla, mutta paremmasta ei ole ollut tietoa. Tämä oli tuttu kaava lapsuudesta. Asioita ei kohdattu eikä oltu rehellisiä. Haluan ihmissuhteita, joissa molemmat kantavat itsensä eikä odoteta  toisen tekevän sitä puolesta.

Aiemmin minulla on ollut paljon odotuksia toiselta ihmiseltä. Olen odottanut, että he täyttävät toiveeni. On ollut pettymys tajuta, ettei se ole heidän tehtävänsä. Samalla olen huomannut, että minun on etäännyttävä näistä suhteista. Minulla ei ole voimia ja kiinnostusta lähteä työstämään näitä. Luotan, että nämä suhteet kukoistavat, jos niiden on tarkoitus kukoistaa.

Suhteessani sielunkumppaniin arvostan avoimuutta, rehellisyyttä, turvaa, välittämistä, aitoutta, rakkautta, luottamusta. Meillä kaikki saa olla juuri niin kuin ne on ja me arvostetaan toisiamme juuri sellaisina kuin me olemme. Meidän suhteessa näkyy kaikki tunteet ja kaikista asioista voi puhua. Ollaan toisinaan syvällisiä ja vakavia, mutta myös leikisiä ja hervottomia. Arvostan positiivista kehää, joka on suhteessamme. Kaikki ei ole ruusuista, mutta välillämme on luottamus, että toiselle voi puhua avoimesti ja toiselta saa tukea. Samalla me tiedetään, että toinen pitää huolta itsestään eikä ylitä omia rajojaan. Se mitä suhteessa toiselle annetaan, se annetaan aidosti ja pyyteettömästi. Meidän suhteessa näkyy kaikki tunteet ja kaikesta voidaan puhua. Suhde tuntuu monipuolisena ja täydeltä.

Tälläisiä suhteita haluan lisää ja tämä on mittari sille, millaisiin ihmisiin haluan käyttää aikaa. Rima on korkealla. Samalla tiedän, että en välttämättä tarvitse montaa ystävää, koska kaipaan paljon myös omaa aikaa. Minulle laatu on merkityksellistä. Olen kiitollinen, että vihdoinkin olen saanut kokea ystävyyssuhteissa tunteen, että olen kotona.

Lempeyttä, rakkautta, myötätuntoa ja ymmärrystä

Minussa iso osa kaipaa lohtua ja huomiota. Ihmettelen, kun en osaa olla kiitollinen, vaan usein kerroin haasteista ja vaikeuksista elämässäni. Kaipaan saavani ulkoapäin ymmärrystä, myötätuntoa ja rakkautta. Kaipaan kokemusta, etten ole yksin vaikeiden asoiden äärellä. Olen jäänyt vaille näitä tärkeitä tilanteita ja etsin niitä edelleen.

Opettelen olemaan itse itselleni lempeä, myötätuntoinen, rakastava ja ymmärtäväinen, jotta minun ei tarvitsisi hakea niitä muilta ei ainakaan jatkuvasti. Huomaan usein kaipaavani edellä mainittuja asioita etenkin, kun lapset ovat minulla tai kun he ovat erityisen tarvitsevia. On haastavaa antaa niitä heille, jos en saa itse täytettyä omia tankkeja.

Tämä teema nousee jatkuvasti elämässäni nyt. Sinällään tämä ei ole uutta, koska se on ollut toistuva teema tiettyjen ihmisten kanssa. Ero aiempaan on se, että näen käytökseni taakse ja tunnistan tarpeeni.

Pyyteetön rakkaus

Olo on puristava ja ahdistava. Kuljen erittäin kapeaa kanavaa pitkin. Tunnen kuinka reunat painat kovaa ihoani vasten ja pakottavat minua mukautumaan kanavaan. Jatkan matkaa kivuissani ja muovautuen kuin muovailuvaha. Vastustan, en halua tehdä sitä. Jokin sisälläni kannustaa niin tekemään. Se olisi minulle nöyrtymistä, joten vastustan kaikin mahdollisin voimin.

Tarvitsevuuteni on ollut pinnassa, mutta en tiedä mitä tekisin. Huomaan kaipaavani läheisyyttä, syliä, emotionaalista tukea. Samalla oivallaan, että olen antanut sitä muille ja painanut sivuun omat tarpeeni. En tiedä, onko minulla oikeutta pyytää toista lataamaan akkujani ja antamaan sitä, mitä tarvitsen. Jos on, mistä voin sitä pyytää.

Tämän prosessin myötä eteeni tuodaan tuttu tilanne aiemmasta suhteesta. Olen tarvitseva ja exä on tarvitseva. En ole saanut tarpeitani täytettyä ja minun odotetaan täyttävän toisen tarve. Tällä kertaa hän osaa pyytää, joskin aluksi kuulen marttyyrin äänen. Minussa nousee viha. Minun tankkini on tyhjä enkä halua antaa hänelle. Tiedän, että minun olisi mahdollista toteuttaa hänen pyyntönsä. Se mikä tästä tekee vaikean on se, että tiedän, ettei hän pysty antamaan minulle sitä, mitä minä tarvitsen. Hän ei pysty olemaan minulle emotionaalisesti tukena eikä pysty antamaan minulle läheisyyttä. Hänen tapansa olla lähellä ei vastaa sitä tarvetta, jota minä syvällä sisällä tarvitsen.

En tiedä, miten pystyn antamaan toiselle juuri sitä, mikä on hänelle tärkeää, kun minä en tule saamaan häneltä ikinä sitä, mikä ravitsee minua. Tiedän, ettei se ole minulta pois, että täyttäisin hänen pyynnön. Tunnetasolla hyppäys on suuri ja se tuntuu tappiolta ja luovuttamiselta. Tietyllä tapaa tekoni olis myös pyyteetön, koska en voi edes odottaa saavani häneltä takaisin mitään, mikä olisi minulle korvaamattoman arvokasta. Tiedän, että voin saada sen toista kautta. Se kai tässä tuntuu häviöitä, että annat saamatta takaisin juuri samalta ihmiseltä.

Onko tässä prosessissa kyse anteeksiannosta? Onko minun tehtäväni antaa hänelle anteeksi, ettei hän ole kyennyt antamaan minulle sitä mitä eniten olisin tarvinnut? Näin luultavasti on. Samalla huomata se, että antaminen ei ole ollut minulla pyyteetöntä. Jos annan hänelle tarvitsemansa, se olisi pyyteetöntä, koska en usko hänen voivan vastata tarpeeseeni. Tämän prosessin jälkeen näin kauniin unen.

Kehoni ihanat ja tärkeät viestit

Tuntuu hyvältä, kun alan kuulla kehon viestejä aiemmin ja aiemmin. Kehon ei tarvitse enää kiljua, vaan ymmärrän toisinaan jo pienemmästä merkistä, mitä se haluaa kertoa. Olen tosi kiitollinen siitä, miten paljon ja hienosti kehoni viestii. Toisinaan se turhauttaa, kun mieli haluaa muuta, mutta olen alkanut arvostaa enemmän kehon viestejä, koska niiden seuraaminen on vienyt minua kohti parempaa hyvinvointia.

Iloa tuottaa se, että saan elämääni enemmän hyviä asioita seuraamalla kehon viestejä. Henkinen ja fyysinen hyvinvointi on parantunut hurjasti, kun olen seurannut oikeita merkkejä. Ihanalta tuntuu myös se, että kuulen, kun kehoni supattaa, että tuolla on iloa tarjolla. En kuullut niitä merkkejä vuosiin tai en ainakaan tunnistanut niitä, mutta nyt kuulen jopa päivittäin.

Antautua ja ottaa vastaan

Osaan olla yksin, mutta toisinaan pysähtyminen on vaikeaa. On vaikea ottaa vastaa sitä, mitä minussa sillä hetkellä on. Pysähtyminen itseni äärelle on nostanut kipua siitä, kuinka yritän selvitä yksin ja kuinka yksin joudun selviämään. Aiemmin kyse on ollut enemmän siitä, että minun on aika selvitä myös yksin. Nyt nousee vahvemmin se, että haluan ottaa vastaan apua tai ylipäänsä ottaa vastaan asioita eikä olla liian yksinpärjäävä.

Tunnistan ollessani yksin tunteideni kanssa, kuinka vaikeaa se on minulle. En ole saanut siihen lapsena tukea ja apua, mitä sisimpäni tällä hetkellä haluaa. Kokemusta siitä, mitä on olla tuettu. Enää tarve ei onneksi ole pakonomaista, vaikka tunnistan kaipuun olla tuettu. Tällä hetkellä se painottuu enemmän kaipuusen saada nimenomaan miehiltä tukea. Koen tällaisen kaipuun olevan tervettä kaipuuta ja tietynlaista yhteisöllisyyteen kuuluvaa kaipuuta. Yksin ei tarvitse selvitä.

Jotain tässä vielä on käsiteltävää, koska olen jo pidempään osannut hakea apua ja jossakin määrin myös pyytää. Ongelma on ollut vastaanottamisessa. En ole kyennyt olla kannateltavana ja antautua siihen, että kaikki ei ole minun käsissäni eikä minun tarvitse siihen edes pyrkiä. En ole myöskään pystynyt kohtaamaan oma rajallisuuttani ja häpeääni siitä, etten kykene olemaan kaikkivoipainen.

Tiedän olevani askeleen lähempänä kohti antautumista ja vastaanottamista. Tuntuu, etten enää jaksa ja halua pärjätä yksin. En varsinaisesti ole nyt äärirajoilla, vaan haluan enemmän kuin, mihin kykenen näillä resursseilla. Haluan myös enemmän elämältä ja uskon siihen, että saan lisämausteita, kun pystyn paremmin heittäytymään ja ottamaan vastaan.

Kohti yhteyttä ihmissuhteissa

Elämässäni on toistunut kaava, jossa haen huomiota ihmisiltä, jotka eivät minulle anna huomiota. Olen roikkunut kiinni heissä ja toivonut saavani heidän hyväksynnän. Ne jotka ovat minusta kiinnostuneita, en ole heistä ollenkaan kiinnostunut.

Minulla on ollut mahdollisuus seurata, mitä minussa tapahtuu kolmenlaisessa erilaisessa tilanteessa. Yhden kohdalla olen yrittänyt luoda häneen yhteyttä ja saada hyväksyntää. En ole tuntenut ihmistä pitkään, joten vaikea sanoa pidemmällä aikavälillä, millaiseksi tämä muodostuu. Tämän perusteella sanoisin, että hän edustaa minulle tyypillistä kaavaa. Tälläisiin ihmisiin jään helposti roikkumaan, vaikka en saa vastakaikua.

Toinen ihmisryhmä on se, joka on minusta kiinnostunut. Aluksi saatan tuntea hyvää oloa tällaisten ihmisten kanssa, koska on imartelevaa saada huomiota ja jopa ihailua osaksi. Yleensä tällainen käytös kuitenkin herättää enemmän ahdistusta. Tällaiselle ihmiselle olen lähiaikoina antanut mahdollisuuden ja halunnut tutkia, mitä minussa tapahtuu. Hänessä on paljon ihanaa, mutta samalla huomaan ahdistuvani. Tunnistan, että hän haluaa enemmän kuin minä meidän suhteesta, mikä saa minut ahdistumaan. Niin kauan kun en ole hänelle rehellinen, niin kauan hänen seuransa minua ahdistaa. Olemalla rehellinen puhdistan sen, mitä meidän välillä on sanomatta ja voimme mennä kohti meille sopivaa etäisyyttä/ystävyyssuhdetta.

Kolmas ja minulle vieras ryhmä on se, jossa minulla on yhteys toiseen ihmiseen ja meidän välillä on molemminpuolista kiinnostusta. Tällaisia ihmisiä minulla ei ole montaa elämässä, koska olen keskittynyt ryhmään yksi. Vasta näiden kokemuksien myötä olen oivaltanut, mitä oikeasti haluan ihmissuhteiltani ja mitä aion tavoitella. Nyt tiedän, edes hitusen, mitä on molemminpuolinen ystävyys, luottamus, yhteys ja välittäminen. Tälläisiin ihmissuhteisiin aion panostaa ja antaa aikaa. Se on tosi tärkeää ja arvokasta. Yhdistävä tekijä minulla on tällaisten ihmisten kanssa ilo. Meidän silmät hymyilevät toisen katseessa.

Pikkutytöstä kohti aikuista näistä ja vastuunkantoa

Pikkutytölläni on ollut minulle viime aikoina paljon asiaa. Hän on kertonut minulle, kuinka hän on kaivannut miehistä itselleen isää. Sellaista miestä, joka pitää huolta ja kantaa vastuun. Sellaisia miehiä minulla on ollut aikuisiällä. Pikkutyttö on kaivannut muista sellaisia ominaisuuksia, joita ei ole itsestään vielä kunnolla löytänyt. Jos ulkoapäin ei ole saatavilla sitä, mitä pikkutyttö on kaivannut, minussa nousee kiukku. Ongelmallista tässä on ollut se, etten ole tunnistanut tätä kaavaa ollenkaan.

Aikuisena olen ymmärtänyt jollakin tasolla, mitä on esimerkiksi parisuhde. Olen ymmärtänyt, että siihen kuuluu seksi. Ikäväkseni en ole tunnistanut omia tarpeita siten, että olisin tunnistanut selvästi, koska haluan seksiä ja koska vain läheisyyttä, kosketusta ja syliä. Pikkutytölläno on ollut kova tarve fyysiseen läheisyyteen, joten olen se ottanut tavalla tai toisella. Yleensä seksillä, koska en ole edes tunnistanut tarvetta ottaa vastaan pelkkää silitystä ja syliä.

Yksi päivä tunnistin, kuinka turvaton ja epävarma pikkutyttö minusta tuli esiin. Provosoin seurassa ollutta miestä, koska olin tottunut siihen, että haen miehestä reaktiota. Haen sillä tavalla huomiota heiltä. En ole oppinut pyytämään ja tulemaan näkyväksi tarpeiden kanssa, vaan haen tarvitsemani muulla tavoin. Tässä tilanteessa ymmärsin turvattomuuteni ja epävarmuuteni kaipaavan tulla nähdyksi. Myöhemmin osasin sanoa, että kaipaan silitystä. En osannut täysin antautua silitykseen, mutta vihdoinkin tunnistin pikkutyttöni tarpeen ja sain sanotuksi sen enkä lähtenyt hakemaan seksiä. Sain käytökselleni ja pyynnölleni kiitosta ja se tuntui hyvältä, että sain korjaavan kokemuksen.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä muutoksia tämä saa elämässäni aikaiseksi. Onko minun helpompi tunnistaa tarpeeni ja sanottaa niitä? Luotanko itseeni enemmän ja siihen ettei minua hylätä ja siihen että tarpeilleni on lupa olla? Alanko vetää erilaisia ihmisiä puoleeni? Uskon, että en samalla tavalla vedä vastuunkantajia ja huolehtijoita elämääni, koska otan itse enemmän vastuuta itsestäni. Annan itse itselleni enemmän hellyyttä ja huolenpitoa ja kannan vastuuta omista tarpeistani enkä odota toisten tekevän sitä puolestani.

Minussa olevaa turvaa kohti

Minulla on syytä kiitollisuuteen. Elämääni on vahvasti ohjannut pelko ja turvattomuus, joita en ole osannut tunnistaa ja nimetä. Etenkin turvattomuus on ollut minulle käsittämätön asia. Aiemmin ei ollut toivoakaan, että pystyisin itseäni rauhoittamaan tai edes ymmärtämään tarvetta sille. Olen vain lisännyt kierroksia, jos on ollut turvaton olo tai sitten hakenut turvaa ulkoapäin.

Olen tunnustellut, millaiset asiat tuovat minulle turvaa. Jotkut ihmiset ja ennen kaikkea läheisyys. Minun on helpompi ollut keskittyä itseeni, kun minulla on ihmisiä ympärillä. Pystyn pysähtymään melko rauhassa itseni äärelle, myös yksin. Aiemmin meditaatioon rauhoittuminen oli mahdotonta, koska oli liian pelottavaa olla itseni äärellä. Nyt onnistun siinä lähes joka kerta ja vieläpä niinkin, jos minulla on meditaatiota aloittaessa ollut tunne tai rauhaton olo. 

Tunnistan myös kehollisesti, kun minua pelottaa tai koen turvattomuutta. On mahtavaa, kun voin olla siinä sulkeutumatta tilanteesta pois. Aiemmin en ollut valmis edes sitä tunnistamaan, vaan kehoni on ollut niin jännittynyt, ettei se ole ollut mahdollista. 

Kun olen tunnistanut itsessäni turvattomuutta ja pelkoa, on se helpottanut myös lapsissa sen tunnistamista. En vielä täysin pysty heitä tukemaan, mutta sinne suuntaan olen menossa. Se tuntuu erityisen hyvältä, koska en halua lasten kärsivän turvattomuudesta ja pelosta ainakaan tässä määrin kuin minä. En halua, että se rajoittaa heidän elämää liiaksi niin kuin en halua niin käyvän itsellenikään.

Kiitollisuus täyttää minut, kun olen ottanut huimia askeleita pelkojen äärellä. Turvattomuus ja pelko eivät enää estä minua tekemästä asioita enkä samalla tavalla hae turvaa ulkoapäin. Alan askel kerrallaan luottaa omaan tukeeni. Enää en samalla tavalla tarvi ihmisiä, koska minulla on itseni. 

Tätä kirjoittaessa minulle nousee surua, mutta en tiedä syytä. Jotain on muuttumassa, luopumista vanhasta. En halua arvuutella, miksi tunnen surua. Päästän irti siitä, mistä on aika. Menen sitä kohti, minkä on aika astua elämääni. Kiitollisena tästä askeleesta lähemmäksi itseäni!

En tarvitse mitään ulkoapäin ollakseni onnellinen ja rakastettu

Minussa on paljon sitä, joka haluaa olla uhri ja heikko. Jos minulla ei ole esim. töitä tai parisuhdetta, on minun luonnollista uhriutua ja olla voimaton. En koe olevan mitään syytä, miksi välittää itsestäni. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan.  Vasta nyt olen oivaltanut, että minä itse luon tätä. Minä en tarvitse ulkoisia syitä sille, että saan pitää itsestäni huolta ja olla vahva ja olla onnellinen.

Tunnistan itsessäni sitä, joka kokee kaiken muiden ihmisten ja ulkoisten asioiden kautta niin tässäkin. En ole kokenut itseäni riittävän arvokkaaksi, jotta eläisin omannäköistä elämää ja saisin pitää itsestäni huolta ja nauttia elämästä. Se ei ole keneltäkään pois. Voin kaiken tehdä vain itseni vuoksi ja olla onnellinen niin. En tarvitse hienoja ulkoisia puitteita, tiettyä ihmissuhdetta tai uraa, jotta saan tehdä jotain tai olla jotain. Voin olla onnellinen ja arvokas vain siksi, että olen minä.

Olen tiennyt jo pidemmän aikaa, että haen asioita ulkoapäin, mutta nyt tämä aukesi uudella tavalla. Tuntuu, että voi olla helpompi antaa itselle, sitä mitä tarvitsen, kun ymmärrän tämän.

Yksinäisyyden ja turvattomuuden kietoutuminen yhteen

Tuntuu erityisen hyvältä, kun alan oivaltamaan taas isoa kokonaisuutta. Olen ollut yksinäisyyden ja turvattomuuden äärellä. Tiedän, että tehtävänäni on kasvaa itsenäiseksi ja seisoa omilla jaloillani, mutta en oikein ole ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa. Yksin ei elämässä tarvitse selvitä, joten miten olla itsenäinen, mutta samalla yhteydessä muihin ja samalla saa olla tarvitseva.

Vasta nyt ollut valmis tutustumaan turvattomuuteeni ja siihen, mitkä asiat minulle luovat sitä. Minulle turvattomuutta luovat mm. uudet tilanteet, virheiden tekeminen, yksinäisyys ja todellisen itseni näyttäminen muille. Näissä tilanteissa kaipaan kokemusta siitä, että minua varten ollaan ja minua tuetaan, että vierelläni kulkee joku. Mietin myös tilanteita, joissa haluan, että ihmiset ovat konkreettisesti vieressäni eikä vastapäätä. Koen silloin saavani sen tuen jota tarvitsen. Kaipaan myös paljon fyysistä läheisyyttä, koska se tuo minulle turvaa. Nämä ovat niitä kokemuksia siitä, ettei minun tarvitse yksin selvitä.

Turvattomuudesta huolimatta olen ottanut hyvinkin vaikeita asioita itsekseni vastaan ja minusta alkaa tuntua siltä, että kestän paljon asioita itsekseni. Luottamus elämän kantamiseen on kasvanut. Joskus mietin, että tarvitsisin jonkun tukemaan ja auttamaan, mutta olen päättänyt olla niiden tunteiden kanssa ja minusta on löytynyt vahvuus. Olen selvinnyt uskomattomista asioista yksinäni.

Olen toivonut ympärilleni ihmisiä, jotka ovat lempeitä ja kannustavia. Häpeäkseni tunnistan kaipaavani sellaisia isä- ja äitihahmoja. Olen oppinut ottamaan heiltä jonkin verran tukea vastaan, joka on auttanut minua selviämään itsekseni. Olen saanut olla heikko eikä minua ole hylätty. Pikkuhiljaa minusta alkaa tuntua siltä, ettei minun tarvitse selvitä yksin, vaan saan olla heikko ja tarvitse. Samalla minulle on syntynyt kokemus siitä, että yksin ei tarvitse selvitä. Näiden salliminen ja hyväksyminen ovat auttaneet siinä, että olen selvinnyt yksin.

Tämä on minulle iso ja tärkeä asia. Otan ison hyppäyksen siinä, että alan hahmottaa, mistä on kyse yksinäisyydessä ja turvattomuudessa. Osaan myös olla näiden tuntemusten kanssa enkä täysin hätäänny. Tärkeää on myös se, että vaikka seison omilla jaloillani, ei se tarkoita sitä, että aina täytyy olla vahvana eikä muita saa tarvita. Olen tosi kiitollinen tästä harppauksesta matkallani.