Äitiyteen liittyvää surua

Oman vointini kohentuessa, minulla on tilaa nähdä asioita uudesta näkökulmasta. Minussa nousee surua siitä, miten olen ollut hyvin vaillinainen äiti. Aiemmin en ole kokenut liiemmin huonoa omaatuntoa lapsiin liittyvistä asioista. Olin liian kylmä ja täynnä vihaa. Nyt uskallan kohdata vihan takana olevaa surua, myös tässä asiassa.

Olen surullinen, että olen ollut kovin rikki, jotta olisin pystynyt antamaan lapselleni parasta, mitä elämä voi heille antaa. Haluaisin, että he tulisivat nähdyiksi ja kuulluksi ja rakastetuksi juuri sellaisina kuin ovat. Haluan olla heille läsnä. Siihen pyrin ja olen iloinen, että olen tällä tiellä. Tiedän, että kaikki tuo on mahdollista. 

Tunnistan suruni, mutta pelkään vielä päästää se irti. Pienin askelin menen sitä kohti. Itken pieniä itkuja, mutta voimallinen tunteen kohtaaminen tuntuu pelottavalta. Pakenen sitä, vaikka en tajua tekeväni niin. Haluan kohdata sen ja päästää se avaruuteen vapauteen. En tarvitse sitä itkua enää, koska sydän haluaa kohdata ilon, joka kaiken surun takana on. Haluan läsnäoloa, rakkautta ja ihania hetkiä lasten kanssa. Itku, olet tervetullut!

Antaudun

Mietin elämääni ja sitä, miten kaikki kietoutuu yhteen. Kirjoittelin siitä, mutta en sitä julkaissut ainakaan toistaiseksi. Sitä kautta minulle aukesi oivallus. Monissa asioissa pyrin kontrolloimaan kaikkea ja haluan asioiden menevän juuri minun tavallani. En heittäydy ja ota riskejä. Oivallus tuli uudella tasolla.

Olen miettinyt myös sitä, että mieleni haluaa jotakin, mutta sydämeni hyvin maanläheisiä asioita. Minun on vaikea antautua sydämeni tahdolle. Ei, en halua tylsää elämää. Mitä se sellainen on, jos elämäni onkin arkisia asioita? Osa minusta toki haluaa niitäkin asioita, mutta koen joutuvani luopumaan jostakin. Se on se vaikeampi osuus.

Tänään vain tuli olo, että haluan todellakin antautua kulkemaan omaa sydämeni polkua. Olen sitä halunnutkin kulkea, mutta en aina mielen tasolla ole halunnut sitä, mitä sydämeni on kokenut tarvitsevansa. Koen tulleeni siihen pisteeseen, että olisin valmis. Ehkä mielen asioidenkin aika tulee, mutta nyt ei ole sen aika.

Lopulta päähäni tuli vain ajatus antautumisesta. Antaudun elämälle ja kaikelle sille mitä tarvitsen. Kuulen jo melko hyvin tarpeeni, mutta vastustan sitä. Entä jos sittenkin olen väärässä? Enhän minä näin voi tehdä? Enkö minä kuulu mihinkään, kun en taaskaan sovi tähän muottiin? Tätä tylsääkö elämää minulle tarjotaan? Mielenpölinää, jonka haluaisin jättää omaan arvooni. Tiedän, että kontrollista luopumalla elämä tuo ihmeitä eteeni, mutta silti koen saavani vain tylsiä asioita. Ehkä ajatteluni on antanut luvan paeta asioita eikä mennä kohti omaa unelmaani, jota kuitenkin haluan.

Nyt elämäni kaipaa muutoksia muutamalla osa-alueella. Vaikka jokin ääni sisälläni vastustaa niitä, menen sydämeni reittiä. Elämäni lasten kanssa kaipaa muutosta kuin myös suhtautuminen kehooni.

Mieleni kaipaa paljon miestä, mutta sydän ei. Olisin valmis tapaamaan uusia ihmisiä ja ennen kaikkea miehiä, mutta seurusteluun en vielä ole valmis. Toivon elämän heittävät eteeni juuri sellaisia ihmisiä, joita kaipaan elämääni nyt.

Monesti yksinäisyys, hylkäämiset jne... huutavat ihmisiä elämääni, jotta en joutuisi kokemaan kaikkea tuskaa. Todellisuudessa sydän haluaa olla yksin ja kohdata tunteet eikä paeta niitä mihinkään. Ihmisiä sydän kyllä haluaa, mutta ei paikkaamaan jotakin tai auttamaan pakenemista.

Nämä ovat tämän hetken ajatuksia antautumisesta ja itseni kuuntelemisesta ja oman polun kulkemisesta.

Vaikeus sietää heikkouksiani

Elämässäni on läheinen ihminen, joka peilaa minulle paljon vaikeita asioita. Hän on tullut elämääni opettamaan minua päästämään irti vaikeista tunteista ja ennen kaikkea vihasta. Hän haluaa, että katson vihani taakse. Se tekee kipeää, koska peilini on oma lapseni. Kipeää siitä tekee erityisesti se, että puran häneen paljon pahaa mieltäni.

Eilen lapseni purki pahaa oloa toiseen ihmiseen. Viikonloppu oli muutenkin rankka, joten en olisi jaksanut ottaa vastaan hänen pahaa oloa. Minä yritin olla ymmärtäväinen, mutta sisällä oleva viha tuli pintaan vähintäänkin äänenpainolla ja kontrollillani. Tajusin, että nyt kaivattaisiin myötätuntoa ja ymmärrystä. Osin siihen kykenin.

Tajusin episodista, että minulla ei ole itseäni kohtaan lämpöä, myötätuntoa ja rakkautta edelleenkään liiaksi. Muille lapsille sitä on, koska he eivät muistuta minua. Tälle lapselle sitä ei ole, koska vihaan itsessäni omaa pahaa oloa. Tulin surulliseksi ja itkinkin sitä, että haluan olla lempeä, myötätuntoinen ja rakastava omia heikkouksiani kohtaan. Haluan olla näitä ennen kaikkea tällä maailman ihanimmalle, rakkaimmalle ja kauneimmalle rakkaudelleni, mutta toki myös itselleni.

Kiitollisuus viimeisistä viikoista

Jotain on tullut päätökseen. Olen käynyt viimeisten viikkojen aikana isoa muutosta. On ollut syvälle meneviä asioita ja ihania ihmiskohtaamisia. Nyt tuntuu jonkin päättyvän tai paremminkin jokin nyt muuttuu. Ei välttämättä huonolla tavalla, vaikka muutos tuntuukin vaikealta tai ennemminkin haikealta.

Minun on aika päästää eräs ihminen vapauteen. Välimme eivät katkea, mutta jokin sidos kuitenkin. Hän opetti minulle paljon ja olen siitä kiitollinen. Hän valmisteli minua johonkin tulevaan, johonkin jota olen elämältä pyytänyt. Ehkä suruni onkin kiitollisuutta, kaikesta siitä kauneudesta, jota sain hänen kanssaan kokea. Kiitollisuutta niin kauniin ihmisen sisälle katsomisesta ja siitä peilistä, jota hän minulle oli. En ole koskaan kokenut tällaista matkaa. Olen sanaton tästä matkasta

Kokemus pyyteettömästä rakkaudesta

Koen ensimmäistä kertaa elämässäni pyyteetöntä rakkautta. En ole varma onko rakkaus aivan oikea sana, mutta jotakin sen tapaista. Koen että minut hyväksytään juuri tällaisena kuin olen. Minulta ei odoteta mitään eikä toivota mitään. Saan vain olla minä. Minua ei myöskään arvostella tai tuomita, vaan hyväksytään juuri tällaisena kuin olen. Minua ei haluta omia tai sitoa mihinkään, vaan saan elää omannäköistä elämää.

Minulle tällainen kohtelu on uutta. En voi käsittää, että tällaistakin voi olla. Se tuntuu tosi hyvälle. Tiedän nyt mitä jatkossakin haluan. Olen sanallisella tasolla tiennyt asia, mutta nyt olen saanut kokea, mitä se oikeasti tarkoittaa. Suunta on oikea.

Näiden asioiden hyväksyminen on helpompaa minulle, koska me emme ole suhteessa eikä meille tule suhdetta. Suhteessa joudun ehkä käymään vielä syvemmällä tasolla läpi, ettei toista voi omistaa eikä sitoa. Nyt se on minulle päivänselvää. Toki siihen vaikuttaa toinen henkilö ja minkälaiseksi koen oloni hänen kanssaan.

Rajat ja rajattomuus

Lapsuudessa olen kokenut olevan tiukat rajat sen suhteen, mitä saan tehdä ja mitä en. En ole kokenut, että olisin voinut niistä neuvotella. Nyt olen havahtunut siihen, ettei elämässäni ole oikeastaan ollutkaan rajoja, ei ainakaan selkeitä. Minä olen aina joutunut aistimaan, missä menee rajat. Vanhempien ilmeestä näin tai yritin tulkita, onko käytökseni sallittua vai ei.

Koska minulle ei ole asetettu selkeitä rajoja, on ympärilläni ollut ihmisiä, jotka eivät niitä ole asettaneet. Heitä kohtaan olen ollut vaativa ja ottajan roolissa. Koen etten ole osannut heille antaa mitään. He eivät sitä ole osanneet myöskään vaatia. Silti olen jollakin tasolla kokenut syyllisyyttä omasta käytöksestä. Nyt olen ottanut näihin ihmisiin etäisyyttä, koska en halua olla ottaja. En myöskään koe sellaisia suhteita tasapainoisiksi, jossa joudun aistimaan toisten rajoja tai olen vain ottajana. Miksi olisin sellaisessa suhteessa, jossa minulla ei ole hyvä olla?

Ne jotka ovat asettaneet rajat, ovat aiheuttaneet minussa pelkoa. Minulla ei ole ollut mallia siitä, miten toimia, jos toiset huomauttavat minun ylittäneen heidän rajansa. En sitä halua tehdä ja siksi sitä väitellyt viimeiseen asti. Arvostan ja kunnioitan rajoja.

Tällä hetkellä elämässäni on mahdollista opetella rajoja. Elämääni on tullut ihmisiä, jotka asettavat rajat selkeästi. Aluksi se pelotti, mutta ymmärsin rajojen tuovan minulle turvaa. Minun ei tarvitse arvuutella mitään, koska tiedän selvästi, missä rajat menevät. 

Havahduin nyt siihen, että minä en osaa asettaa rajoja. En aina tunnista niitä tai sitten en uskalla niitä aina ilmaista. Vähättelen niitä. 

Olen saanut hyvää oppia siitä, missä menevät minun rajani ja rajojen asettaminen on helpottunut. Alan kuulostella omaa vointia ja sitä tekeekö joku asia minulle hyvää. Aiemmin tein päätöksiä esimerkiksi sen mukaan, menetänkö jotakin tärkeää, jos jätän jonkun asian välistä. Nyt kuulostelen itseäni. Heikkouteni on edelleenkin uusien tuttavuuksien kanssa. Yritän kuulostella heidän rajoja ja arvuutella missä ne menevät. Minä siis kannan vastuuta toisten rajoista enkä varsinaisesti omistani. Rajat ja toisten kannattelu kulkevat minulla käsikädessä. 

Lasten kanssa minulla on myös haasteita asettaa rajoja. Olen pelännyt kohdata lapsessa nousevaa pettymystä ja kiukkua. Olen liian lepsu. 

Rajat, rajattomuus, turvallisuus, toisten kannattelu ovat nyt löytyneet toisensa. Ymmärrän näiden yhteyden ja niiden puuttumisen itselleni. Haluan vahvemmin tunnistaa rajani ja asettaa ne julkisiksi, koska se tekee oman ja läheisteni olon paremmaksi.

Lupa Nautti elämästä osa xxx

Yöllä kirjoittu.

Tänään ollut erityisen vaikea päivä rauhoittua. Olen kaivannut liikettä, vaikka oikeasti olisin tarvinnut pysähtymistä. Tiedostin tarpeeni, mutta lähdin levottomuuden ohjaamana kohti liikettä. Lopulta siitä seurasi lisää levottomuutta. En päässyt pakenemaan todellisia tarpeitani ja nyt sitten pyörin sängyssä.

Olen kokenut tänään olevani erityisen onnellinen ja tyytyväinen elämääni, mikä luultavasti on syynä levottomuuteen. En osaa rauhoittua siihen, että rakastan elämääni. Tuntuu vaikealta ajatukselta, että olen luonut elämäni itse. Oikeasti? Onko mahdollista olla onnellinen "yksin"? En vielä pystynyt antaa itselleni tuntea tätä onnellisuutta täysin rinnoin, koska en ole pystynyt sisäistämään tätä kaikkea.

Olen kokenut tänään myös suurta rakkautta, että elämässäni on ihminen, joka hyväksyy minut juuri tällaisena. Hän kunnioittaa ja arvostaa minua eikä odota minulta mitään. Minä välitä, arvostan ja rakastan häntä.

Rintakehääni painaa. Haluaisin itkeä ja päästää rakkauteni täysin valloilleen. Tätä olen halunnut, kaivannut ja nyt saanut. Haluan myös nauttia tästä tunteesta. Antaa onnellisuudelleni ja rakkaudelle tilaa. Pelon on aika mennä ja antaa tila uudelle. Elämäni ei rakennut tämän ihmisen varaan, joten ei ole syytä pelätä menettämistä. Minun ei tarvitse enää suojella itseäni. Järki tietää, mutta tunne tulee hieman perässä.

Nyt on aika käydä tabuni kimppuun

Eräs aihe elämässäni on erityisen vaikea ja kipeä. Olen sitä voinut paeta nyt jo hyvän tovin, mutta en enää halua paeta, vaan kohdata se. Haluan vapauttaa itseni siitä. En enää jaksa kulkea tämän taakan kanssa nimittäin seksiin liittyvän taakan.

Lapsuudessani naiseus ja seksuaalisuus ovat olleet tabuja. Niistä asioista ei kotona puhuttu. Menkoista kerroin äidilleni, mutta koskaan en äidin kanssa puhunut aiheesta. En saanut minkäänlaista tukea kasvaessani naiseksi. Koin siihen liittyvät asiat häpeälliseksi ja sitä ne varmasti olivatkin äidilleni.

Seksi oli vielä suurempi tabu. Se kiellettiin minulta ennen avioliittoa. Siinä oli meidän keskustelut aiheesta. En kunnioittanut tässä vanhempieni toivetta, mutta luultavasti he lausahduksellaan saivat kauaskantoisia vaikutuksia.

Tuntuu vaikealta myöntää, etten ole seksistä nauttinut tai saanut kunnon orgasmia. Se ei ole ollut vastenmielistä, mutta pelottavaa. En ole oppinut rentoutumaan ja ottamaan hyvää vastaan. Olenhan toiminut vastoin vanhempieni toivetta. Luulisi, että olisin jättänyt tämän taakan jo taakseni, olenhan ollut itsenäinen jo niin kauan. Vanhempien opit ovat iskostuneet minulla niin syvään, että ne vaikuttavat osin edelleen. Seksielämäni alkoi jo teini-iässä, joten seksiin on kuulunut pelko, häpeä ja syyllisyys niin monta vuotta ennen kuin muutin kotoa pois, että nämä tunteet olivat osa seksielämääni. En ymmärtänyt, että minun kannattaisi työstää niitä, vaan ne lopulta kulkivat pitkään suhteeseeni. En joutunut käsittelemään niitä, vaan sain jatkaa pakenemista.

Nyt olen sen äärellä, että on aika työstää niitä, jos haluan saada rakkaudellisen ja seksuaalisesti nautittava suhteen. Haluan päästä aitoon yhteyteen ja seksi on luonnollinen osa sitä. Rohkaistun ottamaan peiton pois päältäni ja avautumaan asiassa. Minulla on lupa nauttia seksistä. Jatketaan tästä.

Lupa elää unelmaani nyt

Jotain on taas selkiytynyt. Olen pohtinut tuen tarvettani ja miten se elämässäni ilmenee. En enää kysele muilta neuvoja, kuinka tulee toimia. Mieluummin haluan heistä peiliä, jotta löydän itsestäni vastauksen. Edelleen kaikki ei ole niin selkeää, mutta pyrin itse ratkaisemaan asiani.

Olen mennyt eteenpäin myös siinä, etten tarvitse toisia sietämään omia tunteitani. Pystyn itse olemaan tunteideni kanssa päivä päivältä paremmin. Tämä on kuitenkin asia, jossa tuen tarve ilmenee. En useinkaan enää tukeudu, mutta en ole tajunnut tarpeeni vaikuttavan elämääni vahvasti. Kun minulla on tunteita, ei välttämättä suunnattoman vahvoja, minulle tulee kaipuu ihmisen luo. Toivon heiltä saavani jotakin, mitä olen vailla. Olen negatiivisesti kiinni toisissa ihmisissä, vaikka en haluaisikaan.

Oivalsin, että kaipuuta toki saa olla ja hyväksyn sen, mutta itsestäni löytyy tarvittava voima tässäkin asiassa. Omilla jaloilla seisominen tarkoittaa sitä, että kestän tunteeni itse. Jos tukeudun toisiin, pakenen tunteen kanssa olemista. Pakeneminen tekee olostani pahemman kuin se muuten onkaan. Selviän oikeasti tunteeni kanssa. Minussa vain on ollut niin vahva ohjelmointi, että tunteen pakeneminen on tullut luonnostaan. Opettelen kokoajan uutta toimintatapaa.

Sinällään tässä ei ole minulle uutta, mutta jokin silti muuttui tämän myötä. Ehkä nyt näen selkeämmin tai uudella tavalla, että kaipaan muilta ihmisiltä asioita, joita voin itsekin tarjota. Näin voin katkaista riippuvuutta enkä tarvitse ihmisiä varsinaisesti itseäni varten, vaan he voivat tuoda elämääni lisää. He eivät silti ole koko elämäni, vaan valopilkkuja matkanvarrella.

Minun on luultavasti vaikea luopua ihmisistä, koska odotan heidän täyttävän elämäni ilolla ja kaikilla muilla positiivisilla asioilla. Minä haluan, että rakastan elämääni tällaisenaan enkä tarvitse muita ihmisiä paikkaamaan tai tuomaan lisää siten, että onnellisuuteni olisi heistä kiinni.

Eilen ensimmäistä kertaa minulle tuli olo, että rakastan elämääni. Oikeastaan minulla on kaikki hyvin. Olen tuntenut, että vasta miehen myötä voin olla onnellinen. Nyt oivalsin tunnetasolla, että mitä on rakastaa elämääni ilman miestä. Koko elämä ei romahda, jos yksi ihminen poistuu elämästä, kun rakastan elämääni muutenkin. Se, että rakastan elämääni tarkoittaa myös sitä, että elämässäni on useita asioita, jotka kutsuvat minua. Silloin en takerru mieheen kiinni, vaan haluan elämääni muutakin. Pidän siis kiinni myös muista itselleni tärkeistä asioista, jotka sillä hetkellä tuottavat minulle iloa. Se ei tarkoita, että rakastaisin miestäni vähemmän, vaan minulla riittää rakkautta ja intohimoa muihinkin asioihin elämässä. Ne eivät sulje toisiaan pois.

Se että rakastan elämääni tarkoittaa kohdallani sitä, että luovun uskomuksestani, että voin olla onnellinen vasta, kun minulla on mies. Annan nyt itselleni luvan olla onnellinen jokaisessa elämäntilanteessani, vaikka kokisin jonkun asian olevan huonosti tai elämästäni puuttuvan jotakin. Minulla on lupa olla onnellinen tässä ja nyt. Voin rakentaa unelmaelämäni nyt enkä odotella, että olen suhteessa. Vau!

Toivon tämän vapauttavan minua kuulemaan vahvemmin, mitä elämässäni haluan ja uskallan mennä kohti unelmia. Nyt ei tarvitse enää himmailla, koska voin elää unelmaani nyt enkä sitten joskus.

Polkuni kohti omaa voimaa

Olen toivonut itsenäistymistä ja omilla jaloilla seisomista. Siihen suuntaan minua kokoajan viedään. Kaikki viimeisen vuoden aikana tapahtuneet asiat ovat olleet askelia siihen suuntaan. Minulla opetetaan luottamaan. Kaikki käytössä olleet pakokeinot karsitaan nyt pois, jotta todellakin seison ilman tukea. Kannattelen itse itseäni.

Olen tottunut tukeutumaan muihin ihmisiin ja tästä syystä niitä on elämässä tällä hetkellä hyvin rajallinen määrä. Monesti kun minulla on vaikeaa ja haluan soittaa jollekin (jota olen vähentänyt hurjasti), minulle ei monesti vastata. Näin minun on vain selvittävä yksin. Opin, etten oikeasti tarvitse muita tukemaan itseäni, vaan kaikki tarvittava on minussa. Toki toisia ihmisiä tarvitaan elämään, mutta ei kannattelemaan ja tukemaan riippuvuutta.

Ruoka on ollut keinoni kokea hallinnan tunnetta ja siten tuonut turvaa. Nyt on sekin prosessi pitkälle käyty läpi eli olen joutunut katsomaan silmiin suhdettani ruokaan. Nyt koen sen olevan aika ok.

Kehoon liittyvät asiat ovat vahvasti liittyneet pelkoihin ja turvattomuuteen. Keho on ollut minulle pelottava ja se on nostanut turvattomuutta. Siksi viimeisen vuoden aikana kohtaamani sairastelut näyttivät minulle, että voin selvitä pahimmistakin peloistani ja vieläpä yksin. Nyt opettelen tunnistamaan kehon viestejä etenkin turvattomuutta ja pelkoa, rauhoittumaan niiden äärelle, hyväksymään tunteeni ja päästämään niistä irti.

Tällä hetkellä turvan etsintä itsestä tapahtuu miehen kautta. Elämässäni on ollut eräs mies, johon takerruin kovasti. Tajusin, että minussa nousee turvattomuus, kun olemme etäällä. Tästä syystä haluan olla lähellä. Olen ottanut etäisyyttä, jotta kuulisin aidosti, mitä minä haluan. En tarvitse toista ihmistä ollakseni turvassa. Kyseinen mies opettaa minua itsenäisyyteen, löytämään turvan itsestäni ja omien rajojen asettamista.

Vahvistun päivä päivältä enemmän, mikä auttaa kuulemaan itseäni ja kulkemaan rohkeasti omaa polkuani. En enää tarvitse toisia ihmisiä kannattelemaan, vaan tuomaan elämääni iloa, kun tiedän olevani itseni turvassa. Silloin minulla ei ole hätää, vaikka on vastoinkäymisiä. Voin luottaa siihen, että apua on saatavilla, jos omat voimat eivät riitä.

Askeleet eteenpäin

Kaikista vaikeuksista huolimatta koen, että elämässä monet asiat ovat menneet huimasti eteenpäin. Havahduin tänään siihen, että osaan olla paremmin läsnä tekemisessäni enkä kiirehdi, kun teen jotakin. Jotain sisäistä rauhaa on siis syntynyt. Tämä on ollut häiritsevä ongelma, koska elin sumussa jatkuvasti. Nyt osaan enemmän rauhoittua ja keskittyä siihen, mitä teen. Samalla voin jopa nauttia elämästä, kun en ole jatkuvasti ajatusteni kanssa.

Ymmärrän myös aiempaa paremmin, mitä minussa tapahtuu, kun on levoton olo ja osaan jonkin verran rauhoittaa itseäni. Näen koska yritän paeta minulle vaikeaa asiaa, jolloin on aika pysähtyä itseni äärelle.

Lasten kanssa monet asiat ovat ottaneet huiman harppauksen eteenpäin. Osa syy voi olla se, että jaksan paremmin. Jaksan touhuta heidän kanssaan ja minua kiinnostaa tehdä heidän kanssa asioita. Olemme molemmat yhteistyökykyisempiä kuin aiemmin. Minä olen lasten kanssa kärsivällisempi ja ymmärtäväisempi kuin koskaan ennen.

Aiempien parisuhteiden kehitys ja sen muuttaminen

Viettäessäni aikaa tämän uuden tuttavuuteni kanssa olen alkanut hahmottaa, miten aiemmat parisuhteeni ovat muodostuneet. Kiinnostus on saattanut olla molemmin puolista tai alkuun vain miehen puolelta. Sen jälkeen minun kiinnostusta on ylläpitänyt innostus siitä, että saan mieheltä huomiota. Haluan ja janoan kovasti sitä, mitä olen jäänyt vaille lapsuudessa. En malta pysyä miehestä erossa. Otan, mutta en anna mitään. Siinä vaiheessa millään muulla ei ole väliä, vaan kaikki menee sen ehdoilla, että vietämme aikaa yhdessä. Olen kadottanut itseni. Kun en enää kuuntele itseäni, olen koukussa suhteeseen kuin huumeisiin. 

Kun vain janoan huomiota mieheltä, suhde jatkuu vähintään niin kauan kuin mies sitä antaa ja sallii minun takertuvuuteni. Vaikka en saisikaan enää huomiota, riipun silti vielä miehessä. Toivon ja odotan kovasti saavani vielä joku päivä huomiota niin kuin isältänikin odotin ja toivoin. Sinnikäs luonteeni pitää minua vielä pitkään kiinni miehessä. 

Tämän miehen kanssa oivalsin, että olen päätynyt tutustumaan mieheen toki sattumien kautta, mutta ennen kaikkea siksi, että hän oli innokkaampi. Aloin lämmetä hänelle, koska sain huomiota, kosketusta ja läheisyyttä. Se tuntui äärettömän hyvältä. 

Jokin hänestä alkoi tuntua pahalta välillämme. Minulle teki pahaa, kun hän alkoi vetäytyä. Pelkäsin, että nyt hän hylkää minut. Lopulta päätin, että päästän irti odotuksista häntä kohtaan. Minä en tarvitse häntä, vaan kaikki löytyy sisältäni. Voin kulkea rinnalla, mutta hän ei ole minulle elinehto. Tämä helpotti oloani ja sain etäisyyttä mieheen. Nyt suhde hakee uutta muotoaan. Parisuhdetta tästä ei näytä tulevan, mutta matka on ollut opettavainen. 

Kun sain etäisyyttä siihen, etten tarvitse miestä tai ainakaan tätä miestä elämääni eli en enää ripustautunut häneen, aloin nähdä suhteen erilaisena. Hän ei ollutkaan enää niin kiinnostava miehenä, koska en tarvinnut enää isän korviketta. Nyt näin hänet enemmän miehenä sellaisten lasien läpi, olisiko tämä mies hyvä minulle ei riippuvuuksien tukijaksi ja lapsuuden traumojen korjaajaksi, vaan rinnallakulkijaksi miehenä, kumppanin, rakastettuna... Sellaista kiinnostusta ei herännyt. 

Mies on ollut tärkeässä osassa elämässäni. Hän on näyttänyt minulle paljon hyvää ja opettanut minua, mutta en tiedä onko meillä vielä toisillemme annettavaa. Kaipaan hänestä ystävää, koska hänen kanssaan on helppo jutella ja olemme samalla aaltopituudella. En tiedä, onko tämä takertuvuutta edelleen vai aitoa kiinnostusta. 

Nyt suhteemme on muuttunut ja ehkä sellaiseen suuntaan, johon en halua mennä. Hän käy kanssa samanlaista prosessia läpi kuin minäkin. Hän kokee minulla olevan paljon annettavaa hänelle. Minä mielelläni annan ja tuen, mutta en halua olla auttajan roolissa. En halua tästä muodostuvan "terapiasuhdetta". Hän on antanut minulle paljon lyhyessä ajassa, mutta en tiedä, vieläkö hänellä on annettavaa. Minun ei sitä tarvitse tietää, mutta tällainen kysymys minulla herää.

Pelko kohdata toisten tunteita

Olen ollut lähes koko elämän hukassa tunteideni kanssa, mutta nyt isoja muutoksia on tapahtunut. Tunteet ovat tällä hetkellä nousseet pöydälle toisesta näkökulmasta, kuinka siedän toisten tunteita ja sitä, mitä ne herättävät minussa.

Minä pelkään toisten ihmisten tunteita tai oikeastaan sitä, mitä ne minussa saavat aikaan. Pelkään omaa avuttomuutta toisten tunteiden edessä. Mielelläni otan rauhoittelijan tai tukijan roolin, jotta tunteet saataisiin lakaistua maton alle. Haluan mahdollisimman nopeasti pois tilanteesta, jotta pääsisin takaisin mukavuusalueelle. Koen turvattomuutta.

Nyt opettelen antamaan toiselle tilaa tuntea sitä, mitä hän tuntee. Samalla voin olla omassa tunteessani. Minun ei tarvitse muuttaa tilannetta tai pyrkiä ratkomaan mitään, vaan voin vain olla. Minun ei myöskään tarvitse huolehtia toisesta, vaan antaa toiselle tila olla tunteidensa äärellä. Aiemmin halusin heti kysellä, missä mennään ja onko kaikki hyvin. Toki näinkin on joskus hyvä tehdä, mutta liiallinen huolehtiminen ja tukeminen ei ole oikein. En ole vastuussa toisesta.

Omat rajat

Missä menee minun rajani ihmisen kanssa, joka haluaa kuunnella omaa sydän? Jos hän tekee oikeasti niin kuin sydän sanoo, hän kuuntelee itseään. Kuuntelemalla itseään joutuu tahtomattaankin pahoittamaan toisten mielen. Se on väistämätöntä ja tämän hyväksyn. Silti pohdin sitä, kuinka paljon olen valmis joustamaan.

Ymmärrän, jos ihmisen mieli muuttuu ja siksi ei pidä lupauksia. Silloin on tehtävä niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu. Entä jos sitä tapahtuu usein? Onko se silloin hyväksyttävää? Onko silloin edes aidosti kyse sydämen kuuntelusta vai jostakin muusta? Pakenemisesta? Vallan väärinkäytöstä? Tarvitseeko minun sellasta hyväksyä? Mielestäni ei tarvitse. Vaikea vain tunnistaa, missä menee raja. Koska hyväksyä ja koska ei? Ehkä elämä opettaa minulle tätä.

Näen tässä yhteyden lapsuuteeni ja niihin lupauksiin, joita ei pidetty. Nyt minulla on mahdollista muuttaa omaa käytöstä ja toimia rakentavasti. Minun ei tarvitse vain hyväksyä sitä. Toki elämässä tapahtuu kaikenlaista ja lupauksia ei aina voida pitää, mutta minun ei myöskään tarvitse ottaa kaikkea sitä vastaan, mitä minulle annetaan. Nyt voin valita.

Läheisriippuvuuden työstämistä

Aloittaessani kirjoittaa tätä postausta en muistanut kirjoittaneeni samasta aiheesta viimeksikin. Nyt lähestyn asiaa toisesta näkökulmasta.

Läheisriippuvuus on ollut isommista minua johdattaneista asioista elämässäni. Olen hakenut hyväksyntää uhraamaan itseäni, joten minun on ollut vaikea sanoa ei muille. En edes kuullut tarpeitani, jotta voisin paremmin palvella toisia.

Läheisriippuvuuden käsittely on edennyt siihen pisteeseen, että kuulen melko usein tarpeeni ja elän niiden mukaan. Osaan sanoa ei, jos minulla on tilaa kuunnella itseäni ja kuulen tarpeeni. 

Olennainen osa tarpeideni kuuntelussa on oma aika ja tila. Kun minulla ei ole sitä ollut viimeaikoina, olen toiminut enemmän vastoin itseäni. Nyt minua muistutettiin tästä asiasta. Keho päätti pysäyttää minut. Ymmärsin heti viestin. En ole antanut itselleni riittävästi omaa aikaa ja lepoa. 

Läheisriippuvuuden takana on pelko tulla hylätyksi. Huomaan, että naisten kanssa omien tarpeiden kuunteleminen ja ei sanominen on helpompaa kuin miesten. Tämä lienee yhteydessä isätraumaan. Minulla on syviä haavoja liittyen etäisyyteeni isäni kanssa. Miehiin mielelläni takerrun, koska toivon heiltä isältäni vaille jäänyttä huomiota. 

Minulle on tarjoutunut tilaisuus opetella tätä asiaa. Olen tavannut erään ihmisen, jonka kanssa minulla on mahdollisuus opetella tätä asiaa. Se tuntuu mahtavalta. Otan jo nyt isoja harppauksia asiassa. Asian tiedostaminen on vienyt minua eteenpäin ja olen saanut luottamusta asian kanssa. Pelko hälvenee pikkuhiljaa. Minulle ratkaisevaa on ollut se, etten halua elää pahan olon kanssa, joka nousee itseni laiminlyönnistä. Olen valmis menemään tätäkin pelkoa kohti.