Äitiyteen liittyvää surua

Oman vointini kohentuessa, minulla on tilaa nähdä asioita uudesta näkökulmasta. Minussa nousee surua siitä, miten olen ollut hyvin vaillinainen äiti. Aiemmin en ole kokenut liiemmin huonoa omaatuntoa lapsiin liittyvistä asioista. Olin liian kylmä ja täynnä vihaa. Nyt uskallan kohdata vihan takana olevaa surua, myös tässä asiassa.

Olen surullinen, että olen ollut kovin rikki, jotta olisin pystynyt antamaan lapselleni parasta, mitä elämä voi heille antaa. Haluaisin, että he tulisivat nähdyiksi ja kuulluksi ja rakastetuksi juuri sellaisina kuin ovat. Haluan olla heille läsnä. Siihen pyrin ja olen iloinen, että olen tällä tiellä. Tiedän, että kaikki tuo on mahdollista. 

Tunnistan suruni, mutta pelkään vielä päästää se irti. Pienin askelin menen sitä kohti. Itken pieniä itkuja, mutta voimallinen tunteen kohtaaminen tuntuu pelottavalta. Pakenen sitä, vaikka en tajua tekeväni niin. Haluan kohdata sen ja päästää se avaruuteen vapauteen. En tarvitse sitä itkua enää, koska sydän haluaa kohdata ilon, joka kaiken surun takana on. Haluan läsnäoloa, rakkautta ja ihania hetkiä lasten kanssa. Itku, olet tervetullut!