Surun täyttämä mieli

Seesteisyyden jälkeen minut on täyttänyt suru. Suru siitä, miten minun asiani ovat olleet ja miten ne ovat. Olen surullinen myös muiden puolesta. En silti täysin ole saanut surustani kiinni. Ehkä en uskalla kohdata sitä.

Olen alkanut huomata itsessäni muutoksia. En vain pysty joitakin asioita tekemään vastoin sisäistä ääntäni. En enää pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, joiden kanssa voin pahoin.

Olen myös saanut yhdisteltyä palaset kohdilleen mieheni lähestymisyrityksiin. Minun on vaikea lämmetä hänelle, koska hän ei muulloin lähesty ellei halua seksiä. Voin melkeipä pahoin, koska en kelpaa muuten lähelle. Ainoastaan silloin,  jos olen aloitteentekijä, hän ei häitistele pois.

Voin tänään pahoin, kun lähestyin miestäni.  Hän alkoi valittaa väsymystä. Jouduin lähtemään pois paikalta. En kestänyt hänen negatiivisuuttaan. Ihanaa, että en ole valmis mihin vain. Silti suru täyttää minut. En tiedä johtuuko suru totuuden kohtaamisesta vai luopumisesta. Tuntuu surullisilta oma tilanne,  että olen tässä pisteessä.  Olen myös surullinen miehen pahoinvoinnista.

Muutoksen on selkeästi parempaan päin. Olen löytänyt entistä enemmän itseäni. Suru silti vie enemmän tilaa kuin ilo.

Seesteinen olo

Parin viimeisimmän päivän aikana olen kokenut oloni seesteisemmäksi. Etenkin esikoista kohtaan olen ollut lempeämpi kuin aiemmin.

Nukuttaessani esikoista tunsin yhtenä päivänä vihaa, koska hän ei meinannut rauhoittua. Kävin sisäistä taistoa oman vihani kanssa. Olin aikeissa sanoa, että lähden pois, jos hän ei rauhoitu. Onneksi ymmärsin, että olisin uhkaillut hylkäämisellä.  Uhkaamisen sijaan aloin puhua hänelle,  etten hylkää häntä. Aloin puhua hänelle, kuinka tärkeä hän on. Esikoinen rauhoittui välittömästi ja nukahti nopeasti.  Koin suurta rakkautta häntä kohtaan. 

Rakkauden tunne täytti minun myös tänään, kun anoppi sanoi, että esikoisen silmät näyttävät surullisilta.  Ajattelin, että aion antaa esikoiselle paljon rakkautta, jotta ilo täyttäisi hänet. Miksi minulla on lapsia, jos en anna heille sitä,  mitä he ansaitsevat?

Jouluna heränneitä ajatuksia

Jouluna on tullut ajatuksia,  vaikka en ole yrittänyt miettiä syvällisiä.

Äitini on ollut viettämässä kanssamme joulua. Katsoessani äitini toimintaa ymmärrän itseäni entistä enemmän. Ymmärrän etenkin pelkojani paremmin. Äiti varoittelee lapsiani usein. Hän vähintäänkin kehottaa olemaan varovainen. Tällä hän viittaa varoihin,  jotka aiheuttavat pelkoa. Jatkuva vaaroista varoittelu antaa kuvan maailman olevan turvaton paikka.

Ymmärrän äidin toiminnan nousevan omista peloista. Nyt näen aiempaa selkeämmin,  miten nämä ovat yhteydessä minuun. Äidin pelot siirtyvät minuun, kun hän varoittelee.

En osaa olla vihainen asiasta. Enemmänkin minua harmittaa, että hänelläkin on paljon pelkoja. Uskon hänen käyttäytymisessä myös julkisissa paikoissa heijastavat pelkoja. Hän monesti haluaa tarjota kahvilassa. Hän ei mene itse maksamaan, vaan antaa minulle rahat, että käyn maksamassa. Hän ei uskalla olla oma itsensä, vaan välttelee julkisissa paikoissa olevansa näkyvä.

Toinen joulun aikana mieleen noussut asia oli ystäväni ja etäisyyden tarve häneen. Uskon tarvitsevani etäisyyttä häneen, koska hän vaikuttaa liikaa mielipiteisiini, ajatuksiini ja tunteisiini. Hän käy samoja asioita läpi kuin minä. Yhdessä pohtimalla minä hukun hänen ajatuksiin, vaikka hän ei ajatuksiaan minulle tuputa.  Olen liian herkkä vaikutteille ja se on yksi syy, etten voi nyt nähdä häntä.

Tavaroita järjestellessäni löysin yhden kuvan minusta ja miehestäni muutaman vuoden seurustelun jälkeen. Kävi sääliksi meitä. Minä olin niin pelokkaan näköinen ja mies ryhdittömän näköinen. Miehestä tuli alistettu ja iloton fiilis. Lievästi ahdisti. En halua tällaista. Ensimmäinen ajatus oli, että mitenkä tilanteeseen voi vaikuttaa, jos tällaista on ollut aina?

Täytyy jutella asiasta miehen kanssa, kuinka hän näkee tilanteen. Aika pelottava ajatus matkasta, mitä tästä tulee. Joko eromatkasta tai onnettomasta elämästä onnelliseen elämään miehen kanssa. En haluan nähdä meitä tuollaisina kuin kuvassa näin. Muutoksia siis on luvassa.

Adios murehtiminen

Pidemmän aikaan olen kypsytellyt ajatusta siitä, kuinka jään murehtimaan huonosti menneitä asioita. En ole aiemmin tunnistanut kyseistä piirrettä itsessäni. Olen jopa vähätellyt kyseistä ominaisuutta. Todellisuudessa tämä piirre on minussa hallitseva etenkin terveyteen liittyvissä asioissa ja muissa minulle tärkeiswä asioissa. Koska pyrin täydellisyyteen, jää aina jotakin jossiteltavaa. Tästä syystä todennäköisesti keskityn aina epäkohtiin enkä siihen mikä on hyvin.

Nyt päätin päästää tästä ominaisuudesta irti. Jos jokin asia ei mene putkeen, en keskity siihen. Jatkan elämää niillä vaihtoehdoilla, joita minulla sillä hetkellä on. Monesta asiasta olen selvinnyt monesti aiemminkin, joten miksi en nytkin.

Murehtiminen vie voimavaroja. Mihin kivaan voinkaan käyttää tästä vapautuneen energian? Läsnäoloon ja sitä kautta nähdä elämässä uusia asioita. Voin nähdä elämän kauneutta. Voin mennä lähemmäksi unelmiani. Voin vapautua entistä enemmän elämään ja nauttia elämästä. Joskus asioiden pohtiminen negatiivisesta näkökulmasta ja murehtimenkin ovat ok, mutta ne ovat poikkeuksia. Nyt keskityn muuhun. Uskon, että asioilla on tapana järjestyä. Elämässäni ei ole montaa asiaa, joita olisin oikeasti katunut eli murehtiminen tuntuu usein tarpeettomalta.

Täytyy vielä lisätä, että tänne todennäköisesti jonkin verran kirjoitan murehtien. Sen sallin itselleni, mutta asioiden vatvomista en. Näitä voi olla vaikea erottaa toisistaan, mutta suunta on kohti vapaampaa ja positiivisempaa minää.

Vihaa taas viikonlopun täydeltä

Viikonloppu on ollut syvältä. Olen ollut voimaton. Mies on ollut pinna kireällä, koska tekemistä on paljon. Mies valittaa, etten tee mitään. Hän ei osaa arvostaa minun antamaani aikaa lapsille eikä arjen pyörittämistä, jos on paljon muutakin tekemistä. Miehen viha purkautuu lapsiin ja välillä minuunkin. En vain enää jaksa kuunnella sitä ties kuinka monetta päivää. Tässä on ollut pitkiä hyviä aikoja, mutta nyt on ollut huonompia.

Eilen mies purki epätyypillisesti vihaansa minuun. Väsähdin siitä totaalisesti. En jaksanut tehdä mitään. Kaipa se kertoi siitä, että en koe ansaitsevani sitä. En halua sitä. Suututti, ettenkö ansaitse parempaa. Lamaannuin aivan totaalisesti. Onneksi vain hetkellisesti, mutta ilmeisesti kehoni yritti viestiä minulle jotakin. Uskoisin kehon haluavan viestiä minulle, että ottaisin rauhallisesti. Sitä ainakin mieleni haluaa. Mies vain suorittaa, joten olemme törmäyskurssilla.

En halua enää suorittaa. Haluan osata pysähtyä ja nauttia hetkestä. Haluan kuunnella itseäni ja toteuttaa itseäni. Haluan aikaa perheelle ja parisuhteelle. Mies taas asettaa kaikki tekemiset etusijalle. Voi olla hyvä, että toinen meistä hoitaa asiat. En silti usko, etteikö me molemmat voitaisiin nauttia elämästä ja asiat silti hoituisivat. Minun on otettava enemmän vastuuta ja miehen luovutettava taakasta.

Olen oppinut näkemään stressin yhteyden mieheeni ja antanut mennä läpi sormien, mutta nyt on ollut liikaa. Ero taas käy mielessä, mutta en tosissani sitä mieti. Muuten voisin miettiä, jos ei olisi ollut hyviäkin aikoja. Meidän elämämme on ollut vuosia hektistä ja poikkeustilassa. Odotan elämän rauhoittuvan ensi vuonna, kun suurimmat poikkeudet poistuvat elämästä. Tulevasta ei voi tietää, mutta ajattelin olla haalimatta suurempia projekteja elämään. Voin itse siihen vaikuttaa, silti toivon, etten erehdy suorittamaan ja ottamaan elämään ulospäin hyviltä näyttäviä projekteja. En tarvitse niitä voidakseni hyvin.

Ajatuksia taas ystävyyysauhteista

Ajatuksia parin päivän takaa.

Tuntuu hyvältä, että alan nähdä entistä selkeämmin, mitä minä haluan. Ystävyyssuhteissa se on ollut vaikeaa, koska olen tottunut miellyttämään muita. Ihmisten seurassa omien tuntemuksien tunnistaminen on vaikeaa, mutta muuten edistystä on tapahtunut.

Olen alkanut nähdä, että ystävissäni ei ole montaa sellaista, joiden kanssa haluan olla tekemisissä. Sellaisia on vain muutamia, joiden kanssa voin olla oma itseni tai ainakin melkein. Olen myös pystynyt näkemään ihmiset toisessa valossa. Minulla on muutamia ihmisiä elämässä, joissa haluan nähdä hyvää. Heissä on hyvää, mutta he eivät minulle anna sitä. Olen alkanut ottaa heihin etäisyyttä. En koe tarpeelliseksi vastata useinkaan heidän puheluihinsa enkä enää yleensä soita heille takaisin. Miksi niin tekisin, kun heillä on vain oma lehmä ojassa?

Uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu tässä tilanteessa vaikealta, koska koen olevani muutoksen kourissa. Minun on vaikea uskoa, että he pysyisivät elämässäni. Siksi olen tekemisissä vain muutamien ihmisten kanssa. Toivon voivani tutustua uusiin ihmisiin, jos koen sen tärkeäksi. En haluaisi nähdä joitakin ihmisiä vain siksi, että he ovat helposti saatavilla. Sitä olen tehnyt, koska se ei tunnu työläältä. Uusien ihmisten kanssa on hylkäämisen riski aina olemassa.

Nyt kun olen päässyt paremmin käsiksi ystävyyssuhteisiin, minusta välillä tuntuu kuin ne olisivat parisuhteita, kun ne ovat syvällisiä. Ystävyyssuhteen tiiviyteen liittyy tietynlaista velvollisuutta selittää asioita. Ei voi noin vain kadota. On myös käytävä keskusteluja siitä ystävyyssuhteesta.

Rajoista kiinnipitämistä ystävyyssuhteessa

Olen tehnyt itselleni ison päätöksen. Voisin sanoa, että vaikean, mutta ei se ollut vaikea. Otin riskin tulla hylätyksi, koska hylkäsin ystäväni - ainakin toistaiseksi.

Kirjoittelen edelleen samaisesta ystävästä, josta olen aiemminkin kirjoitellut viime aikoina. Olet laittanut hänelle rajoja, koska en ole kokenut oloani hyväksi hänen seurassaan. Hän ei niistä ole piitannut. En ole pitänyt niistä kiinni, koska en ole ymmärtänyt, että hän rikkoo rajojani. Ymmärsin asian vasta, kun aloin voida huonosti hänen kanssaan. 

Laitoin uudelleen rajoja, koska en aina jaksa keskustella syvällisiä asioita. Hän halusi ymmärtää taas minua ja selvittelimme asiaa pitkään. Kuvittelin asian olevan selvä, kun hän taas viestitti ajatuksistaan. Päätin laittaa asialle pisteen. Haluan etäisyyttä. En koe tarpeelliseksi jatkuvasti olla asettamassa rajoja. En ole nähnyt merkkejä siitä, että hän olisi niitä juurikaan kunnioittanut, kun niitä asetin. Haluan käyttää energiani muihin asioihin kuin selvitellä muille, mitä haluan.

Olen voinut hyvin ratkaisustani huolimatta. Jonkinlainen hylkäämisen pelko on taka-alalla, mutta aion päätöksessäni pysyä. Sitten kun tuntuu hyvältä nähdä häntä, sitten olen yhteydessä.

Päädyin tällaiseen ratkaisuun, koska vihan noustessa pintaa ihan mistä tahansa asiasta, tuli ystäväni silloin mieleen. Jollakin tavalla yhdistän hänet toiseen ihmiseen, joka selvästikin haluaa vain hyötyä. En silti ajattele ystäväni haluavan hyötyä minusta suoranaisesti, vaan hän hakee omia rajojaan. En suostu olemaan hänen harjoitteluvastustajansa. En anna hänen ylittää rajojani siksi, että hän etsii omia rajojaan.

En tiedä, mihin kaikki tämä johtaa. En vain enää halua edes pienessä määrin kokea huonoa oloa toisten seurassa. Sen aika on ohi. Rajoja etsin, mutta aikanaan ne löytyvät, kun vain jaksan yrittää.

Rohkaistuminen ilmaisemaan tarpeeni

Olemme selvitelleet välejämme ystäväni kanssa. Sitä kautta olen huomannut rohkaistuneeni paljon. En aiemmin uskaltanut sanoa todellisia ajatuksiani. Nyt uskallan, vaikkakaan en aina enkä kenelle tahansa. Edistystä tämä silti on.

Huomaan, etten pysty tunnistamaan omia tarpeitani muiden seurassa. Tämä vaikeuttaa itseni toteuttamista. Kehoni on alkanut viestiä tai olen tunnistanut kehoni viestejä. Esimerkiksi tunnistan ahdistuksen kautta, että jokin on pielessä. En välttämättä tunnista todellista syytä ihmisten läsnäollessa, mutta ymmärrän pysähtyä asian äärelle.

Olen kehon viestien kautta alkanutkin kuunnella todellisia tarpeitani ja toimia niiden mukaan. On tuntunut hyvältä laittaa ystävälleni rajoja. En enää suostu ottamaan muilta mitä vain vastaan. MINUNKIN TARPEILLANI ON MERKITYSTÄ, HURAA!

Viestittelyjen lomassa olen ymmärtänyt päässeeni näissä asioissa eteenpäin myös siinä mielessä, etten takerru vain itseni kehittämiseen. Minulla on muutakin elämää. Uskon, että energian vapautuminen jatkuvasta tarpeesta kasvaa ja tutkiskella itseäni, todellisuudessa antaa tilaa hyville asioille elämässä sekä todellisen mahdollisuuden kasvulle. Olen avoin kehittymiselle, mutta se ei ole minulle pakkomielle. Kaikki tapahtuu aikanaan.

Juhlan paikka, kun huomaan edistymistä monessa asiassa. Etenkin vuorovaikutukseen ja ihmissuhteisiin liittyvät asiat eivät ole minulle helppoja asioita. Olen iloinen tästä muutoksesta ja sen tuomasta vapaudesta. Kunhan tunnistan paremmin omia tarpeitani, uskalla niitä lausua ääneen. En enää pelkää omia reaktioita ja toisten reaktioita niin paljon kuin olen aiemmin pelännyt. Positiiviset kokemukset toivon mukaan tuovat lisää positiivisia kokemuksia

Ystävyyssuhteeni jäsentelyä

Eilinen postaukseni kertoi ystävästäni, johon koen tarvetta ottaa etäisyyttä. Näin tänään kyseistä ihmistä. Pohdin aluksi haluanko nähdä häntä. Suostuin siihen, kun ymmärsin, että pelkään hänen hylkäävän minut.

Ymmärryksestä huolimatta koin oloni vaivaantuneeksi hänen seurassaan. Minulla ei ollut hänelle juurikaan sanottavaa. Kerroin itsestäni jotakin, mutta sekään ei tuntunut hyvältä. Välillemme kehkeytyi jännitettä. Hän yritti provosoida minua, mutta ei lähtenyt siihen mukaan, vaan otin etäisyyttä. Ajatukseni ei kulkenut. En voinut olla oma itseni.

Käymämme keskustelu tilanteesta oli hyvä ja koin, etten lähtenyt tunteen mukaan. Olin ärtynyt, mutta en sitä pystynyt siinä tilanteessa purkamaan. Oloni oli liian epämiellyttävä.

Keskustelumme aikana oloni vahvistui, että tarvitsen etäisyyttä kyseisen ihmiseen. Hän vetää minua omaan maailmaansa. En tiedä tarkalleen mikä  hänen oma maailmansa on. Ehkä joudun kohtaamaan hänen kanssaan enemmän ja nopeammin asioita, joita en halua tai en ole valmis. Ehkä hänen maaimansa on itsensä kehittäminen. Se toki kiinnostaa, mutta haluan muutakin elämää.

Kun puhumme jatkuvasti kehittymiseen liittyvistä asioita, koen ärtymystä. En kuuntele silloin itseäni. Vaikka emme näe enää niin usein kuin aiemmin, niin en jaksa jauhaa samaa aihepiiriä jatkuvasti. Luultavasti siksi minulla ei ole mitään sanottavaa, koska en halua keskustella siitä.

Hän monesti katsoo minua pitkään silmiin ja halaa pitkään. En pidä siitä. En ole sanonut asiasta, mutta en myöskään tee asialle mitään. Tänään hän taas katsoi minua silmiin pitkään. Hänen ilmeensä muuttui surulliseksi pitkän silmiin tuijottelun jälkeen. Pohdin, mitä hän silmissäni näki. Vihaa. Vihaa, että hän tekee "pakottaa" minut sellaisiin asioihin, joihin en halua lähteä. Näin katseeni itse tulkitsisin.

Hän pohtii paljon asioita. Koen, että hän analysoi jatkuvasti myös minua ja toimintaani. En halua, että hän tekee niin. En halua kokea olevani terapiassa. En halua hänen hyötyvän minusta, koska koen olevani nyt enemmän antaja kuin saaja. Mielelläni olisin tasapuolisesti molempia. En istu tähän rooliin enkä aio istua.

Etäisyyden tarve hyvään ystävään

Terveydentilani on taas ollut hieman huonompi. Olen ollut vihainen. Pelkkä terveydentilamuutokset voivat itsessään toki saada vihaa aikaiseksi, mutta tunnustelin, josko kyse olisi jostakin muusta.

Viha sain minussa aikaiseksi vihan hyvää ystävääni kohtaan. Juuri sitä joka tietää minusta eniten ja jonka kanssa olen pohdiskellut elämää.

Hän on selvästikin menossa sellaiseen suuntaan, johon en halua mennä. Vaikka hän ei ole suoraan sanonut, ettei ystävyyteni kelpaa, tunnen, että minun pitäisi olla erilainen. Tämä johtuu siitä, että hän pudottelee ihmisiä elämästään pois, jos he eivät täytä hänen toiveitaan. On myös ihmisiä hänen elämässään, joita hän pitää siinä, jotta voisi itse oppia jotakin. Koen olevani jälkimmäistä ryhmää. En halua olla vain muita varten. Ymmärrän toki, että molempien on saatava suhteesta jotain, mutta hänen tapansa puhua saa minut olemaan varuillani.

Tulen vihaiseksi, kun ajattelen, etten kelpaa tällaisena. Sekään ei tee tilanteesta yhtään parempaa, että olisin vain hänen tarpeitaan varten. En halua päästää häntä lähelle, koska en koe ystävyyttämme pyyteettömäksi.

Kun pohdin tätä ystävyyssuhdetta, minulle tulee ajatus uusista ystävistä. Vihastuttaa, että korvaavia ystäviä ei ole eikä kiinnostavia ole nyt lähellä. Minun olisi siis ystävystyttävä uusien ihmisten kanssa. Tuntuu helpommalta pitää kyseistä ihmistä lähellä kuin käyttää aikaa uusiin ihmisiin tutustuessa.

Mitä oikeasti haluan? Haluaisin pitää ystäväni lähellä, mutta luultavasti pidän siksi hänestä kiinni, että elämä ei muuttuisi. Sisimmässä uskon haluavani ottaa etäisyyttä ystävääni. Etäisyyden ei tarvitsisi olla lopullista, mutta haluan olla minä. En voi sitä olla, jos näemme liian usein. Haluan myös ystävystyä uusiin ihmisiin. Se vain tuntuu työläältä, koska pelkään, ettei ystävyyssuhteista tule mitään eli koen olevani yhtä yksin kuin aiemminkin.

Nyt tiedän, mitä haluan tehdä ystävyyssuhteeni kanssa. Pohdin vielä, pitäisikö minun sanoa ystävälleni ajatuksista. Jostakin syystä haluaisin niin tehdä, mutta mitkä ovat motiivini. Haluanko päästä syyllisyydestä vai haluanko, että ystäväni tietää missä mennään? Kertoisinko ystävälleni vain hänen takiaan? Luultavasti kertomisen takana olisi vain häneet kohtistuvat syyt. En siis kertoisi itseäni varten. Toki avoimesti kertomalla voisimme selvittää asioita, koska en usko ystäväni haluavan ajatella, niin kuin koen tilanteemme. Toisaalta en ole velvollinen yksinään selvittelemään välejämme. Hänhän ei ole koskaan ottanut puheeksi ystävyyttämme kuin positiivisesta näkökulmasta.

Mustavalkoista ajattelua

Mieleeni on noussut ajatus, että tulkitset monet asiat turhan voimakkaasti. Ajattelen anopista paljon negatiivista. Kaiken anopista lähtevän positiivisen käännän itseäni vastaan. Ei pitäisi olla liian mustavalkoinen. Olen aiemmin ajatellut ihmisistä negatiivista, jos jokin negatiivinen piirre on ollut voimakas.

Pohdin samaa myös miehestäni. Enkö usko hänen voivan rakastaa minua, koska hän on negatiivinen? Kuvittelin päässeeni tästä piirteestä eroon, mutta nyt havahduin tähän.

Ajatusta en jaksa enempää pohtia, vaan jätän sen hautumaan.

Fyysiset oireet pahentuneet anopin läsnäollessa

Aiemmin pohdittua.

Olen tunnustellut, mitä kehoni yrittää viestiä minulle. Taas on puristanut kyljestä. Olen melko varma, että puristus liittyy anoppiini, jota näen viikonlopun aikana paljon.

Meidän välit on viileät, mutta tulemme silti juttuun. En silti pysty olemaan hänen kanssaan paljon. En halua olla juurikaan hänen seurassaan, vaan hakeudun muualle.

Tuntuu kurjalta olla hänen kanssaan, koska hänen läsnäolonsa aktivoi minussa paljon negatiivista. Toivon kovasti hänen hyväksyntää, mutta en koe sitä saavani. Kuinka voisin kokea sitä,jos en itsekään arvosta itseäni?

Anoppi on kova arvostelemaan muita, joten luultavasti siksi ajattelen hänen arvostelevan minuakin jatkuvasti. Näin ei luultavasti tapahdu, niin usein kuin ajattelen, vaikka niin arvostelua usein tapahtuukin. Tuntuu vain pahalta, että anopin pitää kaikkea arvioida eikä hän osaa ottaa asioita sellaisenaan tai nauttia asioista. Minussa on hyvin paljon samaa ja siksi en sitä anopissa siedäkään.

Tuntuu pahalta, että hän kommentoi lapsilleni asioita negatiiviseen sävyyn. En uskalla puuttua niihin, etten huonontaisi välejä entisestään. Minun ei pitäisi ajatella edes asiaa, koska puuttumatta jättäminen voi jättää omaan lapseeni kurja fiiliksen. Miksi ajattelisin välejäni anopin kanssa, kun lapseni on tärkeä? Koska toivon olevani hänelle tärkeä. Miksi toivon olevani hänelle tärkeä? Koska en ole ollut kenellekään tärkeä, koska haluan tuntea, mitä on olla tärkeä.

Rakkauden voima

Pohdin jokunen päivä sitten kuolemaa ja siihen liittyviä tunteita. Keskustelin aiheesta mieheni kanssa. Meidän välillä oli lämpöä. Huomasin, että minun oli vaikea päästää miestäni lähelle, koska minua pelotti ja hävetti.

Minua hävetti myöntää, että oli menkat, vaikka hän siitä tiesi. Tuntui vaikealta, että mies hyväksyisi minut, kun olen "epänormaali". Miten joku voi hyväksyä tällaisen puolen naiseudesta? Ongelma tuntui olevan enemmän minun kuin mieheni.

Huomasin myös pelkääväni, ettei minua hyväksyttäisiin tällaisena ja siksi on ollut helpompi pysytellä etäällä.

Minulla oli hyvä olla miehen lähellä. Koin suurta lämpöä. Aloin ymmärtää, etten ole uskonut jonkun voivan hyväksyä minua juuri tällaisena. En ole voinut hyväksyä, että joku voisi rakastaa minua. Aloin uskoa, että mieheni voisi rakastaa minua. Minua alkoi itkettää, kun oivalsin tällaista. En silti voinut näyttää täysin surua. Suudellessa kyyneleet valuivat pitkin poskia, mutta lohduton itku jäi uupumaan.

Ymmärsin myös, että vatsan puristus ja pelko helpottivat rakkaudenilmapiirissä. Kunhan uskon rakkauteen ja koen sitä, niin voin paremmin. En ole voinut päästää irti siitä, että joku voisi oikeasti rakastaa minua ja siten hyväksyä minut. Kunhan siihen kykenen, niin fyysiset oireet luultavasti helpottuvat.

Oivalluksia ihmissuhteista

Olen lähiaikoina näkemässä taas yhtä porukkaa, johon kuuluu minua ahdistava ihminen. Ehdotin, että voisin tavata tätä ihmistä aiemmin, jotta hänen ei tarvitsisi olla yksin. Kun olin ihmisen kanssa ollut tekemisissä, niin minun piti lähteä kesken pois. Totesin, että en voi olla hänen kanssaan. Taisin luvata olla hänen kanssaan, koska koin syyllisyyttäni. En halunnut, että hänen täytyy olla yksin. Hän ei ole kysynyt, jos nähtäisiin aiemmin enkä minä ole ehdottanut asiaa. Minä aion mennä tapaamiseen myöhässä. En jaksa olla siinä porukassa. Ilman kyseistä henkilöä jaksaisin olla paremmin.

Surullinen olo, etten kelpaa hänelle. Samalla olen iloinen, että voin myöntää itselleni, ettei meillä synkkaa. Nyt minun ei ole pakko olla hänen kanssaan, vaan voin ottaa etäisyyttä. Sitä en ole ratkaissut, kuinka voin olla muiden kanssa, jos en siedä häntä. Emme onneksi näe kovin usein, mutta yleensä näemme porukalla.

Näiden oivalluksien myötä ymmärrän, miksi en ole ollut innoissani treffaamassa tätä porukkaa. Heidän kanssa ei synkkaa kovin hyvin ja yksi heistä ei kohtele minua niin kuin toivoisin minua kohdeltavan. Nyt voin valita toimintatapani, kun olen tietoinen tästä. Voin myös valita ystäväni.

Kuoleman pelko

Tänään on ahdistanut ja puristanut vatsaa. Uskon syyn olleen selvä. Kuulin entisen koulukaverini kuolleen. Emme olleet läheisiä, mutta hänen avoimuutensa vuoksi tiesin hänestä paljon. Ahdisti ja ahdistaa ajatella, että nuori ihminen kuolee onnettomuudessa. Hän on läheisin ihminen, joka minulta on kuollut,  jos ei etäisiä isovanhempia lasketa.

Uskon nyt jämähtäneeni tähän tapahtumaan kiinni. Ajatukseni pyörii paljon asian ympärillä. En osaa antaa itselleni lupa tunteisiin ja jatkaa sitten elämää. Tunteeni tapahtumasta ovat pelko ja suru, mutta pelko on hallitsevampi. Todennäköisesti siksi, että en uskalla kohdata tunteitani sen takana.

Uskon tässä tapauksessa olevan pelon ydin eli kuoleman pelko. Olen nyt yksin ja minua pelottaa. En uskalla mennä joka huoneeseen. Olen hyvin ahdistunut ja monet pienet asiat säikyttävät minua. Pelkään kuolleen tuttuni olevan täällä jossakin. Pelkään hänen lähettävän minulle merkkejä. Ei hän sitä ole tehnyt, enkä tiedä uskonko sellaiseen. Pelko vain on saanut vallan. En ole paniikissa, mutta ahdistunut ja säikky.

Pohdin tänään kuoleman pelon taustoja. Pelkään luultavasti kaikista eniten luopumista tästä kaikesta. Pelkään myös, mitä tapahtuu tämän elämän jälkeen. Minulla ei ole mitään ajatusta siitä, jatkuuko elämä tämän jälkeen vai ei. Epävarmuus ja luopuminen, minulle vaikeimmat asiat joutuu kohtaamaan kuolemassa. Jos elämä ei jatku muualla, sitten ainakin olen pelännyt turhaan.

Fyysiset ongelmani alkoivat, kun mummoni kuoli. Mummoni kuolemaan järkeilin. Ajattelin, että mummolleni oli parasta kuolla. Olihan hän vanha ja sairas ihminen. Ei jatkuva sairaalassa rajaaminen ole kiva asia. Ajatuksillani on ollut perää. Uskon, että järkeilyn avulla yritin peittää tunteeni. En uskaltanut kohdata kipu, surua, menetystä ja rakkautta. Tilanteeni paheni isäni ison elämänmuutoksen myötä. En luultavasti tässäkään tapauksessa uskaltanut kohdata juuri samoja asioita kuin mummon kuolemassa.

En ole koskaan pystynyt hyväksymään missään asioissa mainitsemiani kipua, surua, menetystä ja rakkautta. En ole voinut kohdata sitä, että minuun sattuu. Eihän kukaan ole koskaan lohduttanut minua. Kukaan ei ole huomannut, että minuun sattuu. Koska kukaan ei ole lohduttanut, olen joutunut tukahduttamaan myös suruni. Olen järkeistänyt asiat, jotta suru ei nousisi pintaan. En ole voinut luopua mistään, koska epävarmuus pelottaa ja koen surua ja kipua. Minulla ei ole turvaa, jotta jaksaisin elämässä eteenpäin. Pidän mieluummin kaikesta huonosta kiinni kuin otan riskin saada hyvää. Jättämällä hyvän taakse, voisin saada rakkautta. Nyt etsin itsestäni voimaa kestää elämässä ikävätkin asiat, jotta saan myös rakkautta. Se mikä on koko edellä esittämäni ketjun perusta, on pelko. Pelkään enkä uskalla rikkoa ketjutusta.

Nyt pitäisi uskaltaa rikkoa ketjutus. Pitäisi uskaltaa kohdata kaikista vaikeimmat asiat. Mikään elämässä ei ole lopullista, vaikka kuinka taistelisin sitä vastaan. Jossakin vaiheessa viimeistään on kohdattava väistämättä totuus. Miksi en tekisi sitä nyt?

Miten kohtaan totuuden tällaisessa asiassa? Anna pelolle vallan? Miten? Miten anna luvan kokea pelkoa niin ettei se jää sisälleni? Nyt vellon pelottavaa asiaa ja pelko muuttaa sisälleni asumaan. Se haluaa ulos. Se tekee minulle huonon olon. Välillä teki mieli oksentaa. Pääosin tunne puristusta vatsassani.

Onko puristukseni vatsassa sekä mummoni kuoleman että isäni elämänmuutoksen aiheuttamaa tuskaa, joka nyt aktivoituu entisestään? Olenko nyt valmis ottamaan kaiken tuskan vastaan, kun pääsen nyt taas entistä lähemmäksi pelkoa. Tuntuu vaikealta selvitä tästä yksin. Haluaisin mieheni viereen. Jos hän pystyisi antamaan turvan, jotta voin itseä tuskan.

Uni raskaudesta

Näin viime yönä unta, että menin lääkäriin. Vaivojen syytä en tiedä, mutta saatoin mennä hikoilu takia. Olen parina yönä hionnut niin, että lakanat ovat olleet aivan märät. Tämä on tapahtunut alkuyöstä, hyvin pian nukahtamisen jälkeen. Unessa lääkäri paukautti, että voisin olla raskaana. Äitini oli vastaanotolla kanssani. Lääkäri kysyi, voisiko se olla mahdollista. Nolona sanoin, että voi se olla, vaikka en uskonut siihen. Menin tekemään testiä lääkärin määräämänä. En nähnyt, miten testi tehtiin, mutta testi otettiin, koska etsin lääkäriä, jotta saisin tietää tuloksen. En unessa löytänyt lääkäriä, joten tulos jäi epäselväksi.

Uni sijoittui nykypäivään. Äidin läsnäolo ei siksi kummastuta, koska olen kysellyt äidiltäni paljon asioita. Olen iloinen, että uskalsin lääkärille sanoa, että raskaus on mahdollinen. Häpeästä huolimatta uskalsin tunnustaa minulla olevan seksielämää, vaikka kyllähän äitini tietää minulla sellaista olevan, koska minulla on lapsia.

Sitä en tiedä, mitä raskaus ja lääkärikäynti minulle edustavat. Ehkä raskaus on merkki, jostakin uudesta. Ehkä minun elämässäni alkaa uusi vaihe. Jokin kiva ja yllättävä. Uusi vaihe voi kuvata myös muutostani, jota minussa on tapahtunut. En enää vain kestä joitakin asioita. Ne ovat tervetulleita muutoksia. Kertovat siitä, että en enää voi antaa itseäni kohdella miten sattuu. Lääkärikäynti voi kertoa rohkeudestani mennä ja ottaa selvää asioista. En unessa saanut tietää, olinko raskaana, mutta uskalsin mennä lääkäriin.

Yöllinen hikoilu mietityttää minua kovasti. Täytyy seurata sitä, jos se olisi vain ohimenevää. Joskus minulla on ollut sitä samaa ja se meni ohi. Silloin hikoilu saattoi liittyä imetykseen.

Unta edeltävinä päivinä olemme miehen kanssa keskustelleet seksistä. Mies on kovasti halunnut, mutta minä olen eri syistä kieltäytynyt. Mies on syyt ymmärtänyt, mutta silti hänestä on tuntunut pahalta. Olen silti iloinen, että miehelläni on alkanut löytyä läheisyyden kaipuuta. Ehkäpä uneni liittyy myös tähän. Olen ylittänyt itseäni, kun olen uskaltanut kertoa miehelleni seksiin liittyvistä vaikeista asioista. Häpeän kohtaaminen unessa voisi kertoa juuri tästä.

Unessa etsin lääkäriä. Olen edellisessäkin unessa ja ehkäpä monessa muussakin unessa etsinyt jotakin (auktoriteettia). Mitä etsiminen ja auktoriteetti sitten kuvastavat. Enkö vielä ole löytänyt suuntaa elämälle? Tarvitsenko jonkun sanomaan, kuinka asiat ovat? Tarvitsenko tuen jostakin ennen kuin voin jotakin uskoa? Kaikki sopisivat hyvin kuvioon. En täysin luota itseeni ja saa asioita tapahtumaan, vaan mieluummin kerron jollekin, joka vie asiaa eteenpäin tai joka vahvistaa mielipiteeni. Tämä voi liittyä edelliseen päivään, kun äitini ei varmistanut minun ajatuksiani. En tosin tarvinnut hänen tukeaan, vaikka minulle jäikin surullinen olo eriävistä mielipiteistä. Tähän liittyen muutama päivä sitten tapasin erästä tuttuani. Hän ei ollut mistään asiasta kanssani samaa mieltä. Tuntui pahalta ja ahdistavalta olla tällaisen ihmisen kanssa ja pian poistuin paikalta. En tarvinnut kummaltakaan tukea, mutta en täysin pystynyt seisomaan omilla jaloillani, kun kukaan ei ollut vierelläni.

Luovun äitini minulle aiheittavasta surusta

Olen taas kysellyt äidiltäni kaikkea menneisyydestäni ja niiden mahdollisesta yhteydestä nykyhetkeen. Tulin surulliseksi, kun äitini ei näe asioita ollenkaan niin kuin minä. En minäkään välttämättä näe asioita objektiivisesti, joten en oleta olevani oikeassa. En silti usko, että niin harhoja ajattelen kuin äitini. Äitini mm. väittää minun saaneen lapsena paljon rakkautta. Jos olen saanut paljon rakkautta, niin mihin kykyni rakastaa muita ihmisiä on hävinnyt? Miksi en luota ihmisiin? Miksi en koe saavani nyt rakkautta? Uskon ihmisen, jota on lapsuudessa aidosti rakastettu, osaavan yleensä rakastaa muita. Poikkeuksena mm. traumatisoituneet lapset.

Harmittaa, että äitini yrittää vedota tilanteissani asioihin, joihin hän ei ole itse aikaisemmin uskonut. Pahalta se tuntuu siksi, että hän ei pysty kohtaamaan itseään. Hänen on helpompi vedota asioihin, joihin ei itsekään usko kuin kohdata totuus. Hän kuvittelee antaneensa rakkautta, mutta miksi en koe asiaa niin. Miksi koen äitini olleen lapsuudessa minulle etäinen ja väsynyt meihin? Miksi en koe koskaan tulleeni kuulluksi  ja nähdyksi?

Olen vatvonut tätäkin asiaa monesti. En aio jäädä tähän kiinni. Saan olla surullinen, mutta siitä ei tarvitse tulla hallitse tunnetila. Nyt voin tehdä tänään vielä jotakin itselleni mieluisaa, jotta tekisin päätöksen tälle vatvomiselle. Helposti päiväni on mollivoittoinen, kun vatvon ikäviä asioita, joten positiivisen tekemisen luulisi katkaisevan sen. Aion kokeilla sitä.

Uni - puoleni pitämiseetä

Viime yön unessa olin kokoushuoneessa, jossa oli aikuisia ja esikoiseni. Mielestäni aikuiset puhuivat kurjasti lastani kohtaan. Minä yritin etsiä kenelle voisin asiasta puhua. Tuntui kuin aikuiset olisivat olleet päiväkodin työntekijöitä tai opettajia, koska rakennus vaikutti koululta. Jollekin kiusaamisesta sanoin, mutta se ei auttanut. En löytänyt ylintä ihmistä, jolle voisin asiasta sanoa.

Aluksi ajattelin uneni liittyvän siihen, että uskalla ja haluan pitää lapseni puolia. Nyt ajattelen, että uneni saattoikin kertoa siitä, että uskallan pitää omia puoliani en vain lapseni. En unessa ollut tunteen vallassa, mutta jonkinlaista vihaa ja epäoikeudenmukaisuutta tunsin.

Toinen asia, jota saatoin käsitellä unessani on anoppini käyttäytyminen lastani kohtaan. Itseasiassa unessa oli sellainen tilanne, jossa anoppini korjasi lapseni sanomisia lapsellisesti. Anoppini taisi unessa haukkua lastani idiootiksi, jolloin korjasin anoppini olevan sellainen, kun puhuu noin pienelle lapselle.

Vaikka unessa en saanut asiaa vietyä loppuun asti, niin sinne suuntaan olen menossa. Olenhan nyt oikeassa elämässä alkanut kuunnella itseäni enkä anna muiden kohdella miten vain. Käsittelin unessani myös anoppisuhdetta ja ennen kaikkea sitä, että hän ei kunnioita aina lastamme eikä meitä vanhempia. Lasta kohtaan epäkunnioittava käytös on vähäisempää, mutta meidän rajoja hän ylittää useammin. Ehkäpä tämä tuli uneeni, koska näen ensi viikolla anoppiani.

Itsekkäisiin ihmisiin etäisyyden ottaminen

Olen edistynyt kovasti itseni kuuntelemisessa. Alan tunnistaa kehoni merkkejä paremmin ja paremmin. Pyrin toimimaan viestien mukaan, mikä vie minua kohti positiivista kierrettä. Olen alkanut sanoa ajatuksiani. Niiden ei tarvitse olla oikeita tai en tarvitse muiden hyväksyntää niille. Toki vielä tuntuu pahalle, jos muut eivät sulata ajatuksiani, mutta tuntuu paremmalta sanoa asiat ääneen kuin olla hiljaa.

Tuntuu hyvältä löytää, kuka olen ja mitä haluan. Tuntuu hyvältä, että voin tehdä valintoja itse. Voin oikeasti vaikuttaa asioihin. Ratkaisut eivät aina ole helppoja, mutta voin valita silti huonoista vaihtoehdoista paremman itselleni. Voin hyväksyä sen, että parempaa ei ole tarjolla. Sitä en enää pysty hyväksymään, että sivuutan itseni täysin. Olostani tulee tosi huono sen jälkeen, jos olen sivuuttanut itseäni. Sinällään tämä on hyvä asia, koska en enää elä elämääni muille, vaan itselleni.

Olen niin yllättynyt, että uskallan ottaa etäisyyttä ihmisiin, jotka ahdistavat minua. En halua olla vain muita varten. Nyt tällaisia ihmisiä on 3, joihin olen viikon aikana päättänyt ottaa etäisyyytä. Kaikissa on syynä se, että he eivät ole aidosti kiinnostuneita minusta. Heidän motiivit olla kanssani ovat itsekkäitä. He saavat olla sellaisia kuin ovat, mutta minun ei tarvitse olla heidän kanssaan tekemisissä. MINUN EI TARVITSE OLLA HEIDÄN KANSSAAN TEKEMISISSÄ! MIKÄ VAPAUS :)

Ahdistuksesta voittoon

Ahdistava olo. Näin paria kaveria, joista kummankaan kanssa ei synkkaa erityisen hyvin. Toisen kanssa ei tule paljon juttua ja toinen taas puhuu jatkuvasti. Jälkimmäinen kai muistuttaa minua jotenkin, vaikka en puhukaan taukoamatta.

Eniten minua ahdisti se, että olen tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä. En monesti vuodessa, mutta riittävän usein. Joka kerta ahdistun. Hän aina mitätöi sanomiseni ja jättää minut ulkopuolelle, ei näkyvästi, mutta riittävästi. Olen todennut, että en tarvitse sellaista ihmistä ympärilleni, jonka kanssa joudun kilpailemaan huomiosta.

En aio täysin unohtaa tätä ihmistä, mutta en aio pistää paukkuja häneen. En ole tähänkään mennessä pistänyt ja nyt pistän entistä vähemmän. Näen häntä tietyssä porukassa joskus. Päätin, että voin lähteä porukasta pois, jos hänen läsnäolonsa ahdistaa. En tiedä ratkaisun järkevyydestä, mutta kaipa minun täytyy lopettaa pään hakkaaminen seinään. Voin tehdä asioita niin, että minulla on hyvä olla. Myöhemmin voin panostaa muihin asioihin. Nyt tehtäväni on löytää hyvä olo. Sen jälkeen tulevat muut asiat.

Tämän  tapahtuman myötä varmistun siitä, että minun täytyy saada elämään uusia ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, jotka antavat minulle jotakin. Silloin minulla on tilaa käsitellä edellä mainittuja ihmisiä eikä vain paeta tilanteesta. Silloin koen elämässäni olevan voimavaroja eikä vain vääränlaisia ihmisiä.

Kaikesta ahdistuksesta huolimatta vapauttavaa on huomata ahdistuksen syy ja päästää sellaiset ihmiset/syyt pois elämästäni. Surua toki tuo se, että näitä ihmisiä on elämässäni liikaa. Luopumalla niistä minulle tulee tilaa uusille, ihanille ihmisille. Ei auta kuin uskoa parempaan huomiseen. On otettava rohkea askel kohti minuutta, kohti "minunlaisia" ihmisiäni. Yksi ihminen minulla on mielessäni. Nyt pitäisi löytää rohkeus ehdottaa tapaamista.

Kosketusetäisyydellä hylkäämisen pelonytimestä

Lähestyn kokoajan jotain hyvin merkittävää asiaa elämässäni. Alan järjellä ymmärtää, miten isäni hylkääminen on vaikuttanut minuun. Toimintaani on ohjannut elämässäni hylkäämisen pelko. Olen aina toiminut niin, että olisin mahdollisimman harmiton muille. Kun olen miellyttänyt muita, minua harvemmin on hylätty. En toki ole ollut pidettykään, koska olen ollut näkymätön ja miellyttäjä eikä minun kanssani ole voinut keskustella.

Olen kohdannut hylkäämisen pelkoani muiden kanssa siten, että olen alkanut ottaa etäisyyttä ihmisiin, jotka ovat elämässäni vain siksi, että en ole uskaltanut kohdata hylkäämistä. Nyt nämä ihmiset eivät ole saaneet resursseja, koska haluan ne käyttää muualle.

Kun olen uskaltanut kohdata ystävieni ja sukulaisten hylkäämisen, olen lähestynyt samaa asiaa mieheni kanssa. Miehessäni ei ole mitään "yleisesti hyväksyttävää" syytä erota, ei väkivaltaa, pettämistä jne.. Hän ei ole suoranaisesti kohdellut minua huonosti. Se ettei mies ole näyttänyt tunteitaan ja rakkauttaan minua kohtaan, ei ole ollut riittävä syy eroon. Olen pelännyt mieheni hylkäämistä, koska se on lähimpänä isäni hylkäämistä. Olen kuitenkin kaivannut lämpöä ja pyytänyt sitä, mutta jäänyt silti vaille. Nyt alan ymmärtää, että minulla on oikeus niihin ja ennen kaikkea oikeus ottaa ero, jos en saa tukea, kannustusta ja rakkautta.

Minun ei enää tarvitse miellyttää ketään, jotta he eivät hylkäisi minua. Tästä syystä olen valmis kohtaamaan eron ja olen valmis avioeron ensimmäiseen vaiheeseen. Mieheni ei sitä haluaisi. Haluan kuunnella mieheni mielipidettä, joten voin joustaa asiassa. Ehdottoman takarajan eropohdinnoille kuitenkin haluan. Uskon, että mieheni näkee tilanteen vakavuuden. Uskon, että nyt teemme asioiden eteen jotakin. Ainoa asia, joka minua mietityttää on se, että mieheni saattaa vasta nyt tarttua asioihin, koska hän kokee pelkoa hylkäämisestä. Hänen on kohdattava pelkonsa, jotta suhteemme voi muodostua terveeksi ilman hylkäämisen pelkoa.

Olen usein kirjoittanut vatsani puristuksesta. Nyt ymmärrän sen viestivän sitä, että kontrolloin itseäni. En päästä kaikkea sitä ulos, joka sisältäni haluaa ulos. Kyseessä voi olla tunne, ajatus tai mielipide, jota en näytä muille, vaan yritän miellyttää muita. Yritän suojella toista, etten pahoita hänen mieltään. Suojelen itseäni, ettei hän hylkää minua. Yritän turvata itselleni rakkautta, jota en aidosti tällaisissa tilanteissa edes saa. Elän harhassa, joka vahingoittaa minua itseäni.

Koska kontrolloin itseäni joka ikisessä tilanteessa, en ole voinut olla "normaalisti" ja rentona koskaan. Aina olen sisimmässäni pelännyt hylkäämistä ja se näkyy jännittymisenä.

Nyt olen saanut hyvän otteen asiasta järjentasolla. Nyt pitäisi saada yhteys vielä tunteisiin. Uskaltaa kokea hylkääminen. Jostakin syystä koen tärkeäksi kirjoittaa ystävälleni tästä. Kirjoittaa, että koen ristiriitaa hänen kanssaan. Hän paljon puhuu siitä, että ihmiset ovat käymässä hänen elämässään. Minusta hän ei ole niin puhunut, mutta koen olevani hänen elämässään vain hänen peilinään. Hän kuuntelee huoliani eikä asiat siis ole yksipuolisia. Jostakin syystä minulla on fiilis, että sekin hän tekee vain siksi, että hän voi saada siitä jotakin. En halua enää olla vain toisia varten, vaikka itsekin saan paljon suhteestamme. Se tässä eniten harmittaa, jos hänen näkökulmastaan olen vain peilinä ja kehityksen mahdollistajana. Hän ei tässä tapauksessa olisi aidosti kiinnostunut minusta, vaan itsestään.

Luulen, että uskallukseni puhua avioerosta todellisena mahdollisuutena on ollut minulle hylkäämisen pelon kohtaamista. Uskallan sanoa sen miehelleni niin, että oikeasti tarkoitan sitä. Koska olen uskaltanut tehdä sen, minun ei välttämättä tarvitse toteuttaa sitä nyt, jos se miehestä tuntuu pahalle. En kuitenkaan pelkää kohdata sitä, jos asiat eivät muutu. Voin olla hyvä erosta huolimatta. Minun ei tarvitse menettää kasvoja sen takia. Minä voin jatkaa elämää, vaikka olisin eronnut.

Tunnen itseni taas vapaammaksi oivalluksien myötä. Koen samalla lämpöä miestäni kohtaan. Ymmärrän häntä ja pystyn antamaan hänelle aidosti jotain sellaista, mitä en ole aikaisemmin pystynyt. Uskon voivani antaa suhteellemme enemmän nyt kuin vihan vallassa, siitä huolimatta, mihin suhteemme lopulta tulee menemään <3

Elämäni itsenäistymisprosessi

Kasvuprosessissani on tällä hetkellä vahvasti kyse itsenäistymisestä. Olen lapsena ollut voimakkaassa riippuvuussuhtessa äitiini. Hän sitoi minua itseensä. Aikuistuessani takerruin poikaystäviin ja vähäinenkin yhteys itseen katkesi.

Lapsen kehityksessä on vaiheita, jolloin itsenäistytään vanhemmista. Valitettavasti uhma ja murrosikä eivät olleet kapina-aikaa minulle. Olen ollut hyvin kiltti ja tottelevainen. Pelkäsin teininä kysyä asioita, jotka olivat monille teineille arkipäivää. Pelko esti toimimasta niin kuin uhmaikäisen tai teinin olisi kuulunut käyttäytyä.

Muuttaessani omilleni asumaan minulla oli loistava tilaisuus itsenäistyä. Sitä teinkin, kun erosin lapsuudenaikaisesta poikaystävästä. En enää hyväksynyt hänen käytöstään. Valitettavasti isäni aloitti itsenäistymisen samaan aikaan. Vanhempien eron vuoksi jouduin symbioosiin äidin kanssa. Siitä irrottautuminen kesti kauan. Taas irtautumisen teki vanhempani eli tässä tapauksessa äitini. En siis vielä kaksikymppisenä saanut irtautua itse vanhemmista.

Irtaantuminen isästä tapahtui isän taholta, kunnes minä lopulta lopetin yhteydenpidon. En enää tarvitse häntä. Hän ei ollut koskaan elämässäni, joten en tarvitse häntä jatkossakaan. Isään viha on ollut selkeä ja vahva lähes aina.

Äitiini vihani on ollut heikkoa äidin hauraiden takia. En halua äidin murtuvan vihani takia. Itsenäistyminen hänestä on tapahtunut viimeisen vuoden sisään. Yhteydenpito on nyt "normaalia" aikuisen lapsen ja äidin yhteydenpitoa.

Samoihin aikoihin olen alkanut muuttaa yhteydenpitoa muihin ihmisiin. Joihinkin olen ottanut etäisyyttä ja joihinkin olen ollut aktiivisemmin yhteydessä. Koen näissä kaikissa suhteissa olleen itsenäistymistä.

Mieheni kanssa itsenäistymisprosessi on näykynyt itselleni varattuna päivänä ja asioiden jakamisena muidenkin ihmisten kanssa kuin mieheni. Eroaikeet ovat myös osa itsenäistymistä. En enää tule suostumaan mihin tahansa, vaan voin asettaa rajani. Prosessi on miehen kanssa vielä kesken. Haluan vielä hieman enemmän aikaa itselleni ja ennen kaikkea liikkumiselle. Yksi ilta viikossa on hyvä, mutta kaipaan vielä 1-2 kertaa viikossa tunnin lenkkeilyä.

Itsenäistymisprosessini ulottuu totta kai myös lapsiini. Lapseni ovat ihania, mutta etäisyys heistä tekee hyvää meille kaikille. Nyt lapseni ovat sen verran isoja, että minun on helpompi irrotautua heistä. Oman tilan tarve on sen verran suuri, että tätä ongelmaa ei usein ole ja etenkin kun lapset viihtyvät isänsä kanssa.

Itsenäistyminen on hyvällä mallilla. Itsenäistyminen pitää sisällään myös omien tarpeideni kuuntelemista ja niiden mukaan toimimista. Sitä kohden menen enemmän ja enemmän. Olen alkanut luopua itsestäänselvistä ratkaisuista ja etsinyt vaihtoehtoja. Viimeisen vuoden aikana olen muuttanut paljon asioita ja olen muutoksiini tyytyväinen.

Kokonaisuudessaan olen tehnyt ison harppauksen itsenäistymisessä. Isoissa asioissa osaan paremmin kuunnella itseäni kuin koskaan. Osaan olla terveellä tavalla itsekäs. Parisuhteeseen liittyvät asiat ovat itsenäistymisessä auki kuin myös arjen pienissä asioissa. Pienissä asioissa monesti mietin, olenko turhan jääräpää. Isommissa asioissa on monesti kyse pääosin vain minusta, joten minun ei tarvitse huomioida muita. Pienissä asioissa joudun puntaroimaan oman tahtoni ja muiden halujen välillä. Kenen mukaan olen tekemässä päätöstä? Voinko nyt joustaa olemalla itse ratkaisuun tyytyväinen? Pitääkö nyt pitää kiinni omasta mielipiteestäni, vaikka toinen pahoittaa mielensä?

Lapsuuden käännekohta

Minulla on noussut ajatuksia oman elämäni taitekohdasta. Uskon, että ratkaisemalla tähän aikaan liittyviä asioita, elämäni tulee muuttumaan. Olen ollut kolme, kun muutimme. Muutos oli perheellemme iso asia. Iso muutos oli erityisesti isälleni vaikea. Äitini on sanonut, että isästäni tuli muuton myötä pelokas. Äiti oli joutunut kannattelemaan perhettämme. Äitini, joka on pelokas niin kuin isäni.

Sanoin lapsena isäni jääneen toiselle paikkakunnalle asumaan. Lapsena uskoin aidosti siihen. Voin vain arvata, kuinka kauhea tilanne se on lapselle. Tuskin minulla koskaan erityisen turvallista syliä on ollut, mutta isän muuttuminen on mitä luultavammin ollut pienelle lapselle kauhea paikka.

En tiedä, mikä teki tilanteesta isälleni vaikean. Sekö ettei hän pystynyt kontrolloimaan asioita? Muutosko ylipäänsä? Nostiko muutto hänessä traumoja? Syytä en siis tiedä, mutta intuutioni sanoo ajan olleen minulle merkittävä.

Mitä isän pelokkuus on voinut tarkoittaa 3-vuotiaalle? 3-vuotiaalla voi olla vielä uhmaa. Uhmalla lapsi pyrkii itsenäistymään. Minulla ei ole varmaa tietoa, mutta uskoisin, ettei minulla ole ollut voimakasta uhmaa. Sitä luultavasti lievensi vanhempieni pelko. Olen tottunut olemaan kapinoimatta, jotta vanhemmat eivät voisi takiani vielä huonommin. Lapset haluavat olla lojaaleja vanhemmilleen. Ylipäänsä elämässäni on jäänyt itsenäistymisvaihe. Olen nähnyt vanhempieni haurauden ja uskon siksi olleeni näkymätön ja harmiton. Ehkä tilanne olisi ollut toinen, jos isoa muutos ei olisi ollut, kun täytin kolme.

Koska olen halunnut olla mahdollisimman harmiton, en luultavasti ole uskaltanut näyttää harmistumisiani ja pettymyksiäni. Olen aina niellyt kipuni, vaikka olin syliä vailla. Tilanne oli minulle vaikea, koska minulla ei ollut turvallista aikuista ympärillä. Jouduin kantamaan taakkaa, jota noin pieni ei olisi saanut yksin kantaa.

Olen joutunut sysäämään omat tarpeeni sivuun, jotta vanhempani eivät olisi romahtaneet. Huomaan itsessäni tätä samaa edelleenkin. Kun olen halunnut päättää parisuhteen, minun on ollut vaikea sietää toisen pahaa oloa. Nytkin on tuntunut pahalta, kun mies on voinut pahoin eropuheistani. Olen silti pyrkinyt pitämään etäisyyttä. Luultavasti haluni lohduttaa tulee lapsuuden peloistani ja toimintatavoista. En siihen ole kuitenkaan mennyt. Luultavasti olen aiemmin loukannut poikaystäviäni, jotta minä olisin lohduttajan roolissa. Tällöin olen omimmillani ja tämä sitoo minua toiseen ihmiseen.

Omien tarpeiden sysääminen näkyy tai ainakin aiemmin näkyi jokaikisessä asiassa. Aina muiden tarpeet menivät ohi. Aina aikataulutin menoni muiden tarpeiden mukaan. Tein asiat muiden kannalta edullisella tavalla. En mennyt vessaan, jos muiden olisi pitänyt odottaa minua. Sairasta, niin sairasta! Jos pistin omat tarpeeni muiden edelle, se jouhtui pelosta. En uskaltanut tehdä jotakin, jolloin saatoin kieltäytyä, mutta en aina silloinkaan.

Joudun jäsentelemään näitä asioita vielä, mutta hyviä uusia näkökulmia tuli tässäkin taas mietintään.

Vihan voiman ymmärtäminen

Olen alkanut ymmärtää vihaani paremmin. Vihani viestii taitavasti minulle asioita. En ole aiemmin osannut kuunnella sitä, mutta nyt olen oppinut. Vihani kertoo usein muutostarpeista. Olen alkanut ymmärtää vihaani paremmin, koska en enää pidä kiinni tunteistani, vaan annan niiden mennä ohi. Tällöin pystyn ottamaan vastaan muutakin kuin kohtuuttoman vihani.

Viimeaikaiset oivallukseni vihan keskellä ovat olleet moninaisia. Vihani antoi minulle selvän merkin siitä, etten halua enää katsella odottelua parisuhteelta. Muutosta haluan ja teen tarvittavat toimenpiteet, jos muu ei auta.

Vihani myötä on alkanut tulla merkkejä siitä, etten halua liikaa olla hyvän ystäväni kanssa tekemisissä. Vihan vallassa alan inhota häntä. Näen, että tämä tarkoittaa tarvetta etäisyyteen. Koen, että minua käytetään hyväksi, jota en halua. Minun on oikeus ottaa välimatkaa, jotta en kokisi olevani vain antaja. Minulla on fiilis, että ystäväni pitää minua vain vieraana hänen elämässään. En pidä tällaisesta ajattelusta, koska tuntuu, että hän lähtee, kun minulla ei ole enää annettavaa. Olen oppinut häneltä paljon ja uskon voivani oppia, mutta enää en aio uhrautua.

Vihan kautta olen alkanut tunnistaa paremmin omia tarpeita myös yksinoloon ja parisuhdeaikaan. Tarvitsen usein vihan, että voi tehdä asioita, joita kaipaan syvästi. Jotta voin lähteä liikkumaan, tarvitsen vihan oikeutuksen tarpeelleni.

Mainitsemieni ja monien muidenkin esimerkkien kautta olen pystynyt tarttumaan omiin fiiliksiini ennen kuin ne muuttuvat vihaksi. Olen edistynyt tässä kovasti. Mitä luultavimmin tämä on auttanut siirtämään pääpainoa elämän hyviin asioihin. Nyt kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta en jää niihin kiinni. Tällöin minulla on tilaa muillekin asioille, ajatuksille ja tunteille.

Ehdotin eroa ensimmäistä kertaa tosissani

Fiilikset ovat tällä hetkellä yllättävän seesteiset kaikesta ajatusmyllerryksestä huolimatta. Tänään esikoinen oli niin jääräpää kuin vaan voi. Pysyin aika rauhallisena, mutta olin tiukka. Pidin "uhkailuistani" kiinni. Se satutti esikoista ja sitä kautta myös minua. En silti antanut periksi, vaikka toivoin hänen nöyrtyvän. Olin hänelle silti turhan tiukka. Koin vihaa tilanteessa.

Jostakin vihan keskellä tajuntaani asti pääsi ajatus erosta. Ymmärsin, että kiukkuni taustalla on mieheen liittyvät asiat, minkä lapseni nosti pintaan. Lähetin miehelleni heti viestin, että taidamme haluta eri asioita. Ero?

Mieheni ei ilmeisestikään ymmärtänyt viestini vakavuutta. Hän ajatteli, että minulla on ollut huono päivä.  En sanoisi päiväni olleen erityisen huono, vaikka otimme yhteen esikoisen kanssa.

Viittaukseni eroon ajankohdasta huolimatta ei ollut päähänpisto. Olemmehan sitä pyöritelleet tässä aikamme. Kun sain vihan vallassa ajatuksen erosta ja sen miehelleni ilmaisin, tunsin hyvää oloa. Maailma ei kaatuisi eroon, vaikka se pahalta tuntuisi. Omilleni muuttaminen ei tuntunut ajatuksena pahalta.

Minulle tuli hyvä olo siitä, että lapsia tilanne luultavasti auttaa. Vaikka en puhuisi meillä kotona olleen kulissia, niin sitä se varmaan lapsiin päin on voinut näyttäytyä. Ehkä esikoinen ei reagoisi niin kuin hän nyt tekee, jos kohtaan eron.

Aiemmin eroon liittämäni peikot ovat alkaneet väistyä. Olen alkanut enemmän hyväksymään ajatuksen, että minulle on oikeus rakkauteen. Minulla on oikeus erota rakkaudettomuuden vuoksi. Minä voin myös selvitä yksin. Voin nauttia elämästä myös eronkin jälkeen.

Elämäni ihanuus ja koetinkivet

Päivä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta silti minulla on hyvä olla. Hetkellinen harmitus jäi vain hetkelliseksi. Enää en takertunut pahaan oloon, vaan annoin sen tulla ja mennä. Ymmärsin, että minulla on kaikki hyvin enkä halunnut jäädä siihen pieneen osaan kiinni, mikä oli huonosti.

Koen koko ajan enemmän ja enemmän hyvää oloa. Olen itseni kanssa enemmän sujut kuin aiemmin. Ystävyyssuhteet ovat edelleen minulle vaikeita. Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin, mutta se on vaikeaa. En uskalla täysin olla minä, vaan kontrolloin itseäni. Itsensä kanssa sujut eivät ole kiinnostuneita minunlaisista ihmisistä, joten minun pitäisi olla aloitteellinen tällaisten ihmisten kanssa. Olen kaikesta huolimatta edistynyt paljon. En enää koe pahaa mieltä, jos olen isossa porukassa yksin. Tiedostan asian, mutta en silti voi pahoin. Vähän se kalvaa mieltä, mutta ei paljon.

Pohdin tänä aamuna myös suhdettani mieheeni. Se on elämässäni vaikein asia. Sanoisin, että meillä menee paremmin kuin aiemmin. Jokin meidän väliltä silti puuttuu. Ei me osoiteta rakkautta tai minkäänlaista lämpöä toisiamme kohtaan. Tiedän ansaitsevani parempaa, mutta en silti osaa lähteä. Osa minusta on tyytyväinen tilanteeseen ja jaksaa odottaa. Toinen osa tietää, että jotakin parempaa kuin tätä on muualla. Silti en uskalla lähteä. En ole ahdistunut asiasta, joten voin vielä odottaa ja fiilistellä.

Tiedän, että minun olisi tehtävä jotakin parisuhteen eteen, koska näin asiat eivät muutu. Odotan mieheltäni, jotakin merkkiä, että hän olisi kiinnostunut tekemään jotakin. Lopulta kumpikaan ei tee mitään.

Olimme muutama päivä sitten syömässä miehen kanssa kahdestaan. Olin surullinen, kun meillä ei ollut oikein mitään juteltavaa. Meillä ei ollut lämpöä. Meillä ei vain synkannut.  Meillä ei ollut tylsää, olemmehan tottuneet olemaan toistemme kanssa tavan vuoksi. Mukavuus oli kaukana tästä illasta. Ilta oli vakava ilman vakavia aiheita. Tätä en halua, mutta en näe näitä syyksi eroon. Haluan elämään hauskuutta, lämpöä ja rakkautta, mutta en voi vain uskoa, että joudun etsimään niitä ehkä toisesta parisuhteesta.

Koen elämäni olevan aika mallillaan. Olen tutustunut itseeni ja löytänyt kadoksissa olevat intohimoni. Olen löytänyt lempeyttä, kunnioitusta, avoimuutta ja energisyyttä itsestäni. En vain löydä samoja asioita perheestäni ja ennen kaikkea miehestäni. Hän on nyt lasten kanssa toisessa huoneessa. Kuulen lasten ääniä, mutta en juurikaan mieheni. Kuulen kodissani tuskaa, huutoa, vihaa, turhautumista, kateutta, huostumista, mutta en kuule iloa, naurua, rakkautta, lempeyttä. Miehelläni on paha olla, mutta en voi ottaa niitä tunteita itselleni. Olen iloinen, etten lähde juurikaan mieheni tunteisiin enää. Pystyykö ja ennenkaikkea haluaako mieheni lähtemään minun junaani? Kokoajan karsin elämästäni ilon, avoimuuden, rakkauden, lämmön ja välittämisen tieltä pahaa oloa aiheuttavia asioita. Mihinkä suuntaan elämäni muuttuu?

Uusi elämänvaihe

Päätin kääntää uuden sivun elämässäni. Yksi osa sitä on uuden blogin kirjoittaminen. Ajattelin aluksi kirjoittaa samoilla tunnuksilla, mutta luovuin ajatuksesta. Haluan aloittaa tyhjältä pöydältä. Se on ollut minulle aiemmin vaikeaa, mutta nyt se tuntui hyvälle. Kukaan lukijoista ei tiedä taustaani tarkasti.

En unohda tätäkään blogia. Halusin uuden blogin myötä keskittyä hyviin asioihin elämässä. Tänne kirjoitan jatkossakin. Ehkä kirjoituksissani voi havaita muutosta. Uskon tämänkin blogin muuttuvan positiivisempaan suuntaan. Tästä blogista en ole siksi valmis luopumaan, että käsiteltäviä asioita on paljon. Haluan minulla olevan paikka, jonne kirjoitan ylös ajatuksiani. Blogini ovat hyvin erilaisia, joten en halunnut yhdistää näitä. Molemmille on paikkansa.

Muutoksen myötä olen kokenut helpotusta, koska olen uskaltanut siirtyä elämässä eteenpäin. Olen uskaltanut myöntää kehittymiseni ja tarpeeni jättää jotakin taakseni. Samalla avaan ovia uudelle.

Tuntuu uskomattomalta, että etenkin viime kuukausien aikana minussa on tapahtunut paljon. Nyt olen todella uskaltanut elää. Olen ennen kaikkea antanut itselleni luvan ottaa vastaan elämässä hyvää ja olen sitä myös saanut. Enää en pyörittele vain ikäviä asioita. Tätäkö niin kovasti pelkäsin? Miksi?

Pelkäsin tuntematonta ja pelkäsin myös muutosta. Näitä siksi, että en tiedä seuraako siitä välttämättä hyvää. Pelkäsin, etten selviydy. Pelkäsin, ettei elämä kanna. Olen muuttunut ja nyt uskallan enemmän ja enemmän. Miten paljon hyvää elämä onkaan tuonut tullessaan uskalluksen myötä ja mitä se vielä tuo. En malta odottaa.

Uni - pysyvyydestä ja muutoksesta

Viimeaikaiset uneni ovat olleet positiivisuuteen pyrkiviä. Viime yönä näin lyhyen unen. Olin siinä kouluaikaisen kaveriporukan kanssa. En muista juttelinko yhden kanssa vai ajattelinko vain mielessäni. Idea oli se, että toinen on kaunistunut kovasti ja muuttunut. Olin itse jämähtänyt teiniaikoihin käyttäen perusvaatteita, farkkuja ja peruspaitaa. Unessa olin vielä äitini kanssa, jossa hän kertoi eräästä ystävästään. Olin yllättynyt, että äiti oli ystävystynyt, äitini oli muuttunut unessa positiiviseen suuntaan.

Nämä molemmat tapaukset kertoivat siitä, ettei kumpikaan heistä ollut pitänyt tiukasti kiinni elämästään, vaan elämä kuljetti heitä. Heti herättyyäni ajattelin, ettei minunkaan tarvitse yrittää olla samanlainen kuin aiemmin. Saan muuttua eikä siinä ole hävettävää.

Vaikka unen antama helpotus ei tuntunut suurelta, niin jatkuvista pienistä viesteistä tulee minulle isompi merkitys. Kokonaisuudessaan ne viestivät minulla olevan lupa elää omaa elämääni. Tulen kokoajan siitä vakuuttuneemmaksi ja sitä polkua menen nyt.

Unessa minua eniten ihmetyttää, miksi näen unta aina samasta koulukaversta. Hän toistuu tosi usein unissani, jos näen unta koulukavereista. Olen ollut hänelle aina kateellinen. Hänellä on ystäviä ja kaikki pitävät hänestä. Olen sitä mieltä, että hän yritti mielistellä kaikkia, mutta ei minua. Luulen, että siksi en ole hänestä erityisemmin pitänyt. Hänellä on paljon sellaista, mitä haluaisin itselleni. Ehkä hän unien kautta yrittää opettaa minulle jotakin. Olen ollut häntä kohtaan lapsellinen. Hän ei silti ole jättänyt minua, vaikkakaan emme ole käytännössä ollenkaan tekemisissämme samasta asuinpaikasta huolimatta.

Mitä koulukaverini yrittää minulle opettaa? Näkisin, että hän osaa arvostaa arjen pieniä asioita ja ihmissuhteita. Molempia asioita kaipaan elämääni. Etenkin ihmissuhteista olen ollut hänelle kateellinen. Hänessä on paljon sitä, mitä haluaisin olla. Vaikka hänessä on paljon epävarmuutta, en näe häntä niin pinnallisena kuin minä olen tai olen ollut.

Paasto - elämän taitekohtako?

Olin kirjoittamassa edelliseen postaukseen paastosta, kunnes päätin tehdä siitä oman postauksen. Julkaistuani postauksen minulle tuli ajatus, että ehkä nyt olen taitekohdassa elämässäni. Uni kehotti menemään kohti unelmia. Paasto voi olla uusien terveellisten elämäntapojen aloitus. Ehkä tämä on sitä myös minulle.

Vaikka olin paaston aikana aika väsynyt huonosti nukuttujen öiden vuoksi, silti paasto antoi minulle jotain. En kokenut puhdistautuvani niin hyvin kuin olisi ehkä voinut. En ainakaan fyysisesti. Paasto antoi minulle henkiselle puolelle uutta.

Olen oppinut paaston aikana, että on hyvä mennä kultaista keskitietä. Lopetin paaston kesken, koska se ei tuntunut enää hyvältä. Tiedän, että olisin pystynyt jatkamaan halutessani. Olen aina ollut periksiantamaton. Nyt opettelin luovuttamaan ja kestämään epätäydellisyyteni. En ole huono ihminen, vaikka en jatkanut loppuun asti. Olen sitä vastoin kuunnellut ratkaisussani itseäni, mikä on minulle tärkein asia elämässäni nyt. Paaston aikana olen myös innostunut etsimään terveellisä ruokia. Ah, en jaksa odottaa, kun pääsen taas syömään normaalisti. Yritän nyt rauhassa palata normaaliin ruokailutapoihin uusien ruokaideoiden kanssa. 

Olen hurahtanut hyvään ruokaan ja jonkin verran ruoanlaittoon. Hurahtamista on tapahtunut monella elämän osa-alueilla. Annan itselleni luvan tykätä asioista ja toteuttaa itseäni. Saan nauttia elämästä. Siksi yhä voimakkaammin minulla on tunne, että haluaisin aloittaa uuden blogin. Olen muuttunut niin, että kaipaan muutakin kuin ongelmien pyörittämistä. Haluan hurahtaa ja nauttia elämästä. Unenikin kehotti minua seurata unelmiani.  Annan asian vielä hautua. Ehkä nyt on aika muuttaa monia asioita.

Uni - Unelmia kohti

Olin unessa yläasteaikaisen parhaan ystäväni kanssa. Muistan unen siitä vaiheesta, kun menemme lauttaan. Jostakin syystä tokaisen ystävälleni, että on mentävä kohti unelmia. Tokaisu tuntuu olevan enemmän minulle kuin ystävälleni. Herään tämän jälkeen. Tuntuu kuin joku pitäisi ranteista kiinni.

Unen tärkein pointti on muistutus itselleni seurata unelmiani ja mennä sitä kohden. On muistettava kuunnella unelmia ja mennä sitå kohden.

Pelottavien asioiden yhteenvetoa

Stressi ja pelot ovat voimakkaasti läsnä elämässäni. En ole ymmärtänyt ilmeisesti vieläkään, kuinka hallitsevia ne ovatkaan minussa. Kokoajan ymmärrän niiden merkityksen paremmin. Nyt pistää vihaksi, kuinka paljon ne sitovat minua. Ajattelin nyt pohtia, millaisissa tilanteissa ne hallitsevat minua.

Pelkoa tunnistan monissa tilanteissa elämässäni. Vielä en täysin pysty vetämään yhteen tilanteita, jotka pelottavat siksi käsittelenkin viimeaikaisia pelottavia tilanteita.

Minua jännitti eräs päivä puhua eräälle äidille. Puhuimme mm. lastenkasvatuksesta. Oloni oli hyvin levoton. Hän on luonteeltaan rauhallinen, mikä lisää omaa epävarmuuttani. Koin oloni luultavasti myös siksi levottomaksi, koska hän on lastentarhanopettaja. Minua pelottaa puhua asiantuntijan kanssa, koska joudun kohtaamaan epävarmuuteni ja epätäydellisyyteni. Entä jos mokaan? Entä jos en kelpaa?

Sosiaaliset tilanteet, joissa on paljon ihmisiä samaan aikaan keskustelemassa, ovat minulle vaikeita. Pelkään puhuvani päälle. En malta kuunnella loppuun, koska haluan puhua, jotta en jää keskustelun ulkopuolelle. Sellaisissa tilanteissa jännittää, mutta pelko ei enää ole kuvaavin tunne tilanteessa. Jännitys on lähempänä, vaikka pelkoakin on mukana.

Akupunktiossa minua kovasti alkoi pelottaa. Pohdin johtuiko se häpeästä. Hävetti, että olen taas siellä. Hävetti, ettenkö saa ongelmia paremmalle tolalle, kun ravaan siellä jatkuvasti. Hoidossa pelottaa se, mitä hoito voi minulle aiheuttaa? Mitä muutoksia siitä voi seurata? Muutoksen laadulla ei ole merkitystä, vaan sillä, että elämään tulee muutoksia.

Vaikka seksi on ihana asia ja nautinnollista, sitä se ei aina minulle ole. Pelkään luopua kontrollista ja antaa luvan itselleni nauttia. Olen aina ajatellut olevani muita varten, joten omat tarpeeni eivät ole olleet tärkeitä. Pelkoni takia seksuaalinenviettini ei ole kovin suuri. On ollut helpompi vältellå tilannetta kuin kohdata ongelmat.

Minua jännittää ja oikeastaan pelottaa pyytää uusien ihmisten yhteystietoja. Pelkään, mitä he ajattelevat minusta. Eikö minulla ole ystäviä? Olenko huono ihminen? Pelottaa, jos he eivät ole yhtä kiinnostuneita minusta kuin minä heistä. Pelkään hylkäämistä. Pelkään häpeää, jota joudun kohtaamaan, kun pyydän yhteystietoja. Mitä ympärillä olevat ihmiset ajattelevat?

Vaikka en enää pelkää samalla tavalla kertoa itsestäni kuin jokunen aika sitten, niin silti se kuuluu pelottaviin tai jännitystä aiheuttaviin asioihin. Tämä liittynee oman epätäydellisyyden ja häpeän kohtaamiseen. Olenko riittävä? Kelpaanko keskustelukumppanille? Olenko omituinen ajatuksineni?

Jos vedän yhteen pelon syitä, niin pelkään häpeää, epätäydellisyyteni kohtaamista, hylkäämistä, muutoksia ja heittäytymistä.

Haluan kohdata nämä asiat. Tuntuu, että olen paljon kohdannutkin, mutta silti pelot ovat taas hallitsevassa osassa elämässäni. Mitä voin tehdä? Päivittäiset rentoutusharjoitukset kuuluvat elämääni tästä lähtien. Aion antaa itselleni luvan olla epätäydellinen ja nauttia elämän hyvistä puolista. Aion etsiä elämääni entistä enemmän hyvää. Aion kohdata pelottavia asioita elämässä. Uskon tekeväni sitä kokoajan, mutta pitää pohtia tätä vielä lisää. Ainakin mukavien ihmisten yhteystietojen pyytäminen on asia, jota välttelen edelleen. Aion myös tutkiskella, missä asioissa kaipaan elämääni muutosta ja tartun niihin.

Keho ei hyväksy ansaitsemaani hyvää, vaan näyttää pelkoa

Olen jo jonkin aikaa kirjoitellut positiivisuudesta ja ennen kaikkea siihen keskittymisestä. Nyt alan enemmän ja enemmän hahmottamaan, kuinka negatiivinen olen. Ongelmani on siinä, etten osaa päästää irti negatiivisuudesta ja kurjista asioista. En osaa hyväksyä elämääni positiivisia asioita. Pelkään ennen kaikkea ottaa riskejä, kun haluan tarttua positiivisiin asioihin. Pelko on silloin erittän voimakkaasti läsnä.

Olen tiennyt olevani negatiivinen, mutta en ole ymmärtänyt kuinka negatiivinen olen ja kuinka tiukasti pidän siitä kiinni. Minun on vaikea ottaa hyvää vastaan elämässä. En pysty sulattamaan, että minullakin on oikeus hyvään eikä minun tarvitse pelätä sitä. Pelkään ennen kaikkea, etten ansaitse hyvää. Pelkään, mitä muutoksia siitä seuraa, että elämääni tulee muutoksia, vaikkakin positiivisia. Tästä haluan ehdottomasti eroon.

Järki sanoo, että ansaitsen hyvää niin kuin kaikki muutkin, mutta keho on eri mieltä. Minulla tulee jo tästä päivästä pari esimerkkiä. Etsin elämääni hyviä asioita. Panostan terveyteeni ja hyvinvointiini. Järjellä siis ymmärrän, että näitä haluan ja näihin minulla on oikeus. Akupunktiossa kehoni jännittyi kovasti. Vatsani reagoi pelkoon. Järki sanoi, että ansaitsen hyvää, mutta keho ei uskaltanut rentoutua ja ottaa hyvää vastaan. Toisessa esimerkissä aloitin paaston tänään ja otin Glauber-suola-annoksen. Elimistö pisti kovasti hanttiin eikä suostu tyhjenemään. En pysty ottamaan taaskaan hyvää vastaan, jota tavoittelen. Näen, etten tunnetasolla vielä ole täysin hyväksynyt ansaitsevani hyvää. Kehoni ei siis ole vielä valmis elämänmuutokseeni.

Ongelma onkin, kuinka saada kehoni hyväksymään järjen ääni, joka on täysin oikeassa. Kuinka luopua kontrollista ja uskoa joka solulla minulle kuuluvaan hyvään? Olen päässyt sitä lähemmäksi, mutta lopullinen hyväksyntä puuttuu.

Askel eteenpäin

Tuntuu kuin en olisi kirjoittanut pitkään aikaan. Viimeisestä postauksesta ei ole niin pitkä aika, mutta minun kirjoitustahdillani on. Jäin miettimään syytä kirjoittamattomuuteen. Ehkä olen menossa koko ajan kohti onnellisempaa ja positiivisempaa minää. En jaksa jokaista asiaa analysoida tai tarttua jokaiseen negatiiviseen asiaan.

Edelleenkin monet asiat aiheuttavat ärtymystä ja vihaa, mutta annan niiden tunteiden tulla ja mennä. En enää jää niitä pitkäksi aikaa vatvomaan. En enää tarvitse niitä. Pystyn myös melko nopeasti selvittämään itselleni syyn tunteisiini, jolloin vatvomisen tarve vähenee.

Positiivisista asiasta tuskin tulee kirjoitettua yhtä paljon kuin negatiivisista, vaikka se olisi hyvä asia. Tänään koin yhden merkittävän asian, josta haluan kirjoittaa.

Minulle tänään tuli sisäinen oivallus, että haluan muuttaa arvojani. En enää suostu siihen, että en olisi tärkeä itselleni. Tulin surulliseksi, kun ajattelin, kuinka olen itseäni kohdellut. Nyt on aika keskittyä omaan hyvinvointiini. Sain voimakkaan tunteen, että nyt on aina keskittyä itseeni. Aion tehdä kaikkeni parantaakseni omaa vointiani.

Olen tehnyt ratkaisun muuttaa ruokavaliotani pysyvästi tai niin kauan, että alan voida paremmin. En enää halua leikkiä terveydelläni. Tämän muutoksen myötä minulle tuli myös tunne siitä, että lapseni ovat minulle kaikki kaikessa. En halua asettaa heitä vastakkain esimerkiksi työurani kanssa. Haluan, että he saavat tuntea olevansa tärkeitä.

Nyt aion mennä sitä kohden, mitä olen toivonutkin.

Rakkauden kaipuun käsittelyä

Olen jossakin määrin käsitellyt hylkäämisen pelkoni, mikä on antanut tilaa uusille ajatuksilleni. Enää hylkäämisen pelko ei rajoita kaikkia mieleeni nousevia ajatuksia. Nyt pintaan on siis noussut rakkauden kaipuun, mitä exäni nostaa pintaan.

Kirjoitin viimeksi sekavista fiiliksistä exääni kohtaan. Ne johtuvat siitä, että hän ja hänen käytöksensä ja olemuksensa muistuttavat minua siitä, mitä kipinää minun ja miehen välillä voi olla. Uskon, että kipinä voisi olla vielä voimakkaampaa, jos siinä olisi seksuaalista jännitettä.

Exäni kautta minun olisi työstettävä kaipuuni isääni ja hänen rakkauttaan ja huomiotaan kohtaan. En ole sitä pystynyt käsittelemään mieheni kautta, jonka rakkautta jään vaille. Exäni kautta voin saada otteen tästä. Vaikeinta tässä on myöntää, että olen jäänyt sitä kaikkea hyvää ja ihanaa vaille koko elämäni. Vielä vaikeampaa on myöntää, että haluan sitä. En vieläkään ole päässyt sen yli, että ansaitsen hyvää. Viimeinen vaikeus on se, että mieheltä on vaikea saada haluamaani kipinää. Pelkään kohdata tiedon, voinko saada sitä mieheltäni vai en. Se ratkaisee pitkälti suhteemme kohtalon.

Tunnen kehossani, kuinka pidän kiinni tästä nykytilanteesta, vaikka se sattuu niin lujaa. Haluan kohdata tämänkin asian, mutta se on vaikeaa.

Kipinää, jota syvästi kaipaan

Fiilikset ovat olleet viimepäivinä hyvät. Tunnen hyviä fiiliksiä: odotan ihania asioita, osaan iloita, tunnen rakkautta. Me ollaan miehen kanssa oltu paljon etäällä, mutta en koe sitä huonona asiana. Näen, että molemmat itsenäistyvät riippuvuussuhteesta. Sitä kautta voidaan saada tasapainoisempi suhde.

Olen oppinut jakamaa itsestäni enemmän muille, joka on tuonut uusia ulottuvuuksia. Olemassa olevat ystävyyssuhteeni ovat vahvistuneet. Osasta ystävyyssuhteista olen luopunut. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että en odota heiltä liikoja. Suhde ei välttämättä muutu miksikään.

Eniten minua mietityttävä suhde on ex-poikaystäväni kanssa. Näin häntä taas ja sain erittäin hyviä fiiliksiä. Ajattelin, että en halua hänestä enää suhdetta, mutta jonkin hänessä sykähdyttää. Nyt olenkin miettinyt, että puhuuko järkeni toista kuin sydämeni. Haluanko suhdetta exäni kanssa? Olen ajatellut, että exässäni on piirteitä, joita kaipaan omalta mieheltäni. Toisaalta olen iloinen, että molemmilla on lämpimiä tunteita toisiamme kohtaan. Tällä en tarkoita parisuhteeseen kuuluvaa lämpöä ja rakkautta, vaan välittämistä ihmisenä ja ystävänä.

En silti voi olla miettimättä, miksi tällaisia tunteita ystävääni kohtaan. Johtuuko se siitä, että hän vastaa tunteisiini? Johtuuko se siitä, että hän on mies? Saanko häneltä kaipaamaani miehen huomiota, jota niin kipeästi toivon? Janoan hänen syliinsä. Haluaisin sanoa, että ota minut syliin. Haluan hänen katsetta. Haluan hänen kosketustaan. En silti ajattele, että haluaisin jakaa elämääni hänen kanssaan. En tiedä puuttuuko tähän järkeni. Toivonko kovasti, että saisin mieheltäni saman huomion? Näin uskon. Vetovoima exääni kohtaan vain on niin suuri, koska hänellä näyttäisi olevan ne valmiudet, jota nyt toivon ja kaipaan. Hänellä toki on omat heikkoutensa, mutta ne peittyvät vahvuuksien alle. Mieheltäni puuttuu ilo, huumori, flirtti, huolettomuus, lämpö ja rakkaus. Näen silti miehessäni muutosta ja halua muuttua. Haluan vain kovasti juuri sitä kipinää, jota exäni herättää. Saanko sitä samaa mieheni kanssa?

Uni - kaivon tukkeutuminen

Näin viimeviikolla unta, että lattiakaivo tulvii. Katselttiin sitä yhdessä miehen kanssa. Unessa ei tapahtunut muuta. Herättyäni ajattelin, että uni kertoi käytöksestäni. Olen käyttäytynyt siten, että olen tukkinut ystävyyssuhteeni käyttäytymällä mielivaltaisesti. Ystävyyssuhde ei virtaa niin kuin sen kuuluisi, vaan toinen ei saa olla sitä, mitä on. Oma lapsellinen käytökseni ja lapsuudessa opitut vuorovaikutusmallit eivät mahdollista hyvää ystävyyssuhdetta.

Hylätyksi tuleminen työn alla

Olen tänään pohtinut työelämää ja toiveitani työelämän suhteen. Ajattelen tietäväni, mitä haluan. En kuitenkaan näytä pääsevän sinne sitä polkua pitkin, mitä ajattelin. Minulle tuli ajatus mentorista. Selvittelin asiaa netistä. Innostuin ideasta, sitten lamaannuin, kun en heti löytänyt ratkaisua. Minua alkoi ahdistaa. Ajattelin pysähtyä tunteeni äärelle.

Ahdistukseni johtui luultavasti siitä, että joudun itse etsimään mentorin. En löytänyt itselleni sopivia valmiita ohjelmia, joissa voisin hakea mentoria. Ymmärsin, että minua ahdisti ajatus, etten löydä mentoria yrityksistä huolimatta. Koen silloin tulleeni hylätyksi.

Pohdittuani hylätyksi tulemisesta, ajatukseni siirtyivät ystävääni, jota tapasin tänään. Oli ihana nähdä häntä pitkästä aikaa. Minulle tuli hyvä fiilis. Silti on tullut välähdyksiä, että hän ei enää halua nähdä minua niin usein kuin aiemmin. Olen liian negatiivinen hänen tämänhetkiseen elämään. Tämä nostaa hylätyksi tulemisen pelkoja.

Minua ahdistaa. Minulla on ollut elämässä ihana ihminen, joka on antanut minulle paljon. Nyt hänet ainakin osin viedään minulta pois. Olemme puhuneet herkkyydestäni. Uskon herkkyyteni olevan tässä tapauksessa sitä, että aistin hänen haluavan elämään muuta kuin mitä pystyn tarjoamaan.

Haluaisin kirjoittaa hänelle. Haluaisin purkaa oloani, mutta siitäkös hän ahdistuisi enemmän. Ehkä oma oloni voisi helpottua, mutta ei se suhdettamme parantaisi. Minun olisi itse vain siedettävä oloni. Pahalta vain tuntuu se, että olen oppinut avautumaan hänelle ja nyt en sitä enää voikaan tehdä.

Minulle on toki hyväksi, että joudun itse kohtaamaan omat tunteeni enkä sysää niitä toisille. Silloin en voi paeta niitä enää. Nyt käsittelen hylkäämistä ja alan olla asian ytimessä.

Huomaan, että haluan heti takertua olemassa oleviin ihmisiin entistä enemmän, koska tiedän otteeni lipeävän hyvästä ystävästä kauemmaksi. Tästä pelosta johtuen haluaisin tarttua myös kyseiseen ystävääni entistä enemmän. En halua luopua hänestä. Olen kerrankin päästänyt kuoren läpi jonkun ja en kelpaa tällaisena. Tuntuu karulta, vaikka ymmärrän asian hänen kannaltaan.

Vihasta onnellisuuteen

Viimeksi kirjoitin ystävyyssuhteestani ja siitä myös jatkan ainakin alkuun. Olin ystävääni yhteydessä, koska olen hämilläni tilanteestamme. Aluksi meinasin avautua epäoikeudenmukaisuuksista, joita olen kokenut hänen kanssaan. Esimerkiksi siitä, että hän antaa minulle aikaa pohtia asioita. Sitten kun olen yhteydessä, hän onkin se joka haluaa etäisyytä. Tuntui pahalta, että hän esitti hyvää, vaikka motiivit olivat muualla. Ajattelin myös avautua siitä, että kun asetan rajat, hän ottaa etäisyyttä. En näistä kuitenkaan hänelle maininnut. Ajattelin antavani lapsellisen kuvan hänelle. Olen kylläkin sitä mieltä, että asioista pitää pystyä puhumaan. Tunnen itseni kuitenkin sen verran, että tiedän loukaantumiseni paistavan läpi. Siksi en niistä maininnutkaan.

Emme ole asiaa vielä käsitelleet loppuun, mutta hän mainitsi, että hänen piti ottaa etäisyyttä negatiivisuuteeni. Tuntui pahalta kuulla asia, mutta pakko myöntää negatiivisuuteni. Inhoan sitä miehessäni, mutta olen itse samanlainen. Sekin harmitti, etten kelpaakaan tällaisena. Kun avaudun jollekin ongelmistani, hän hylkää minut. Viha nousi pintaan. Milloin minut hyväksytään tällaisena? Kuka minut hyväksyy? Ystäväni toki saa asettaa rajansa, mutta tuntuu pahalta, ettei minua sittenkään hyväksytä. Tarvitsenko hänen hyväksyntää? En, mutta ei ole kivaa kohdata sitä, ettei minua aidosti hyväksyvää vielä ole elämässäni.

Ystäväni sanomista ymmärsin, että elämääni on löydyttävä hyvää ja keskityttävä niihin niin kuin olen itsekin sen jo todennut. Negatiiviset asiat eivät poistu elämästäni koskaan, joten ei ne pohtimalla parane.  Olen alkanut löytää elämääni hyviä asioita ja olen oppinut nauttimaan arjen pienistä asioista. Siitä kiitos ystävälleni. Se mikä eniten ottaa päähän on se, että en uskalla näyttää hyviä puoliani elämästä muille. En uskalla iloita hyvinstä asioita. En uskalla sanoa, että nautin jostakin kovasti. Silloin paljastan itsestäni muille.

En halua häpeän rajoittavan elämääni, mutta en vain osaa päästää siitä irti. Ehkä pystyn muuttamaan asennetta, kun löydän elämääni hyviä asioita. Onnellisuuden ja iloisuuden näyttäminen muille vain on niin vaikeaa, kun kotona niitä ei lapsuudessa ole saanut näyttää. Mieskään ei sitä taitoa osaa, joten kivinen tie on edessä.

Pohdin, jos palauttaisin kaikki kotona olevat kirjat kirjastoon ja etsisin positiivisuuteen liittyviä kirjoja. Nyt minulla on enemmän ongelmiin pohjautuvia kirjoja. Jos ne veisivät minua enemmän kohti hyvää, unelmia ja onnellisuutta. Täytyy käydä kirjat läpi ja palauttaa ne, jotka eivät sovi tähän hetkeen. Nyt puhaltaa muutokset tuulet taas.

Hyvän ystävyyssuhteeni kiemuroiden pohdintaa

Tällä hetkellä omat fiilikset ovat ristiriitaiset johtuen yhdestä ystävästäni. Hänen kanssaan olemme keskustelleet paljon asioistamme. Emme ole nähneet pitkään aikaan. Asetin hänelle rajat, koska en kokenut miellyttäväksi joitakin asioita, joita hän teki. Tai on väärin sanoa, että hän teki. Hänhän ei tehnyt sinällään väärin, vaan minä en sanonut, ettei minulle käy. En siis itse vetänyt rajoja.

Sen jälkeen kun olen asettanut rajat, emme ole nähneet toisiamme. Olemme puhuneet puhelimesa ja lähettäneet muutaman viestin. Siinä kaikki. Nyt itselleni on tullut mustasukkaisuuden tunteita. Pelkään, etten enää olekaan hänelle minkään arvoinen. Hän on täyttänyt minun antaman tyhjiön. Tuntuu pahalta, vaikka en tiedäkään asian todellista laitaa. Fiilikseni nousevat aiemmista hylkäämisistä.

Aiemmin minä olin se, joka pitkän hiljaisuuden jälkeen laitoin viestiä. Ajattelin asioiden olevan niin kuin ennenkin. Olinhan soittanut hänelle ja keskustelimme asioista. Hän tosin ei juurikaan puhunut välikohtauksestamme, vaikka otin sen puheeksi. Hän ei silti ollut valmis tapaamaan.

Kun soitin hänelle, hän sanoi, että halusi antaa minulle aikaa. Nyt on tuosta petetty olo. En koe asian olevan noin, koska hän ei halunnut tavata eikä ole viestejä laittanut niin kuin ennen. Jos asia olisi noin, hän olisi minuun enemmän yhteydessä.

Nyt on pintaan noussut fiiliksiä, että hän on käyttänyt minua hyväksi. Kun sanoin, etten halua ystävyyssuhteemme olevan vain kasvuprosessien pohtimista, hän vetäytyi. Hänkö halusi minun olevan vain peili hänelle? Hän toki keskusteli asioistani myös, mutta kun en suostu puhumaan vain syvällisiä asioita, hän perääntyi ystävyyssuhteestamme. Näin asian tulkitsen, vaikka hän ei asiaa välttämättä niin tarkoittanutkaan.

Tekisi mieli kirjoittaa hänelle, mutta annan pölyn laskeutua. En halua tunteideni pilaavan ystävyyssuhdettamme, vaikka olenkin valmis unohtamaan ystävyytemme, jos hänelle olisi itsekkäät ajattelutavat. En silti usko tähän, vaikka koenkin niin. Toki mietin olenko sinisilmäinen niin kuin olen ollut? En usko. Näen hänessä alistuvuutta ja nöyryyttä, koska hän ei halua olla kuvaamani ihminen. Voiko hän silti olla sellainen?

Uni - henkisesti eksyksissä lapsuuden maisemissa

En tiedä minne olimme menossa, mutta lapsuuden kotikaupungissa ajelimme autolla. En millään päässyt kääntymään takaisinpäin, kun olimme menossa väärään suuntaa. Lopulta ajoin entisen kodin vieressä olevalle kaupalle. Siellä oli lähes naapurissa asuvat serkkumme vanhempiensa kanssa. Ehkä muitakin sukulaisia oli. Autossa olin mielestäni äitini ja siskoni kanssa, mutta en ole varma. He eivät olleet kaupassa, joten en saanut vahvistusta.

Kauppa ei näyttänyt kaupalta, vaan kodilta. Koti ei muistuttanut kenenkään kotia, mutta eniten siinä oli piirteitä mummoni kodista. Pirtinpöytä oli yhteistä ja ehkä unessani oli tupakeittiö. Olin jäämässä sinne yöksi todennäköisesti esikoiseni kanssa. Meidän ei millään annettu olla siellä rauhassa nukkumassa. Aina joku oli tulossa huoneeseen, vaikka olimme jo sängyssä menossa nukkumaan.

Ennen kuin olimme menossa nukkumaan. Äidin sukulaiset istuivat pöydän ääressä. En muista mitä he juttelivat, koska en ollut pöydässä. Koin itseni ulkopuoliseksi, koska olin samassa tilassa, mutta silti poissa heidän keskusteluistaan. En osannut liittyä heihin eivätkä he huomanneet minua.

Uneni kotikaupungissa kertoi, kuinka eksyksissä olin. Eksyminen oli mielestäni henkistä. En tiennyt haluistani ja tarpeistani mitään. Eksyminen alkoi luultavasti jo tuolta tai jos ei vieläkin aikaisemmin oikeassa elämässä. Uneni kuvaa hyvin, että en tiedä, kuka olen ja minne olen matkalla. Se että äitini ja sisarukseni olivat yhtä eksyksissä, kertonee siitä, että me opimme mukautumaan isäni tahtoon ja hukuttamaan itsemme.

Kahvipöytäkeskustelu kertoo ulkopuolisuudestani sekä äidin sukulaisten kanssa, että muutenkin. En kuulu mihinkään. Olen yksin, vaikka ihmisiä on ympärillä. En osaa liittyä ryhmään tai keskusteluun, vaan jään statistiksi. Tuntuu pahalta. Tällaisissa tilanteissa tutkiskelen itseäni ja se vaikeuttaa keskusteluun mukaan pääsemiseen.

Nukkumaanmenoa kuvastaa sitä, kuinka minua ei kunnioitettu. Ei ollut väliä minun tarpeillani, vaan niitä häirittiin, jos siihen oli tarvetta. Päiväelämässä tuollaista ei todellisuudessa tapahtunut, mutta uneni kuvaa hyvin tarpeideni huomiotta jättämistä. Lapsuuden perheeni ei niitä kysellyt, huomannut tai kunnioittanut. Lapsuuteeni juuret johtavat, mikä on jo ollut tiedossa.

Tunteita en niin tarkkaan unesta muista. Toivottavasti en sotke jälkeenpäin syntyneitä tunteita uneen. Eksyminen tai sopivan kääntymispaikan etsiminen aiheutti stressiä. Pelkoa miten selviä, kun en heti löydä kääntymispaikkaa. En siis hallitsekaan tilannetta. Surua aiheutti muista erillään oleminen. Vihaa taas se, ettei kunnioitettu tarpeitani. Nämä kaikki tunteet pidin visusti sisälläni eli muut eivät niitä nähneet niin kuin ei oikeassakaan elämässä lapsena. Tämä saattaa selittää tunteiden latteuden unessa, joskaan tunteeni ei useinkaan ole unessani olleet voimakkaita.

Unea edeltävänä päivänä kävin vyöhyketerapiassa, jossa keskusteltiin monenlaisista asioistani. Oli puhetta siitä, että menneiden haamut pitäisi käsitellä. Tässä unessani nousi niitä asioita, jotka ovat olleet ja ovat edelleenkin ongelmiani.

Käsivarsia on puristanut viikon verran. Vyöhyketerapeutti sanoi sen liittyvän perimääni ja menneisyyteen. Ehkä unessa käsittelemäni asiat ovat syitä käsien puristukselle, koska sitä ei viime yönä ollut. Vatsa puolestaan oli kipeä. Nukuin yön levottomasti tästä johtuen.

Lähellä läpimurtoa hylkäämisen käsittelyssä

Olen nyt jonkin tärkeän oivalluksen äärellä. En ole ollut hyvään ystävääni yhteydessä pitkään aikaan, koska hän ei tiennyt, haluaako nähdä minua. Nyt hän oli päivittänyt facebookia. Tulin päivityksestä mustasukkaiseksi. Ajattelin pysähtyä tunteen äärelle.

Makasin lattialla ja kuulostelin itseäni. Kuulin sattumoisin James Bluntin You are beautiful -kappaleen. Ajatukset virtasivat ja sain kiinni ajatuksesta. Kaikki nyt pintaan nousevat asiat liittyvät hylkäämiseen. Ystäväni hylkäsi minut, kun ei halunnut nähdä minua. Ymmärsin myös lasteni syntymän merkityksen. Pelkäsin kovasti, että he hylkäävät minut. Viimeisimmän kohdalla tunne oli hyvin voimakas, vaikkakin tiedostamaton. Pohdittuani asioita etenkin isäni näkökulmasta, sain vahvistusta ajatuksilleni. Minä eikä isä osata päästää irti hylkäämisistä.

Isäni on jollakin tasolla hylätty ja hän hylkäsi minut monesti. Olen joutunut hylkäämään haluamattani ainakin yhden lapsistani. Pelkäsin sisimmässäni, että hän hylkää vielä minut, jos hän kuolee pois. Viimeisimmän lapsen kohdalla oli erittäin vaikea luopua raskaudesta ja lapsesta olla ylipäänsä erossa.

En vielä päässyt kunnolla itkemään itkuja, vaikka kuinka yritin. Miehen läsnäolon vuoksi se jäin vaillinaiseksi. Haluaisin sen itkeä pois. Haluaisin myös itkeä, että minä ja esikoisemme olemme hyviä tällaisena. Esikoinen muistuttaa paljon minua, joten minun on vaikea hyväksyä häntä, koska en hyväksy itseänikään.

Mistäs tuon itkun nyt kaivaisi? Tarvitsisin turvallisen paikan, joko yksin tai jonkun sylissä. Mietin, että pyytäisin miestäni päästä syliin ja itkeä itkuni siinä. En tiedä onnistuuko se, mutta jollakin tavalla kaipaan sitä.

Uni - minut tapettiin

Näin viime yönä unta, että minut tapettiin. En nähnyt unessa tapahtumaa, mutta näin paikkoja, jossa se olisi voinut tapahtua. Odotin tietoa, kuka minut tappoi. Minulla oli alustavaa tietoa, että se olisi esikoisen kummi. Vahvistusta en saanut. Hän oli unessa puukottanut minua selkään. Minun oli vaikea olla hänen kanssaan unessa kuolemani jälkeen. Vaikka olin kuollut elin normaalia elämää. Ehkä kuolemassa oli kyse sisäisestä kuolemasta.

En tiedä, mistä uneni kertoo. Olen todennut, että tappajani unessa oikeassa elämässä ei pidä minua niin hyvänä ystävänä kuin minä häntä. Nyt olen ymmärtänyt, ettemme pääse niin läheisiksi ystäviksi kuin haluaisin. Olen alkanut hyväksymään tämän, vaikka se sattuukin.

Miksi minä kuolin? Ajattelen, että kuolen, jos odotan häneltä liikoja. Minun on vain hyväksyttävä, että asia on näin. Ehkä suhteemme muuttuu ajan mittaan. En silti voi odottaa sitä, voin vain todeta, että se on mahdollista.

Tunteita en unessa muistaakseni liiemmin kokenut. Surua jonkin verran, mutta en itkenyt. Pelkoa koin siinä yhteydessä, kun näin oletetun tappajan. Pelkäsin, että hän tekee minulle jotain, jos hän aavistaa minun tietävän hänen olevan tappajani.

Viimeaikoina, kun olen herännyt, kyynärpäästä sormiin asti tuntuu puristusta. Tuntuu kuin joku pitäisi ranteista kiinni. En tiedä, mistä tämä kertoo. Kuka pitää ranteistani kiinni? Joku unessani olleista? En suoranaisesti osaa yhdistää tätä uneeni. Ehkä muut ihmiset rajoittavat tekemisiäni, koska yritän miellyttää heitä.

Lapsuuden toiveet isältäni, toiveeni mieheltäni

Käyttäytymiseni on erilaista miestäni ja muita kohtaan. Olen tietoinen, että käyttäytymiseni miestäni kohtaan on suunnattu isälleni. Vaikka tiedän tämän, en silti pysty niin vain muuttamaan käytöstäni. Mies ei ole lähellekään niin kuin isäni, vaikka hyvin paljon yhtäläisyyksiä löytyy. Mikään muu ei mielestäni selitä käyttäytymistäni miestäni kohtaan. Ajattelin, että pohtimalla toiveitani isääni kohtaan, saattaisi avata jotain uutta minulle.

Mitä minä lapsena olisin toivonut isältäni? Olisin ennen kaikkea halunnut isäni olevan läsnä henkisesti. Fyysisesti hän oli läsnä, mutta siihen se jäikin. Koin isäni hylänneen minut, koska hän ei voinut antaa aikaa minulle. Isäni muut hylkäämiset lisäsivät kokemusta, etten ole hänelle minkään arvoinen.

Olisin toivonut, että olisi ollut isälleni jonkun arvoinen. Hän nosti itseään ylöspäin, mutta meitä hän ei liiemmin kannustanut ja tukenut. Jos olimme jossakin hyviä, se johtui siitä, että olimme hänen lapsiaan. Mikään ei siis ollut meidän omaa ansiota. Meidän arvottomuutta lisäsi myös se, että hän ei kunnioittanut äitiäni. Naiset olivat huonoja hänen silmissään. Toisaalta voi yleistää, että kaikki muut olivat huonompia kuin hän. Miten siis olisin voinut kokea olevani arvokas? Sitä niin kovasti toivoin.

Lapsena olisin halunnut tulla nähdyksi ja kuulluksi. Olisin halunnut voida sanoa mielipiteeni ja olisin halunnut heidän kuulevan minut. Olisi halunnut, että tunteeni olisivat olleet sallittuja. Tunteideni näyttämisen myötä olisi halunnut, että tunteeni oltaisiin huomattu. Olisi ollut syli, jonne mennä.

Olisin nähdyksi tulemisen lisäksi halunnut tulla kosketetuksi. Meillä ei ollut syliä, jonne mennä. Ei ollut kosketusta. Ei ollut rakkautta. Joskus kun sain hierontaa, se tuntui hyvälle. En tiedä pelkäsinkö hylkäämistä ja siksi en itse usein uskaltanut sitä pyytää.

Mitä nämä tärkeimmät mainitsemani asiat herättävät minussa? Näen miehessäni kaipaavani samoja asioita. Mieheni ei alista minua tai suoranaisesti nosta itseään ylöspäin, mutta hän ei sano mitään hyvää. Kaikki muut toiveet ja kuvaukset kuvaavat myös miestäni.

Tiedän, että minun pitäisi erottaa isääni suunnatut lapsuuden toiveet nykyhetkestä. Entä kun toiveeni miestä kohtaan tuntuvat samoilta. Ehkä toiveeni miestäni kohtaan vaativat tarkempaa tarkastelua ennen kuin voin olla varma tästä.

Mitä toivon mieheltäni?
Haluan rakkautta, hellyyttä, kosketusta. Haluan mieheni olevan läsnä, olevan kiinnostunut minusta. Haluan meillä olevan yhteisiä unelmia, joita kohden menemme. Haluan hauskuutta, huumoria, lapsenmielisyyttä, iloa ja onnellisuutta. Haluan mieheni olevan oma itsensä. Nyt hän yrittää miellyttää jotakuta.

Osa toiveistani ovat yhteisiä ja osa ei. Miestäni kohtaan isoimmat ja ensiksi maitsemani asiat ovat yhteisiä. Sen jälkeen toiveeni pätevät vain mieheeni.

Jään miettimään, voinko saada haluamani mieheltä. Voinko erottaa toiveeni lapsuudesta ja nykyhetkestä?

Elämä huutaa ihanaa muutosta minulle

Käydessäni läpi menneitä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta ja ennen kaikkea kipeitä asioita, olen huomannut kaipaavani entistä enemmän iloisia ja positiivisia asioita. Haluaisin heittää taakseni jatkuvan negatiivisuuden ja ongelmien pyörittämisen. Tarkoitan nimenomaan jatkuvan. Tiedän, että on paljon asioita, joita pitää vielä käsitellä, mutta elämääni pyrkii entistä enemmän hyvät asiat.

Lukiessani erästä blogia mieleeni nousi ajatus kirjoittaa blogia, jotka keskittyvät hyviin asioihin. Haluaisin entistä enemmän nauttia arkisista asioista. En halua nipottaa liikunnan puutteesta tai epäterveellisestä ruoasta tai tai tai... Haluaisin nauttia toisinaan herkuista, leipomisesta, leffan katsomisesta, käsitöistä, viinistä, hyvistä kirjoista jne...

Monesti ajatukseni pyörivät liikaa ikävissä asioissa, etenkin muille ihmisille puhun niistä. Lukiessani erästä blogia, jossa unelmoitiin, toteutettiin unelmia, elettiin elämää, tuntui hyvin omalta. Haluan uneksia. Haluan toteuttaa unelmiani. Haluan luopua asioista, jotta saan jotain muuta tilalle. Haluan kokea eläväni haluamaani elämää. Uskon sen olevan mahdollista. En toivo kalliita asioita, vaan arkisia. Pienillä asioilla voi tehdä ihanan elämän.

Miksi en toteuttaisi sitä? Se ei vaadi paljon, samalla se vaatii paljon. Se vaatii luopumista, uskaltamista ja heittäytymistä. Tätä minä haluan. Miksi en menisi sitä kohden? Uskon olevani onnellisempi siten. Mikä minua estää? Pelko luopua. Pelko epäonnistumisesta. Pelko tuntemattomasta. Silti näen, että muutos olisi sen arvoista.

Nyt aion tehdä sen. Aion uskoa ansaitsevani hyvää. Aion saada elämään hyvää. Aion myös antaa hyvää eteenpäin. Miten kaiken tämän toteutan, on vielä auki. Blogin muodossa minulla on konkreettisesti nähtävillä hyvät asiat. Pelkkä hyvien asioiden tekeminen voi herkästi jäädä, jos en kirjaa niitä ylös. Tuleeko kirjaamisesta pakko? Minun ei tietenkään ole pakko kaikkea kirjoittaa. Tässä vaiheessa en osaa sanoa, koenko kirjoittamisen pakoksi. Täytyy vielä työstää asiaa.

Kaunis, rietas, onnellinen

Kuuntelin yksi päivä radiota, kun siellä soi Kaija Koon kaunis, rietas, onnellinen -biisi. En kuullut kuin lopun kappaleesta. Ajattelin, että tuohon täytyy palata. Tänään muistin sen ja kuuntelin sitä. Pysäyttävää oli erityisesti pätkääkään

"Sä alat vihdoin viimein käsittää
ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään
Etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä
Joten anna mennä"

Kappale on ihanan positiivinen, vaikka se nostattaa minussa paljon surua ja itkua. Tulen vihaiseksi, että olen ollut tällainen kuin olen ollut. Olen antanut muiden tallata minua. Olen yrittänyt miellyttää muita. Olen sivuuttanut kaikki omat tarpeeni. Näiden aiheuttamaa vihaa on ollut jo pitkään ja se on kohdistunut mieheeni. Nyt se kohdistuu minuun ja joskus vanhempiini. Vihan tilalle on tullut myös surua. Jyrättäväksi suostuminen on nostanut surua pintaan. Suru tulee siitä, että siirrän tätä kaikkea lapsiin. En ole pystynyt tarjoamaan heille tasapainoista varhaislapsuutta.

Ylle kirjoittamani pätkä kuvastaa sitä, että olen vihdoinkin ymmärtänyt, että minä voin vaikuttaa asioihin. En ole riippuvainen toisista. Minulla on oikeus omiin ratkaisuihin. Asioiden tekeminen omalla tavallani saattaa satuttaa toista, mutta en voi sivuutta joitakin tarpeitani mistään hinnasta. Minun on vaikea sietää toisen pahaa oloa, minkä takia olen sivuuttanut omat tarpeeni. En voi enää suostua siihen.

Se etten enää suostu toimimaan niin kuin olen toiminut, onkin aiheuttanut parisuhdekriisin. Se että käyn itsenäistymisprosessia, on miehelle uhka. Enää ei samat toimintatavat toimi, koska en suostu toimimaan niin kuin ennen. En myöskään hyväksy mieheltä samanlaista käytöstä. Tämä on miehelle loukkaus, koska hänhän näkee itsensä uhrina. Hän on ollut hyvä minua kohtaan ja minä olen käyttäytynyt huonosti.

Nyt olen alkanut etsiä hyvää muualta. Miehestä tuntuu pahalta, ettei hän sitä pysty tarjoamaan. Hänestä tuntuu myös pahalta, etten tarjoa hänelle hyvää, mutta muille tarjoan. Hän on selvästikin ahdistunut näistä. Hänelle nousee pelot pintaan. En anna niiden häiritä itseäni, koska ne eivät ole minun ongelmiani. Tällä hetkellä keskityn omiin ongelmiini. Haluaisin antaa miehelleni jotakin hyvää (vai haluanko? En tiedä), mutta se ei tule nyt luonnostaan, joten en yritä tehdä sitä väkisin.

Kaija Koon biisi antaa minulle voimaa mennä elämässä eteenpäin. Antaa voimia kuunnella itseäni. Siitä saan myös uskoa, että elämässä voi selvitä, vaikka ensiksi on syvällä pohjalla. Koen saavuttaneeni alimman mahdollisimman tason. Ero tietenkin voi olla vielä syvemmällä. Silti tuntuu, ettei yksittäinen asia enää alemmaksi voi viedä. Olenhan nyt kohdannut monta muuta vaikeaa asiaa. Vaikea sanoa ellei tilanteessa ole ollut.

Viha ja kireys ja ero

Keskustelimme miehen kanssa tämänpäiväisestä kireydestä välillämme. Lopulta keskustelumme meni siihen pisteeseen, että sanoin, etten hyväksy mieheni jatkuvaa kireyttä ja vihaa. Jos hänestä on normaalia, että lapsille vihastutaan aina, kun he eivät tottele, minä lähden samantien tästä parisuhteesta. Tämän sanottuani mies lähti vierestäni eikä puhunut mitään. Hän lähti nukkumaan.

Voisin kuvitella miehen ajattelevan, että hän on ollut minulle niin hyvä ja nyt kohtelen häntä näin huonosti. Tuntuu pahalta hänen puolestaan, mutta otan mieluummin eron kuin jatkuvan takakireyden.

Minun olisi kovasti tehnyt mieli lepyytellä ja ennenkaikkea mennä lähelle. En sitä tehnyt, koska sillä olisin työntänyt syyllisyyteni pois. Kysyin, että keskustellaanko asiasta, mutta hän ei vastannut mitään. Ajattelin olla jankkaamatta asiaa. En halunnut toimia siten, että sivuuttaisin omat tunteeni. Syyllisyys olisi niistä pahin ja sitten pelko, että mies lähtee suhteesta lopullisesti.

Hyvin riskialtista minun käytökseni, mutta otan sen, mitä elämä tuo tullessaan. Jos mies loukkaantuu siitä, että en hyväksy hänen käytöstään, en voi sille mitään. Minun ei tarvitse hänen tunteitaan ottaa omikseni. On miehen ongelma, jos hän ei voi sietää kommentteja. Tässä tapauksessa se oli vielä asiallinen. Ehkä mies ei pitänyt siitä, että sanoin eron olevan vaihtoehto, jos hän haluaa takertua vihaansa. Miehelle se on kova häpeä.

Pyrin käyttäytymään asiallisesti ja rakentavasti, mutta tällaisessa asiassa tunteet ovat voimakkaasti mukana. En siis itsekään ole puhdas kuin pulmunen. Silti tarkoituksenani ei ole loukata. Haluan vain tehdä selväksi, että sellaista ilmapiiriä en aio hyväksyä. Ehkä sanoin vihasesti, mutta minäkin olen ihminen. Jos vihastuin, se johtuu siitä, että olen pitänyt asiaa pitkään sisälläni. Jotta saan asian sanottua, minun täytyy kerätä vihaa sisälleni. Tällöin viesti ulospäin on turhan voimakas.

Toimintasuunnitelma miehen huonoja hetkiä varten

Tänään on ollut huono päivä. Voin huonosti itseni kanssa. Oma fyysinen tilanne otti päähän. Pohdin jopa eroa, jos se toisi ratkaisun. Olo on helpottunut päivän kuluessa.

Miehen tullessa kotiin oma vointini on taas huonontunut. En jaksa katsoa miehen pahaa oloa. En sitä, että hänen maailmansa kaatuu, jos joku ruoka-aine on loppunut. Kyse ei ollut sellaisesta raaka-aineesta, etteikö hän olisi voinut korvata sitä toisella. Hän joutui puhaltelemaan hetken, ettei pinna olisi palanut tai ettei olisi hermostuisi. En jaksa sitä, että on aina joku syy olla huonolla tuulella. Oli se sitten väsymys tai joku muu. Miehen on tehtävä jotain asioille itsensä takia.

Miehen tilannetta katsellessa tulee sellainen olo, että en tätä halua. En halua joutua elämään rinnakkaiselämää miehen pahan olon takia. Aion nyt entistä enemmän viedä lapset pois, kun mies on pahalla tuulella. Mies saa yksinään selvitä ongelmista. Niinhän siinä kävisi, jos ero tulee. Olen miestäni varten, jos hän pyytää apua. Muuten keskityn itseeni.

Kuulostelen omia tarpeitani ja toimin sen mukaan. Miehen on kohdattava itse paha olonsa, jos käytökseni aiheuttaa hänessä negatiivisia tuntemuksia.

Se mikä eniten nostaa vihaa pintaan, on se, että nämä vaativat minulta paljon. Se että saan lapset pois miehen vihan edestä, vaatii järjestelyjä. Kaipaan itsekin omaa aikaa, joten saan sanoa hyvästit omalle ajalle, jos joudun aina poistumaan paikalta, kun mies on pahalla tuulella. Olen huono tekemään asioiden eteen mitään, jos en tiedä lopputulosta.

Uni erosta

Näin unta, että muutettiin lasten kanssa pois miehen luota. Unessa ei muuta tapahtunut. Uni oli kauniin suloinen ja siitä jäi hyvä mieli. Minulla oli hyvä olo, kun lähdimme. Mitä luultavammin ennen tätä lähtöä minulle selvisi naapureiden erilleenmuutto, joka saattoi auttaa tekemään oma ratkaisuni.

Eilen pohdin mieheni käytöstä, kun olimme liikkeellä. Harmitti miehen puolesta, kun hänellä on niin paha olo. Siinä yhteydessä ajattelin, että meidän tiet erkanevat, jos muutosta ei tapahdu. Kaipa kypsyttelen sitä vaihtoehtoa unessa, jos siihen joudun.

Näin myös toisen unen. Meillä on menossa elämässä iso muutos. Unessa se oli toteutettu toisten toimesta aivan omituisesti. Yritin soittaa asiasta kyseisestä projektista vastuussa olevalle. Hän ei vastannut. Uni päättyi tähän.

Mielestäni uneni kertoi siitä, että uskallan puuttua ongelmakohtiin. Se ettei toinen vastannut puheluun, ei aukea minulle. Se ettei toinen vastannut, voi liittyä siihen, etten vielä ole täysin sinut asian kanssa. Luultavasti asioiden loppuunvieminen on ongelmani. Esim en ole rittävän jämäkkä.

Viimeisin vuosi paketoituna

Olen jo pitkään ajatellut kirjoittavani viimeisintä vuottaa pakettiin. Ajatuksia vain on niin paljon, että ne ovat aina menneet edelle. Nyt otan aikaa tälle.

Kasvuprosessi on edennyt hitaasti, mutta kun katson vuotta taaksepäin, huomaan isoja muutoksia. Muutostani jarrutti aluksi pelko. Halusin pysyä tutussa ja turvallisessa enkä uskaltanut kohdata mitään, mikä oli mukavuusalueeni ulkopuolella. Sen tehtyäni kasvu on ollut nopeampaa.

Pelkojen kohtaaminen on ollut minulle iso asia. Sen kanssa painin pitkään. Vieläkin pelkoja on, mutta elämää kovasti rajoittavia ei juurikaan. Uskallan laittaa itseni aiempaa paremmin likoon. Mukavuusalueelta poistun, vaikka turvallisuus on minua enemmän.

Pelon kohtaaminen on auttanut minua kohtaamaan myös muita tunteita ja ylipäänsä tunnistamaan niitä. En ole tunnistanut omia tunteita ja tarpeita aiemmin elämässä. Muutokset ovat tärkeitä ja isoja minulle.

Koen kasvuprosessin myötä rohkeuden, avoimuuden ja iloisuuden kasvaneen. Uskallan laittaa itseäni paremmin alttiiksi epäonnistumisille enkä hätkähdä epäonnistumisista niin paljon kuin aiemmin. Vapautuminen ja henkinen kasvu on auttanut minua nauttimaan elämästä ja hyväksymään elämään enemmän vivahteita.

Yllättävintä minulle on ollut yksin olemisen kohtaaminen. Sitä olen vältellyt koko elämäni. En ole uskaltanut jäädä ajatuksieni kanssa yksin, koska olen ollut muita varten. Olemalla yksin olen alkanut tunnistamaan minua. Olen alkanut nauttia hiljaisuudesta ja omista tarpeistani. Olen alkanut kuunnella sisäistä ääntä ja mennä minuutta kohden entistä enemmän.

Kaiken muutoksen mainitseminen on tässä turhaa. Kokonaisuudessaan elämä tuntuu nyt paremmalta, koska olen olemassa itseäni varten enkä muita. Lapset toki on eri asia. Tuntuu hyvältä, ettei minun tarvitse aina sivuuttaa omia tarpeitani. Voin rauhassa fiilistellä asioita ja toimia sen mukaan.

Vielä työskentelyä vaativat mm. parisuhteeseen, hylkäämiseen ja läheisriippuvuuteen liittyvät asiat. Olen kiitollinen hyvästä, jota olen saanut, joten en nyt halua käyttää energiaa näihin kehityskohteisiin.

Miehen käytös tänään hyvänä peilinä minulle

Miehen kanssa liikkuessa olen alkanut nähdä toimintaani toisin. Olemme hyvin samalaisia, joten katsomalla miestäni, näen itseäni. Näen myös kuinka olen kehittynyt.

Yhdessä liikkuessamme huomaan kuinka hän lähes juoksee paikasta toiseen. Olen ollut samanlainen. Nyt olen ymmärtänyt tällaisen kiireen järjettömyyden. Minne ihmisellä voi olla jatkuvasti kiire? Tuntuu pahalta nähdä muiden ihmisten kiire, etenkin mieheni. Tämä johtuu siitä, että se kertoo luultavasti sisäisestä pahasta olosta tai sisäisestä eksymisestä.

Toinen tilanne, joka pisti minut tänään miettimään oli, kun olimme asioilla. Mies yritti selvittää yhtä asiaa. Kun kukaan ei pystynyt auttamaan häntä, mies loukaantui. Ymmärrän turhautumisen, mutta vaikutti siltä, että mies koki syvästi tulleensa loukatuksi. Näen toimineeni itse juuri noin. Kaikki tuntui hyvin henkilökohtaiselta. Ajattelu on hyvin itsekeskeistä eikä kokonaiskuvaa hahmoteta ollenkaan. Kurjaa nähdä miehen paha olo, mutta samalla näin päässeeni samassa asiassa eteenpäin. Miehen reaktio tuntui kummalliselta ja oudolta, kun en enää toimi samoin.

Kolmas tilanne tältä päivältä oli, kun mies teki ajovirheen. Häntä selvästi hävetti mokansa ja se sai kiukun pintaan. Koin kiukun turhana, vaikka ymmärrän mekanismit sen takana. Miehen paha olo on erittäin suuri, kunpa hän vain pääsisi sitä keventämään. En haluaisi hänen kärsivän noin pahasta olosta.

Kaikessa näissä näin pitkälti mennyttä toimintatapaani. Näin kuinka olen päässyt eteenpäin. Näin miten paha olo minullakin on ollut. Näin miehen pahan olon toisesta valosta, kun en ollut itse tunteella mukana. Toivon mieheni saavansa asiat käsiteltyä, jotta elämä antaisi hänelle enemmän hyvää.