Vihan ja kontrollin yhteys

Erään kurjan episodin myötä sain ymmärrystä omaan käytökseeni. Olen pohtinut voimakasta tarvettani kontrolloida asioita. Episodin myötä ymmärsin, että vihaisena minä alan hallita kaikkea. Haluan pitää lankoja käsissä enkä kestä suunnitelmien muutosta. Kaikki vastoinkäymiset nostavat minussa vihaa lisää. Mitä enemmän vihaa sen vaikeampaa on päästää irti ja antaa anteeksi.

Mistä kontrollin tarve tulee vihaisena? Vihani johtuu siitä, että rajani on ylitetty. Jos en käsittele vihaani, haluan hallita tilanteita, jotta minun rajojani ei poljeta uudelleen. En halua, että minuun sattuu lisää, koska pelkään kipua. Lapsuuden kodissani oli paljon vihaa ja siellä kontrolloin itseäni paljon. Se oli keinoni rangaista itseäni ja sopia tiettyyn muottiin. Nyt aikuisena oma vihani tuottaa samanlaista käytöstä, mikä myös voi selittää kontrollin ja vihan yhteyttä.

Tällaiset tilanteet ovat tyypillisiä lasten kanssa, koska heidän ollessa läsnä, en pysty käymään tunteita läpi samalla tavalla kuin yksin. En pysty päästämään tunteesta irti, vaan jään siihen kiinni. Silloin haluan hallita lapsiani.

Opin tästä sen, että olisi hyvä oppia käsittelemään tunteeni, kun ne tunnistan. Otan aikaa vihan käsittelyyn itsekseni tai toisen ihmisen kanssa. Annan anteeksi ja päästän irti. Jos en saa vihaani purettua, sitten on hyvä kiinnittää huomiota omaan toimintaan. Onko kaikkea tarvetta hallita? Missä voin höllentää? 

Uusia toimintamalleja

Kärsiessäni tällä hetkellä henkisestä ja fyysisestä kivusta, huomaan haluavani jollekin purkaa tilannettani. Kaipaan lohtua ja uskoa, että asiat järjestyvät. Haluaisin soittaa jollekin. Olenhan niin toiminut aiemminkin, mutta se ei ole tuonut sinulle sellaista lohtua, jota tarvitsen. Olen vihastunut siitä, että mikään ei paranna oloani.

Olen aiemmin toiminut sisäisen lapsen toiveista käsin. Olen jäänyt lapsena vaille lohtua ja yritän sitä nyt saada vimmatusti, mutta vaikka saisin sitä, en ole tyytyväinen. Jään helposti valittamaan. Etkö näe kuinka kurjaa minulla on?

Tiedän, että lohdun ja rauhan sanotaan löytyvän itsestä. Siksi en ole nyt soittanut kenellekään. Näinkin on hyvä olla, jos niin voi tässä tilanteessa olla. Silti etsin kuinka löytää rauha itsestäni? Siihen en ole vielä tarttunut muutoin kuin olemalla tunteessa ja kivussa. Se on auttanut. Turha paeta asiaa, jota en voi sulkea pois.

Kaipaan lohdutusta. Mikä toisi minulle lohtua? Olen aiemmin ollut lohtusyöppö, mutta se on jäänyt vähäiselle. Eikä se sitä paitsi ole asian kohtaamista, vaan pakenemaan. Mitä lapsi tarvitsee? Voisiko siitä olla apua? Syliä, kosketusta ja sanoja. Sanoja, että me selvitään yhdessä enkä jätä sinua. Meillä ei ole mitään hätää. Kaikki muuttuu paremmaksi. Näen, että sinua pelottaa. Hienoa, että tunnistat pelon. Saa pelottaa. Se on vain tunne. Tiedät, että olet turvassa. Rakastan sinua yli kaiken. Näitähän minä toivon ihmisiltä, kun haen heiltä lohtua. Testataan :)

Armoa anon

Elämä pistää minut selkä seinää vasten ja konttaamaan pitkin lattioita. Olen niin nöyrää kuin vain olla ja voi. Minulle ei enää anneta vaihtoehtoja. Enää en voi paeta. Kaikki p**** nostetaan pöydälle ja minut laitetaan niin lujille, että alan olla siinä pisteessä, että polvillani anon armoa. En jaksa enää. En jaksa.

Tällä hetkellä olen oman voimani äärellä. Nyt en voi enää talloa itseäni tai antaa toisten talloa minua. Nyt keho viestii kivulla, että sen on loputtava. Minä olen siihen valmis, mutta mitä se edellyttää? Miten saan tämän kivun loppumaan? Miten h******ssä? En ole aiemmin uskonut kehoni viestejä, joten tähän pisteeseen on tultu. En voi enää pahoinpidellä itseäni.

Keho purki itse tänään jotain jumeja, mutta ei kaikkia. Olen toki iloinen siitä tehdystä työstä ja ylpeä, että olen kyennyt siihen. Nyt vain olen finaalissa ja haluan kaiken tämän loppuvan. En enää voi jatkaa tällaista elämää, valheellista ja itselle haitallista.

Tämä oli lopullinen käännepiste elämässäni. Päästän pelosta irti ja otan oman voimani haltuun. Ärjyn kuin leijona ja rakennan itseni näköisen elämän. En välitä muiden mielipiteistä tai ajatuksista. Kuuntelen itseäni ja toimin sydämestä käsin enkä enää mielistele ketään. Nyt minä olen minä! Hapuillen ja kompuroiden, mutta heikon vahvana eteenpäin.

Seison omilla jaloillani. Olen yksin ja yhteydessä. Pysähdyn tunteideni äärelle ja otan niiden viestit vastaan. En pakene kysymään muilta mielipiteitä tai hae liiaksi tukea. Minä tiedän parhaiten, mikä minulle on parasta. Haluan ihmiset kulkemaan rinnalleni ja olemaan yhteydessä. En täyttämään tarpeitani. Se on koettu eikä se toiminut. Nyt kaipaan ympärilleni rakkaudellisia ihmisiä. Tähän kaikkeen minut on tarkoitettu ja tätä kehoni vaatii minun toteuttavan. Minut piti viedä äärirajoille ennen kuin ymmärsin asian. Lupaan keholleni ottaa opiksi enkä tee tätä toistamiseen. Kiitos tästä <3

Läheisriippuvuussuhteen pohdintaa

Äitini takertui minuun, kun oli lapsi eikä osannut antaa minulle tarvittavaa tilaa kasvaa itsekseni. Sain siitä jonkinlaisen mallin ihmissuhteille. Vaikka olen jäänyt monessa asiassa vaille, on minua myös paapottu. Nämä varmaan ovat ajaneet minut läheisriippuvuuteeni.

Haluan tällaisilla suhteilla saada sen, mitä jäin lapsena vaille. Tiedän, ettei se ole mahdollista, mutta siihen vain jotenkin ajaudun. Miksi? Sitä en tiedä. Minulla ei ole terveen parisuhteen tai edes muunlaisen ihmissuhteen mallia, joten toimin lapsuuden mallin mukaan. Yritän myös pitää toista lähellä, jotta tiedän paremmin, ettei hän vain ole hylkäämässä. Jos toinen on liian kaukana, pelkään itselleni siitä aiheutuvia tunteita. 

Odotukseni läheisriippuvuussuhteissani on saada toiselta kaikki se, mitä tarvitsen. En olisi valmis itse antamaan mitään. Joskus annan, mutta teen sen lähinnä siksi, ettei toinen hylkää. En aina ole aidosti kiinnostunut antamaan. Tiedän, etten voi saada, jos vain imen toisesta kaiken. Tällaiset suhteet kuluttavat minuakin ja se osin lisää sitä, etten jaksa antaa toiselle mitään.

Läheisriippuvuussuhteissani asetun uhrin asemaan ja haluan kaiken. Minulla kun on niin rankkaa, että tarvitsen apua enkä voi auttaa muita tai kulkea rinnalla. Alan ymmärtää sen, että apu on haettava muualta ja ystävyys- ja parisuhteet ovat muuta varten. 

Tasapainottelen näiden asioiden kanssa ennen kuin löydän hyvän parisuhteen ja lisää ihania ystävyyssuhteita. Olisi varmaan syytä miettiä millainen on minusta hyvä ihmis- ja parisuhde. Toivon ennen kaikkea yhteyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä että on tärkeä ja rakastettu. Yhteydenpito ei liikaa eikä etenkään liiallisuuksiin menevää tukemista, koska kadotan itseni. Juttelu on kivaa, mutta sopivasti myös tekemistä ainakin silloin, jos tapaa usein. Liiallinen syvällisyys ja vatvominenkaan ei ole hyväksi. Omien rajojen tunnistaminen näissä on ehdottoman tärkeää. 

Hylkäämisen verkko

Käsittelyyni tuodaan voimakkaasti lapsuuden hylkääminen. Joka puolelta ihmiset ottavat minuun etäisyyttä ja jopa hylkäävät. Tunteeni nousevat pintaan. Pelko ja suru ovat päällimmäisiä.

Olen eron jälkeen ollut tiivisti yhteydessä yhteen ystävistäni. Kuvaisin suhdetta läheisriippuvaiseksi. Otin kerran etäisyyttä ja sanoin, etten pysty näin tiiviiseen yhteydenpitoon. Koin toisinaan jopa velvollisuudeksi kertoa kuulumisiani. Taas suhde alkoi muodostua liian symbioottiseksi. Nyt hän sanoi, että on parempi kulkea omia polkuja. Sitä en tiedä, mitä se käytännössä tarkoittaa. Hänkään ei osannut sanoa.

Surin kovasti ja syvältä tätä hylkäämisen kokemusta, mutta nyt olen kiitollinen, etten takerru häneen. Olen kiitollinen myös siitä, että sain hänen kanssaan kokea sen, mitä koin. Kiitollinen myös tästä hylkäämisestä. Ei ole minun edunmukaista olla toisesta riippuvainen. Tätä mietin itsekin, kun taas yhteydenpito alkoi mennä liian tiiviiksi. Nyt olen helpottunut, että olen "vapaa".

Tuntuu myös hyvältä käydä ystävän kanssa tämä läpi. Se ei tunnu niin raskaalta kuin jos kumppanin kanssa kävisin saman läpi. Ehkä minä alan tottua hylkäämiseen ja siihen, ettei se ole niin paha asia kuin miltä se ennen asioiden käsittelyä on tuntunut. Minä alan eheytyä hylkäämisen kokemuksista.

Opin sen, että minua yritetään saada seisomaan omilla jaloillani ja omassa voimassani. On tärkeää kuunnella itseäni joka asiassa ja tehdä päätökset itseä kuunnellen. Myös tunteiden kuuntelu on tärkeää eikä mennä niiden mukaan. Etenkin tunteen vallassa olisi hyvä rauhoittua ja ottaa omaa tilaa eikä soittaa heti jollekin. Kiitos näistä oppiläksyistä <3

Menneisyyden käsittelyä äidin kanssa

Olen alkanut puimaan lapsuuden asioita äitini kanssa. Se on hänelle vaikeaa eikä me siinä pitkälle olla päästy, mutta silti se on ollut minulle avartavaa.

Ero exästä oli vaikea, koska hänessä oli paljon piirteitä äidistäni. En ole koskaan pystynyt irtaantumaan äidistä, joten suhteesta irtaantuminen oli vaikeaa. Ehkä ero teki helpommaksi käydä asioita äidin kanssa läpi, koska olin uskaltanut hylätä äidinkaltaisen ihmisen. Minä olen mieltänyt äidin hyväksi ihmiseksi enkä siksi voinut jättää exää. Kuka jättää hyvän ihmisen? Totuus, jos niin voi edes sanoa on, että molemmat suhteet ovat olleet rakkaudettomia eli voivatko ne silloin olla aidosti hyviä? 

Pystyin olemaan aikuinen, kun kerroin kokemuksistani äidilleni. Vaikka äiti reagoi miten, minun käytökseeni se ei vaikuttanut. Olin asiallinen eikä minun tarvinnut taantua äidin tasolle. Harmitti, ettei äiti pystynyt sanomaan mitään tai jos hän sanoi, paistoi katkeruus, viha, häpeä ja pelko läpi. Tässä yhteydessä näin oman kasvuni. En tarvinnut äidiltä mitään. Tärkeintä minulle oli ilmaista omat tunteeni ja kokemukseni. Halusin saada ulos sen, mitä olen kaikki nämä vuodet pitänyt sisälläni. En vielä purkanut sillä intensiteetillä, joka sisälläni on, mutta olin silti rohkea.

Käsittelemällä omia haavojani äitiin liittyen uskon sen auttavan suhteessani exään. Kun minulla ei ole vihaa äitiäni kohtaan eikä odotuksia häneltä, suhtautuminen exäänkin todennäköisesti muuttuu. Tällä hetkellä koen suurta hätää, jos hän löytää uuden ja hylkää minut lopullisesti. Mitä enemmän käsittelen suhdettani äitiini, sitä vähemmän ex on minulle peili äidistäni ja näen hänet silloin hänenä enkä heijastuksena äidistäni. Silloin exän uusi parisuhde ei tarkoittaisikaan minulle hylkäämistä äidistäni, vaan se olisi tunnetasolla neutraalimpi suhde.

Tuntuu hyvältä, että uskallan kohdata näitä asioita ja tunteita. Tiedän ja tunnen sen jo nyt vapauttavan minut menneisyyden taakoista ja antavan tilaa rakkaudelle. Sille oikealle yhteydelle, jota kipeästi kaipaan.