Nyt vasta alan hahmottaa, mitä parisuhde on

Kävin jokunen aika sitten kirjastossa. Hyllystä pomppasi jatkuvasti parisuhdekirjoja silmilleni ja etenkin eroon liittyviä kirjoja. Vastustin niiden ottamista käteeni. Lopulta näin Heidi Valastin kirjan Rakasta rohkeasti uskalla lähteä, uskalla jäädä. Tämän kirjan nappasin mukaani.

Pidin kirjasta kovasti. Sain paljon ajateltavaa ja opin mielettömästi parisuhteesta. Kirjan myötä aloin hahmottaa sen, mitä parisuhde on. Rehellisesti joudun myöntämään, etten ole siitä tiennyt mitään. Nolottaa ja hävettää.

Näen kuinka parisuhde on ollut minulle taistelukenttä etenkin etäisyyden ja läheisyyden,  riippuvuuden ja itsenäisyyden, ottamisen ja antamisen ja saamisen saralla. En ole uskaltanut kohdata menneitä asioita, vaan jäänyt niiden vangiksi. Olen toistanut vanhemmiltani oppimaani mallia. Olen yrittänyt jäädä plussalle enkä ole osannut joustaa. Olen halunnut sulautua toiseen, koska en ole osannut toimia erimielisissä tilanteissa. Olen yrittänyt kontrolloida, koska olen pelännyt hylkäämistä.

Kirjan myötä aloin nähdä, että hyvä parisuhde on muuta. Se on rakkautta, läheisyyttä ja toisen arvostamista. Se on omien rajojen tunnistamista, joustamista ja antamista. Se on saamista, tukemista ja kannustamssa. Se on ennen kaikkea toisen hyväksymistä, avoimuutta, intiimiyttä ja kommunikointia. Minulle erityisen pysähdyttävää oli tajuta rakkauden erillisyyden merkitys.

Olen tavoitellut symbioottista suhdetta, joka ei ole edes parisuhde. Olen yrittänyt muokata meitä samaan muottiin. En ole ymmärtänyt, että hyvässä parisuhteessa erillisyys ja erilaisuus ovat hyviä asioita ja tärkeä pitää huoli omasta elämästä. Jollakin tasolla ole toki ymmärtänyt, mutta sellaiset tilanteet ovat olleet ahdistavia, että olen niitä väittänyt viimeiseen asti.

Tärkein kirjan anti minulle oli se, että olen omilla teoillani ja valinnoillani pyrkinyt välttämään itseni likoon laittamista. En ole rohkeasti päästänyt lähelle ja luonut yhteyttä. Olen pelännyt niin julmetusti hylkäämistä, ettei se ole tullut kyseeseen. En ole saanut sellaisesta mallia, joten hyppääminen avoimuuteen on ollut liian pelottavaa. Omien heikkouksien näyttäminen on ollut liian pelottavaa niin myös omien tarpeiden ja tunteiden.

Olen aina parisuhteessa ollessa kaivannut yhteyttä, mutta pelkoni vuoksi jäänyt sitä vaille. Nyt rakkauden janoni on valtava. En enää tyydy vain pinnalliseen suhteeseen. Haluan kipinää ja aitoa yhteyttä. Jätän ilomielin menneisyyteen sen minän, joka halusi pinnallisia asioita tai ainakin teki valinnat siitä näkökulmasta. Nyt minua ohjaa rakkaus ja rohkeus.

Hyvästi uhriutuminen

Olen tietämättäni ollut oman elämäni uhri. En ole osannut ja ymmärtänyt ottaa vastuuta omista asioista. Olen vain valittanut niistä enkä hakenut niihin muutosta. Jos olisin ymmärtänyt, olisin rohkeasti tehnyt päätöksiä. Nyt vain olen valittanut ja toki tehnyt joitakin asioita parantaakseen elämääni, mutta en ole ottanut vastuuta ja tehnyt päätöksiä.

Koen mieletöntä vapautta, kun ymmärsin, että ei minun ole pakko elää tällaista elämää. Minä voin valita toisin. Siis hetkinen!!! Minä voin tehdä valintoja! Olen kadottanut tämän oivalluksen, vaikkakaan se ei ole ollut hallussani kovinkaan hyvin koskaan. Minun ei ole pakko tyytyä moneenkaan asiaan.

Se mikä on tehnyt tästä vaikean on se, että kannan myös vastuun teoistani. Valinnoillani on seurauksensa. Jos parisuhdetta ajattelen, niin joudun seuraamaan valintojeni nostamia tunteita kumppanissani. Sitä kautta joudun käsittelemään hänen reaktioidensa herättämiä tunteita minussa. Ne reaktiot ovat uusia ja siksi se tuo uusia haasteita minulle, mikä pelottaa minua. Sama pätee myös muissakin ihmissuhteissa. Minun on vaikea kohdata ihmistä, joidenka mielen pahoitan. Joudun käsittelemään itselleni vaikeita tunteita sitä kautta.

Olen valmis kohtaamaan valintojeni seurauksia. Haluan kokea vapauden, jota syvästi kaipaan, vaikka joudunkin kohtaamaan uusi haasteita. Haluan elää itseni näköistä elämää ja nauttia siitä. Jos en niin tee, katkeroidun lopulta. Silloin syytän muita enkä kanna vastuuta elämästäni.

Olen kiitollinen tästä oivalluksesta <3 Täältä tullaan vapaus!

Ystävystyminen kehon kanssa

Aiemmin en sietänyt joitakin kehon tuntemuksia, mutta mindfulness-harjoittelun myötä tilanne on muuttunut. Pystyn kuuntelemaan kehoani eikä minulla ole tarvetta lopettaa sitä, vaikka kehossa tuntuu pahalta. En ahdistu siitä, vaan olen kiitollinen viesteistä, joita kehoni minulle lähettää.

Kehosta on tulut ystäväni. Olen oppinut kuuntelemaan sitä ja tulkitsemaan sen tarpeita. Tiedän, miten voin auttaa kehoani rentoutumaan. Isoin hyppäykseni tähän on ollut kehon jännitysten hyväksyminen. Jännitykset kehossa ovat alkaneet sitä myöten vähentyä, jolloin kehon viestien tulkitseminen helpottuu.

Vatsassa tuntuu pelko. Se on ollut yksi kaikista jännittynein kohta. Jännityksen vähenemisen myötä olen alkanut huomaamaan kehon pienempiäkin merkkejä. Olen huomannut, että miehen kiukku nostaa minussa pelkoa. Isäni oli lapsena arvaamaton. Hänen vihansa nosti minussa pelkoa, koska silloin hän oli kaikista arvaamattomin. Nyt miehen, mutta ei muiden, viha nostaa saman fiiliksen. Olen alkanut miehen kiukustuessa kuuntelemaan itseäni ja pelkoa, joka itsessäni nousee. Yritän hengittää silloin rauhassa ja muistutan itseäni olevani turvassa. En ole enää se lapsi, jonka olisi syytä pelätä. Siitä on ollut hyötyä.

Eilen huomasin saman ilmiön, kun olin miehen lähellä. Minä lievästi tärisin. Minä jollakin tasolla pelkään olla miehen lähellä. Hän ei ole tehnyt minulle pahaa, mutta mitä luultavammin pelkään, etten kelpaa hänelle ja pelkään siksi olla minä. Tätä ei aina tapahdu, mutta toisinaan. Tästä tapahtumasta minulle aukesi uusi tutkimusalue.