Rakkautta elämääni

Rakkaus on alkanut näkyä elämässäni. Näen ympärillä rakastuneita ja tunnen rakkauden, kun näen sitä ympärillä. Sydämeni syttyy esim. lapsille, jotka näyttävät "normaalista poikkeavilta". Tunnen suurta kiitollisuutta myös siitä, kun annan toiselle iloa, rakkauttani.

Annoin jokunen päivä sitten rahaa kerjäläiselle. En ole sitä aiemmin tehnyt. Antamisen jälkeen sydämeni avautui. Tunsin sydämeni kohdalla sanoin kuvaamatonta tunnetta, rakkautta. Miten antaminen saattoikaan tuntua niin hyvältä? Paremmalta kuin saaminen.

Katsoin tänään paria, joiden välillä on kemiaa. Minuun sattui. Haluan sitä omaan elämääni. Kun olen myöntänyt rakkaudettomuuden tässä suhteessa, olen uskaltanut nähdä rakkautta ympärillä. Vahvistuin edelleenkin siitä, että sen eteen teen kaikkeni. En vain malta odottaa. Kipu on niin viiltävää, että kaipaan rakkauden lääkettä. Minulle ei vain riitä rakkauden näkeminen ympärilläni, vaan haluan kokea sen sisälläni ja rakkaimpani kanssa, kumppanin ennen kaikkea.

Kurjan käytöksen takana halu olla rakastettu

Olen ollut tässä suhteessa hyvin hankala. Se ei ole ollut tietoinen valinta, vaan nyt olen ymmärtänyt vääristyneen käsitykseni parisuhteesta. Olen pitänyt tiukasti kiinni omasta ja unohtanut me -ajattelun.

Vääristyneen ajattelun vuoksi olen valittanut, kun olen jäänyt vaille. En ole osannut avata, mikä sen takana on ollut. Olisin voinut avata esim., että etäisyys nostaa minussa pelkoa siitä, että mies hylkää minut. Tai miehen valittaessa, minulla nousee riittämättömyyden tunne ja etten kelpaa. Olisin näillä kommenteilla/lähestymistavoilla luultavasti saanut ymmärrystä enemmän. Olisin voinut myös sanoa, että omista kannoista luopuminen pelottaa, koska pelkään kadottavani itseni sitä kautta.

Tämä ei vain ole aiemmin onnistunut, koska en ole tunnistanut tunteita enkä niitä olisi osannut ilmaista. Olen yrittänyt piilottaa omaa heikkouttani, joten aika ei ole ollut kypsä. Nyt ymmärrän, että olen vain halunnut rakkautta ja että minut hyväksytään. Olen vain pelännyt, etten kelpaa. Nämä eivät tietenkään ole näkynyt miehelle päin, koska olen vain valittanut ja ollut haluton ottamaan syytöksiä vastaan.

Itseni kuunteleminen ruokailussa

Saatuani etäisyyttä tunteisiin olen alkanut näkemään omaa toimintaa uudessa valossa. Huomaan kuinka olen mm. syönyt omaa ahdistukseen. Nyt vastaavissa tilanteissa olen alkanut kuunnella kehon tarpeita. Monet ruoat ovat jääneet lautaselle, koska vatsa on täynnä tai minun ei tee mieli syödä jotakin. Olen myös jättänyt useat jälkkärit syömättä samaisesta syystä, mitä en aiemmin tehnyt koskaan, vaikka mahani oli ratkeamaisillaan.

Tuntuu hyvältä, etten ahda itseeni kaikkea, mitä mieleni vaatii, vaan osaan kuunnella kehoani. Toisinaan koen pettymystä, etten tarvitse herkkua, jota etukäteen suunnittelin syöväni. Sitten minut täyttää ilo, että toimin itseni parhaaksi. Olen onnellinen, ettei hyvinvointini ja iloisuuteni olekaan kiinni jostakin ruoasta tai muusta yksittäisestä asiasta. Oivalluksesta huolimatta käyn joka kerta sisäistä köydenvetoa vaihtoehdoista. Onneksi monessa tilanteessa päätöksenteko on helpottunut ja kuuntelen todellisia tarpeitani.

Olen kiitollinen, etten enää pyri kaikkea tietoisesti kontrolloimaan, vaan osaan elää tilanteen mukaan. Osaa joustaa, joka on minulle ollut aina vaikeaa. Olen inhonnut ennakoimattomuutta, mutta nyt olen löytänyt uskallusta ja keinoja kohdata myös se.

Minä eheydyn

Elämässäni on ollut paljon surua ja luopumista tämän vuoden aikana. Olen tästä johtuen herkässä tilassa. Alan itkeä pienistäkin asioista. Välillä pohdin, olenko huonossa kunnossa. En kuitenkaan sanoisi niinkään, vaan minulta alkaa muurit murtua. Enää minun ei tarvitse esittää mitään, joten voin olla oma itseni. Voin ja haluan olla ja näyttää myös heikkouteni. Tätä olen kaivannut. Saan olla minä.

Olen erityisen herkistynyt hyville asioille. Itken kun saan hellyyttä, rakkautta ja välittämistä osakseni. Uskallan murtua ja pyytää halausta. Olen myös sanonut ihmisille, kuinka tärkeitä he minulle ovat. Alan päästä asian ytimeen, lähemmäksi rakkautta, ihmisyyttä ja ennen kaikkea omaa pienuuttani.

Herkistyessäni hyvistä asioista itken sitä, kuinka niitä olen jäänyt vaille ja kuinka olenkaan elämääni niitä kaivannut. Itken myös sitä, että nyt minä saan sitä ja minä uskallan ottaa kaiken sen lämmön, rakkauden ja välittämisen vastaan.

Olen kiitollinen kivusta ja sen tuomasta sisäisestä muutoksestani. Sen myötä olen alkanut saada elämääni sisältöä, jota olen vuosia etsinyt. En halua enää palata kulisseihin, vaan nauttia tästä vapaudesta. Tunne on superia! Minä eheydyn, todellakin eheydyn!

Erillisyys ja itsenäisyys

Ai, että olen alkanut rakastaa yksinoloa. Olen pelännyt olla yksin, koska en ole uskaltanut kuulla sisintäni. Nyt siitä on tullut henkireikäni. Nautin itseni kanssa olemisesta äärettömän paljon.

Ero tilanteet eivät silti ole minulle helppoja. Pohdin tänään kuinka olen opetellut olemaan tunteessa, kun eroan rakkaimmistani. Ensimmäistä kertaa huomasin, että surusta huolimatta kestän tilanteen ja se menee ohi. Sitten pääsen nauttimaan olostani. Siitä että vietän laatuaikaa itseni kanssa.

Ollessani yksin pohdin aiemmin paljon käsittelemääni ihmissuhdetta. Mitä suhde minulle on opettanut? Huomaan käyneeni hänen kanssaan samoja asioita läpi kuin mieheni kanssa. Halusin jollakin tasolla itsenäistyä suhteessa. Kerroin, etten voi hyvin tässä tilanteessa. Haluan muutakin kuin keskustella syvällisiä. En osannut asiaa ilmaista rakentavasti. Lopulta riuhtasin itseni siitä irti. Sitten hän katkaisi välit. Lopulta otin pitkän etäisyyden häneen. Nyt taas etsin oikeaa läheisyyttä suhteessamme.

Elimme liian symbioottisesti, josta halusin pois. Halusin itsenäistyä. Halusin voida vaikuttaa asioihin enkä vain kulkea perässä. En osannut sitä keskustelua käydä, joten minulle ei jäänyt kuin vaihtoehdoksi kuin ottaa etäisyyttä. Nyt olen ollut valmis luomaan suhdetta hänen kanssaan. Olisin valmis tiiviimpää yhteydenpitoon. En ole sitä hänelle kertonut. Käyn sisäisiä taisteluja ollakko yhteydessä vai ei. En ole ollut.

Selvästikin hänen kanssaan olen opetellut etäisyyden ottamista ja läheisyyttä. Etäisyyden sain otettua. Nyt opettelen millaiseen läheisyyteen olemme valmiita. Sisäinen kamppailu johtunee osin siitä, että en halua takertua häneen. Haluan luoda ystävyyssuhteen, jossa olemme itsenäisiä. Opettelen asiaa.

Mielestäni ystävyyssuhteemme on samanlainen kuin parisuhteeni on nyt. Haen erillisyyttä, mutta samalla myös läheisyyttä. Haluan irtioton suhteesta ja samalla luoda läheisen parisuhteen.

Päästän irti

Irtipäästäminen oli eilisen päivän teema. Aloin nähdä laajemmin, kuinka vaikea minun on päästää irti. Tällä viikolla minulla päättyi eräs työjuttu. Huomasin sen aiheuttavan voimakasta haikeutta jopa surua. Ihmettelin asiaa, koska se oli elämässäni vain pieni asia. En ollut siihen edes kiinnittynyt kunnolla.

Tämän seurauksena kiinnitin huomiota muihinkin asioihin, joista minun on vaikea päästää irti. Sellaiset ovat helpompia, joihin ei voi jäädä kiinni. Eräs harrastukseni loppui tällä erää. Sekin tuntui haikealta, vaikka en siihen voi jäädä kiinni, koska en voinut vaikuttaa sen jatkumiseen.

Olen yrittänyt pitää asiat samanlaisena, jotta minun ei tarvitsisi kokea irtipäästämistä. En ole halunnut tuntea surua ja turvattomuutta. Ihmisten kanssa en ole uskaltanut päästää heitä lähelle, koska olen pelännyt joutuvani päästämään heidät menemään.

Olen ollut peloissani ja jännittynyt, jotta en joutuisi kohtaamaan tunteitani. Olen varastoinut kaiken kehooni. Aluksi minun oli vaikea kuunnella kehoani, koska pelkäsin niin paljon. Nyt voin olla tunteesta tietäen, että olen turvassa, vaikka tuska toisinaan ottaa vallan. Tällöin en pysty kohtaamaan tunnetta, vaan jään siihen kiinni.

Mistä takertuminen asioihin johtuu? Turvattomuudesta? Liitänkö luopumisen aina omiin hylkäämiskokemukseen ja vaillejäämiseen? Ainakin jos ihmisistä on kyse, liitän sen hylkäämiskokemuksiin ja turvattomuuteen, jota siitä on seurannut.

Tiedän nyt muutamia asioita, joissa opettelen päästämään irti. Yksi on omien asioiden vatvomisesta muille. Toinen on antaa ihmisten mennä. Minäkin voin joskus sanoa, että nyt on aika mennä. Aina ei tarvitse odottaa muiden sanovan sitä. Kolmas on osata rajata, koska on tehnyt parhaansa.

Mä haluun kotiin

Mun sisin huutaa rakkautta. Se huutaa niin lujaa, että en kuule välillä muuta. Mä haluun kotiin!! Kotiin, jossa on rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä. Tiedän olevani matkalla sinne, mutta vielä en ole perillä. Olen saanut maistiaisia siitä, mitä on, kun on välittäviä ihmisiä ympärillä. Sitä kotia mä nyt etsin. Siellä missä mun hyvä on.

Saavuin askel askeleelta lähemmäksi. En kuitenkaan pääse kotiin ilman kipua. Sen olen jo saanut maistaa. Vasta kivun kautta olen kokenut aitoa lämpöä ja rakkautta. En tiedä luonko tulevaa, mutta en usko pääseväni henkiseen kotiini ja rakkauden äärelle, jos en kohtaa vaikeita asioita. Niiden takaa paljastuu rakkaus. Kun kohtaan pelkoni, tilalle jää enää rakkaus.

Eilen tuli sellainen fiilis, että olen taas valmis luopumaan lisää, jotta elämänmuutokseni on mahdollinen. Olen tuskaillut irtipäästämisen kanssa ja edelleenkin se on vaikeaa, mutta nyt tiedän minkä eteen teen töitä.