Irtipäästäminen oli eilisen päivän teema. Aloin nähdä laajemmin, kuinka vaikea minun on päästää irti. Tällä viikolla minulla päättyi eräs työjuttu. Huomasin sen aiheuttavan voimakasta haikeutta jopa surua. Ihmettelin asiaa, koska se oli elämässäni vain pieni asia. En ollut siihen edes kiinnittynyt kunnolla.
Tämän seurauksena kiinnitin huomiota muihinkin asioihin, joista minun on vaikea päästää irti. Sellaiset ovat helpompia, joihin ei voi jäädä kiinni. Eräs harrastukseni loppui tällä erää. Sekin tuntui haikealta, vaikka en siihen voi jäädä kiinni, koska en voinut vaikuttaa sen jatkumiseen.
Olen yrittänyt pitää asiat samanlaisena, jotta minun ei tarvitsisi kokea irtipäästämistä. En ole halunnut tuntea surua ja turvattomuutta. Ihmisten kanssa en ole uskaltanut päästää heitä lähelle, koska olen pelännyt joutuvani päästämään heidät menemään.
Olen ollut peloissani ja jännittynyt, jotta en joutuisi kohtaamaan tunteitani. Olen varastoinut kaiken kehooni. Aluksi minun oli vaikea kuunnella kehoani, koska pelkäsin niin paljon. Nyt voin olla tunteesta tietäen, että olen turvassa, vaikka tuska toisinaan ottaa vallan. Tällöin en pysty kohtaamaan tunnetta, vaan jään siihen kiinni.
Mistä takertuminen asioihin johtuu? Turvattomuudesta? Liitänkö luopumisen aina omiin hylkäämiskokemukseen ja vaillejäämiseen? Ainakin jos ihmisistä on kyse, liitän sen hylkäämiskokemuksiin ja turvattomuuteen, jota siitä on seurannut.
Tiedän nyt muutamia asioita, joissa opettelen päästämään irti. Yksi on omien asioiden vatvomisesta muille. Toinen on antaa ihmisten mennä. Minäkin voin joskus sanoa, että nyt on aika mennä. Aina ei tarvitse odottaa muiden sanovan sitä. Kolmas on osata rajata, koska on tehnyt parhaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti