Riittämättömyydestä kohti luottamista

Riittämättömyys on noussut lasten lisäksi terveyden kautta. Minulle yritetään monesta suunnasta opettaa, että riitän tällaisena. Riittämättömyyteni on aiemmin kiukuttanut minua. Tänään huomasin, että olen mennyt asian kanssa eteenpäin. 

Lapset kiukkuilivat minkä jaksoivat, mutta minulle ei tullut riittämätön olo. Ajattelin vain, että teen sen minkä pystyn. Karsin kaikki turhat asiat aamusta pois, jotta aamulähtö onnistuisi. Se toki tarkoitti sitä, että aamupalaa he eivät ehtineet syödä, mikä minua harmitti. Ei silti ollut vaihtoehtoja, koska he eivät olisi päässyt mukaan retkelle. En vieläkään pystynyt täysin lempeä olemaan, mutta löysin ymmärrystä jonkin verran. Edistysaskel on taas otettu.

Eilinen ilta oli melkoinen fiasko. Lapset laittoivat sellaisen show pystyyn, että menetin maltin. Otin heitä tiukemmin kiinni. En huutanut, mutta olin kiukkuinen. Siitäkös alkoi kunnon itkumarathon. Halusin olla yksin, mutta lapset eivät sallineet sitä minulle. Sulkeuduin toiseen huoneeseen itkemään ja sitähän riitti. Puhdistin sitä kaikkea, mitä sisälläni on lapsiin kohdistunut. Tulokset saattoivat näkyä nyt aamulla, kun lapset uskalsivat uhmata ja hakea rajoja erittäin voimakkaasti. Samalla minä päästin riittämättömyydestäni irti.

Saatuani lapset hoitoon minulle tuli mieleen terveyteni. Teen kaikkeni sen eteen, mutta se ei riitä. Jokin pieni huojennus tapahtui. Niin, välillä tarvitaan apua. Aina ei ole kiinni siitä, riitänkö minä. Joissakin asioissa ei ole kiinni minusta niin kuin nyt terveyteen liittyen. On vain osattava hellittää. On osattava antautua toisten käsiin ja antaa elämän viedä. Minulle jää elämään luottaminen, se kantaa minua.

Riittämättömyys ja siitä kohti myötätuntoa ja rakkautta

Lasten kanssa tämän hetken vallitseva tunne on riittämättömyys ja siitä nouseva viha, mikä johtaa haluun kontrolloida. Yritin saada otetta siitä, mistä tässä on kyse.

Riittämättömyys nostaa minussa vihaa, etten kelpaa tällaisena. Haluaisin kelvata, mutta en ole koskaan kelvannut vanhemmilleni. En siis ole sisäistänyt olevani hyvä juuri tällaisena kuin olen.

Koska en ole osannut ilmaista tarpeitani lapsena, patosin kaiken sisääni. Kohdistin vihan itseeni. Nyt sama viha nousee, mutta en kohdista sitä ainakaan täysin itseeni, mutta alan kontrolloida niin kuin lapsena. Tällä kertaa kohde on usein lapseni, kun taas ennen se oli yleensä minä itse.

Vihan takaa alkaa paljastua surua. Surua siitä, mitä olen jäänyt vaille. Olisin kaivannut lämpöä ja myötätuntoa. Olen tehnyt parhaani ja se riittää. Teoilla ei ole merkitystä. Minut hyväksytään tällaisena, vaikka "epäonnistuin". Olen välillä onnistunut olemaan ymmärtäväinen itseäni kohtaan ja antamaan tarvitsemaani, mutta vihalla on usein vielä liian vahva ote. Surukin on välillä vahvasti läsnä.

Oppiläksyni on siis löytää itsestä myötätuntoinen ja rakastava puoli, joka osaa lohduttaa. Mielestäni lapset kutsuvat minua mukaan tälle tunnille. He haluavat paljon lohtua. Minä mielellään pakenisin tai ainakin turhaudun näihin pyyntöihin. En kykene siihen, kun en kykene antamaan niitä edes itselleni. Haluan oppia ja aion oppia sen.

Peloista irtipäästämistä ja elämään luottamista

Jotain minussa on muuttunut. Itku on alkanut tulla uudella tavalla, miten sen nyt sanoisi, helpommin. Sille ei näy loppua, kun sen olen uskaltanut kohdata.

Tänään itkin taas hillittömästi kaikkea mahdollista. Itkua tuli niin paljon, etten aina tiennyt mitä itkin. Tuntui vain siltä, että itku halusi tulla. Sillä ei välttämättä ollut isoa merkitystä, mikä sen laukaisi. Se vain mahdollisti itkemisen.

Nyt minulla on olo, että nämä itkut muuttavat nyt jotakin isompaa. Sairauksista lukeminen on aina hätkähdyttänyt minua ikävällä tavalla, mutta tänään ne eivät ole minuun tehneet isoa vaikutusta. Ehkäpä itkuni vapauttaa minut peloista. Päästän irti kontrollista, joka pelkoihin liittyy. Kaikki ei ole minun käsissäni ja on vain luotettava, elämä kantaa. Koen rauhaa asian kanssa.

Ymmärrys vastoinkäymisten merkityksestä elämässäni

Elämäni on ollut yhtä iloa ja suurta kiemurtelua maassa viimeisen vuoden ajan. Viimeaikoina, niinä syvimpinä tuskan hetkinä olen ollut neuvoton ja ihmetellyt miksi elämäni on nyt tällaista. Eikö asioiden pitänyt helpottaa eron myötä? 

En ollut tyytyväinen aiempaan elämääni ja olen kaivannut siihen muutosta, mutta se ei tapahdu ilman asioiden läpikäymistä. En halua sanoa, että aina vaaditaan tuskaa, mutta asiat on kohdattava. Tämä kaikkihan on sitä, mitä "haluan" tai lopputulos ainakin, vaikka kaikkea en vielä näekään. 

Kehoni on tämänhetkinen suurin opettajani lasten lisäksi. Kehoni kertoo, että on aika päästää irti, se kertoo myös tarpeesta kuunnella itseäni ja muita jne... Etenkin kehotuntemukset meinaavat viedä minut äärirajoilla, mutta nehän viestivät minulle asioita. Nyt viestit ovat olleet turhan kovia, mutta olen alkanut havahtua myös hiuksen hienoihin merkkeihin. Ehkäpä merkit muuttuvat kevyemmiksi, kun opin havahtumaan niihin ajoissa.

Kaikki kohtaamani vastoinkäymiset vievät kohti uusia unelmia, joita ovat mm. rakkaus, yhteys, sydämenäänen kuuleminen, omilla jaloilla seisominen, omien polkujen kulkeminen, oman paikan löytäminen. Näitä olen alkanut saada elämääni pikkuhiljaa. Astun kokoajan lähemmäksi unelmiani. Vaikka en haluaisi käydä läpi tätä kaikkea tuskaa, niin se on käytävä, jos haluan elää unelmiani todeksi. 

Olen lukenut useastikin yllä kirjoittamista asioista, mutta nyt se konkretisoitui minulle. Vuoden aikana on ehtinyt tapahtua niin paljon, että alan hahmottaa lukemaani oman elämäni näkökulmasta. Nyt vain vaaditaan rohkeutta ottaa kehon viestit vastaan ja seurata niitä. Minä en halua niitä kuulla, koska en halua tehdä muutoksia. Sitten keho alkaa huutaa kovempaa. Keho on niin viisas, että parempi alkaa ottaa se tosissaan.

Pääsiäisen prässi

Pääsiäisen jäljiltä on niin kuiviin imetty olo ja etenkin nyt tämä päivä oli rankka. Itkin tosi paljon ja syvältä. On tosi riipausevaa, kun tuntuu, että kaikki viedään nyt minulta ja kaikki vaikeat asiat tuodaan käsiteltäväksi. Tiedän näiden olevan vastauksia muutostoiveille, mutta vaikeaa silti on, kun korvaavia asioita ei ole näköpiirissä juuri näiden asioiden tiimoilta.

Minulle irtipäästäminen on vaikeaa ja se tekee tästä erityisen tuskallisen. Onneksi luopumiset ovat opettaneet, miten asiat menevät. Se helpottaa jonkin verran prosessin läpikäymistä. Kaikesta huolimatta tuntuu pahalta luopua tutusta ja turvallisesta. Jotkut asiat edelleenkin tuntuvat minusta hyviltä, mutta ne eivät palvele minua ja siksi on aika luopua. Itseni kuunteleminen ja parhaimpien asioiden salliminen itselleni vaatii vielä opettelua eikä se näkökulma tuo kaipaamaani lohtua riittävästi. Kun saan siitä enemmän kokemuksia, sekin helpottuu.

Kaikessa tässä on ristiriitansa. Kun käyn pahimpia asioita läpi, on vaikea välillä uskoa tämän olevan hyvä juttu. Tiedän, että lopulta saan sen, mitä olen kaivannut. Ei se silti helppoa ole, kun koko elämä myllätään sekaisin. Silti näen valoa, kun ajattelen saavani kertaheitolla itseni näköisen elämän. Uskallan hieman iloitakin, kun pahin tunnemyrsky ei ole päällä.

Kaiken tämän tunnemylläkän jälkeen ansaitsen todellakin kaiken hyvän, mitä tämä minulle tuo. Sitä en epäile yhtään. Kaipa tällä pyritään opettamaan sitä, että ansaitsen parasta.

Kiitollisuus hyvän lisääntymisestä elämässäni

Puran tällä hetkellä paljon pahaa oloani tänne. Olen halunnut löytää aidosti hyviä tapoja käsitellä asioita enkä jatkaa asioiden pakenemista. Tämä on ollut minulle tarpeellista. Olen äärettömän onnellinen siitä, että koen nyt seisovani hyvin omilla jaloillani. Ehkä sitä koetellaan, kun olen parisuhteessa, mutta sitä on turha miettiä nyt.

Koska tämä on ollut minulle väylä käsitellä vaikeita asioita, monesti hyvät asiat jäävät käsittelemättä. Elämässäni hyvä on lisääntynyt exponentiaalisesti, mikä on helpottanut vaikeiden asioiden käsittelyä. 

Tällä hetkellä koen löytäneeni monia itselleni sopivia paikkoja, asioita ja ihmisiä elämääni. Saan niistä erittäin paljon hyvää oloa, rakkautta, yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta. Juuri niitä asioita, joita olen elämääni toivonut. Minulla on tunne, että nämä asiat lähtevät kehittymään entistä enemmän, olenhan jo saanut maistaa tätä hyvää. Vedän nyt puoleeni juuri näitä asioita, joita olen kaivannut. Tuntuu, että olen löytänyt kotiin. Se tuntuu super hyvältä.

Mieli toki haluaa lisää ja enemmän hyvää, mitä olen saanut. Kaipuu ennen kaikkea saada mies elämääni on lisääntynyt. Olisi ihanaa päästä useammin toisen ihmisen lähelle. Luotan, että mies tulee, kun on sen aika. Jokin minussa sanoo, ettei se aika ole kaukana, vaikka tässäkin asiassa minua nyt testataan. Sitä en toki tiedä, onko se The mies, mutta sillä ei ole minulle merkitystä. Olen valmis katselemaan, millaisia miehiä on. Kiire sitoutumaan ei ole.

Yllä mainitsemat asiat ovat niitä, joita olen erityisen kovasti halunnut elämään ja nyt sitä virtaa minulle. On huikeaa tuntea yhteyttä niin moniin ihmisiin. Haluan avautua vielä sille, että minulle tulee ihania kohtaamista missä vain ihmisten kanssa. Haluan vetää puoleeni erilaisia rakkaudellisia ihmisiä, jotka erilaisista syistä hakeutuvat luokseni "epätavallisissa" tilanteissa. 

Selkeyttä ja ihmeitä kaipaan myös työrintamalla ja terveyteni kanssa. Töiden suhteen suunta on mitä luultavimmin alkanut aueta, mutta konkreettista ei ole vielä selvinnyt. Konkretialle on tilaus tehty. Terveyden suhteen en osaa sanoa muuta kuin, että uskon parempaan. Kärsimättömyys luultavasti hidastaa paranemista. Nyt olisi vain luotettava. Se vain on vaikeaa, kun en ole saanut merkkejä paremmasta tai olemassa olevat merkit eivät kannattelee minua riittävästi. Vastoinkäymiset saavat suuremman painoarvon kuin pienet toivon säteet. Syvällä sisimmässäni uskon kuitenkin paranemiseen. Tällä kaikella on vain tarkoituksensa. 

Mitä tarvitsen tällä hetkellä?

Tällä hetkellä ei ole hyvä olo, mutta en jaksa lähteä ruotimaan samoja asioita tai ainakin sitä samaa aihetta. Mitä muutan voin tehdä? Voisitko toinen lähestymistapa tuoda jotakin uutta minulle?

Voin lähestyä aihetta siitä näkökulmasta, mitä tarvitsen tällä hetkellä? Taas tekisi mieli soittaa jollekin, koska kaipaan toiselta ihmiseltä nähdyksi tulemista ja lohtua. Haluan kuulla, ettei ole mitään hätää, koska kaipaan turvaa. Kaipaan lämpöä ja rakkautta myös. Nämä kaikki löytyy myös minusta itsestäni, joten en tarvitse siihen toista ihmistä aivan välttämättä. Olisiko aika löytää ne itsestä? Mielelläni löydän ne itsestä. Olen vain turhautunut, että yrityksistä huolimatta en oikein onnistu. Jollakin tasolla olen toki onnistunut, mutta se tuntuu niin työläältä. En jaksaisi tehdä töitä sen eteen enää. 

Koska en ole onnistunut löytämään itsestäni haluamiani asioita, alan voimakkaammin pitämään tunteistani kiinni. Huomaan sen kehosta. Tästä alkaa negatiivinen kehä. Turhaudun ja kiukustun kehon viesteihin eikä se helpota irtipäästämistä. Sitten pakenen johonkin, kunnes viestit ovat niin kovat, ettei ole vaihtoehtoja, on palattava itseni äärelle. Parempi olisi, jos voisin ajoissa pysähtyä, mutta en useinkaan tunnista tarvetta tai sitten en halua, koska tunteita tulee aivan jatkuvasti. 

Miten voin löytää itsestäni turvaa ja rakkautta, lohtua ja nähdyksi tulemista? Minun tunteeni haluavat tulla nähdyksi. On pysähdyttävä niiden äärelle. Voin kertoa itselleni, ettei ole hätää, jolloin annan turvaa. Silittäminen voi tuoda turvaa tai ainakin lohtua, rakkautta ja nähdyksi tulemista. Se mitä ennen kaikkea tarvitsen, on kärsivällisyyttä ja myötätuntoa. Kaikki tulee ajallaan.

Tunnepurun jälkeen asiat löytävät todellisen mittakaavan

Olen pilvissä taas :) Tänään tilanteeni tuntui ylitsepääsemättömältä ja aloin olla erittäin tuskissani. Olin jo valmis ylittämään kynnyksen ja tarttua puhelimeen, mutta päätin katsoa ensiksi tunteeni itse. Annoin silti luvan tukeutua toiseen, jos en olisi kestänyt. Joskus sekin on ok.

Itkin kovasti pahaa mieltäni ja sitä, miten epäreilua elämäni tällä hetkellä on. Sallin tuntea ne tunteet, joita tunsin. Annoin ne tulla juuri sellaisena kuin ne koin, joskaan ne eivät tulleet aivan sillä intensiteetillä kuin ne todellisuudessa koin. Jokin esti täydellisen purun. Siitä huolimatta minä vapauduin jostakin.

Tunnepurun jälkeen oloni oli taas parempi. Asiat eivät tuntuneet enää niin isoista kuin ne olivat olleet, vaan uskon niiden saaneen oikeat mittakaavat. Turhautuminen, pelko ja riittämättömyys saivat vallan ja realiteetit katosivat. Vasta kohdattuani tunteeni pystyin palaamaan taas oikeisiin mittakaavoihin eikä tuen tarvetta enää tullut.

Antaa tunteiden tulla, koska olen valmis ottamaan ne vastaan. Haluan niiden tulla nähdyksi ja päästää ne vapauteen. Niiden ei ole tarkoitus jäädä asumaan sisälleni, kehooni. Se ei tee minulle hyvää. Kohtaamalla tunteeni olen taas vahvempi kohtaamaan niitä lisää ja vapauttamaan itseäni entistä enemmän.

Olen valmis aitoon läheisyyteen, yhteyteen ja rakkauteen

Jotkut asiat taas löytävät paikkansa elämässäni. Olen jo pitkään tiennyt kosketuksen tärkeyden minulle, mutta olen päässyt tässäkin taas syvemmälle. Alan hahmottaa, mitä kosketus ja yhteys minulle merkitsevät.

Viimeisen viikon aikana olen saanut paljon kosketusta ja kosketuksen omaan herkkyyteen kehossani. Minä todella nautin läheisyydestä ja ihokontaktista, mikä on nostanut minussa läheisyyden janon. Tätä minä haluan lisää, koska se ravitsee minua tosi syvältä.

Tässä asiassa olen hyvin lähellä ydintäni. Sisimpäni on kaivannut näitä kokemuksia pitkään ja nyt se janoaa lisää. Tilanteet eivät ole elämässäni tulleet ex tempore, joten kokemusten saaminen luonnolliseksi osaksi elämää lienee seuraavia vaiheita tässä kehityksessä. Olen silti super onnellinen näistä kokemuksista, koska nyt tiedän, mitä haluan. Saan näiden tilanteiden kautta ladattua akkujani, kunnes saan elämääni aitoa läheisyyttä ja rakkautta myös läheisiltäni.

Tänään tuli sellainen fiilis, että kutsun tätä hyvää elämääni ja tiedän sen olevan tulossa. Olin tästä tiedosta onnellinen. En voinut vastustaa iloa, joka tätä kaikesta seurasi. Olen avoin läheisyydelle ja rakkaudelle. Tulkoot sitä elämääni yllinkyllin, koska nyt olen valmis siihen.

Kosketuksen kaipuu mieheltä - aika treffailulle?

Sain ihanan kokemuksen kosketuksesta tuntemattomalta mieheltä. Siinä ei ollut mitään seksuaalista, vaan se kuului hänen työhönsä. Se kokemus nosti pintaan kosketuksen tärkeyden minulle. Olen koko elämäni jäänyt sitä vaille. Nyt mietinkin, että onko minun kuitenkin aika päästää miehet elämääni. Olen ajatellut olla vuoden yksin, joka tule suht pian täyteen. Olen yleensä joustamaton, joten pidänkö kiinni suotta "lupauksestani". Enkö salli hyvää, koska olen päättänyt toisin? Olen myös toivonut seisovani omilla jaloillani ennen kuin mies astuu elämääni. Vaadinko itseltäni liikoja? Olisiko aika antaa vain lupa miehen tulla elämääni, jos se on tullakseen.

Ohjaajako egoni toimintaani? Yrittääkö mieli nyt vaikuttaa siihen, että minun olisi oltava joissakin asioissa hyvä/valmis/kasvanut ennen kuin ansaitsen miehen. Voisinko vain ajatella ansaitsevani hyvää? Mies siis voisi tulla elämääni, jos se on tarkoitettu niin, mutta minun ei tarvitse siitä etsimällä etsiä. Voisin sallia oman epätäydellisyyden ja haavoittuvuuden, ja hyväksyä kasvamisen jonkun kanssa sen sijaan, että odotan itseltäni jotakin ja vasta sen jälkeen minulla on lupa johonkin, tässä tapauksessa tapailuun.

Tuntuu, että mieleni haluaa rakentaa minulle jonkinlaisen tulevaisuuden ja vastustelen elämänvirrassa kulkemista. Haluan olla kontrollissa sen sijaan, että antaisin elämän viedä. En vain tiedä edesauttaako asioita vai mitä teen. En siis ole varma, mitä sisimmässäni haluan. Mietin mielessäni annanko mahdollisuuden miehille? Otin enkelikortin:

Mahdollisuus

Tämä viesti ehdottaa, että jotakin on tullut mahdolliseksi, ja sinusta itsestäsi riippuu käytätkö sitä suurimmaksi hyödyksesi.Ole tarkkana, ole tietoinen ja valmistautunut. Voi olla, että ovi joka on ollut aiemmin kiinni, on auennut. Hiljenny mielesi ja pyydä enkeleiltäsi apua. Ole valmis kaikille mahdollisuuksille

Voiko tämän selvempää viestiä tulla? Olen kuullut muiltakin, ettei tarvitse seisoa omilla jaloilla, vaan voi opetella sitä toisen kanssa. Totta. Pitää vain kuunnella mikä minulle on parasta. Tämä alussa mainitsemani miehen luokse päädyin "sattumalta", sillä oli selvä tarkoitus minulle ;)

Minua selvästikin pelottaa lähteä tapailemaan miehiä ja se voi olla syynä, etten haluaisi kuulla sisintäni. Joudun kohtaamaan omia pelkojani sillä sektorilla. On helpompaa pitää tiukasti kiinni omista päätöksistä kuin lähteä pelkoja päin.

Minua pelottaa, että kadotan itseni suhteessa, koska haluan pitää hyvän miehen itselläni ja mahdollisimman lähellä. Haluan olla itsenäinen ja haluan miehen kulkemaan rinnalle. Aiemmin olen pelännyt jääväni yksin, joten en ole uskaltanut kuulla tarpeitani, vaan olen yrittänyt täyttää miehen tarpeita. Aiemmista suhteista on puuttunut yhteys, jota kovasti olen kaivannut. Vaikka sitä kovasti kaipaan, pelkään sitä samalla. Pelkään olla avoin ja haavoittuvainen. Pelkään, etten kelpaa tällaisena. Tähän liittyy myös se, että kontrolloin itseäni liikaa. En pysty heittäytymään. Näitä asioita käsittelen viimeistään sitten enemmän, kun miehet astuvat elämääni. En pääse niitä pakoon, koska muuten en saa sellaista suhdetta, jonka ansaitsen.

Pelkään ottaa hyvää vastaan

Viha kolkuttelee taas. Olen vihainen siitä, että en koe saavani riittävästi asioihini apua ulkopuolelta. Kun mietin yhtä tilannetta, jossa pyysin apua, mutta minua ohjattiin muualle, nousi viha pintaan. Olen ärtynyt, että asiat etenevät hitaasti. Tietyllä tavalla ymmärrän, että tässä on monta liikkuvaa palaa ja monella solmulla oleva elämä. Asiat eivät siis ratkea heti.

Kiukkua nostaa se, että avun pyytäminen on ollut aina vaikeaa. Nyt se ei enää ole vaikeaa, mutta silti asiat eivät etene. Olenkin miettinyt, onko minulle edelleenkin vaikeaa ottaa apua vastaan. Pidänkö itse kiinni vaikeuksista? Enkö salli hyvän tulla elämääni? Olen asiaa pohtinut aiemminkin enkä ilmeisesti ole tässä asiassa kovinkaan edennyt. Joudun sanomaan, etten ainaan kovin radikaalisti ole päässyt tässä asiassa eteenpäin. Huomaan tämän siinä, että en osaa ottaa vastaan muiden tarjoamaa hyvää ja rakkautta. En siis pysty sallimaan sitä itselleni.

Turhautuminen tilanteeseeni nostaa vihaa itseäni kohtaan, mikä tuskin vie asioita eteenpäin. Palataan siis taas siihen, että kaipaan enemminkin rakkautta ja myötätuntoa. Tarvitsen hyviä asioita, koska se vie kohti hyvää. Viha ruokkii ongelmissa pysymistä. 

Kohti myötätuntoa, rakkautta ja vapautta

Nyt on tullut aika pelastaa itseni. Olen itselleni liian ankara ja rankaisen itseäni suotta. Voin tehdä vääriä tekoja, mutta kiukun ja vihan osoittaminen itselleni ei ole ratkaisu. On aika kohdata ne tunteet, jotka ovat vihan takana. Todennäköisesti siellä on häpeää ja syyllisyyttä, mutta myös pelkoa ja riittämättömyyden tunteita.

Haluan osoittaa myötätuntoa itselleni vaikeiden tilanteiden edessä. Sitä haavoittunut minä tarvitsee ja kaipaa. Se haluaa tulla ymmärretyksi ja saada lohtua haavoihin. Viha ja kiukku vain pahentavat asioita, kun taas lempeys umpeuttaa haavoja. 

Minä ansaitsen hyvän. Aiemmat uskomukset sitä, etten ansaitse hyvää, on mennyttä. Nyt minulla on mahdollisuus kohdata todelliset tunteeni ja minulla on lupa antaa myötätuntoa. Rakkautta sieluni huutaa. Myös se haavoittunut osa minusta haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Viha on hoitanut tehtävänsä. Se on suojellut minua. Kiitän vihaa siitä tehtävästä, mitä se on hoitanut. En tarvitse sitä enää. Haluan kohdata tunteet niiden takaa. Minulla on rohkeus ja halu mennä päin niitä, koska siellä on vapaus. Sen haluan ja ansaitsen. On aika tehdä rakkaudentekoja ja tämä on yksi niistä.

Kotiin palaaminen

Tuntuu kuin mun sydän sulaisi. Tuntuu tosi hyvältä, kun minusta on alkanut tuntua siltä, että olen palannut kotiin. Olen löytänyt kodin. Elämässäni lisääntyy jatkuvasti asiat, jotka tuottavat minulle iloa ja hyvää oloa.

Parasta on, että olen alkanut saada yhteyden ihmisiin. En enää pelkää ihmisiä, vaan nautin heidän seurasta. Olen myös alkanut nähdä, millaiset ihmiset tekevät minulle hyvää. Vielä kaipaan pientä rohkeutta osoittaa kiinnostusta heitä kohtaan. Vääränlaisista ihmisistä luopuminen ei enää tunnu niin vaikealta, koska huomaan, mitä heidän seura tekee minulle, enkä sitä halua. Yhteys ihmisiin on se, mitä olen syvästi halunnut ja nyt olen saanut aivan ihania kokemuksia. En voi sanoin kuvailla tunnettani, kun saan sydän yhteyden tuntemattomiin ihmisiin.

Olen super kiitollinen, mitä elämä on minulle nyt antanut. Sen parhaimman. Minä nautin ja iloitsen!

On huikeaa luopua siitä, mikä ei palvele minua enää. En tarvitse ihmisiä, joiden kanssa ei ole hyvä olla. En tarvitse huonoa kohtelua edes itseltäni. Luopumalla olen alkanut olemaan tunteiden kanssa melko sinut. En enää pakene niitä ainakaan muiden ihmisten luo. Olen alkanut seisoa omilla jaloilla. Kuulen mieltymykseni ja uskallan seurata niitä. Päästämällä irti olen myös saanut enemmän ihania ihmisiä ympärille ja yhteyden heihin. Kaiken tämän seurauksena olen tuntenut olevani kotona, rakkaudessa.

Itseni ja mieltymysten löytämistä

Eilen kirjoitettua.

Tänään huomasin kuinka olen alkanut löytää omia mielipiteitäni. Aiemmin kun minulta kysyttiin mielipidettä elokuviin liittyen. Ei minulla ollut väliä, mikä leffa mentäisiin katsomaan. Olo joitakin kategorioita, joita en halunnut katsoa, mutta muuten ei ollut väliä. En uskaltanut silloin kuulla todellisia halujani.

Tänään pystyin hyvin sanomaan, mikä kiinnostaa ja mikä ei. Ihana huomata näinkin pienessä asiassa, että löydän itseäni.

Kuunnellessa tänään musiikkia olin sille läsnä. Huomasin, että tietynlainen musiikki sopi minulle. Aloin itkeä, kun kuuntelin. Se nosti tunteet pintaan, koska nautin siitä musiikista. Se toi eloa minuun. Tuntui hyvältä saada itseeni uudella tavalla kosketus. Löytää jotakin kauan kadoksissa ollutta.

Ihanaa alkaa löytämään minua kiinnostavia asioita ja oppia nauttimaan. Nyt on tullut hetkiä, että tiedän jonkin asian olevan minua ja osaan nauttia siitä. Hetket ovat vielä lyhyitä, mutta niitä tulee välillä useinkin. Melkein päivittäin ja jopa useasti päivässä.

Tuntuu uskomattomalta, että elämä voi olla tällaista. Olla onnellinen ilman mitään sen suurempaa. Olen kiitollinen!

Unelma työtä kohti

Työ on ollut minulle paikka hakea arvostusta ja hyväksyntää. Siellä mitataan millainen ihminen on. Tämä on johtanut siihen, etten ole työstäni nauttinut, vaan olen suorittanut sitä. Työ on vienyt kaikki mehut eikä ole antanut minulle oikein mitään, ei edes kaipaamaani arvostusta. Työ ja siihen liittyvä ajattelutapani on tuonut minulle vain paineita.

Koska työ ei ole ollut nauttivaa, on vaikea lähteä seuraamaan siellä olevaa unelmaani. Voiko työ todellakin antaa paljon? Voiko työ olla iloa tuottavaa ja energisoivaa? Tuntuu vieraalta ja jopa pelottavalta, että työssä olisi tällainen puoli. On myös pelottavaa, että joutuisin luopumaan omista näkemyksistä, vaikkakin sitä haluan.

Jotta voin seurata omaa unelmaani, on minun luovuttava vanhoista ajattelumalleista ja sallittava uusien tulla tilalle. Niiden avulla voin todella löytää oman unelmani työelämässä. Nyt minä peloillani hidastan unelman saavuttamista. Pakenen sen taakse, ettei kaikki ole vielä selkeää. Siitä huolimatta voin ottaa askelia siihen suuntaan, mitä nyt tiedän haluavani. Sillä luon uskoa, että olen unelmani arvoinen ja voin todella saavuttaa sen.

Työssä kumpuava epävarmuus

Olen epävarma työntekijä, jolle ei ole kehittynyt vahvaa ammatti-identiteettiä. En luota omaan tekemiseen, vaan suoriutuminen vaihtelee tilanteesta toiseen. Minua kovasti jännittää työskennellä tietynlaisen ihmisten kanssa ja tietyt tilanteet nostavat epävarmuutta.

Epävarmuus kumpuaa tarpeesta tulla hyväksytyksi. Yritän kovasti mukautua ihmisten ja asioiden mukaan, jotta minut ja tekemiseni hyväksyttäisiin. Pelkään, että minut hylätään.

Epävarmuuteni syö kapasiteettiani itse työltä. Samalla se tuhoaa luovuuteni. En uskalla heittäytyä, koska kokoajan minun pitää varmistaa, että asiat menevät niin kuin pitää. Liikkumatilani on hyvin kapea, jolloin iso osa potentiaalistani jää käyttämättä.

Jos kokisin turvaa, minun ei tarvitsisi pelätä hylkäämistä eikä näin ollen hakea muiden hyväksyntää. Silloin voisin keskittyä täysillä itse työhön ja antaa parhaani. Minun on aika luopua uskomuksesta, että olen yhtä hyvä kuin edellinen työpanokseni. Minä riitän tällaisena kuin olen. Aina ei voi onnistua, mutta silti minä olen tärkeä ja rakas. Uskalla rakas olla se joka olet, silloin voit antaa parastasi kaikille. Nykyinen toimintatapa ei ole kenenkään edunmukainen.

Pakeneminen työrintamalla

Kehoni on jonkin aikaa jo ilmoitellut, etten nyt päästä jostakin irti. Oletan tämän liittyvän työasioihin. Olen halunnut niihin muutosta ja jonkinlainen suuntakin on tiedossa, mutta en ole tehnyt asioiden eteen mitään. Olen kokenut, ettei asiat ole vielä riittävän selkeitä, jotta kannattaisi ottaa askelia oikeaan suuntaan. 

Kaipaan varmuutta, koska tiedän hyppääväni tuntemattomaan. Minua suorastaan pelottaa ja siksi on helpompi vain odottaa kuin mennä kohti unelmia. Nyt on aika ottaa asioista selvää ja katsoa, minne tuulet vievät. Enää en pelon anna jarrutella minua.

Minulta puuttuu varmuus työrintamalla ja siksi pelottaa lähteä viemään unelmaani eteenpäin. En luultavasti uskalla edes nähdä unelmaani kunnolla, jotta minun ei tarvitse lähteä sitä kohden. 

Olen aina kaivannut kovasti huomiota ja hyväksyntää, mikä on näkynyt tarpeena suoriutua hyvin. En ole pystynyt luottamaan omaan tekemiseen, joten olen stressannut kokoajan työasioita. Kaipaan kovasti palautetta työstäni. Haluaisin olla arvostettu ja hyvä työssäni, mikä vie minun voimiani enkä uskalla luottaa tekemiseeni. Alisuoriudun, koska iso osa kapasiteetistani on murehtimisessa. 

Tiedän olevani hyvä ja tunnollinen työntekijä ja teen parhaani. Pelkään vain, ettei se riitä. Pelkään, että minua arvostellaan tai minusta ei pidetä. Arvoni ei ole kiinni työstä, mutta silti se vaikuttaa kovasti siihen, kuinka suhtaudun itseeni. Olen kokenut olevani yhtä arvokas kuin viimeinen työsuoritukseni. Sekös vie voimia, kun saan aina pelätä oman tärkeyteni/hyvyyteni puolesta. 

Suhteeni työhön vaikuttaa siihen, etten ole tehnyt vaadittavia toimenpiteitä koskien työasioita. Olen vain voitelu, kun en pääse asiassa yhtään eteenpäin. Minulla on paljon työhön liittyviä vääristyneitä uskomuksia, joita olisi hyvä purkaa. 

Koen ajatukseni olevan vielä hyvin pirstaleisia. 

Tärkeän ihmissuhteen ruotimista

Minulle erittäin läheinen lapsuudesta lähtien mukana ollut ihmissuhde on päässyt suurennuslasin alle. Meidän roolit ovat muotoutuneet kauan aikaa sitten eivätkä ne mielestäni ole käynyt kovin suurta muutosta läpi aiemmin.

Nyt alan nähdä millainen suhde meillä on. Minä olen meistä tarvitseva, tukea kaipaava ja usein tunteiden vallassa. Toinen osapuoli venyy auttaakseen minua, sivuuttaa tarpeensa ja pitää paljon omat asiat sinällään. Olemme loistava pari. Vai olemmeko sittenkään?

Tässä suhteessa minulla ei ole tilaa kasvaa, vaan olen ollut roolini vanki. Minä ajaudun toimimaan niin kuin olen aina toiminut, vaikka en haluaisikaan. Olen pelännyt näyttää, kuka olen, koska minua tarvitaan tällaisena. Toinen ihminen tarvitsee minua, jotta hän voi kokea olevansa tärkeä.

Tämän ihmisen seurassa en ole se ihminen, joka oikeasti olen. Väsähdän hänen seurassaan, pyörin negatiivisessa kehässä ja vain pieni osa minusta tulee näkyviin. Miksi ihmeessä tämä ihmissuhde on minulle kovin tärkeä? Olen voinut olla tutussa roolissani eikä minun ole tarvinnut pahoittaa kenenkään mieltä. Olen saanut kokea olevani turvassa.

Enää en arvosta pelkkää turvaa, vaan haluan voida olla minä. Haluan yhteyttä ihmisiin ja luoda kaksisuuntaisia ihmissuhteita. Näiden toiveiden vuoksi elämä nyt näyttää minulle, mistä on aika luopua. Vaikka tämä on tuskaista, että minulta nyt vain viedään eikä anneta uutta tilalle, olen siihen silti valmis. Tiedän, että on nähtävä epäkohdat, jotta voin ne korjata.

Ihmissuhdepohdintoja

Elämässäni tuntuu ihmiset jäävän yksi kerrallaan matkasta. Joidenkin kohdalla suhde on muuttunut epävakaisemmaksi. Etäisyyttä on tullut välillemme, mutta välit eivät ole katkenneet. Käyn siis edelleen yksi ihmissuhde kerrallaan niitä läpi. Ei tarkoitushakuisesti, vaan elämän kuljettamana.

Olen siinä pisteessä, että nyt käsittelyssä on ne kaikista läheisimmät ihmiset. Toisen ihmisen kohdalla alan huomata, että en halua tällaista. Minulla ei ole ollenkaan hyvä olla hänen kanssaan. Suhde perustuu aivan väärille asioille, nimittäin lapsuudessa muodostuneisiin rooleihin. Tuntuu pahalta, että suhde ei olekaan sellainen kuin olen sen ajatellut olevan. Pelottaa päästää irti, koska kohta olen aivan yksin. Minulla ei ole enää ketään, kehen tukeutua. 

Toisen tärkeän ihmissuhteen kohdalla olemme muutoksessa. Olen miettinyt palveleeko se minun hyvin vointiani. Jos mustavalkoisesti pitää valita, sanoisin ettei se palvele. Meidän suhde on nyt lähtenyt hakemaan uusia uomia, joten vielä ei ole aika jättää sitä taakse. Tällaisenaan se ei kuitenkaan palvele enää. Tämä muutos tuo minulle epävarmuutta ja turvattomuutta, jopa pelkoa. 

Minulta on alkanut poistua ihmissuhteet, joihin olen takertunut. Enää minulla ei ole sellaisia, joihin tukeutuisin pahojen fiilistä aikana. Sinällään hyvä, että pystyn seisomaan omilla jaloillani. Pystyn olemaan tunteessa ja tiedän selviäväni niistä yksin. 

Kun nyt todellakin olen yksin, on turvattomuus lisääntynyt. Huomaan sen lähinnä kehossani. Se on kovin jännittynyt. Kehoni viestii minulle, että en nyt uskalla päästää jostakin irti. Kenties surusta? Ehkäpä en ole täysin kohdannut sitä surua, minkä yksinäisyys nostaa. Se kai minulla on tässä pinnalla. Surua olla yksin. Toisaalta olen sanoin kuvaamataidon onnellinen, että olen näinkin hyvin omilla jaloillani seisova tässä tilanteessa. Jotakin en kuitenkaan ole vielä tässä asiassa käsitellyt loppuun. 

Minun valintani

Kun olen saanut purettu taakkaa pois, voin keskittyä muuhun. Minä lopulta valitsen olenko onnellinen vai en. Ei epäilystäkään, ettenkö valitse onnellisuutta. Valitsen myötätunnon, rakkauden, lempeyden ja ilon. Viha ja katkeruus ohjasivat minua menneisyydessä. Nyt rakkaus ja sydämen kuuntelu menevät edelle, myös pelon edelle.

Muiden suhtautuminen tarvitsevuuteeni

Ollessani erään ihmisen kanssa tekemisissä huomaan hänen turhautumisensa moneen asiaa, joita sanon tai pyydän. Ymmärrän osin hänen turhautumisensa, koska olen joutunut kuormittamaan häntä tahtomattani.

Pystyn suhtautumaan yllättävänkin rennosti hänen sanomisiinsa. Ymmärrän sen tulevan hänen riittämättömyydestä ja meidän tarpeiden ristiriidoista. Tuntuu vain pahalta, että ympärillä on ihmisiä, jotka suhtautuvat minuun ja tarpeisiini noin, kun olen sairas.

Tämä tuntuu toistuvan kautta linjan elämässäni, että minun tarvitsevuuttani ei ole ymmärretty. En saanut minkäänlaista myötätuntoa exältä, vaikka olin kuinka sairas tai huonovointinen. Myös omien vanhempien kohdalla sama juttu. Olen järjestäen vetänyt puoleeni sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole pystyneet olemaan myötätuntoisia toisia kohtaan. Eihän tämä ole ihme, kun olen sellaisessa ympäristössä kasvanut. Onneksi menneisyyttä ei tarvitse toistaa, joten voin muuttaa omaa toimintaani. Olemalla myötätuntoinen itseäni kohtaan vedän myös puoleeni myötätuntoisia ihmisiä.

Sain oivalluksen. Sairastumiset ovat minulle vaikeita. Olisiko taustalla kyse juuri myötätunnon puutteesta? Olen silloin erityisen tarvitseva ja myötätunnon tarpeessa. Koska olen jäänyt vaille, suuntaan vihani itseeni. Eihän muutkaan ole tarpeistani välittänyt, vaan he ovat suunnanneet turhautumisensa minuun.

Tunnemyrskyssä

Tiedän nyt olevan niitä hetkiä, jolloin pitäisi osata päästää irti. Vellon vain ikäviä asioita. Se ei johda mihinkään muuhun kuin omaan uupumiseen. Koska se ei vie minua hyvään, on parempi päästää se menemään. Se vain tuntuu vaikealta. Olen vihainen tämänhetkisestä tilanteesta, joten en osaa päästää irti. Mitä pidempään tämä kestää, sen vaikeampaa on päästää irti. Viha vain kasvaa. En oikeasti halua tätä, EN HALUA!!!!!

Vihan takana on surua. Kaipaan lohtua. Haluaisin jonkun lohduttavan minua. Miksi minulla ei ole ketään, joka voisi lohduttaa minua? Miksi en löydä lohtua itsestäni? Kukaan läheiseni ei lohtua pysty minulle tällä hetkellä tarjoamaan sitä mitä tarvitsen, joten se olisi löydyttävä itsestä. Auttakaa mua! Haluan olla itseni lohduttaja ja tuki.

Alan vain olla siinä pisteessä, että kohta tuntuu, että ansaitsen tämän, koska tämä ei lopu. En halua uskoa siihen, enkä usko. Ympärillä olevat asiat vain tuntuvat vahvistavan sitä, että ansaitsen tämän. Mikään ei tällä hetkellä tue sitä, että ansaitsen parasta. Mieleni taistelee sitä vastaan, etten uskoisi, mitä elämä minulle nyt näyttää. Olen vihdoinkin alkanut uskoa ansaitsevani hyvää ja teen sen eteen asioita. Surettaa, että sitä sitten koetellaan näin. Horjun, mutta tiedän sisimmässäni ansaitsevani parasta. Tunteita herättää se, ettei minua tueta asiassa. Kai tämäkin on omilla jaloilla seisomisen harjoitus.

Dramaqueen

Teenkö asioista liian ison numeron? Liioittelenko pahaa oloani ja tilannettani? Menenkö asioiden edelle? Kyllä varmaankin. Jostakin syystä mässäilen ikävällä asioilla ja olen jopa ylpeä, kun kerron vastoinkäymisistäni. Pyörittelen asiaa loputtomiin, jotta varmasti on ahdistunut ja stressaantunut olo. Aiemmin olisin jopa voinut kilpailla asialla. Nyt en enää, mutta huomiota ja lohtua taidan hakea. Samalla kohdistan vihaani itseeni päin, rankaisen jostakin. Lisään ainakin kuormaani vihalla. Kun on ongelmia, osoitan vihallani, että ansaitsen sen tai sitten en osaa purkaa sitä mihinkään muuhun suuntaan.

En halua tätä enää. En halua itse pahentaa asioita entisestään, vaan haluan päästää irti. Ansaitsen hemmetisti paljon parempaa. Anon ja pyydän, etten enää itse pahentaisi asioita. Pliis! Rukoilen, että kaikki tämä loppuu. Antakaa mun rakastaa itseäni. Olen sen arvoinen. Antakaa lempeyden ja rakkauden astua elämääni! Päästän irti itseeni kohdistuvasta vihasta, lupaan kulkea elämänvirrassa ja teen kaikkeni hyvinvointini eteen. Tiedän sen olevan minun polkuni. Olen jo sillä polulla ja haluan päästä siihen paratiisiin.

Minä, minä, minä

Suren elämässäni sitä, että olen tottunut katsomaan asioita vain sisäänpäin. Tulkitsen kaiken itsestäni käsin enkä osaa asettua toisen asemaan. Mitä läheisempi ihmissuhde sitä enemmän käytökseni on minä, minä, minä. Otan vain ihmisiltä enkä pysty heille antamaan mitään. Osin tällä on tekemistä sen kanssa, kuinka tarvitseva olen. Osa syy on se, en osaa olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. On helppoa puhua itsestä, kun kukaan ei voi väittää olevani väärässä.

Tuntuu tosi pahalta, etenkin lasten kannalta, koska minun tarpeeni menevät heidän tarpeensa edelle. Suutuin aiemmin heidän tarpeilleen, koska olin aivan liian tarvitseva. Nyt lasten tarpeita on vaikea sietää lähinnä väsyneenä ja kipeänä eli kun minä tarvitsen jotakin.

Haluan kääntää katsetta enemmän itsestäni poispäin. Se mikä siitä välillä tekee haastavan on, että kohtaan itselleni vaikeita asioita siinäkin. Tuntuu pahalta esim., kun lapset torjuvat minut. Vaikeuksista huolimatta haluan mennä sinne suuntaan, koska haluan kaksisuuntaista vuorovaikutusta.

En voi olla ajattelematta, mistä vuorovaikutusvaikeuteni tulevat. Lapsuudessa minut jätettiin hyvin yksin eli en oppinut vanhemmiltani taitoja, joten perustani jo horjuu. Olen paennut paljon ihmiskohtaamisia, koska olen tuntenut epävarmuutta. Tämä ei ole edesauttanut taitojen kehittymisessä. Monesti ihmissuhteissa erimielisyydet ja muut vaikeat tilanteet ovat nostaneet epävarmuutta ja kiukkua, joten olen yrittänyt paeta niitä. Vuorovaikutustaitojen kehittymisen kannalta tilanne ei ole ollut optimaalinen.

Haluan nyt kääntää katsetta itsestäni poispäin ja nähdä maailmaa laajemminkin kuin vain omasta näkökulmasta. Liiallinen sisäänpäin kääntyminen ei auta minua kehittymään tässä asiassa. Olemalla ihmisten kanssa tekemisissä saan sekä hyviä kohtaamisia että kasvupaikkoja.

Rakkaus, myötätunto ja lempeys tulkaa elämääni

Koen riittämättömyyttä ja siitä seuraavaa surua. Haluan rakastaa itseäni ja tehdä itselleni rakkauden tekoja. Tulee surullinen olo, etten tässä vielä ole onnistunut. En tunnista mikä on rakkautta itseäni kohtaan.

Toimintaani ohjaa pelko. Teen asioita, jotta en joutuisi kohtaamaan pelkojani. Kontrolloin kaikella mahdollisella tavalla itseäni ja kaikkea ympärilläni. Olen jonkin verran pystynyt hellittämään, mutta tämä on hyvin vahvasti elämässäni läsnä. Tulen surulliseksi, kun ajattelen, ettei minulla ole turvallisuutta ja luottamusta siihen, että elämä kantaa. Tämä johtaa siihen, että pelko ja turvattomuus sumentavat minua ja siitä käsin eläminen ei ole minulle parhaaksi.

Haluan elää sydämestä käsin ja rakastaa itseäni. Haluan sitä enemmän kuin mitään muuta. Haluan olla itselleni hyvä ja myös muille. Itsekeskeisyys, liiallinen pelko, turvattomuus on aika poistua elämästäni. Rakkaus, myötätunto ja lempeys tulkaa elämääni!!!!