Olen taas kysellyt äidiltäni kaikkea menneisyydestäni ja niiden mahdollisesta yhteydestä nykyhetkeen. Tulin surulliseksi, kun äitini ei näe asioita ollenkaan niin kuin minä. En minäkään välttämättä näe asioita objektiivisesti, joten en oleta olevani oikeassa. En silti usko, että niin harhoja ajattelen kuin äitini. Äitini mm. väittää minun saaneen lapsena paljon rakkautta. Jos olen saanut paljon rakkautta, niin mihin kykyni rakastaa muita ihmisiä on hävinnyt? Miksi en luota ihmisiin? Miksi en koe saavani nyt rakkautta? Uskon ihmisen, jota on lapsuudessa aidosti rakastettu, osaavan yleensä rakastaa muita. Poikkeuksena mm. traumatisoituneet lapset.
Harmittaa, että äitini yrittää vedota tilanteissani asioihin, joihin hän ei ole itse aikaisemmin uskonut. Pahalta se tuntuu siksi, että hän ei pysty kohtaamaan itseään. Hänen on helpompi vedota asioihin, joihin ei itsekään usko kuin kohdata totuus. Hän kuvittelee antaneensa rakkautta, mutta miksi en koe asiaa niin. Miksi koen äitini olleen lapsuudessa minulle etäinen ja väsynyt meihin? Miksi en koe koskaan tulleeni kuulluksi ja nähdyksi?
Olen vatvonut tätäkin asiaa monesti. En aio jäädä tähän kiinni. Saan olla surullinen, mutta siitä ei tarvitse tulla hallitse tunnetila. Nyt voin tehdä tänään vielä jotakin itselleni mieluisaa, jotta tekisin päätöksen tälle vatvomiselle. Helposti päiväni on mollivoittoinen, kun vatvon ikäviä asioita, joten positiivisen tekemisen luulisi katkaisevan sen. Aion kokeilla sitä.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Uni - puoleni pitämiseetä
Viime yön unessa olin kokoushuoneessa, jossa oli aikuisia ja esikoiseni. Mielestäni aikuiset puhuivat kurjasti lastani kohtaan. Minä yritin etsiä kenelle voisin asiasta puhua. Tuntui kuin aikuiset olisivat olleet päiväkodin työntekijöitä tai opettajia, koska rakennus vaikutti koululta. Jollekin kiusaamisesta sanoin, mutta se ei auttanut. En löytänyt ylintä ihmistä, jolle voisin asiasta sanoa.
Aluksi ajattelin uneni liittyvän siihen, että uskalla ja haluan pitää lapseni puolia. Nyt ajattelen, että uneni saattoikin kertoa siitä, että uskallan pitää omia puoliani en vain lapseni. En unessa ollut tunteen vallassa, mutta jonkinlaista vihaa ja epäoikeudenmukaisuutta tunsin.
Toinen asia, jota saatoin käsitellä unessani on anoppini käyttäytyminen lastani kohtaan. Itseasiassa unessa oli sellainen tilanne, jossa anoppini korjasi lapseni sanomisia lapsellisesti. Anoppini taisi unessa haukkua lastani idiootiksi, jolloin korjasin anoppini olevan sellainen, kun puhuu noin pienelle lapselle.
Vaikka unessa en saanut asiaa vietyä loppuun asti, niin sinne suuntaan olen menossa. Olenhan nyt oikeassa elämässä alkanut kuunnella itseäni enkä anna muiden kohdella miten vain. Käsittelin unessani myös anoppisuhdetta ja ennen kaikkea sitä, että hän ei kunnioita aina lastamme eikä meitä vanhempia. Lasta kohtaan epäkunnioittava käytös on vähäisempää, mutta meidän rajoja hän ylittää useammin. Ehkäpä tämä tuli uneeni, koska näen ensi viikolla anoppiani.
Aluksi ajattelin uneni liittyvän siihen, että uskalla ja haluan pitää lapseni puolia. Nyt ajattelen, että uneni saattoikin kertoa siitä, että uskallan pitää omia puoliani en vain lapseni. En unessa ollut tunteen vallassa, mutta jonkinlaista vihaa ja epäoikeudenmukaisuutta tunsin.
Toinen asia, jota saatoin käsitellä unessani on anoppini käyttäytyminen lastani kohtaan. Itseasiassa unessa oli sellainen tilanne, jossa anoppini korjasi lapseni sanomisia lapsellisesti. Anoppini taisi unessa haukkua lastani idiootiksi, jolloin korjasin anoppini olevan sellainen, kun puhuu noin pienelle lapselle.
Vaikka unessa en saanut asiaa vietyä loppuun asti, niin sinne suuntaan olen menossa. Olenhan nyt oikeassa elämässä alkanut kuunnella itseäni enkä anna muiden kohdella miten vain. Käsittelin unessani myös anoppisuhdetta ja ennen kaikkea sitä, että hän ei kunnioita aina lastamme eikä meitä vanhempia. Lasta kohtaan epäkunnioittava käytös on vähäisempää, mutta meidän rajoja hän ylittää useammin. Ehkäpä tämä tuli uneeni, koska näen ensi viikolla anoppiani.
Itsekkäisiin ihmisiin etäisyyden ottaminen
Olen edistynyt kovasti itseni kuuntelemisessa. Alan tunnistaa kehoni merkkejä paremmin ja paremmin. Pyrin toimimaan viestien mukaan, mikä vie minua kohti positiivista kierrettä. Olen alkanut sanoa ajatuksiani. Niiden ei tarvitse olla oikeita tai en tarvitse muiden hyväksyntää niille. Toki vielä tuntuu pahalle, jos muut eivät sulata ajatuksiani, mutta tuntuu paremmalta sanoa asiat ääneen kuin olla hiljaa.
Tuntuu hyvältä löytää, kuka olen ja mitä haluan. Tuntuu hyvältä, että voin tehdä valintoja itse. Voin oikeasti vaikuttaa asioihin. Ratkaisut eivät aina ole helppoja, mutta voin valita silti huonoista vaihtoehdoista paremman itselleni. Voin hyväksyä sen, että parempaa ei ole tarjolla. Sitä en enää pysty hyväksymään, että sivuutan itseni täysin. Olostani tulee tosi huono sen jälkeen, jos olen sivuuttanut itseäni. Sinällään tämä on hyvä asia, koska en enää elä elämääni muille, vaan itselleni.
Olen niin yllättynyt, että uskallan ottaa etäisyyttä ihmisiin, jotka ahdistavat minua. En halua olla vain muita varten. Nyt tällaisia ihmisiä on 3, joihin olen viikon aikana päättänyt ottaa etäisyyytä. Kaikissa on syynä se, että he eivät ole aidosti kiinnostuneita minusta. Heidän motiivit olla kanssani ovat itsekkäitä. He saavat olla sellaisia kuin ovat, mutta minun ei tarvitse olla heidän kanssaan tekemisissä. MINUN EI TARVITSE OLLA HEIDÄN KANSSAAN TEKEMISISSÄ! MIKÄ VAPAUS :)
Tuntuu hyvältä löytää, kuka olen ja mitä haluan. Tuntuu hyvältä, että voin tehdä valintoja itse. Voin oikeasti vaikuttaa asioihin. Ratkaisut eivät aina ole helppoja, mutta voin valita silti huonoista vaihtoehdoista paremman itselleni. Voin hyväksyä sen, että parempaa ei ole tarjolla. Sitä en enää pysty hyväksymään, että sivuutan itseni täysin. Olostani tulee tosi huono sen jälkeen, jos olen sivuuttanut itseäni. Sinällään tämä on hyvä asia, koska en enää elä elämääni muille, vaan itselleni.
Olen niin yllättynyt, että uskallan ottaa etäisyyttä ihmisiin, jotka ahdistavat minua. En halua olla vain muita varten. Nyt tällaisia ihmisiä on 3, joihin olen viikon aikana päättänyt ottaa etäisyyytä. Kaikissa on syynä se, että he eivät ole aidosti kiinnostuneita minusta. Heidän motiivit olla kanssani ovat itsekkäitä. He saavat olla sellaisia kuin ovat, mutta minun ei tarvitse olla heidän kanssaan tekemisissä. MINUN EI TARVITSE OLLA HEIDÄN KANSSAAN TEKEMISISSÄ! MIKÄ VAPAUS :)
Ahdistuksesta voittoon
Ahdistava olo. Näin paria kaveria, joista kummankaan kanssa ei synkkaa erityisen hyvin. Toisen kanssa ei tule paljon juttua ja toinen taas puhuu jatkuvasti. Jälkimmäinen kai muistuttaa minua jotenkin, vaikka en puhukaan taukoamatta.
Eniten minua ahdisti se, että olen tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä. En monesti vuodessa, mutta riittävän usein. Joka kerta ahdistun. Hän aina mitätöi sanomiseni ja jättää minut ulkopuolelle, ei näkyvästi, mutta riittävästi. Olen todennut, että en tarvitse sellaista ihmistä ympärilleni, jonka kanssa joudun kilpailemaan huomiosta.
En aio täysin unohtaa tätä ihmistä, mutta en aio pistää paukkuja häneen. En ole tähänkään mennessä pistänyt ja nyt pistän entistä vähemmän. Näen häntä tietyssä porukassa joskus. Päätin, että voin lähteä porukasta pois, jos hänen läsnäolonsa ahdistaa. En tiedä ratkaisun järkevyydestä, mutta kaipa minun täytyy lopettaa pään hakkaaminen seinään. Voin tehdä asioita niin, että minulla on hyvä olla. Myöhemmin voin panostaa muihin asioihin. Nyt tehtäväni on löytää hyvä olo. Sen jälkeen tulevat muut asiat.
Tämän tapahtuman myötä varmistun siitä, että minun täytyy saada elämään uusia ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, jotka antavat minulle jotakin. Silloin minulla on tilaa käsitellä edellä mainittuja ihmisiä eikä vain paeta tilanteesta. Silloin koen elämässäni olevan voimavaroja eikä vain vääränlaisia ihmisiä.
Kaikesta ahdistuksesta huolimatta vapauttavaa on huomata ahdistuksen syy ja päästää sellaiset ihmiset/syyt pois elämästäni. Surua toki tuo se, että näitä ihmisiä on elämässäni liikaa. Luopumalla niistä minulle tulee tilaa uusille, ihanille ihmisille. Ei auta kuin uskoa parempaan huomiseen. On otettava rohkea askel kohti minuutta, kohti "minunlaisia" ihmisiäni. Yksi ihminen minulla on mielessäni. Nyt pitäisi löytää rohkeus ehdottaa tapaamista.
Eniten minua ahdisti se, että olen tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä. En monesti vuodessa, mutta riittävän usein. Joka kerta ahdistun. Hän aina mitätöi sanomiseni ja jättää minut ulkopuolelle, ei näkyvästi, mutta riittävästi. Olen todennut, että en tarvitse sellaista ihmistä ympärilleni, jonka kanssa joudun kilpailemaan huomiosta.
En aio täysin unohtaa tätä ihmistä, mutta en aio pistää paukkuja häneen. En ole tähänkään mennessä pistänyt ja nyt pistän entistä vähemmän. Näen häntä tietyssä porukassa joskus. Päätin, että voin lähteä porukasta pois, jos hänen läsnäolonsa ahdistaa. En tiedä ratkaisun järkevyydestä, mutta kaipa minun täytyy lopettaa pään hakkaaminen seinään. Voin tehdä asioita niin, että minulla on hyvä olla. Myöhemmin voin panostaa muihin asioihin. Nyt tehtäväni on löytää hyvä olo. Sen jälkeen tulevat muut asiat.
Tämän tapahtuman myötä varmistun siitä, että minun täytyy saada elämään uusia ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, jotka antavat minulle jotakin. Silloin minulla on tilaa käsitellä edellä mainittuja ihmisiä eikä vain paeta tilanteesta. Silloin koen elämässäni olevan voimavaroja eikä vain vääränlaisia ihmisiä.
Kaikesta ahdistuksesta huolimatta vapauttavaa on huomata ahdistuksen syy ja päästää sellaiset ihmiset/syyt pois elämästäni. Surua toki tuo se, että näitä ihmisiä on elämässäni liikaa. Luopumalla niistä minulle tulee tilaa uusille, ihanille ihmisille. Ei auta kuin uskoa parempaan huomiseen. On otettava rohkea askel kohti minuutta, kohti "minunlaisia" ihmisiäni. Yksi ihminen minulla on mielessäni. Nyt pitäisi löytää rohkeus ehdottaa tapaamista.
perjantai 28. marraskuuta 2014
Kosketusetäisyydellä hylkäämisen pelonytimestä
Lähestyn kokoajan jotain hyvin merkittävää asiaa elämässäni. Alan järjellä ymmärtää, miten isäni hylkääminen on vaikuttanut minuun. Toimintaani on ohjannut elämässäni hylkäämisen pelko. Olen aina toiminut niin, että olisin mahdollisimman harmiton muille. Kun olen miellyttänyt muita, minua harvemmin on hylätty. En toki ole ollut pidettykään, koska olen ollut näkymätön ja miellyttäjä eikä minun kanssani ole voinut keskustella.
Olen kohdannut hylkäämisen pelkoani muiden kanssa siten, että olen alkanut ottaa etäisyyttä ihmisiin, jotka ovat elämässäni vain siksi, että en ole uskaltanut kohdata hylkäämistä. Nyt nämä ihmiset eivät ole saaneet resursseja, koska haluan ne käyttää muualle.
Kun olen uskaltanut kohdata ystävieni ja sukulaisten hylkäämisen, olen lähestynyt samaa asiaa mieheni kanssa. Miehessäni ei ole mitään "yleisesti hyväksyttävää" syytä erota, ei väkivaltaa, pettämistä jne.. Hän ei ole suoranaisesti kohdellut minua huonosti. Se ettei mies ole näyttänyt tunteitaan ja rakkauttaan minua kohtaan, ei ole ollut riittävä syy eroon. Olen pelännyt mieheni hylkäämistä, koska se on lähimpänä isäni hylkäämistä. Olen kuitenkin kaivannut lämpöä ja pyytänyt sitä, mutta jäänyt silti vaille. Nyt alan ymmärtää, että minulla on oikeus niihin ja ennen kaikkea oikeus ottaa ero, jos en saa tukea, kannustusta ja rakkautta.
Minun ei enää tarvitse miellyttää ketään, jotta he eivät hylkäisi minua. Tästä syystä olen valmis kohtaamaan eron ja olen valmis avioeron ensimmäiseen vaiheeseen. Mieheni ei sitä haluaisi. Haluan kuunnella mieheni mielipidettä, joten voin joustaa asiassa. Ehdottoman takarajan eropohdinnoille kuitenkin haluan. Uskon, että mieheni näkee tilanteen vakavuuden. Uskon, että nyt teemme asioiden eteen jotakin. Ainoa asia, joka minua mietityttää on se, että mieheni saattaa vasta nyt tarttua asioihin, koska hän kokee pelkoa hylkäämisestä. Hänen on kohdattava pelkonsa, jotta suhteemme voi muodostua terveeksi ilman hylkäämisen pelkoa.
Olen usein kirjoittanut vatsani puristuksesta. Nyt ymmärrän sen viestivän sitä, että kontrolloin itseäni. En päästä kaikkea sitä ulos, joka sisältäni haluaa ulos. Kyseessä voi olla tunne, ajatus tai mielipide, jota en näytä muille, vaan yritän miellyttää muita. Yritän suojella toista, etten pahoita hänen mieltään. Suojelen itseäni, ettei hän hylkää minua. Yritän turvata itselleni rakkautta, jota en aidosti tällaisissa tilanteissa edes saa. Elän harhassa, joka vahingoittaa minua itseäni.
Koska kontrolloin itseäni joka ikisessä tilanteessa, en ole voinut olla "normaalisti" ja rentona koskaan. Aina olen sisimmässäni pelännyt hylkäämistä ja se näkyy jännittymisenä.
Nyt olen saanut hyvän otteen asiasta järjentasolla. Nyt pitäisi saada yhteys vielä tunteisiin. Uskaltaa kokea hylkääminen. Jostakin syystä koen tärkeäksi kirjoittaa ystävälleni tästä. Kirjoittaa, että koen ristiriitaa hänen kanssaan. Hän paljon puhuu siitä, että ihmiset ovat käymässä hänen elämässään. Minusta hän ei ole niin puhunut, mutta koen olevani hänen elämässään vain hänen peilinään. Hän kuuntelee huoliani eikä asiat siis ole yksipuolisia. Jostakin syystä minulla on fiilis, että sekin hän tekee vain siksi, että hän voi saada siitä jotakin. En halua enää olla vain toisia varten, vaikka itsekin saan paljon suhteestamme. Se tässä eniten harmittaa, jos hänen näkökulmastaan olen vain peilinä ja kehityksen mahdollistajana. Hän ei tässä tapauksessa olisi aidosti kiinnostunut minusta, vaan itsestään.
Luulen, että uskallukseni puhua avioerosta todellisena mahdollisuutena on ollut minulle hylkäämisen pelon kohtaamista. Uskallan sanoa sen miehelleni niin, että oikeasti tarkoitan sitä. Koska olen uskaltanut tehdä sen, minun ei välttämättä tarvitse toteuttaa sitä nyt, jos se miehestä tuntuu pahalle. En kuitenkaan pelkää kohdata sitä, jos asiat eivät muutu. Voin olla hyvä erosta huolimatta. Minun ei tarvitse menettää kasvoja sen takia. Minä voin jatkaa elämää, vaikka olisin eronnut.
Tunnen itseni taas vapaammaksi oivalluksien myötä. Koen samalla lämpöä miestäni kohtaan. Ymmärrän häntä ja pystyn antamaan hänelle aidosti jotain sellaista, mitä en ole aikaisemmin pystynyt. Uskon voivani antaa suhteellemme enemmän nyt kuin vihan vallassa, siitä huolimatta, mihin suhteemme lopulta tulee menemään <3
Olen kohdannut hylkäämisen pelkoani muiden kanssa siten, että olen alkanut ottaa etäisyyttä ihmisiin, jotka ovat elämässäni vain siksi, että en ole uskaltanut kohdata hylkäämistä. Nyt nämä ihmiset eivät ole saaneet resursseja, koska haluan ne käyttää muualle.
Kun olen uskaltanut kohdata ystävieni ja sukulaisten hylkäämisen, olen lähestynyt samaa asiaa mieheni kanssa. Miehessäni ei ole mitään "yleisesti hyväksyttävää" syytä erota, ei väkivaltaa, pettämistä jne.. Hän ei ole suoranaisesti kohdellut minua huonosti. Se ettei mies ole näyttänyt tunteitaan ja rakkauttaan minua kohtaan, ei ole ollut riittävä syy eroon. Olen pelännyt mieheni hylkäämistä, koska se on lähimpänä isäni hylkäämistä. Olen kuitenkin kaivannut lämpöä ja pyytänyt sitä, mutta jäänyt silti vaille. Nyt alan ymmärtää, että minulla on oikeus niihin ja ennen kaikkea oikeus ottaa ero, jos en saa tukea, kannustusta ja rakkautta.
Minun ei enää tarvitse miellyttää ketään, jotta he eivät hylkäisi minua. Tästä syystä olen valmis kohtaamaan eron ja olen valmis avioeron ensimmäiseen vaiheeseen. Mieheni ei sitä haluaisi. Haluan kuunnella mieheni mielipidettä, joten voin joustaa asiassa. Ehdottoman takarajan eropohdinnoille kuitenkin haluan. Uskon, että mieheni näkee tilanteen vakavuuden. Uskon, että nyt teemme asioiden eteen jotakin. Ainoa asia, joka minua mietityttää on se, että mieheni saattaa vasta nyt tarttua asioihin, koska hän kokee pelkoa hylkäämisestä. Hänen on kohdattava pelkonsa, jotta suhteemme voi muodostua terveeksi ilman hylkäämisen pelkoa.
Olen usein kirjoittanut vatsani puristuksesta. Nyt ymmärrän sen viestivän sitä, että kontrolloin itseäni. En päästä kaikkea sitä ulos, joka sisältäni haluaa ulos. Kyseessä voi olla tunne, ajatus tai mielipide, jota en näytä muille, vaan yritän miellyttää muita. Yritän suojella toista, etten pahoita hänen mieltään. Suojelen itseäni, ettei hän hylkää minua. Yritän turvata itselleni rakkautta, jota en aidosti tällaisissa tilanteissa edes saa. Elän harhassa, joka vahingoittaa minua itseäni.
Koska kontrolloin itseäni joka ikisessä tilanteessa, en ole voinut olla "normaalisti" ja rentona koskaan. Aina olen sisimmässäni pelännyt hylkäämistä ja se näkyy jännittymisenä.
Nyt olen saanut hyvän otteen asiasta järjentasolla. Nyt pitäisi saada yhteys vielä tunteisiin. Uskaltaa kokea hylkääminen. Jostakin syystä koen tärkeäksi kirjoittaa ystävälleni tästä. Kirjoittaa, että koen ristiriitaa hänen kanssaan. Hän paljon puhuu siitä, että ihmiset ovat käymässä hänen elämässään. Minusta hän ei ole niin puhunut, mutta koen olevani hänen elämässään vain hänen peilinään. Hän kuuntelee huoliani eikä asiat siis ole yksipuolisia. Jostakin syystä minulla on fiilis, että sekin hän tekee vain siksi, että hän voi saada siitä jotakin. En halua enää olla vain toisia varten, vaikka itsekin saan paljon suhteestamme. Se tässä eniten harmittaa, jos hänen näkökulmastaan olen vain peilinä ja kehityksen mahdollistajana. Hän ei tässä tapauksessa olisi aidosti kiinnostunut minusta, vaan itsestään.
Luulen, että uskallukseni puhua avioerosta todellisena mahdollisuutena on ollut minulle hylkäämisen pelon kohtaamista. Uskallan sanoa sen miehelleni niin, että oikeasti tarkoitan sitä. Koska olen uskaltanut tehdä sen, minun ei välttämättä tarvitse toteuttaa sitä nyt, jos se miehestä tuntuu pahalle. En kuitenkaan pelkää kohdata sitä, jos asiat eivät muutu. Voin olla hyvä erosta huolimatta. Minun ei tarvitse menettää kasvoja sen takia. Minä voin jatkaa elämää, vaikka olisin eronnut.
Tunnen itseni taas vapaammaksi oivalluksien myötä. Koen samalla lämpöä miestäni kohtaan. Ymmärrän häntä ja pystyn antamaan hänelle aidosti jotain sellaista, mitä en ole aikaisemmin pystynyt. Uskon voivani antaa suhteellemme enemmän nyt kuin vihan vallassa, siitä huolimatta, mihin suhteemme lopulta tulee menemään <3
torstai 27. marraskuuta 2014
Elämäni itsenäistymisprosessi
Kasvuprosessissani on tällä hetkellä vahvasti kyse itsenäistymisestä. Olen lapsena ollut voimakkaassa riippuvuussuhtessa äitiini. Hän sitoi minua itseensä. Aikuistuessani takerruin poikaystäviin ja vähäinenkin yhteys itseen katkesi.
Lapsen kehityksessä on vaiheita, jolloin itsenäistytään vanhemmista. Valitettavasti uhma ja murrosikä eivät olleet kapina-aikaa minulle. Olen ollut hyvin kiltti ja tottelevainen. Pelkäsin teininä kysyä asioita, jotka olivat monille teineille arkipäivää. Pelko esti toimimasta niin kuin uhmaikäisen tai teinin olisi kuulunut käyttäytyä.
Muuttaessani omilleni asumaan minulla oli loistava tilaisuus itsenäistyä. Sitä teinkin, kun erosin lapsuudenaikaisesta poikaystävästä. En enää hyväksynyt hänen käytöstään. Valitettavasti isäni aloitti itsenäistymisen samaan aikaan. Vanhempien eron vuoksi jouduin symbioosiin äidin kanssa. Siitä irrottautuminen kesti kauan. Taas irtautumisen teki vanhempani eli tässä tapauksessa äitini. En siis vielä kaksikymppisenä saanut irtautua itse vanhemmista.
Irtaantuminen isästä tapahtui isän taholta, kunnes minä lopulta lopetin yhteydenpidon. En enää tarvitse häntä. Hän ei ollut koskaan elämässäni, joten en tarvitse häntä jatkossakaan. Isään viha on ollut selkeä ja vahva lähes aina.
Äitiini vihani on ollut heikkoa äidin hauraiden takia. En halua äidin murtuvan vihani takia. Itsenäistyminen hänestä on tapahtunut viimeisen vuoden sisään. Yhteydenpito on nyt "normaalia" aikuisen lapsen ja äidin yhteydenpitoa.
Samoihin aikoihin olen alkanut muuttaa yhteydenpitoa muihin ihmisiin. Joihinkin olen ottanut etäisyyttä ja joihinkin olen ollut aktiivisemmin yhteydessä. Koen näissä kaikissa suhteissa olleen itsenäistymistä.
Mieheni kanssa itsenäistymisprosessi on näykynyt itselleni varattuna päivänä ja asioiden jakamisena muidenkin ihmisten kanssa kuin mieheni. Eroaikeet ovat myös osa itsenäistymistä. En enää tule suostumaan mihin tahansa, vaan voin asettaa rajani. Prosessi on miehen kanssa vielä kesken. Haluan vielä hieman enemmän aikaa itselleni ja ennen kaikkea liikkumiselle. Yksi ilta viikossa on hyvä, mutta kaipaan vielä 1-2 kertaa viikossa tunnin lenkkeilyä.
Itsenäistymisprosessini ulottuu totta kai myös lapsiini. Lapseni ovat ihania, mutta etäisyys heistä tekee hyvää meille kaikille. Nyt lapseni ovat sen verran isoja, että minun on helpompi irrotautua heistä. Oman tilan tarve on sen verran suuri, että tätä ongelmaa ei usein ole ja etenkin kun lapset viihtyvät isänsä kanssa.
Itsenäistyminen on hyvällä mallilla. Itsenäistyminen pitää sisällään myös omien tarpeideni kuuntelemista ja niiden mukaan toimimista. Sitä kohden menen enemmän ja enemmän. Olen alkanut luopua itsestäänselvistä ratkaisuista ja etsinyt vaihtoehtoja. Viimeisen vuoden aikana olen muuttanut paljon asioita ja olen muutoksiini tyytyväinen.
Kokonaisuudessaan olen tehnyt ison harppauksen itsenäistymisessä. Isoissa asioissa osaan paremmin kuunnella itseäni kuin koskaan. Osaan olla terveellä tavalla itsekäs. Parisuhteeseen liittyvät asiat ovat itsenäistymisessä auki kuin myös arjen pienissä asioissa. Pienissä asioissa monesti mietin, olenko turhan jääräpää. Isommissa asioissa on monesti kyse pääosin vain minusta, joten minun ei tarvitse huomioida muita. Pienissä asioissa joudun puntaroimaan oman tahtoni ja muiden halujen välillä. Kenen mukaan olen tekemässä päätöstä? Voinko nyt joustaa olemalla itse ratkaisuun tyytyväinen? Pitääkö nyt pitää kiinni omasta mielipiteestäni, vaikka toinen pahoittaa mielensä?
Lapsen kehityksessä on vaiheita, jolloin itsenäistytään vanhemmista. Valitettavasti uhma ja murrosikä eivät olleet kapina-aikaa minulle. Olen ollut hyvin kiltti ja tottelevainen. Pelkäsin teininä kysyä asioita, jotka olivat monille teineille arkipäivää. Pelko esti toimimasta niin kuin uhmaikäisen tai teinin olisi kuulunut käyttäytyä.
Muuttaessani omilleni asumaan minulla oli loistava tilaisuus itsenäistyä. Sitä teinkin, kun erosin lapsuudenaikaisesta poikaystävästä. En enää hyväksynyt hänen käytöstään. Valitettavasti isäni aloitti itsenäistymisen samaan aikaan. Vanhempien eron vuoksi jouduin symbioosiin äidin kanssa. Siitä irrottautuminen kesti kauan. Taas irtautumisen teki vanhempani eli tässä tapauksessa äitini. En siis vielä kaksikymppisenä saanut irtautua itse vanhemmista.
Irtaantuminen isästä tapahtui isän taholta, kunnes minä lopulta lopetin yhteydenpidon. En enää tarvitse häntä. Hän ei ollut koskaan elämässäni, joten en tarvitse häntä jatkossakaan. Isään viha on ollut selkeä ja vahva lähes aina.
Äitiini vihani on ollut heikkoa äidin hauraiden takia. En halua äidin murtuvan vihani takia. Itsenäistyminen hänestä on tapahtunut viimeisen vuoden sisään. Yhteydenpito on nyt "normaalia" aikuisen lapsen ja äidin yhteydenpitoa.
Samoihin aikoihin olen alkanut muuttaa yhteydenpitoa muihin ihmisiin. Joihinkin olen ottanut etäisyyttä ja joihinkin olen ollut aktiivisemmin yhteydessä. Koen näissä kaikissa suhteissa olleen itsenäistymistä.
Mieheni kanssa itsenäistymisprosessi on näykynyt itselleni varattuna päivänä ja asioiden jakamisena muidenkin ihmisten kanssa kuin mieheni. Eroaikeet ovat myös osa itsenäistymistä. En enää tule suostumaan mihin tahansa, vaan voin asettaa rajani. Prosessi on miehen kanssa vielä kesken. Haluan vielä hieman enemmän aikaa itselleni ja ennen kaikkea liikkumiselle. Yksi ilta viikossa on hyvä, mutta kaipaan vielä 1-2 kertaa viikossa tunnin lenkkeilyä.
Itsenäistymisprosessini ulottuu totta kai myös lapsiini. Lapseni ovat ihania, mutta etäisyys heistä tekee hyvää meille kaikille. Nyt lapseni ovat sen verran isoja, että minun on helpompi irrotautua heistä. Oman tilan tarve on sen verran suuri, että tätä ongelmaa ei usein ole ja etenkin kun lapset viihtyvät isänsä kanssa.
Itsenäistyminen on hyvällä mallilla. Itsenäistyminen pitää sisällään myös omien tarpeideni kuuntelemista ja niiden mukaan toimimista. Sitä kohden menen enemmän ja enemmän. Olen alkanut luopua itsestäänselvistä ratkaisuista ja etsinyt vaihtoehtoja. Viimeisen vuoden aikana olen muuttanut paljon asioita ja olen muutoksiini tyytyväinen.
Kokonaisuudessaan olen tehnyt ison harppauksen itsenäistymisessä. Isoissa asioissa osaan paremmin kuunnella itseäni kuin koskaan. Osaan olla terveellä tavalla itsekäs. Parisuhteeseen liittyvät asiat ovat itsenäistymisessä auki kuin myös arjen pienissä asioissa. Pienissä asioissa monesti mietin, olenko turhan jääräpää. Isommissa asioissa on monesti kyse pääosin vain minusta, joten minun ei tarvitse huomioida muita. Pienissä asioissa joudun puntaroimaan oman tahtoni ja muiden halujen välillä. Kenen mukaan olen tekemässä päätöstä? Voinko nyt joustaa olemalla itse ratkaisuun tyytyväinen? Pitääkö nyt pitää kiinni omasta mielipiteestäni, vaikka toinen pahoittaa mielensä?
Lapsuuden käännekohta
Minulla on noussut ajatuksia oman elämäni taitekohdasta. Uskon, että ratkaisemalla tähän aikaan liittyviä asioita, elämäni tulee muuttumaan. Olen ollut kolme, kun muutimme. Muutos oli perheellemme iso asia. Iso muutos oli erityisesti isälleni vaikea. Äitini on sanonut, että isästäni tuli muuton myötä pelokas. Äiti oli joutunut kannattelemaan perhettämme. Äitini, joka on pelokas niin kuin isäni.
Sanoin lapsena isäni jääneen toiselle paikkakunnalle asumaan. Lapsena uskoin aidosti siihen. Voin vain arvata, kuinka kauhea tilanne se on lapselle. Tuskin minulla koskaan erityisen turvallista syliä on ollut, mutta isän muuttuminen on mitä luultavammin ollut pienelle lapselle kauhea paikka.
En tiedä, mikä teki tilanteesta isälleni vaikean. Sekö ettei hän pystynyt kontrolloimaan asioita? Muutosko ylipäänsä? Nostiko muutto hänessä traumoja? Syytä en siis tiedä, mutta intuutioni sanoo ajan olleen minulle merkittävä.
Mitä isän pelokkuus on voinut tarkoittaa 3-vuotiaalle? 3-vuotiaalla voi olla vielä uhmaa. Uhmalla lapsi pyrkii itsenäistymään. Minulla ei ole varmaa tietoa, mutta uskoisin, ettei minulla ole ollut voimakasta uhmaa. Sitä luultavasti lievensi vanhempieni pelko. Olen tottunut olemaan kapinoimatta, jotta vanhemmat eivät voisi takiani vielä huonommin. Lapset haluavat olla lojaaleja vanhemmilleen. Ylipäänsä elämässäni on jäänyt itsenäistymisvaihe. Olen nähnyt vanhempieni haurauden ja uskon siksi olleeni näkymätön ja harmiton. Ehkä tilanne olisi ollut toinen, jos isoa muutos ei olisi ollut, kun täytin kolme.
Koska olen halunnut olla mahdollisimman harmiton, en luultavasti ole uskaltanut näyttää harmistumisiani ja pettymyksiäni. Olen aina niellyt kipuni, vaikka olin syliä vailla. Tilanne oli minulle vaikea, koska minulla ei ollut turvallista aikuista ympärillä. Jouduin kantamaan taakkaa, jota noin pieni ei olisi saanut yksin kantaa.
Olen joutunut sysäämään omat tarpeeni sivuun, jotta vanhempani eivät olisi romahtaneet. Huomaan itsessäni tätä samaa edelleenkin. Kun olen halunnut päättää parisuhteen, minun on ollut vaikea sietää toisen pahaa oloa. Nytkin on tuntunut pahalta, kun mies on voinut pahoin eropuheistani. Olen silti pyrkinyt pitämään etäisyyttä. Luultavasti haluni lohduttaa tulee lapsuuden peloistani ja toimintatavoista. En siihen ole kuitenkaan mennyt. Luultavasti olen aiemmin loukannut poikaystäviäni, jotta minä olisin lohduttajan roolissa. Tällöin olen omimmillani ja tämä sitoo minua toiseen ihmiseen.
Omien tarpeiden sysääminen näkyy tai ainakin aiemmin näkyi jokaikisessä asiassa. Aina muiden tarpeet menivät ohi. Aina aikataulutin menoni muiden tarpeiden mukaan. Tein asiat muiden kannalta edullisella tavalla. En mennyt vessaan, jos muiden olisi pitänyt odottaa minua. Sairasta, niin sairasta! Jos pistin omat tarpeeni muiden edelle, se jouhtui pelosta. En uskaltanut tehdä jotakin, jolloin saatoin kieltäytyä, mutta en aina silloinkaan.
Joudun jäsentelemään näitä asioita vielä, mutta hyviä uusia näkökulmia tuli tässäkin taas mietintään.
Sanoin lapsena isäni jääneen toiselle paikkakunnalle asumaan. Lapsena uskoin aidosti siihen. Voin vain arvata, kuinka kauhea tilanne se on lapselle. Tuskin minulla koskaan erityisen turvallista syliä on ollut, mutta isän muuttuminen on mitä luultavammin ollut pienelle lapselle kauhea paikka.
En tiedä, mikä teki tilanteesta isälleni vaikean. Sekö ettei hän pystynyt kontrolloimaan asioita? Muutosko ylipäänsä? Nostiko muutto hänessä traumoja? Syytä en siis tiedä, mutta intuutioni sanoo ajan olleen minulle merkittävä.
Mitä isän pelokkuus on voinut tarkoittaa 3-vuotiaalle? 3-vuotiaalla voi olla vielä uhmaa. Uhmalla lapsi pyrkii itsenäistymään. Minulla ei ole varmaa tietoa, mutta uskoisin, ettei minulla ole ollut voimakasta uhmaa. Sitä luultavasti lievensi vanhempieni pelko. Olen tottunut olemaan kapinoimatta, jotta vanhemmat eivät voisi takiani vielä huonommin. Lapset haluavat olla lojaaleja vanhemmilleen. Ylipäänsä elämässäni on jäänyt itsenäistymisvaihe. Olen nähnyt vanhempieni haurauden ja uskon siksi olleeni näkymätön ja harmiton. Ehkä tilanne olisi ollut toinen, jos isoa muutos ei olisi ollut, kun täytin kolme.
Koska olen halunnut olla mahdollisimman harmiton, en luultavasti ole uskaltanut näyttää harmistumisiani ja pettymyksiäni. Olen aina niellyt kipuni, vaikka olin syliä vailla. Tilanne oli minulle vaikea, koska minulla ei ollut turvallista aikuista ympärillä. Jouduin kantamaan taakkaa, jota noin pieni ei olisi saanut yksin kantaa.
Olen joutunut sysäämään omat tarpeeni sivuun, jotta vanhempani eivät olisi romahtaneet. Huomaan itsessäni tätä samaa edelleenkin. Kun olen halunnut päättää parisuhteen, minun on ollut vaikea sietää toisen pahaa oloa. Nytkin on tuntunut pahalta, kun mies on voinut pahoin eropuheistani. Olen silti pyrkinyt pitämään etäisyyttä. Luultavasti haluni lohduttaa tulee lapsuuden peloistani ja toimintatavoista. En siihen ole kuitenkaan mennyt. Luultavasti olen aiemmin loukannut poikaystäviäni, jotta minä olisin lohduttajan roolissa. Tällöin olen omimmillani ja tämä sitoo minua toiseen ihmiseen.
Omien tarpeiden sysääminen näkyy tai ainakin aiemmin näkyi jokaikisessä asiassa. Aina muiden tarpeet menivät ohi. Aina aikataulutin menoni muiden tarpeiden mukaan. Tein asiat muiden kannalta edullisella tavalla. En mennyt vessaan, jos muiden olisi pitänyt odottaa minua. Sairasta, niin sairasta! Jos pistin omat tarpeeni muiden edelle, se jouhtui pelosta. En uskaltanut tehdä jotakin, jolloin saatoin kieltäytyä, mutta en aina silloinkaan.
Joudun jäsentelemään näitä asioita vielä, mutta hyviä uusia näkökulmia tuli tässäkin taas mietintään.
Vihan voiman ymmärtäminen
Olen alkanut ymmärtää vihaani paremmin. Vihani viestii taitavasti minulle asioita. En ole aiemmin osannut kuunnella sitä, mutta nyt olen oppinut. Vihani kertoo usein muutostarpeista. Olen alkanut ymmärtää vihaani paremmin, koska en enää pidä kiinni tunteistani, vaan annan niiden mennä ohi. Tällöin pystyn ottamaan vastaan muutakin kuin kohtuuttoman vihani.
Viimeaikaiset oivallukseni vihan keskellä ovat olleet moninaisia. Vihani antoi minulle selvän merkin siitä, etten halua enää katsella odottelua parisuhteelta. Muutosta haluan ja teen tarvittavat toimenpiteet, jos muu ei auta.
Vihani myötä on alkanut tulla merkkejä siitä, etten halua liikaa olla hyvän ystäväni kanssa tekemisissä. Vihan vallassa alan inhota häntä. Näen, että tämä tarkoittaa tarvetta etäisyyteen. Koen, että minua käytetään hyväksi, jota en halua. Minun on oikeus ottaa välimatkaa, jotta en kokisi olevani vain antaja. Minulla on fiilis, että ystäväni pitää minua vain vieraana hänen elämässään. En pidä tällaisesta ajattelusta, koska tuntuu, että hän lähtee, kun minulla ei ole enää annettavaa. Olen oppinut häneltä paljon ja uskon voivani oppia, mutta enää en aio uhrautua.
Vihan kautta olen alkanut tunnistaa paremmin omia tarpeita myös yksinoloon ja parisuhdeaikaan. Tarvitsen usein vihan, että voi tehdä asioita, joita kaipaan syvästi. Jotta voin lähteä liikkumaan, tarvitsen vihan oikeutuksen tarpeelleni.
Mainitsemieni ja monien muidenkin esimerkkien kautta olen pystynyt tarttumaan omiin fiiliksiini ennen kuin ne muuttuvat vihaksi. Olen edistynyt tässä kovasti. Mitä luultavimmin tämä on auttanut siirtämään pääpainoa elämän hyviin asioihin. Nyt kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta en jää niihin kiinni. Tällöin minulla on tilaa muillekin asioille, ajatuksille ja tunteille.
Viimeaikaiset oivallukseni vihan keskellä ovat olleet moninaisia. Vihani antoi minulle selvän merkin siitä, etten halua enää katsella odottelua parisuhteelta. Muutosta haluan ja teen tarvittavat toimenpiteet, jos muu ei auta.
Vihani myötä on alkanut tulla merkkejä siitä, etten halua liikaa olla hyvän ystäväni kanssa tekemisissä. Vihan vallassa alan inhota häntä. Näen, että tämä tarkoittaa tarvetta etäisyyteen. Koen, että minua käytetään hyväksi, jota en halua. Minun on oikeus ottaa välimatkaa, jotta en kokisi olevani vain antaja. Minulla on fiilis, että ystäväni pitää minua vain vieraana hänen elämässään. En pidä tällaisesta ajattelusta, koska tuntuu, että hän lähtee, kun minulla ei ole enää annettavaa. Olen oppinut häneltä paljon ja uskon voivani oppia, mutta enää en aio uhrautua.
Vihan kautta olen alkanut tunnistaa paremmin omia tarpeita myös yksinoloon ja parisuhdeaikaan. Tarvitsen usein vihan, että voi tehdä asioita, joita kaipaan syvästi. Jotta voin lähteä liikkumaan, tarvitsen vihan oikeutuksen tarpeelleni.
Mainitsemieni ja monien muidenkin esimerkkien kautta olen pystynyt tarttumaan omiin fiiliksiini ennen kuin ne muuttuvat vihaksi. Olen edistynyt tässä kovasti. Mitä luultavimmin tämä on auttanut siirtämään pääpainoa elämän hyviin asioihin. Nyt kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta en jää niihin kiinni. Tällöin minulla on tilaa muillekin asioille, ajatuksille ja tunteille.
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
Ehdotin eroa ensimmäistä kertaa tosissani
Fiilikset ovat tällä hetkellä yllättävän seesteiset kaikesta ajatusmyllerryksestä huolimatta. Tänään esikoinen oli niin jääräpää kuin vaan voi. Pysyin aika rauhallisena, mutta olin tiukka. Pidin "uhkailuistani" kiinni. Se satutti esikoista ja sitä kautta myös minua. En silti antanut periksi, vaikka toivoin hänen nöyrtyvän. Olin hänelle silti turhan tiukka. Koin vihaa tilanteessa.
Jostakin vihan keskellä tajuntaani asti pääsi ajatus erosta. Ymmärsin, että kiukkuni taustalla on mieheen liittyvät asiat, minkä lapseni nosti pintaan. Lähetin miehelleni heti viestin, että taidamme haluta eri asioita. Ero?
Mieheni ei ilmeisestikään ymmärtänyt viestini vakavuutta. Hän ajatteli, että minulla on ollut huono päivä. En sanoisi päiväni olleen erityisen huono, vaikka otimme yhteen esikoisen kanssa.
Viittaukseni eroon ajankohdasta huolimatta ei ollut päähänpisto. Olemmehan sitä pyöritelleet tässä aikamme. Kun sain vihan vallassa ajatuksen erosta ja sen miehelleni ilmaisin, tunsin hyvää oloa. Maailma ei kaatuisi eroon, vaikka se pahalta tuntuisi. Omilleni muuttaminen ei tuntunut ajatuksena pahalta.
Minulle tuli hyvä olo siitä, että lapsia tilanne luultavasti auttaa. Vaikka en puhuisi meillä kotona olleen kulissia, niin sitä se varmaan lapsiin päin on voinut näyttäytyä. Ehkä esikoinen ei reagoisi niin kuin hän nyt tekee, jos kohtaan eron.
Aiemmin eroon liittämäni peikot ovat alkaneet väistyä. Olen alkanut enemmän hyväksymään ajatuksen, että minulle on oikeus rakkauteen. Minulla on oikeus erota rakkaudettomuuden vuoksi. Minä voin myös selvitä yksin. Voin nauttia elämästä myös eronkin jälkeen.
Jostakin vihan keskellä tajuntaani asti pääsi ajatus erosta. Ymmärsin, että kiukkuni taustalla on mieheen liittyvät asiat, minkä lapseni nosti pintaan. Lähetin miehelleni heti viestin, että taidamme haluta eri asioita. Ero?
Mieheni ei ilmeisestikään ymmärtänyt viestini vakavuutta. Hän ajatteli, että minulla on ollut huono päivä. En sanoisi päiväni olleen erityisen huono, vaikka otimme yhteen esikoisen kanssa.
Viittaukseni eroon ajankohdasta huolimatta ei ollut päähänpisto. Olemmehan sitä pyöritelleet tässä aikamme. Kun sain vihan vallassa ajatuksen erosta ja sen miehelleni ilmaisin, tunsin hyvää oloa. Maailma ei kaatuisi eroon, vaikka se pahalta tuntuisi. Omilleni muuttaminen ei tuntunut ajatuksena pahalta.
Minulle tuli hyvä olo siitä, että lapsia tilanne luultavasti auttaa. Vaikka en puhuisi meillä kotona olleen kulissia, niin sitä se varmaan lapsiin päin on voinut näyttäytyä. Ehkä esikoinen ei reagoisi niin kuin hän nyt tekee, jos kohtaan eron.
Aiemmin eroon liittämäni peikot ovat alkaneet väistyä. Olen alkanut enemmän hyväksymään ajatuksen, että minulle on oikeus rakkauteen. Minulla on oikeus erota rakkaudettomuuden vuoksi. Minä voin myös selvitä yksin. Voin nauttia elämästä myös eronkin jälkeen.
lauantai 22. marraskuuta 2014
Elämäni ihanuus ja koetinkivet
Päivä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta silti minulla on hyvä olla. Hetkellinen harmitus jäi vain hetkelliseksi. Enää en takertunut pahaan oloon, vaan annoin sen tulla ja mennä. Ymmärsin, että minulla on kaikki hyvin enkä halunnut jäädä siihen pieneen osaan kiinni, mikä oli huonosti.
Koen koko ajan enemmän ja enemmän hyvää oloa. Olen itseni kanssa enemmän sujut kuin aiemmin. Ystävyyssuhteet ovat edelleen minulle vaikeita. Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin, mutta se on vaikeaa. En uskalla täysin olla minä, vaan kontrolloin itseäni. Itsensä kanssa sujut eivät ole kiinnostuneita minunlaisista ihmisistä, joten minun pitäisi olla aloitteellinen tällaisten ihmisten kanssa. Olen kaikesta huolimatta edistynyt paljon. En enää koe pahaa mieltä, jos olen isossa porukassa yksin. Tiedostan asian, mutta en silti voi pahoin. Vähän se kalvaa mieltä, mutta ei paljon.
Pohdin tänä aamuna myös suhdettani mieheeni. Se on elämässäni vaikein asia. Sanoisin, että meillä menee paremmin kuin aiemmin. Jokin meidän väliltä silti puuttuu. Ei me osoiteta rakkautta tai minkäänlaista lämpöä toisiamme kohtaan. Tiedän ansaitsevani parempaa, mutta en silti osaa lähteä. Osa minusta on tyytyväinen tilanteeseen ja jaksaa odottaa. Toinen osa tietää, että jotakin parempaa kuin tätä on muualla. Silti en uskalla lähteä. En ole ahdistunut asiasta, joten voin vielä odottaa ja fiilistellä.
Tiedän, että minun olisi tehtävä jotakin parisuhteen eteen, koska näin asiat eivät muutu. Odotan mieheltäni, jotakin merkkiä, että hän olisi kiinnostunut tekemään jotakin. Lopulta kumpikaan ei tee mitään.
Olimme muutama päivä sitten syömässä miehen kanssa kahdestaan. Olin surullinen, kun meillä ei ollut oikein mitään juteltavaa. Meillä ei ollut lämpöä. Meillä ei vain synkannut. Meillä ei ollut tylsää, olemmehan tottuneet olemaan toistemme kanssa tavan vuoksi. Mukavuus oli kaukana tästä illasta. Ilta oli vakava ilman vakavia aiheita. Tätä en halua, mutta en näe näitä syyksi eroon. Haluan elämään hauskuutta, lämpöä ja rakkautta, mutta en voi vain uskoa, että joudun etsimään niitä ehkä toisesta parisuhteesta.
Koen elämäni olevan aika mallillaan. Olen tutustunut itseeni ja löytänyt kadoksissa olevat intohimoni. Olen löytänyt lempeyttä, kunnioitusta, avoimuutta ja energisyyttä itsestäni. En vain löydä samoja asioita perheestäni ja ennen kaikkea miehestäni. Hän on nyt lasten kanssa toisessa huoneessa. Kuulen lasten ääniä, mutta en juurikaan mieheni. Kuulen kodissani tuskaa, huutoa, vihaa, turhautumista, kateutta, huostumista, mutta en kuule iloa, naurua, rakkautta, lempeyttä. Miehelläni on paha olla, mutta en voi ottaa niitä tunteita itselleni. Olen iloinen, etten lähde juurikaan mieheni tunteisiin enää. Pystyykö ja ennenkaikkea haluaako mieheni lähtemään minun junaani? Kokoajan karsin elämästäni ilon, avoimuuden, rakkauden, lämmön ja välittämisen tieltä pahaa oloa aiheuttavia asioita. Mihinkä suuntaan elämäni muuttuu?
Koen koko ajan enemmän ja enemmän hyvää oloa. Olen itseni kanssa enemmän sujut kuin aiemmin. Ystävyyssuhteet ovat edelleen minulle vaikeita. Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin, mutta se on vaikeaa. En uskalla täysin olla minä, vaan kontrolloin itseäni. Itsensä kanssa sujut eivät ole kiinnostuneita minunlaisista ihmisistä, joten minun pitäisi olla aloitteellinen tällaisten ihmisten kanssa. Olen kaikesta huolimatta edistynyt paljon. En enää koe pahaa mieltä, jos olen isossa porukassa yksin. Tiedostan asian, mutta en silti voi pahoin. Vähän se kalvaa mieltä, mutta ei paljon.
Pohdin tänä aamuna myös suhdettani mieheeni. Se on elämässäni vaikein asia. Sanoisin, että meillä menee paremmin kuin aiemmin. Jokin meidän väliltä silti puuttuu. Ei me osoiteta rakkautta tai minkäänlaista lämpöä toisiamme kohtaan. Tiedän ansaitsevani parempaa, mutta en silti osaa lähteä. Osa minusta on tyytyväinen tilanteeseen ja jaksaa odottaa. Toinen osa tietää, että jotakin parempaa kuin tätä on muualla. Silti en uskalla lähteä. En ole ahdistunut asiasta, joten voin vielä odottaa ja fiilistellä.
Tiedän, että minun olisi tehtävä jotakin parisuhteen eteen, koska näin asiat eivät muutu. Odotan mieheltäni, jotakin merkkiä, että hän olisi kiinnostunut tekemään jotakin. Lopulta kumpikaan ei tee mitään.
Olimme muutama päivä sitten syömässä miehen kanssa kahdestaan. Olin surullinen, kun meillä ei ollut oikein mitään juteltavaa. Meillä ei ollut lämpöä. Meillä ei vain synkannut. Meillä ei ollut tylsää, olemmehan tottuneet olemaan toistemme kanssa tavan vuoksi. Mukavuus oli kaukana tästä illasta. Ilta oli vakava ilman vakavia aiheita. Tätä en halua, mutta en näe näitä syyksi eroon. Haluan elämään hauskuutta, lämpöä ja rakkautta, mutta en voi vain uskoa, että joudun etsimään niitä ehkä toisesta parisuhteesta.
Koen elämäni olevan aika mallillaan. Olen tutustunut itseeni ja löytänyt kadoksissa olevat intohimoni. Olen löytänyt lempeyttä, kunnioitusta, avoimuutta ja energisyyttä itsestäni. En vain löydä samoja asioita perheestäni ja ennen kaikkea miehestäni. Hän on nyt lasten kanssa toisessa huoneessa. Kuulen lasten ääniä, mutta en juurikaan mieheni. Kuulen kodissani tuskaa, huutoa, vihaa, turhautumista, kateutta, huostumista, mutta en kuule iloa, naurua, rakkautta, lempeyttä. Miehelläni on paha olla, mutta en voi ottaa niitä tunteita itselleni. Olen iloinen, etten lähde juurikaan mieheni tunteisiin enää. Pystyykö ja ennenkaikkea haluaako mieheni lähtemään minun junaani? Kokoajan karsin elämästäni ilon, avoimuuden, rakkauden, lämmön ja välittämisen tieltä pahaa oloa aiheuttavia asioita. Mihinkä suuntaan elämäni muuttuu?
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Uusi elämänvaihe
Päätin kääntää uuden sivun elämässäni. Yksi osa sitä on uuden blogin kirjoittaminen. Ajattelin aluksi kirjoittaa samoilla tunnuksilla, mutta luovuin ajatuksesta. Haluan aloittaa tyhjältä pöydältä. Se on ollut minulle aiemmin vaikeaa, mutta nyt se tuntui hyvälle. Kukaan lukijoista ei tiedä taustaani tarkasti.
En unohda tätäkään blogia. Halusin uuden blogin myötä keskittyä hyviin asioihin elämässä. Tänne kirjoitan jatkossakin. Ehkä kirjoituksissani voi havaita muutosta. Uskon tämänkin blogin muuttuvan positiivisempaan suuntaan. Tästä blogista en ole siksi valmis luopumaan, että käsiteltäviä asioita on paljon. Haluan minulla olevan paikka, jonne kirjoitan ylös ajatuksiani. Blogini ovat hyvin erilaisia, joten en halunnut yhdistää näitä. Molemmille on paikkansa.
Muutoksen myötä olen kokenut helpotusta, koska olen uskaltanut siirtyä elämässä eteenpäin. Olen uskaltanut myöntää kehittymiseni ja tarpeeni jättää jotakin taakseni. Samalla avaan ovia uudelle.
Tuntuu uskomattomalta, että etenkin viime kuukausien aikana minussa on tapahtunut paljon. Nyt olen todella uskaltanut elää. Olen ennen kaikkea antanut itselleni luvan ottaa vastaan elämässä hyvää ja olen sitä myös saanut. Enää en pyörittele vain ikäviä asioita. Tätäkö niin kovasti pelkäsin? Miksi?
Pelkäsin tuntematonta ja pelkäsin myös muutosta. Näitä siksi, että en tiedä seuraako siitä välttämättä hyvää. Pelkäsin, etten selviydy. Pelkäsin, ettei elämä kanna. Olen muuttunut ja nyt uskallan enemmän ja enemmän. Miten paljon hyvää elämä onkaan tuonut tullessaan uskalluksen myötä ja mitä se vielä tuo. En malta odottaa.
En unohda tätäkään blogia. Halusin uuden blogin myötä keskittyä hyviin asioihin elämässä. Tänne kirjoitan jatkossakin. Ehkä kirjoituksissani voi havaita muutosta. Uskon tämänkin blogin muuttuvan positiivisempaan suuntaan. Tästä blogista en ole siksi valmis luopumaan, että käsiteltäviä asioita on paljon. Haluan minulla olevan paikka, jonne kirjoitan ylös ajatuksiani. Blogini ovat hyvin erilaisia, joten en halunnut yhdistää näitä. Molemmille on paikkansa.
Muutoksen myötä olen kokenut helpotusta, koska olen uskaltanut siirtyä elämässä eteenpäin. Olen uskaltanut myöntää kehittymiseni ja tarpeeni jättää jotakin taakseni. Samalla avaan ovia uudelle.
Tuntuu uskomattomalta, että etenkin viime kuukausien aikana minussa on tapahtunut paljon. Nyt olen todella uskaltanut elää. Olen ennen kaikkea antanut itselleni luvan ottaa vastaan elämässä hyvää ja olen sitä myös saanut. Enää en pyörittele vain ikäviä asioita. Tätäkö niin kovasti pelkäsin? Miksi?
Pelkäsin tuntematonta ja pelkäsin myös muutosta. Näitä siksi, että en tiedä seuraako siitä välttämättä hyvää. Pelkäsin, etten selviydy. Pelkäsin, ettei elämä kanna. Olen muuttunut ja nyt uskallan enemmän ja enemmän. Miten paljon hyvää elämä onkaan tuonut tullessaan uskalluksen myötä ja mitä se vielä tuo. En malta odottaa.
Uni - pysyvyydestä ja muutoksesta
Viimeaikaiset uneni ovat olleet positiivisuuteen pyrkiviä. Viime yönä näin lyhyen unen. Olin siinä kouluaikaisen kaveriporukan kanssa. En muista juttelinko yhden kanssa vai ajattelinko vain mielessäni. Idea oli se, että toinen on kaunistunut kovasti ja muuttunut. Olin itse jämähtänyt teiniaikoihin käyttäen perusvaatteita, farkkuja ja peruspaitaa. Unessa olin vielä äitini kanssa, jossa hän kertoi eräästä ystävästään. Olin yllättynyt, että äiti oli ystävystynyt, äitini oli muuttunut unessa positiiviseen suuntaan.
Nämä molemmat tapaukset kertoivat siitä, ettei kumpikaan heistä ollut pitänyt tiukasti kiinni elämästään, vaan elämä kuljetti heitä. Heti herättyyäni ajattelin, ettei minunkaan tarvitse yrittää olla samanlainen kuin aiemmin. Saan muuttua eikä siinä ole hävettävää.
Vaikka unen antama helpotus ei tuntunut suurelta, niin jatkuvista pienistä viesteistä tulee minulle isompi merkitys. Kokonaisuudessaan ne viestivät minulla olevan lupa elää omaa elämääni. Tulen kokoajan siitä vakuuttuneemmaksi ja sitä polkua menen nyt.
Unessa minua eniten ihmetyttää, miksi näen unta aina samasta koulukaversta. Hän toistuu tosi usein unissani, jos näen unta koulukavereista. Olen ollut hänelle aina kateellinen. Hänellä on ystäviä ja kaikki pitävät hänestä. Olen sitä mieltä, että hän yritti mielistellä kaikkia, mutta ei minua. Luulen, että siksi en ole hänestä erityisemmin pitänyt. Hänellä on paljon sellaista, mitä haluaisin itselleni. Ehkä hän unien kautta yrittää opettaa minulle jotakin. Olen ollut häntä kohtaan lapsellinen. Hän ei silti ole jättänyt minua, vaikkakaan emme ole käytännössä ollenkaan tekemisissämme samasta asuinpaikasta huolimatta.
Mitä koulukaverini yrittää minulle opettaa? Näkisin, että hän osaa arvostaa arjen pieniä asioita ja ihmissuhteita. Molempia asioita kaipaan elämääni. Etenkin ihmissuhteista olen ollut hänelle kateellinen. Hänessä on paljon sitä, mitä haluaisin olla. Vaikka hänessä on paljon epävarmuutta, en näe häntä niin pinnallisena kuin minä olen tai olen ollut.
Nämä molemmat tapaukset kertoivat siitä, ettei kumpikaan heistä ollut pitänyt tiukasti kiinni elämästään, vaan elämä kuljetti heitä. Heti herättyyäni ajattelin, ettei minunkaan tarvitse yrittää olla samanlainen kuin aiemmin. Saan muuttua eikä siinä ole hävettävää.
Vaikka unen antama helpotus ei tuntunut suurelta, niin jatkuvista pienistä viesteistä tulee minulle isompi merkitys. Kokonaisuudessaan ne viestivät minulla olevan lupa elää omaa elämääni. Tulen kokoajan siitä vakuuttuneemmaksi ja sitä polkua menen nyt.
Unessa minua eniten ihmetyttää, miksi näen unta aina samasta koulukaversta. Hän toistuu tosi usein unissani, jos näen unta koulukavereista. Olen ollut hänelle aina kateellinen. Hänellä on ystäviä ja kaikki pitävät hänestä. Olen sitä mieltä, että hän yritti mielistellä kaikkia, mutta ei minua. Luulen, että siksi en ole hänestä erityisemmin pitänyt. Hänellä on paljon sellaista, mitä haluaisin itselleni. Ehkä hän unien kautta yrittää opettaa minulle jotakin. Olen ollut häntä kohtaan lapsellinen. Hän ei silti ole jättänyt minua, vaikkakaan emme ole käytännössä ollenkaan tekemisissämme samasta asuinpaikasta huolimatta.
Mitä koulukaverini yrittää minulle opettaa? Näkisin, että hän osaa arvostaa arjen pieniä asioita ja ihmissuhteita. Molempia asioita kaipaan elämääni. Etenkin ihmissuhteista olen ollut hänelle kateellinen. Hänessä on paljon sitä, mitä haluaisin olla. Vaikka hänessä on paljon epävarmuutta, en näe häntä niin pinnallisena kuin minä olen tai olen ollut.
tiistai 18. marraskuuta 2014
Paasto - elämän taitekohtako?
Olin kirjoittamassa edelliseen postaukseen paastosta, kunnes päätin tehdä siitä oman postauksen. Julkaistuani postauksen minulle tuli ajatus, että ehkä nyt olen taitekohdassa elämässäni. Uni kehotti menemään kohti unelmia. Paasto voi olla uusien terveellisten elämäntapojen aloitus. Ehkä tämä on sitä myös minulle.
Vaikka olin paaston aikana aika väsynyt huonosti nukuttujen öiden vuoksi, silti paasto antoi minulle jotain. En kokenut puhdistautuvani niin hyvin kuin olisi ehkä voinut. En ainakaan fyysisesti. Paasto antoi minulle henkiselle puolelle uutta.
Olen oppinut paaston aikana, että on hyvä mennä kultaista keskitietä. Lopetin paaston kesken, koska se ei tuntunut enää hyvältä. Tiedän, että olisin pystynyt jatkamaan halutessani. Olen aina ollut periksiantamaton. Nyt opettelin luovuttamaan ja kestämään epätäydellisyyteni. En ole huono ihminen, vaikka en jatkanut loppuun asti. Olen sitä vastoin kuunnellut ratkaisussani itseäni, mikä on minulle tärkein asia elämässäni nyt. Paaston aikana olen myös innostunut etsimään terveellisä ruokia. Ah, en jaksa odottaa, kun pääsen taas syömään normaalisti. Yritän nyt rauhassa palata normaaliin ruokailutapoihin uusien ruokaideoiden kanssa.
Olen hurahtanut hyvään ruokaan ja jonkin verran ruoanlaittoon. Hurahtamista on tapahtunut monella elämän osa-alueilla. Annan itselleni luvan tykätä asioista ja toteuttaa itseäni. Saan nauttia elämästä. Siksi yhä voimakkaammin minulla on tunne, että haluaisin aloittaa uuden blogin. Olen muuttunut niin, että kaipaan muutakin kuin ongelmien pyörittämistä. Haluan hurahtaa ja nauttia elämästä. Unenikin kehotti minua seurata unelmiani. Annan asian vielä hautua. Ehkä nyt on aika muuttaa monia asioita.
Vaikka olin paaston aikana aika väsynyt huonosti nukuttujen öiden vuoksi, silti paasto antoi minulle jotain. En kokenut puhdistautuvani niin hyvin kuin olisi ehkä voinut. En ainakaan fyysisesti. Paasto antoi minulle henkiselle puolelle uutta.
Olen oppinut paaston aikana, että on hyvä mennä kultaista keskitietä. Lopetin paaston kesken, koska se ei tuntunut enää hyvältä. Tiedän, että olisin pystynyt jatkamaan halutessani. Olen aina ollut periksiantamaton. Nyt opettelin luovuttamaan ja kestämään epätäydellisyyteni. En ole huono ihminen, vaikka en jatkanut loppuun asti. Olen sitä vastoin kuunnellut ratkaisussani itseäni, mikä on minulle tärkein asia elämässäni nyt. Paaston aikana olen myös innostunut etsimään terveellisä ruokia. Ah, en jaksa odottaa, kun pääsen taas syömään normaalisti. Yritän nyt rauhassa palata normaaliin ruokailutapoihin uusien ruokaideoiden kanssa.
Olen hurahtanut hyvään ruokaan ja jonkin verran ruoanlaittoon. Hurahtamista on tapahtunut monella elämän osa-alueilla. Annan itselleni luvan tykätä asioista ja toteuttaa itseäni. Saan nauttia elämästä. Siksi yhä voimakkaammin minulla on tunne, että haluaisin aloittaa uuden blogin. Olen muuttunut niin, että kaipaan muutakin kuin ongelmien pyörittämistä. Haluan hurahtaa ja nauttia elämästä. Unenikin kehotti minua seurata unelmiani. Annan asian vielä hautua. Ehkä nyt on aika muuttaa monia asioita.
maanantai 17. marraskuuta 2014
Uni - Unelmia kohti
Olin unessa yläasteaikaisen parhaan ystäväni kanssa. Muistan unen siitä vaiheesta, kun menemme lauttaan. Jostakin syystä tokaisen ystävälleni, että on mentävä kohti unelmia. Tokaisu tuntuu olevan enemmän minulle kuin ystävälleni. Herään tämän jälkeen. Tuntuu kuin joku pitäisi ranteista kiinni.
Unen tärkein pointti on muistutus itselleni seurata unelmiani ja mennä sitä kohden. On muistettava kuunnella unelmia ja mennä sitå kohden.
Unen tärkein pointti on muistutus itselleni seurata unelmiani ja mennä sitä kohden. On muistettava kuunnella unelmia ja mennä sitå kohden.
perjantai 14. marraskuuta 2014
Pelottavien asioiden yhteenvetoa
Stressi ja pelot ovat voimakkaasti läsnä elämässäni. En ole ymmärtänyt ilmeisesti vieläkään, kuinka hallitsevia ne ovatkaan minussa. Kokoajan ymmärrän niiden merkityksen paremmin. Nyt pistää vihaksi, kuinka paljon ne sitovat minua. Ajattelin nyt pohtia, millaisissa tilanteissa ne hallitsevat minua.
Pelkoa tunnistan monissa tilanteissa elämässäni. Vielä en täysin pysty vetämään yhteen tilanteita, jotka pelottavat siksi käsittelenkin viimeaikaisia pelottavia tilanteita.
Minua jännitti eräs päivä puhua eräälle äidille. Puhuimme mm. lastenkasvatuksesta. Oloni oli hyvin levoton. Hän on luonteeltaan rauhallinen, mikä lisää omaa epävarmuuttani. Koin oloni luultavasti myös siksi levottomaksi, koska hän on lastentarhanopettaja. Minua pelottaa puhua asiantuntijan kanssa, koska joudun kohtaamaan epävarmuuteni ja epätäydellisyyteni. Entä jos mokaan? Entä jos en kelpaa?
Sosiaaliset tilanteet, joissa on paljon ihmisiä samaan aikaan keskustelemassa, ovat minulle vaikeita. Pelkään puhuvani päälle. En malta kuunnella loppuun, koska haluan puhua, jotta en jää keskustelun ulkopuolelle. Sellaisissa tilanteissa jännittää, mutta pelko ei enää ole kuvaavin tunne tilanteessa. Jännitys on lähempänä, vaikka pelkoakin on mukana.
Akupunktiossa minua kovasti alkoi pelottaa. Pohdin johtuiko se häpeästä. Hävetti, että olen taas siellä. Hävetti, ettenkö saa ongelmia paremmalle tolalle, kun ravaan siellä jatkuvasti. Hoidossa pelottaa se, mitä hoito voi minulle aiheuttaa? Mitä muutoksia siitä voi seurata? Muutoksen laadulla ei ole merkitystä, vaan sillä, että elämään tulee muutoksia.
Vaikka seksi on ihana asia ja nautinnollista, sitä se ei aina minulle ole. Pelkään luopua kontrollista ja antaa luvan itselleni nauttia. Olen aina ajatellut olevani muita varten, joten omat tarpeeni eivät ole olleet tärkeitä. Pelkoni takia seksuaalinenviettini ei ole kovin suuri. On ollut helpompi vältellå tilannetta kuin kohdata ongelmat.
Minua jännittää ja oikeastaan pelottaa pyytää uusien ihmisten yhteystietoja. Pelkään, mitä he ajattelevat minusta. Eikö minulla ole ystäviä? Olenko huono ihminen? Pelottaa, jos he eivät ole yhtä kiinnostuneita minusta kuin minä heistä. Pelkään hylkäämistä. Pelkään häpeää, jota joudun kohtaamaan, kun pyydän yhteystietoja. Mitä ympärillä olevat ihmiset ajattelevat?
Vaikka en enää pelkää samalla tavalla kertoa itsestäni kuin jokunen aika sitten, niin silti se kuuluu pelottaviin tai jännitystä aiheuttaviin asioihin. Tämä liittynee oman epätäydellisyyden ja häpeän kohtaamiseen. Olenko riittävä? Kelpaanko keskustelukumppanille? Olenko omituinen ajatuksineni?
Jos vedän yhteen pelon syitä, niin pelkään häpeää, epätäydellisyyteni kohtaamista, hylkäämistä, muutoksia ja heittäytymistä.
Haluan kohdata nämä asiat. Tuntuu, että olen paljon kohdannutkin, mutta silti pelot ovat taas hallitsevassa osassa elämässäni. Mitä voin tehdä? Päivittäiset rentoutusharjoitukset kuuluvat elämääni tästä lähtien. Aion antaa itselleni luvan olla epätäydellinen ja nauttia elämän hyvistä puolista. Aion etsiä elämääni entistä enemmän hyvää. Aion kohdata pelottavia asioita elämässä. Uskon tekeväni sitä kokoajan, mutta pitää pohtia tätä vielä lisää. Ainakin mukavien ihmisten yhteystietojen pyytäminen on asia, jota välttelen edelleen. Aion myös tutkiskella, missä asioissa kaipaan elämääni muutosta ja tartun niihin.
Pelkoa tunnistan monissa tilanteissa elämässäni. Vielä en täysin pysty vetämään yhteen tilanteita, jotka pelottavat siksi käsittelenkin viimeaikaisia pelottavia tilanteita.
Minua jännitti eräs päivä puhua eräälle äidille. Puhuimme mm. lastenkasvatuksesta. Oloni oli hyvin levoton. Hän on luonteeltaan rauhallinen, mikä lisää omaa epävarmuuttani. Koin oloni luultavasti myös siksi levottomaksi, koska hän on lastentarhanopettaja. Minua pelottaa puhua asiantuntijan kanssa, koska joudun kohtaamaan epävarmuuteni ja epätäydellisyyteni. Entä jos mokaan? Entä jos en kelpaa?
Sosiaaliset tilanteet, joissa on paljon ihmisiä samaan aikaan keskustelemassa, ovat minulle vaikeita. Pelkään puhuvani päälle. En malta kuunnella loppuun, koska haluan puhua, jotta en jää keskustelun ulkopuolelle. Sellaisissa tilanteissa jännittää, mutta pelko ei enää ole kuvaavin tunne tilanteessa. Jännitys on lähempänä, vaikka pelkoakin on mukana.
Akupunktiossa minua kovasti alkoi pelottaa. Pohdin johtuiko se häpeästä. Hävetti, että olen taas siellä. Hävetti, ettenkö saa ongelmia paremmalle tolalle, kun ravaan siellä jatkuvasti. Hoidossa pelottaa se, mitä hoito voi minulle aiheuttaa? Mitä muutoksia siitä voi seurata? Muutoksen laadulla ei ole merkitystä, vaan sillä, että elämään tulee muutoksia.
Vaikka seksi on ihana asia ja nautinnollista, sitä se ei aina minulle ole. Pelkään luopua kontrollista ja antaa luvan itselleni nauttia. Olen aina ajatellut olevani muita varten, joten omat tarpeeni eivät ole olleet tärkeitä. Pelkoni takia seksuaalinenviettini ei ole kovin suuri. On ollut helpompi vältellå tilannetta kuin kohdata ongelmat.
Minua jännittää ja oikeastaan pelottaa pyytää uusien ihmisten yhteystietoja. Pelkään, mitä he ajattelevat minusta. Eikö minulla ole ystäviä? Olenko huono ihminen? Pelottaa, jos he eivät ole yhtä kiinnostuneita minusta kuin minä heistä. Pelkään hylkäämistä. Pelkään häpeää, jota joudun kohtaamaan, kun pyydän yhteystietoja. Mitä ympärillä olevat ihmiset ajattelevat?
Vaikka en enää pelkää samalla tavalla kertoa itsestäni kuin jokunen aika sitten, niin silti se kuuluu pelottaviin tai jännitystä aiheuttaviin asioihin. Tämä liittynee oman epätäydellisyyden ja häpeän kohtaamiseen. Olenko riittävä? Kelpaanko keskustelukumppanille? Olenko omituinen ajatuksineni?
Jos vedän yhteen pelon syitä, niin pelkään häpeää, epätäydellisyyteni kohtaamista, hylkäämistä, muutoksia ja heittäytymistä.
Haluan kohdata nämä asiat. Tuntuu, että olen paljon kohdannutkin, mutta silti pelot ovat taas hallitsevassa osassa elämässäni. Mitä voin tehdä? Päivittäiset rentoutusharjoitukset kuuluvat elämääni tästä lähtien. Aion antaa itselleni luvan olla epätäydellinen ja nauttia elämän hyvistä puolista. Aion etsiä elämääni entistä enemmän hyvää. Aion kohdata pelottavia asioita elämässä. Uskon tekeväni sitä kokoajan, mutta pitää pohtia tätä vielä lisää. Ainakin mukavien ihmisten yhteystietojen pyytäminen on asia, jota välttelen edelleen. Aion myös tutkiskella, missä asioissa kaipaan elämääni muutosta ja tartun niihin.
torstai 13. marraskuuta 2014
Keho ei hyväksy ansaitsemaani hyvää, vaan näyttää pelkoa
Olen jo jonkin aikaa kirjoitellut positiivisuudesta ja ennen kaikkea siihen keskittymisestä. Nyt alan enemmän ja enemmän hahmottamaan, kuinka negatiivinen olen. Ongelmani on siinä, etten osaa päästää irti negatiivisuudesta ja kurjista asioista. En osaa hyväksyä elämääni positiivisia asioita. Pelkään ennen kaikkea ottaa riskejä, kun haluan tarttua positiivisiin asioihin. Pelko on silloin erittän voimakkaasti läsnä.
Olen tiennyt olevani negatiivinen, mutta en ole ymmärtänyt kuinka negatiivinen olen ja kuinka tiukasti pidän siitä kiinni. Minun on vaikea ottaa hyvää vastaan elämässä. En pysty sulattamaan, että minullakin on oikeus hyvään eikä minun tarvitse pelätä sitä. Pelkään ennen kaikkea, etten ansaitse hyvää. Pelkään, mitä muutoksia siitä seuraa, että elämääni tulee muutoksia, vaikkakin positiivisia. Tästä haluan ehdottomasti eroon.
Järki sanoo, että ansaitsen hyvää niin kuin kaikki muutkin, mutta keho on eri mieltä. Minulla tulee jo tästä päivästä pari esimerkkiä. Etsin elämääni hyviä asioita. Panostan terveyteeni ja hyvinvointiini. Järjellä siis ymmärrän, että näitä haluan ja näihin minulla on oikeus. Akupunktiossa kehoni jännittyi kovasti. Vatsani reagoi pelkoon. Järki sanoi, että ansaitsen hyvää, mutta keho ei uskaltanut rentoutua ja ottaa hyvää vastaan. Toisessa esimerkissä aloitin paaston tänään ja otin Glauber-suola-annoksen. Elimistö pisti kovasti hanttiin eikä suostu tyhjenemään. En pysty ottamaan taaskaan hyvää vastaan, jota tavoittelen. Näen, etten tunnetasolla vielä ole täysin hyväksynyt ansaitsevani hyvää. Kehoni ei siis ole vielä valmis elämänmuutokseeni.
Ongelma onkin, kuinka saada kehoni hyväksymään järjen ääni, joka on täysin oikeassa. Kuinka luopua kontrollista ja uskoa joka solulla minulle kuuluvaan hyvään? Olen päässyt sitä lähemmäksi, mutta lopullinen hyväksyntä puuttuu.
Olen tiennyt olevani negatiivinen, mutta en ole ymmärtänyt kuinka negatiivinen olen ja kuinka tiukasti pidän siitä kiinni. Minun on vaikea ottaa hyvää vastaan elämässä. En pysty sulattamaan, että minullakin on oikeus hyvään eikä minun tarvitse pelätä sitä. Pelkään ennen kaikkea, etten ansaitse hyvää. Pelkään, mitä muutoksia siitä seuraa, että elämääni tulee muutoksia, vaikkakin positiivisia. Tästä haluan ehdottomasti eroon.
Järki sanoo, että ansaitsen hyvää niin kuin kaikki muutkin, mutta keho on eri mieltä. Minulla tulee jo tästä päivästä pari esimerkkiä. Etsin elämääni hyviä asioita. Panostan terveyteeni ja hyvinvointiini. Järjellä siis ymmärrän, että näitä haluan ja näihin minulla on oikeus. Akupunktiossa kehoni jännittyi kovasti. Vatsani reagoi pelkoon. Järki sanoi, että ansaitsen hyvää, mutta keho ei uskaltanut rentoutua ja ottaa hyvää vastaan. Toisessa esimerkissä aloitin paaston tänään ja otin Glauber-suola-annoksen. Elimistö pisti kovasti hanttiin eikä suostu tyhjenemään. En pysty ottamaan taaskaan hyvää vastaan, jota tavoittelen. Näen, etten tunnetasolla vielä ole täysin hyväksynyt ansaitsevani hyvää. Kehoni ei siis ole vielä valmis elämänmuutokseeni.
Ongelma onkin, kuinka saada kehoni hyväksymään järjen ääni, joka on täysin oikeassa. Kuinka luopua kontrollista ja uskoa joka solulla minulle kuuluvaan hyvään? Olen päässyt sitä lähemmäksi, mutta lopullinen hyväksyntä puuttuu.
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Askel eteenpäin
Tuntuu kuin en olisi kirjoittanut pitkään aikaan. Viimeisestä postauksesta ei ole niin pitkä aika, mutta minun kirjoitustahdillani on. Jäin miettimään syytä kirjoittamattomuuteen. Ehkä olen menossa koko ajan kohti onnellisempaa ja positiivisempaa minää. En jaksa jokaista asiaa analysoida tai tarttua jokaiseen negatiiviseen asiaan.
Edelleenkin monet asiat aiheuttavat ärtymystä ja vihaa, mutta annan niiden tunteiden tulla ja mennä. En enää jää niitä pitkäksi aikaa vatvomaan. En enää tarvitse niitä. Pystyn myös melko nopeasti selvittämään itselleni syyn tunteisiini, jolloin vatvomisen tarve vähenee.
Positiivisista asiasta tuskin tulee kirjoitettua yhtä paljon kuin negatiivisista, vaikka se olisi hyvä asia. Tänään koin yhden merkittävän asian, josta haluan kirjoittaa.
Minulle tänään tuli sisäinen oivallus, että haluan muuttaa arvojani. En enää suostu siihen, että en olisi tärkeä itselleni. Tulin surulliseksi, kun ajattelin, kuinka olen itseäni kohdellut. Nyt on aika keskittyä omaan hyvinvointiini. Sain voimakkaan tunteen, että nyt on aina keskittyä itseeni. Aion tehdä kaikkeni parantaakseni omaa vointiani.
Olen tehnyt ratkaisun muuttaa ruokavaliotani pysyvästi tai niin kauan, että alan voida paremmin. En enää halua leikkiä terveydelläni. Tämän muutoksen myötä minulle tuli myös tunne siitä, että lapseni ovat minulle kaikki kaikessa. En halua asettaa heitä vastakkain esimerkiksi työurani kanssa. Haluan, että he saavat tuntea olevansa tärkeitä.
Nyt aion mennä sitä kohden, mitä olen toivonutkin.
Edelleenkin monet asiat aiheuttavat ärtymystä ja vihaa, mutta annan niiden tunteiden tulla ja mennä. En enää jää niitä pitkäksi aikaa vatvomaan. En enää tarvitse niitä. Pystyn myös melko nopeasti selvittämään itselleni syyn tunteisiini, jolloin vatvomisen tarve vähenee.
Positiivisista asiasta tuskin tulee kirjoitettua yhtä paljon kuin negatiivisista, vaikka se olisi hyvä asia. Tänään koin yhden merkittävän asian, josta haluan kirjoittaa.
Minulle tänään tuli sisäinen oivallus, että haluan muuttaa arvojani. En enää suostu siihen, että en olisi tärkeä itselleni. Tulin surulliseksi, kun ajattelin, kuinka olen itseäni kohdellut. Nyt on aika keskittyä omaan hyvinvointiini. Sain voimakkaan tunteen, että nyt on aina keskittyä itseeni. Aion tehdä kaikkeni parantaakseni omaa vointiani.
Olen tehnyt ratkaisun muuttaa ruokavaliotani pysyvästi tai niin kauan, että alan voida paremmin. En enää halua leikkiä terveydelläni. Tämän muutoksen myötä minulle tuli myös tunne siitä, että lapseni ovat minulle kaikki kaikessa. En halua asettaa heitä vastakkain esimerkiksi työurani kanssa. Haluan, että he saavat tuntea olevansa tärkeitä.
Nyt aion mennä sitä kohden, mitä olen toivonutkin.
tiistai 4. marraskuuta 2014
Rakkauden kaipuun käsittelyä
Olen jossakin määrin käsitellyt hylkäämisen pelkoni, mikä on antanut tilaa uusille ajatuksilleni. Enää hylkäämisen pelko ei rajoita kaikkia mieleeni nousevia ajatuksia. Nyt pintaan on siis noussut rakkauden kaipuun, mitä exäni nostaa pintaan.
Kirjoitin viimeksi sekavista fiiliksistä exääni kohtaan. Ne johtuvat siitä, että hän ja hänen käytöksensä ja olemuksensa muistuttavat minua siitä, mitä kipinää minun ja miehen välillä voi olla. Uskon, että kipinä voisi olla vielä voimakkaampaa, jos siinä olisi seksuaalista jännitettä.
Exäni kautta minun olisi työstettävä kaipuuni isääni ja hänen rakkauttaan ja huomiotaan kohtaan. En ole sitä pystynyt käsittelemään mieheni kautta, jonka rakkautta jään vaille. Exäni kautta voin saada otteen tästä. Vaikeinta tässä on myöntää, että olen jäänyt sitä kaikkea hyvää ja ihanaa vaille koko elämäni. Vielä vaikeampaa on myöntää, että haluan sitä. En vieläkään ole päässyt sen yli, että ansaitsen hyvää. Viimeinen vaikeus on se, että mieheltä on vaikea saada haluamaani kipinää. Pelkään kohdata tiedon, voinko saada sitä mieheltäni vai en. Se ratkaisee pitkälti suhteemme kohtalon.
Tunnen kehossani, kuinka pidän kiinni tästä nykytilanteesta, vaikka se sattuu niin lujaa. Haluan kohdata tämänkin asian, mutta se on vaikeaa.
Kirjoitin viimeksi sekavista fiiliksistä exääni kohtaan. Ne johtuvat siitä, että hän ja hänen käytöksensä ja olemuksensa muistuttavat minua siitä, mitä kipinää minun ja miehen välillä voi olla. Uskon, että kipinä voisi olla vielä voimakkaampaa, jos siinä olisi seksuaalista jännitettä.
Exäni kautta minun olisi työstettävä kaipuuni isääni ja hänen rakkauttaan ja huomiotaan kohtaan. En ole sitä pystynyt käsittelemään mieheni kautta, jonka rakkautta jään vaille. Exäni kautta voin saada otteen tästä. Vaikeinta tässä on myöntää, että olen jäänyt sitä kaikkea hyvää ja ihanaa vaille koko elämäni. Vielä vaikeampaa on myöntää, että haluan sitä. En vieläkään ole päässyt sen yli, että ansaitsen hyvää. Viimeinen vaikeus on se, että mieheltä on vaikea saada haluamaani kipinää. Pelkään kohdata tiedon, voinko saada sitä mieheltäni vai en. Se ratkaisee pitkälti suhteemme kohtalon.
Tunnen kehossani, kuinka pidän kiinni tästä nykytilanteesta, vaikka se sattuu niin lujaa. Haluan kohdata tämänkin asian, mutta se on vaikeaa.
maanantai 3. marraskuuta 2014
Kipinää, jota syvästi kaipaan
Fiilikset ovat olleet viimepäivinä hyvät. Tunnen hyviä fiiliksiä: odotan ihania asioita, osaan iloita, tunnen rakkautta. Me ollaan miehen kanssa oltu paljon etäällä, mutta en koe sitä huonona asiana. Näen, että molemmat itsenäistyvät riippuvuussuhteesta. Sitä kautta voidaan saada tasapainoisempi suhde.
Olen oppinut jakamaa itsestäni enemmän muille, joka on tuonut uusia ulottuvuuksia. Olemassa olevat ystävyyssuhteeni ovat vahvistuneet. Osasta ystävyyssuhteista olen luopunut. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että en odota heiltä liikoja. Suhde ei välttämättä muutu miksikään.
Eniten minua mietityttävä suhde on ex-poikaystäväni kanssa. Näin häntä taas ja sain erittäin hyviä fiiliksiä. Ajattelin, että en halua hänestä enää suhdetta, mutta jonkin hänessä sykähdyttää. Nyt olenkin miettinyt, että puhuuko järkeni toista kuin sydämeni. Haluanko suhdetta exäni kanssa? Olen ajatellut, että exässäni on piirteitä, joita kaipaan omalta mieheltäni. Toisaalta olen iloinen, että molemmilla on lämpimiä tunteita toisiamme kohtaan. Tällä en tarkoita parisuhteeseen kuuluvaa lämpöä ja rakkautta, vaan välittämistä ihmisenä ja ystävänä.
En silti voi olla miettimättä, miksi tällaisia tunteita ystävääni kohtaan. Johtuuko se siitä, että hän vastaa tunteisiini? Johtuuko se siitä, että hän on mies? Saanko häneltä kaipaamaani miehen huomiota, jota niin kipeästi toivon? Janoan hänen syliinsä. Haluaisin sanoa, että ota minut syliin. Haluan hänen katsetta. Haluan hänen kosketustaan. En silti ajattele, että haluaisin jakaa elämääni hänen kanssaan. En tiedä puuttuuko tähän järkeni. Toivonko kovasti, että saisin mieheltäni saman huomion? Näin uskon. Vetovoima exääni kohtaan vain on niin suuri, koska hänellä näyttäisi olevan ne valmiudet, jota nyt toivon ja kaipaan. Hänellä toki on omat heikkoutensa, mutta ne peittyvät vahvuuksien alle. Mieheltäni puuttuu ilo, huumori, flirtti, huolettomuus, lämpö ja rakkaus. Näen silti miehessäni muutosta ja halua muuttua. Haluan vain kovasti juuri sitä kipinää, jota exäni herättää. Saanko sitä samaa mieheni kanssa?
Olen oppinut jakamaa itsestäni enemmän muille, joka on tuonut uusia ulottuvuuksia. Olemassa olevat ystävyyssuhteeni ovat vahvistuneet. Osasta ystävyyssuhteista olen luopunut. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että en odota heiltä liikoja. Suhde ei välttämättä muutu miksikään.
Eniten minua mietityttävä suhde on ex-poikaystäväni kanssa. Näin häntä taas ja sain erittäin hyviä fiiliksiä. Ajattelin, että en halua hänestä enää suhdetta, mutta jonkin hänessä sykähdyttää. Nyt olenkin miettinyt, että puhuuko järkeni toista kuin sydämeni. Haluanko suhdetta exäni kanssa? Olen ajatellut, että exässäni on piirteitä, joita kaipaan omalta mieheltäni. Toisaalta olen iloinen, että molemmilla on lämpimiä tunteita toisiamme kohtaan. Tällä en tarkoita parisuhteeseen kuuluvaa lämpöä ja rakkautta, vaan välittämistä ihmisenä ja ystävänä.
En silti voi olla miettimättä, miksi tällaisia tunteita ystävääni kohtaan. Johtuuko se siitä, että hän vastaa tunteisiini? Johtuuko se siitä, että hän on mies? Saanko häneltä kaipaamaani miehen huomiota, jota niin kipeästi toivon? Janoan hänen syliinsä. Haluaisin sanoa, että ota minut syliin. Haluan hänen katsetta. Haluan hänen kosketustaan. En silti ajattele, että haluaisin jakaa elämääni hänen kanssaan. En tiedä puuttuuko tähän järkeni. Toivonko kovasti, että saisin mieheltäni saman huomion? Näin uskon. Vetovoima exääni kohtaan vain on niin suuri, koska hänellä näyttäisi olevan ne valmiudet, jota nyt toivon ja kaipaan. Hänellä toki on omat heikkoutensa, mutta ne peittyvät vahvuuksien alle. Mieheltäni puuttuu ilo, huumori, flirtti, huolettomuus, lämpö ja rakkaus. Näen silti miehessäni muutosta ja halua muuttua. Haluan vain kovasti juuri sitä kipinää, jota exäni herättää. Saanko sitä samaa mieheni kanssa?
Uni - kaivon tukkeutuminen
Näin viimeviikolla unta, että lattiakaivo tulvii. Katselttiin sitä yhdessä miehen kanssa. Unessa ei tapahtunut muuta. Herättyäni ajattelin, että uni kertoi käytöksestäni. Olen käyttäytynyt siten, että olen tukkinut ystävyyssuhteeni käyttäytymällä mielivaltaisesti. Ystävyyssuhde ei virtaa niin kuin sen kuuluisi, vaan toinen ei saa olla sitä, mitä on. Oma lapsellinen käytökseni ja lapsuudessa opitut vuorovaikutusmallit eivät mahdollista hyvää ystävyyssuhdetta.
Tilaa:
Kommentit (Atom)