Tänään on noussut pintaan suru "menetetyistä vuosista". Tuntuu, ettei elämäni ole vielä alkanut. Olen ollut koko elämäni stressaantunut ja väsynyt. Negatiivisuus, viha, kiukku, pelko ja häpeä ovat olleet vallassa. En ole osannut nauttia elämästä, koska voimavarani ovat menneet selviytymiseen. Suru valtaa kehoni. Miksi olen saanut tällaiset eväät? Asian näkeminen on kestänyt vuosia lähtökohdistani johtuen. Koska en asialle voi mitään enää tehdä, opettelen hyväksymään asian.
Asioiden hyväksyminen ei silti vaikuta siihen, että koen surua. Mitä enemmän olen oppinut nauttimaan elämästä, sitä surullisemmaksi tulen nuoruusvuosista. Elämäni parhaat vuodet menivät pakenemiseen eivätkä elämiseen.
Opettelen nyt uutta suuntaa. Iloinen ja kiitollinen olen siitä, että vielä voin muuttaa asioita. Haluan luopua katkeruudesta ja kohdata mennyt suru mukaan lukien. Haluan tästä eteenpäin elämääni kaiken sen hyvän, minkä ansaitsen. Haluan nauttia, koska se tekee minut onnelliseksi.
lauantai 12. joulukuuta 2015
Peloista kohti vapautta ja läsnäoloa
Olen taas ottanut askeleita kohti minua itseäni. Olen tehnyt asioita, joita olen pitänyt outoina, hävettävinä ja pelottavina asioina. Aluksi ne jännittivät, mutta nyt ne tuntuvat samanlaisilta asioita kuin mikä muu asia tahansa. Minun täytyy oikein pysähtyä miettimään asiaa, jotta saan siitä hyvän olon. On osattava pysähtyä hetkeen, jotta kaikki nautinto tavoittaa minut.
Pelot ovat selkeästi väistyneet elämässäni. Eivät kokonaan, mutta ne eivät hallitse minua. Ne eivät ole yhtä voimakkaita kuin ovat olleet eikä niitä ole niin paljon kuin aiemmin. Peloista on alkanut tulla hallittavia. Alan uskoa, että selviän elämässäni. Tulipa elämässäni mitä tahansa vastaan.
Kun olen kohdannut pelkoja, tilalle on tullut vapaus. Koen olevani aiempaa vapaampi tekemään elämässäni asioita, koska pelot eivät ohjaa elämääni. En enää tee päätöksiä aina siten, että välttäisin pelkoja. Teen päätökset nyt niin kuin minusta parhaammalta tuntuu, vaikka se tarkoittaisi pelkojen kohtaamista. Opettelen vielä tunnistamaan tarpeitani, joten toisinaan päätökset pohjautuvat muuhun. Olen silti ylpeä, ettei pelkojen väittely ole tietoinen valinta.
Elämässäni on paljon asioita, joita en enää juurikaan ajattele, kuten yksinäisyyttä ja yksin olemista. Aiemmin saatoin ajatella jatkuvasti, mitä ympärillä olevat ihmiset ajattelevat, kun olen yksin. Nyt asia voi käydä mielessä ja saatan kokea oloni hetkellisesti epävarmaksi, mutta asia helpottaa nopeasti. Keskityn nykyään enemmän ympäristöön ja sen tarkkailuun kuin itseni ja omien ajatusten tutkimiseen. En myöskään liiemmin ajattele, mitä muut minusta ajattelevat. Olen aiempaa enemmän läsnä myös ympäristölle enkä vain omille ajatuksille, tunteille ja tuntemuksille. Tämä auttaa jaksamaan ja voimaan paremmin
Pelot ovat selkeästi väistyneet elämässäni. Eivät kokonaan, mutta ne eivät hallitse minua. Ne eivät ole yhtä voimakkaita kuin ovat olleet eikä niitä ole niin paljon kuin aiemmin. Peloista on alkanut tulla hallittavia. Alan uskoa, että selviän elämässäni. Tulipa elämässäni mitä tahansa vastaan.
Kun olen kohdannut pelkoja, tilalle on tullut vapaus. Koen olevani aiempaa vapaampi tekemään elämässäni asioita, koska pelot eivät ohjaa elämääni. En enää tee päätöksiä aina siten, että välttäisin pelkoja. Teen päätökset nyt niin kuin minusta parhaammalta tuntuu, vaikka se tarkoittaisi pelkojen kohtaamista. Opettelen vielä tunnistamaan tarpeitani, joten toisinaan päätökset pohjautuvat muuhun. Olen silti ylpeä, ettei pelkojen väittely ole tietoinen valinta.
Elämässäni on paljon asioita, joita en enää juurikaan ajattele, kuten yksinäisyyttä ja yksin olemista. Aiemmin saatoin ajatella jatkuvasti, mitä ympärillä olevat ihmiset ajattelevat, kun olen yksin. Nyt asia voi käydä mielessä ja saatan kokea oloni hetkellisesti epävarmaksi, mutta asia helpottaa nopeasti. Keskityn nykyään enemmän ympäristöön ja sen tarkkailuun kuin itseni ja omien ajatusten tutkimiseen. En myöskään liiemmin ajattele, mitä muut minusta ajattelevat. Olen aiempaa enemmän läsnä myös ympäristölle enkä vain omille ajatuksille, tunteille ja tuntemuksille. Tämä auttaa jaksamaan ja voimaan paremmin
perjantai 11. joulukuuta 2015
Kuulumisia
Olen viimeaikoina kirjoitellut unista, mutta en ole julkaissut niitä, koska en ole halunnut tehdä tästä unipäiväkirjaa. Unet ovat avanneet minulle uuden maailman ja sitä kautta antaneet minulle valtavasti. Koska aika on rajallista, olen keskittynyt vain unien kirjoittamiseen.
Tässä hetkessä haluan ottaa etäisyyttä uniin ja pohtia, millaisia ajatuksia ja tuntemuksia minulla on ollut viimeaikoina.
Huomaan saaneeni entistä enemmän etäisyyttä omiin asioihini ja etenkin vaikeisiin tunteisiin. Huomaan sen siitä, että pystyn katsomaan muissa ihmisissä samoja vaikeita asioita etäältä joutumatta tunteiden valtaan. Esimerkiksi miehen suuttuessa lapsille seuraan tilannetta sivusta tai toimin asiallisesti tilanteessa. En enää juurikaan huuda miehelle hänen menettäessään malttia. Jos toimin tilanteessa väärin, pystyn jälkikäteen näkemään virheen ja pyytämään anteeksi.
Olen myös oppinut näkemään muissa ihmisissä uusia puolia, koska uskallan nähdä niitä itsessäni. Olen saanut kosketuspintaa suruun. Aiemmin en sitä osannut tunnistaa. Kuvasin sitä ahdistukseksi, mutta nyt se on minulle avautunut suruksi. Olen itkenyt viimeisinä viikkoina paljon ja syvältä. Koko keho on ollut itkuissa mukana. Itkun päästäminen valloilleen on ollut toisinaan vaikeaa, mutta itkeminen on ollut vapauttavaa ja eheyttävää. Sen jälkeen olen lämpöisempi ja sydämellisempi kuin aiemmin. Olen rakkautta täynnä.
Tällä hetkellä minut tekee surulliseksi, kun katson miestäni. Hän ei voi hyvin. Hän yrittää jaksaa, vaikka ei jaksakaan. Minullakaan ei ole ylimääräisiä voimavaroja, josta voisin hänelle antaa. Samalla tasapainoilen sen kanssa, että en ole vastuussa hänestä. En voi kannatella häntä, mutta haluaisin silti olla läsnä. Se on vaikeaa, koska en halua toisissa nähdä voimattomuutta ja väsymystä. Voin tarvittaessa kuunnella hänen murheitaan, mutta en voi terapeutiksi ryhtyä. Rajan vetäminen on vaikeaa. Parasta on se, että olen ymmärtänyt, etten ole vastuussa hänen pahoinvoinnistaan. Minun ei tarvitse kokea siitä syyllisyyttä. Hänen on itse nähtävä avun tarve ja tehtävä sille jotakin. On myönnettävä, etteivät omat rahkeet riitä. Siinä kynnyksellä mieheni nyt on. On vaikeaa katsoa sivusta tilannetta, mutta yritän olla puuttumatta asiaan. Ne ovat mieheni kipuiluja, jotka hänen on itsensä ratkaistava.
Elämä on näyttänyt paljon uutta ja ihanaa minulle. Samalla näen myös kurjuuden uusin silmin. Tunnen tuskan kovemmin ja useat sen vivahteet. Vaikka on ollut helpompaa torjua vaikeat asiat kuin kohdata ne, kohtaamalla minusta on tullut eheämpi ja kokonaisempi. Minun ei enää tarvitse ajatella muita niin kuin ennen. Voin olla oma itseni ja sitä kautta vapaampi. Tätä olen kaivannut koko elämäni, vapautta. Koen olevani päivä päivältä vapaampi.
Tässä hetkessä haluan ottaa etäisyyttä uniin ja pohtia, millaisia ajatuksia ja tuntemuksia minulla on ollut viimeaikoina.
Huomaan saaneeni entistä enemmän etäisyyttä omiin asioihini ja etenkin vaikeisiin tunteisiin. Huomaan sen siitä, että pystyn katsomaan muissa ihmisissä samoja vaikeita asioita etäältä joutumatta tunteiden valtaan. Esimerkiksi miehen suuttuessa lapsille seuraan tilannetta sivusta tai toimin asiallisesti tilanteessa. En enää juurikaan huuda miehelle hänen menettäessään malttia. Jos toimin tilanteessa väärin, pystyn jälkikäteen näkemään virheen ja pyytämään anteeksi.
Olen myös oppinut näkemään muissa ihmisissä uusia puolia, koska uskallan nähdä niitä itsessäni. Olen saanut kosketuspintaa suruun. Aiemmin en sitä osannut tunnistaa. Kuvasin sitä ahdistukseksi, mutta nyt se on minulle avautunut suruksi. Olen itkenyt viimeisinä viikkoina paljon ja syvältä. Koko keho on ollut itkuissa mukana. Itkun päästäminen valloilleen on ollut toisinaan vaikeaa, mutta itkeminen on ollut vapauttavaa ja eheyttävää. Sen jälkeen olen lämpöisempi ja sydämellisempi kuin aiemmin. Olen rakkautta täynnä.
Tällä hetkellä minut tekee surulliseksi, kun katson miestäni. Hän ei voi hyvin. Hän yrittää jaksaa, vaikka ei jaksakaan. Minullakaan ei ole ylimääräisiä voimavaroja, josta voisin hänelle antaa. Samalla tasapainoilen sen kanssa, että en ole vastuussa hänestä. En voi kannatella häntä, mutta haluaisin silti olla läsnä. Se on vaikeaa, koska en halua toisissa nähdä voimattomuutta ja väsymystä. Voin tarvittaessa kuunnella hänen murheitaan, mutta en voi terapeutiksi ryhtyä. Rajan vetäminen on vaikeaa. Parasta on se, että olen ymmärtänyt, etten ole vastuussa hänen pahoinvoinnistaan. Minun ei tarvitse kokea siitä syyllisyyttä. Hänen on itse nähtävä avun tarve ja tehtävä sille jotakin. On myönnettävä, etteivät omat rahkeet riitä. Siinä kynnyksellä mieheni nyt on. On vaikeaa katsoa sivusta tilannetta, mutta yritän olla puuttumatta asiaan. Ne ovat mieheni kipuiluja, jotka hänen on itsensä ratkaistava.
Elämä on näyttänyt paljon uutta ja ihanaa minulle. Samalla näen myös kurjuuden uusin silmin. Tunnen tuskan kovemmin ja useat sen vivahteet. Vaikka on ollut helpompaa torjua vaikeat asiat kuin kohdata ne, kohtaamalla minusta on tullut eheämpi ja kokonaisempi. Minun ei enää tarvitse ajatella muita niin kuin ennen. Voin olla oma itseni ja sitä kautta vapaampi. Tätä olen kaivannut koko elämäni, vapautta. Koen olevani päivä päivältä vapaampi.
Tilaa:
Kommentit (Atom)