Anteeksianto äidilleni

Edellisestä postauksesta minulla lähti aukeamaan asioita.

Kykenemättömyys vihata äitiä tai äidin tekoja avoimesti on siis johtanut siihen, että olen vihannut äidille tärkeitä asioita. Viha on ehkäpä liian vahva sana siihen, miten olen asian ilmaissut. Vastenmielisyys kuvaa sitä paremmin. Viha on kuitenkin se tunne, jota olen tuntenut äidin tekoja kohtaan.

Vastenmielisyys äidille tärkeitä asioita kohtaan on estänyt minua realistisesti arvioimaan omaa mielipidettäni näitä asioita kohtaan. Ei niille ole ollut tilaa, koska en ole pystynyt kohdentamaan vihaani sinne minne se kuuluu eli äitiini. Kun pystyn suuntaamaan tunteeni oikein, jää minulle tilaa nähdä oikea suhtautuminen asiaan. Nyt tämä vihan verho on hieman väistynyt ja olenkin alkanut nähdä asioita toisin.

Nämä kaksi asiaa kytkeytyvät sillä tavoin myös yhteen, että äitini ei ole pystynyt näyttämään aidosti tunteitaan hänelle tärkeitä asioita kohtaan, vaan niihin on liittynyt häpeää. Yritäpä sitten lapsena löytä omat kiinnostuksen kohteet, kun vihaat äidille tärkeitä asioita ja olet oppinut, että itselle tärkeät asiat ovat häpeällisiä. Lisäksi minulla ei ole ollut tilaa omille tarpeilleni, koska isäni tarpeet menivät yleensä edelle. Eipä siis ihme, että minun on ollut vaikea kuulla, mitä MINÄ haluan.

Mielenkiintoista huomata, että olen elämässäni tehnyt sellaisia valintoja, jotka ovat isän kiinnostuksen kohteita. Äitini kiinnostuksen kohteet eivät taas ole kiinnostaneet minua. Nyt kuitenkin joudun huomaamaan, ettei asia välttämättä niin olekaan. Jotkut äidille tärkeät asiat taitavat olla minullekin tärkeitä, mutta en ole kyennyt näkemään sitä, koska en ole pystynyt antamaan äidille hyvää. Estän tällä tavalla antamasta myös itselleni hyvää. 

Eteenpäin meneminen edellyttänee sitä, että kykenen antamaan äidilleni anteeksi, ettei hän pystynyt minun tarpeistani ottamaan vastaan. Jos hän olisi kyennyt ottamaan vihaani vastaan, tilanne olisi toinen. Olisin päässyt erittymään hänestä ja olisin kuullut tarpeeni paremmin. Vieläkin se on mahdollista. 

Olen valmis antamaan anteeksi äidilleni ja myöntämään, että meillä on samoja kiinnostuksen kohteita. Minä myös uskon siihen, että maailmassa on muutakin kuin tämä, mitä me näemme. Tämän nyt näin esimerkkinä.

Vihan ja hyvän sallimisen yhteys

Jokin aika sitten oivalsin, etten oikeasti vihaa sukuani, vaan se viha olikin oikeasti vihaani äitiä kohtaan. Olen vihannut myös asioista, jotka ovat äidille tärkeitä. Sekin viha on kuulunut äidilleni, mutta en ole kyennyt sitä näyttämään hänelle. Hän ei vieläkään kestä vihaani, vaan pelkää, että hylkään hänet. Minun on toki ollut vaikea näyttää, että vihaan sukua ja äidille tärkeitä asioita, mutta olen niitä ainakin vältellyt ja vähätellyt.

Pintaan on noussut myös ajatus siitä, että kohdistamalla vihani äidin sijaan muihin asioihin, kiellän myös itseltäni tärkeitä asioita.

Lapsuudessa meillä ei liiemmin näkynyt hengellisyys kotona, mutta meitä lapsia kyllä vietiin hengellisiin tapahtumiin. En ymmärrä, miksi se oli niin "salaista" kotona. Uskon siihen liittyneen häpeää. Sen sijaan, että asioista olisi keskustelu aloin tuntea vihaa hengellisiin asioihin. Miksi minua tuputetaan sinne, jos se ei kotona näy? Aloin vihata kaikkea hengellisyyteen viittaavaa. Todellisuudessa kyseessä oli viha äitiäni kohtaan.

Nyt ymmärrän, että suuntaamalla vihaa vääriin paikkoihin, olen kieltänyt itseltäni tärkeitä asioita. Olen ajatellut "suku on pahin", vaikka en todellisuudessa ole sitä mieltä. Sama juttu hengellisyyden kanssa. En ole halunnut antaa elämässäni sijaa hengellisyydelle, mutta nyt alan nähdä, että elämässä taitaa olla muutakin kuin tämä maailma.

Jokin minusta ei halua kategorisoitua mihinkään uskonnolliseen kategoriaan, vaan haluan luoda oman näkemyksen asioista. Olen alkanut uskoa, että elämä jatkuu tämän elämän jälkeen jossakin muodossa. Meillä voi olla myös mahdollisuus saada pieni palanen siitä toisesta maailmasta. Siitä minulla ei ole kokemusta, mutta unien kautta saan vahvaa johdatusta ja uskon olevan meitä auttavia näkymättömiä voimia.

Minulle nämä kokemukset ovat tärkeitä, koska minun on helpompi päästää irti ja luottaa elämän kantavan, kun minun ei enää tarvitse sitä yksin tehdä. Minua tuetaan ja kannatellaan oli tilanne mikä tahansa. En myöskään ole yksin. Olen kärsinyt elämässäni paljon yksinäisyydestä ja hylkäämisistä, mutta nyt saan lohtua siitä, etten koskaan ole yksin.

Rakkauden peilit

Kiukuttaa vai mitäköhän minä pohjimmiltani tunnen. Menetin maltin tänään, kun halusin lapselleni hyvää. Hän ei ottanut "lääkettäni" vastaan. Kun hän muuten vain pelleili, minä menetin maltin. Selitin tilanteen ja pyysin anteeksi. Jäin silti syyllisyyteen kiinni. En pystynyt päästämään siitä irti, vaan yritän rangaista itseäni rypemällä syyllisyydessä. Siitäkös paska fiilis jää, kun koko ilta menee harmitellessa.

Lapseni pystyi aika hyvin ottamaan vastaan tiöanteen, mutta minä jäin kiinni tilanteeseen. Hän jopa tuli syliin, mutta en silti pystynyt antamaan itselleni anteeksi. Kiukkuilin hänelle edelleen, kun hän rikkoi rajojani. Toki minulla on oikeus kiukustua asiasta. Syyllisyys nousee vain siitä, että en pystynyt ymmärtämään hetkessä, että ehkä hän purki pahaa oloaan. Sitä hän teki toki jo aiemmin ja tuli syliinkin, mutta ehkä hän silti jotakin kokeili.

Illan aikana oivalsin myös sen, että kiukustun kovasti rakkauteen liittyvissä asioissa. Kipukohtia ovat, jos rakkauttani ei oteta vastaan niin kuin tänään. Haluan lasteni saavan rakkautta ja tuntevansa rakkauden ja ilmaisevan sitä myös. Sattuu, kun koen epäonnistuvani tässä. Haluan erilaisen lapsuuden heille tältä osin kuin itselläni oli, mutta koen, ettei se kelpaa.

Kipukohtani on myös se, että en saa rakkautta. Lapseni kohtelevat minua huonosti. Ymmärrän, että he nyt kokeilevat, kuinka minua saa kohdella. Samalla he purkavat omaa oloa. Olen iloinen, että he uskaltavat tehdä sen, toisin kuin minä. Silti olisi aivan ihanaa kuulla, että rakastan sinua ja saisin ihania haleja ja lempeitä kosketuksia. Toki kaipaan rakkautta ja ystävällisyyttä myös muualta.

Ehkä kaikki tämä vain peilaa minulle sitä, että olen vielä noviisi itseni rakastamisessa. Tiedän, että lempeys ja myötätunto ainakin puuttuvat itseäni kohtaan. Rakkaus menee samaan kategoriaan. Se vain onkin vaikeaa, että kuinka rakastaa itseäni

Syvä kaipuu aitoon, läsnäolevaan ja rakkaudentäyteiseen vuorovaikutukseen

Eilen kirjoitin siitä, kuinka kaipaan läheisyyttä ja fyysistä ihmistä. Sama teema jatkuu, mutta nyt laajemmassa mittakaavassa. Kaipaan kovasti ihmisiä lähelle ja ennen kaikkea yhteyttä.

Muutoksia on tapahtunut ihmissuhteissani ja huomaan ihmisten kanssa olemisen helpottuvan kokoajan. Toisinaan olen hetkellisesti erittäin läsnä tilanteessa, mutta toistaiseksi vain hetkellisesti. Kadotan yhteyden etenkin silloin, kun itse olen äänessä. Usein yhteys on alussa ja sitten se menee poikki.

En jaksa enää tätä. Haluan yhteyden tietenkin itseeni ja samalla kokea sitä muiden kanssa. Kipulen, kuinka kovasti toivon tietyiltä ihmisiltä yhteyttä ja tietynlaista kontaktia. Kaipaan yleisesti fyysistä läheisyyttä, mutta myös sitä, että on hyvä olla. Saa olla sitä mitä on. Rakkautta. Toisinaan se on vain halausta, silitystä, kosketusta tai lohdutusta, turvaa.

Hajoan pirstaleiksi, kun tunnen tilanteeni nyt ja haluni ja tarpeeni ristiriidan. En vain kestä. Minulla on fyysisesti huono olo. Minä haluan jo muuta ja olen siihen valmis. Avaudun ottamaan vastaan hyvää muilta yhteyden, läsnäolon, rakkauden ja läheisyyden muodossa. Olen valmis kohtaamaan me kivut, joita vuorovaikutus muiden kanssa minussa nostaa. Olen kipuillut riittävästi yksin. Toiveeni on nyt heitetty tähtiin. Päästän irti ja annan asioiden tapahtua

Kaipuu läheisyyteen

Itken ja suren, etten lapsena saanut huomiota ja rakkautta. Minut jätettiin niin yksin. Kukaan ei nähnyt kipuani ja sitä, että tarvitsin rinnalla kulkijaa, syliä, kosketusta ja läheisyyttä. Kipulen, etten ole osannut sitä aikuisena pyytää. Jäin yksin exänkin kanssa. Sisimpäni huutaa tulla nähdyksi etenkin kaikki se kipu, joka sisälläni on.

Haluan rakkautta, yhteyttä ja tulla nähdyksi. Voin näitä toki antaa itse itselleni tiettyyn rajaan asti, mutta tällä hetkellä kaipaan syliä, kosketusta ja läheisyyttä. Sitä että toinen on vierelläni ja rakastaa minua. Kaipaan jotakin konkreettista. Tunnetta siitä, että en ole yksin. Kaipaan jotakin suurempaa, jota en voi yksin luoda. Haluan, että minua pidetään hyvänä. Kaipaan miestä.

Olen tallustanut elämääni nyt riittävästi yksin. Haluan opetella elämää toisen kanssa. Vielä en parisuhdetta halua, mutta opetella olemaan uudella tavalla toisen lähellä avoimena ja haavoittuvaisena. Koen olevani valmis tutustumaan lähemmin miehiin. Opettelemaan löytämään rajani, haluni ja tarpeeni. Haluan oppia antamaan toiselle, rakastamaan ja hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on. Toive on heitetty ilmaan. Jos on sen aika, se tulee kyllä.

Vastaan onnellisuudestani samalla toivon kaikille kaikkea hyvää

Monta asiaa työn alla. Aiemmin kirjoitin siitä, kuinka minun on ollut vaikea sallia hyvää exälle. Sama pätee itseeni ja äitiini, ja oikeastaan kaikkiin läheisiini. Nyt minua ihan oksettaa, kun haluaisin itkeä tämän itkun pois. Haluaisin sallia hyvän kaikille läheisilleni. Samalla haluan tuntea sen tuskan, jonka koen heidän tilanteesta. Sen jälkeen päästäisiin irti. Minun tehtävänäni ei ole elää heidän elämäänsä, joten siihen en aio puuttua. Haluaisin vain kohdata tunteeni ja antaa niiden valua sitten pois.

Haluan lopettaa valittamisen ja yritykseni syyllistää heitä siitä, että elämäni on tälläistä kuin se on. Muut eivät siitä ole enää vastuussa, vaan kannan siitä itse vastuun. Ottamalla vastuun itselleni, voin asioita muuttaa. Muotoin en siinä onnistu. Valittaminen pitää minua kiinni menneessä.

Minä en ole muut eikä muut ole minä, joten kenenkään onnellisuus ei riipu toisesta ihmisestä. Jonkun onnellisuus ei myöskään ole toiselta pois, joten sitä on turha yrittää ottaa toiselta pois.

Haluan tämän muutoksen, koska haluan lisää hyvää elämää. Jos en salli sitä toisille, en salli sitä myöskään itselleni. Minä ansaitsen onnellisuuden ja kaiken hyvä. Haluan katkaista turhat sidokset ihmisiin tässä asiassa. Vastaan itsestäni ja onnellisuudesta. Piste.

Maailman katsominen menneisyyden kipujen kautta

Suurimpia rajoittavia tekijöitä tällä hetkellä elämässäni on, että elän liikaa menneisyydestä käsin. Kaikki muistuttaa minua menneisyydestä ja sen epäkohdista ja kivuista. En näe asioita niin kuin ne ovat, vaan niin kuin näen me menneisyyden haavoista käsin. En siksi pysty näkemään kauneutta, koska en ole pystynyt kohtaamaan menneisyyden kipeitä tunteita ja antamaan anteeksi.

Myönnän että välillä en edes halua nähdä asioita niin kuin ne ovat, vaan pidän kiinni omista kivuista. Sillä verukkeella toimin niin kuin toimin. En enää halua sitä. Mitä enemmän minulla on kokemusta, mitä hyvää elämä on ilman näitä kipuja, sitä valmiimpi olen valmis päästämään kivuista irti.

Olen kiitollinen vääryyksistä, joita olen kokenut. Ne eivät mihinkään häviä, mutta en ole enää valmis kantamaan näitä taakkoina repussa. Olen valmis kohtaamaan nämä kertaalleen ja antaa niiden valua pois repustani.

Kaikkea hyvää exälle

Meillä on ollut exän kanssa omat hankaluutemme. Minun on ollut vaikea antaa exälle hyvää ja toivoa hänen elämäänsä hyvää. Olen pitänyt kiinni asioista, jotka eivät ole kummankaan edun mukaista. Taustalla on ollut pelko, että hän on onnellinen, mutta minä en sitten olisikaan. Exä myös peilaa minulle äitisuhdetta. Minun on vaikea hänelle antaa hyvää, vaikka samalla suren, että hänen elämänsä voisi olla monessakin mielessä parempi, jos hän vain sen sallisi itselleen.

En ole nähnyt omaa käytöstäni. Olen vain ajatellut, että pidän kiinni siitä hyvästä, joka minulle kuuluu. Nyt päätin antautua ja antaa pelon tulla vastaan. Ex ansaitsee aidon onnen, vaikka minä en olisi onnellinen. Kohdatessani tätä asiaa minussa on noussut pintaan herkkyys. Näen nyt sitä kauneutta, jota hänessä on. Kohtaan sitä kipua, mitä olenkaan menettänyt ja mitä kipua lapset käyvät läpi. Käyn läpi myös sitä kipua, miten en ole osannut tarjota lapsilleni sitä rakkautta, jonka olisi halunnut heille antaa.

Elämässäni on nyt herkkä vaihe. Tiedän tämän vaiheen olevan tarpeellinen ja tiedän sen auttavan minun näkemään kaikkialla hyvää. Sitä olen kaivannut, että voisin elää hyvässä, kauneudessa ja rakkaudessa. Sen aika näyttäisi astuvan elämääni.

Elämä kantaa myös minua muutoksen keskellä

Minua kuvaa vahvasti halu kontrolloida ja vaikeus päästää asioista irti. Edelleenkin nämä kuvaavat minua vahvasti, mutta jotakin tapahtuu kokoajan. Huomaan, että oppiessani elämään elämää uudella tavalla, uusi ja muutos on alkanut jopa kutsua minua uudella tavalla.

Alan nähdä vahvemmin sen, kuinka muutokset ovat hyviä asioita, vaikka luopuminen tuntuu usein vaikealta. Tällä hetkellä luopuminen vanhasta näyttää kauneutensa minulle siten, että olen saamassa jotakin sellaista elämääni, jota olen kaivannut. 

Muutosten välttely on ollut elämäni yksi strategioistani, mutta sen on aika väistyä. Elämässäni on taas väistämätön muutos tulossa. Yritin sitä paeta ja siirtää vastuuta muualle, kunnes tajusin, että tämän muutoksen myötä minä taas seison enemmän ja enemmän omilla jaloillani. Haluan seisoa omilla jaloillani niin paljon kuin se on mahdollista. En halua riippuvuusmielessä tarvita muita ihmisiä ja siihen tämä muutos kutsuu minua.

Se kutsuu myös luottamaan, että vaikka tuntuisi, että jään tyhjän päälle, näin ei ole. Elämä ei tässä tapauksessa voi antaa minulle hyvää ennen kuin päästän irti vanhasta ja luotan. Nyt sen aion tehdä. Odotan kärsivällisesti ja luotan asioiden järjestyvän, koska ne järjestyvät.

Tuntuu hyvältä, että voin luottaa elämän kantavan eikä minun tarvitse stressata ja huolehtia asioista. Elämä kantaa myös minua. 

Kipuaaaa

En halua enää taistella tätä tunnetta vastaan, etten enää jaksa. Mä en jaksa paeta asioita enää, mä en jaksa. Olen väsynyt pakenemaan asioita päähäni, koska se vie minulta liikaa voimia. Olen kyllästynyt olemaan peloissani ja turvaton. Mä en vaan halua sitä enää. MÄ HALUAN TURVAN!

Pyöritän ajatuskehää päässäni, koska en uskalla vain olla ja tuntea. En vain osaa olla enkä osaa muuttaa tilannetta. Minua vituttaa suunnattomasti tämä kaikki. Minussa on valtavaa raivoa, koska tilanne on kestämätön. Haluan tuntea ja antaa tunteiden virrata läpi enkä paeta ja juuttua niihin. Mä olen valmis, mä oikeasti olen valmis. Nyt ollaan ylitetty mun kipupiste. Pliis, missä muutos on?

Samalla pintaan nousee ajatus/tunne, että tämä on heikkoutta, kun en jaksa. Onneksi tiedän tehneeni kaikkeni ennen kuin "luovutan " eli tiedän missä mennään. En usko tämän olevan heikkoutta ja vaikka se olisi, en välitä. Nyt vain haluan muutoksen ja ennen kaikkea turva. Ihan sama, mitä muut ajattelevat tai onko tämä heikkoutta. Olen valmis olemaan heikko, jos se sitä on, kunhan olen vapaa näistä tunteista ja ajatuksista. Haluan TURVAN!

Olen ollut turvaton jo pidempään. Turvattomuutta on nostanut vaikeat tilanteet elämässäni. Olen ollut itselle rehellisenä olemisen äärellä ja hylkäämisen pelon, mitkä kuluttavat minua. Ihan sama, vaikka joku hylkää minut. En halua enkä jaksa välittää siitä, kunhan saan olla minä. Elämä olen valmis tähän, kuuletko minua. OLEN VALMIS! Mä en jaksa enää.

Olen valmis päästämään kiukkuni valoilleen ja irtaantumaan muista terveellä tavalla. Haluan kuulla itseäni ja elää omaa elämääni. Olen valmis ottamaan riskin tulla hylätyksi, olemaan heikko ja kaikkeen siihen, mitä tämä prosessi vaatii. Olen taistellut tätä vastaan jo pitkään, mutta en enää. Kaipaan nyt vahvaa ohjausta tähän, koska en osaa muuten. Olen valmis nöyrtymään, pyytämään anteeksi ja päästämään irti. Nyt on tämän aika!!! Kiitos, kiitos, Kiitos!