Jokin aika sitten oivalsin, etten oikeasti vihaa sukuani, vaan se viha olikin oikeasti vihaani äitiä kohtaan. Olen vihannut myös asioista, jotka ovat äidille tärkeitä. Sekin viha on kuulunut äidilleni, mutta en ole kyennyt sitä näyttämään hänelle. Hän ei vieläkään kestä vihaani, vaan pelkää, että hylkään hänet. Minun on toki ollut vaikea näyttää, että vihaan sukua ja äidille tärkeitä asioita, mutta olen niitä ainakin vältellyt ja vähätellyt.
Pintaan on noussut myös ajatus siitä, että kohdistamalla vihani äidin sijaan muihin asioihin, kiellän myös itseltäni tärkeitä asioita.
Lapsuudessa meillä ei liiemmin näkynyt hengellisyys kotona, mutta meitä lapsia kyllä vietiin hengellisiin tapahtumiin. En ymmärrä, miksi se oli niin "salaista" kotona. Uskon siihen liittyneen häpeää. Sen sijaan, että asioista olisi keskustelu aloin tuntea vihaa hengellisiin asioihin. Miksi minua tuputetaan sinne, jos se ei kotona näy? Aloin vihata kaikkea hengellisyyteen viittaavaa. Todellisuudessa kyseessä oli viha äitiäni kohtaan.
Nyt ymmärrän, että suuntaamalla vihaa vääriin paikkoihin, olen kieltänyt itseltäni tärkeitä asioita. Olen ajatellut "suku on pahin", vaikka en todellisuudessa ole sitä mieltä. Sama juttu hengellisyyden kanssa. En ole halunnut antaa elämässäni sijaa hengellisyydelle, mutta nyt alan nähdä, että elämässä taitaa olla muutakin kuin tämä maailma.
Jokin minusta ei halua kategorisoitua mihinkään uskonnolliseen kategoriaan, vaan haluan luoda oman näkemyksen asioista. Olen alkanut uskoa, että elämä jatkuu tämän elämän jälkeen jossakin muodossa. Meillä voi olla myös mahdollisuus saada pieni palanen siitä toisesta maailmasta. Siitä minulla ei ole kokemusta, mutta unien kautta saan vahvaa johdatusta ja uskon olevan meitä auttavia näkymättömiä voimia.
Minulle nämä kokemukset ovat tärkeitä, koska minun on helpompi päästää irti ja luottaa elämän kantavan, kun minun ei enää tarvitse sitä yksin tehdä. Minua tuetaan ja kannatellaan oli tilanne mikä tahansa. En myöskään ole yksin. Olen kärsinyt elämässäni paljon yksinäisyydestä ja hylkäämisistä, mutta nyt saan lohtua siitä, etten koskaan ole yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti