Turvan etsimistä itsestä

Olen yrittänyt olla herkällä korvalla, mitä elämä yrittää minulle nyt opettaa. Mistä nykyiset vastoinkäymiset ovat merkkejä? Olen koko syksyn kokenut suurta turvattomuutta ja se on korostunut vastoinkäymisten myötä.

Aiemmin soitin muille ihmisille, kun olin ahdistunut eli koin turvattomuutta tai kun olin väsynyt. Se piirre on vähentynyt. Olen toimintatavallani yrittänyt siirtää ahdistusta muille tai toivonut heidän ratkaisevan tilanteeni. Olen paennut itseäni tarjoamalla vastuuta heille oman oloni parantamiseen. Kukaan muu ei siihen pysty kuin minä itse. Kun en enää turvaudu heti muihin, oloni helpottuu nopeammin. Kertoessani vaikeuksistani muille jään asian pariin enkä pääse siitä irti. Lietson lisää pahaa oloa sen sijaan, että hyväksyn asian ja päästän sen menemään.

Olen yrittänyt pysähtyä itseni äärelle ja se on toiminut, mutta jostakin syystä se on jäänyt minulta. Vastoinkäymisten myötä olen alkanut hahmottaa, että ne yrittävät tällä hetkellä opettaa minulle, että turva löytyy itsestä. On osattava löytää se itsestä eikä tukeutumalla muihin. Tietenkään kyse ei ole siitä, ettei koskaan saisi hakea apua, vaan tarkoitan läheisriippuvaisen ominaisuudesta luopumista.

Kaikki vastoinkäymiset ajoittuvat nyt eron jälkeen siksi, että minulla ei ole ketään kehen kunnolla turvautua. Panikoiminen ei auta, vaan nyt on opeteltava rauhoittamaan itse itseäni. Rauhoitun ja rauhoitan kehoni. Ei ole mitään hätää. Olen turvassa.

Edistystä on tapahtunut. Pystyn olemaan tunteideni kanssa paremmin ja paremmin. Pystyn myös rentoutumaan, vaikka olen turvaton. Makuuasento toimii minulla rentoutumisessa hyvin, mutta muuten se on vaikeampaa. Yöt ovat vaikeampia hetkiä rauhoittua. Paniikinomainen tila on jäänyt pikkuhiljaa.

Asioiden loppuunsaattaminen suremalla

Minulla on paljon surua sisällä. Sen on peitonnut pelko ja viha. Näiden tunteiden kohtaaminen on auttanut pääsemään niiden takana olevan tunteen taakse. Olen kuvitellut käsitelleeni ja antaneeni anteeksi monia asioita, mutta näin ei ole, koska en ole surrut menetettyä.

Olen ollut vihainen, että minua on kohdeltu huonosti. Olen monessa jäänyt kiinni ainakin osin tähän kohtaan. Monessa olen päässyt tutustumaan pelkoon. Joissakin tilanteissa pelko on asiassa ensimmäinen tunne, jonka takana suru on. Pelkään kohdata surua ja sen takana olevia asioita.

Oivalsin, että minun olisi aika hyväksyä menneet asiat osaksi minua. Hyväksyminen edellyttää, että olen kohdannut asian. Jään mielelläni kiinni loukkaantumiseeni. Minulla on oikeus olla vihainen menneistä. Niinhän minulla onkin, mutta kiukkuun kiinni jääminen ei auta mitään. Asiaa ei silloin ole käsitelty ja silloin teen siinä itselleni vahinkoa.

Monessa asiassa on kohdattava asioiden satuttava puoli. Minuun sattuu, ettei tarpeitani lapsuudessa täytetty. Tekee kipeää, ettei minua nähty ja kuultu, vaan vanhempien omat ongelmat estivät sen. Sattuu, ettei minua osattu rakastaa niin kuin minä olisin rakkautta kaivannut. Minuun sattuu kaikki hylkäämiset jne... Kun voin myöntää viimeisenkin tunteen asioiden takana, voin oikeasti päästää niistä irti. Kun voin kertoa, että tätä olisin halunnut ja sitä jäin paitsi ja se on satuttanut minua kovasti, voin jatkaa elämässäni eteenpäin. Silloin voin asian aidosti kaikkine tunteineni liittää sen sellaisena kuin se on, osaksi minua. Ilman asioiden kaunistelua ja itseni suojelemiseksi.

Matkalippu seksuaalisuuden tutkimusmatkalle

Olen alkanut miettiä suhdettani miehiin. Olen kaivannut läheisyyttä, mutta muuten en ole liiemmin eron jälkeen ajatuksia kohdistunut miehiin. Vielä ei ole parisuhteen aika, mutta olisiko mahdollista silti lähestyä miehiä. En ole aiemmin ajatellut, että voisin tapailla miehiä, jos en suhdetta haluan. Miksi en voisi?

Aiemmin ajattelin, että läheisyys ja seksi kuuluvat parisuhteeseen tai sitä harrastetaan lähinnä, jos aidosti on kiinnostunut toisesta ihmisestä ja parisuhde kyseisen ihmisen kanssa on mahdollinen. Olen tässä ajattelussa muokannut kotoa opittuja malleja löysemmiksi. Edellisestä sinkkuudesta on pitkä aika, joten on aika tarkastaa tässäkin asiassa omia ajatuksia. Olenko edelleen samaa mieltä?

Seksuaalisuudessa minulla on paljon työstettävää, mistä olen saanut ajatuksen, että voisinko siihen tarttua nyt sinkkuna. Olisiko se, mitä sydämeni haluaa? Onko aika päästää irti siihen liittyvästä häpeästä ja antaa sille tila parisuhteen ulkopuolella? Erilaiset miehet tarjoavat siihen erilaisia peilejä. Tähän ei parisuhteessa ole mahdollisuus, joten miksi en tekisi sitä nyt, kun en ole suhteessa.

En näe itseäni vapaamman ajattelun seurauksena haalivan paljon miehiä ympärilleni, mutta voisiko joidenkin miesten kanssa muodostua tutkimusmatka seksuaalisuuteeni. Voisin oppia miehiltä läheisyydestä, kosketuksesta ja seksistä. Vaikka en suhdetta nyt halua, ei minun tarvitse pysytellä miehistä kaukana, jos he haluavat osallistua matkaani.

Tuntuu hyvältä, että alan ymmärtää, ettei minun tarvitse pysytellä niissä raameissa, joihin minut on kasvatettu tai joita olen jo muokannut. Uskallan enemmän kuulla itseäni ja muuttaa ajatteluani ja toimintatapoja. En halua olla seksuaalisuuden kanssa niin ahdasmielinen kuin olen ollut, vaan haluan nauttia naiseudesta ja antaa oman seksuaalisuuden päästä vapauteen.

Nyt vain toivoin sellaisia miehiä ympärille, joiden kanssa on seksuaalista kipinää ja jotka ovat valmiita nousemaan laivaan.

Aika päästää vapauteen asiat, jotka eivät palvele enää minua

Olen tehnyt päätöksen, että nyt loppuvuotta kohden alan irtaantumaan asioista, jotka eivät palvele enää minua. Tein kahdesta asiasta päätöksen. Toisesta jo sanoin asianomaisille. Toisesta sanoin yhdelle ihmiselle ja tänään minun oli kohdattava asian tiimoilta vielä loput.

Olin varma päätöksestä, mutta kun oli kertomisen hetki. Aloin empiä. Kadotin itseni. Sain niin kauniita sanoja, etten uskaltanut seisoa omilla jaloillani. Kurkkua kuristi. Sitten alettiin puhua uusien ovien avautumista. Se oli siinä. Minun oli aika painaa yksi ovi kiinni ja antaa toisen oven aueta.

Kokemus oli minulle avartava. Minä uskalsin kuunnella itseäni ja tehdä sen mukaiset ratkaisut. Sain konkreettisen ja tietoisen kokemuksen siitä, miten kadotan itseni muiden ihmisten seurassa. Olo oli kurja, kun halusin tehdä omalla tavallani, mutta tuottaisin samalla pettymyksen toisille. Keho reagoi tilanteeseen siten, ettei sekään suoraan paljastanut minulle vastausta omista toiveistani. Ehkä ahdistus kertoi siitä, että en kykene tekemään ratkaisua, jonka sisimmässäni haluan.

Rohkeuteni ansioista koin, että nyt elämässäni tulee jotakin muuttumaan. Tiedän mistä luovuin, mutta en tiedä, mitä saan tilalle. Aavistelen saavani rakkautta. Tein rakkaudenteon itselleni ehkä tämä tuo lisää rakkautta luokseni.

Sairauden pelko uudesta näkökulmasta

Silmiini osuu jatkuvasti sairauksiin liittyviä asioita. Kuulen niistä kaduilla, kirjan sivuilta osuu silmään sairaalaan tai sairauteen liittyviä asioita jne... Se on pelottanut minua. Ovatko nämä merkkejä sairaudesta minussa? Minun on nyt siihen vaikea uskoa. Mitä enemmän olen asiaa käsitellyt ja siten saanut jonkinlaista rauhaa, ymmärsin viestien olevan kutsu käsitellä asia.

Kehonikin vastasi rentoutena kutsuun käsitellä pelko. Olen tähän asti ymmärtänyt pelkojen taustalla olevan se, että en ole kokenut ansaitsevani hyvää. Siksi sairaudet tuntuvat todellisilta uhilta. Lisäksi lapsuudessa ympärillä oli sairauksia ja koin jääväni niiden kanssa yksin. Kukaan ei huomannut minun turvattomuuttani. Minulla siis nousee sairauksien myötä suuri pelko juuri turvattomuuden vuoksi.

Nyt osasin yhdistää asiat myös suvun perintöön. Suvussa ei ole käsitelty erään ihmisen sairastumista. Eräs ihminen suljettiin ulkopuolelle eikä hän tiennyt läheisen ihmisen sairaudesta oikein mitään. He eivät edes nähneet sairaalajakson aikana juurikaan toisiaan. Tämän on täytynyt herättää pelkoa läheisessäni. Käsittelemättömänä asiana se on siirtynyt eteenpäin. Nyt asiaa tuodaan minulle käsiteltäväksi oikein monesta suunnasta, koska läheiseni ei sitä työtä ole kyennyt tekemään. 

Olo tuntuu rauhallisemmalta kuin aiemmin, kun sain taas uutta näkökulmaa asiaan. Purkua ei vielä ole tapahtunut, mutta oivaltamisen kautta se on tullut mahdolliseksi. Olen valmis päästämään irti pelosta, joka ei ole minun. Se rajoittaa elämääni ja vie siten aivan liikaa energiaa. 

Minussa kuoli jotakin

Elämä on nostanut minulle esiin kuolema-teemaa. Pelkäsin kovasti, kun näin jonkun kuolemaan liittyvän asian. Tänään ymmärsin, että minusta kuoli jotakin. Minusta kuoli rakkaudeton osa. En enää ole valmis uhraamaan itseäni, vaan haluan kuulla tarpeitani ja elää sen mukaan.

Olen uudella tasolla luopunut pinnallisesta elämästä. Materialismi ei kuulu elämääni, ei niin kuin ennen. En myöskään enää halua yhteydetöntä elämää, vaan haluan olla yhteydessä ja läsnä ihmisten kanssa. Haluan rakkautta elämääni. Tänään nämä asiat saivat uudet merkityksen elämässäni.

Haluan elää vapaana ja seurata omaa polkuani enkä mennä vanhempieni tai yhteiskunnan viitoittamaa polkua. Haluan valita rakkauden enkä mennä pelon ohjaamaa tietä. Se vaatii ponnisteluja, mutta ehdottomasti se on minun tieni. Tuntuu enää vaikealta valita toista polkua, kun tähän asti olen sitä tietä mennyt.

Pelkojen taakse kurkistamista

Pelkoni ovat olleet vuosia erilaista tai sitten olen antanut sille nyt erilailla huomiota ja siksi ne tuntuvat erilaiselta. Aiemmin pakenin pelkoani tekemiseen, syömiseen, ihmisten seuraan jne... Nyt pysähdyn pelon äärelle. Se tuntuu hyvältä, vaikka en aina onnistukaan rentoutumaan.

Pelkojen taustalla on aina turvattomuus. Halusin silti lähteä hakemaan tarkempia syitä peloilleni. Jaottelu on minun oma ja perustuu omiin ajatuksiini.

Alettuani tutkia pelkojani olen päässyt uuteen maailman. Ymmärrän, että minua pelottaa monet sellaiset asiat jotka olivat minulle uhkia lapsuudessa. Koska minun oli sopeuduttava vanhempien tiukkaan kasvatukseen, kaikki siitä poikkeava pelotti ja monet pelottavat edelleen. Minulle olisi voinut käydä ikävästi, jos olisin uhmannut vanhempiani lapsena. Esimerkiksi oman tahdon ja voiman näyttäminen ei ollut sallittua ja siksi olen pelännyt näyttää, mitä haluan ja mikä on minun parhaaksi.

Osa peloista on vanhemmilta opittua tai "perittyä". Esimerkiksi kaikki muutokset pelottavat minua. Näen kuinka omat vanhempani ovat pelänneet muutoksia kovasti, joten minäkin olen alkanut pelätä. Lapsi ajattelee, että siinä täytyy olla jotakin pelottavaa, kun vanhemmatkin pelkäävät. Lapsuudessa avun pyytäminen oli vanhemmilleni vaikeaa. Olen oppinut pelkäämään heikkouden näyttämästä enkä myöskään ole ymmärtänyt, että avun hakemisen pelko on peruja täältä. Häpeä oli liian pelottava asia.

Joidenkin pelkojen takana on myös traumaattinen tapahtuma. Olen esimerkiksi alkanut pelätä hylkäämistä, koska lapsuuden hylkäämiskokemukset ovat jättäneet minuun syvät jäljet.

Tuntuu erityisen hyvältä, että minulle on avautunut pelkojen tausta. Nyt ymmärrän, että aidoista ja voimakkaistakin pelon tunteista huolimatta, ei ole syytä pelätä. Olen oppinut pelkäämään tiettyjä asioita, mutta voin oppia niistä pois. Jos olisi elänyt toisenlaisessa ympäristössä, en pelkäisi juuri samoja asioita. Kohtaamalla pelkoni voin vapauttaa itseni. Ajatus tuntuu hyvältä, koska pelottomat hetket ovat olleet kevyitä ja nautinnollisia. Sellaisia joita elämäni kaipaa nyt.

Halusin vielä loppuun listata omat pelkoni. Osa on lieviä ja osa nostaa voimakkaat pelon tunteet pintaan. Monet listaani asiat liittyvät toisiinsa, mutta halusin avata niitä enemmän.

Mitä minä pelkään?
Sairastumista (omaa tai lasten)
Itsestä huolehtimista/tarpeiden näyttämistä
Hylkäämistä
Etten kelpaa jollekin minulle tärkeälle
Mitä muut ihmiset ajattelevat minusta
Selviänkö jostakin
Entä jos minulle nauretaan
Oman sisimmässään näyttämästä?
Vanhenemista
Läsnäoloa
Tunteita
Läheisyyttä
Heikkouksien näyttämistä
Tarvitsevuuttani