Kohti tervettä erillisyyttä

Näen omaa takertuvuuttani suhteessa ihmisiin ja tällä hetkellä nimenomaan suhteessa miehiin. Jos saan heiltä jotakin kaipaamaani, en osaa olla etäällä. Pelkään tuntea hylkäämistä ja erillisyyttä, jota joudun kohtaamaan heidän kanssaan. En tiedä, kuinka olisin heidän kanssaan. Tätä tulee nyt monesta suunnasta.

Olen neuvoton, kun välillemme tulee etäisyyttä. Minulla ei ole mallia siitä, kuinka tällaisissa tilanteissa ollaan. Olen ollut liian takertuva enkä ole oppinut tervettä etäisyyttä. Minulla ei ole luottamusta siitä, että kaikki on hyvin etäisyydestä huolimatta. Huomioni menee liikaa pelkoon, että minut hylätään.

Tiedän, että minua kasvatetaan itsenäisyyteen tässäkin asiassa. Sitä minä haluan. Olisi mahtavaa, että pystyn elämään omaa elämää parisuhteessa enkä vain halua pitää toista kontrollissa olemalla lähellä. Tämä vain on minulle uutta ja nostaa vanhoja tunteita pintaan käskiteltäväksi.

Olen silti kiitollinen, että elämä tarjoaa minulle mahdollisuutta ehetyä tässä asiassa ja minun on mahdollisuus oppia sellainen etäisyys ja parisuhde kuin haluan, kaipaan ja tarvitsen. Ihana, että uskallan nähdä näitä ja työstää, koska se vie minua kohti unelmaa. Jos takerrun ensimmäiseen mieheen, olen väärillä raiteilla. Nyt nämä miehet antavat minulle mahdollisuuden kasvuun.

Tunnetyöskentelyn oivalluksia

Tunteet ovat tulleet elämääni näkyväksi osaksi. Edelleen niitä toisinaan pidättelen, mutta ne ovat alkaneet virrata, mikä tuntuu mahtavalta. Välillä jään johonkin tunteeseen kiinni, mutta nyt päivän aikana voi olla monen monta tunnetta. Toisinaan ne pyyhkiytyvät ilman suurempaa huomiota pois, mutta joskus se vaatii sille tilan antamista ja niiden vahvaa tuntemista.

Tunteisiin samaistuminen on ollut minulle iso juttu etenkin nyt, kun olen alkanut opetella niiden kanssa elämistä. Minä en kuitenkaan ole ne tunteet, vaan ne ovat osa minua. Seuraavaksi aion opetella niiden seuraamista sen sijaan, että kokisin olevani se tunne. Olen sitä jossakin määrin tehnyt, mutta yleensä olen kokenut olevani tunne. 

Tunnetyöskentelyn myötä ole oppinut myös sen, että tunne on tuntunut välillä vievän minua kovastikin ja tunnen suurta turvattomuutta ja muiden ohjaksissa olemista. Kun tunne menee ohi, tuntuu siltä, että ei olekaan mitään hätää. Minä olen se, joka päättää omasta elämästäni. Tuntuu niin ihanalta löytää itsestäni näitä puolia ja oppia elämään niiden kanssa. Ne eivät tule poistumaan minusta, joten haluan tutustua niihin ja kulkea niiden kanssa.

Hyväksyn, etten ole vielä toipunut erosta

Tänään on hyvä päivä kohdata, kuinka kipeää ero edelleen tekee. Olen aiemmin kuvitellut, että olen siitä toipunut ihan ok. Toki kipeää se välillä tekee, mutta ajattelin olevani aikas selvillä vesillä. Luulin, että jotkut tilanteet, vaan on niitä, jotka nostavat surun pintaan. Havahdun siihen, että kiellän, kuinka kipeää se tekee edelleen.

En varsinaisesti halua palata menneisyyteen itseni vuoksi, koska se ei ollut rakkautta. Korkeintaan haluan hyvittää tekoni. Lasten takia myös haluaisin menneisyyteen, vaikka en tienkään sellaista perhettä heille haluaisi, mitä se oli. Haluaisin, ettei heidän tarvitse tuntea sitä kipua, mitä he nyt tuntevat. Se kipu nostaa minussa surua.

Koen tärkeäksi, että tiedostan asian ja myönnän tilanteen olevan nyt tämä. Minun ei tarvitse olla pidemmällä asian kanssa kuin olen. Mieli haluaa olla jo toipunut ja elämässä mennyt niin sanotusti eteenpäin. Olen kuitenkin oppinut, ettei asiat siten mene eteenpäin. Asiat on ensiksi kohdattava, jotta niitä ei sitten kanna koko elämäänsä mukana. Tuntuu helpottavalta, että minun ei tarvitse olla missään muualla kuin olen nyt. Saan surra surun ja olla tässä niin kauan kuin on tarve. En halua paeta, mutta en myöskään jäädä kiinni. Haluan asioiden virrata niin kuin ne haluavat virrata. Kiitollinen olo.

Arvottomuus ihmisten seurassa

Huonommuuden ja arvottomuuden tunteet nousevat nykyään usein pintaan ja etenkin uusien ihmisten kanssa. Koen olevani huonompi kuin joku toinen/muut, jos/kun minua ei huomata, minulla on paljon surua, käsittelemättömiä asioita elämässä, en osaa olla tientynlainen jne... nyt vasta olen alkanut saada kiinni siitä, mistä tässä kaikessa on kyse.

Todellisuudessa kukaan ei ole toista parempi, vaan me olemme kaikki yhtä arvokkaita. Toki on asioita, joissa toinen on huonompi tai parempi kuin minä, mutta pohjimmiltaan olemme samanarvoisia.

En ole aiemmin ymmärtänyt, että esim. sosiaalisissa tilanteissa, jossa joku puhuu toisen kanssa eikä minulla ole siihen keskusteluun mitään annettavaa, koen alemmuuden tunteita. En tiedä, kuinka siinä tilanteesta olisin toisten kanssa. Haluaisin paeta. En kelpaa. Minusta ei tykätä. Tällaisissa tilaiteissa minun on vaikea nousta takaisin omaan voimaani. Olen tuominnut itseni eikä enää ole syytä tehdä mitään. Aivan kuin hakisin vain hyväksyntää toisilta ihmisiltä eikä heillä olisi minulle mitään muuta annettavaa eikä minulla heille.

Ehkäpä ensi kerralla sanon, että minusta tuntuu tältä. Saan sanotettua ja teen samalla näkyväksi oman kokemukseni. Silloin siitä alkaa hävitä häpeä, kun ei ole enää syytä salata kokemusta. Etenkin jos sitä ei tuomita, silloin saan kokemuksen siitä, että on hyväksyttävää kokea näin.