Luottamuksen tuntua

Voimallisesti astelen kohti omaa voimaa. Minä jään monessa asiassa itseni varaan eikä ole ketään kehen tukeutua. Pysähdyn sen äärelle. Se tuntuu, mutta siihen voin jäädä tutkimaan. Minussa herää kaikenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia.

Surua herää siitä, että päästän vanhasta ja tutusta irti. Enää minulla ei ole niitä ihmisiä tukemassa, joihin olen tottunut. Kaipaan heitä kovasti, vaikka samalla tunnistan itsessäni voimaa ja ylpeyttä. Minä kykenen tähän ja kevyestikin. Minulla ei oikeastaan ole vaihtoehtoja, koska olen tehnyt sellaisia liikkeitä, että paluuta vanhaan ei ole.

Sisälläni tunnistan, että olen nyt valmis tähän. Tunnen kutkutusta siitä, mitä elämä mahtaakaan tuoda tullessaan. Tunnustelen luottamusta itseäni ja näiden asioiden kohdalla elämän kantamista. Olen luottavainen, että asiat alkavat muuttua ja minä selviän. En enää tarvitse muita ihmisiä täyttämään näitä tarpeita, vaan voin itse täyttää ne.

Elämässä alkaa olla monta asiaa, joissa olen melko itsenäinen tai ainakin pahin riippuvuus on jäänyt tai tällä hetkellä en sitä elämässäni vahvasti tunnista. Olen ylpeä itsestäni!

Oman pehmeyden ja lämmön äärellä

Elämääni on kuvannut "negatiivisten" asioiden äärellä oleminen. Minusta puskee kokoajan vahvemmin ja vahvemmin halu löytää voimani, iloni, onnellisuuteni ja rakkauteni.

Minun ei tarvitse enää elää kärsimyksessä ja uhrina, vaan voin olla tekijä. Voin vaikuttaa asioihin ja ottaa vastuun elämästäni. Minä voin olla onnellisuuteni lähde ja voin ottaa hyvää vastaan. Minä olen arvokas ja ansaitsen kaiken hyvän ilman mitään ehtoja. Minulla on lupa nauttia elämän kauneudesta. Voin tehdä ja ottaa hyvää vastaan vain itseni vuoksi. En näyttääkseni, että kykenen johonkin tai muuten vain esitelläkseni tai näyttääkseni paremmuutta ts. paeta omaa heikkouteni kohtaamista.

Kirjoittaessani tätä tunnustelen, mihin sävyyn kirjoitan tätä. Aiemmin samat asiat ovat tulleet oikeutuksesta ja vihasta, vaillejäämisen tuskasta, mutta nyt nämä tulevat pehmeämmästä lähteestä: lempeydestä, myötätunnosta ja rakkaudesta käsin. Minun ei tarvitse puskea mitään, vaan minä vain hyväksyn asian ja otan vastaan. Tuntuu koskettavalta, että tällainen lempeys ja lämpö ovat alkaneet saada minussa tilaa. Se on merkityksellistä minulle. Asiat voivat tulla helpostikin minulle ja ovat tulleetkin, kun olen toivonut, päästänyt irti toiveesta ja luottanut.

Lämmön, ymmärryksen ja myötätunnon löytymistä

Taas palaan saman asian äärelle: yksinäisyyden, turvattomuuden ja hylkäämisen pelon pariin. En ole saanut varsinaisesti mitään uutta tietoa, vaan olen ennemminkin pyörinyt vanhojen ja tuttujen asioiden äärellä. Olen pohtinut suhteitani lapsuudessa ja siellä nimenomaan näkyy se, kuinka yksin olen jäänyt ja miten se on vaikuttanut minuun.

Vaikka en mitään uutta ja mullistavaa ole oivaltanut, niin jokin myötätunto ja armollisuus itseäni kohtaan tuntuu. En ole vihainen ja katkera, vaan ennemminkin tunnen ymmärrystä ja lämpöä itseäni kohtaan. Ei ole ihme, että koen turvattomuutta ja kaipaan hyväksyntää.

Minulla ei ole kokemusta siitä, että minua varten on joku ja minut hyväksyttäisiin. Kaipaan sitä kokemusta. Olen myös tottunut elämään turvattomuudessa. Tottumuksesta huolimatta se ei ole luottamista elämään ja sen kantamiseen. Se on jatkuvaa pelossa elämistä, ettei minua hyväksytä ja olen huono yksin. En ole sisäistänyt, että kaikki se löytyy minusta eikä sitä tarvitse etsiä ulkoapäin. Nyt on sen aika.

Vanhempani ovat kasvattaneet minua parhaalla mahdollisella tavalla. Ikävä kyllä se ei ole vastannut tarpeisiini ja on tehnyt minuun syviä haavoja. Vihaan ja katkeruuteen kiinnijääminen ei auta ketään, mutta lempeydellä ja rakkaudella voin löytää itsestäni tuen ja turva. Silloin ei tarvitse enää pelätä joutuvani hylätyksi, jääväni yksi tai kokea jatkuvaa turvattomuutta.

Olen valmis antamaan anteeksi vanhemmilleni ja korvaamaan vihan ja katkeruuden sekä surun myötätunnolla ja rakkaudella itseäni kohtaan. Annan itselleni luvan löytää kaiken tarvittavan itsestäni.

Yön kiukut

Kello on paljon eikä uni tule. Tunnistan kuinka minussa alkaa nousta v*****sta. Miks helvetissä mulle on niin vaikeaa sallia hyvä? Miks en p****** voi vaan unen antaa tulla? Miks h********* vastustan kaikkea? Mistä v****** tässä kaikesta on kyse? En ymmärrä enkä jaksa tätä p*****!!!

Tunnistan kehossani hyvin syvällä olevaa jännitystä. Kuulen myös kiukkua erästä ihmistä kohtaan ja erityisesti hänen onnellisuuttaan kohtaan, joka ei minusta tunnu aidolta. Miksi en voi sallia itselleni hyvää, koska muillakin joilla menee vielä huonommin kuin minulla on sitä? Miksi tuntuu kuin jäätyisin hyvän edessä? 

En jaksa enää elää uhrin roolissa ja nähdä elämässä vain vastoinkäymisiä ja negatiivisuuksia. Olisin jo valmis elämään onnellisena. Kiitos!

Irtipäästämistä odotuksista saada muilta apua

Monen päivän ajan olen kohdannut elämässä yksin selviämistä. Sitä ettei kukaan ole ollut minua varten. Huomaan kuinka sain jokin sidoksen katkaistua, etten ollut kenenkään yhteydessä, vaan otin kaiken vastaan. Kohtasin tunteeni ja ajatukseni enkä paennut niitä. Ymmärsin etten voi odottaa muilta ihmisiltä apua. He auttavat, jos voivat ja haluavat. Toki voin apua pyytää, mutta heidän ei tarvitse auttaa.

Käytyäni tätä prosessia läpi minulle alkoi valjeta uudella tavalla odotukseni muita ihmisiä kohtaan. Se avasi minulle, kuinka toimia tässä tilanteessa. Päästän näistä ihmisistä irti, koska olen heiltä odottanut pääosin tukea ja kannattelua. Välimme eivät katkea, mutta luultavasti yhteydenpito vähenee ja etsii uomaansa. Huomaan oloni keventyneet, kun en enää vahvasti toivo kyseisiltä ihmisiltä mitään. Jos tarvitsen apua, minun on etsittävä omat paikkani. Tämä tuntuu vaikealta, vaikka samalla kevyeltä, koska en ole enää sidoksissa tiettyihin ihmisiin. Pettymystä toki joudun kohtaamaan, mutta sekin tuntuu helpommalta kuin roikkuminen epärealistisissa odotuksissa. 

Mielenkiinnolla jään odottamaan millaiseksi nämä ihmissuhteet muodostuvat ja miten elämäni tältä osin muotoutuu. Yleensä elämä on antanut palautetta ja mukavan "palkinnon" siitä työstä, jota olen tehnyt. Tulee palkintoa tai ei, olen kiitollinen tästä. Taas olen lähempänä itseäni ja hitusen enemmän omassa voimassani. Mitä luultavimmin tämä prosessi auttaa minua selkiyttämään myös sitä, koska seisoa omilla jaloillani ja koska tukeutua muihin. Se on ollut minulle haastavaa. Tämä prosessi auttoi katkaisemaan vetoa odottaa muilta apua, sellaista selittämättömän vahvaa. 

Omistan yksinäisyyden kipuni

Haluan omistaa tämän kivun. En jaksa enää käydä tätä kipua läpi. Yksinäisyyden tuskaa ja kaipuuta tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi. Tulla hyväksytyksi juuri tällaisena kuin olen. Kokea, että joku on minua varten. Nämä tuskat tulevat pintaan niin monessa tilanteessa elämässäni, että olen asian kanssa kasvokkain erittäin usein. Tiedän, että minussa on nämä kaikki, mutta miksi en näe niitä itsessäni. Olisin vihdoinkin valmis sille. En halua enää etsiä näitä asioita muista ja ennen kaikkea tällä hetkellä miehistä. Haluan hyväksyä nämä tarpeeni ja kääntää toiveet ja katseet itseeni päin.

Haluan edelleen miehen kulkemaan rinnalle ja toki nämä ovat tärkeitä ominaisuuksia myös miehiltä, mutta en halua etsiä niitä heiltä, vaan itsestäni ensisijaisesti. Please! Olen ollut näiden asioiden äärellä niin paljon ja mielestäni oppinut läksyni etsiä niitä itsestäni. Antaudun! Näytä elämä, että läksyni on opittu ja elämääni tulee samanlaisia ihmisiä ja saan luotua yhteyttä ihmisiin. Olen valmis näyttämään sisimpäni, olemaan haavoittuvainen ja auki. Olen valmis näkemään vahvuuteni, heikkouteni ja hyväksymään itseni kuin myös olemaam itseäni varten ja rakastamaan itseni. En sulje silmiä ja korvia itseltäni.

Uuden toivottaminen tervetulleeksi elämääni

Päätin tänään päästää vapauteen itselleni isoja asioita ja toivottaa uusia asioita tervetulleeksi elämääni. On aika antaa hyvän virrata elämääni ja tuntea se täysillä. Havahduin siihen, että näen aina asiat kivun ja kärsimyksen kautta. Voin valita, kuinka suhtaudun asioihin. Nyt on aika antaa asioiden ilmentyä ilon ja rakkauden kautta ja nauttia siitä, mitä sillä hetkellä on. On aika antautua ja luottaa elämään. Uskaltaa paljastaa itsensä täysin ja ottaa riski, mihin se johtaa. Oppia olemaan omien epämukavien asioiden kanssa ja näyttää ne myös muille.

Olen valmis antautumaan täysillä ihmissuhteisiin oli sitten kyse ystävyyssuhteesta tai parisuhteesta. Näyttää se kuka olen ja nauttia niistä täysillä. Haluan antautua tuntemaan, mitä tunnen. Nähdä, mitä kaikkea suhteista voi syntyä ja päästä yhteyteen toisen kanssa. Miesten kanssa olen valmis olemaan paljaana ja aito minä. Tutkailla omaa seksuaalisuuttani.

Tervetuloa iloa, hauskuus, rakkaus, läsnäolo, antautuminen, ja luottamus elämään. Olen valmis olemaan paljaana, aitona itsenäni.

Kaipuu saada miehiltä hyväksyntää

Viime päivinä olen kohdannut yksinäisyyden kipuja ja nimenomaan miesten kautta. Toivoisin kovasti elämääni miestä. Olen tavannut kivoja miehiä, mutta ne eivät sytytä minua. Siitä huolimatta huomaan lähes pakonomaista vetoa heidän suuntaan. En osaa päästää heistä irti joko fyysisesti tai sitten ajatuksen tasolla. Jokin minua pelottaa. Pärjään yksin, mutta irtipäästämiseen liittyy jotakin merkityksellistä. Miksi haluan pitää kiinni miehestä, jonka kanssa en parisuhdetta edes näe? Koenko itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi? Arvottomaksi? Näitäkin, mutta miksi juuri irtipäästämisen hetki on vaikea? Kokemus hylätyksi tulemisestako tekee liian kipeää?

Miesten kautta saan peilata sitä, miten kaipaankaan yhteyttä ja rakkautta. Huomaan kaipuuta myös tulla nähdyksi ja kuulluksi ja ennen kaikkea tulla hyväksytyksi heidän taholta. Tässä hyväksytyksi tulemisessa on jotakin olennaista. En tarvitse kenenkään hyväksyntää, mutta sisäinen pikkutyttö haluaa näköjään isänsä huomiota. Hän ei pysty päästämään irti miehistä, koska hän joutuu kohtaamaan taas sen saman kokemuksen, ettei saanut haluamaansa ja tarvitsemaansa. Vieläkään ei löytynyt täydellistä miestä, joka täyttäisi kriteerini. Kaipuu on ylipäänsä olla miesten kanssa edes ystävä. Sellaisia minulla ei ole.

Vaikka tässä on minun kipeä pisteeni, niin ymmärryksen kautta olen pystynyt antamaan tilaa kaipuulleni enkä ole toiminut impulsiivisesti. Olen pysähtynyt kuuntelemaan kaipuutani sen sijaan että olisin hakeutunut miesten seuraan. Se ei ole ollut helppoa, kun sisimpäni haluaa yhteyteen ja lähelle toista, mutta pysähtyminen on lisännyt ymmärrystäni. Ymmärrän sitä kautta, mitä työstettävää minulla vielä onkaan.

Turtana menneisyyden kipuihin ku

Tällä hetkellä koen epäonnistumista ja elämän olevan vain yhtä vastoinkäymistä. Onneksi kyse ei ole isoista asioista, jos ei äitiyteen liittyviä asioita lasketa, mutta määrällisesti niitä on ollut paljon. Minulla on ollut positiivisia ajatuksia kesälle, mutta asiat eivät todellakaan ole mennyt odotusten mukaan. Olen pettynyt, että elämä nosti eteen ison määrän menneisyyden kipuja eikä hyvää oloa ja iloa.

Olen kokenut hylkäämistä, yksinjäämistä ja ulkopuolisuutta. Kiukkua ettei minua ja minun tarpeitani nähdä ollenkaan. Neuvottomuutta ja kiukkua, etten ole osannut tuoda tarpeitani esille. Hämmennystä, että joihinkin asioihin, joita olen uskaltanut kohdata, minua ei ymmärretä. Kiukkua, että nämä ovat evääni ja lapseni saavat tuntea armottomasti pahan oloni.

Tällä hetkellä vain kyllästyttää kaikki vastavirrat. Kyllästyttää, että en näe elämässä juurikaan hyviä asioita muutaman viikon ajalta. Kyllästyttää jatkuva kiukkuilu ja kakaramainen käytös. Kyllästyttää, kun en osaa päästää irti menneisyyden kipukohdista, vaan haluan olla uhri. Hemmetti, haluan jo jatkaa elämää. En jaksa enää syytellä vanhempiani ja pitää kiinni menneisyyden vääryyksistä. Haluan jo elää omaa elämää. Haluan jo hyviä asioita enkä kiukkuilla ikivanhoista asioista. Haluan olla rohkea tuomaan tarpeeni esille ja pitää niistä huolta. Haluan heittää hemmettiin tämän kaiken. En vaan enää jaksa oikeasti.

Jos jään kiinni uhrin rooliin, minulla ei ole tilaa itselleni ja omille tarpeilleni. Ne eivät sovi samaan rooliin. Uhri ei ota vastuuta toisin kuin omista tarpeista huolehtiva. En jaksa enää syytellä muita, koska se ei auta minua eikä vie minua eteenpäin. Olen oikeasti valmis vastuunkantajaksi. Kuuleeko kaikki? Olen valmis hyväkymään menneisyyden osaksi minua ja ottamaan vastuun itsestäni, lapsista ja elämästäni.

Iso muutos tulkoon tämän myötä elämääni. Haluan kuulla tarpeeni ja olla itselleni ja tarpeilleni lojaali enkä hylkää itseäni. Olen valmis katsomaan peiliin ja päästämään irti uhrin roolista, koska olen valmis ottamaan vastuun elämästäni. Käännän huomion sisäänpäin, jos koen vastoinkäymisiä, koska muita en voi muuttaa, mutta itseäni voin.