Irtipäästämistä odotuksista saada muilta apua

Monen päivän ajan olen kohdannut elämässä yksin selviämistä. Sitä ettei kukaan ole ollut minua varten. Huomaan kuinka sain jokin sidoksen katkaistua, etten ollut kenenkään yhteydessä, vaan otin kaiken vastaan. Kohtasin tunteeni ja ajatukseni enkä paennut niitä. Ymmärsin etten voi odottaa muilta ihmisiltä apua. He auttavat, jos voivat ja haluavat. Toki voin apua pyytää, mutta heidän ei tarvitse auttaa.

Käytyäni tätä prosessia läpi minulle alkoi valjeta uudella tavalla odotukseni muita ihmisiä kohtaan. Se avasi minulle, kuinka toimia tässä tilanteessa. Päästän näistä ihmisistä irti, koska olen heiltä odottanut pääosin tukea ja kannattelua. Välimme eivät katkea, mutta luultavasti yhteydenpito vähenee ja etsii uomaansa. Huomaan oloni keventyneet, kun en enää vahvasti toivo kyseisiltä ihmisiltä mitään. Jos tarvitsen apua, minun on etsittävä omat paikkani. Tämä tuntuu vaikealta, vaikka samalla kevyeltä, koska en ole enää sidoksissa tiettyihin ihmisiin. Pettymystä toki joudun kohtaamaan, mutta sekin tuntuu helpommalta kuin roikkuminen epärealistisissa odotuksissa. 

Mielenkiinnolla jään odottamaan millaiseksi nämä ihmissuhteet muodostuvat ja miten elämäni tältä osin muotoutuu. Yleensä elämä on antanut palautetta ja mukavan "palkinnon" siitä työstä, jota olen tehnyt. Tulee palkintoa tai ei, olen kiitollinen tästä. Taas olen lähempänä itseäni ja hitusen enemmän omassa voimassani. Mitä luultavimmin tämä prosessi auttaa minua selkiyttämään myös sitä, koska seisoa omilla jaloillani ja koska tukeutua muihin. Se on ollut minulle haastavaa. Tämä prosessi auttoi katkaisemaan vetoa odottaa muilta apua, sellaista selittämättömän vahvaa.