Rakkaudettomuudesta irtipäästäminen ja rakkaus pelottavat

Mua pelottaa aivan suunnattomasti. Hyvä, etten ole paniikissa. Kun pysähdyn itseni äärelle, tuntuu toisinaan paremmalta. Yhden pysähtymisen jälkeen olo oli hyvä, mutta sen jälkeen otetun puhelun aikana tunsin pelkoa. Yritin rauhoittua itseni äärelle taas, mutta se ei auttanut. Puristus ei hellittänyt.

Minulle alkoi valjeta, että pelkäsin päästää tästä ihmisestä irti. Tämä ihminen edustaa minulle rakkaudettomuutta, joten pelkäsin samalla päästää irti rakkaudettomasta elämästäni. Rauhoittelin kehoa kosketuksella ja kerroin sen olevan turvassa. Se auttoi. Onnistuin rentoutumaan. Kehoni rentoutui, kun ajattelin päästää irti rakkaudettomasta elämästäni. Rakkauden ottaminen elämään ei silti täysin onnistunut. Se pelotti minua. Keho jännittyi.

Olen saanut nyt paljon merkkejä siitä, että rakkaus on ihan juuri sydämessäni. Se ei ole kaukana. Haluan sen elämääni, mutta pelko pidättele vielä. Olen silloin mukavuusalueeni ulkopuolella, joten etenen maltillisesti.

Olen ymmärtänyt sairaudenpelon olevan yhteydessä rakkauteen. Jos rakastan itseäni ja elämä olisi rakkaudellista, pelolle tuskin olisi sijaa elämässäni. Pelko yrittää pitää minut poissa rakkaudesta. Se yrittää suojella minua pelottavalta rakkaudelta. Minä pysähdyn pelon äärelle, koska rakkaus on suurempi kuin mikään pelko. Olen päättänyt voittaa pelkoni ja ottaa rakkauden osaksi jokapäiväistä elämääni.

Muutoksen tuulet

Elämäni kaipaa tällä hetkellä muutosta. On sellainen olo, että jostakin on luovuttava. Päätin, että nyt elämä saa uuden suunnan. Menen kohti hyviä asioita ja haen niitä elämääni. Luovun sellaisista asioita, jotka eivät palvele minua enää. Jos vähääkään tuntuu, ettei jokin asia ole minua varten, päästän siitä irti.

Aiemmin minulle oli tosi vaikeaa hakea apua. Sitten aloin hakea joka paikasta apua, jossa saattoi vähänkään olla minulle jotakin annettavaa. Olen käynyt monessa eri paikassa, mutta ne eivät enää anna minulle mitään. Nyt luovun kaikesta niistä, koska ne ovat palvelleet sen, mitä minä niistä voin tähän tilanteeseen saada.

Olen valmis luopumaan myös sairaanviitasta. Koska en ole kokenut hyvän kuuluvan elämääni, pidän kiinni ikävistä asioista. Minulla on omat kremppani, mutta koen, etten niitä enää tarvitse. Minä ansaitsen terveyden :) Kiitos vaivoilleni, mutta nyt minun on aika jatkaa matkaa terveenä.

Minusta tuntuu, että minun on annettava tila jollekin muulle. Sellaisille asioille, jotka ovat puhtaasti nautintoa, iloa ja rakkautta. On se sitten liikkumista, ystävien tapaamista, meditointia, hemmottelua, harrastus... Tuntuu ihanalta, että minun elämäni kuuluu vaikeiden asioiden sijaan järjestää tilaa positiivisille asioille.

Vaikka asia kuulostaa varsin yksinkertaiselta ja kivalta haasteelta, minulle se tarkoittaa pelkojen kohtaamista. Minun on vaikea tunnistaa, mikä ravitsee minua, koska pelko ei anna minun nähdä todellisia tarpeitani. Nyt edessä on enää reikäinen sumuverho eli olen alkanut nähdä jo paremmin, mutta haasteensa siinä edelleen on.

Toisinaan näen, mikä ravitsee minua, mutta siihen ryhtyminen on vaikeaa. Käyn kierroksilla. Läsnäolo ja pysähtyminen ovat hyvinvointini kannalta tärkeitä asioita, mutta pakenen niitä. Pelkään sitä oloa, joka seuraa, kun kuuntelen itseäni. Haluan silti oppia sen taidon, vaikka step by step.

Valoa vastoinkäymisten keskellä

Välillä tuntuu, että itkeäkö vai nauraa. Elämä näyttää minulle kauneuttaan ja valoa parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka samalla pudottaa isoimman pommin, mitä tähän mennessä on elämässäni vastaan tullut. Kaikki suurimmat pelkoni tulevat vastaan eron jälkeen. Ajattelin, että vaikeudet alkaisivat helpottaa eron myötä, mutta se laukaisikin vyyhdin, johon en voinut vaikuttaa.

Voisin tuntea vihaa ja katkeroitua kokemuksistani, mutta vastoinkäymiset ovatkin kuorineet minusta jotakin hyvin kaunista. Olen löytänyt kiitollisuutta jokaisesta kokemuksesta. Näen sen valon, mitä niiden takana on. Samalla kokemukset ovat päästäneet lähemmäksi sisintäni. Olen siihen paremmin kosketuksessa, vaikka vielä huomaan kontrolloivani. Haluan näyttää sisimpäni muille, mutta en kykene siihen, koska se pelottaa minua.

Haluan näyttää olevani herkkä ja haavoittuvainen. Olen tunteellinen, mutta se puoli ei näy muille. Haluan tukea ihmisiä, mutta silloin minun herkkyys paljastuisi ja siksi olen mieluummin vellonut omissa ongelmissani. Tämäkin muuri on murtumassa, mikä vie minut taas askeleen kohti minuutta. Valoa on näkyvissä pimeydestä huolimatta.

Askelia kohti täyttymystä

Tiedän olevani taas suuren asian äärellä. Olen lähellä suurta täyttymystä. Olen ottanut loikkia kohti niitä ihania asioita, joita olen elämääni halunnut jo pitkään. Olen päässyt monen vaikean asian kanssa sinuiksi, mistä olen tosi kiitollinen. Nyt olen kuitenkin positiivisen asian äärellä.

Olen yhteyden ja rakkauden, yhteenkuuluvuuden ja täyttymyksen äärellä. Olen ilossa, rauhassa ja hyvinvoinnissa. Näen valoa, uskoa ja lämpöä kaikkien vaikeuksien keskellä. Olen tyyneydessä itseni kanssa. Olen vain, olen minä.

Näen kultaista valoa ja lahjoja. Minulle annetaan jotakin pehmeää, puhdistavaa, iloa ja mielihyvää. Näen myös rakkautta ja intohimoa. Minä olen valmis tälle kaikelle. Ansaitsen kaiken tuon. Sitä olen pyytänyt ja sitä olen odottanut. Teen kaikkeni, että saan sen. Tiedän, että nyt on enää pienestä kiinni. En malta odottaa. Nämä pienet askeleet ovat olleet jo huikeita. Mitä ihanaa minulle onkaan luvassa? Elämä näytä se puoli minulle. Kiitollisena odotan <3

Vastoinkäymisten oppiläksyni

Olen kyllästynyt elämän vastoinkäymisiin. Minulle riittäisi hetkeksi nämä vastoinkäymiset. Mikään ei tunnu helpottavan oloa, vaan henkisesti olo on yhtä kurja teinpä mitä hyvänsä. Pysähdyin tähän hetkeen.

Jos mikään ei auta minua, mitä sitten voin tehdä. Hyväksyä tilanteen. Tilanne on nyt tämä eikä minulla ole kovin paljon vaikutusvaltaa näihin asioihin. On vaan mentävä elämän virrassa, koska en voi kontrolloida asioita. Elämä helpottuu, kun on sen aika. Onneksi siihen pystyn luottamaan, ettei tämä ikuisuuksia jatku. Olen vain henkisesti poikki ja siksi haluan tämän jo loppuvan ennen kuin voimani ehtyvät ja minä romahdan. Haluaisin suojella itseäni.

Tilanteen hyväksymisen lisäksi voin hyväksyä myös tunteeni ja ajatukseni, etten enää jaksa tätä ja minusta tilanne tuntuu pahalta. Sen minä osaankin, mutta menen herkästi tunteen mukaan ja jään siihen kiinni. Onhan minulla oikeus tunteisiini ja ajatuksiini, mutta eihän hyväksymisellä sitä tarkoiteta. Haluan hyväksyä ajatukseni ja tunteeni ja sitten päästää irti niistä. Minun ei tarvitse olla hampaat irvessä kiukun vallassa, vaan voin antaa muille asioille tilaa. Tässä vaikeassa hetkessä on myös hyviä hetkiä. Haluan antaa niille myös mahdollisuuden.

Minun suuri oppiläksyni on hyväksyä vaikeat tunteet, päästää niistä irti ja antaa elämän muillekin asioille ja tunteille tila. Minä ansaitsen hyvää myös vastoinkäymisten yhteydessä. Koko elämän skaala on minua varten. Nyt olo on kiitollinen! Tätä minulle näillä vastoinkäymisillä on yritetty opettaa. Ota rakas ota kaikki hyvä vastaan! Sitä on sinulle tarjolla paljon. Kiitos! Minä otan (mutta saatan tarvita siihen apua. Olen valmis opettelemaan) <3

Sairaudenpelon voittaminen

Olen eroni jälkeen ollut pelkojeni äärellä monin eri tavoin. Olen pohtinut, koska elämäni tuo terveyteen liittyvät asiat käsittelyyn. No nyt. Olen aina pelännyt sairauksia, koska lapsuudessani jouduin kohtaamaan niitä lähipiirin vuoksi paljon. Turvattomana lapsena sairaalaympäristö, tuen puute ja epätietoisuus läheiseni olosta saivat minut pelkäämään sairaaloita, sairaita ihmisiä ja sairauksia. Minut jätettiin yksin pelkojeni kanssa.

Rohkaistuin kohtaamaan asian menemällä pieneen toimenpiteeseen. Olin ylpeä, että uskalsin kohdata "vapaaehtoisesti" traumani. Ikävä kyllä jokin päätti, ettei se riitä. Toimenpiteestä parantuminen on ollut kivinen tie. Koin olevani voitonpuolella, kunnes aloin kärsiä kovista kivuista. Kivut eivät liittyneet toimenpiteeseen. Oli pakko mennä lääkäriin tarkistamaan tilanne. Sieltä tuli lähete sairaalaan. Olin yllättävän tyyni kaikesta huolimatta. Koin rauhaa, vaikka pelko oli myös leikkaukseen joutumisesta. Tiesin selviäväni. Ensimmäistä kertaa elämässä olin näin tyyni pelkoni äärellä.

Jouduin osastolle, mutta en pelännyt. Minulla oli rauha. Tuntui hassulta, että olin välillä jopa onnellinen ja kiitollinen. Mielessäni pyöri tuntemusten aikana, että enhän vedä näitä tapahtumia lisää puoleeni, vaikka koen myös nautintoa. Nautintoa pelon keskellä ja sen kohtaamisesta.

Nautin olostani, joka seuraa pelkojen kohtaamisesta. Vau mikä mielenrauha minut yleensä lopulta valtaa. Minä pystyn! Minä selviän! Minussa on voimaa, jota en tiennyt olevan enkä uskonut minusta löytyvän. Tunne on huikea ja kiitollinen. Tätäkö se parhaimmillaan voi olla? Pelon kanssa voi elää.