Halu olla lasten turva

 Kipuilen lasteni asioita. Koen, etten ole pystynyt olemaan lapsille turva. En ole itse saanut kokemusta siitä, että minulle joku olisi turva lapsena tai myöhemminkään. Minulla ei ole ollut, mistä ammentaa lapsille. Turvattomuus näkyy iltaisin. He kaipaavat huomiota, mutta ilmaisevat tavalla, josta provosoidun. Enenevässä määrin olen pystynyt näkemään asioiden läpi, mutta vielä minulla ei ole riittävästi kokemusta onnistumisista. 

Lapset olisivat tänään kaivanneet minulta tukea, mutta minä laitoin huonosta käytöksestä seuraamuksia en yhtä tai kahta, vaan useita. Ne olivat seurausta eri asioista, mutta ei niillä ollut mitään vaikutusta eli sinällään turhia. Yksi lapsista olisi halunnut soittaa isälleen ja ilmeisesti kertoa, mitä tapahtuu. Ajattelin tällä kertaa kokeilla sitä, että me selviämme keskenämme eikä me tarvita tähän muita. Hänen kohdallaan asiat menivät kivasti.

Tunsin syyllisyyttä siitä, miten asiat menivät yrityisesti nuorimman kohdalla. Päätin istahtaa asian äärelle. Tunsin kaipaavani tukea. Kaipasin, että joku auttaisi minua, miten ratkaisen jatkossa asian. Kaipasin tukea myös omalle olemiselleni. Sille syyllisyydelle, jota koin. Jonkun joka ottaisi syliin ja lohduttaisi minua, joka toivon lapsille parasta ja koin epäonnistuneen. Vähintä mitä olisin kaivannut, että joku olisi sanonut, että teit aivan oikein. Laitoit oikeista asioista seuraamukset ja annoit lapsille sen, mitä he kaipasivat. Sinällään ensimmäiseen olisin jotain tukea voinut saada, mutta jälkimmäiseen en. En onnistunut antamaan lasten tunteille tilaa. Siinä koen epäonnistuneeni niin kuin niin monesti aiemminkin. Haluaisin voida olla lapsilleni turva. 

Se mitä tästä opin, on yrittää olla itselle armollinen. Tähän minun evääni riittivät. Olisin halunnut antaa enemmän, mutta en vielä kyennyt. Voin kuitenkin opetella ja askel kerrallaan muuttaa sitä. Voin olla itselleni se tuki, jota minulla ei muualla ole. Se tuntuu kurjalta, mutta mahdolliselta. Tunnen pienen lempeyden kipinä sisälläni. 

Kateus toisten onnesta

 Edelliseen postaukseen ja aiempiin ajatuksiin liittyen minulla nousee kateus. Tunnen kateutta herkästi, jos muut ihmiset saavat hyvää. Tänään hyvä ystäväni kertoi huipusta viikonlopusta. Tunsin kateutta. Mietin, että miksi. Aihetta tänään pohtiessa tajusin, että minä en uskalla ottaa hyviä asioita vastaan ja tuntea kiitollisuutta, iloa, rakkautta ja onnellisuutta niin kuin ne tunnen. Järjellä tiedän nauttivani jostakin, mutta en elä sitä täysillä. En koe asioita ollenkaan tai niin vahvasti kuin voisin. Koska en nauti elämästä niin kuin voisin, minun on vaikea sallia sitä muille. Tunnen kateutta, että he saavat jotakin, jota minä jään ilman.

Kuinka voisin sallia enemmän hyvää itselleni ja tuntea sen niin kuin tunnen? Tähän minulla ei ole suoraa vastausta. Koen erityisen tärkeäksi tuntea se hyvä. Sillä tavalla uskon olevan helpompi sallia hyvää. Kuinka hyvä tunteminen olisi mahdollista? Kaipaan turvaa ja uskoa, että toinen haluaa minulle hyvää. Näitä en vielä löydä sisältä sillä tavalla kuin niitä olisi hyvä löytää, joten minun olisi tärkeää pyytää niitä ulkoapäin. 

Turvattomuutta ja kaipuuta tuelle

 Olen matkalla jonnekin uuteen ja tuntemattomaan. Matkalla kohti hyvää. Silti se pelottaa ja ahdistaa. Onko minulla lupa mennä sinne? Miten muut kokevat, jos olen onnellinen? Enhän voi olla kateuden kohde. Samalla tunnistan, kuinka minun on mahdollista saavuttaa kaikki, mitä haluan tällä hetkellä.

Ajatellessani unelmiani välillä mieleeni nousee itseäni rankaisevia ja satuttavia ajatuksia. Tunnistan kaavan lapsuudesta ja tiedostan kohdan, kun se on alkanut. Olen jäänyt näiden asioiden kanssa yksin. Huomaan kuinka kaipaan tukea tälle matkalle. Olen aiemmin sanonut muille, jotka eivät ole tukeneet minua, että kaipaan tukea. Silti edelleen tuen kaipuu on vahva. Kaipuu olla turvassa omien unelmien kanssa ja matkalla sinne. Joku tärkeä ihminen sanoisi, ettei ole mitään hätää. Sinä rakas ja ihana sielu ansaitset kaiken sen, mistä olet uneksinut. Sinä olet turvassa siellä. Kaipaan tunnetta, että olen turvassa ja minua kannatellaan. Minua rakastetaan sellaisena kuin olen. 

Eläessäni unelmaelämää paljastan itsestäni paljon. Paljastan sen kuka olen ja mitä haluan ja mikä on minulle tärkeää. Koen olevani silloin erityisen haavoittuvainen. Jos niihin kohtiin isketään, niin kuin on joskus tehty, se satuttaa ja on saanut minut menemään pois itsestäni. Silti haluan sinne mennä. Olen valmis peloista ja turvattomuudesta huolimatta. Olen valmis. Olen valmis. Olen valmis. Minusta löytyy tarvittava turva ja aina voin sitä pyytää myös muualta. Haluan ottaa tuen myös vastaan. Tässä on jotain olennaista. Pyytää tukea ja ottaa sitä vastaan. Löytää se siten myös sisältä.