Haluan vain olla

Olen elämääni kyllästynyt. Kaipaan omaa elämää. En halua enää elää vain toisia varten. En vain tiedä tarkkaan, minne suuntaan mennä. En tiedä mitä tekisin asian eteen. Kaipaan, että saan vain olla. Voisiko ratkaisu löytyä sieltä? Onko nyt kyse siitä, että omalla ajalla saisin tilaa omille ajatuksilleni ja asiat selkiytyisivät? Ehkäpä. Yritän parhaani, että saisin aikaa itselleni. Lapsiperheellisenä ajan järjestäminen ei vain ole niin yksinkertaista. Olisin mielelläni yksin kotona, jotta saisin itkeä rauhassa, jos itkettää. Se vain on vielä vaikeampaa järjestää.

Tärisen,  kun ajattelen tätä asiaa. Olen muutoksen edessä ja  luultavasti pelkään sitä. Tämän takia en löydä suuntaani, vaan olen täysin hukassa. Hukassa, hukassa, hukassa.

Uskon olevani nyt ison asian äärellä. En vain tiedä mikä se on. Liittyykö se työhön? Hyvinkin mahdollista, koska painin sen asian kanssa taas. Pelkään, että olen menossa kauaksi nykyisestä työstä ja siksi pelkään kovasti ja vastustan kaikkea. Pitäisi osata antaa mennä, mutta miten sen teen? En haluaisi heittää kaikkea hukkaan. Järki sanoo, ettei asia niin ole. Se ei vain riitä. Pitäisi uskaltaa antaa asioiden tulla pintaa, mutta keho estelee ja mielikin toisinaan.

Haluaisin olla itselleni armollinen, mutta tässä tuskassa se on vaikeaa. Haluan päästä tästä pois ja siksi vaadin itseltäni paljon. Kipu kuuluu elämään,  mutta en nyt sitä jaksaisi. En jaksa mitään. Haluan vain olla.

Toisen mielen pahoittaminen ja syyllisyyden kohtaaminen

Eilisistä pohdinnoista nousi uusia ajatuksia. En halua pahoittaa toisten mieltä, koska joudun silloin kohtaamaan oman syyllisyyteni. Huomaan toisten pahan mielen herkästi, joten huomaan sen myös silloin, kun pahoitan toisen mielen. Vaikka en olisi toiminut väärin, tunnen syyllisyyttä siitä. Juuri itseni syyllistäminen ja syyllistyminen ovat olennaisessa osassa tilanteissa, joissa toinen pahoittaa mielensä.

Sama tilanne toistuu miehen kanssa. Minun on vaikea olla syyllistymättä, kun mies pahoittaa mielensä. Joskus on vain toimittava vastoin miehen toiveita, kun haluan kuunnella itseäni. Silloin on syyllisyys kohdattava.

Kohtaamalla syyllisyyteni heitän hyvästit turhalle syyllisyydelleni. Hyvästi tarpeeton syyllisyyteni! Et aja itseni kuuntelemista, vaan hankaloitat sitä. Minulla on oikeus hyvään etkä sinä sitä tule estämään. Luovun sinusta tilanteissa, jossa en sinua tarvitse. Olet aiemmin ollut tarpeellinen selvitäkseni elämässä. Kiitos tästä ajasta, jonka olet kanssani kulkenut. Tästä eteenpäin et ole tarpeellinen.

Itseni kuunteleminen ja toisen mielen pahoittaminen

Toiminnassani on tapahtunut muutosta. Toimin monessa asiassa toisin kuin aiemmin. En toimi vastoin toisia ihmisiä, mutta toimin siten, että saatan pahoittaa toisen mielen. Itse ainakin pahoittaisi, jos olisin toisen asemassa. En silti toimi väärin, vaan mieleni pahoittaminen johtuu siitä, että olen liian herkkä.

Positiivisesta muutoksesta huolimatta joudun kohtaamaan omia vaikeita fiiliksiä. Joudun kohtaamaan sen, kuinka mahdollisesti pahoitan toisen mielen. Joudun käymään läpi sitä, että toimimalla itseäni kuunnellen, voi joku loukkaantua. Sitä en ole halunnut, mutta en voi asettaa aina toisten tarpeita omien edelle. Olen ensisijassa vastuussa itsestäni ja niin ovat toisetkin itsestään.

Vaikea paikka minulle, mutta tämäkin tie on vain käytävä, jotta voisin paremmin ja paremmin. Tämä oivallus vie minua ja ihmissuhteita parempaan suuntaan. Minun ei tarvitse kokea vihaa enää ainakaan niin paljon kuin aiemmin, koska uskallan entistä enemmän toteuttaa itseäni. Otan vastuun itsestäni ja tunteistani.

Vaikeiden tunteiden kohtaamista leikkipuistossa

Tänään sain kiinni itseni pelon tunteesta ja häpeästä. Olin tilanteessa, jossa olen jutellut yhden äidin kanssa paljon. Lapsemme tulevat hyvin toimeen, me vanhemmat emme ole löytäneet yhteistä säveltä. Koen, etten pääse toisen ihmisen lähelle. Aina puhumme samoista asioista ja lähinnä hänen asioistaan, koska en koe hänen olevan kiinnostunut minusta. Voin olla kyseisen ihmisen kanssa tekemisissä, mutta lähinnä lasten kautta. Tapaamme lähinnä leikkipuistossa.

Nyt olen alkanut jutella toisen äidin kanssa ja meillä synkkaa hyvin. Olemme päässeet pintaa syvemmälle. Ehdotin tälle äidille kahvittelua ja hän oli innoissaan mukana. Samassa tilassa oli aiemmin mainitsemani äiti. Tunsin pahaa oloa, häpeää, jännitystä. En tiennyt, kuinka olisin ja kuinka kohtasin tämän äidin. Koin tekeväni väärin. Tiedän, etten toiminut väärin. Siksi jäinkin pohtimaan tunteitani.

Tilanne tuntui minusta pahalta, koska samaistua äitiin, jonka kanssa meillä ei synkkaa. Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa kuin kyseinen äiti. Minusta se tuntui silloin pahalta. En tiedä kuinka tämä äiti koki tilanteen, mutta minulle nousi samanlaiset tunteet kuin ennen hänen tilanteessaan olisin tuntenut, vaikka nyt olinkin toisessa roolissa. Minä tavallaan hylkäsin hänet. Minulle se on ollut katastrofi, joten tunteet ovat sen mukaiset.

Tuntui pahalta tehdä toiselle niin kuin tein, vaikka en toiminut vastoin itseäni. Minulla on oikeus toimia niin kuin toimin. Kukaan ei omista minua eikä toisia ihmisiä. Jos minulla ei yhden kanssa synkkaa, niin ei minun ole pakko olla hänen kanssaan ystävä. Silloin (ja muutenkin) voin jatkaa matkaa.

Äiti, jonka kanssa minulla ei synkkaa, on käynyt kotonamme. Olen päästänyt hänet lähemmäksi kuin monet muut. Siksi minun on vaikea kohdata kyseinen äiti, kun en hänestä halua ainakaan tällä hetkellä mitään. Koen olevani petturi, vaikka kaikista ei ystäviä tarvitsekaan tulla. Uskon, että tunne on molemminpuolinen. Näemme vain lastemme takia, mutta emme sano sitä ääneen. Siksi tilanne tuntuu kiusalliselta molemmista.

Vaikka tilanne herättää minussa ikäviä fiiliksiä, niin en silti aio toimia toisin. En koe, että minun tarvitsee huomioida toista ihmistä, jos haluan tutustua uusiin ihmisiin. Minun on kestettävä omat fiilikseni ja toivoa, etten heijasta toiseen ihmiseen sopimattomia tunteitani. Minun ei tarvitse kokea häpeää siitä, että haluan ystävystyä jonkun kanssa. Voin kohdata pystypäin myös äidin, jonka kanssa meillä ei synkkaa.

Avautuminen ja siitä selviytyminen

Vietimme iltaa kavereiden kanssa. Olin positiivisesti yllättyny illasta. Luultavasti aikaisempi ahdistava kokemus liittyi paljon minuun itseeni. Ahdistun siitä, etten tule nähdyksi ja kuulluksi. Olin pettynyt omaan käytökseen ja ennen kaikkea siihen, etten tee mitään muuttaakseni asioita. Toki muillakin oli osuutensa asiaan, mutta näen nyt entistä enemmän vastuuni. Näen kuinka oma toimintaani vaikuttaa kokonaisuudessaan tilanteeseen.

Olen tottunut ottamaan muita huomioon, mikä vaikeuttaa itseni näkyväksi tekemisen. Ajattelen liikaa muita. Nyt pystyin keskustelemaan vapautuneesti. En jännittänyt sanomisiani enkä sitä saako toinen suunvuoron. En ole vastuussa toisista, kunhan en itse ole äänessä kokoajan. 

Olen yllättynyt siitä, että kerroin omista ongelmistani ja he ottivat hyvin vastaan. Tunnelma oli rento. En silti odota suhteemme muuttuvan radikaalisti. Iloinen olen kuitenkin siitä, että avauduin. Päästin kyseiset ihmiset lähelleni ja selvisin siitä hyvin. Uskallan siis kertoa omista heikkouksistani ja se ei edes tuntunut pahalle. Ei minun ongelmani ole toisille niin iso asia kuin se minulle on. Minä itse teen siitä peikon. 

Kokemuksesta opin sen, että rohkeus kannattaa. Aina ei näin onnellisesti tule käymään,  mutta hyvät kokemukset auttavat selviytymään myös vastoinkäymisistä. Tällaisten kokemusten jälkeen uskalla taas ylittää itseni. 

Tervetuloa hyvät asiat elämääni!

Minulle hyvä asiat ovat vaikeita. Minun on vaikea sanoa, mitä haluan ja mistä pidän. Kuulumisia kysyttäessä kerron mielelläni ikävistä ja vaikeista asioista. Eihän minulla ole oikeutta onneen. En halua omalla ilolla pahoittaa toisten miltä. Minulle tulee herkästi paha mieli, kun toinen kertoo ihanista asioista. Tiedän miltä tuntuu kuulla hyvistä asioista, joten en halua toisille samaa.

Haluan heittää yllä kirjoittamani asiat romukoppaan. Teen sillä vain itselleni pahan olon. En tarvitse jatkuvaa pahaa oloa. Se ei vie minua eteenpäin.

Minulla on oikeus iloon, onnellisuuteen ja hyvään oloon. Saan nauttia elämästä, kun vielä voin. Saan näyttää sen ulospäin. Minulla on oikeus pyytää ihania asioita muilta. Minulla on oikeus oman onnellisuuden vuoksi pyytää apua. Minulla on oikeus asettaa omat tarpeeni toisten tarpeiden edelle.

Olen tavannut itselleni sopivan terapeutin. Minun oli vaikea olla häneen yhteydessä ja pyytää häntä terapeutiksi. Minua hävetti myöntää, että tämä ihminen kuuli minut. Minun oli vaikea myöntää,  että tuo ihminen voisi antaa minulle sitä mitä tarvitsin. Toki pelkäsin hylkäämistä myös, mutta ennen kaikkea pelkäsin myöntää,  että ansaitsen onnen ja hän voisi auttaa minua sillä tiellä.

Toinen asia elämässä,  jossa onnen ansaitseminen tuntuu vaikealta on seksi. En enää ajattele,  että vain toisen tarpeita on väliä. Silti tuntuu vaikealta ajatella, että ansaitsen hyvää. Minäkin saan nauttia. Minua hävettää myöntää, että haluan hyvää ja ansaitsen sen. Ajatuksen tasolla olen sujut, mutta kontrolli estää nauttimisen.

Onnellisuus ajattelu kiteytyy hyvin lapsiini. En aiemmin ymmärtänyt kiukkua lapsia kohtaan. Lapset ovat toivottuja, mutta en silti osannut nauttia heistä. Minulla ei ollut oikeutta siihen. Näin aina kaikki ikävät asia heihin liittyen. En pystynyt nauttimaan lapsista, koska en uskaltanut ja saanut. Elämä on onneksi mennyt eteenpäin ja olen mennyt oikeaan suuntaan. Saan rakastaa heitä, iloita heistä, tuntea ylpeyttä ja saan olla onnellinen heidän kanssaan.

Huh, miten isosta asiasta tässä on kyse. Oikeus onnellisuuteen vaikuttaa kaikkeen. Haluan luopua vielä tunnetasolla ajatuksesta, etten ansaitse onnea. Uskon sen vapauttavan minut monella tasolla. Eihän muutos voi olla vaikuttamatta siihen, että näen asiat aivan uudella tavalla ja minusta itsestäni tulee onnellisempi, kun en pidä negatiivisista tunteistani kiinni liiaksi. Minulla on hyvä olo jo siitä, että tiedän tunnetason käsittelyn olevan menossa. Nyt vain odottavan vapauttavaa itkua. Tervetuloa itku ja uusi minä! En malta odottaa sinua. Tiedän, että tulet, kun sen aika on. Nähdään pian!

Onnellisuutta kohti

Työstän parhaillani ajatuksia onnellisuudesta ja ennen kaikkea oikeutta tehdä valintoja oman onnellisuuden eteen.

Elämäni motivaationa on tähän mennessä toiminut toisten ihmisten hyvinvointi. Tärkeää on ollut toisten onni ja tyytyväisyys, poislukien mieheni. Olen alkanut ymmärtää, ettei sellainen motivoi minua enää. Se tuottaa vain ahdistusta.

Haluan elää elämääni niin, että olen onnellinen ja lähimmäiseni myös. Muista en voi kantaa vastuuta. En tietenkään halua toisille pahaa mieltä, mutta joudun pahoittamaan toisen mielen, jotta en toimi vastoin itseäni. Jos minulla on resursseja toisten tukemiseen, teen sen.

Olen alkanut tehdä asioita kuunnellen itseäni. Tuntuu pahalta, että en enää miellytä aina muita. Siitä huolimatta tuntuu hyvältä, etten aina toimi vastoin itseäni.

Eniten mietityttää se, että joudunko vaihtamaan ystäväpiirin. Joudunko hylkäämään entiset ystävät. He eivät enää palvele tarpeitani. Pahalta tuntuu, koska koen kohtelevani ihmisiä kertakäyttötavarana tällöin. Olen myös miettinyt, että näkisin heitä harvemmin. Antaisin näin tilaa uusille ihmissuhteille. Uusien ihmissuhteiden myötä näkisin vanhat ystävyyssuhteet luultavasti toisella tavalla. En kokisi huonommuutta, ahdistusta ja vihaa heidän kanssaan, vaan voisin luoda suhteen uudelleen. En enää olisi heistä riippuvaisia eikä minun tarvitsisi elää heitä varten. Olisihan minulla silloin sellaisia ihmissuhteita,  joita ansaitsen. Ehkä muutokseni ei palvelisi vanhassa ihmissuhteessa, mutta sitten elämä jatkuisi taas minulle suotuisammin.

Kateus ja kilpailuvietti

Päällimmäisenä viime päivistä on kateus. Tunnetta en aina tunnista suoraan, vaan jokin tilanne tuntuu kilpailutilanteelta, jossa koen hävinneeni. Tässä yhteydessä tunnistan olevani kateellinen.

Tuntuu pahalta, että suhtaudun ihmisiin kilpakumppaneina. En haluaisi sitä, mutta olen lähes koko elämäni niin toiminut. Aion opetella tavasta pois, koska se syö energiavarastojani. Aion silti tässä vaiheessa hyväksyä, että olen tällainen. 

Kilpailuviettini takana on tulla hyväksytyksi. Olen pyrkinyt aina parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Mieluiten olen paras. Huonoin en missään nimessä halua olla. Minun on vaikea elää sen ajatuksen kanssa, että olisin viimeinen jossakin. Minun on myös vaikea iloita aidosti usen puolesta. 

Se että joku onnistuu jossakin ei ole minulta pois, mutta silti koen toisen onnistumisesta kuultuani, olevani huono tai ainakin huonompi kuin juuri hyvin onnistunut ihminen. Voin pahoin, kun joku tekee sellaista, mistä itse nautin. Tunne tasolla haluisin pitää minulle mieleiset asiat itselläni. En voi ajatella, että toisillakin on oikeus nauttia samoista asioista. 

Kilpailuviettini ja kateus nousevat enemmän joidenkin ihmisten kanssa kuin toisten. Olen kateellinen ennen kaikkea sellaisille ihmisille, jotka ovat välinpitämättömiä minua kohtaan ja jotka eivät osaa iloita puolestani. Minun on vaikea toivoa heille hyvää. Heitä usein yhdistää myös samankaltaisuus minun kanssani. En salli itselleni hyvää, miten voisin sallia sitä itseni kaltaisille. Viimeinen havaitsemani yhteinen nimittäjä on epäaidot ihmiset. Tuntuu pahalta, että he onnistuisivat jossakin tai olisivat onnellisia, mutta minä en voisi olla.

Usein kun kateuden saa sanottua ääneen, se menettää merkityksensä. En silti aina voi sanoa toiselle,  että olen kateellinen sinulle. En erityisesti silloin, jos olemme harvemmin tekemisissä heidän kanssaan. En tiedä kuinka pääsisin sinuiksi tällaisten tilanteiden kanssa. En aio asiaa nyt enempää pohtia, koska tuskin vie minua eteenpäin. Jätän asian alitajunnan käsittelyyn.

Sisäiseen ääneen luottaminen

Ystävyyssuhteen katkaisemisen jälkeen olo on ollut pääosin seesteinen. Saatuani viimeisen viestin häneltä, oloni muuttui levottomaksi. Minulla oli kova tarve puhua. Kerroin miehelleni, että tuntuu pahalle, kun en saa mieheltäni vastakaikua. Mies totesi, että sanoipa hän mitä tahansa, ei se minua auttaisi. Sillä hetkellä ymmärsin, että kaipasin mieheltäni sellaista, mitä lapsuudessani en saanut. Olisin toivonut hänen lohduttavan ja sanovan, ettei ole mitään hätää. Kaipasin tukea. Tuskin sekään olisi auttanut, koska en löydä sitä tunnetta sisältäni. Oivalluksen tehtyäni oloni keveni. En enää odottanut mitään.

Oivalluksen ymmärtämisen jälkeen en enää miettinyt, teinkö oikein. Minun ei enää tarvinnut. Luotin omaan vaistooni ja oloni oli kevyt ja seesteinen. Tuntui kummalliselta luottaa omaan olooni. Mietin vain, että näinkö se meneekin. Tuntui hyvältä, mutta epätodelliselta. Tätä kaipaan lisää. Kaipaan sisäisen äänen kertovan, olenko oikeilla jäljillä.

Viimeinen päätös tässä ihmissuhteessa

Miten pää voikin mennä näin sekaisin yhdestä ihmisestä. Ystäväni soiton jälkeen olen pohtinut, mitä haluan meiltä. Kyselin hänen toiveitaan,  mutta saan ympäripyöreitä vastauksia. Ymmärrämme toisiamme eri tavalla kuin toinen tarkoittaa.

Ystäväni vetoaa vain tunteeseen, että näin pitää tehdä. Minulle ei aukea, mitä hän haluaa. En pysty määrittelemään, tuleeko ystävyydestä mitään. Olin käynyt luopumisprosessin ja nyt olen taas keskellä hämmentävää tilannetta.

Hetken pohdittuani minulle alkoi valjeta, että hänen toiveensa ystävyydestä kuuluvat terapiaan. Ystävyys voi olla syvää, mutta ei vain kasvuun keskittyvää. Ihmisellä voi olla tosi paha olla ja ystävät voivat auttaa, mutta tässä meni minun rajani.

Meillä tuntuu olevan erilaiset näkemykset ystävyydestä. Hän loukkaantui siitä, kun sanoi, etten halua sellaisia ystävyyssuhteita kuin hänellä on. Hänestä arvostelin hänen suhteitaan. Se ei ollut pointtini, vaan kertoa hänelle omista toiveistani. Hän ei sanonut omia toiveitaan ääneen, joten joudun tekemään päätökseni hänen puheiden perusteella.

Nyt oloni alkaa helpottaa. Olen oikeilla jäljillä. En tiedä olenko joutunut kannattelemaan omassa lapsuudessan vanhempiani, mutta en ole rajoja oppinut asettamaan. Nyt minulla ei ole enää vaihtoehtoja. Viimeinen rajani menee tässä. Tämän asian tämä suhde vielä pystyi tarjoamaan. Nyt jätän tämän asian taakseni.

Vaikeiden ihmissuhteiden nimeäminen

Minulle tulee usein uniin tietyt ihmiset. Joidenkin ihmisten seurassa minun on vaikea olla oma itseni ja koen itseni ahdistuneeksi. Mikä yhdistää näitä tilanteita ja ihmisiä? 

Ihmiset, jotka ovat itsekeskeisiä, heillä on tarve olla oikeassa ja kilpailevat paremmuudesta ihmissuhteissa, saavat minut epävarmaksi. He eivät ole minusta ja ystävyydestäni kiinnostunut minun tai ystävyyteni takia, vaan vain omien tarpeidensa tyydyttämiseen. Koen, etten tule nähdyksi ja kuulluksi heidän kanssaan. Heidän kanssaan voin pahoin enkä osaa olla oma itseni. 

Olen itse ollut kuvaileman kaltainen. Ei siis ihme, että olen vetänyt samanlaisia ihmisiä ympärilleni. Kun olen onnistunut nimeämään kurjan tunteen aiheuttaman tilanteen, valinnan tekeminen helpottuu. Minun ei enää tarvitse sellaisia ihmisiä ottaa lähelleni. He kuuluvat menneisyyteeni. Minun ei tarvitse enää valita itselleni ahdistusta. Voin satsata hyviin ja molemminpuolisiin ihmissuhteisiin. Näin pahoinvointi vähenee ja hyvinvointi lisääntyy, mikä varmaan heijastuu taas ihmissuhteisiin. Yksinkertaista, mutta aiemmin se ei ollut itsestäänselvyys. Se auttaa, että nyt minulla on lupa valita itselleni hyvää. Enää ei tarvitse ajatella muita. Nyt vain rohkeutta, niin ihmissuhteet muuttuvat siihen suuntaan, mitä ansaitsen ja toivon.

Uni työkavereiden tapaamisesta

Viime yönä näin unta, jossa minulle tuli riitaa vanhan työkaverin kanssa. Riidan syy ei minulle selvinnyt, mutta omasta mielestä en ollut toiminut väärin. Toinen työkaveri komppasi häntä. Minusta tuntui pahalta, että jäin ulkopuoliseksi. Pyysin tekoani anteeksi, vaikka en omasta mielestäni ollut tehnyt liiemmin väärin. Anteeksipyyntö provosoi häntä lisää. Päätin poistua paikalta. Tilanne oli ahdistava, koska olin kyseisen työkaverini luona ja hän vain halusi minulle pahaa. Hän oli vahingoniloinen, että toinen työkaveri asettui hänen puolelleen.

Kun etsin tavaroitani lähteäkseni, tuntui pahalta. Aivan kuin kämpän asukas olisi toivonut minulle pahaa. Tavaroiden etsiminen vei kauan. Kun pääsin pois asunnosta, olin lapsuuden ostoskäytävällä lähellä kotiani. Hetken kuluttua olin lentoasemalla matkalaukku levällään. Meinasin jättää aluksi tavarat lattialle. Sitten päätin kerätä espanjan kirjat matkalaukkuun. Niin teinkin. Mukanani oli myös vaatteita ja krääsää. Joitakin keräsin mukaani. Ihmisiä tuli katsomaan tavaroitani. He ottivat lastenvaatteet, jotka olisin mielelläni itse ottanut. Ajattelin, että he voivat ottaa ne, koska he luultavasti tarvitsevat niitä enemmän kuin minä, koska joutuvat kerjäämään.

Uneni entisistä työkavereista oli itselleni mielenkiintoinen. Olen jonkun ajan kuluttua näkemässä kyseisiä ihmisiä. Aiemmin viihdyin paremmin heidän seurassaan kuin nykyään. Viimeksi kun näin heitä, en voinut olla kyseisen ihmisen kanssa tekemisissä kuin hetken. Minun täytyi poistua paikalta ja juurikin unessa esiintynyt toinen työkaverini jäi hänen seuraansa.

Olen ahdistunut ennen kaikkea tämä yhden ihmisen kanssa. Olemme menossa hänen luokseen, kun näemme. Käsittelin unessa tulevaa ja mennyttä. Mieleeni nousee ajatus, että onko parempi jättää tapaaminen välistä. Koenko tilanteen enemmän kuluttavana kuin antavana? Luultavasti menen sinne vielä, mutta jatkossa tilanne voi olla toinen.

Kyseinen ihminen on hyvin itsekeskeinen. Haluan mennä katsomaan, kuinka se vaikuttaa minuun ja voinko ottaa asiaa puheeksi. Jos hän on yhtä hallitseva kuin aina ennenkin, enkä koe tehtäväkseni puuttua asiaan, sitten luultavasti yhteydenpito vähenee.

Unen ahdistavuus kertoi siitä, kuinka ahdistavaksi koen kyseisen ihmisen oikeassa elämässä. Lähteminen vastaavassa tilanteessa on oikein. Siihen minun on asennoiduttava myös tulevassa tapaamisessa.

Unessa lähdin lentokentälle. Se voisi merkitä muutoksen tarvetta tässä ystävyyssuhteessa. Karsin olennaisimmat tavarat eli uuteen elämääni en tarvitse mukaan kaikkea sitä, mitä olen tähän mennessä kantanut mukanani. Laukkuun otin vain tärkeimmät tavarat mukaan. Niin aion tehdä myös oikeassa elämässä.

Tuntuu kurjalta, että joudun mahdollisesti (aika todennäköisesti) luopumaan "ystävistä". Toisaalta yhteydenpito on nyt jo vähäistä, joten muutos ei olisi kovin suuri. Päätökseni vapauttaisi minua ajattelemasta, että ystäviä on. Todellisuudessa he ovat kuvitteellisia ystäviä, joten vapaudun etsimään todellisia ystäviä. Uusia ihmisiä on ympärillä paljon, joten mahdollisuus todellisiin ystävyyssuhteisiin on hyvä. Luopuminen ei tarkoita yhteyden katkeamista, vaan yhteydenpitoa ilman riippuvuutta, jos hyvältä tuntuu.

Muutokset kasvuprosessin myötä

Välillä tuntuu, että kasvuprosessi etenee hitaasti eikä kasvun merkkejä juurikaan näe. Olen aiemmin maininnut, että olen ilon ja onnellisuuden hetkiä kokenut jatkuvasti enemmän ja enemmän. Nyt olen huomannut edistymistä monissa muissakin asioissa.

Vaikeista asioista puhuminen on helpottunut, vaikka jännittyneisyyttä on usein havaittavissa. Jotkut asiat eivät silti tunnu enää tabuilta eivätkä tuota häpeää, kun puhun niistä. Muutos on iso minulle, koska aiemmin pelkäsin lähestyä ihmisiä eikä avautuminen ollut helppoa.

Minulle mieluisin muutos on ollut naurun vapautuminen. Nauruni on alkanut lähteä syvältä sydämestä. En enää kontrolloi nauramista samalla tavalla kuin aiemmin. Ensimmäisiä kertoja kuullessani nauruani, melkein säikähdin. Nyt olen alkanut nauttia muutoksesta ja toivon tilanteen olevan pysyvä.

Olen nauttinut myös siitä, että vaatimustasoni on laskenut enkä enää ajattele vain itseäni. En enää vaadi vain parasta, vaan arvostan enemmän ihmisten kanssa olemista. Osaan ajatella aidosti muita enkä sitä kuinka hyötyisin.

Vaille jäämisen vaikutus itselle tärkeisiin asioihin

Sain hyvän oivalluksen. Korostan asioita, joita olen jäänyt ilman. Haluan, että ihmiset tulevat nähdyksi ja kuulluksi. Arvostan paljon myös tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

En ole lapsuudessa enkä juurikaan sen jälkeen tullut nähdyksi ja kuulluksi. Tiedän kuinka pahalta se tuntuu, joten en halua aiheuttaa toisille sitä kipua. Yritän huomata muut, jotta he eivät kokisi itseään ulkopuoliseksi tai huonoksi.

Olen lapsuudessa kokenut suurta vääryyttä epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Vanhemmat ovat omalla tavallaan ylempänä kuin lapset, mutta meillä korostettiin vanhempien asemaa. Korostettiin epätasa-arvoa. Lasten näkökulmasta epäoikeudenmukaisuus ei ollut pahasta niin kauan kuin se oli vanhempien edunmukaista. Se teki kipeää enkä itse halua samaa kipua aiheuttaa muille.

Erikoista toisten huomioimisessa on, että lapseni ja mieheni eivät olleet "lempeän" kohteluni piirissä. Lapset luultavasti olen laskenut osaksi minua, joten heitä voi kohdella kuinka vain niin kuin itseänikin.Toisaalta minulla ei ole ollut mallia muunlaisesta kohtelusta. Mieheeni ole purkanut isääni liittyviä vihaa ja katkeruutta.

En voi olla ajattelematta, mitä teen oivalluksenani. Korostan toisinaan liikaa itselle tärkeitä asioita ja kimpaannun, jos itseäni ei kohdella kuten kohtelen toisia. Voisin toisinaan hellittää ja ymmärtää omien traumojen kummittelevan. Minun ei tarvitsisi jokaista pientä asiaa katsoa suurennuslasilla. En vain osaa määritellä, mitkä asiat vaativat tarkempaa käsittelyä. Tartun kaikkeen, ettei minua vain tallota tai pidetä pilkkana. Nyt minulle saatetaan nauraa, kun olen niin tarkka.

Suorittaminen, hyväksyntä, riittämättömyys

Oma riittämättömyys on iso ongelmani. Muutama päivä sitten, joku kysyi, olenko ankara itselleni. Aloin itkeä. Riittämättömyys vie minulta voimia. Koen, etten riitä lapsille. En pysty antamaan heille niin paljon aikaa, kun he ansaitsisivat. Koen, etten ole tarpeeksi hyvä työelämässä jne.. Koen riittämättömyyttä ihmissuhteissa. Koen riittämättömyyttä monella elämänosa-alueella.

Elämäni on ollut yhtä suorittamista, kun en osaa vetää rajoja siihen, koska olen tehnyt tarpeeksi. Ulkoa annetut deadlinet ovat minulle olleet tärkeitä, silloin joku määrittelee raamit. Muuten hioisin asioita loputtomiin. Jäisin tekemisen kehään, josta en pääse pois.

Olen alkanut pohtia syitä omalle riittämättömyydelle. Näen, etten ole kotoa saanut apua rajojen asettamiseen. Ei ole autettu siinä,  että aina voi tehdä paremmin, mutta on osattava antaa periksi ja todettava, etten pysty parempaan näissä raameissa.

Toinen syy, mikä selittänee jatkuvaa tarvetta parantaa asioita on, halu olla hyvä ja saada positiivista palautetta. Yritän enemmän ja enemmän, jos tällä kertaa saisin huomiota ja mielellään kiitosta. En lapsena saanut omana itsenäni huomiota, joten yritin saada sitä suoritusten avulla. Sekään ei toiminut, joten yritin enemmän ja enemmän ja aina vain enemmän. Vein itseni äärirajoilla. Siltikin vain yritin lisää. Olin väsynyt, mutta en välittänyt. Kun sain äitiyden myötä etäisyyttä työelämään, olen alkanut ymmärtää asiaa paremmin.

Järki sanoo, että hyväksynnän hakeminen suorittamalla, vie ilon tekemisestä. Uskon, että suorittamalla todellisuudessa alisuoriudun. Keskityn liikaa onnistumiseen ja epäonnistumiseen eli pohjimmiltaan siihen, että kelpaanko tällaisen, hyväksyntääkö minua.

En enää halua yrittää antaa itsestäni enemmän kuin minulla on annettavaa. Ei minun tarvitse. Ei sillä ole väliä, mitä ihmiset ajattelevat. En tarvitse heidän hyväksyntää suoritusten kautta enkä muutenkaan. Taas on kyse itseni hyväksymisestä. Olen hyvä itsenäni. Suoritukset eivät määrittele hyvyyttäni.

Henkistä kasvua

Nyt on hyvä hetki välillä kirjoittaa elämäni hyvistäkin asioista. Niitä tulee päivä päivältä enemmän, mutta harvemmin jaan niitä täällä.

Kaikesta ikävistä vastoinkäymisistä ja negatiivisista tunteista huolimatta elämäni ei ole koskaan ollut näin ihanaa kuin se on nyt. Voin sanoa olevani onnellinen ja kiitollinen monista asioista.

Ennen kaikkea olen iloinen, että olen lähtenyt tälle matkalle. Päätökseni on ollut elämäni paras päätös. Paluuta menneeseen ei ole. En kaipaa sitä enää. Tähän astinen matka on antanut rohkeutta, luottamusta ja onnellisuutta ja ehkäpä myös rakkautta.

Liiallinen pelko on osin väistynyt ja usko ja luottamus elämään on lisääntynyt. Minä selviän mistä vain. Huikea muutos on tapahtunut jo tässä asiassa. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!!

En malta odottaa, mitä kaikkea elämä tuo tullessaan. Voiko jotain vielä parempaa olla luvassa?

Yksinäisyys

Olen ollut pääsiäisenä ahdistunut ja ahdistus on lisääntynyt päivä päivältä. Haluaisin syödä kovasti herkkuja. Tiedän kaiken johtuvan huomion tarpeesta. Toivoin kovasti, että saisin aikaa mieheni kanssa. Hän ei ole ymmärrettävästä syytä pystynyt sitä tarjoamaan.

Huomion tarpeeni on heijastunut huolestumisena. Olen alkanut murehtia,  etten saa uusia ystäviä. Pelkään jääväni ulkopuoliseksi uudessa ryhmässä, jossa olen osallisena.

Tiedän olevani hyvä, arvokas ja rakastettava tällaisena kuin olen. Silti en tunnetasolla ole asian kanssa sujut. Ehkä kaipaan saavani muilta vastaavaa viestiä vakuuttaakseni itseni. En saa sellaista viestiä,  joten en usko itsekään täysin edellä kirjoittamiini sanoihin.

Kaipaan, että ihmisiä hakeutuisi seuraani ja haluaisivat viettää aikaa kanssani. Kaipaan ihmisiä ympärilleni. Kaipaan hyväksyntää muilta. Kaipaan voida olla minä.

En vain aina osaa olla minä. En tiedä kuka olen. En tiedä mitä haluan. Miten siis voisin olla minä ja hyväksyä itseni tällaisena? Se on edellytys, että luokseni hakeutuisi samanlaisia ihmisiä.

Tuntuu pahalle kokea itsensä yksinäiseksi. Olen yrittänyt avautua ihmisille,  jos se auttaisi. Olen ehdottanut kahvittelua mukaville ihmisille, joihin haluaisin tutustua. Kai nämä ovat askelia oikeaan suuntaan, mutta janoan enemmän ja syvällisempää. Keinoni ovat vähissä.

Tiedän ajan auttavan asiaan, mutta montako vuotta täytyy odottaa. Olen jo monta vuotta kaivannut tätä ja tehnyt töitä asioiden eteen. Milloin minä saan oman ystäväpiirini? Ystäviä minulla on, mutta vielä olisi ystäville tilaa ja ennen kaikkea perheystäville.

Pari ajatusta minulle nousi mieleen
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet.
- Tässä tapauksessa epävarmana ja itseäni etsivänä
Tutustu itseesi.
- Sitä teen kokoajan.
Mene rohkeasti uusiin tilanteisiin
- Tässä on tsemppaamista.
Hakeudu (uusien) ihmisten seuraan ja opettele sosiaalistakanssakäymistä
- Pelkään mokaavani ja sen takia menettäväni uusia ihmisiä. Pelkään myös sitä, että yritän ja yritän, mutta se ei johda mihinkään. Pelkään kuinka selviän jatkuvat pettymykset. Ehkäpä lapsuuden pettymykset tulevat mieleen. Liekö tässä nyt opettelen kyseistä asiaa. Kiinnostavia ihmisiä ei ole paljon, joten luopuminen tuntuu vaikealta, jos olen tsempannut ja saanut ilmaistuani kiinnostuksen ystävyyssuhteista. Tässä lienee nyt asian ydin. Pelko, että häpäisen itseni

Syyllistymisestä kohti tervettä syyllistymistä

Syyllisyys ja syyllistäminen ovat puhuttaneet minua viime päivinä. Oltiin kyläilemässä paikassa, jossa useinkin käydään. Siellä minun syömisiäni vahditaan tarkkaan ilman syytä. Kysellään, miksi en syö jotakin. He tietääkseni tietävät ruokarajoitteeni, mutta eivät noteeraa niitä. Sinällään se ei ole ongelma, koska en yleensäkään tee siitä ongelmaa. Syön mitä voin. Se enemmänkin harmittaa, että he noteeraavat muiden ruokarajoitukset. Miksi ei minun, kun muutenkin seurataan syömisiäni?

Harmittaa, että kyseinen ihminen jättää minut ulkopuolelle. Usein ulkopuolisuuden tunne tulee ruokaan liittyen. Hän ei esimerkiksi tarjoa minulle jotakin, mitä muille tarjoaa, vaikka istuisin saman pöydän ääressä. Ruoka ja lihavuus ovat kyseiselle ihmiselle vaikea asia. Ehkä siksi hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Ei se silti selitä sitä, miksi minä olen hänen uhrinsa. Luultavasti ulkoisessa olemuksessani on jotain sellaista, mitä hän kadehtii.

Kyseinen ihminen mielellään syyllistää minua siitä, etten ole lihava ja minähän syyllistyn siitä. En halua kenellekään pahaa, joten koen syyllisyyttä hänen pahasta olostaan ja ennen kaikkea siitä, että olen tällainen. Syyllistyn siitä, että herätän toisessa kateutta ja siten nostan hänen pahan olonsa pintaan.

Minun ei tarvitsisi ottaa toisen tunteita ja taakkoja omakseni, mutta se tulee selkäytimestä. Samalla tavalla syyllistyn siitä, kun mieheni on lapsilleni vihainen. Koen olevani syyllinen eli syyllistyn ja siksi oma viha puskee pintaan. En enää hyväksy sitä, että minua syyllistetään turhasta tai minä syyllistyn turhasta. Reaktioni kertoo halusta muuttua. Halusta hyväksyä itseni tällaisena ja antaa toisen kantaa oma takkansa itse. Minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, jos toisella on paha olo. Kannan vastuun ensisijassa itsestäni ja lapsistani.

Kuormitan itseäni liikaa sillä, että syyllistyn aivan turhaan. Heti jos jotakin tapahtuu, jossa syyllistä ei saada selville, stressaannun. Pohdin, että toinen ajattelee minun tehneeni väärin, mutta en vain tunnusta. Oloni on hyvin epämiellyttävä, vaikka uskon ja toisinaan tiedän olevani syytön.

Olen alkanut tunnistaa tilanteita, joissa syyllistyn. Silloin yritän hokea itselleni, että olen syytön. Minun ei tarvitse ottaa toisen tunteitani itselleni eikä siten syyllistyä. En vielä ole uskaltanut kohdata toista kasvotusten tällaisissa tilanteissa, vaan mieluummin pakenen. Olen silti iloinen, että olen uskaltanut kohdata turhan syyllistymisen. En luultavasti ole vielä täysin vakuuttunut syyllistymisen tarpeettomuudesta, koska pelko hallitsee tilanteen loppuun viemistä. Seuraavalla kerralla vien asian loppuun asti vieraankin ihmisen kanssa.