Kateus ja kilpailuvietti

Päällimmäisenä viime päivistä on kateus. Tunnetta en aina tunnista suoraan, vaan jokin tilanne tuntuu kilpailutilanteelta, jossa koen hävinneeni. Tässä yhteydessä tunnistan olevani kateellinen.

Tuntuu pahalta, että suhtaudun ihmisiin kilpakumppaneina. En haluaisi sitä, mutta olen lähes koko elämäni niin toiminut. Aion opetella tavasta pois, koska se syö energiavarastojani. Aion silti tässä vaiheessa hyväksyä, että olen tällainen. 

Kilpailuviettini takana on tulla hyväksytyksi. Olen pyrkinyt aina parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Mieluiten olen paras. Huonoin en missään nimessä halua olla. Minun on vaikea elää sen ajatuksen kanssa, että olisin viimeinen jossakin. Minun on myös vaikea iloita aidosti usen puolesta. 

Se että joku onnistuu jossakin ei ole minulta pois, mutta silti koen toisen onnistumisesta kuultuani, olevani huono tai ainakin huonompi kuin juuri hyvin onnistunut ihminen. Voin pahoin, kun joku tekee sellaista, mistä itse nautin. Tunne tasolla haluisin pitää minulle mieleiset asiat itselläni. En voi ajatella, että toisillakin on oikeus nauttia samoista asioista. 

Kilpailuviettini ja kateus nousevat enemmän joidenkin ihmisten kanssa kuin toisten. Olen kateellinen ennen kaikkea sellaisille ihmisille, jotka ovat välinpitämättömiä minua kohtaan ja jotka eivät osaa iloita puolestani. Minun on vaikea toivoa heille hyvää. Heitä usein yhdistää myös samankaltaisuus minun kanssani. En salli itselleni hyvää, miten voisin sallia sitä itseni kaltaisille. Viimeinen havaitsemani yhteinen nimittäjä on epäaidot ihmiset. Tuntuu pahalta, että he onnistuisivat jossakin tai olisivat onnellisia, mutta minä en voisi olla.

Usein kun kateuden saa sanottua ääneen, se menettää merkityksensä. En silti aina voi sanoa toiselle,  että olen kateellinen sinulle. En erityisesti silloin, jos olemme harvemmin tekemisissä heidän kanssaan. En tiedä kuinka pääsisin sinuiksi tällaisten tilanteiden kanssa. En aio asiaa nyt enempää pohtia, koska tuskin vie minua eteenpäin. Jätän asian alitajunnan käsittelyyn.