Tänään sain kiinni itseni pelon tunteesta ja häpeästä. Olin tilanteessa, jossa olen jutellut yhden äidin kanssa paljon. Lapsemme tulevat hyvin toimeen, me vanhemmat emme ole löytäneet yhteistä säveltä. Koen, etten pääse toisen ihmisen lähelle. Aina puhumme samoista asioista ja lähinnä hänen asioistaan, koska en koe hänen olevan kiinnostunut minusta. Voin olla kyseisen ihmisen kanssa tekemisissä, mutta lähinnä lasten kautta. Tapaamme lähinnä leikkipuistossa.
Nyt olen alkanut jutella toisen äidin kanssa ja meillä synkkaa hyvin. Olemme päässeet pintaa syvemmälle. Ehdotin tälle äidille kahvittelua ja hän oli innoissaan mukana. Samassa tilassa oli aiemmin mainitsemani äiti. Tunsin pahaa oloa, häpeää, jännitystä. En tiennyt, kuinka olisin ja kuinka kohtasin tämän äidin. Koin tekeväni väärin. Tiedän, etten toiminut väärin. Siksi jäinkin pohtimaan tunteitani.
Tilanne tuntui minusta pahalta, koska samaistua äitiin, jonka kanssa meillä ei synkkaa. Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa kuin kyseinen äiti. Minusta se tuntui silloin pahalta. En tiedä kuinka tämä äiti koki tilanteen, mutta minulle nousi samanlaiset tunteet kuin ennen hänen tilanteessaan olisin tuntenut, vaikka nyt olinkin toisessa roolissa. Minä tavallaan hylkäsin hänet. Minulle se on ollut katastrofi, joten tunteet ovat sen mukaiset.
Tuntui pahalta tehdä toiselle niin kuin tein, vaikka en toiminut vastoin itseäni. Minulla on oikeus toimia niin kuin toimin. Kukaan ei omista minua eikä toisia ihmisiä. Jos minulla ei yhden kanssa synkkaa, niin ei minun ole pakko olla hänen kanssaan ystävä. Silloin (ja muutenkin) voin jatkaa matkaa.
Äiti, jonka kanssa minulla ei synkkaa, on käynyt kotonamme. Olen päästänyt hänet lähemmäksi kuin monet muut. Siksi minun on vaikea kohdata kyseinen äiti, kun en hänestä halua ainakaan tällä hetkellä mitään. Koen olevani petturi, vaikka kaikista ei ystäviä tarvitsekaan tulla. Uskon, että tunne on molemminpuolinen. Näemme vain lastemme takia, mutta emme sano sitä ääneen. Siksi tilanne tuntuu kiusalliselta molemmista.
Vaikka tilanne herättää minussa ikäviä fiiliksiä, niin en silti aio toimia toisin. En koe, että minun tarvitsee huomioida toista ihmistä, jos haluan tutustua uusiin ihmisiin. Minun on kestettävä omat fiilikseni ja toivoa, etten heijasta toiseen ihmiseen sopimattomia tunteitani. Minun ei tarvitse kokea häpeää siitä, että haluan ystävystyä jonkun kanssa. Voin kohdata pystypäin myös äidin, jonka kanssa meillä ei synkkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti