Ystävyyssuhteen katkaisemisen jälkeen olo on ollut pääosin seesteinen. Saatuani viimeisen viestin häneltä, oloni muuttui levottomaksi. Minulla oli kova tarve puhua. Kerroin miehelleni, että tuntuu pahalle, kun en saa mieheltäni vastakaikua. Mies totesi, että sanoipa hän mitä tahansa, ei se minua auttaisi. Sillä hetkellä ymmärsin, että kaipasin mieheltäni sellaista, mitä lapsuudessani en saanut. Olisin toivonut hänen lohduttavan ja sanovan, ettei ole mitään hätää. Kaipasin tukea. Tuskin sekään olisi auttanut, koska en löydä sitä tunnetta sisältäni. Oivalluksen tehtyäni oloni keveni. En enää odottanut mitään.
Oivalluksen ymmärtämisen jälkeen en enää miettinyt, teinkö oikein. Minun ei enää tarvinnut. Luotin omaan vaistooni ja oloni oli kevyt ja seesteinen. Tuntui kummalliselta luottaa omaan olooni. Mietin vain, että näinkö se meneekin. Tuntui hyvältä, mutta epätodelliselta. Tätä kaipaan lisää. Kaipaan sisäisen äänen kertovan, olenko oikeilla jäljillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti