Olen elämääni kyllästynyt. Kaipaan omaa elämää. En halua enää elää vain toisia varten. En vain tiedä tarkkaan, minne suuntaan mennä. En tiedä mitä tekisin asian eteen. Kaipaan, että saan vain olla. Voisiko ratkaisu löytyä sieltä? Onko nyt kyse siitä, että omalla ajalla saisin tilaa omille ajatuksilleni ja asiat selkiytyisivät? Ehkäpä. Yritän parhaani, että saisin aikaa itselleni. Lapsiperheellisenä ajan järjestäminen ei vain ole niin yksinkertaista. Olisin mielelläni yksin kotona, jotta saisin itkeä rauhassa, jos itkettää. Se vain on vielä vaikeampaa järjestää.
Tärisen, kun ajattelen tätä asiaa. Olen muutoksen edessä ja luultavasti pelkään sitä. Tämän takia en löydä suuntaani, vaan olen täysin hukassa. Hukassa, hukassa, hukassa.
Uskon olevani nyt ison asian äärellä. En vain tiedä mikä se on. Liittyykö se työhön? Hyvinkin mahdollista, koska painin sen asian kanssa taas. Pelkään, että olen menossa kauaksi nykyisestä työstä ja siksi pelkään kovasti ja vastustan kaikkea. Pitäisi osata antaa mennä, mutta miten sen teen? En haluaisi heittää kaikkea hukkaan. Järki sanoo, ettei asia niin ole. Se ei vain riitä. Pitäisi uskaltaa antaa asioiden tulla pintaa, mutta keho estelee ja mielikin toisinaan.
Haluaisin olla itselleni armollinen, mutta tässä tuskassa se on vaikeaa. Haluan päästä tästä pois ja siksi vaadin itseltäni paljon. Kipu kuuluu elämään, mutta en nyt sitä jaksaisi. En jaksa mitään. Haluan vain olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti