Kiitollisena vuodesta 2020

Vuosi alkaa tulla päätökseen. Mitä tässä vuodessa on minulle merkityksellistä? Olen 2019 kirjoittanut, että 2020 on minulle elämäni paras vuosi ja sitä se on ollut. Elämässäni on tapahtunut paljon hyvää. Olen tehnyt ratkaisuja, jotka ovat tehneet minulle hyvää. Koronan alkaessa tein ratkaisuja koko perheeni parhaaksi. Siinä oli vaikeita hetkiä, mutta paljon antoisaa ja nimenomaan siksi, että kuuntelin itseäni. Halusin olla lasteni tukena niin, ettei se vaatisi minulta liikoja.

Olen myös kuullut selkeämmin, mitä sydän minulle kuiskii ja niitä asioita olen toteuttanut. Olen antanut tilaa asioiden tapahtua. En ole puskenut tyypilliseen tapaan, vaan luottanut asioiden järjestymiseen. Olen sanonut ei kiitos asioille, jotka eivät tunnu hyviltä. Se ei ole ollut helppoa, koska toinen vaihtoehto ei ole ollut myöskään mieluisa, mutta kuitenkin parempi. Olen sanonut kyllä asioille, jotka ovat kutsuneet minua. Välillä niiden toteutuminen on tuntunut hankalalta esim. taloudellisista syistä, mutta olen päättänyt siinäkin luottaa asioiden järjestymiseen, koska olen tuntenut vahvaa kutsua toteuttaa asia.

Kaikki asiat eivät ole olleet isoja, vaan myös arjen pienet asiat ovat olleet merkityksellisiä. Se että olen kuunnellut kehoni viestejä ja täyttänyt tarpeitani, ovat antaneet energiaa. Auttaneet kantamaan myös vastoinkäymisten yli. Riittävä uni, kehon kaipaama ravinto, liikunta, ulkoilu, meditaatiot jne... ovat olleet isossa roolissa. Ne kuulostavat yksinkertaisilta asioista, mutta monesti ne unohtuvat.

Ihmissuhteiden osalta olen saanut kokea paljon miellyttäviä kokemuksia. Olen uskaltanut olla entistä enemmän oma itseni ja saanut ihania vastaanottoja. Ihmiset ovat puhuneet minulle kauniisti, olleet ymmärtäväisiä ja olleet tukena. Kiitollinen olen jokaisesta ihanasta ja toisinaan jopa maagisista kohtaamisista. Olen saanut kokea myös haastavia tilanteita, mutta enenevässä määrin niistä olemme voineet avoimesti keskustella. Sitä kautta olen saanut myös korjaavia kokemuksia.

Parisuhdetta olen edelleen kaivannut, mutta huomannut kuinka minä pelkään olla haavoittuvainen. Peräännyn kovin herkästi. Kaipaan myös kovasti tukea miehiltä, mikä voi viedä suhdetta väärään suuntaan. En uskalla olla vahva ja oma itseni siinä määrin kuin olisi hyvä olla, ettei toisen liikoja tarvitse kannatella.

Vuosi 2020 on antanut minulle rutkasti enemmän hyvää kuin ottanut. Olen voinut paremmin kuin koskaan elämässäni. Iloa ja naurua on riittänyt. Koen enenevässä määrin olevani kuin kotona. Oikeiden ihmisten, harrastusten, asioiden ja töiden parissa. En enää suostu tyytymään, vaan menemään sitä kohden, mikä on minulle parasta. Toisinaan se vaatii työtä, että kuulen sen ja olen varma päätöksestä, mutta lopulta antaudun sydämeni ohjaukseen. Kiitos vuosi 2020 kaikesta siitä hyvästä, mitä olen saanut kokea!

Isäni ei näe minua - matkalla kohti hyväksyntää

Minulla on syvä isähaava. Sitä olen työstänyt, työstänyt ja työstänyt. Emme juurikaan ole tekemisissä, mutta päätin olla häneen yhteydessä. Sitä kautta pääsin olennaisen ja kipeän äärelle. Siihen, miten isäni ei näe minua. 

Isäni tietää, kuinka olisin lapsena toivonut häneltä enemmän huomiota omasta ristiriitaista käytöksestä huolimatta. En sitä silloin osannut sanottaa, mutta aikuisena olen siihen kyennyt. Lapsena siihen oli syynsä, etten siihen kyennyt. Se ei kuitenkaan ole tässä tarinassa olennaista. Nyt oivalsin, ettei isäni kykennyt näkemään minua ja tarpeitani eikä hän kykene siihen edelleenkään. Kaipuu tulla nähdyksi isän ja miehen silmissä on ohjannut elämääni paljon. 

Olen ollut monessa suhteessa, jossa minua ei ole nähty. Tieto ei ole uusi, mutta oivallukseni myötä ymmärrän omaa käytöstäni paremmin. Hain parisuhteilta lapsuudesta tuttua tapaa olla miesten kanssa. Se ei kuitenkaan pidemmän päälle antanut sitä, mitä halusin, joten ne suhteet ovat päättyneet. Olen myös viettänyt aikaa miesten kanssa, jotka antavat minulle huomiota, mutta suhde ei kuitenkaan ole ollut edes riittävällä tasolla tyydyttävä. Tämä vain siksi, että miesten huomio on ollut tärkeää. On ollut vaikea olla, jos elämässäni en ole saanut miehen huomiota. Tällä hetkellä elämässäni on vain sellaisia miehiä, jotka ovat oikeista syistä elämässäni. Siitä syystä, että nautin olla heidän kanssaan.

Elämässäni on miehiä, joiden silmät näkevät minut riittävällä tasolla. Joku näkee jonkun osan minusta ja joku toinen taas jonkun toisen osan jne... Se on riittänyt. Heidän kanssaan koen yhteyttä. Tulen paremmin ja paremmin nähdyksi eikä minulla ole niin suurta tarvetta hakea huomiota. Toki näen myös itse itseni paremmin. Olen kiitollinen niistä kokemuksista, joita nämä ihanat sielut ovat minulle antaneet. Se saa minut loistamaan auringon tavoin.

Tuntuu toki pahalta, että isäni ei kykene minua edelleenkään näkemään. Samalla haluan olla hänelle ja muillekin miehille armollinen, jotka eivät minua näe. On mahdotonta odottaa kaikkien kykenevän siihen. Haluan antaa heille anteeksi sen, että heidän käytöksensä aiheutti minussa kipua. Haluan hyväksyä heidän epätäydellisyytensä ja samalla oman tarpeeni tulla nähdyksi. Nyt olen aikuinen ja voin valita asioita ja ihmisiä ympärilleni. Näkymättömän Ninnin lapsuudestani huolimatta voin valita sellaiset ihmiset elämääni, jotka näkevät riittävällä tasolla. Sellaisia ihmissuhteita kohden haluan mennä. Kiitän näistä kivuista ja opeista. Olen valmis menemään eteenpäin kokemuksia rikkaampana. 

Halu olla lasten turva

 Kipuilen lasteni asioita. Koen, etten ole pystynyt olemaan lapsille turva. En ole itse saanut kokemusta siitä, että minulle joku olisi turva lapsena tai myöhemminkään. Minulla ei ole ollut, mistä ammentaa lapsille. Turvattomuus näkyy iltaisin. He kaipaavat huomiota, mutta ilmaisevat tavalla, josta provosoidun. Enenevässä määrin olen pystynyt näkemään asioiden läpi, mutta vielä minulla ei ole riittävästi kokemusta onnistumisista. 

Lapset olisivat tänään kaivanneet minulta tukea, mutta minä laitoin huonosta käytöksestä seuraamuksia en yhtä tai kahta, vaan useita. Ne olivat seurausta eri asioista, mutta ei niillä ollut mitään vaikutusta eli sinällään turhia. Yksi lapsista olisi halunnut soittaa isälleen ja ilmeisesti kertoa, mitä tapahtuu. Ajattelin tällä kertaa kokeilla sitä, että me selviämme keskenämme eikä me tarvita tähän muita. Hänen kohdallaan asiat menivät kivasti.

Tunsin syyllisyyttä siitä, miten asiat menivät yrityisesti nuorimman kohdalla. Päätin istahtaa asian äärelle. Tunsin kaipaavani tukea. Kaipasin, että joku auttaisi minua, miten ratkaisen jatkossa asian. Kaipasin tukea myös omalle olemiselleni. Sille syyllisyydelle, jota koin. Jonkun joka ottaisi syliin ja lohduttaisi minua, joka toivon lapsille parasta ja koin epäonnistuneen. Vähintä mitä olisin kaivannut, että joku olisi sanonut, että teit aivan oikein. Laitoit oikeista asioista seuraamukset ja annoit lapsille sen, mitä he kaipasivat. Sinällään ensimmäiseen olisin jotain tukea voinut saada, mutta jälkimmäiseen en. En onnistunut antamaan lasten tunteille tilaa. Siinä koen epäonnistuneeni niin kuin niin monesti aiemminkin. Haluaisin voida olla lapsilleni turva. 

Se mitä tästä opin, on yrittää olla itselle armollinen. Tähän minun evääni riittivät. Olisin halunnut antaa enemmän, mutta en vielä kyennyt. Voin kuitenkin opetella ja askel kerrallaan muuttaa sitä. Voin olla itselleni se tuki, jota minulla ei muualla ole. Se tuntuu kurjalta, mutta mahdolliselta. Tunnen pienen lempeyden kipinä sisälläni. 

Kateus toisten onnesta

 Edelliseen postaukseen ja aiempiin ajatuksiin liittyen minulla nousee kateus. Tunnen kateutta herkästi, jos muut ihmiset saavat hyvää. Tänään hyvä ystäväni kertoi huipusta viikonlopusta. Tunsin kateutta. Mietin, että miksi. Aihetta tänään pohtiessa tajusin, että minä en uskalla ottaa hyviä asioita vastaan ja tuntea kiitollisuutta, iloa, rakkautta ja onnellisuutta niin kuin ne tunnen. Järjellä tiedän nauttivani jostakin, mutta en elä sitä täysillä. En koe asioita ollenkaan tai niin vahvasti kuin voisin. Koska en nauti elämästä niin kuin voisin, minun on vaikea sallia sitä muille. Tunnen kateutta, että he saavat jotakin, jota minä jään ilman.

Kuinka voisin sallia enemmän hyvää itselleni ja tuntea sen niin kuin tunnen? Tähän minulla ei ole suoraa vastausta. Koen erityisen tärkeäksi tuntea se hyvä. Sillä tavalla uskon olevan helpompi sallia hyvää. Kuinka hyvä tunteminen olisi mahdollista? Kaipaan turvaa ja uskoa, että toinen haluaa minulle hyvää. Näitä en vielä löydä sisältä sillä tavalla kuin niitä olisi hyvä löytää, joten minun olisi tärkeää pyytää niitä ulkoapäin. 

Turvattomuutta ja kaipuuta tuelle

 Olen matkalla jonnekin uuteen ja tuntemattomaan. Matkalla kohti hyvää. Silti se pelottaa ja ahdistaa. Onko minulla lupa mennä sinne? Miten muut kokevat, jos olen onnellinen? Enhän voi olla kateuden kohde. Samalla tunnistan, kuinka minun on mahdollista saavuttaa kaikki, mitä haluan tällä hetkellä.

Ajatellessani unelmiani välillä mieleeni nousee itseäni rankaisevia ja satuttavia ajatuksia. Tunnistan kaavan lapsuudesta ja tiedostan kohdan, kun se on alkanut. Olen jäänyt näiden asioiden kanssa yksin. Huomaan kuinka kaipaan tukea tälle matkalle. Olen aiemmin sanonut muille, jotka eivät ole tukeneet minua, että kaipaan tukea. Silti edelleen tuen kaipuu on vahva. Kaipuu olla turvassa omien unelmien kanssa ja matkalla sinne. Joku tärkeä ihminen sanoisi, ettei ole mitään hätää. Sinä rakas ja ihana sielu ansaitset kaiken sen, mistä olet uneksinut. Sinä olet turvassa siellä. Kaipaan tunnetta, että olen turvassa ja minua kannatellaan. Minua rakastetaan sellaisena kuin olen. 

Eläessäni unelmaelämää paljastan itsestäni paljon. Paljastan sen kuka olen ja mitä haluan ja mikä on minulle tärkeää. Koen olevani silloin erityisen haavoittuvainen. Jos niihin kohtiin isketään, niin kuin on joskus tehty, se satuttaa ja on saanut minut menemään pois itsestäni. Silti haluan sinne mennä. Olen valmis peloista ja turvattomuudesta huolimatta. Olen valmis. Olen valmis. Olen valmis. Minusta löytyy tarvittava turva ja aina voin sitä pyytää myös muualta. Haluan ottaa tuen myös vastaan. Tässä on jotain olennaista. Pyytää tukea ja ottaa sitä vastaan. Löytää se siten myös sisältä.

Arvottomuus, hätä ja turvattomuus

Pinnassa on taas miessuhteet, isäsuhde ja niistä nouseva arvottomuus. Olen ihmetellyt, miksi minun on vaikea hyväksyä miehille uusi kumppani. Oikeastaan järjestäen heillä on ollut ennen minua uusi seurustelusuhde. Se tekee kipeää. Miksi? En edes halua heitä takaisin. Järjellä haluan sallia heille hyvää, mutta tunnetasolla se tekee kipeää. Jotain tässä on opittavaa, koska tilanne toistuu monesti elämässä.

Oivalsin, että arvoni on ollut vahvasti kytköksissä miehiin. Arvottomuuteni korostuu, kun exilläni on uusi ja minä olen yksin. Olen kokenut lapsena, että en ole ollut yksin mitään, mutta isäni lapsena paljonkin. Olen ollut hänen jatkeensa ja siitä saanut kiitosta. Sinkkuna en saa hyvää mistään. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta tässä tilanteessa menneisyys nousee estradille.

Exäni seurustelee. Sain tai pystyin ensimmäistä kertaa tuntemaan, miltä minusta tuntuu se, että hän seurustelee. Tunnen hätää ja turvattomuutta yksin, kun en seurustele. Haluan paeta tilanteesta, kehollisesti minulla on paha olla. Se kontrasti, että olen arvoton ja toisella taas elämä hymyilee tulee näkyviin.

Tämä valaisee myös läheisriippuvuutta, jota minulla on. On helppo jäädä vääriin ihmisiin kiinni, ettei ole tarvinnut olla yksi. Olen voinut taitavasti välttää oman arvottomuuden kohtaamista. Siitä olen kiitollinen, että olen päättänyt kohdata tämän. En halua enää kantaa sitä mukanani. Tärkeintä tässä kohtaa on ollut uskallus tuntea kehollisesti tilanne

Itkun äärellä

Minulla on ollut hektinen päivä ja kaipaan omaa tilaa, kaipaan itkemistä. Kun en omaa tilaa saanut, tunnistin kovasti kaipuuta saada hoivaa, huomiota ja kosketusta. Se mikä minut lopulta palautti itseni äärelle oli itkeminen. Sen jälkeen en enää kaivannut samalla tavalla huomiota, vaan voin hyvin. Koin puhdistuneeni. Samaa ei olisi tapahtunut puhtaasti hoivan, kosketuksen tai huomioimisen kautta, ei ilman itkua.

Jäin tutkimaan, mistä itkuherkkyys mahtaa johtua. En ole aina ollut itkuherkkä, vaan olen padonnut tunteet sisään. Uskon pohjimmiltani olevani herkkä itkemään ja nyt itkenkin vaihtelevasti. Väsyneenä ja stressaantuneena selvästikin enemmän. Tunnen saavani yhteyden itseeni itkemällä ja voin paremmin. Itken myös liikutuksesta ja syvästi tuntiessani. Tunnen sitten myötätuntoa, rakkautta tai kiitollisuutta.

Itkuni ovat erilaisia ja monipuolisia eikä siis vain suruun liittyvää. Tuntuu hyvälle saada otetta tästä, koska itkeminen ei ole ollut minulle helppoa. Olen hävennyt sitä ja piilotellut sitä. Nyt se tuntuu olevan tärkeä osa minua. Sen näyttäminen ja hyväksyminen ei aina ole helppoa, mutta haluan antaa tunteiden virrata vapaana. Haluan olla autenttinen minä.

Vihan, surun, kaipauksen ja hyväksynnän kautta kohti unelmaa

Viime päivät ovat olleet vaikeita. Minun on ollut vaikea pysähtyä asioiden äärelle. Pakenen kipua, surua, joka on seurausta yksinäisyydestä ja kaipuusta saada olla osa jotakin tärkeää. Tuntea rakkaus, iho, yhteys, hyväksyntä ja tuki. Tuntea olevansa rakastettu, haluttu, kaivattu ja ainutlaatuinen ihmiselle, jota rakastan. Ihmiselle, jonka kanssa suhde on kirjoitettu tähtiin. Suhde, joka on vuosituhannen rakkaustarina. Tulla nähdyksi ja kuulluksi hänelle juuri sellaisena kuin olen ja silti tuntea olevansa täydellinen sellaisena kuin on.

Tänään pysähdyin sen äärelle ja uskalsin tuntea siitä ainakin osan. Tuntea painetta rintakehässä, palleassa ja kaulassa. Samalla uskaltautua antautumaan rauhaan, keveyteen ja lämpöön. Antaa kyynelien valua pitkin poskea ja hyväksyä se, mitä juuri tässä hetkessä on. Hyväksyä ennen kaikkea kaipuu sielunkumppanin syliin. Hyväksyä, etten jaksaisi enää tällaista. Hyväksyä kipu, jota tunnen yksinäisyydessä. Hyväksyä yksinäisyys. Hyväksyä elämä tällaisena kuin se nyt on tässä hetkessä näiden asioiden äärellä.

Tuntuu hyvältä päästä tällaiseen pisteeseen. Antaa kaiken olla sellaisena kuin se on ja uskaltautua tuntemaan se. Asiat jäävät minulla vajaiksi, jos en tunne asioita. Tuntuu hyvältä, ettei ole tarvetta paeta. Paremmalta tuntuu hyväksyä asiat sellaisena kuin ne ovat ja tuntea ne kuin juosta karkuun ja elää sumussa.

Olen kulkenut ison matkan tässä asiassa. Olen tuntenut vihaa, kun olen jäänyt tärkeitä asioita vaille. Se on muuttunut suruksi, että näin on päässyt käymään elämässäni. Surun takaa on avautunut kaipaus kohti rakkautta ja sieluntason yhteyttä ja nimenomaan parisuhdetta. Olen saanut tuntea myös hyväksyntää tätä tilannetta ja tuntemuksia kohtaan. Kaikki on ok juuri näin, kun ne nyt ovat. Voin hengähtää ja levätä tässäkin hetkessä.

Oman voiman ottaminen takaisin itselleni

Tämä päivä ei ole ollut kaikista helpoin. Olen saanut kohdata vastoinkäymisiä. Ei mitään suuria, mutta minulle tärkeitä asioita. Huomasin väsähtäväni vastoinkäymisistä. Tein tänään pitkää meditaatiota. Alku meni kivasti, mutta sitten tuli vaiketa kehon tuntemuksia, joiden kanssa minun oli vaikea olla. Toivoin meditaation loppuvan pian. Oivalsin meditaatiossa, että haluan aina paeta asioita. En usko selviäväni, jos kohtaan ne, joten välttelen. Kun sallin vaikean tilanteen sillä hetkellä hellittää ja annoin itselleni luvan olla armollinen itseäni kohtaan, olo hellitti. Ymmärsin, kuinka annan oman voimani pois enkä luota, että voin saada sen takaisin. Tässä piili päivän merkityksellinen hetki. Vaikka koen vastoinkäymisiä - ahdistusta, epäonnistumista, riittämättömyyttä syyllisyyttä, vaikeita kehon tuntemuksia - minä voin ja saan sieltä nousta. Minun ei tarvitse soimata itseäni enempää eikä vältellä sitä. Siinä on riittävästi haastetta, kun kohtaan asioita.

Meditaation aikana mieleeni nousi oma voima ja se kuinka pysyä omassa voimassani. Minulle on tärkeää tehdä asiat, kun oivallan jonkin kaipaavan toimintaa. Jos en tee sitä, se on kuitenkin mielessä ja siten energia valuu turhaan sinne. Jos teen sen heti, sama energia on käytössä muuhun. Minulle tuli heti muutamia asioita, joissa on syytä toimia, vaikka ne hieman jännitävätkin. Jatkossa minun on syytä kiinnittää tähän enemmän huomiota, koska tässä on minulle tyypillistä toimintatapaa.

Lasten kanssa annan voimani usein pois. Osa on johtunut siitä, että pelkään aiheuttavani jotain, jos asetan rajat. Väsähdän, kun en ole linjassa itseni kanssa. Annan lapsille voimani. Toivon, että lapseni tulevat kuulluiksi ja hekin voivat vaikuttaa asioihin, joten en tunnista, koska minä otan aikuisen vastuun ja koska lapset voivat olla mukana päättämässä. Tämä varmasti tuo turvattomuutta. Opettelun paikka meille kaikille.

Äidin rakkaus

Kuonaa lähtee urakalla. Pintaan nousee paljon menneisyyden virheitä, ymmärtämättömyyttä ja osaamatomuutta. Kipuilen, etten ole kyennyt olemaan sellainen äiti kuin haluaisin olla lapsilleni. Sattuu. Itken. Tunne riittämättömyyttä ja huonommuutta. Kipuilen, mitä lapseni ovat joutuneet kestämään.

Joidenkin ihmisten kanssa aistin jotain, mitä en ole osannut selittää. Heidän kodeissaan ja käytöksessään tai olemuksessa on ollut minulle tärkeä viesti. Olen ymmärtänyt, että kaipaan omaan elämään enemmän läsnäoloa ja hitautta. Pysähtymistä oikeasti tärkeiden asioiden äärelle koko sydämestä ja elää nauttien siitä, mikä oikeasti on tärkeää. Minulle lapset ovat aarteita, joita en ole kyennyt vaalimaan niin kuin sydämeni olisi halunnut. Näyttämään heille sen syvän rakkauden ja tärkeyden, mitä tunnen heitä kohtaan. Antaa heille se, mitä he ansaitsevat.

Kiitollisuus nousee niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat minulle peilanneet arjen, lasten, läsnäolon ja rakkauden tärkeyttä. Se ei ole vain heissä ja heidän lähettyvillä. Se rauha, läsnäolo, lämpö ja rakkaus on myös minussa. Se on odottanut vuosia saada tulla elämääni. Kipu joka on noussut omista virheistä on mahdollistanut minun yhdistää se siihen, että lapset ovat minulle tärkeämpi kuin olen suostunut myöntämään. Haluan antaa nyt heille sen, mitä olen aina halunnut, mutta en ole sitä ymmärtänyt. Olla lapsilleni tuki, turva, rakkaus, lämpö, lohtu ja syli. Erityisesti syli resonoi. Se on minun rakkauden kieleni ja siten koen välittäväni parhaiten, mitä koen.

Haluan rakentaa elämän niin, että he saavat kantaa sydämessään äidinrakkautta tästä eteenpäin. Lapset ovat luultavasti myös onalla käytöksellään kutsuneet minua siihen, mutta en ole ymmärtänyt sitä. Tästä eteenpäin haluan tämän olevan yksi tekijä, jonka mukaan teen valintani elämässä. Se mikä on oikeasti tärkeää, on se, mitä valitsen jatkossa.

Oivallus ihmissuhteistani

Uusia oivalluksia on tullut viime päivinä. Yksinolo on ollut minulle aina vaikeaa. Lapsuudessa perheenjäseneni ovat olleet paljon omissa oloissa. Se on ollut minulle haastavaa, koska minulta on puuttunut heidän kanssaan yhteys. Koen heidän olleen edes jollakin tavalla saatavilla, kun he olivat fyysisesti läsnä. Fyysinen etäisyys ahdisti, koska jäin yksin. Minulla ei ollut turvaa, että minua varten ollaan, kun he ovat kauempana. 

Tästä johtuen huomaan, kuinka aikuisena olen ollut valmis viettämään sellaistenkin ihmisten kanssa aikaa, joiden kanssa en saa sellaisia ilon ja energisoitumisen tunteita, joita voisin saada. Syy on siinä, että pelkään jäädä yksi ja pelkään "yhteyden" katkeamista. Olen siis ollut valmis viettämään aikaa lähes kenen kanssa tahansa, jotta en olisi yksin. En ole ollut valmis ottamaan vastaan sitä mahtavaa, mitä elämä tarjoaa, koska olen elänyt pelosta käsin ja tyytynyt.

Pitkään olen odottanut hyppääväni vahvemmin omalle polulleni ja tämä on tärkeä osa siinä. Enää en halua tyytyä, vaan ympäröidä itseni ihmisillä, jotka ovat tärkeitä minulle, saamme toisemme loistamaan ja meillä on rakkautta, yhteyttä ja läsnäoloa. Kiitollisena otan tämän opin vastaan ja teen heti muutaman muutoksen elämääni. Olen valmis kohtaamaan yksinäisyyteen liittyvän kivun, mikä mahdollisesti nousee tässä.

Vuirovaikutusdynamiikka sukulaisten kanssa muuttumassa

Ahdistaa huomata omaa roolia sukulaisten parissa. Olen näkymätön ja ulkopuolinen. Huomaan kuinka poistun paikalta ollessani heidän kanssaan. En ole läsnä, vaan sekavassa olotilassa. Päässä tuntuu erikoiselta. Vahvistan omalla käytökselläni omaa roolia. Jättäydyn ulkopuolelle ja teen omia juttuja, vaikka voisin olla mukana. Koen, ettei minua haluta mukaan. Näin ei välttämättä ole, mutta siltä tuntuu.

On ollut erikoista seurata tilannetta kuin ulkopuolelta. En ole ollut omien tunteideni vallassa, vaan näen ja ymmärrän asiat eri tavalla kuin aiemmin. Tämän muuttaminen ei ole ollut niin helppoa kuin oman laiskuuden ja passiivisuuden sukulaisten kanssa. Olen hakeutunut enemmän muiden seuraan, mutta saan kuulla etenkin omilta lapsiltani, etteivät he halua minua. Monesti myös ihmiset lähtevät pois, kun menen heidän seuraansa. Lapset toki ovat liikkuvaisia, mikä selittää paljon sitä.

Mitä voin tehdä asialle, etten olisi niin ulkopuolinen? Näen, että nyt minulla on tilaisuus siihen. Minulle aukeaa tämä tilanne uudella tavalla ja siten mahdollistaa muutoksen. Se on ainakin ollut tärkeää huomata, miten tunteiden puuttuminen helpottaa asiaa.

Koen oloni raskaaksi, voimattomaksi ja sekavaksi. Voin olla olojeni kanssa ja toimia siitä huolimatta. Olla mukana ja hyväksyä, ettei asiat aina johdu minusta. Muut eivät poistu paikalta, koska minä olen siellä. Voin kertoa halustani olla mukana ja hyväksyä, jos jään ulkopuolelle.