Minulla on ollut hektinen päivä ja kaipaan omaa tilaa, kaipaan itkemistä. Kun en omaa tilaa saanut, tunnistin kovasti kaipuuta saada hoivaa, huomiota ja kosketusta. Se mikä minut lopulta palautti itseni äärelle oli itkeminen. Sen jälkeen en enää kaivannut samalla tavalla huomiota, vaan voin hyvin. Koin puhdistuneeni. Samaa ei olisi tapahtunut puhtaasti hoivan, kosketuksen tai huomioimisen kautta, ei ilman itkua.
Jäin tutkimaan, mistä itkuherkkyys mahtaa johtua. En ole aina ollut itkuherkkä, vaan olen padonnut tunteet sisään. Uskon pohjimmiltani olevani herkkä itkemään ja nyt itkenkin vaihtelevasti. Väsyneenä ja stressaantuneena selvästikin enemmän. Tunnen saavani yhteyden itseeni itkemällä ja voin paremmin. Itken myös liikutuksesta ja syvästi tuntiessani. Tunnen sitten myötätuntoa, rakkautta tai kiitollisuutta.
Itkuni ovat erilaisia ja monipuolisia eikä siis vain suruun liittyvää. Tuntuu hyvälle saada otetta tästä, koska itkeminen ei ole ollut minulle helppoa. Olen hävennyt sitä ja piilotellut sitä. Nyt se tuntuu olevan tärkeä osa minua. Sen näyttäminen ja hyväksyminen ei aina ole helppoa, mutta haluan antaa tunteiden virrata vapaana. Haluan olla autenttinen minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti