Ystävyyssuhteet lapseni kautta nähtynä

Ystävyssuhdepohdinnat ovat jatkuneet lasten kautta. Yksi lapsistani on leikki-ikäinen ja opettelee vasta leikkimään muiden kanssa. Lapsellani ei ole juurikaan samaa sukupuolta olevia kavereita. Joillekin samanikäisille sillä on merkitystä, mutta ei kaikille. Toisinaan koen suurta ahdistusta, kun lapseni leikkii yksin. Me näemme jonkin verran muita lapsia, mutta ei jokapäivä. Lapseni osaa leikkiä hienoja leikkejä itse, mutta muiden kanssa on usein arka.

Olen yrittänyt kertoa hänelle, miten voi pyytää toista leikkimään. Hän on hienosti ottanut taidot käyttöönsä. Kun lapsia on enemmän, niin hän ei ole yhtä rohkea. Olen ylpeä huomatessani kehitystä hänen sosiaalisissa taidoissaan. Silti huomaan ahdistuvani, kun hänelle ei synny leikkejä muiden lasten kanssa. Hän ei ole kielellisesti vahva, mikä voi vaikuttaa siihen, että leikit eivät lähde hyvin sujumaan.

Oli syyt mitkä tahansa, niin huomaan käyväni omia ystävyyssuhdekokemuksiani läpi samalla, kun seuraan lapseni sosiaalistentaitojen kehittymistä.

Olen iloinen, että olen rohkaistunut puuttumaan, jos lastani kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Toki menen tilanteen mukaan, mutta haluan näyttää lapselleni, ettei häntä saa kohdella huonosti. Näin hänen ei tarvitse pelätä, mitä muut hänelle tekevät. Luemme myös paljon kirjoja vaikeista asioista lapselleni. Huomaan, että hän tykkää lukea niitä ja samalla käsittelee asioita.

Lapseni on rohkaistunut paljon. Hän uskaltaa nyt ottaa enemmän kontaktia muihin, etenkin aikuisiin. Edelleenkin toivon lapsen olevan sosiaalisissa tilanteissa rohkeampi. Ujoutta ja arkuutta saa olla. Sitä en halua pois. Se mitä toivon on, ettei hän koe yksinäisyyttä ja ahdistu sosiaalisten suhteiden puuttumisesta.

Todennäköisesti noin pieni lapsi ei vielä liiemmin ahdistu, vaan äiti ahdistuu enemmän. Lapsi taas voi aistia nämä äidin tunnetilat. Tässäkin asiassa uskon, että olevani itse sujut ystävyyssuhteiden kanssa. Lapsi löytää uusia ulottuvuuksia muiden lasten kanssa. Hän todennäköisesti vapautuu samalla minun aiheuttamastani taakasta.

Lapseni ei voi olla huomaamatta millaisista asioista keskustelemme. Yritän olla liikaa kysymättä häiritseekö häntä yksinäisyys jne... Silloin hän voi aistia minun suruni. Näen lapseni olevan pääosin onnellinen lapsi, joten minun pitäisi olla iloinen tästä mitä nyt on. Jos lapseni on epäsosiaalinen, minun on opittava hyväksymään myös se. Se ei tule olemaan helppoa, mutta se on paras ratkaisu, jos lapseni viihtyy omissa oloissaan.

Ystävyyssuhdekipuilua

Tänään iski erittäin voimakas ahdistus. Olen tutustunut erääseen mukavaan ihmiseen. Olemme tavanneet joitakin kertoja. Hän ei ole ehdottanut tapaamisia, vain minä. Tämä hieman kirpaisee, mutta ei pahasti. Se mikä kirpaisee enemmän on, että hän on tutustunut myös toiseen ihmiseen samoihin aikoihin. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta pelkään, ettei hänellä ole minulle aikaa.

Ajatukset ovat hassuja, koska nuo kuulostavat lasten ja teinien ajatuksilta. Sitä ne minun tapauksessani myös ovat. Olen lapsuudessani jostakin syystä väistynyt vastaavissa tilanteissa pois. En siis ole enää yrittänyt pitää tällaiseen ihmiseen yhteyttä. Olen varmaan kokenut velvollisuudeksi poistua toisten ystävyyden tieltä. MIKSI IHMEESSÄ? NII-IN. Ilman muuta he saavat olla ystäviä ja tuskin se meidän ystävyyteen vaikuttaa. Nyt kipuilen niin kuin lapsena. Minulla on ristiriita, haluan syvempää ystävyyttä, mutta pelkään hylkäämistä. Pelkään, etten kelpaa. Mitä sitten, vaikka en kelpaakaan? Todennäköisesti pelko on pahempi kuin itse hylkäämisen ja kelpaamattomuuden kohtaaminen.

Pahalta tuntuu se, että tästä mukavasta ihmisestä on myös toinen kiinnostunut. Miksi minusta ei kukaan ole kiinnostunut? En ihmettele, että hänen ystävyydestään on toinenkin kiinnostunut. Onhan hän mukava. Haluaisin myös olla mukava, josta "tasapainoiset" ihmiset ovat kiinnostuneita.

Tätä asiaa olen aiemminkin pyörittänyt, mutta en ole selkeästikään päässyt eteenpäin. Tilanne ei häiritse minua usein, mutta kun asia nousee pintaan, huomaan asian olevan vielä kovinkin kipeä.

Kun näen toisten olevan ystäviä, minun on vaikea olla heidän kanssaan. Syy tähän on se, ettenhän minä voi heihin tutustua paremmin. Mitä he ajattelevat, jos haluan tutustua vain toiseen. En halua heidän kokevan samaa kateutta kuin minä. En halua kohdata heidän pahaa mieltään. Tiedän tämän olevan hölmöä, mutta hallitseva ajatus minussa.

Olen huomannut, etteivät ihmiset ajattele minua, joten miksi yrittäisin olla hienotunteinen. Eivät he toisiaan omista. Se että yritän ajatella toisten tunteita kertoo enemmän omista ajatuksistani kuin heidän. Itse loukkaantuisin vastaavassa tilanteessa ja siksi minun on vaikea tehdä toiselle samaa. Näin on, vaikka kyse ei ole todellakaan mistään väärästä asiasta, vaan ihan luonnollisesta asiasta. Minun reaktioni ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla, jos toiset haluavat tutustua toisiinsa.

1. Edellä mainitsemani tunteet tuovat pintaan yksinäisyyden. En oikeasti ole niin yksinäinen kuin välillä koen olevani. Pitäisi käsitellä sekä oma että vanhempieni yksinäisyys. Nyt huomaan kaipaavani kovasti seuraa, kun näitä asioita pohdin. Tällaisia ajatuksia tänään.

Kiukku ja ärtymys

Minulla on matala ärtymiskynnys ja kiukustun helposti. Olen aiemmin laittanut näitä osin vihan piikkiin, mutta osa kuuluisi kiukkukategoriaan. Ajatukset ajatuivat näihin ajatuksiin monen mutkan kautta.

Näin yhtenä yönä unta. Olin lääkärissä näyttämässä vasenta jalkapohjaani, jossa oli parin sentin haava, joka ei millään meinannut parantua. Unessa ei tapahtunut sen enempää. Mietin, mitä uni mahdollisesti tarkoittaa minulle. Haava kertoi mielestäni siitä, että joku asia ei parannu millään. Mikä tämä asia on?

Katsoin Kehosi salattu kieli -kirjasta, mitä siellä sanotaan jalasta, etenkin vasemmasta.

Irtautuminen omista tarpeista. Liian runsas keskittyminen ulkopuoliseen maailmaan ja muiden auttamiseen. Tiellä esteitä, jotka johtavat siihen, että asiat eivät suju haluamallasi tavalla. Menneisyyden kipeiden taakkojen tai vaikeiden ihmissuhteiden kantaminen mukana. Epätasapaino antamisen ja saamisen välillä.

Yleisesti tunnistan itseni tuosta tekstistä, mutta en näe tässä hetkessä tekstin kuvaavan minua enempää kuin aiemmin. Olen toki miettinyt erästä asiaa, jossa auttaisin toista, mutta hyötyisin siitä itsekin. Tässä yhteydessä olen miettinyt, mihin päätökseni perustuu. Uskoisin molempien painavan tosi paljon päätöksenteossani, mutta en näe siinä mitään väärää. En ole vain itsekäs tai epäitsekäs. Tätä pitää vielä pohtia muissa yhteyksissä.

Menneisyyden taakkoihin takerruin. Minun hartiani ovat usein kasassa ja ryhtini on huono. Koen kantavani taakkaa. Tästä ajatus johti kiukkuun ja ärtymykseen. Kiukustun miehelleni siitä, ettei hän minua huomioi. En koe saavani tukea. Näen isässäni samaa. Hän ei antanut minulle huomiota ja rakkautta. Tämä on merkittävä taakka minulle, koska se purkautuu väärin eli kiukkuna ja ärtymyksenä.

Kiukustun herkäsi miehelleni, kun hän ei auta ja tue minua. En osaa päästää tästä kiukusta irti. En tiedä kuinka pääsisin eteenpäin. Antamalla isälleni anteeksi? Voisi olla. Kiukku ja ärtymys isääni kohtaan antaa minulle jonkinlaista lohtua ja tyydytystä, minkä uskon olevan taustallani luopumisen vaikeudelle. Se, että olen isälleni kiukkuinen, hän kärsii niin kuin minä olen joutunut kärsimään. Jos uskaltaisin kohdata nämä asiat, kokisin syyllisyyttä teoistani ja surua isäni kärsimyksestä. En halua kohdata näitä, jotta minä en taas kärsisi.

Miksi haluan tällaista lohtua ja tyydytystä, kun voisin saada paremman olon luopumalla kiukusta? En halua kohdata totuutta, että isäni on kohdellut minua huonosti. Isäkin, jonka pitäisi rakastaa lastaan, ei antanut minulle sitä, mikä minulle kuului. Totuuden kohtaaminen aiheuttaa paljon kipua. Tuntuu pahalta, etten saanut lapsuudesta mallia, kuinka rakastetaan toista ja välitetään toisesta. En oppinut rakastamaan itseäni. En ole koskaan saanut tuntea olevani rakastettu. Tiedän nämä asiat, mutta näiden asioiden myöntäminen itselleni on vaikeaa.

Kiukkuni purkautuu usein silloin, kun kaipaisin tukea. En jaksaisi sitä aina pyytää. Pitäisi, mutta mielestäni välillä pitäisi saada tuntea olevansa tärkeä ilman sanomista. Ehkä pyytäminen ei olisi niin vaikeaa, jos mies antaisi huomiota pyytämättä. Isäni oli lapsuudessani samalainen. Kiukku ja ärtymys on todennäköisin peräisin lapsuudessa tapahtuneista käsittelemättömistä asioista.

Okei, jollakin tasolla äsken kohtasin kiukkuni taustat. Miten minun pitäisi nyt jatkaa? Kaipa pitäisi jollakin tavalla antaa isälleni anteeksi. Hyväksyä, etten saanut sellaista lapsuutta kuin olisit halunnut. Sille ei voi enää mitään. Jos en pysty kohtaamaan tätä asiaa, siirrän samat ongelmat lapsilleni. Se motivoi käsittelemään asioita, en halua siirtää näitä eteenpäin. Silti koen nyt avuttomuutta. Jätän asian hautumaan, josko aivot työstäisivät asiaa ja ratkaisu löytyisi ajan kanssa.

Rajojen asettaminen

Rajojen vetäminen on ollut minulle aina vaikeaa. En lapsuudessani oppinut sitä, koska en saanut siihen mallia. Vanhemmat toki vetivät lapsilleen rajoja, mutta eivät omissa asioissa sitä tehneet. Äitini teki aina muiden mielen mukaan. Kotona asioista ei neuvoteltu, vaan isä saneli asioiden kulun.

Me lapset emme koskaan saaneet päättää asioita tai meidän mielipiteitä ei kysytty. Meidän arvostelulykyyn ei luotettu. En siis oppinut tunnistamaan omia tarpeitani ja halujani.

Nämä ovat mielestäni perustana rajojen luomisessa. Pitää tietää mitä haluaa, tarvitsee ja ansaitsee, jotta voi vaatia asioita muilta ja asettaa rajoja.

Olen huomannut, että olen kotona alkanut asettaa rajoja. Olen sanonut miehelleni, ettei minulle huudeta tai puhuta vihaisesti. Voimme keskustella asioista, kun ollaan asiallisella linjalla. Toki itsekin sorrun puhumaan epäasiallisesti, mutta yritän päästä tästä piirteestä pois.

En nyt osaa sanoa muita esimerkkejä, joissa asetan rajoja, mutta niitä on. Olen alkanut hahmottaa, miten haluan tulla kohdelluksi ja mitä ansaitsen. Osaan myös vaatia niitä. Sama tilanne on omien mielipiteiden kanssa. Olen omasta mielestäni terveellä pohjalla tässä, koska rajojen löytäminen on tapahtunut hitaasti.

Samalla kun olen hahmottanut, miten haluan tulla kohdelluksi, hahmotan miten lapsiani tulee kohdella. Olen alkanut entistä enemmän puutua, jos lastani kohdellaan huonosti. Jos näen, että lapseni ei jostakin tykkää, niin opetan hänelle käyttäytymismalleja. Näin hän oppii ilmaisemaan oman mielipiteensä ja ilmaisemaan niitä. Hän oppii myös muodostamaan omia rajojaan. Lasten kasvatus ei ole helppoa. Tätä asiaa en enää pidä niin vaikeana kuin aiemmin. Luultavasti se, että olen alkanut hahmottaa omalla kohdallani näitä, on auttanut ohjaamaan lastani tässä.

Kotipiirissä olen ottanut askeleen eteenpäin. Kotona on turvallista aloittaa rajojen asettaminen. Tämä tuo minulle varmuutta myös muualla toimia omien ajatusten mukaan ja seisoa niiden takana. 

Pohdintoja läheisyydestä ja miehen negatiivisuudesta

Elämässä on paljon hyvää tällä hetkellä. Silti minua välillä rassaa kovasti mieheen liittyvät asiat. Toinen liittyy läheisyyteen ja toinen miehen kireyteen.

Viimeaikoina miehen lähellä on ollut hyvä olla. Olen nauttinut läheisyydestä. Jossakin vaiheessa käy niin, että hyvä olo häviää jonnekin. En ole pystynyt selvittämään mistä tämä johtuu. Minulla on muutama näkemys asiasta. On mahdollista, että koen, etten ansaitse hyvää oloa. Tähän liittyen tai sitten muutenkin minun on vaikea nauttia  kaikesta hyvästä. Viimeinen vaihtoehto on, että en koe saavani mieheltä tarvitsemaani vastakaikua ja turvallisuutta, jota tarvitsisin nauttiakseni ilman syyllisyyttä, häpeää ja pelkoa. Uskon näiden kaikkien vaikuttavan tilanteeseeni. Minun pitäisi käsitellä nämä kaikki, jotta löytäisi ratkaisun. 

Häpeä on hallitseva. Huomaan, etten uskalla luopua kontrollista häpeän vuoksi. Hävettää, mitä mies ajattelee tilanteessa. Tilannetta voisi helpottaa, jos mies puhuisi enemmän. Olen alkanut puhua miehelle enemmän. Siitä on ollut hyötyä. Sen ansioista olemme päässeet näissä asioissa eteenpäin. Silti kaipaan mieheltäni enemmän avoimuutta, etenkin tunneasioissa.

En ole lapsuudessani kokenut oloani turvalliseksi ja rakastetuksi. Nyt tarvitsisin mieheltäni näitä, jotta voisin olla läheisyydessä oma itseni, jotta uskaltaisin heittäytyä, nauttia ja elää hetkessä.

Näen miehen turhautumisen ja itsesyytökset tästä asiasta. Se ei helpota minua. Minulle nousee surun tunteet pintaan. En halua hänelle niitä tunteita, mutta en voi sille mitään.  En tee näitä tahallaan.

Ajattelen, että haluan päästä näistä ongelmista eroon. Silti välillä pohdin, onko todella näin. Pelkäänkö mitä muutos tuo tullessaan. Tiedän järjellä, että ei tilanne ainakaan huonompaan suuntaan mene. Silti tuntematon pelottaa. Pelkään todennäköisesti eniten sitä, että minuun sattuu. Pelkään, että mies satuttaa minua jotenkin. Ehkä nauramalla tai piikittelemällä joskus asiasta. Tämä ei ole hänen tapaistaan, mutta joskus hän on piikitellyt. Ne on yksittäisiä kertoja. En muista, että ne olisivat satuttaneet, mutta aiemmin minua on satutettu ja se on muistissani. Pelko näyttäytyy melko turhalta, mutta se ei minua täysin vapauta.

Syyllisyys on vähiten hallitseva tässä asiassa. Koen silti syyllisyyttä siitä, että olen itsekäs ja haluan hyvää. Olen omasta mielestäni tässä itsekäs. Se johtuu siitä, että kaipaan paljon huomiota, mutta en itse anna sitä paljon. Halu nauttia asioista vain on niin suuri. Tällainen käyttäytymistapa voi johtaa ongelmakeskeiseen ajatteluun. Pitäisi välillä kokeilla muuta toimintatapaa.

Toinen kireyttä aiheuttava asia on miehen jatkuva negatiivisuus. Miehestä tuntuu, ettei mikään onnistu. Jokaista pientä epäonnistumista hän harmittelee. Tällainen ei voi olla näkymättä kodin ilmapiirissä. Edelleen olen kädetön asian suhteen. Suhtautumiseni on muuttunut neutraalimmaksi, mutta siltikään en sitä hyväksy. Mitä mä voin tälle asialle tehdä?

Olen yrittänyt ymmärtää miestä, mutta kun se ei poista ongelmaa. Miehen pitäisi käsitellä asia. En vain jaksa aina puhua hänelle vaihtoehdoista. Miehen on itse otettava tarvittava askel. Jos miehen käytös ei muutu, mitä sitten? Se kai minun käsissäni on? Vielä haluan odottaa, jos mies muuttuisi. Eipä kai minulla ole nyt vaihtoehtoja kuin koittaa kestää. Negatiivista kohtelua en aio sietää itseäni tai lapsia kohtaan. Tukea yritän parhaani mukaan, mutta vastuulleni en sitä aio ottaa. Vaikka välillä epätoivo iskee asian suhteen, niin uskon jossakin vaiheessa minulla olevan rohkeus lähteä, jos sama tilanne aina vain jatkuu. Vielä haluan yrittää. Kehittymiseni myötä uskon, että luon selkeämmät rajat itselleni. Tiedän mitä haluan ja paljonko siedän. Henkisen kasvun myötä uskon myös oppivani tukemaan miestäni paremmin, joka tuottaa positiivisen kierteen. Jos niin ei käy, niin täytyy arvioida tilanne uudestaan.

Positiivisia fiiliksiä

Viimeaikoina elämä on ollut vuoristoajelua, mutta silti minun ei ole tullut paljon pohdittua asioita. Itkuherkkyys on ollut voimakkaasti läsnä. Olen väsähtänyt helposti. Elämässä on samalla ollut paljon hyvää. Olen nauttinut mieheltäni saamasta huomiosta. Olemme löytäneet toisistamme uusia ulottuvuuksia. Tämä ristiriita on voinut olla väsymyksen takana enkä ole jaksanut pohtia asioita. Elämä on muutenkin aika hektistä, joten muut asiat ovat vieneet pohdinnoilta ajan.

Nyt olisi hyvä aika pohtia hyviä asioita elämässäni, koska mitään uutta ei tällä hetkellä ole työn alla.

Olen miettinyt ihmissuhteitani paljon, etenkin vaikeita ystävyyssuhteitani. Mietin kuinka jatkaisin näiden ihmisten kanssa. Etäisyyttä olen ajatellut ottaa ja niin teenkin. Silti tuntui, että asia ei ole loppuunkäsitelty. Nyt käsitin, että minun pitää löytää hyvä olo ihmissuhteista. Se ei tarkoita sitä, että en voisi joidenkin ihmisten kanssa olla tekemisissä. Toki säätelen sitä, kuinka paljon heitä näen. Se mitä olen etsinyt on se, että minä saan ja voin asettaa rajat ystävyyssuhteissa. Minun ei tarvitse tehdä mitään syyllisyydestä. Minulla on tällaisissa asioissa enemmän valtaa kuin olen tajunnutkaan. Tällä oivalluksella koen itseni itsenäisemmäksi ja vapaammaksi. Sain lisää uskoa tehdä valintoja oman mielen mukaan. Valintani voivat pahoittaa jonkun mielen, mutta en voi ajatella vain muita.

Edellistä asiaa pohtiessani tajusin, että äitini on aiemmin toiminut muiden edun mukaan. Hän on elänyt elämäänsä muille. Nyt hän yrittää elää sitä itselleen. Hänelle tulee pahoja ristiriitoja, jos osoitamme hänelle toiveemme. Äitini ei ole selkeästikään löytänyt asiassa keskitietä. Minäkin sitä etsin, mutta olen tässä mielestäni lähes maalissa. Minulta toisinaan puuttuu usko toteuttaa ajatukseni. Sen kun saisin, niin luulen ratkaisujen tekemisen olevan suht helppoa. Silloin voin elää ratkaisujeni kanssa menettämättä yöunia.

Mieheen liittyen olen oivaltanut, että pystyn neutraalisti sanomaan hänelle, että hänen on turha huutaa minulle ja puhua vihaisesti. Minulla ei ole siinä tunnelatausta, jota aiemmin oli. Muutos johtuu siitä, että alan kunnioittaa itseäni enemmän. En hyväksy, että ihmiset saavat kohdella minua miten sattuu. Minä saan asettaa rajat ihmisten kanssa, myös parisuhteessa. En tunne häpeää, katkeruutta, surua tai muita negatiivisia tunteita, jos minulle huudetaan tai puhutaan vihaisesti. Ne eivät herätä minussa arvostuksen puutteen tunteita itseäni kohtaan. Aiemmin koin, että kukaan ei minua arvosta. Minulle huutaminen ja vihaisesti puhuminen nostivat arvostuksen puutteen tunteet pintaa. Nyt tilanne ei enää nosta. En tarvitse toisten hyväksyntää, vaan itseni hyväksyntää. Muutos osoittaa, että arvostan itseäni aiempaa enemmän. Minua ei kohdella huonosti ja siitä pidän huolen.

Voi olla, että nämä muutokset itsessäni, ovat vähentäneet joissakin asioissa kitkaa minun ja mieheni väliltä. Toisinaan meillä on ollut turhaa kilpailua. Kun emme enää kilpaile niin paljon, niin minun on ollut helpompi suhtautua mieheeni aiempaa lempeämmin. Olen pystynyt avautumaan hänelle ja olemaan entistä enemmän oma itseni. Minun ei ole tarvinnut kaikkea pitää sisälläni.

Elämässä on nyt paljon hyviä asioita. Erityisesti suhteeni mieheeni ja lapsiini on parantunut. Huomasin myös yksi päivä, että olen alkanut sietämään stressiäkin paljon paremmin. Etenkin kun mies stressaantuu, niin minä pystyn toimimaan entistä paremmin. Otan silloin vastuuta, olen hyvin toimintakykyinen. Aiemmin olen jäätynyt pakoilleni ja odottanut asioiden tapahtuvan. Olen ylpeä itsestäni ja huomaan tulevani iloiseksi, kun ylitän itseni.

Uskon näiden pohdintojen olleen syynä positiivisille muutoksille. Vaikea sanoa mikä konkreettisesti sen on aiheuttanut. Todennäköisesti pikkuhiljaa tapahtuvat muutokset ja niitä seuraava positiivinen kierre. Fiilis on upea, kun huomaan kasvaneeni henkisesti.

Kehittymiskohteet

Muutamat asiat toistuvat kirjoituksissani ja näihin haluaisin saada paremman otteen. Ajattelin, että listaamalla asiat, joissa haluaisin erityisesti kehittyä, auttaisivat minua pääsemään näissä eteenpäin.

1. Liiallisesta kontrollista luopuminen
 - erityisesti miehen kanssa (En puutu liikaa miehen tapaan kohdata lapsia. Selitän lapsille tilanteen, tuen miestäni, enkä hyökkää miestäni vastaan). Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mutta kaikessa minun ei tarvitse olla ohjaksissa.
 - menen rohkeasti kohti uusia ja/tai vaikeita tilateita. Kestän häpeän, jos epäonnistun tai mokaan.

2. Itsestä huolehtiminen
 - syön terveellisesti (syön jo suht terveellisesti), liikun riittävästi, nukun riittävästi (ei yleensä ongelma)
 - sallin itselleni hemmotteluja nykyistä enemmän mm. kosmetologi, kampaaja, vyöhyketerapia jne
 - tämän hetken vaikeimpia asioita on ottaa itselleni arjessa omia pieniä hetkiä, kuten rentoutumista, askartelua, laittautumista ym. varten. Myös ystävien tapaamista varten ilman lapsia.

3. Elämästä nauttiminen
- pitää sisällään 2. kohdan asioita, mutta laajemmin hetkessä elämistä. Maistella, haistella, kuunnella ja tunnustella asioita eikä miettiä liikaa asioita eteenpäin, murehtia asioista.
-  tehdä asioita, joista nautin
- luottaa vaistoon, antaa omalle luovuudelle tilaa. Nauttia näiden tuomasta vapaudesta ja hyvästä olosta

4. Luovun turhasta syyllisyydestä
- tunnistan melko hyvin tilanteet, joissa ei pitäisi syyllistyä. Nyt käsittelen ne ja jatkan elämääni. En pilaa päivääni sellaisella.

Tarvitsen vielä konkreettisemman suunnitelman, kuinka voin toteuttaa edellä mainitsemiani asioita. Toivottavasti en tarkemmalla suunnitelmalla ahdista itseäni.

1.
- Jos mies on pahalla tuulella, mietin ennen kuin reagoin tunteella. Selitän lapsille tilanteen.
- Tunnistan itselleni vaikeat ja uudet tilanteet, kohtaan ne. Turha siirtää niitä loputtomiin.
- Voisin myös miettiä asioita, jotka eivät ole mukavuusalueellani ja tehdä niitä esim. kerran kuussa.

2.
- Valitsen ruoan entistä enemmän terveellisyyden perusteella.
- Liikun mielellään 2 krt viikossa
- Isompia hemmotteluja joka toinen kk
- otan joka päivä vähintää 15-30min oman hetken
- en koe syyllisyyttä, jos joskus asetan itseni lasten edelle tai jos lapset odottavat, että teen jonkun asian ensiksi ja vasta sitten huomioin heitä.

3.
- en ajattele vain määrää, vaan myös laatua. Ihmettelen asioita lasten kanssa, maistelen pieniä määriä herkkuja enkä vain syö, katson maisemia enkä vain siirry paikasta toiseen jne..

4.
- tähän on vaikeampi lisätä mitään. Nautin elämästä ja muistan, että elän elämääni "itselleni". Asioiden käsittely, jos turha syyllistyminen on hallitseva ja sitten elämä jatkuu :)

Unimaailmaa osa 6

Näin taas unta viime yönä. Olennaisimmat asia unessa olivat, että olimme miehen kanssa asukaspuistossa yötä. Siellä oli ainakin kuopuksemme, jolta meni niskat nurin. Minä laitoin sen paikoilleen. Kaikki näytti olevan kunnossa, mutta silti mietin, oliko asia niin. Nuorimmainen nukkui yön isänsä kanssa. Olisin halunnut nukkua pienokaisemme kanssaan, mutta en jostakin syystä sitä sanonut, vaikka asia jäi mieltä painamaan. Muistaakseni siellä oli minun ystäviäni, joten nukuin heidän kanssaan.

Ilmeisestikin yön jälkeen lähdimme matkalle Kreikkaan. Lapset olivat siellä mukana. Esikoinen kiipeili jokapaikassa. Hän aiheutti meille harmia, kun jouduimme juoksemaan perässä. Olimme saapunut juuri maahan ja olimme matkalla hotellille. Jäimme bussista pois, kun esikoinen aloitti juoksentelun. Jouduin menemään tosi pienistä koloista, mutta en saanut häntä kiinni, vaan uni loppui. Tämän pätkän unesta olen aiemminkin nähnyt.

Unen ensimmäisessä pätkässä tapahtui taas paraneminen. Mietin olisiko se kertonut sokerirasituksesta, jossa kävin eilen? Kaikki olisi kunnossa?

Ensimmäisen unen loppu kertoo niin ajatuksistani. Monesti mietin, että en näytä helliä tunteita lapsilleni niin paljon kuin haluaisin. En näytä heille niin usein kuin haluaisin, kuinka tärkeitä he ovat. Mietin monesti, että olisi ihana ottaa syliin lapseni, mutta en tee niin sillä hetkellä. Minulla mukamas on aina jotain kiireisempää tekemistä. En ole tottunut itse saamaan syliä lapsena, joten en oikein osaa sitä antaa ja siksi keksin aina muuta tekemistä. En osaa olla ja nauttia, vaikka minulla on siihen oikeus. Unessa minulle jäi kaipaus ja huoli mieleen. Kaipasin lapsen viereen ja olin huolissani hänen voinnistaan. Koin syyllisyyttä, etten mennyt hänen viereensä, vaikka tiesin hänen olevan hyvissä käsissä isänsä kanssa. Tämä voisi kertoa siitä, että öisin annan miehen hoitaa lapsia, koska minulle uni on niin tärkeää. Koen syyllisyyttä siitä, että en huolehdi lapsistani.

Jälkimmäisessä unessa olen matkalla lomalle perheeni kanssa, mutta asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Tunteistani en osaa sanoa unessa. Mistä matka voisi minulle kertoa? Entä loma? Olemme menossa lomalle lähiaikoina, mutta en usko tämän kertovan siitä. Tämä uni voisi kertoa siitä, että haluan ongelmistani lomalle, mutta sinne pääseminen ei ole helppoa. Perille en päässyt, mutta sinne aion mennä. Tietenkin lopullisesti eroon pääseminen on päämäärä. Unen esteet ovat todennäköisesti ainakin vihan tunne ja se, etten päästä kontrollista irti, etten nauti asioista ja ole miettimättä liikoja.

Mietin monesti, että käytän paljon aikaa kirjoittamiseen. Se tietenkin edistää asioiden käsittelyä, mutta edistäisikö hetkessä oleminen ja siitä nauttiminen enemmän. Tässä tilanteessa voisi olla niin, jostakin syystä muutoksen tekeminen on vaikeaa. Todennäköisesti siksi, että tiedän kirjoittamisen auttavan. Hetkessä elämisestä en ole niin varma, vaikka usko siihen on vahva.

Eilisen ajatuksia syyllisyydestä ja vihasta

Kirjoitettu eilen.

Minulla on työn alla teksti, jossa listaan muutaman asian, joissa haluaisin erityisesti kehittyä ja päästä eteenpäin. Ne eivät ole lupauksia, vaan enemmänkin muistutuksia itselleni. En halua niistä tehdä tavoitteita. Kirjoittamalla ne ylös minun on helpompi muistaa ne ja palata niihin tarvittaessa. Niistä olisi hyvä tehdä myös paperiversio ja laittaa vaikka lompakkoon, niin ne ovat helposti käden ulottuvilla. Yksi listaamistani asioista on turhasta syyllisyydestä eroon pääseminen.

Olen nyt parhaillani sokerirasituksessa. Tämän piti kestää 2h, mutta pienten tyrimisten jälkeen kestää 3h. Mies on kotona lasten kanssa. Ilmoitin miehelleni muutoksesta. Hän lähetti viestiä ja ihmetteli, että eikös tämän pitänyt kestää kaksi tuntia. En tiedä millä fiiliksillä viesti kirjoitettiin, mutta koin heti syyllisyyttä. Mies jäi kotiin hoitamaan lapsia ja tekee samalla töitä kotoa käsin. Nyt minä hankaloitan hänen työntekoansa.

Syyllisyyteni on aivan turha. Olen labrassa terveydellisistä syistä eikä aikataulujen venyminen johtunut minusta. Miksi siis tuntisin syyllisyyttä?  Tämän tiedostaminen helpottaa jonkin verran, mutta ei täysin poista ajatuksia, että mies kiukkuilee kotona. En tiedä onko hän pahalla tuulella, mutta usein  hän on tällaisista asioista.

Fiilikseni on nyt sama kuin kotona asuessani. Koin silloin syyllisyyttä, kun tiesin tuottavani vanhemmilleni pettymyksen. Nyt tuotan miehelleni pettymyksen ja vaikeutan hänen työskentelyä.

Ehkäpä edellä kuvatut fiilikset ja tapahtumat ovat syynä suorittamiseeni. En halua tuottaa vanhemmilleni pettymystä, vaikka he eivät pettymystä suoraan osoittaneetkan. Tai sitten he osoittivat joissakin asioissa ja opin välttämään ne syyllistämällä itseäni.

Toinen asia, jota olen nyt pohtinut on miehen vihastuminen ja negatiivinen fiilis. Miksi reagoin siihen niin voimakkaasti? Toiset eivät välttämättä liiemmin reagoisi. Miksi minä reagoin? Tilanne tuo mieleen kotiolot, missä isäni oli hyvin samalainen. Luulen, etten ole saanut näitä lapsuudenkokemuksia vielä käsiteltyä, vaikka tiedostankin tilanteiden samankaltaisuuden. Tunneoivallus puuttuu.

Mitä isän käytös herätti minussa? Ehdottomasti pelkoa. Mitä pelkäsin? Isän arvaamattomuutta ainakin. Näissä ei ole mitään uutta. Uusi asia on se, että saatoin pelätä myös isän hylkäävän minut kokonaan. Suutuspäissään hän osoitti olevansa pomo. Hän esim. teki ruokaa itselleen, jota muut eivät saaneet syödä. Hän osoitti, ettei me olla perhe.

Nykytilanne herättää minussa vihaa eikä pelkoa. Jos se herättää pelkoa niin ennemminkin hylätyksi joutumisesta kuin arvaamattomuudesta minua kohtaan. Mies ei ole osoittanut hylkäävänsä minua, mutta tunne on juurtunut lapsuudesta. Miehen herättämät tunteet ovat todennäköisesti isääni kohtaan nousevia tunteita.

Miksi viha nousee niin voimakkaasti pintaan? Koen tilanteessa tulleeni väärin kohdelluksi. Lapsena ainakin, koska en ollut syyllinen isän tunteiden purkauksiin. Ehkä olin syyllinen, mutta en olisi ansainnut niin voimakasta tunneilmaisua isältäni, että olisin ymmärtänyt asian. En olisi halunnut aina negatiivista ryöppyä, vaan välillä positiivistakin. Olisi ollut kivaa elää positiivisemmassa ympäristössä. Samaa toivon nyt. Toivon myös, etteivät lapset koe samoja fiiliksiä omasta lapsuudestaan kuin minä.

Vihaan siis sitä, etten ole kotona ollut positiivisten asioiden arvoinen. Minua on yritetty nujertaa negatiivisilla asioilla ja jättämättä positiiviset asiat pois. Vihani kohdistuu myös siihen, että vanhempani ovat sallineet muiden kohdistaman kiusaamisen minuun. Olen aikuisena oppinut, että olen positiivisten asioiden arvoinen. Nyt mies viljelee negatiivista ilmapiiriä, joka saa vihani pintaan. Enkö vieläkään saa sitä mitä ansaitsen? Eivätkö lapsenikaan ole positiivisten asioiden arvoinen mieheni mielestä?

Kontrolloiminen kotioloissa ja muualla

Ajatukset pyörivät taas kontrolloinnissa.

Viimepäivinä olen huomannut, että kontrolloin itseäni enemmän kotona kuin muualla. Minun on helpompi olla oma itseni muualla kuin kotona. Myös muiden kanssa olen rennompi kuin mieheni. Nurinkurista. Yleensä se on toisinpäin. Jos olen muualla esim. ystävieni ja miehen kanssa, ajattelen, mitä mies ajattelee sanomisistani. En ajattele, mitä ystäväni ajattelee.

Mietin kuinka asiat olivat lapsuudessani. Pohdiskelujen pohjalta päädyin aika samaan ratkaisuun. Lapsuudessa minun ei ollut helppoa olla missään. Jännitin joka paikassa, mutta muualla uskalsin jonkin verran toimia vastoin vanhempien toiveita ja toteuttaa itseäni. Kotona olin ylipedantti eli kontrolloin. En siis uskaltanut olla minä. En uskaltanut heittäytyä, olla luova elää hetkessä. Olin järjestelmällinen, hallittu ja pelkäsin toimivani väärin. Huolestuin asioista etukäteen, jos joku menee pieleen tai en osaa toimia jossakin tilanteessa. Koin syyllisyyttä, jos toimin väärin tai ajattelin huonoja vaihtoehtoja tosissani. Kannoin suurta syyllisyyden taakkaa.

Kotona en kontrolloi materiaalista ympäristöä, vaan omia ajatuksiani ja käyttäytymistäni tai sitten haluaisin miehen toimivan tavallani. Lapsuudessa en voinut liiemmin hallita perhettäni, mutta nyt siihen pyrin. En halua, mutta kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, niin en halua joutua alistetuksi. Nyt ikävä kyllä minä alistan.

Mieheni kanssa minun on vaikea puhua tunteista. Olen opetellut, mutta edelleenkin se on vaikeaa, koska mies ei ole tunneihminen. Hän on myös hallittu, kontrolloitu (paitsi vihaa ja suuttumusta ei kontrolloi) ja järjestelmällinen. Olen joidenkin ihmisten kanssa tosi avoin ja kerron hyvinkin henkilökohtaisia asioita, joten uskallusta on. Pelkään varmaan, miten mies osaa ottaa vastaan ajatukseni. Huolehdin etukäteen, jos hän joutuu kohtaamaan häpeää. Silloin minäkin joudun kohtaamaan häpeää, eikä se ole helppoa.

Mitä minun pitäisi tehdä? Tiedostaa suurimpia tilanteita, joissa kontrolloin itseäni liikaa. Esim. kun mies vihastuu tai on negatiivinen ja purkaa sen lapsiin. Silloin usein annan miehelle takaisin ja sanon, mitä hänen pitäisi tehdä. Jokin aika sitten kerroin lapsille, että isi on pahalla tuulella. Ehkä se hieman auttaa lapsia. Jostakin syystä olen unohtanut tämä. Voisin palata siihen taas. Kun mies vihastuu minulle nousee tunteet lapsuudesta, jolloin itse olin lasten asemassa. Tiedän mitä he joutuvat kokemaan, enkä halua heille samaa. Siksi hyökkään miestäni vastaan.

Voisin varmaan tuon edellisen yleistää. Voisin olla miehen kanssa joustavampi. Tulisin häntä asioissa vastaan. Tämä edellyttää, että mies kertoo nykyistä enemmän omia toiveitaan ja mielipiteitään.

Yleisellä tasolla voisin luopua kontrollista, kun tulee uusia tai vaikeita tilanteita. Nykyään välttelen niitä. Voisin laittaa itseni rohkeammin likoon. Tuollaisissa tilanteissa onnistuminen tuo mukavan fiiliksi, joten miksipä en ottaisi riskiä.

Muuta en oikeistaan keksi. Sinällään hyvä asia, etten kaikkea pyri kontrolloimaan. Lasten kanssa kontrolloin aiemmin enemmän. Nykyään osaan ottaa heidän kanssa rennommin. Toki vielä voi parantaa mm., kun uhmaikäinen saa kohtauksen eikä tottele. Muuten pärjään mielestäni suht hyvin.

Unimaailmaa osa 5

En ole jostakin syystä päivällä pohtinut asioita. Ehkä elimistö ei nyt jaksa,  koska olen ollut henkisesti väsynyt monista asioista. Yöllä ole nähnyt paljon unia, joten käsittelen asioita unien kautta.

Eilinen päivä oli hermoja kiristävää. Minä olin pahalla tuulella, kun mies tuli kotiin. Lapset eivät antaneet minulle hetken rauhaa. Olin muutenkin väsynyt. Olisi kivaa, että mies  jaksaisi, kun minua kiukututtaa. No mies sitten aloitti itse kiukuttelun. Minua niin suututtaa, ettei minua tueta. Suututtaa miehen jatkuva negatiivisuus. Myönnän huomaittavani usein miehelle kiukkuilusta enkä paljon tue. Olen kuitenkin sanonut, että pyytämällä tukea se saa tukea. En jaksa itse olla aina tarjoamassa, koska hän ei oma-aloitteisesti tuo asioita keskustelun alle.

Fiilikset oli siis edelliset eilen. Yöllä näin unta, että olin todennäköisesti uudessa työpaikassa. Minulla oli asiakastapaaminen, johon olin ilmeisesti valmistautunut suht hyvin. Puhtaaksikirjoitus oli ainoastaan tekemättä. Menin käymään välissä jossakin. Kun tulin takaisin, en löytänyt työpistettäni enää. Omasta mielestäni olin oikeassa paikassa, mutta se ei ollut oikea paikka. Yritin etsiä työpistettäni, mutta en löytänyt sitä mistään. Soittelin kollegan kanssa, jos hän pystyisi auttamaan minua.

En pitänyt kollegastani, koska hän oli ylimielinen. Nyt hän kuitenkin auttoi asiallisesti. Jouduin kaikesta huolimatta lähtemään asiakkaan luokse ilman papereita. Olin siitä hieman hämilläni. Enkä olisi halunnut mennä. Sama työkaveri yritti edelleen auttaa. Jotenkin päädyin baarin sisarukseni luo. Siellä oli myös kollegani, jonka kanssa juttelin puhelimessa. Sisarukseni ja kollegani olivat samassa pöydässä. Kollegani hassutteli. Fiilis oli parempi kuin ahdistuneiden työpisteen etsimisen yhteydessä. Uni päättyi tähän.

Tästä on aika vaikea löytää selkeitä asioita, joita käsittelen. Ehkä se, että koin eilen olevani hukassa niin kuin unessa. Meillä on miehen kanssa mennyt hetkittäin tosi hyvin. Eilisen kaltaisten päivien yhteydessä mietin, mitä teen tässä suhteessa. Hyvä juttu on se, että hyviäkin päiviä on. Meillä menee hyvin muualla kuin kotona. Ikävää vain on se, että arkea on enemmän eli kotona ollaan vuodesta paljon. Yritämme käydä muualla aina silloin tällöin, mutta lasten nukkumaanmenon takia päivä on lyhyt.

Unessa hain apua, mutta ratkaisua en saanut aikaiseksi. En ainakaan ongelmaan. Miehen kanssa ei oikein löydetä ratkaisua eiliseen ongelmaan. Jotain yhtäläisyyttä, mutta tämä tuntuu aika kaukaa haetulta. Turha tästä unesta on muuta etsiä.