Uni mökiltä - häpeä pääosissa

Viime yönä olin unessa miehen vanhempien mökillä. Siellä oli paljon porukka, joista suurin osa minulle tuntemattomia, vaikka he olivatkin suurinpiirtein minun ikäisiäni. Anoppi, mieheni ja koulukaverini olivat tuttuja. Koulukaverini on aiemminkin esiintynyt unissani.

Unessa oli monta eri tilannetta. Järjestystä en muista. Mieleenpainuvin oli se, kun anoppi käveli alushousuni levällään luokseni. Hän sanoi jotain, mutta en sitä kuullut. Olin tuohtunut siitä, että taas hän oli tutkinut tarvaroitani. Reaktioni voimakkuuteen saattoi liityä myös häpeää. Häpesin nimittäin niitä alushousuja, joten yritin kääntää asian muualle.

Menetin unessa pinnan niin kuin lapsilleni joskus. Laitoin käden anopin suun eteen ja annoin kaiken tulla. Huusin hänelle siitä, ettei hänen tarvitse arvostella minun alushousujani, vaikka hän ei sitä välttämättä tehnyt edes. Huusin hänelle taas minun tavaroihin koskemisesta. Olin hyvin vihainen. En muista, että tässä olisi tapahtunut muuta.

Tässä pätkässä unta käsittelin selvästikin arvostelunhalua. Aloitin siitä eilen kirjoittamaan tänne, mutta saanut sitä kirjoitettua loppuun. Olen miettinyt omaa arvostelunhalua. Anoppi on kova arvostelemaan, joten hänen kauttaan asiaa on helppo lähestyä aihetta.

Häpeän osuutta unessa en osaa heti sanoa mihin se liittyy. Itseasiassa ennen tätä unipätkää näin unta siitä, että lähdin saunaan mieheni kanssa. Siellä sattui olemaan muitakin. Toisen miehen läsnäolo sai minussa hitusen häpeää aikaan. Rohkaistuin silti menemään, mutta käänsin hänelle selän.

Häpeä oli siis selvää, mutta mihin se todellisessa elämässä liittyy? Miestäni ja erityisesti hänen sosiaalisia taitojaan häpeän. Mielestäni mies ilmentää häpeää mm., kun hän esittäytyy minun uudelle ystävälle tai, kun hän on kotona samaan aikaan kuin ystäväni. Hän pälyilee ja katselee kulmien alta. Tuntuu pahalta nähdä sellaista, kun en ole erityisemmin muiden ihmisten nähnyt tekevän niin. Pahalta tuntuu se, hän näytäytyy ystävilleni niin.

Toinen häpeään liittyvä asia voi olla edelleen arjen omat normaalit tarpeet.  Häpeän, että minulla on sellaisia, jotka ohjaavat minua, enkä minä heitä.

Unen ensimmäinen pätkä liittyi koulukaveriini. Olimme isolla porukalla veneessä, jossa oli myös koulukaverini ystävä. Tämä koulukaverin ystävä oli kotona lastensa kanssa. Töissä hän on esimiesasemassa. Koulukaverini kysyi ystävältään jotain kotona olemisen ja esimiesaseman yhdistämisestä. Unessa koulukaverini oli kanssa hyvässä asemassa työelämässä. Koin voimakasta hylkäämistä. Mielestäni koulukaveri halusi sulkea minut keskustelun ulkopuolelle ja osoittaa, etten ole niin hyvä ihminen kuin he. He siitä sitten lähtivät pois ja jäin yksin. Hetken päästä meni saunaan. Uneni on siis tässä kronologisesti käänteisessä järjestyksessä.

Tämä unen pätkä tuntuu vaikeimmalta. Alemmuudentunne ja hylkääminen ovat käsittelyssä. Näitä minulla toki on ollut ja jossakin määrin edelleen, mutta nyt ne eivät ole pinnalla. Unessa tunsin pahaa mieltä kokemastani, mutta en ahdistunut tai kokenut muita voimakkaita tunteita. Ehkä uni kertoi siitä, etten näistä asioista pääse eroon, mutta asioiden kanssa voi elää.

Kosketus

Parisuhdepohdintojen myötä olen huomannut kuinka tärkeää on koskettaminen. Olen tottunut aistimaan muiden fiiliksiä hyvin, joten uskon olevani hyvä tunnistamaan myös ihmisten tunteita kosketuksesta. En ole aiemmin siihen liiemmin kiinnittänyt huomiota. Nyt olen, koska toivoisin löytäväni tietyn yhteyden minun ja mieheni välille.

Lapsena en pitänyt siitä, että minua kosketaan. En tiedä miksi. Ehkä se oli ainoa asia, johon pystyin edes jonkinverran vaikuttamaan. Ehkä en halunnut sellaista kosketusta jota sain. Olisin halunnut rakastavaa kosketusta, mutta koska en sitä saanut, yritin mahdollisesti suojella itseäni. Syitä voi olla monia, mutta oli syy mikä tahansa, niin surullista se on.

Aihetta pohtiessa olen miettinyt minun ja muiden ihmisten välistä kosketusta. Ensisijaisesti omien vanhempieni ja sisarusten. Pohdinnat ovat olleet valaisevia. Isän kosketti meitä lapsia jonkin verran, mutta hänen kosketuksensa ei ole tuntunut hyvälle. Hän ei ole osannut koskea rakastavasti. Hän ei pystynyt hallitsemaan omia voimiaan. Kun hän halusi näyttää, kuinka tärkeitä olemme, hän satutti meitä. Tarkoitus oli hyvä, mutta tuntui epämiellyttävältä.

Äidin kosketusta en taas saa mieleeni. Alkuun minulla ei ole mielikuvaa siitä, että äiti koskisi minua. Lopulta saan palautettua jotain mieleeni. En tosin pysty paikallistamaan kosketuksen ajankohtaa. Uskon kertojen olevan vähissä. Sen mitä mielensopukoista pystyn kaivamaan, äitin kosketus oli joskus hyvin hellä. Kosketus oli kuitenkin useimmiten tekninen ja liittyi johonkin tilanteeseen kuin hellimiseen.

Minulla on ollut häivähdys siitä, miltä hyvä kosketus voisi tuntua, mutta aivan liian vähän. Nyt janoan lempeää ja rakastavaa kosketus, vaikka en itsekään ole siinä erityisrn hyvä. Huomaan, että en itsekään ole osannut koskettaa lapsiani. Nyt olen oppinut lohduttamaan heitä. Tarjoamaan heille syliä, jota minulla ei ole ollut. Olen oppinut myös koskemaan ja silittämään lapsiani suht lämpöisesti. Näen ongelmana lähinnä sen, että osaisin pysähtyä hetkeen. Silloin on helppo antaa tunteiden tulla.

Muiden ihmisten kanssa en paljon ole fyysisessä kosketuksessa. Muutamien kanssa halataan, kun nähdään ja/tai lähdetään eri teille. Minun ei ole helppoa olla aloitteentekijä halaamisessa, jos ei lasketa niitä joita tulee jo halattua. Edelleenkään en halaa lähisukulaisiani. Koen sen tungetteluna. Olen silti avoimempi kuin olen ollut. Olen rohkaistunut asiassa ja löytänyt "oikeat" hetket halata ihmisiä.

Kirjoittaessani tuota, että koen lähisukulaisten halaamisen tungetteluna, tajusin yhteyden. Minä en tykkää erityisen päällekäyvistä ihmisistä, koska koen, etteivät he kunnioita minun yksityisyyttäni. Sukulaiset eivät ole tungettelevia, mutta johtuisiko se siitä, että osa heistä on loukannut ja hallinnut minua liikaa. En halua heidän hallitsevan minua, vaan tästä asiasta päätän siis minä.

Joskus anoppi on halannut, kun olemme olleet heiltä lähdössä. Siitä ei ole meidän välille tullut tapaa. Koen anopin muutenkin liian tungettelevaksi, joten en halua päästää häntä niinkin lähelle kuin halauksessa ollaan. Jos hän kunnioittaisi muita/minua enemmän, voisin ehkä halatakin häntä. Todennäköisesti en halaa häntä, jotta hän ei kuvittelisi olevansa läheisempi ihminen minulle kuin onkaan.

Mielenkiintoinen aihe. Antaa paljon uusia ajattelemisen aiheita. Täytyy myöhemmin pohtia tätä asiaa muidenkin ihmissuhteiden kohdalla tarkemmin. Nyt täytyy mennä nukkumaan!

Puhelinmyyjien antama oppi

Puhelinmyyjät ovat olleet viimeaikoina taas riesaksi asti. He ovat siitä huolimatta opettaneet minulle muutaman asian. Olin nuori, kun minulle kaupiteltiin yhtä lehteä. Tilasin sen. Kaduin sitä jälkeenpäin. Minulla ei kuitenkaan ollut rohkeutta perua sitä. Tämä tilanne muistuttaa minua siitä, kuinka aiemmin  en voinut kieltäytyä asioista, etten pahoittaisi toisen mieltä. Sen jälkeen olin tiukka enkä enää tilannut mitään puhelinmyyjältä.

Tänään puhelinmyyjä taas soitti. Hän antoi helposti periksi. Siitä minun ajatukseni taas siirtyivät siihen, kuinka vihastun myyjille, jos he eivät anna periksi. Tähän keksin ratkaisun. Se johtuu siitä, että he eivät kuuntele minua eivätkä kunnioita minun sanaani niin kuin ei vanhempanikaan eikä etenkään isäni.

Uskon näiden ajatusten myötä osaavani suhtautua puhelinmyyjiin paremmin. Enää minun ei tarvitse olla heille ylitiukkoja tai vihastua heille. Ne tunteet tulevat lapsuudesta. Olen tähänkin mennessä ollut asiallinen: "En kiitos tilaa mitään!". Nyt voin silti suhtautua neutraalisti koko asiaan.

Irtipäästäminen - tässä ja nyt

Luopuminen ja irtipäästäminen ovat olleet tämän päivän ajatuksia. Olen aloittanut lukemaan Kimmo Takasen Päästä irti - vapaudu läsnäoloon - kirjaa. En ole vielä täysin vakuuttunut kirjasta, mutta ajattelun aiheita se antaa. Todennäköisesti siksi en ole vakuuttunut kirjasta, koska läsnäoleminen on minulle vaikeaa. Kirja on hyvin yleistajuista, mutta silti minun on ollut vaikea keskittyä siihen eli olla tässä ja nyt.

Olen taas miettinyt, mistä pitää luopua ja antaa mennä. Tätä olen pohtinut paljon, mutta selkeää vastausta minulla ei ole ollut. Nyt alan päästä jyvälle. Minun tulee päästää liiallisesta suunnitelmallisuudesta, kontrollista ja varmuuden tunteesta irti. Minun on alettava elämään elämää eikä huolehtia ja murehtia asioita. On elettävä tässä hetkessä eikä menneessä tai tulevassa. On uskottava, että elämä kantaa vastoinkäymisissäkin.

Aiemmin minulla on ollut paljon ajatuksia mielessä enkä ole pystynyt keskittymään mihinkään. Poukkoilen asiasta toiseen. En ole osannut vetää selvää rajaa asioille. Minun on osattava olla lasten kanssa, kun olen heidän kanssa. Vastavuoroisesti minun on osattava ottaa aikaa itselleni ja omille ajatuksilleni. Kun minulla on omaa aikaa, ei minun tarvitse enää olla ajatuksissani jossakin muualla, kun olen lasteni kanssa. Ymmärrettyäni tämän jossakin sisimmissäni, minun on helpompi toimia ajatusteni mukaan. Kun toimin niin, kaikki voi paremmin.

Olen yrittänyt muutaman päivän ajan aktiivisesti pysähtyä ja ihmetellä asioita ilman analysointia. Tämä on selkeyttänyt päätäni. Minun ei tarvitse kokoajan pohtia jotain. Välillä vain voi olla. Tämä myös vapauttaa aivot välillä työskentelemään tiedostamattomalla tasolla, jolloin oivallukset voivat pompahtaa yllättävästi mieleen.

Uni - suorittamisesta ja materiaalista

Viime yönä näin pitkästä aikaa unta. Unissa ei varsinaisesti tapahtunut paljon, mutta uskon niissä olleen silti tärkeää asiaa minulle. Toinen pariskunta on miehen puolelta. Kyseisen pariskunnan mies on hyvin suoritushenkinen ja materiaalin perään. Todennäköisesti nämä ulkoiset asiat ovat olleet hänelle tärkeitä puolison valinnassa. Unessa he viettivät hääpäivää. He tulivat samaan hotelliin kuin minä ja mies. Me ei tiedetty, että he tulevat sinne. Olin kävelemässä yksin hotellille, kun näin heidän tulevan avolimusiinilla pihaan. Vaimolla oli häämekko päällä. Kuulin miehen mainitsevan mieheni nimen. Heidät huomattuaan halusi mennä äkkiä huoneeseen, jotta he eivät näkisi minua. Pääsin huoneeseen ja siihen uni päättyi.

Fiiliksiäni ei kovin tarkkaan pysty sanomaan. Todennäköisesti minua ahdisti etenkin pariskunnan mies.  Saattoi myös pelottaa, jos he näkivät minut ja löytävät minut. Todellisessa elämässä en halua olla kyseisten ihmisten kanssa tekemisissä tai lähinnä miehen. Siinä kokee itsensä niin surkeaksi. Mieheni puolesta koen välillä pahaa mieltä, kun pariskunnan mies on yhteydessä mieheeni vain silloin, jos jotain haluaa.

Uskon unella olleen se merkitys, että käsittelin ulkoisten saavutusten, suorittamisen ja materialistisen elämän olevan jotain muuta kuin itse haluan. Sellainen elämä näyttäytyi unessa pahalta. Oikeassakin elämässä vastusta noin räikeää arvomaailmaa, mutta olisko se sittenkin kateutta, koska jonkilaista "luksuselämää" kaipaan.

Toisessa tai oikeastaan ensimmäisessä unessa on perhe, josta olen aikaisemminkin nähnyt unta. Lapsia ei unessa ollut mukana. He olivat meillä kylässä kuin myös äitini. Minä vietin jonkinverran aikaa toisessa huoneessa. Kun olin muiden kanssa samassa huoneessa, olimme paljon hiljaa. Meillä ei ollut mitään yhteistä. Sitten he olivat lähdössä. Tarjosin heille kahvit, mutta he eivät halunneet.

Minulle tuli paha mieli, kun he lähtivät. Todennäköisesti koin pahaa mieltä, koska meillä ei synkkaa. Pahamieli oli myös siitä, että he hylkäävät meidät. Muuten unessa fiilikset puuttuivat. Tästä päättelen, että haluaisin kovasti olla heidän ystäviä, mutta meillä ei vain synkkaa. En ole valmis luopumaan heistä, koska koen sen hylkäämisenä.

Pariskunnan nainen on oikeassa elämässä hyvin varautunut, joten hänestä ei saa paljon irti. He käsittääkseni ovat taloudellisesti hyvinvoivia, mikä ikävä kyllä on todennäköisesti vaikuttanut siihen, etten ole osannut päästää heistä irti. En halua hyötyä heistä, vaan ympäristöni on arvostanut, että ystäväpiirissä on tällaisia ihmisiä.

Näiden unien parusteella sanoisin, että minun on entistä enemmän luovuttava materiaalisista asioista ja löydettävä hyvinvointini muista asioista. Unetkin kertoi, ettei minun ole hyvä olla tällaisten ihmisten kanssa. En aio heistä täysin luopua, vaan annan asioiden mennä omalla painollaan. En syyllisyyttäni aio heitä nähdä. Näen heitä kun siltä tuntuu.

Henkinen hyvinvointi pienistä asioita

Tänään mielialat ovat vaihdelleet voimakkasti. Päällimmäisenä on kaikesta huolimatta suht seesteinen olo. Tänään taas nousi pintaan ajatuksia, joista osaan nauttia. Olen oppinut nauttimaan joistakin pienistä asioista. Aiemmin en esimerkiksi osannut nauttia juomisesta. Nyt juon esim. teetä ja kahvia nauttimismielessä. Kaipaan kovasti kahvilaan, koska se tuo minulle nautintoa. Nautintoa tuo itse juoma, kahvilan fiilis ja vapaus. Vapaus on minulle rohkeutta toteuttaa itseäni ja vaihtelua kotioloihin.

Nyt olen alkanut löytää asioita, joista nautin. Olen myös alkanut ymmärtää toisten ihmisten tarvetta omaan aikaan. Se fiilis on mahtava, kun kokee voimaannuttavia hetkiä. Vapauttavaa on, että ei aina tarvitse ajatella muita, vaan saa toteuttaa sisintään. Myös toiselle oman ajan antaminen tuo minulle hyvää oloa. Olen menettänyt paljon, kun en ole aiemmin löytänyt hyvää oloa. Onneksi elämää on paljon jäljellä, joten ei vieläkään ole myöhäistä.

On ihana huomata, että löydettyäni hitusen sisintäni, minun on helpompi tehdä asioita perheen ja ennen kaikkea miehen tarpeita ja haluja ajatellen. En enää ajattele vain itsekkäästi, vaan teen esim. kotitöitä enemmän ja paremmalla fiiliksellä. Edelleenkin on tsempattavaa, mutta uskon edistyväni tässä paremmin kuin tähän asti. Sisäisen halun löytyminen on ollut kynnys. Nyt kun se on löytynyt, matka todennäköisesti on tasaisempaa ja helpompaa.

Kaikesta hyvästä huolimatta uskoni toisinaan horjuu tässä elämänmuutoksessa. Haluan hyvän olon. Haluan kuunnella sisintäni. Haluan sisäistä rauhaa. Haluan tasapainon elämään. Ympärillä näkyy toisenlainen elämäntyyli ja erilaiset arvot. Suorittaminen, itsekeskeisyys ja materialismi ovat valloillaan. Kun joku toinen suorittaa ja saa materiaalista hyvää, minun on vaikea luopua siitä kaikesta "luksuksesta". En halua lasten kustannuksella tehdä tuollaisia asioita, mutta koen huonommuutta, jos minulla ei niitä ole. Pelkään mitä muut ajattelevat. Tiedän, etteivät tavarat ja itsekeskeisyys tuo hyvää. Silti niistä luopuminen on vaikeaa, kun näen toisella niitä. Tasapaino on löydettävä. En halua lasten muistavan äidin etäisenä ja materiaalin perässä juoksevana. Haluan heidän muistavan äidin välittävänä, rakastavana ja läsnäolevana. Se tarkoittaa silloin jostakin luopumista. Nyt pitäisi osata luopua niistä kaikesta, jotka eivät edistä tavoitettani. Sisäinen halu on löydettävä, jotta haluni on aitoa ja, jotta pystyn sitoutumaan siihen.

Itseni kuuntelemista

Minulla on parin päivän ajan ollut pakottava tarve kuunnella itseäni. Haluan kovasti omaa tilaa. Sain sitä eilen, mutta kaipasin sitä myös tänään. Nihkeästi mies suostui siihen, mutta suostui. Tuntui hyvältä, että uskalsin tehdä niin kuin kehoni sanoi, vaikka aluksi jännitin miehen reaktiota. Pelko oli aiheeton, koska koskaan ei ole mitään pahaa seurannut siitä, että olen kysynyt. Pelko on peräisin lapsuudesta.

Lähdin pois kotoa. Automatkalla tuntui hyvälle. Tuntui hyvälle, että uskallan nykyään ajaa autolla. Tuntui hyvälle ajamisesta saamani vapauden tunne. Tuntui hyvälle, että otin omaa aikaa. Vatsani on edelleen ongelmallinen, mutta automatkalla se tuntui taas hyvälle. Itselleni saamani ajan käytin ostoskeskuksessa. Paikka ei ollut ihanteellinen, mutta käytin ajan kiertelemällä kaupoissa ja katselemassa, mitkä asiat edistäisivät hyvinvointiani. Tärkeintä minulle oli, että kuuntelin itseäni ja uskalsin ottaa ajan itselleni. Ei niinkään se, mihin käytin aikani.

Vaikka oman ajan ottaminen tuntui hyvältä, koin häivähdyksen pelkoa. En voinut olla ajattelematta, mistä hyvä oloni johtui. Vaikka mielestäni pelkojen kohtaaminen, vapaus ja itsensä kohtaaminen toivat hyvän fiiliksen ja uskon niiden olevan hyvän olon taustalla, mieleeni tuli, entä jos hyvä oloni johtuikin siitä, että en ole mieheni kanssa. Entä jos meidän pitää erota? Asiaa en sen enempää miettinyt.

Ainoa asia, joka minua harmitti tässä päivässä, oli se, että minulla oli kiire kotiin. Mietin, että mies ei tykkää, jos hän joutuu laittamaan yksin lapset nukkumaan. Olisin halunnut olla pidempään poissa, mutta palasin tunnollisuuttani ajoissa kotiin. Pelkäsin mitä ilmeisimmin syyllisyyden tunnettani. Täytyy keskustella asiasta miehen kanssa, jos se auttaisi.

Tällä hetkellä minulla on monessa muussakin asiassa sellainen fiilis, että pitää kuunnella itseäni. Päätin, että aloitan jo nyt kesällä harrastuksen, jonka oli tarkoitus aloittaa syksyllä. Mieleni vaatii omia hetkiä. Haluan kovasti päästä kehon ja mielen hallinnan pariin. Kaipaan sitä hyvää oloa, jota kyseinen alue tuntuu tarjoavan minulle. Se miksi en sitä ajatellut aiemmin aloittaa, liittyy häpeään tai syyllisyyteen. Minun täytyy olla itsekäs, jotta voin ottaa harrastuksen vaatiman ajan. Minun pitää olla rohkea, jotta uskalla mennä uuteen paikkaan ja tehdä asioita joita en välttämättä osaa. Kun tiedostin tämän, päätin selättää pelkoni.

Kiltteys by Tommy Hellsten

Vanhemmuus - vastuullista vallankäyttöä on ollut hyvä kirja vanhempien lukea. Kirjassa käsiteltiin kiltteyttä. Olen ollut tosi kiltti aina, joten aihe on hyvin läheinen. Kirjassa sanotaan hyvin, että jos rakkautta ei ole, ihminen ei uskalla hylkäämisen pelossa näyttää vihaansa. Tällöin ihminen hylkää oman vihansa ja muuttuu kiltiksi. Ihminen on tällöin ulkoaohjautuva eli pakonomaisesti miellyttää muita ja ymmärtää heitä. Näin kiltistä tulee hajuton ja mauton.

Toimiessaan muiden tahdon mukaan, kiltti yrittää ostaa rakkautta. Jotta rakkautta voi vastaanottaa, on oltava rehellinen ja haavoittuvainen. Kontrollista on luovutta ja itsensä on asetettava alttiiksi rakkaudelle. Kiltti ei siis voi kokea rakkautta. Rakkaudessa ihminen tulee rakastetuksi sellaisena kuin on.

Kiltteys on siis pelkkää kulissia ja ihmiselle muodostuu valeminä. Ihminen kadottaa näin itsensä, koska yhteys omiin ajatuksiin ja tunteisiin käsitetään. Ihmisen miellyttäessä muita toiset tallovat ylitse ja viha kasautuu sisälle. Tästä tulee uupumusta, kun ihminen ei pysty purkamaan vihaansa.

Jos vanhemmat  eivät kestä vihaa, he eivät pysty asettamaan lapsilleen rajoja, koska he eivät halua kohdata lastensa vihaa. Tällainen käytös johtaa lapsen turvattomuuteen.

Tämä kaikki on niin minun elämästäni. Niin totta kuin olla ja voi. Viimeistä kappaletta lukuun ottamatta olen tunnistanut kaiken omasta elämästäni. Olen ymmärtänyt kuinka minusta on tullut kiltti. Olen huomannut, etten tällaisena voi saada rakkautta. Minun on uskallettava olla minä ja otettava haavoittuvainen. Minun on löydettävä omat tunteeni ja ajatukseni, jotta voin hyvin ja löydän itseni. Onneksi en enää anna muiden talloa itseäni, vaikka rajoja edelleen haen. Tässä onnistuessani voin tarjota paremman elämän lapselleni. Edistystä on tapahtunut, vaikka vihan kohtaaminen on toisinaan hankalaa.

Pinna paloi - viha, syyllisyys, oman tilan tarve

Huoh! Aiemmin en jaksanut lasten kiukuttelua yhtään. Nyt en jaksa isompien kiukuttelua. Kestän aiempaa paremmin, mutta tällä hetkellä huonosti. Vanhin lapsistani ei totellut minua ollenkaan, kun laitoin ruokaa. Pinnani paloi. Laitoin hänet toiseen huoneseen, jotta hän ei satuttaisi nuorinta sisarustaan. Se ei auttanut. Siirsin hänet jäähylle, mistä näen hänet. Jäähyä en ole käyttänyt viimeaikoina, mutta nyt ajattelin kokeilla. Sitten alkoi kauhea huuto. En kestänyt enää. Pistin käden lapsen suun eteen tiukasti. Niin ei olisi pitänyt toimia, mutta pinna paloi. Lopulta vielä huusin, että antakaa minun laittaa ruoka loppuun rauhassa piip, piip, piip.

Olo ei ollut erityisen syyllinen. Yritin etsiä syyllisyyttä itsestäni. Yritin löytää syyllisyydestäni johtuvaa itkua. Ei, sitä ei tullut. Jäinkin miettimään, miksi en kokenut liiemmin syyllisyyttä. Tein väärin lastani kohtaan. Olen yrittänyt selittää itselleni, että kaikki tekevät virheitä ja siksi syyllistyminen on turhaa. Ei, ei se ole turhaa. Minun on kannettava vastuu teostani. Jos oikein muistan lukeneeni jostakin, niin ihminen ei tunne syyllisyyttä, jos käsky tehdä julmiakin asioita tulee ulkoapäin. Kukaan ei tietenkään käskenyt minun tehdä niin kuin tein. Jäin vain miettimään, että teen nyt todennäköisesti niin kuin vanhempani. He tuskin ovat pystyneet ottamaan kiukkuani vastaan. Koenko "käskyn" toimia tulevan ulkoapäin, koska en koe voimakasta syyllisyyttä? Koenko, että reaktioni ei ole minusta lähtöisin, koska  en pysty sitä aina hillitsemään? Juotaako vähäinen syyllisyys juurensa tähän?

Vielä viime syksynä minä koin olevani vastaavissa tilanteissa vihainen miehelleni ja isälleni. Olin vihainen heille siitä, että he eivät tukeneet minua. Koin olevani yksin lasten kanssa. Olin isälle vihainen myös siitä, että hän ei ole kestänyt minun kiukkuani. Miehelle siitä, että hän ei kestänyt lasten kiukkuja, vaikka hän oli vain iltaisin lasten kanssa. Olisin toivonut mieheltäni tukea ja kannustusta kohdata lasten kiukut, enkä kaivannut enää yhtä kiukuttelijaa lisää.

Edellä kuvaamassani kuvauksessa ei ollut kyse kiukustani miestäni tai isääni kohtaan, vaan itseäni kohtaan. Olin kiukkuinen siitä, etten ole osannut ottaa aikaa itselleni. Haluan tehdä asioita rauhassa, koska en osaa ottaa omaa tilaa muuten. Jos saisin ajatuksilleni tilaa, ei minun tuodennäköisesti tarvitsisi tehdä asioita rauhassa lapsilta.

Puhuin eilen miehelleni, että tarvitisin omaa aikaa. Oli puhetta, että saisin sitä tänään. Pinnani ei kestänyt siihen asti.

Oman ajan ottaminen on minulle edelleen vaikeaa. Kaipaisin mieheltä kannustusta siihen, mutta pyynnöistäni huolimatta hän ei ole tukenut minua. Ilmeisestikin hän kokee sen epäreiluna, koska hän joutuu (!) olemaan lasten kanssa. Hän joutuu tekemään töitä. Hänen hermonsa ei kestä lasten kanssa. Tämä aiheuttaa minussa syyllisyyttä, joten en osaa olla aloitteellinen lähtijä, vaan lähden enemmin muiden aloitteesta. En tiedä koenko velvollisuutena lähteä, kun muut pyytää ja samalla en ole niin itsekäs kuin olisin, jos olen aloitteentekijä. Se ei kuitenkaan riitä, kun muut kysyvät. Tarvitsen enemmän omaa aikaa.

Haluaisin olla enemmän yksin kotona, mutta mies ei osaa lähteä lasten kanssa jonnekin. Aina minun on lähdettävä kotoa pois, jos haluan olla rauhassa. En vain vieläkään ole keksinyt paikkaa, minne mennä. Haluaisin päästä sellaiseen paikkaan, että saisin olla rauhassa. Saisin tarvittaessa itkeä ilman, että olen ihmisten katseiden alla. Aina minun ei tarvitse tällaisessa paikassa olla, mutta välillä.

Tänään minun pitäisi ottaa oma tila, jotta jaksaisin taas. Lenkille voisin lähteä, mutta minulta puuttuu sellainen olo tila. En oikein tiedä, mitä kaipaisin. Lähinnä aikaa itselleni ja ajatuksilleni.

Anoppi

Ajankohta pohtia anoppiani ei välttämättä ole oikea. Luultavasti pohdinnat ovat pahasti kesken, että saisin kirjoitettua rakentavasti. Silti haluan miettiä aihetta nyt.

Suhteeni anoppiin on muuttunut vuosien varrella voimakkaasti. Olin aluksi hyvin hiljainen. En uskaltanut juurikaan puhua. Silloin kun tapasimme, olin erittäin arka, sulkeutunut ja ujo. Koin anopin ja appiukon auktoriteetiksi, joten olin tavallistakin varautuneempi.

Aloin vapautua vasta ensimmäisen lapsen syntymän myötä. Silloin meillä oli yhteinen keskustelunaihe. Aihe kiinnosti meitä molempia. Tätä kautta aihepiirit lisääntyivät ja aloimme vapaammin keskustella. Keskustelumme ei silti ollut tasavertaista.

Anoppini tykkää puhua, joten hän puhui itselleen mieleisistä aiheista. En välttämättä aina osannut sanoa asioihin mitään, koska hänen puhetyylinsä on hyvin arvosteleva. Hän puhuu katkerasti menneistä asioista ja muutenkin näkee asiat negatiivisesti.

En huomannut kuinka hallitseva pyhetyyli alkoi laajeta myös hallitsevaksi käyttäytymiseksi. Hän ei kunnioittanut meitä lasten kasvattamisessa. Suhteemme anopin kanssa muuttui vaikeaksi, kun en kestänyt enää anoppini hallitsevaa käyttäytymistä. Tästä annoin tulla kaiken hänen niskaansa. Tilanne on hieman rauhoittunut, mutta edelleen hän yrittää tehdä vanhemmista "pahoja". Hän tarjoaisi lapsillemme kaikkea hyvää, mutta aina pitää äidiltä kysyä. Äiti siis on se paha, jos hän kieltää.

En vielä osaa suhtautua oikein anopin hallitsemisyrityksiin. En enää hermostu vaikeissa tilanteissa, mutta en osaa ottaa tilannetta haltuun. Nyt jään miettimään, kuinka toimin. Kunhan saan linjani selkeämmäksi, niin alan toteuttaa sitä. Nyt en halua toimia liian epäjohdonmukaisesti.

Tämä ei kuitenkaan ole suurin ongelma anopin ja minun suhteessani. Anopilla on tapana päästellä sammakoita suustaan. Osa liittyy myös lapsiin, kuten hänen pitää "pilkata", kun yksi lapsistamme ei osaa sanoa yhtä sanaa oikein. Ilmeisesti anoppi kokee alemmuutta myös suhteessa lapsiin, kun hänen täytyy osoittaa sormella lapsen virheitä.

Minua hän yrittää syyllistää tai jotain. Hän jaksaa aina sanoa, kuinka minulle sopii vaate kuin vaate päälle. Sävy ei ole positiinen, vaan aivan jotakin muuta. Siitäkin hän mainitsee, kun reissussa minulla oli joka kuvassa eri vaatteet päällä. Ilmeisestikin ulkonäkö on anopille vaikea asia. Kurjaa vain, että hän kätkee sen tuollaisten asioiden taakse. "Kehumiset" eivät tunnu kivointa, etenkään kun niistä usein kuulee. Niiden ei ole tarkoitus olla kehuja, vaan ne ilmaisevat enemmänkin anopin pahaa oloa.

En ole puuttunut anopin sanomisiin, koska ne tulevat usein yllättäen. Kaikkeen ei tarvitse puuttua, mutta haluaisin ymmärtää hänen käytöstään. Miksi hän on minua kohtaan tuollainen? En ole vielä päässyt selvyyteen, onko hän muita kohtaan samanlainen. Joitakin kohtaan on vielä pahempi, mutta en tiedä, onko kaikkia.

Yhteenvetoa

Viimeisten viikkojen aikana elämä on tuntunut seesteisemmältä. Minulla on ollut melkeinpä hyvä olla. Miehen kanssa asiat ovat olleet suht hyvin. Olen edistynyt monissa asioissa mm. hyväksynnän hakemisessa ja syyllistymisessä. Olen alkanut näkemään asioita eri näkövinkkelistä, kun en reagoi kaikkeen tunteella. Suunta tuntuu oikealta.

Työnelämän suhteen olen mitä luultavimmin menossa sinne suuntaan, josta olen unelmoinut. Jos se suunta tuntuu oikealta, niin miksi sitä välttelisin. Uskon sen tarjoavan minulle sitä mitä kaipaan. Nyt vain pitää katsoa, missä on kyseisen unelman alkupiste.

Parisuhde ei ole niin selkeä kuin työelämä. Tiedän, että mieleni vaihtelee kovastikin, mitä haluan siltä. Näen parisuhteessamme olevan entistä enemmän hyviä asioita, kuten kommunikointimme on parantunut. Olen toki huomannut entistä enemmän myös negatiivisia asioita, mutta olen alkanut hyväksyä puolisoni enemmän sellaisena kuin hän on. Suhteemme on mitä todennäköisesti suurin kysymysmerkki elämässäni tällä hetkellä.

Ystävyyssuhteeni eivät vaikuta niin vaikeilta kuin parisuhteeni. Ihmissuhteeni olen alkanut nähdä uudessa valossa. Näen entistä selvemmin, keneltä haen hyväksyntää ja kenessä on oikeaa potentiaalia hyvään ystävyyssuhteeseen. Se mitä vielä toivon on, että elämässäni olisi enemmän niitä ihmisiä, joihin voisin luoda hyvän suhteen. Uskon senkin ajan tulevan, en malta odottaa sitä. 

Yksi isoista asioista, joita olen käsitellyt viime aikoina on syyllisyys. Olen vasta nyt tajunnut kuinka iso osa elämääni syyllistäminen ja syyllistyminen on. Tämän tajuaminen on avannut silmiäni ja olen alkanut ymmärtää entistä enemmän toimintaani. Olen tehnyt monia asioita, jotta minun ei tarvitsisi kohdata syyllisyyttäni. Nyt aion entistä enemmän kohdata tätäkin tunnetta.

Asioita, joihin toivon muutosta on suhteeni lapsiini, itseeni sekä seksi. Vaikka olen edistynyt kovasti lasten kanssa, niin huomaan, etten jaksa olla heidän kanssaan. Suurin syy on todennäköisesti se, etten anna itselleni aikaa. Kun saisin omia ajatuksia jäsenneltyä, voisin paremmin olla läsnä lapsilleni. Tämä liittyy myös tuohon, että haluan muutosta itseeni. Haluaisin kyetä arvostamaan itseäni niin, että voisin ottaa aikaa itselleni ja voisin heittäytyä asioihin. Haluaisin voida heittäytyä täysillä elämään, myös seksiin. Voisin olla haavoittuvainen.

Edistysaskeleita kohti itsensä hyväksymistä

Hyväksynnän saaminen muilta on ollut minulle aina tärkeää, vaikka en sitä ole tajunnut. Haluaisin, että minusta pidettäisiin ja olisin mielellään suosittu. En ole kokenut, että minusta pidettäisiin juuri tällaisena kuin olen. Olen halunnut kovasti tuntea sen, että olen hyvä tällaisena ja kelpaisin tällaisena.

Tajusin tänään, että en syyllistynyt tai kokenut itseäni huonoksi ihmiseksi, vaikka huomasin, ettei minun kanssani haluttu juurikaan olla tekemisissä. En ole varma oliko kyse toisen haluttomuudesta vai ihmisen luonteesta. Anoppini ei esimerkiksi kysynyt minulta asiaa, jonka hän kysyi muilta. Mielestäni anoppi jätti tekemättä asioita minua kohtaan, joita hän teki muita kohtaan.

Samoin mieheni sisarus ei juurikaan aloittanut keskusteluita kanssani eikä tuntunut lähtevän keskustelemaan kovin mielellään kanssani. Olemme hyvin, hyvin erilaisia, mikä voi selittää osin asian. Toinen voi tietenkin olla, että hän vain on tuollainen.  Haluaa olla etäällä paitsi tiettyjen ihmisten kansaa.

Minulle vain tuli tunne, että ovat ok ihmisiä. Tullaan toimeen, mutta en tarvitse heidän hyväksyntää. Tuli tunne, että heitä on ok nähdä, mutta en aio heihin käyttää paljon aikaa. Jos me ei olla tämän paremmissa väleissä, tuskin meistä tulekaan tämän läheisempiä. Käytännössä meidän suhde ei muutu. Ei nähdä nykyistä harvemmin tai useammin. Nyt vai tiedostan, mitä heiltä haluan.

Suhdettani anoppiin todennäköisesti vielä pohdin, koska siinä on tiettyjä erikoisuuksia. En tiedä, onko hän minulle kateellinen vai miksi hän laukoo välillä outoja asioita. Hän vain tokaisi viimeksi, kun nähtiin, että haluaisi nähdä miten kehoni muuttuu vuosien varrella. Lihonko vanhetessa jne.. Täh? Miksi ihmeessä häntä tällainen asia kiinnostaa? Anoppini päästelee sammakoita suustaan useinkin. Se ei siis ole ihme, mutta miksi hän minulle sanoo sellaisia asioita kuin sanoo.

Nuorinta lastaan anoppi ihannoi kuin myös hänen puolisoaan, mutta me jäämme mieheni kanssa vähemmälle. Harmittaa, mutta toisaalta, mitä haluan anopin kaltaiselta ihmiseltä. Lapsille paljon hyvää, minulle heillä ei ole paljon tarjottavaa. Toki jotain, kuten hengähdystaukoja arjesta, kun ovat lasten kanssa ja toisinaan pieniä arjen helpotuksia. Olen kuitenkin alkanut luopua liiemmistä odotuksista heitä kohtaan. Meidän suhde tuskin muuttuu kovin läheiseksi ja lämpimäksi. En luota häneen enkä halua päästää anoppia lähelle. Myöntämällä itselleni, mitä meidän suhteesta odotan, vapauttaa minut. En enää odota liikoja, en joudu jatkuvasti pettymään. Olen kiitollinen siitä, mitä he antavat. En kuitenkaan ota heiltä kaikkea vastaan. En aio olla kiitollisuudenvelassa.

Sisäisen äänen tukahduttaminen

Kun koko elämänsä on tehnyt asioita muiden toiveista käsin, on oman itsensä kuunteleminen vaikeaa. Haluaisin niin tehdä, mutta en sitä tee. Jo ihan perustarpeissani on puutteita. Ahdistun siitä, jos haluan muuta kuin mitä toiset haluavat. En malta pysähtyä kuuntelemaan sisintäni, vaan kierin ahdistuksessani. Niin tuttu tunne.

Kun olen alkanut tiedostaa toimintamalliani, olen joissakin tilanteissa huomannut sisäisen ristiriidan. En silti osaa toimia toisin, koska ajattelen, että ei se haittaa, jos tässä yhdessä asiassa toimin vastoin sisäistä haluani. Yksi esimerkki tästä on työelämästä. Haluaisin tehdä jotain muuta kuin olen tehnyt. Silti jokin estää minua toimimasta toisin.

Mikä minua estää ylipäätänsä toimiaan vastoin sisintäni? Olisiko se vanhempieni ääni? Ehkä. En kokenut heidän kanssaan tulleeni kuulluksi ja nähdyksi. Kukaan ei pakota minua toimimaan vastoin tahtoani. Uskon sen tulevan sisältäni. Halu on vanhempieni, minkä olen sisäistänyt lapsuudessani. Koen ristiriitaa niin kuin lapsuudessani. Nyt tiedostan ristiriidan, mutta en silti ole uskaltanut toimia haluni mukaan. En, koska vanhempieni ääni on ollut voimakkaampi kuin omani, koska olen kokenut liikaa syyllisyyttä omasta halustani. Olen kokenut samaa syyllisyyttä kuin lapsena. Nyt se vain on ilmennyt eri tavalla. Lapsena vanhemmilla on auktoriteettia ja heitä on kuunneltava. Nyt ahdistus on käynyt kovemmaksi, koska heillä ei ole samanlaista auktoriteettia kuin lapsen kanssa. Tämä on mitä luultavammin se syy, miksi ahdistus kasvaa toisinaan hallitsemattomaksi. Tämän ahdistuksen on ollut tarkoitus ilmaista, että olen väärällä polulla. Minun olisi löydettävä oma polkuni, jotta olo helpottuisi.

Näitä ajatuksia kerron muille, kun kyse on heidän elämästä. Omassa elämässä niitä on ollut vaikea toteuttaa. Nyt uskon näkeväni asiat toisin silmin. Ainakin tuntui helpottavalta kirjoittaa tästä asiasta. Tuntui hyvältä ajatella, että kehoni kertoo minun olevan aivan väärällä polulla. Tuntuu hyvältä ajatella, että muuttamalla toimintaani, voin vaikuttaa myös elimistööni.

Lapsuuden itsenäistyminen käynnissä

Eräässä Tommy Helstenin kirjassa (Vanhemmuus...) mainittiin, että lapsuus on elettävä jossakin vaiheessa elämässä. Jos lapsuudessa ei ole saanut  olla lapsi, niin se vaihe kuuluu elää jossakin vaiheessa elämässä. Jokaisen on koettava tulleensa kuulluksi ja nähdyksi.

Tämän pätkän luettuani ymmärsin, että en ole saanut elää lapsuuttani lapsena. Olen ollut kilpakumppani, toisten toiveiden täyttäjä ja "riesa". En ole saanut olla minä. En ole tullut kuulluksi. Minun tahtoni on tallottu jo pienenä. Minut on haluttu asettaa tiettyyn muottiin eikä ole kuunneltu tahtoani ja tarpeitani. Olen kärsinyt siitä kovasti, koska olen muidenkin kanssa pyrkinyt olemaan samanlainen. Muut ovat käyttäneet minua hyväksi, koska en ole asettanut rajoja.

Koska en ole saanut olla minä ja olen toteuttanut muiden toiveita, minun on ollut vaikea sietää lasteni omaa tahtoa. Miksi lapset saisivat toteuttaa itseään, jos minä en saa? Tästä seuraa se, että kiukuttelen itse niin kuin lapsi. Kiukuttelen niin kuin minun olisi pitänyt kiukutella vanhemmilleni. Kiukuttelen niin kuin vanhempani ovat todennäköisesti kiukutelleet minulle. Siirrän siis samoja asioita lapsiini, joita minuun on siirretty. Sitä en halua.

En halua lasteni kärsivän siitä mistä itse kärsin, jos siihen voin vaikuttaa. Haluan, että voin olla minä ja haluan lasten olevan sitä mitä he ovat. Tämä edellyttää itsenäistymistä. Ensiksi minun on itsenäistyttävä, jotta voin antaa lasteni itsenäistyä.

Koska oma itsenäistyminen on jäänyt tekemättä, käyn vaihetta nyt parisuhteessa läpi. Aiemminkin tein sitä, mutta se ei ollut millään tavalla rakentavaa. Sen huomattuani olen pystynyt olemaan rakentavampi. En silti vieläkään osaa ottaa tarvitsemaani tilaa. Kiukuttelen sitä.

Työelämän tulevaisuuspohdintoja

Olen miettinyt taasen työkuvioita. Minulla on ajatus siitä, mitä haluaisin tehdä työkseni. Ajattelen viihtyväni sellaisessa ja olevani siinä ihan hyvä. Se mitä olen tehnyt on ollut minulle stressaavaa. Stressi liittyy pitkälti haluun onnistua työssä, mutta myös siihen, että en ole vahvimmillaan sellaisessa ympäristössä kuin olen toiminut.

Nyt olen miettinyt miksi en halua päästää irti nykyisestä työstäni, koska unelmani tuntuu enemmän omaltani. Olen miettinyt, onko nykyinen työ jonkun toisen toive? Enkö halua tuottaa jollekin pettymystä? En ole keksinyt kenestä voisi olla itse. Ammatin olen valinnut itse, vaikka ehdotus tulikin joltakin muulta.

Liittyykö luopumisen vaikeuteni kenties siihen, että tiedän monen haluvan työskennellä kyseisessä ammatissa? Haluanko näyttää, että minäkin osaan ja pärjään jossakin? Haluan kenties näyttää muille, että en ole huono ihminen. Jos vaihtaisin toisen tyyppisiin töihin, kokisin olevani huonompi. Tällaisesta voisi olla kyse.

Kun valitsin alan, jota lähden opiskelemaan, muistan toisen koulukaverin miettineen samaa. Vaikka meillä ei ollut kilpailua, niin minä kilpailin. Toinen ei koskaan päässyt opiskelemaan alaa tai ei edes hakenut sinne. Tämä kilpailuvietti ohjasi ja motivoi minua. Kyse ei siis ollut sisäisestä halusta.

En usko olevani kaukana ammatillisesta kiinnostuksestani. Uskon olevani oikealla alalla, mutta työnkuvaan ja työympäristöön haluan muutoksia. Vaikka muutokset sinällään eivät ole kaukana nykyisestä, silti muutos tuntuu vaikealta. Pelkään muiden reaktiota. Mitä he ajattelevat suunnitelmistani ja unelmista? Tiedän, ettei sillä ole merkitystä. En silti voi olla miettimättä asiaa, koska haluan muiden hyväksynnän. Haluan, että minusta pidetään. Minulla ei ole ketään ihmistä mielessä, jolta haluan hyväksynnän. Ajattelenkin enemmän niin, että en halua ihmisten pysyttelevän minusta kaukana uravalintojen takia tai pitävän minua huonona. Kun näitä asioita tähän kirjoitan, tunnen itseni hölmöksi. Jos ammattini vaikuttaa ihmisen haluun olla tekemisissä minun kanssani, niin en tarvitse sellaista ihmistä elämääni.

Uudelle polulle lähtemistä vaikean tekee myös se, että palaaminen vanhaan olisi häpeällistä. Minun olisi vaikea myöntää virheratkaisuni. Myöntää, etten viihtynytkään muualla tai se ei sopinut minulle. Mietin myös, onko mahdollisuuteni menetetty, jos olen poissa kyseisistä tehtävistä jokin aikaa. Tiedän, ettei ole. En silti täysin saa itseäni vakuutetuksi, että ottaisin askeleen uudelle sektorille.

Uudessa tehtävässä minua ei mietittyä kuin se, että taas menisin uuteen työtehtävään. Olen ollut paljon pätkätöissä, minkä koen kuluttavaksi. Sitoutuisin mielellään yhteen työpaikkaan ja opettelisin ne työtehtävät hyvin kuin olisin useammassa työssä ja näkisin niistä vain pinnan.

Pohdintojen myötä minusta tuntuu siltä, ettei mitään estettä ole kokeilla jotakin uutta. Tarvitsen vain rohkeutta ottaa riski. Mielestäni epäonnistuessanikin vahingot ovat pieniä, joten miksi en voisi kuunnella sisäistä ääntäni. Voin ajatella, että nykyinen työni on arvostetumpaa kuin unelmani. Vaikka sillä ei ole mitään merkitystä, niin ei unelmatyönikään huono ole. Nyt vain pitää osata luopua vanhasta, jotta voin saadan muuta hyvää tilalle.

Miehen kiivastuminen ja oman syyllisyyden kohtaaminen

Voihan syyllisyys. Sekin on minun yksi ongelmistani. Kun lapsemme tekevät jotakin väärin, pelkään miehen reaktiota. Olen sanonut tästä miehelleni. Olen sanonut, että hänen reaktionsa muistuttaa isäni reaktioita. Nyt osaan yhdistää nämä paremmin toisiinsa. En kestä miehen reaktiota lasta kohtaan, koska koen syyllisyyttä. En välttämättä lapsen teosta koe syyllisyyttä, vaan miehen tapa lähestyä lasta tällaisissa tilanteissa nostaa muistot lapsuudestani. Taas minä tein väärin. Taas minua rangaistaan. Taas minussa on jotain vikaa eikä koskaan mitään hyvää. Taaskaan minua ei hyväksytä tällaisena.

Kun lapseni tekee jotain väärin, josta tiedän mieheni hermostuvan, sanon ettei isi tykkää. Tavallaan pelottelen lasta isän reaktiolla. Samalla syyllistän lasta, etenkin jos vahinko on jo sattunut. Huomaan, etten ole valmis kohtaamaan omaa osuuttani asiassa. Minun on vaikea myöntää, etten ole valvonut lasta riittävästi. Alan heti selittämään miehelle, kuinka minun pitäisi aina ratketa moneen paikkaan samaan aikaan. Se pitää paikkaansa, mutta se ei poista sitä, että olen vastuussa asioista. Se ei poista sitä, ettenkö voisi vain kohdata osuuteni asiaan ja samalla hyväksyä riittämättömyyteni. Se on vaikeaa, vaikka tiedän osuuteni. Se on vaikeaa siksi, että en saa positiivisia asioita elämääni miehen kautta. Pitääkö minun myötään olevani läpimätä. Todellisuus ei ole tuo, mutta fiilikseni kyllä.

Ahdistun kovasti, jos lapset tekevät sopimatonta. En kestä kohdata syyllisyyttäni. Siksi se ilmenee ahdistuneena. Nyt minä siirrän näitä fiiliksiä lapseen, koska en kohtaa niitä. Minun pitäisi pyytää tekojani anteeksi ja jatkossa kohdata nämä fiilikset. Pitäisi pystyä ajattelemaan, että minussa heräävät fiilikset ovat minun lapsuudestani nousseita tunteita. Ottaa ne vastaan ja jatkaa elämään. Ei pitäisi pelotella lapsia ja siirtää kiukkua heihin.

Yritän välttää syyllisyyteni kohtaamista siten, että puolustaudun tai syytän miestäni asioista. Haluan päästää tästä irti. Haluan olla heikko ja epätäydellinen, jolloin olenkin vahva. Minun ei tarvitse esittää mitään. Saan olla heikko, tarvitseva ja vajavainen. Minun ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Teen sen mihin kykenen sillä hetkellä ja se saa luvan riittää. Minun ei tarvitse syyllistyä, jos en pysty parempaan. Minun ei tarvitse ylittää omia voimavarojani. Jos en kelpaa tällaisena, se on muiden ongelma. Minun ei siitä tarvitse stressaantua. Olen hyvä juuri tällaisena, jos vain hyväksyn itseni.

Vaikea peikko - seksuaalisuus

Seksuaalisuus tuo vaikea aihe minulle. En saa otetta siitä, miksi se on minulle niin vaikeaa. Ajatuksia on, mutta jotain uupuu. Tiedän, että seksuaalisuuteen liittyy meidän perheessä häpeää. Siihen liittyvistä asioista ei kotonamme puhuttu. Kotona ei luotu seksuaalisuuteen liittyviin asioihin normaalia ilmapiiriä. Se oli salaperäistä. Vanhempamme yrittivät suojella meitä normaalilta asialta. Miksi? Ettei meille sattuisi mitää pahaa. Onko heille tai heidän sukulaisilleen joskus tapahtunut jotain, koska meitä piti suojella? En tiedä, mutta minulla on ollut ajatuksia, että joku sukulaisistani olisi raiskattu. Jostakin tällainen ajatus nousi, mutta tietoa minulla ei ole. Tiedän kuitenkin, että serkkuni on joskus raiskattu.

Vaikka jota kuta vahemmista tai isovanhemmista ei olisikaan raiskattu, niin jotain seksuaalisuuteen liittyy. Miksi vanhempani ovat hävenneet aihetta ja suojelleet meitä siltä? Äitini vanhemmat ovat olleet iäkkäitä äitini synnyttyä, joten todennäköisesti seksuaalisuus on perustunut vanhoihin ajattelumalleihin. Tällä on varmasti tekemistä asian kanssa, mutta en vain osaa tyytyä tähänkään vastaukseen.

Uskonnollisuus on ollut vahvasti mukana osan sukulaisteni elämässä. Sieltä tulee vääristynyt ajattelu seksuaalisuudesta. Seksiä vasta avioliitossa. Tämän ajattelun takia olen kokenut syyllisyyttä. Rikoin tätä sääntöä, mikä on todennäköisesti vaikuttanut seksuaalisuuteeni. En ole osannut nauttia normaalista asiasta.

Kun olen pohtinut asioita, olen huomannut, etten ole tiennyt mitä haluan. En ole uskaltanut ajatellakaan seksiä, koska en ole kokenut sen olevan sallittua. Olen vain ajatellut, että olen miestäni varten. Ei minulla niin väliä. Monia asioita olen myös ajatellut olevan "likaista". Todellisuudessa se ei ole ollut minun ajatukseni, vaan jonkun muun. Olen sisäistänyt sen, ettei se ole normaalia. Ajatukseni ovat hyvin vääristyneitä tällä saralla.

Haluan kovasti nauttia läheisyydestä miehen kanssa, mutta monien asioiden summana se on vaikeaa. En saa mieheeni sitä yhteyttä, jonka haluaisin. Osin siksi, että seksi on jossakin määrin edelleen tabu minulle. Osin siksi että miehelläni on omat kipukohtansa.

Minulla on halu löytää yhteys mieheeni. En vain tiedä kuinka. Näitä asioita pohtimalla huomaan kuinka estynyt ajattelu minulla on ollut tällä saralla. Pohdinnat ovat avanneet solmuja ja olen päässyt monessa asiassa eteenpäin. Se ei vain riitä. Haluan välillemme lämmintä kemiaa. En "suorittamista", en paineita, en itsekkyyttä, vaan nautinnon, välittämisen, intohimon ja rakkauden. Molemminpuolinen luottamus, välittäminen ja halu, tämän paketin haluan.

Miksi en osaa päästää irti muiden ajattelumalleista ja luoda oma? En ole samaa mieltä useista asioista vanhempieni kanssa. Miksi olen niissä kiinni? Häpeän tunnustaa, että minun nautintoni ovat minun eikä määrity muiden kautta. Hävettää näyttää vuosien yhdessäolon jälkeen, että tätä minä oikeasti haluan ja tällainen minä oikeasti olen. On helppo pysyä vanhassa, kun päästää sisäinen tahto, intohimo, rakkaus ja välittäminen muiden nähtäville. Näyttää sisimpänsä ja mahdollisesti joutua loukatuksi.

On ollut helppoa kontrolloida itseään ja pitää  takataskussa selitystä, että en ole antanut kaikkeani kuin heittäytyä ja myöntää, että tästä minä nautin ja tähän minä pystyn. On helpompi olla tekemättä mitään kuin myöntää, että tätä minä tarjoan. Kaikkensa antamisessa on haavoittuvainen, mutta samalla voi saada sitä mitä haluan. Pelko ja häpeä ovat olleet liian suuria, että uskaltaisin ottaa riskin.

Tiedän edistyneeni vuosien varrella tässä asiassa paljon.  Aiemmin en ole tarkkaan tiennyt mitä haluan tässä asiassa. Nyt tiedän. Siksi tähän asti kulkemani matka  tuntuu  pitkältä, mutta eteenpäin olen päässyt hyvin vähän. Toivon, että matka on venynyt päämäärän puuttumisen takia. Nyt minun on helpompi jatkaa eteenpäin, kun tiedän tavoitteeni.

Uni - hylätyksi joutuminen, ulkopuolisuus, viha

 Viime yön uni oli ahdistava. Olimme osan teiniaikaisten kavereiden kanssa matkalla kävellen jonnekin. Minua erityisesti ahdisti yhden ihmisen kanssa oleminen. Hän kirjoitti minulle oikeassa elämässä jokunen aika sitten kirjeen. En siihen ole koskaan vastannut. En itsekään tiedä miksi en ole kirjoittanut kirjettä takaisin.

Unessa oli kyseisen ihmisen poikaystävä, jota en ole oikeasti tavannut. Heidän yhteiselonsa häiritsi minua. Ilmeisesti he eivät olleet hyvä pari mielestäni. Koulukaverini välillä flirttaili muiden kanssa. Heistä en sen enempää osaa sanoa. Näen tämän pätkän liittyvän siihen, miten toisia kohdellaan. En hyväksy, että toisia kohdellaan huonosti. Käsittelin unessa sitä, miten minua on kohdeltu. En ole joutunut vastaavan kohteeksi, mutta ylipäänsä toisarvoisena kohteleminen tuntuu pahalta.

Unessa oli myös toinen pätkä, joka kuului tähän samaan uneen. Joku toinen ystäväni oli saanut mieheni ystävältä tehtävän hakea kaupasta tuotteita, jotka olivat häneltä jäänyt. Ihmettelin, miksi häneltä kysyttiin. He eivät olleet tunteneet toisiaan aiemmin. Pohdin unessa asiaa päässä. Minulla oli syrjäytetty olo. Koin ulkopuolisuutta unessa.

Tilanne tuntui minusta pahalta ja altistaa minut oikeassa elämässä kilpailulle. Yritän olla parempi, jotta saisin hyväksynnän. Se ei tietenkään toimi, koska hyväksyntää en toiselta ihmiseltä tule saamaan, en ainakaan noin.

Olin ahdistunut unessa vallinneesta tilanteesta, koska koin ulkopuolisuutta enkä saanut hyväksyntää. Unessa esiintyvien ihmisten ja ahdistuksen yhdistän lapsuuteen ja kyseisiin ihmisiin. Ei siis ihme, että nämä yhdistyvät unessa. Koin oikeassa elämässä välillä hyvinkin voimakasta vihaa osaa heitä kohtaan, koska koin olevani vain pakollinen enkä oikeasti haluttu nuoruudessani. Saatoinpa kokea unessakin erittäin voimakasta vihaa. Sellainen fiilis minulla on, vaikka en muista missä kohtaa unta se oli.

Nyt ymmärrän unessa tapahtuneita asioita paremmin kuin nuoruudessani. Nämä fiilikset ovat todellisuudessa kohdennettu vanhempiini. En saanut heiltä aikoinani hyväksyntää, vaan koin itseni ulkopuoliseksi lapsuudessani. Aistin ulkopuolisuutta ja hyväksyntää herkästi eri tilanteissa. Toisinaan liiankin herkästi. Haluni ja tarpeeni kuulua joukkoon oli voimakas ja siksi etsinkin niitä merkkejä.

Se miksi eräs kouluaikainen kaveri ärsyttää minua ja esiintyy unessani, ei ole ratkennut. Hän on kaikkien kaveri ja ylimiellyttävä. Kai olen aina kokenut hänen olevan minun yläpuolellani ja hallineen tilannetta niin kuin vanhempienikin. En kokenut, että hän olisi minua täysin hyväksynyt. Ehkä se oli vain kuvitelmaa, koska hän halusi antaa kaikille aikaa ja minä olin herkkä aistimaan hylkäämiset. Tarpeeni saada erityisesti häneltä hyväksyntä perustuu mitä todennäköisemmin siihen, että en koe olevani tasa-arvoisessa suhteessa hänen kanssaan. Tilanne on siis sama kuin vanhempieni kanssa. Tämän asetelman vuoksi minun on ollut vaikea pyrkiä tasapuoliseen suhteeseen. Olinhan kotonakin selkeästi vanhempien alapuolella eikä siltä nousemista oltu sallittu. Siihen en osaa sanoa, miten kaverini ottaisi, jos en enää olisikaan suhteessamme alempana niin kuin nyt koen olevani.

Kyseistä unta en ole aiemmin nähnyt, mutta kyseinen ihminen on esiintynyt unessani aiemminkin. Olen pyrkinyt käsittelemään vihaani, hylkäämistä ja epätasa-arvoista suhdetta, ulkopuolisuutta suhteissani.

Vaikka uni ei ollut miellyttävä, niin olen iloinen, että käsittelen aihetta. Ehkäpä pääsen tässä asiassa eteenpäin. Haluan saada asian ratkaistua, koska se vaikuttaa elämässäni paljon. Ehkä ongelman ratkaistuani minun ei tarvitse hakea muilta hyväksyntää. Pohdittuani aihetta näen myös esikoisessani ulkopuolisuuteen liittyviä piirteitä. Näen sen pahan olon, joka minulla on ollut. Haluan sen pois itseltäni ja lapsiltani.

Tarttuminen kostonhaluun

Olin tänään lasten kanssa kotona. Minulla on ollut huono päivä, joten olen hakeutunut paljon miehen seuraan, joka on myös kotona. Huomion hakuni on häirinnyt miehen työntekoa, joten päätin lähteä lasten kanssa ulos. Kävin ennen lähtöä miehen luona ja sanoin kaipaavani seuraa. Hän hermostui siitä, ettei saa edes 5min työrauhaa. Minä hermostuin, ettei kukaan minua huomioi ja minun tarpeitani. Lähdin pois.

Suutuspäissäni mietin itsekkäitä ajatuksia. Ajattelin lähteväni autolla kauppaa, vaikka oltiin sovittu muuta. Minussa heräsi sisäinen kostonhalu. Jos mies ei välitä minusta, en minäkään ajattele häntä. Nämä olivat ensimmäiset ajatukset. Tajusin pohdiskellessani, että ajatukseni olivat huonoja. Taistelin itseni kanssa. Olin kallistumassa siihen, että lopetan itsekkäät ajatukset ja nöyrryn. Se olisi kaikkien parhaaksi. En päässyt lopulliseen ratkaisuun, kun mies tuli ihanasti luokseni. Otti minut halaukseen. Sillä asia unohtui.

Vaikka en ratkaisu tehnyt, niin pohdintani oli askel parempaan. Tajusin toimivani vastaavissa tilanteissa väärin. Olen lähempänä nöyrtymistä, kun pystyin näkemään virheeni. Ehkä tästä eteenpäin pystyn paremmin tarttumaan vastaavissa tilanteissa omiin ajatuksiini. Sitä kautta pystyn muuttamaan toimintaani.

Sisäinen rakkaus

Minun vatsaani on taas kipristellyt kovasti. Olen yrittänyt löytää syytä sille. Uskon syyn olevan psyykkinen ja siksi en ole hakenut apua. Luettuani eri kirjojani oloni alkoi helpottua. Huomasin, että minun on nöyrryttävä. Minun on löydettävä sisäinen rakkaus. Minun on luovuttava Antti Pietiäisen mukaisista egoismista ja uhrautuvasta altruismista, etenkin ensimmäisestä.

Eilen oivalluksen jälkeen minulle tuli siivousvimma. Halusin siivota kotona vain ilahduttaakseni miestä. Valitettavasti mies ei huomannut, että kotona olisi jotakin tapahtunut. Hän ei tietenkään tiennyt miten sotkuista täällä oli ollut. Luulisi hän silti huomanneen, että täällä on suht siistiä, mutta ei. Aamulla hän valitti siitä, kuinka sotkuista keittiössä on. Pitää paikkaansa, mutta kaikkeen en kykene. Tekemiseni tuntui turhalta, vaikka siitä minulle jäi hyvä mieli, että tein asiat toisen hyväksi enkä itsekkyydestä. En edes maininnut miehelleni, mitä tein. Minun ei tarvinnut tehdä asiasta numeroa.

Näin asioiden pitäisi mennä. Tekemiseen pitää löytää sisäinen halu.  Olisi aivan ihanaa, jos pystyn tekemään asioida siksi, että haluan. En halua tehdä syyllisyydestä tai saadakseni hyväksyntää. Yhä enemmän saan hyväksynnän itseltäni ja se riittää. Yhä enemmän rakastan itseäni ja se näkyy toiminnassani. Yhä enemmän pystyn jakamaan hyvää oloani myös muille. Yhä useammin elämäni tuntuu hyvältä.

Rakkauspohdintoja

Minulla ei ole lapsuudessa kotona ollut rakastamisen ja välittämisen mallia, mutta jotain hyviä ajatuksia nuoresta lähtien. Olen sitä mieltä, että toiveeni vanhempieni erosta on ollut oikein. Olen itse kärsinyt heidän tilanteesta, joten kaikki ei ole ollut hyvin.

Olen myös ajatellut millaisen parisuhteen haluan. Jo teini-ikäisenä ajattelin, että mieheni on kaikki kaikessa ja vasta sitten tulevat lapset. Näin siksi, että lapset voivat niin hyvin kuin parisuhtemme. Valitettavasti en ole pystynyt tätä toteuttamaan millään tavalla. Osin lapsenvahtivaikeuksien vuoksi. Suurempi syy on kuitenkin häpeä ja syyllisyys. Minua hävettää olla itsekäs ja koen vaikeaksi ottaa yhteistä aikaa. Pelkään ympäristön tuomitsevan tekoni, vaikka yhteistä aikaa ei paljon otettaisiinkaan. Mistä tämä pelko juontaa juurensa? Todennäköisesti siitä, että minä olen lapsena joutunut usein vanhempien taholta tuomituksi. En usko tässä asiassa joutuvani, mutta silti pelkään tuomiota. En tiedä kenen taholta tuomio tulisi. En koe syyllisyyttä silloin, kun olen miehen kanssa, mutta avun pyytäminen on vaikeaa.

Näitä ajatuksia rakkaudesta olen perustanut pitkälti näkemääni. Minulla oli lapsuudessa yksi tärkeä sukulaispariskunta, joka näytti rakastamisen mallia. En silloin tajunnut näitä asioita, mutta ajattelin, että tuota haluan isona. Tunsin ihanan kutituksen vatsassa, kun he olivat lähekkäin. Heidän välillä kipinöi ja edelleenkin kipinöi. He näyttävät onnellisilta. He haluavat tehdä toisille hyvää ja tehdä toinen onnelliseksi. Sitä minä haluan.

Mikä estää minua tekemästä toista onnelliseksi? Kaksi syytä. Toinen on hylätyksitulemisen pelko. Entä jos teen kaikkeni ja en kelpaa toiselle? Kaikki menee hukkaan, mitä olen tehnyt. Toinen on se, että en halua tehdä enemmän kuin toinen. Olen lapsuudessani tehnyt asioita vain toisille ja jäänyt aina vähemmälle. En halua, että minua käytetään hyväksi. Ero lapsuuteen ja nykypäivään on se, että voin itsekin asettaa rajoja. Lapsuudessa se ei käynyt mielessä tai en uskaltanut tehdä niin. Hylkäämisen pelkoon voisi ajatella niin, että on molempien parhaaksi ero, jos en kelpaa tällaisena. Tähän liittyen en yleensä tee parastani, jotta minulla on jokin tekosyy, jos asiat menevät huonosti. Olen kohdellut miestäni niin huonosti, että luulisi muutoksen olevan miehelle vain positiivinen asia. Toki mies siltikin saattaisi jättää minut. Minun ei pitäisi pelätä sitä, koska uskon löytäväni vähintään yhtä hyvän miehen. Se mitä siinä pelkään on hyvien asioiden menettäminen. En haluaisi luopua siitä, mitä minulla jo on. Toki voisin toisessa suhteessa saada sekä nykyisen hyvän että paljon muuta hyvää. Minä vain ajattelen menetystä en sitä mitä voi saada. En pysty ajattelemaan sellaista, mistä en ole varma. Tässä suhteessa tiedä, mitä saan, vaikka siinä onkin paljon puutteita.

Tässä oli paljon minulle tärkeitä ajatuksia. Näiden palojen linkittäminen vahvistaa sitä, että haluan rakkautta ja sitä kohden mene. Pelkoa menettämisestä se ei poista eli ratkaisuja tuskin hetkeen teen. Uskon silti, että näiden ajatusten myötä minun on helpompi tulla miestäni vastaa mm. kotitöissä. Jos tässä suhteessa haluan noita asioita, minun on nöyrryttävä vieläkin. On oltava epäitsekkäämpi. Uskallettava heittäytyä ja otettava riski menetyksestä. Pelottaa, mutta sinne haluan mennä.

Uni - rakkautta

Asioiden käsittely on jatkunut unimaailmassa. Näin taas hellyyteen ja rakkauteen liittyvän unen. Sama ihminen on aikaisemminkin ollut unessani. Oltiin porukalla iltaa viettämässä. Juttelimme lähinnä keskenämme tämä miehen kanssa. Meidän välillä oli kipinöintiä. Kun lähdimme jonkun kotiin, olimme vapaammin. Suutelimme, mutta hän ei ollut iloinen. Ymmärsin, että suuni haisi. Otin kurkkupastillin ja jatkoimme siihen mihin jäimme. Uni päättyi siihen. En ole koskaan aiemmin nähnyt näin pitkälle menevää unta.

Aamulla heräsin oikea käsi jäykkänä. Käytännössä ranteesta olkapäähän asti oli jäykkyyttä. Luettuani Kehosi salattu kieli -kirjasta mihin tämä voisi viitata, niin uskon näillä olevan yhteys. Jäykkyys ei ole hetkellistä, vaan jatkuu tunteja heräämisen jälkeenkin. Ranteen puristus viittaa mm. tunteeseen, että on kahleissa, juuttunut, lopen uupunut. Vaikeuteen muuttaa mieltään, nähdä asioita uudelta näkökantilta ja päästää irti kahlehtivasta kivusta, stressistä ja pelosta.

Näen paljon unta hellyydestä, lämmöstä ja rakkaudesta. Surullista, että haen niitä unista. Käsittelen tähän liittyvää vajetta unissani ja uskon sillä olevan vaikutusta tuleviin ratkaisuihin. Toisen huomioiminen ja rakkaus tuntuvat hyvältä. Miksi tyydyn rakkaudettomaan elämään? Tiedän saavani sitä joku päivä oikeassa elämässä, mutta en vain tiedä milloin ja kenen kanssa.

Halu tasapuoliseen ja rakastavaan suhteeseen on kova. Haluan voida olla oma itseni ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen. En manipuloiva ja kontrolloiva, vaan lempeä ja rakastava.

Hyvä keskustelu miehen kanssa

Meillä oli eilen miehen kanssa hyvä keskustelu. Ei ollut kauhean pitkä aika siitä, kun käänsin keskustelun aina miehen heikkouksiin. Pahoitin aina miehen mielen. En koe olleeni yksin syyllinen tilanteeseen. Mieheni ei osannut käydä tällaisia keskusteluja. Hän näki itsensä vain pahana, vaikka siitä ei ollut kyse. Nyt pystymme paremmin käymään rakentavia keskusteluita, kuten eilen.

Mies sanoi minulle jotain, josta loukkaannuin. Miehen kommentissa ei ollut mitään pahaa. Koin vain, että minulta taas vaaditaan. Sanoin fiiliksistäni hänelle. Saimme puitua asian. Uskon tällaisen keskustelun edistävän kommunikointiamme ja miehen ymmärrystä. Hän on alkanut ymmärtää lapsuudessa opittujen toimintamallien vaikutuksesta nykyhetkeen. Reaktiot toisen ihmisen toimintaan tai sanoihin voivat siis olla peräisin vuosikymmenien takaa.

Keskusteluistamme jäi muutenkin hyvä mieli. Uskon mieheni haluun muuttua. Häpeä ja keinojen puuttuminen estävät kehittymistä. Syyt eivät sinällään vaikuta minuun. Olen enemmän kiinnostunut lopputuloksesta, mutta totta kai haluan tukea miestäni sen mitä kykenen. Uskon perheneuvolasta miehen saavan paremmat eväät itselleen.

Vaikka edelleen sanon siitä, ettei mies puhu asioista, niin pojot hänelle kehittymisestä. Hän on alkanut ottaa asioita puheeksi. Yleensä minä aloitan keskustelut, mutta sitten hän tuo uusia asioita keskusteluun. Uskon miehen toimivan opittujen mallien mukaan. Hän on tottunut olemaan poissa jaloista ja häiritsemästä muita. Siksi hän ei aloita keskusteluita, jos olen huonolla tuulella. Pitäisi kannustaa miestä tässä asiassa. Minulla on vastuu sanoa asiallisesti, jos ajankohta ei ole sopiva keskusteluille. Mies todennäköisesti pelkää, että torjun hänen aikeensa ja siksi hänen on helpompi olla omissa oloissa ja hiljaa. Täytyy sanoa, että aikaisempi käytökseni viesti miehelleni, että älä häiritse ja mene pois. Mies ei vielä usko minun muuttuneeni tai ei ole osannut muuttaa toimintaansa

Opettelemista, Kohtaamista ja Nöyrtymistä

Olen opetellut päästämän ihmisiä lähelleni. Olen opetellut sanomaan mielessä olevia asioita muille. Olen opetellut tunnustamaan oman vaillinaisuuteni ja epätäydellisyyteni muille. Olen asettanut itseni alttiiksi häpeälle ja pelolle. Olen ennen kaikkea nöyrtynyt paljon pohdintojen myötä. Näiden kokemusten myötä olen oppinut, että minäkin saan olla heikko. Minäkin saan epäonnistua. Minullakin on oikeus tehdä virheitä, vaikka se pelottaakin. Kasvattava kokemus.

Miehen edessä olen nöyrtynyt eniten. Häntä olen kohdellut kaikista huonoiten, joten ero on helppo huomata. Olen näyttänyt heikkouteni ja yrittänyt myöntää virheeni. Kaikkea en ole pystynyt siinä hetkessä tunnustamaan, mutta lähes kaiken. Olen pyrkinyt jälkikäteen keskustelemaan virheistäni. Mies ei ole kokenut kaikkia tekojani yhtä pahaksi kuin minä. Miestä ei todennäköisesti haittaa, vaikka en kohtele häntä niin kuin kuuluukin. Harmi, mutta siihen pyrin, etten häntäkään kohtele huonosti.

Kertoessani ihmisille ongelmistamme olen saanut tutustua ihmisten uusiin puoliin. Olen oppinut toisista ihmisistä ja itsestäni paljon. Olen huomannut, ettei oman heikkouden näyttäminen ole niin paha asia kuin ajattelen. Se tosin harmittaa, ettei kaikki pysty ottamaan mahdollista eroa hyvin vastaan tai ei pysty täysin keskustelemaan ongelmistamme. Taitaa aihe olla liian lähellä heitä itseään. Vaikka näin käy, niin huomaan ketkä ovat läheisiä ja ketkä eivät. Ilman muuta haluan olla enemmän sellaisten ihmisten kanssa, jotka pystyvät vaikeistakin asioista keskustelemaan. En silti hylkää muitakaan ihmisiä. Voi olla, että ajan saatossa heille ei ole aikaa ja ystävyyssuhde muuttuu tai kuihtuu.

Olen ottanut monta askelta eteenpäin, mutta lähes saman verran taakse päin. Toivoisin kovasti muilta palautetta muuttumisestani, voiko sen huomata. Aion silti luottaa itseeni. Tiedän muuttuneeni, tunnen muuttuneeni. En tarvitse muiden mielipiteitä vahvistaakseen sen. Muiden vastakkaiset mielipiteet eivät muuttaisi mitään. Voisin miettiä eriäviä mielipiteitä, mutta uskon nyt itseeni.

Uni - etsin koulustani jotakin

En ole nyt jaksanut prosessoida elämääni muuten kuin unessa. Ikävä kyllä en nyt muista viimeisintä untani tarkkaan. Se sijoittui 1. luokan kouluuni. Etsin kovasti jotain, olisiko ollut maalipurkkeja. Muuta en unestani muista. Saatoin kokea unessani pelkoa, mutta en ole varma.

En osaa yhtään sanoa, miksi seikkailin koulussa. Ehkä niihin aikoihin elämässäni on ollut jotain pelottavaa, joka nyt nostaa päätään. Muistan silloin pelänneeni pimeää ja erityisesti yhtä käytävää. En osaa muita pelon kohteita nimetä.

Unissani on ollut viime aikoina pelkoa. Mitä pelkään? Eroa? Miten paljon lapset kärsivät tilanteeta? En keksi mitään muuta. Enkä jaksa nyt miettiäkään. En todennäköisesti jaksa ottaa asioita nyt vastaan. Odotan perheneuvolanäyntiä. Ehkä sieltä saamme avun.

Ärtymyskynnys alhaalla äidin ja ystävän kanssa

Äitini käytös on viimeaikoina alkanut ärsyttää samoin kuin erään hyvän ystävän.

Hyvä ystävän käytös on aiemminkin ärsyttänyt, mutta olen yrittänyt ymmärtää häntä. Aiemmin annoin itseäni kohdella miten sattuu, joten en välittänyt, vaikka hän välillä kohteli huonosti. Haen edelleen keskitietä sen suhteen, mikä on muilta normaalia käytöstä ja mikä huonoa, paljonko tulisi sietää huonoa käytöstä jne..

Aiemmin ystäväni teki usein ohareita, koska hänellä oli henkisesti huono olo. Tiedän hänellä olevan psyykkistä problematiikkaa, joten yritin ymmärtää. Itse en perunut tapaamisiamme koskaan. Nyt en jostakin syystä jaksaisi tavata häntä. Haluaisin aina perua tai siirtää. Meillä on kivaa, kun nähdään. Jostakin syystä alkuasetelma on minulla negatiivinen.

Ystäväni tuntuu hyvin vaativalta ja joissakin asioissa minusta piittaamattomalta. Haenko nyt tässä rajoja? En halua muiden päättävän elämässä niin paljon kuin he tekevät. Jossakin määrin tuollainen on siedettävää, mutta en jaksa jatkuvaa venkslaamista ja itsepäisyyttä. Olen aiemmin antanut toisille vallan, joten he käyttävät sitä. En enää halua heille sitä antaa, vaan turhaudun. Ehkä he antaisivat minulle kuuluvan sana- ja päätäntävallan takaisin, mutta ärsyynnyn, että minun pitäisi tiukasti pitää siitä kiinni.

Olen myös pettynyt tähän ystävään siinä mielessä, että hän ei ole niin avoin kuin olen ajatellut. Hän oli aiemmin kaikista läheisistäni se kaikista avoin. Nyt hän ei enää ole, joten olen pettynyt suhteemme laatuun. Todellisuudessa hän ei siis ole avoin niin kuin ajattelin. Kai olen pettynyt myös itseeni, että hän ei ole sellainen kuin toivoisin. Minun on todennäköisesti helpompi olla hänestä etäällä kuin kohdata jatkuvat pettymykset.

Äitiäni kohtaan on myös tullut pettymyksiä. Näen entistä selvemmin äitini käytöstä, kun emme ole niin paljon tekemisissä. Huomaan, ettei hän pysty minua tukemaan tässä tilanteessa. Hänelle nousee liikaa pintaan oma historia. Minua harmittaa, ettei hän ole edellenkään pystynyt käsittelemään menneisyyttään. Nyt kun kerron omasta tilanteesta, niin äitini reagoi tilanteeseen nähden turhan voimakkaasti. Ei kyse ole nyt hänen elämästään, vaan minun.

En myöskään pidä siitä, että äitini yrittää epäsuorasti vaikuttaa elämääni. Hän toki voi olla eri mieltä asioista ja ilmaista kantansa, mutta syyllistäminen ja vahvat mielipiteet olisi mielestäni pidettävä sisällään. Hän on  saanut ja pystynytkin vaikuttamaan elämääni jo riittävästi. Nyt teen omat ratkaisut itse.

Minua myös ärsyttää se, että hän nyt opettelee joitakin asioita, jotka olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Olen iloinen, että hän niitä opettelee, mutta meidän lasten kannalta kurjaa, että nyt ja tällä tavalla. Eniten tietenkin ärsyttää se, miten me kärsitään nyt ja mitä me ollaan jo kärsitty. Ja tietenkin myös se, että hän ei pysty kohtaamaan ja tunnustamaan syyllisyyttään.

Selkeytyneitä ajatuksia tulevaisuudesta

Meillä kotona tilanne on kärjistynyt entisestään tai sitten miehellä on nyt vaikeampi kausi menossa. Näin ei voi jatkua, joten viimeinen oljenkorsi on käytössä. Perheneuvolaan odotetaan aikaa. Se on ollut minulle peikko, mutta nyt tuntuu ihan hyvälle ajatus.

Fiilikset vaihtelevat usein edelleen. Olo riippuu siitä, millainen tunnelma kotona on. Vaikka kotona on kireää toisinaan, niin jotain selvyyttä olen ajatuksiin saanut. Jonkinlaista vahvistusta olen saanut sisältäni, että tällaista elämää en aio katsoa. Toisaalta olen saanut vahvistusta myös siitä, ei peliä ole vielä pelattu.

Olen iloinen, että mies suhtautui positiivisesti terapiaan ja perheneuvolaan. Se mietityttää, kun mies ei aktiivisesti hae ratkaisua tilanteeseensa. Tekeekö hän asioita vain minun takiani? Uskon, että hän oikeasti haluaa muutosta. En vain ymmärrä, miksi kaikki jää minun vastuulleni.

Unessa mättään takana piilossa

Unet jatkuvat. Muistan viimeisimmästä unesta vain pienen pätkän. Olin metsässä mieheni ja yhden kouluaikaisen kaverin kanssa. Olimme piilossa mättään takana naista. En tiedä kuka nainen oli. Häntä silti pelkäsin. En halunnut, että hän näkisi meitä. Pelkäsin, mitä hän tekisi, jos jäisimme kiinni. Muuta unessa ei tapahtunut.

Unesta jäi päällimmäiseksi fiilikseksi pelko. Tulkintani on, että pelkäsin häpeän kohtaamista. En tiedä mitä olin tehnyt. En vain kestänyt kohdata häpeää. Ainoa ihminen, joka tulee mieleen naisesta on äitini. Hänelle ero on häpeällistä. Onko unessani kyse siitä, että ero olisi minullekin häpeällistä? Siltäkö piiloudun? Onko ero väistämätön vai käsittelenkö vain sitä, että ero olisi häpeällinen?

Uni - kaksi ystävän ystävän kuolemaa

Eilen keskusteltiin miehen kanssa meidän suhteesta. Saatiin ihan hyvä keskustelu aikaiseksi. Pohdittiin kaikenlaista, mutta mitään ratkaisuja ei tehty. Tuntui, että mies ymmärsi keskustelun tarkoituksen. Ei ollut tarkoitus syyttää ketään, vaan että yhdessä pohdittaisiin suhteen tilaa. Toivon, että yhdessä voidaan olla samaa mieltä suhteen jatkosta. Joka tapauksessa meillä on lapset , joiden takia toiven, että toimeen tullaan.

Taas näin unia viime yönä. Uni oli lyhyt. Näin yhtä hyvää ystävää. Nykyään ei olla paljon tekemisissä ja suhteen laatukin on muuttunut. Nyt koen hänet vaativaksi ja olen ottanut häneen etäisyyttä. Hän kertoi, että parin viikon sisään kaksi hänen ystäväänsä hyppäsi parvekkeelta ala. Ystäväni oli surullinen. Omista tunteista en taaskaan saanut otetta. Muuta unessa ei tapahtunut.

Olen viimeaikoina nähnyt kuolemaan liittyviä unia. Muistaakseni ne liittyivät pelkoon Antti Pietiäisen kirjan mukaan. Mitä minä pelkään? Eroako? Miksi? Eron tuomaa häpeää?

En tiedä, mitä pelkän erossa. Vastustelen kovasti eroa. En halua sitä millään. En vain keksi muuta syytä kuin häpeän. Jos eroamme, joudun myöntämään epäonnistumisen julkisesti. Olen nyt jo myöntänyt paljon virheitäni. Olen nöyrtynyt kaiken tämän alla. Olen vain ihminen, mutta miksi ero tuntuu niin pahalta? Ei, en edelleenkään keksi muuta syytä kuin häpeän. Allekirjoitan sen syyn, mutta jostakin syystä en osaa tyytyä siihen.

Uni - lottovoitto ja ajatuksia muista asioista

Näin viime yönä useampia unia, mutta vain yhden muistan, vaikkakin senkin huonosti. Olin parin kaverin kanssa kotikaupungissani. Siellä olimme paikassa, jossa oli vuoronumerot. Paikkaa en muista tarkemmin enkä sitä miksi olimme siellä. Jatkoimme matkaa jonkin ajan kuluttua. Taaskaan en tiedä tarkkaa määränpäätä. Meillä oli lähtiessä 2 vuoronumeroa, mutta toinen putosi. Huomasimme sen, mutta emme välittäneet. Meitä oli tässä vaiheessa vielä kolme, minä + kaksi muuta.

Olimme jatkaneet matkaa, kun saimme jostakin tiedon, että meidän pitää säilyttää vuoronumerolappu, kun menemme lunastamaan lottovoittomme. Unessa ei ollut hetkeä, kun saimme tietää lottovoitosta. Ehkä saimme molemmat tiedot tietoomme samalla. Tässä vaiheessa yksi meistä lähti etsimään rypistettyä vuoronumeroa. Tehtävän piti olla helppo, koska tiesimme, mihin se oli pudonnut. Se ei kuitenkaan ollut niin yksikertaista. Unessa sitä ei koskaan löytynyt. Meille ei myöskään selvinnyt , kumpi vuoronumerolappu oli tärkeä ja kumpi turha.

Uni jatkui vielä. Ajelimme ilmeisesti toisen unessa olleen ihmisen kanssa autolla. Jossakin vaiheessa olin kuitenkin yksin. Yritän lähteä mäkeä ajamaan ylöspäin. Auto ei kuitenkaan suostu menemään, vaan lähtee hurjaa vauhtia taaksepäin. Ajan syvään kuiluun/metsään. Auto on täysin rutussa, mutta minä selviän siitä. Seuraavassa hetkessä ajan jo polkupyörällä kohti seuraavaa paikkaa. En tiedä mikä on päämäärä. Siihen uni päättyy.

En muista, että olisin liiemmin kokenut tunteita unessani. En surua, pettymystä, vihaa. Korkeintaan lopussa mahdollisesti vapautta ja onnellisuutta. En ole varma näistäkään tunteita.

Unta en halua kauheasti lähteä analysoimaan. Ainoa asia, joka tulee unesta mieleen on se, että minulle on tarjottu "lottovoittoa", joka vietäisiin eron myötä pois.

Olin edellisenä päivänä vyöhyketerapiaassa. Itkin siellä paljon. Puhuin erosta ja parisuhteestamme yleisesti. Sain sellaisen kuvan siellä, että asialle on tehtävä jotain. Terapeutti myös sanoi, että ongelmani liittyvät isäni etäisyyteen/välinpitämättömyyteen ja hänen hylkäämisiin. Nämä pitäisi käsitellä alta pois ennen kuin voin tehdä ratkaisun. Hän sanoi, että minun pitää joko jatkaa matkaa sen jälkeen tai hyväksyttävä, etten mieheltäni saa rakkautta. Kolmannestakin vaihtoehdosta hän mainitsi, mutta ei konkreettisesti kertonut mikä se on. Hän kuitenkin lisäsi, että ansaitsen rakkautta. Tuntui pahalta, kun ynnäilin näitä yhteen. Minulla siis on todellisuudessa vaihtoehtoja vain yksi. Ero. Silloin vaihtoehtoja on enemmän, jos mies muuttuisi. Sitä en voi odottaa. Muutoksen ja kasvun on lähdettävä miehestä itsestä. Siksi tuntuu, että taas jää vaihtoehtoja vain yksi.

Olen pohtinut perheneuvolaan soittamista. Siihen vyöhyketerapeutti kannusti minua. Kaikki keinot otettava käyttöön ja vasta sitten tehdä ratkaisu. Soitin sinne ja vein asiaa eteenpäin.

Kohta on kaikki keinot käytetty ja ratkaisu tehtävä. En haluaisi erota. En vain osaa sanoa miksi. Häpeän vuoksi? Äidille ero on ollut kova paikka. Siitäkö tämä johtuu? Lasten parasta mukamas ajattelen, mutta onko tämä sitä. En ole jaksanut tätä pohtia liiemmin. Todennäköisesti siinä piilee tärkeitä asioita. Nyt en vain jaksa ottaa sitä vastaan.

Oma ja miehen kasvuprosessi

Voimaton olo. Haluaisin antaa periksi tässä parisuhteessa. Monet asiat ovat huonosti meillä eivätkä ne ole menneet parempaan suuntaan. Ei niiden eteen ole paljon tehtykään. Se kertoo mielestäni paljon. Haluammeko oikeasti olla yhdessä? En ole kovin vakuuttunut asiasta. Omat syyt olla yhdessä on lapset. Eipä juuri muuta.

Olen surullinen, tosi surullinen. En ole täydellinen ja teen samoja virheitä kuin miehenikin. Ainoa ero on, että en mene niin ääripäähän. Yritän silti ratkoa ongelmia. Yritän päästä sinuiksi itseni ja menneisyyteni kanssa. Haen ratkaisuja. Olen kannustanut miestänikin samaan kasvuprosessiin. Hän sanoo olevansa halukas siihen, mutta en ole täysin vakuuttunut, koska mieheni ei tee asioiden eteen mitään. Joitakin kirjoja hän on lukenut sekä vyöhyketerapiassa käynyt. Tuntuu vain siltä, että hän on tehnyt asioita vain ulkoisista syistä. Halu ei ole tullut sisältä, vaan enemmänkin minusta käsin. Hän ei tiedä mitä haluaa ja siksi tekee, mitä suosittelen. En halua sitä, koska se ei johda mihinkään.

Suhteen kannalta huolestuttavaa on se, että miehen kasvuprosessi ei ehkä ole lähtenyt käyntiin tai se on ulkosyntyistä. Voiko suhteesta tulla mitään, jos minä myönnän virheeni ja muutan tapojani, mutta mies ei kasva kanssani?