Olin tänään lasten kanssa kotona. Minulla on ollut huono päivä, joten olen hakeutunut paljon miehen seuraan, joka on myös kotona. Huomion hakuni on häirinnyt miehen työntekoa, joten päätin lähteä lasten kanssa ulos. Kävin ennen lähtöä miehen luona ja sanoin kaipaavani seuraa. Hän hermostui siitä, ettei saa edes 5min työrauhaa. Minä hermostuin, ettei kukaan minua huomioi ja minun tarpeitani. Lähdin pois.
Suutuspäissäni mietin itsekkäitä ajatuksia. Ajattelin lähteväni autolla kauppaa, vaikka oltiin sovittu muuta. Minussa heräsi sisäinen kostonhalu. Jos mies ei välitä minusta, en minäkään ajattele häntä. Nämä olivat ensimmäiset ajatukset. Tajusin pohdiskellessani, että ajatukseni olivat huonoja. Taistelin itseni kanssa. Olin kallistumassa siihen, että lopetan itsekkäät ajatukset ja nöyrryn. Se olisi kaikkien parhaaksi. En päässyt lopulliseen ratkaisuun, kun mies tuli ihanasti luokseni. Otti minut halaukseen. Sillä asia unohtui.
Vaikka en ratkaisu tehnyt, niin pohdintani oli askel parempaan. Tajusin toimivani vastaavissa tilanteissa väärin. Olen lähempänä nöyrtymistä, kun pystyin näkemään virheeni. Ehkä tästä eteenpäin pystyn paremmin tarttumaan vastaavissa tilanteissa omiin ajatuksiini. Sitä kautta pystyn muuttamaan toimintaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti