Minun vatsaani on taas kipristellyt kovasti. Olen yrittänyt löytää syytä sille. Uskon syyn olevan psyykkinen ja siksi en ole hakenut apua. Luettuani eri kirjojani oloni alkoi helpottua. Huomasin, että minun on nöyrryttävä. Minun on löydettävä sisäinen rakkaus. Minun on luovuttava Antti Pietiäisen mukaisista egoismista ja uhrautuvasta altruismista, etenkin ensimmäisestä.
Eilen oivalluksen jälkeen minulle tuli siivousvimma. Halusin siivota kotona vain ilahduttaakseni miestä. Valitettavasti mies ei huomannut, että kotona olisi jotakin tapahtunut. Hän ei tietenkään tiennyt miten sotkuista täällä oli ollut. Luulisi hän silti huomanneen, että täällä on suht siistiä, mutta ei. Aamulla hän valitti siitä, kuinka sotkuista keittiössä on. Pitää paikkaansa, mutta kaikkeen en kykene. Tekemiseni tuntui turhalta, vaikka siitä minulle jäi hyvä mieli, että tein asiat toisen hyväksi enkä itsekkyydestä. En edes maininnut miehelleni, mitä tein. Minun ei tarvinnut tehdä asiasta numeroa.
Näin asioiden pitäisi mennä. Tekemiseen pitää löytää sisäinen halu. Olisi aivan ihanaa, jos pystyn tekemään asioida siksi, että haluan. En halua tehdä syyllisyydestä tai saadakseni hyväksyntää. Yhä enemmän saan hyväksynnän itseltäni ja se riittää. Yhä enemmän rakastan itseäni ja se näkyy toiminnassani. Yhä enemmän pystyn jakamaan hyvää oloani myös muille. Yhä useammin elämäni tuntuu hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti