Voimaton olo. Haluaisin antaa periksi tässä parisuhteessa. Monet asiat ovat huonosti meillä eivätkä ne ole menneet parempaan suuntaan. Ei niiden eteen ole paljon tehtykään. Se kertoo mielestäni paljon. Haluammeko oikeasti olla yhdessä? En ole kovin vakuuttunut asiasta. Omat syyt olla yhdessä on lapset. Eipä juuri muuta.
Olen surullinen, tosi surullinen. En ole täydellinen ja teen samoja virheitä kuin miehenikin. Ainoa ero on, että en mene niin ääripäähän. Yritän silti ratkoa ongelmia. Yritän päästä sinuiksi itseni ja menneisyyteni kanssa. Haen ratkaisuja. Olen kannustanut miestänikin samaan kasvuprosessiin. Hän sanoo olevansa halukas siihen, mutta en ole täysin vakuuttunut, koska mieheni ei tee asioiden eteen mitään. Joitakin kirjoja hän on lukenut sekä vyöhyketerapiassa käynyt. Tuntuu vain siltä, että hän on tehnyt asioita vain ulkoisista syistä. Halu ei ole tullut sisältä, vaan enemmänkin minusta käsin. Hän ei tiedä mitä haluaa ja siksi tekee, mitä suosittelen. En halua sitä, koska se ei johda mihinkään.
Suhteen kannalta huolestuttavaa on se, että miehen kasvuprosessi ei ehkä ole lähtenyt käyntiin tai se on ulkosyntyistä. Voiko suhteesta tulla mitään, jos minä myönnän virheeni ja muutan tapojani, mutta mies ei kasva kanssani?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti