Minulla ei ole lapsuudessa kotona ollut rakastamisen ja välittämisen mallia, mutta jotain hyviä ajatuksia nuoresta lähtien. Olen sitä mieltä, että toiveeni vanhempieni erosta on ollut oikein. Olen itse kärsinyt heidän tilanteesta, joten kaikki ei ole ollut hyvin.
Olen myös ajatellut millaisen parisuhteen haluan. Jo teini-ikäisenä ajattelin, että mieheni on kaikki kaikessa ja vasta sitten tulevat lapset. Näin siksi, että lapset voivat niin hyvin kuin parisuhtemme. Valitettavasti en ole pystynyt tätä toteuttamaan millään tavalla. Osin lapsenvahtivaikeuksien vuoksi. Suurempi syy on kuitenkin häpeä ja syyllisyys. Minua hävettää olla itsekäs ja koen vaikeaksi ottaa yhteistä aikaa. Pelkään ympäristön tuomitsevan tekoni, vaikka yhteistä aikaa ei paljon otettaisiinkaan. Mistä tämä pelko juontaa juurensa? Todennäköisesti siitä, että minä olen lapsena joutunut usein vanhempien taholta tuomituksi. En usko tässä asiassa joutuvani, mutta silti pelkään tuomiota. En tiedä kenen taholta tuomio tulisi. En koe syyllisyyttä silloin, kun olen miehen kanssa, mutta avun pyytäminen on vaikeaa.
Näitä ajatuksia rakkaudesta olen perustanut pitkälti näkemääni. Minulla oli lapsuudessa yksi tärkeä sukulaispariskunta, joka näytti rakastamisen mallia. En silloin tajunnut näitä asioita, mutta ajattelin, että tuota haluan isona. Tunsin ihanan kutituksen vatsassa, kun he olivat lähekkäin. Heidän välillä kipinöi ja edelleenkin kipinöi. He näyttävät onnellisilta. He haluavat tehdä toisille hyvää ja tehdä toinen onnelliseksi. Sitä minä haluan.
Mikä estää minua tekemästä toista onnelliseksi? Kaksi syytä. Toinen on hylätyksitulemisen pelko. Entä jos teen kaikkeni ja en kelpaa toiselle? Kaikki menee hukkaan, mitä olen tehnyt. Toinen on se, että en halua tehdä enemmän kuin toinen. Olen lapsuudessani tehnyt asioita vain toisille ja jäänyt aina vähemmälle. En halua, että minua käytetään hyväksi. Ero lapsuuteen ja nykypäivään on se, että voin itsekin asettaa rajoja. Lapsuudessa se ei käynyt mielessä tai en uskaltanut tehdä niin. Hylkäämisen pelkoon voisi ajatella niin, että on molempien parhaaksi ero, jos en kelpaa tällaisena. Tähän liittyen en yleensä tee parastani, jotta minulla on jokin tekosyy, jos asiat menevät huonosti. Olen kohdellut miestäni niin huonosti, että luulisi muutoksen olevan miehelle vain positiivinen asia. Toki mies siltikin saattaisi jättää minut. Minun ei pitäisi pelätä sitä, koska uskon löytäväni vähintään yhtä hyvän miehen. Se mitä siinä pelkään on hyvien asioiden menettäminen. En haluaisi luopua siitä, mitä minulla jo on. Toki voisin toisessa suhteessa saada sekä nykyisen hyvän että paljon muuta hyvää. Minä vain ajattelen menetystä en sitä mitä voi saada. En pysty ajattelemaan sellaista, mistä en ole varma. Tässä suhteessa tiedä, mitä saan, vaikka siinä onkin paljon puutteita.
Tässä oli paljon minulle tärkeitä ajatuksia. Näiden palojen linkittäminen vahvistaa sitä, että haluan rakkautta ja sitä kohden mene. Pelkoa menettämisestä se ei poista eli ratkaisuja tuskin hetkeen teen. Uskon silti, että näiden ajatusten myötä minun on helpompi tulla miestäni vastaa mm. kotitöissä. Jos tässä suhteessa haluan noita asioita, minun on nöyrryttävä vieläkin. On oltava epäitsekkäämpi. Uskallettava heittäytyä ja otettava riski menetyksestä. Pelottaa, mutta sinne haluan mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti