Olen miettinyt taasen työkuvioita. Minulla on ajatus siitä, mitä haluaisin tehdä työkseni. Ajattelen viihtyväni sellaisessa ja olevani siinä ihan hyvä. Se mitä olen tehnyt on ollut minulle stressaavaa. Stressi liittyy pitkälti haluun onnistua työssä, mutta myös siihen, että en ole vahvimmillaan sellaisessa ympäristössä kuin olen toiminut.
Nyt olen miettinyt miksi en halua päästää irti nykyisestä työstäni, koska unelmani tuntuu enemmän omaltani. Olen miettinyt, onko nykyinen työ jonkun toisen toive? Enkö halua tuottaa jollekin pettymystä? En ole keksinyt kenestä voisi olla itse. Ammatin olen valinnut itse, vaikka ehdotus tulikin joltakin muulta.
Liittyykö luopumisen vaikeuteni kenties siihen, että tiedän monen haluvan työskennellä kyseisessä ammatissa? Haluanko näyttää, että minäkin osaan ja pärjään jossakin? Haluan kenties näyttää muille, että en ole huono ihminen. Jos vaihtaisin toisen tyyppisiin töihin, kokisin olevani huonompi. Tällaisesta voisi olla kyse.
Kun valitsin alan, jota lähden opiskelemaan, muistan toisen koulukaverin miettineen samaa. Vaikka meillä ei ollut kilpailua, niin minä kilpailin. Toinen ei koskaan päässyt opiskelemaan alaa tai ei edes hakenut sinne. Tämä kilpailuvietti ohjasi ja motivoi minua. Kyse ei siis ollut sisäisestä halusta.
En usko olevani kaukana ammatillisesta kiinnostuksestani. Uskon olevani oikealla alalla, mutta työnkuvaan ja työympäristöön haluan muutoksia. Vaikka muutokset sinällään eivät ole kaukana nykyisestä, silti muutos tuntuu vaikealta. Pelkään muiden reaktiota. Mitä he ajattelevat suunnitelmistani ja unelmista? Tiedän, ettei sillä ole merkitystä. En silti voi olla miettimättä asiaa, koska haluan muiden hyväksynnän. Haluan, että minusta pidetään. Minulla ei ole ketään ihmistä mielessä, jolta haluan hyväksynnän. Ajattelenkin enemmän niin, että en halua ihmisten pysyttelevän minusta kaukana uravalintojen takia tai pitävän minua huonona. Kun näitä asioita tähän kirjoitan, tunnen itseni hölmöksi. Jos ammattini vaikuttaa ihmisen haluun olla tekemisissä minun kanssani, niin en tarvitse sellaista ihmistä elämääni.
Uudelle polulle lähtemistä vaikean tekee myös se, että palaaminen vanhaan olisi häpeällistä. Minun olisi vaikea myöntää virheratkaisuni. Myöntää, etten viihtynytkään muualla tai se ei sopinut minulle. Mietin myös, onko mahdollisuuteni menetetty, jos olen poissa kyseisistä tehtävistä jokin aikaa. Tiedän, ettei ole. En silti täysin saa itseäni vakuutetuksi, että ottaisin askeleen uudelle sektorille.
Uudessa tehtävässä minua ei mietittyä kuin se, että taas menisin uuteen työtehtävään. Olen ollut paljon pätkätöissä, minkä koen kuluttavaksi. Sitoutuisin mielellään yhteen työpaikkaan ja opettelisin ne työtehtävät hyvin kuin olisin useammassa työssä ja näkisin niistä vain pinnan.
Pohdintojen myötä minusta tuntuu siltä, ettei mitään estettä ole kokeilla jotakin uutta. Tarvitsen vain rohkeutta ottaa riski. Mielestäni epäonnistuessanikin vahingot ovat pieniä, joten miksi en voisi kuunnella sisäistä ääntäni. Voin ajatella, että nykyinen työni on arvostetumpaa kuin unelmani. Vaikka sillä ei ole mitään merkitystä, niin ei unelmatyönikään huono ole. Nyt vain pitää osata luopua vanhasta, jotta voin saadan muuta hyvää tilalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti