Kiukusta luopumisen vaikeus

Haluaisin jäädä kiinni kiukkuun ja epäoikeudenmukaisuuteen enkä mennä kohti hyvää. Tällä kertaa huomaan sen suhteessa lapsiini. En haluaisi kohdata omaa huonommuutta ja syyllisyyttä, koska tuntuu, että romahdan siitä. Koen olevani taas huono. Eikö minussa ole mitään hyvää? Koska saan nähdä itsessäni kauneutta ja arvokkuutta?

Jokin osa sisälläni vastustaa antautumasta sille hyvälle, jota voin kokea lasten kanssa. En vain halua päästää irti kiukusta, jota minulla on. Haluaisin vain syyttää omia vanhempia, kun en saanut parempia eväitä. Koen oikeutettuna purkaa kiukkua lapsiini, vaikka he eivät ole syyllisiä. Heidän kauttaan joudun kohtaamaan nämä asiat ja siksi puran heihin kiukkuani. Se on väärin enkä sitä halua, mutta irtipäästäminen... ah minun haasteeni. Haluan todella päästää irti, vaikka minun on kohdattava omat kipukohtani. Haluan todella sitä ennen kaikkea omien lasteni vuoksi. He ovat todella ansainneet se.

En tiedä, kuinka pääsen eteenpäin? Kuinka pystyn kohtaamaan oman keskeneräisyyteni? Keskustellessani muiden ihmisten kanssa asetun puolustuskannalle enkä pysty kohtaamaan sitä tosiasiaa, joka on tämä takana. Hyökkään, jos en ole varuillani. Puolustaudun, jos koen saavani kritiikkiä. Tämä on kipeä aihe ja siihen tarraaminen edellyttää herkkyyttä toiselta... todellisuudessa en voi odottaa muilta silkkihansikkaita, vaan oltava itse herkkänä.

Olin juuri postaamassa tätä, kun ymmärsin, että voin vain hyväksyä nämä piirteet itsessäni ja hyväksyä vaikeuden päästää irti. Minussa on näitä puolia. Tekoja ei tietenkään tarvitse hyväksyä, mutta kieltämällä nämä piirteet tulevat tahtomattakin esiin.

Etsimässä antamisen iloa

Haluan löytää itsestäni antamisen ilon. Edellisessä elämässä annoin aina toisille, mutta lähtökohtana oli saada toisilta hyväksyntää, jolloin unohdin itseni. Nyt olen keskittynyt aina siihen, mitä itse saan. En halua olla se, joka aina vain antaa. Viimeaikoina olen alkanut tuntenut syyllisyytä omasta käytöksestäni. Haluan vastavuoroisuutta, mutta minulla ei ole siitä kokemusta. En osaa olla vastavuoroinen, koska en kuule, mitä todella haluan. Pelkään kokoajan tilannetta, jossa en ole pitänyt huolta tarpeistani, jolloin olen itsekeskeinen ja keskityn vain omiin tarpeisiini. Asetelma on usein kilpailullinen, mikä ei tunnu hyvältä. Pidän hampain ja kynsin kiinni omista eduista ja tarpeistani, jolloin koen toisen vastustajakseni. Ihmissuhteet kärsivät tällaisesta asetelmasta.

Nämä ajatukset nousivat siitä, miksi väsähdän lasten kanssa. Koen joutuvani antamaan heille jatkuvasti, mutta en saa takaisin mitään. Haluaisin antaa heille vain antamisen ilosta enkä nähdä meitä tai meidän tarpeita aina vastakkain. Kun annan sydämestäni, saan myös itse. Sitä kohti haluan mennä.

Turvattomuuden kautta kohti omaa voimaa ja rakkautta

On irtipäästön aika. Huomaan kuinka kaipaan turvaa ja haluaisin jonkun pitävän minusta huolta. Mietin, kuinka selviän tästä ja keneltä haen tukea. Tiedän, että tämä kipu kestää hetken ja sitten elämä taas jatkuu. Kaipuusta saada tukea ja turvaa huolimatta tiedän, että nyt on aika turvautua itseeni. On aika löytää voima itsestäni.

Tällaisissa tilanteissa olen tottunut tukeutumaan toisiin ihmisiin. Olen ollut hyvin hädissäni, jotta olen voinut hakea turvaa toisista ihmisistä. En ole osannut edes ajatella, että voisin olla suht luottavaisin ja rauhallisin mielin kaikesta huolimatta. Voin pysähtyä itseni äärelle ja tuntea kaiken tarvittavan ja olla silti rauhassa. Niin aion nyt tehdä.

Tiedän, että ratkaisu on oikea. On aika antaa mennä sen, joka ei palvele minua. Olen tuntenut sen keveyden, kun olen ajatellut ratkaisuani, joten suunta on oikea. Vaikean tästä tekee se, että joudun pahoittamaan toisen mielen. Minä asetan itseni ykköseksi ja vielä saaden toinen harmistumaan. Se minun on tehtävä, jotta nousen omaan voimaani ja osoitan rakkautta itseäni kohtaan. Sydämeni haluaa tämän ratkaisun.

En ole elämässäni montaa kertaa näyttänyt rakkautta itseäni kohtaan tällä tavalla. Kun olen sen tehnyt, se on tuntunut vaikealta. Olen saanut päälleni toisen pettymyksen, kiukun ja pahan mielen. Aiempien kokemusten perusteella tiedän olleeni oikealla polulla ja voimani kasvoi ratkaisun myötä. Ilman niitä kokemuksia en nyt tähän pystyisi. Tiedän myös voimani kasvavan tästä edelleen ja se lisää rohkeutta mennä vanhemmin kohti omaa polkuani. Sitä haluan, vaikka tuntematon pelottaa. En silti halua luoda tulevaisuutta täynnä pelkoa ja surua, koska se on paljon enemmän täynnä valoa ja iloa. Täynnä omannäköistä elämä; rakkautta ja naurua.

Oman voiman äärellä

Oman voiman äärelle olen pysähtynyt viimeaikoina usein. Se on tuntunut pelottavalta. Lasten kanssa olen usein voimaton ja turhaudun, kun en jaksa. Yksi päivä päätin, että minä jaksan ja niin minä jaksoin aivan uudella tavalla heidän kanssaan. Ymmärsin, että tätähän minä olen etsinyt: voimaa itsestäni. En vain ollut ymmärtänyt, että pelkoni esti löytämästä sitä. Minä olin ollut itseni tiellä.

Samaa olen pohtinut ihmissuhteissani. Miksi nykyään aina päädyn olemaan heikko ihmisten kanssa? Ennen olin tukemassa ja auttamassa muita, mutta nyt olen liioitellun heikko. Aluksi pidin normaalina, että näytän todellisen itseni. Nyt olen havahtunut siihen, että päädyn aina tietynlaiseen rooliin ihmisten kanssa ja erityisesti läheisten. En oikeasti ole niin heikko ja tarvitseva, mutta en pysty näyttämään omaa voimaani.

Heikkous ja voimattomuus näkyy myös erityisesti kotona. Lapsuudenkodissa oli mielestäni matalat energiat. Liekö olen sieltä sisäistänyt, että tällaista kuuluu olla. Myös yksinollessa olen yleensä voimaton. Tämä kaava toistuu siis erittäin monessa tilanteessa. Nämä ovat rooleja, joita olen oppinut.

Havaittuani tapaani toimia, olen alkanut muuttaa sitä. Kun olen yksin, annan itselleni tilaa tuntea, mitä tunnen, mutta en jää siihen kiinni. Yksinäisyydelle ja tyhjyyden tunteelle on tilansa, mutta sitten annan tilaa muulle. Alan siivota, kuunnella musiikkia tai teen muuta, joka ei vie minua turhaan aallonpohjalle.

Ihmissuhteissa olen alkanut sanoa ääneen roolistani ja siitä, että haluan löytää voiman itsestäni. Haluan oppia pyytämään apua, jolloin minun ei tarvitse olla heikko, jotta saan apua, huomiota tai mitä ikinä tarvitsenkin. Minussa saa olla molemmat puolet, ne saavat näkyä ja hyväksyn ne itsessäni.

Tänään on tuntunut erityisen hyvältä, kun osasin ottaa omaa aikaa, vaikka minulla olisi ollut tarjolla muuta kivaa. Olisin voinut saada paljon kaipaamaani huomiota, mutta ymmärsin, että voin itse antaa itselleni hyvää eikä minun tarvitse sitä hakea ulkoapäin. Voimaannuin kovasti näistä oivalluksista ja teoista. Minä todellakin voin vaikuttaa ja niillä on iso merkitys elämässäni. Näitä olen pelännyt ja siksi muutos on ollut mahdotonta toteuttaa. Nytkin tuntui aluksi vaikealta kuulla näitä tarpeita, mutta lopulta ne tuntuivat hyviltä ja oikeilta. Minä voin oikeasti olla vahva itse, enkä tarvitse muita siihen en edes tukemaan omaan voimaan astumista. Vuhuu!!!!

Kokemus, että miehet ovat tukenani

Minulle avautui uskomuksia, jotka liittyvät isääni. Hänen ja toki myös äitini kauttaan olen oppinut, ettei tarpeillani ole mitään merkitystä. Olen oppinut olemaan muita varten, mikä ei ole minulle uutta. Nyt minulle aukesi erityisesti se, kuinka en ole osannut arvostaa sitä, mitä miehet ovat minulle antaneet. En ole osannut vastaanottaa hyvää. Juuri edellä mainituista syistä kaikki tämä on ollut vaikeaa.

Viime aikoina olen alkanut arvostaa saamaani apua ja tukea heiltä. Tänään itkin niitä kokemuksia, joita olen saanut. Tuntui tärkeältä ja eheyttävältä, että olen saanut näitä kokemuksia. Minäkin ansaitsen sellaisia kokemuksia. Minullakin on oikeus ottaa vastaan ja nauttia asioista miesten kanssa. Tämä oivallus luultavasti helpottaa suhteitani miehiin. En enää ajattele ensimmäisenä, että minulta halutaan jotakin tai minun kuuluu vain antaa heille. Me molemmat voidaan ottaa ja antaa samalla. Aina se ei tietenkään mene tasan, mutta molemmat voivat kokea saavansa toisin kuin aiemmin. Olen aiemmin kokenut vain antavani tai väkisin ottanut. Olen puolustanut oikeuttani saada, mutta en silti ole osannut vastaanottaa hyvää ja antautua kaikelle sille.

Ymmärsin myös, että suhteeni erityisesti poikaani on pitänyt sisällään kiukkua, että taas heille pitäisi antaa tai he ovat ottamassa/vaatimassa/tarvitsemassa minulta jotakin. En ole osannut nauttia suhteestani häneen, koska tällaisia uskomuksia ja taakkoja on ollut taustalla.

Olen ollut tosi kiukkuinen uskomuksista ja se onkin heijastunut miehiin. En ole osannut käsi