Henkisen kasvun matka tähän päivään

Henkisen kasvun matka on ollut minulle raskas. Olen toisinaan ollut uupunut ja halunnut paeta tätä, koska helpotusta ei ole näkynyt. Kun katson matkaa taaksepäin, on tämä antanut myös paljon enkä olisi valmis vaihtamaan hetkeäkään pois. Kaikki tuska on ollut sen arvoista.

Edelleenkin asioiden kohtaaminen pelottaa minua ja siksi asiat etenevät hitaasti. Olen silti saanut uskalluksen myötä paljon hyvää. Se mitä olen saanut, on iloa, onnellisuutta ja rakkautta elämääni. Olen saanut väriä elämään. Tunteiden kohtaaminen on edelleen vaikeaa, mutta niiden tultua taas elämääni, pienet asiat ovat alkaneet tuntua isoilta ja ennen kaikkea positiivisesta näkökulmasta.

Olen löytänyt enemmän uskoa elämään ja siihen, että se kantaa. Näen myös elämän vaihtoehdot avoimin silmin enkä sulje silmiäni niiltä. Elämä ei tunnu enää puurtamiselta ja epäoikeudenmukaiselta. Tuntuu, että voin vaikuttaa asioihin ja tehdä itseni onnelliseksi. Aiemmin en ottanut vastuuta itsestäni, vaan kiukuttelin, kun muut kohtelevat minua huonosti enkä ollut onnellinen. Nyt näen, että minä voin vaikuttaa onnellisuuteeni ja voin vain katsoa peiliin, jos en ole tyytyväinen.

Elämä on alkanut näyttää minulle elämän merkityksen. Se ei ole enää vain tyhjyyttä ja kaipuuta. Se on rakkautta, nautintoja ja hetkessä elämistä. Haluan elää niin, että on hyvä olla sekä minulla että läheisilläni. Olen kiitollinen näistä väreistä, joita olen elämääni saanut <3

Vaikenemisen keskustelukulttuuri lapsuudessa ja parisuhteessa

Keskustellessani mieheni kanssa harmittelen, että meille ei useinkaan synny kunnon keskustelua. Mies ei oikein sano mitään, vaikka annan hänelle tilaa. Minä taas herkästi otan tilan, jos hän ei sitä ota. Ymmärrän, että olen aiemmin käyttäytynyt epäkunnioittavasti, mikä osaltaan saattaa vaikuttaa hänen käytöksensä.

Positiivista on se, että alun "keskustelun" jälkeen mies aktivoituu ja päästään todellisten asioiden pariin.

Tänään ymmärsin, että minusta tuntuu pahalta, kun mies vaikenee. Tämä johtunee siitä, että äitini käyttäytyy juuri samalla tavalla. Hän ei sanonut mitään, kun hänellä oli vaikeaa. Se herätti minussa lapsena tunteita. Koin ainakin syyllisyyttä ja pelkoa. Syyllisyyttä siitä jos olin tehnyt jotakin väärin ja pelkoa siitä mitä hiljaisuudesta seuraa. Pelkäsin, että minut hylätään.

Ehkäpä nyt osaan suhtautua toisin mieheen, kun hän ei puhu mitään. Minun on annettava hänelle tila ja odotettava.

Rakkaus pelon ja huolen takana

Minä työskentelen nyt tunteiden kanssa tiivisti ja ennen kaikkea pelon kanssa. Huomasin asian, kun olin lähes hysteerinen lapsen sairastuttua. Pelkäsin pahinta, vaikka syytä ei siihen liiemmin ollut.

Pääsin pelkooni käsiksi, kun pysähdyin. Kuuntelin  tunteitani, kehoani ja mieltäni. Näin, että kaiken takaa paljastui rakkaus. Pelko esti näkemästä, kuinka tärkeitä lapseni minulle ovat. Pelkäsin heille sattuvan jotakin, vaikka olisin voinut keskittyä rakastamiseen.

Tämä tapahtumasarja nosti minussa esiin taas jotakin uutta. Löysin uuden tason tunteissani. Lapseni osoitti minulle mieltään. Löi ja oli vihainen. Minä tunsin häntä kohtaan suurta rakkautta. Itkin tunnetta, jota koin häntä kohtaan. Minä en mennyt lapsen tasolle, vaan annoin rakkautta. Olin onnellinen, että olen löytänyt elämälle merkitystä, jota olen kaivannut.

Lapseni <3 Rakkaus <3