Surun täyttämä mieli

Seesteisyyden jälkeen minut on täyttänyt suru. Suru siitä, miten minun asiani ovat olleet ja miten ne ovat. Olen surullinen myös muiden puolesta. En silti täysin ole saanut surustani kiinni. Ehkä en uskalla kohdata sitä.

Olen alkanut huomata itsessäni muutoksia. En vain pysty joitakin asioita tekemään vastoin sisäistä ääntäni. En enää pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, joiden kanssa voin pahoin.

Olen myös saanut yhdisteltyä palaset kohdilleen mieheni lähestymisyrityksiin. Minun on vaikea lämmetä hänelle, koska hän ei muulloin lähesty ellei halua seksiä. Voin melkeipä pahoin, koska en kelpaa muuten lähelle. Ainoastaan silloin,  jos olen aloitteentekijä, hän ei häitistele pois.

Voin tänään pahoin, kun lähestyin miestäni.  Hän alkoi valittaa väsymystä. Jouduin lähtemään pois paikalta. En kestänyt hänen negatiivisuuttaan. Ihanaa, että en ole valmis mihin vain. Silti suru täyttää minut. En tiedä johtuuko suru totuuden kohtaamisesta vai luopumisesta. Tuntuu surullisilta oma tilanne,  että olen tässä pisteessä.  Olen myös surullinen miehen pahoinvoinnista.

Muutoksen on selkeästi parempaan päin. Olen löytänyt entistä enemmän itseäni. Suru silti vie enemmän tilaa kuin ilo.

Seesteinen olo

Parin viimeisimmän päivän aikana olen kokenut oloni seesteisemmäksi. Etenkin esikoista kohtaan olen ollut lempeämpi kuin aiemmin.

Nukuttaessani esikoista tunsin yhtenä päivänä vihaa, koska hän ei meinannut rauhoittua. Kävin sisäistä taistoa oman vihani kanssa. Olin aikeissa sanoa, että lähden pois, jos hän ei rauhoitu. Onneksi ymmärsin, että olisin uhkaillut hylkäämisellä.  Uhkaamisen sijaan aloin puhua hänelle,  etten hylkää häntä. Aloin puhua hänelle, kuinka tärkeä hän on. Esikoinen rauhoittui välittömästi ja nukahti nopeasti.  Koin suurta rakkautta häntä kohtaan. 

Rakkauden tunne täytti minun myös tänään, kun anoppi sanoi, että esikoisen silmät näyttävät surullisilta.  Ajattelin, että aion antaa esikoiselle paljon rakkautta, jotta ilo täyttäisi hänet. Miksi minulla on lapsia, jos en anna heille sitä,  mitä he ansaitsevat?

Jouluna heränneitä ajatuksia

Jouluna on tullut ajatuksia,  vaikka en ole yrittänyt miettiä syvällisiä.

Äitini on ollut viettämässä kanssamme joulua. Katsoessani äitini toimintaa ymmärrän itseäni entistä enemmän. Ymmärrän etenkin pelkojani paremmin. Äiti varoittelee lapsiani usein. Hän vähintäänkin kehottaa olemaan varovainen. Tällä hän viittaa varoihin,  jotka aiheuttavat pelkoa. Jatkuva vaaroista varoittelu antaa kuvan maailman olevan turvaton paikka.

Ymmärrän äidin toiminnan nousevan omista peloista. Nyt näen aiempaa selkeämmin,  miten nämä ovat yhteydessä minuun. Äidin pelot siirtyvät minuun, kun hän varoittelee.

En osaa olla vihainen asiasta. Enemmänkin minua harmittaa, että hänelläkin on paljon pelkoja. Uskon hänen käyttäytymisessä myös julkisissa paikoissa heijastavat pelkoja. Hän monesti haluaa tarjota kahvilassa. Hän ei mene itse maksamaan, vaan antaa minulle rahat, että käyn maksamassa. Hän ei uskalla olla oma itsensä, vaan välttelee julkisissa paikoissa olevansa näkyvä.

Toinen joulun aikana mieleen noussut asia oli ystäväni ja etäisyyden tarve häneen. Uskon tarvitsevani etäisyyttä häneen, koska hän vaikuttaa liikaa mielipiteisiini, ajatuksiini ja tunteisiini. Hän käy samoja asioita läpi kuin minä. Yhdessä pohtimalla minä hukun hänen ajatuksiin, vaikka hän ei ajatuksiaan minulle tuputa.  Olen liian herkkä vaikutteille ja se on yksi syy, etten voi nyt nähdä häntä.

Tavaroita järjestellessäni löysin yhden kuvan minusta ja miehestäni muutaman vuoden seurustelun jälkeen. Kävi sääliksi meitä. Minä olin niin pelokkaan näköinen ja mies ryhdittömän näköinen. Miehestä tuli alistettu ja iloton fiilis. Lievästi ahdisti. En halua tällaista. Ensimmäinen ajatus oli, että mitenkä tilanteeseen voi vaikuttaa, jos tällaista on ollut aina?

Täytyy jutella asiasta miehen kanssa, kuinka hän näkee tilanteen. Aika pelottava ajatus matkasta, mitä tästä tulee. Joko eromatkasta tai onnettomasta elämästä onnelliseen elämään miehen kanssa. En haluan nähdä meitä tuollaisina kuin kuvassa näin. Muutoksia siis on luvassa.

Adios murehtiminen

Pidemmän aikaan olen kypsytellyt ajatusta siitä, kuinka jään murehtimaan huonosti menneitä asioita. En ole aiemmin tunnistanut kyseistä piirrettä itsessäni. Olen jopa vähätellyt kyseistä ominaisuutta. Todellisuudessa tämä piirre on minussa hallitseva etenkin terveyteen liittyvissä asioissa ja muissa minulle tärkeiswä asioissa. Koska pyrin täydellisyyteen, jää aina jotakin jossiteltavaa. Tästä syystä todennäköisesti keskityn aina epäkohtiin enkä siihen mikä on hyvin.

Nyt päätin päästää tästä ominaisuudesta irti. Jos jokin asia ei mene putkeen, en keskity siihen. Jatkan elämää niillä vaihtoehdoilla, joita minulla sillä hetkellä on. Monesta asiasta olen selvinnyt monesti aiemminkin, joten miksi en nytkin.

Murehtiminen vie voimavaroja. Mihin kivaan voinkaan käyttää tästä vapautuneen energian? Läsnäoloon ja sitä kautta nähdä elämässä uusia asioita. Voin nähdä elämän kauneutta. Voin mennä lähemmäksi unelmiani. Voin vapautua entistä enemmän elämään ja nauttia elämästä. Joskus asioiden pohtiminen negatiivisesta näkökulmasta ja murehtimenkin ovat ok, mutta ne ovat poikkeuksia. Nyt keskityn muuhun. Uskon, että asioilla on tapana järjestyä. Elämässäni ei ole montaa asiaa, joita olisin oikeasti katunut eli murehtiminen tuntuu usein tarpeettomalta.

Täytyy vielä lisätä, että tänne todennäköisesti jonkin verran kirjoitan murehtien. Sen sallin itselleni, mutta asioiden vatvomista en. Näitä voi olla vaikea erottaa toisistaan, mutta suunta on kohti vapaampaa ja positiivisempaa minää.

Vihaa taas viikonlopun täydeltä

Viikonloppu on ollut syvältä. Olen ollut voimaton. Mies on ollut pinna kireällä, koska tekemistä on paljon. Mies valittaa, etten tee mitään. Hän ei osaa arvostaa minun antamaani aikaa lapsille eikä arjen pyörittämistä, jos on paljon muutakin tekemistä. Miehen viha purkautuu lapsiin ja välillä minuunkin. En vain enää jaksa kuunnella sitä ties kuinka monetta päivää. Tässä on ollut pitkiä hyviä aikoja, mutta nyt on ollut huonompia.

Eilen mies purki epätyypillisesti vihaansa minuun. Väsähdin siitä totaalisesti. En jaksanut tehdä mitään. Kaipa se kertoi siitä, että en koe ansaitsevani sitä. En halua sitä. Suututti, ettenkö ansaitse parempaa. Lamaannuin aivan totaalisesti. Onneksi vain hetkellisesti, mutta ilmeisesti kehoni yritti viestiä minulle jotakin. Uskoisin kehon haluavan viestiä minulle, että ottaisin rauhallisesti. Sitä ainakin mieleni haluaa. Mies vain suorittaa, joten olemme törmäyskurssilla.

En halua enää suorittaa. Haluan osata pysähtyä ja nauttia hetkestä. Haluan kuunnella itseäni ja toteuttaa itseäni. Haluan aikaa perheelle ja parisuhteelle. Mies taas asettaa kaikki tekemiset etusijalle. Voi olla hyvä, että toinen meistä hoitaa asiat. En silti usko, etteikö me molemmat voitaisiin nauttia elämästä ja asiat silti hoituisivat. Minun on otettava enemmän vastuuta ja miehen luovutettava taakasta.

Olen oppinut näkemään stressin yhteyden mieheeni ja antanut mennä läpi sormien, mutta nyt on ollut liikaa. Ero taas käy mielessä, mutta en tosissani sitä mieti. Muuten voisin miettiä, jos ei olisi ollut hyviäkin aikoja. Meidän elämämme on ollut vuosia hektistä ja poikkeustilassa. Odotan elämän rauhoittuvan ensi vuonna, kun suurimmat poikkeudet poistuvat elämästä. Tulevasta ei voi tietää, mutta ajattelin olla haalimatta suurempia projekteja elämään. Voin itse siihen vaikuttaa, silti toivon, etten erehdy suorittamaan ja ottamaan elämään ulospäin hyviltä näyttäviä projekteja. En tarvitse niitä voidakseni hyvin.

Ajatuksia taas ystävyyysauhteista

Ajatuksia parin päivän takaa.

Tuntuu hyvältä, että alan nähdä entistä selkeämmin, mitä minä haluan. Ystävyyssuhteissa se on ollut vaikeaa, koska olen tottunut miellyttämään muita. Ihmisten seurassa omien tuntemuksien tunnistaminen on vaikeaa, mutta muuten edistystä on tapahtunut.

Olen alkanut nähdä, että ystävissäni ei ole montaa sellaista, joiden kanssa haluan olla tekemisissä. Sellaisia on vain muutamia, joiden kanssa voin olla oma itseni tai ainakin melkein. Olen myös pystynyt näkemään ihmiset toisessa valossa. Minulla on muutamia ihmisiä elämässä, joissa haluan nähdä hyvää. Heissä on hyvää, mutta he eivät minulle anna sitä. Olen alkanut ottaa heihin etäisyyttä. En koe tarpeelliseksi vastata useinkaan heidän puheluihinsa enkä enää yleensä soita heille takaisin. Miksi niin tekisin, kun heillä on vain oma lehmä ojassa?

Uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu tässä tilanteessa vaikealta, koska koen olevani muutoksen kourissa. Minun on vaikea uskoa, että he pysyisivät elämässäni. Siksi olen tekemisissä vain muutamien ihmisten kanssa. Toivon voivani tutustua uusiin ihmisiin, jos koen sen tärkeäksi. En haluaisi nähdä joitakin ihmisiä vain siksi, että he ovat helposti saatavilla. Sitä olen tehnyt, koska se ei tunnu työläältä. Uusien ihmisten kanssa on hylkäämisen riski aina olemassa.

Nyt kun olen päässyt paremmin käsiksi ystävyyssuhteisiin, minusta välillä tuntuu kuin ne olisivat parisuhteita, kun ne ovat syvällisiä. Ystävyyssuhteen tiiviyteen liittyy tietynlaista velvollisuutta selittää asioita. Ei voi noin vain kadota. On myös käytävä keskusteluja siitä ystävyyssuhteesta.

Rajoista kiinnipitämistä ystävyyssuhteessa

Olen tehnyt itselleni ison päätöksen. Voisin sanoa, että vaikean, mutta ei se ollut vaikea. Otin riskin tulla hylätyksi, koska hylkäsin ystäväni - ainakin toistaiseksi.

Kirjoittelen edelleen samaisesta ystävästä, josta olen aiemminkin kirjoitellut viime aikoina. Olet laittanut hänelle rajoja, koska en ole kokenut oloani hyväksi hänen seurassaan. Hän ei niistä ole piitannut. En ole pitänyt niistä kiinni, koska en ole ymmärtänyt, että hän rikkoo rajojani. Ymmärsin asian vasta, kun aloin voida huonosti hänen kanssaan. 

Laitoin uudelleen rajoja, koska en aina jaksa keskustella syvällisiä asioita. Hän halusi ymmärtää taas minua ja selvittelimme asiaa pitkään. Kuvittelin asian olevan selvä, kun hän taas viestitti ajatuksistaan. Päätin laittaa asialle pisteen. Haluan etäisyyttä. En koe tarpeelliseksi jatkuvasti olla asettamassa rajoja. En ole nähnyt merkkejä siitä, että hän olisi niitä juurikaan kunnioittanut, kun niitä asetin. Haluan käyttää energiani muihin asioihin kuin selvitellä muille, mitä haluan.

Olen voinut hyvin ratkaisustani huolimatta. Jonkinlainen hylkäämisen pelko on taka-alalla, mutta aion päätöksessäni pysyä. Sitten kun tuntuu hyvältä nähdä häntä, sitten olen yhteydessä.

Päädyin tällaiseen ratkaisuun, koska vihan noustessa pintaa ihan mistä tahansa asiasta, tuli ystäväni silloin mieleen. Jollakin tavalla yhdistän hänet toiseen ihmiseen, joka selvästikin haluaa vain hyötyä. En silti ajattele ystäväni haluavan hyötyä minusta suoranaisesti, vaan hän hakee omia rajojaan. En suostu olemaan hänen harjoitteluvastustajansa. En anna hänen ylittää rajojani siksi, että hän etsii omia rajojaan.

En tiedä, mihin kaikki tämä johtaa. En vain enää halua edes pienessä määrin kokea huonoa oloa toisten seurassa. Sen aika on ohi. Rajoja etsin, mutta aikanaan ne löytyvät, kun vain jaksan yrittää.

Rohkaistuminen ilmaisemaan tarpeeni

Olemme selvitelleet välejämme ystäväni kanssa. Sitä kautta olen huomannut rohkaistuneeni paljon. En aiemmin uskaltanut sanoa todellisia ajatuksiani. Nyt uskallan, vaikkakaan en aina enkä kenelle tahansa. Edistystä tämä silti on.

Huomaan, etten pysty tunnistamaan omia tarpeitani muiden seurassa. Tämä vaikeuttaa itseni toteuttamista. Kehoni on alkanut viestiä tai olen tunnistanut kehoni viestejä. Esimerkiksi tunnistan ahdistuksen kautta, että jokin on pielessä. En välttämättä tunnista todellista syytä ihmisten läsnäollessa, mutta ymmärrän pysähtyä asian äärelle.

Olen kehon viestien kautta alkanutkin kuunnella todellisia tarpeitani ja toimia niiden mukaan. On tuntunut hyvältä laittaa ystävälleni rajoja. En enää suostu ottamaan muilta mitä vain vastaan. MINUNKIN TARPEILLANI ON MERKITYSTÄ, HURAA!

Viestittelyjen lomassa olen ymmärtänyt päässeeni näissä asioissa eteenpäin myös siinä mielessä, etten takerru vain itseni kehittämiseen. Minulla on muutakin elämää. Uskon, että energian vapautuminen jatkuvasta tarpeesta kasvaa ja tutkiskella itseäni, todellisuudessa antaa tilaa hyville asioille elämässä sekä todellisen mahdollisuuden kasvulle. Olen avoin kehittymiselle, mutta se ei ole minulle pakkomielle. Kaikki tapahtuu aikanaan.

Juhlan paikka, kun huomaan edistymistä monessa asiassa. Etenkin vuorovaikutukseen ja ihmissuhteisiin liittyvät asiat eivät ole minulle helppoja asioita. Olen iloinen tästä muutoksesta ja sen tuomasta vapaudesta. Kunhan tunnistan paremmin omia tarpeitani, uskalla niitä lausua ääneen. En enää pelkää omia reaktioita ja toisten reaktioita niin paljon kuin olen aiemmin pelännyt. Positiiviset kokemukset toivon mukaan tuovat lisää positiivisia kokemuksia

Ystävyyssuhteeni jäsentelyä

Eilinen postaukseni kertoi ystävästäni, johon koen tarvetta ottaa etäisyyttä. Näin tänään kyseistä ihmistä. Pohdin aluksi haluanko nähdä häntä. Suostuin siihen, kun ymmärsin, että pelkään hänen hylkäävän minut.

Ymmärryksestä huolimatta koin oloni vaivaantuneeksi hänen seurassaan. Minulla ei ollut hänelle juurikaan sanottavaa. Kerroin itsestäni jotakin, mutta sekään ei tuntunut hyvältä. Välillemme kehkeytyi jännitettä. Hän yritti provosoida minua, mutta ei lähtenyt siihen mukaan, vaan otin etäisyyttä. Ajatukseni ei kulkenut. En voinut olla oma itseni.

Käymämme keskustelu tilanteesta oli hyvä ja koin, etten lähtenyt tunteen mukaan. Olin ärtynyt, mutta en sitä pystynyt siinä tilanteessa purkamaan. Oloni oli liian epämiellyttävä.

Keskustelumme aikana oloni vahvistui, että tarvitsen etäisyyttä kyseisen ihmiseen. Hän vetää minua omaan maailmaansa. En tiedä tarkalleen mikä  hänen oma maailmansa on. Ehkä joudun kohtaamaan hänen kanssaan enemmän ja nopeammin asioita, joita en halua tai en ole valmis. Ehkä hänen maaimansa on itsensä kehittäminen. Se toki kiinnostaa, mutta haluan muutakin elämää.

Kun puhumme jatkuvasti kehittymiseen liittyvistä asioita, koen ärtymystä. En kuuntele silloin itseäni. Vaikka emme näe enää niin usein kuin aiemmin, niin en jaksa jauhaa samaa aihepiiriä jatkuvasti. Luultavasti siksi minulla ei ole mitään sanottavaa, koska en halua keskustella siitä.

Hän monesti katsoo minua pitkään silmiin ja halaa pitkään. En pidä siitä. En ole sanonut asiasta, mutta en myöskään tee asialle mitään. Tänään hän taas katsoi minua silmiin pitkään. Hänen ilmeensä muuttui surulliseksi pitkän silmiin tuijottelun jälkeen. Pohdin, mitä hän silmissäni näki. Vihaa. Vihaa, että hän tekee "pakottaa" minut sellaisiin asioihin, joihin en halua lähteä. Näin katseeni itse tulkitsisin.

Hän pohtii paljon asioita. Koen, että hän analysoi jatkuvasti myös minua ja toimintaani. En halua, että hän tekee niin. En halua kokea olevani terapiassa. En halua hänen hyötyvän minusta, koska koen olevani nyt enemmän antaja kuin saaja. Mielelläni olisin tasapuolisesti molempia. En istu tähän rooliin enkä aio istua.

Etäisyyden tarve hyvään ystävään

Terveydentilani on taas ollut hieman huonompi. Olen ollut vihainen. Pelkkä terveydentilamuutokset voivat itsessään toki saada vihaa aikaiseksi, mutta tunnustelin, josko kyse olisi jostakin muusta.

Viha sain minussa aikaiseksi vihan hyvää ystävääni kohtaan. Juuri sitä joka tietää minusta eniten ja jonka kanssa olen pohdiskellut elämää.

Hän on selvästikin menossa sellaiseen suuntaan, johon en halua mennä. Vaikka hän ei ole suoraan sanonut, ettei ystävyyteni kelpaa, tunnen, että minun pitäisi olla erilainen. Tämä johtuu siitä, että hän pudottelee ihmisiä elämästään pois, jos he eivät täytä hänen toiveitaan. On myös ihmisiä hänen elämässään, joita hän pitää siinä, jotta voisi itse oppia jotakin. Koen olevani jälkimmäistä ryhmää. En halua olla vain muita varten. Ymmärrän toki, että molempien on saatava suhteesta jotain, mutta hänen tapansa puhua saa minut olemaan varuillani.

Tulen vihaiseksi, kun ajattelen, etten kelpaa tällaisena. Sekään ei tee tilanteesta yhtään parempaa, että olisin vain hänen tarpeitaan varten. En halua päästää häntä lähelle, koska en koe ystävyyttämme pyyteettömäksi.

Kun pohdin tätä ystävyyssuhdetta, minulle tulee ajatus uusista ystävistä. Vihastuttaa, että korvaavia ystäviä ei ole eikä kiinnostavia ole nyt lähellä. Minun olisi siis ystävystyttävä uusien ihmisten kanssa. Tuntuu helpommalta pitää kyseistä ihmistä lähellä kuin käyttää aikaa uusiin ihmisiin tutustuessa.

Mitä oikeasti haluan? Haluaisin pitää ystäväni lähellä, mutta luultavasti pidän siksi hänestä kiinni, että elämä ei muuttuisi. Sisimmässä uskon haluavani ottaa etäisyyttä ystävääni. Etäisyyden ei tarvitsisi olla lopullista, mutta haluan olla minä. En voi sitä olla, jos näemme liian usein. Haluan myös ystävystyä uusiin ihmisiin. Se vain tuntuu työläältä, koska pelkään, ettei ystävyyssuhteista tule mitään eli koen olevani yhtä yksin kuin aiemminkin.

Nyt tiedän, mitä haluan tehdä ystävyyssuhteeni kanssa. Pohdin vielä, pitäisikö minun sanoa ystävälleni ajatuksista. Jostakin syystä haluaisin niin tehdä, mutta mitkä ovat motiivini. Haluanko päästä syyllisyydestä vai haluanko, että ystäväni tietää missä mennään? Kertoisinko ystävälleni vain hänen takiaan? Luultavasti kertomisen takana olisi vain häneet kohtistuvat syyt. En siis kertoisi itseäni varten. Toki avoimesti kertomalla voisimme selvittää asioita, koska en usko ystäväni haluavan ajatella, niin kuin koen tilanteemme. Toisaalta en ole velvollinen yksinään selvittelemään välejämme. Hänhän ei ole koskaan ottanut puheeksi ystävyyttämme kuin positiivisesta näkökulmasta.

Mustavalkoista ajattelua

Mieleeni on noussut ajatus, että tulkitset monet asiat turhan voimakkaasti. Ajattelen anopista paljon negatiivista. Kaiken anopista lähtevän positiivisen käännän itseäni vastaan. Ei pitäisi olla liian mustavalkoinen. Olen aiemmin ajatellut ihmisistä negatiivista, jos jokin negatiivinen piirre on ollut voimakas.

Pohdin samaa myös miehestäni. Enkö usko hänen voivan rakastaa minua, koska hän on negatiivinen? Kuvittelin päässeeni tästä piirteestä eroon, mutta nyt havahduin tähän.

Ajatusta en jaksa enempää pohtia, vaan jätän sen hautumaan.

Fyysiset oireet pahentuneet anopin läsnäollessa

Aiemmin pohdittua.

Olen tunnustellut, mitä kehoni yrittää viestiä minulle. Taas on puristanut kyljestä. Olen melko varma, että puristus liittyy anoppiini, jota näen viikonlopun aikana paljon.

Meidän välit on viileät, mutta tulemme silti juttuun. En silti pysty olemaan hänen kanssaan paljon. En halua olla juurikaan hänen seurassaan, vaan hakeudun muualle.

Tuntuu kurjalta olla hänen kanssaan, koska hänen läsnäolonsa aktivoi minussa paljon negatiivista. Toivon kovasti hänen hyväksyntää, mutta en koe sitä saavani. Kuinka voisin kokea sitä,jos en itsekään arvosta itseäni?

Anoppi on kova arvostelemaan muita, joten luultavasti siksi ajattelen hänen arvostelevan minuakin jatkuvasti. Näin ei luultavasti tapahdu, niin usein kuin ajattelen, vaikka niin arvostelua usein tapahtuukin. Tuntuu vain pahalta, että anopin pitää kaikkea arvioida eikä hän osaa ottaa asioita sellaisenaan tai nauttia asioista. Minussa on hyvin paljon samaa ja siksi en sitä anopissa siedäkään.

Tuntuu pahalta, että hän kommentoi lapsilleni asioita negatiiviseen sävyyn. En uskalla puuttua niihin, etten huonontaisi välejä entisestään. Minun ei pitäisi ajatella edes asiaa, koska puuttumatta jättäminen voi jättää omaan lapseeni kurja fiiliksen. Miksi ajattelisin välejäni anopin kanssa, kun lapseni on tärkeä? Koska toivon olevani hänelle tärkeä. Miksi toivon olevani hänelle tärkeä? Koska en ole ollut kenellekään tärkeä, koska haluan tuntea, mitä on olla tärkeä.

Rakkauden voima

Pohdin jokunen päivä sitten kuolemaa ja siihen liittyviä tunteita. Keskustelin aiheesta mieheni kanssa. Meidän välillä oli lämpöä. Huomasin, että minun oli vaikea päästää miestäni lähelle, koska minua pelotti ja hävetti.

Minua hävetti myöntää, että oli menkat, vaikka hän siitä tiesi. Tuntui vaikealta, että mies hyväksyisi minut, kun olen "epänormaali". Miten joku voi hyväksyä tällaisen puolen naiseudesta? Ongelma tuntui olevan enemmän minun kuin mieheni.

Huomasin myös pelkääväni, ettei minua hyväksyttäisiin tällaisena ja siksi on ollut helpompi pysytellä etäällä.

Minulla oli hyvä olla miehen lähellä. Koin suurta lämpöä. Aloin ymmärtää, etten ole uskonut jonkun voivan hyväksyä minua juuri tällaisena. En ole voinut hyväksyä, että joku voisi rakastaa minua. Aloin uskoa, että mieheni voisi rakastaa minua. Minua alkoi itkettää, kun oivalsin tällaista. En silti voinut näyttää täysin surua. Suudellessa kyyneleet valuivat pitkin poskia, mutta lohduton itku jäi uupumaan.

Ymmärsin myös, että vatsan puristus ja pelko helpottivat rakkaudenilmapiirissä. Kunhan uskon rakkauteen ja koen sitä, niin voin paremmin. En ole voinut päästää irti siitä, että joku voisi oikeasti rakastaa minua ja siten hyväksyä minut. Kunhan siihen kykenen, niin fyysiset oireet luultavasti helpottuvat.

Oivalluksia ihmissuhteista

Olen lähiaikoina näkemässä taas yhtä porukkaa, johon kuuluu minua ahdistava ihminen. Ehdotin, että voisin tavata tätä ihmistä aiemmin, jotta hänen ei tarvitsisi olla yksin. Kun olin ihmisen kanssa ollut tekemisissä, niin minun piti lähteä kesken pois. Totesin, että en voi olla hänen kanssaan. Taisin luvata olla hänen kanssaan, koska koin syyllisyyttäni. En halunnut, että hänen täytyy olla yksin. Hän ei ole kysynyt, jos nähtäisiin aiemmin enkä minä ole ehdottanut asiaa. Minä aion mennä tapaamiseen myöhässä. En jaksa olla siinä porukassa. Ilman kyseistä henkilöä jaksaisin olla paremmin.

Surullinen olo, etten kelpaa hänelle. Samalla olen iloinen, että voin myöntää itselleni, ettei meillä synkkaa. Nyt minun ei ole pakko olla hänen kanssaan, vaan voin ottaa etäisyyttä. Sitä en ole ratkaissut, kuinka voin olla muiden kanssa, jos en siedä häntä. Emme onneksi näe kovin usein, mutta yleensä näemme porukalla.

Näiden oivalluksien myötä ymmärrän, miksi en ole ollut innoissani treffaamassa tätä porukkaa. Heidän kanssa ei synkkaa kovin hyvin ja yksi heistä ei kohtele minua niin kuin toivoisin minua kohdeltavan. Nyt voin valita toimintatapani, kun olen tietoinen tästä. Voin myös valita ystäväni.

Kuoleman pelko

Tänään on ahdistanut ja puristanut vatsaa. Uskon syyn olleen selvä. Kuulin entisen koulukaverini kuolleen. Emme olleet läheisiä, mutta hänen avoimuutensa vuoksi tiesin hänestä paljon. Ahdisti ja ahdistaa ajatella, että nuori ihminen kuolee onnettomuudessa. Hän on läheisin ihminen, joka minulta on kuollut,  jos ei etäisiä isovanhempia lasketa.

Uskon nyt jämähtäneeni tähän tapahtumaan kiinni. Ajatukseni pyörii paljon asian ympärillä. En osaa antaa itselleni lupa tunteisiin ja jatkaa sitten elämää. Tunteeni tapahtumasta ovat pelko ja suru, mutta pelko on hallitsevampi. Todennäköisesti siksi, että en uskalla kohdata tunteitani sen takana.

Uskon tässä tapauksessa olevan pelon ydin eli kuoleman pelko. Olen nyt yksin ja minua pelottaa. En uskalla mennä joka huoneeseen. Olen hyvin ahdistunut ja monet pienet asiat säikyttävät minua. Pelkään kuolleen tuttuni olevan täällä jossakin. Pelkään hänen lähettävän minulle merkkejä. Ei hän sitä ole tehnyt, enkä tiedä uskonko sellaiseen. Pelko vain on saanut vallan. En ole paniikissa, mutta ahdistunut ja säikky.

Pohdin tänään kuoleman pelon taustoja. Pelkään luultavasti kaikista eniten luopumista tästä kaikesta. Pelkään myös, mitä tapahtuu tämän elämän jälkeen. Minulla ei ole mitään ajatusta siitä, jatkuuko elämä tämän jälkeen vai ei. Epävarmuus ja luopuminen, minulle vaikeimmat asiat joutuu kohtaamaan kuolemassa. Jos elämä ei jatku muualla, sitten ainakin olen pelännyt turhaan.

Fyysiset ongelmani alkoivat, kun mummoni kuoli. Mummoni kuolemaan järkeilin. Ajattelin, että mummolleni oli parasta kuolla. Olihan hän vanha ja sairas ihminen. Ei jatkuva sairaalassa rajaaminen ole kiva asia. Ajatuksillani on ollut perää. Uskon, että järkeilyn avulla yritin peittää tunteeni. En uskaltanut kohdata kipu, surua, menetystä ja rakkautta. Tilanteeni paheni isäni ison elämänmuutoksen myötä. En luultavasti tässäkään tapauksessa uskaltanut kohdata juuri samoja asioita kuin mummon kuolemassa.

En ole koskaan pystynyt hyväksymään missään asioissa mainitsemiani kipua, surua, menetystä ja rakkautta. En ole voinut kohdata sitä, että minuun sattuu. Eihän kukaan ole koskaan lohduttanut minua. Kukaan ei ole huomannut, että minuun sattuu. Koska kukaan ei ole lohduttanut, olen joutunut tukahduttamaan myös suruni. Olen järkeistänyt asiat, jotta suru ei nousisi pintaan. En ole voinut luopua mistään, koska epävarmuus pelottaa ja koen surua ja kipua. Minulla ei ole turvaa, jotta jaksaisin elämässä eteenpäin. Pidän mieluummin kaikesta huonosta kiinni kuin otan riskin saada hyvää. Jättämällä hyvän taakse, voisin saada rakkautta. Nyt etsin itsestäni voimaa kestää elämässä ikävätkin asiat, jotta saan myös rakkautta. Se mikä on koko edellä esittämäni ketjun perusta, on pelko. Pelkään enkä uskalla rikkoa ketjutusta.

Nyt pitäisi uskaltaa rikkoa ketjutus. Pitäisi uskaltaa kohdata kaikista vaikeimmat asiat. Mikään elämässä ei ole lopullista, vaikka kuinka taistelisin sitä vastaan. Jossakin vaiheessa viimeistään on kohdattava väistämättä totuus. Miksi en tekisi sitä nyt?

Miten kohtaan totuuden tällaisessa asiassa? Anna pelolle vallan? Miten? Miten anna luvan kokea pelkoa niin ettei se jää sisälleni? Nyt vellon pelottavaa asiaa ja pelko muuttaa sisälleni asumaan. Se haluaa ulos. Se tekee minulle huonon olon. Välillä teki mieli oksentaa. Pääosin tunne puristusta vatsassani.

Onko puristukseni vatsassa sekä mummoni kuoleman että isäni elämänmuutoksen aiheuttamaa tuskaa, joka nyt aktivoituu entisestään? Olenko nyt valmis ottamaan kaiken tuskan vastaan, kun pääsen nyt taas entistä lähemmäksi pelkoa. Tuntuu vaikealta selvitä tästä yksin. Haluaisin mieheni viereen. Jos hän pystyisi antamaan turvan, jotta voin itseä tuskan.

Uni raskaudesta

Näin viime yönä unta, että menin lääkäriin. Vaivojen syytä en tiedä, mutta saatoin mennä hikoilu takia. Olen parina yönä hionnut niin, että lakanat ovat olleet aivan märät. Tämä on tapahtunut alkuyöstä, hyvin pian nukahtamisen jälkeen. Unessa lääkäri paukautti, että voisin olla raskaana. Äitini oli vastaanotolla kanssani. Lääkäri kysyi, voisiko se olla mahdollista. Nolona sanoin, että voi se olla, vaikka en uskonut siihen. Menin tekemään testiä lääkärin määräämänä. En nähnyt, miten testi tehtiin, mutta testi otettiin, koska etsin lääkäriä, jotta saisin tietää tuloksen. En unessa löytänyt lääkäriä, joten tulos jäi epäselväksi.

Uni sijoittui nykypäivään. Äidin läsnäolo ei siksi kummastuta, koska olen kysellyt äidiltäni paljon asioita. Olen iloinen, että uskalsin lääkärille sanoa, että raskaus on mahdollinen. Häpeästä huolimatta uskalsin tunnustaa minulla olevan seksielämää, vaikka kyllähän äitini tietää minulla sellaista olevan, koska minulla on lapsia.

Sitä en tiedä, mitä raskaus ja lääkärikäynti minulle edustavat. Ehkä raskaus on merkki, jostakin uudesta. Ehkä minun elämässäni alkaa uusi vaihe. Jokin kiva ja yllättävä. Uusi vaihe voi kuvata myös muutostani, jota minussa on tapahtunut. En enää vain kestä joitakin asioita. Ne ovat tervetulleita muutoksia. Kertovat siitä, että en enää voi antaa itseäni kohdella miten sattuu. Lääkärikäynti voi kertoa rohkeudestani mennä ja ottaa selvää asioista. En unessa saanut tietää, olinko raskaana, mutta uskalsin mennä lääkäriin.

Yöllinen hikoilu mietityttää minua kovasti. Täytyy seurata sitä, jos se olisi vain ohimenevää. Joskus minulla on ollut sitä samaa ja se meni ohi. Silloin hikoilu saattoi liittyä imetykseen.

Unta edeltävinä päivinä olemme miehen kanssa keskustelleet seksistä. Mies on kovasti halunnut, mutta minä olen eri syistä kieltäytynyt. Mies on syyt ymmärtänyt, mutta silti hänestä on tuntunut pahalta. Olen silti iloinen, että miehelläni on alkanut löytyä läheisyyden kaipuuta. Ehkäpä uneni liittyy myös tähän. Olen ylittänyt itseäni, kun olen uskaltanut kertoa miehelleni seksiin liittyvistä vaikeista asioista. Häpeän kohtaaminen unessa voisi kertoa juuri tästä.

Unessa etsin lääkäriä. Olen edellisessäkin unessa ja ehkäpä monessa muussakin unessa etsinyt jotakin (auktoriteettia). Mitä etsiminen ja auktoriteetti sitten kuvastavat. Enkö vielä ole löytänyt suuntaa elämälle? Tarvitsenko jonkun sanomaan, kuinka asiat ovat? Tarvitsenko tuen jostakin ennen kuin voin jotakin uskoa? Kaikki sopisivat hyvin kuvioon. En täysin luota itseeni ja saa asioita tapahtumaan, vaan mieluummin kerron jollekin, joka vie asiaa eteenpäin tai joka vahvistaa mielipiteeni. Tämä voi liittyä edelliseen päivään, kun äitini ei varmistanut minun ajatuksiani. En tosin tarvinnut hänen tukeaan, vaikka minulle jäikin surullinen olo eriävistä mielipiteistä. Tähän liittyen muutama päivä sitten tapasin erästä tuttuani. Hän ei ollut mistään asiasta kanssani samaa mieltä. Tuntui pahalta ja ahdistavalta olla tällaisen ihmisen kanssa ja pian poistuin paikalta. En tarvinnut kummaltakaan tukea, mutta en täysin pystynyt seisomaan omilla jaloillani, kun kukaan ei ollut vierelläni.