Ajatuksia parin päivän takaa.
Tuntuu hyvältä, että alan nähdä entistä selkeämmin, mitä minä haluan. Ystävyyssuhteissa se on ollut vaikeaa, koska olen tottunut miellyttämään muita. Ihmisten seurassa omien tuntemuksien tunnistaminen on vaikeaa, mutta muuten edistystä on tapahtunut.
Olen alkanut nähdä, että ystävissäni ei ole montaa sellaista, joiden kanssa haluan olla tekemisissä. Sellaisia on vain muutamia, joiden kanssa voin olla oma itseni tai ainakin melkein. Olen myös pystynyt näkemään ihmiset toisessa valossa. Minulla on muutamia ihmisiä elämässä, joissa haluan nähdä hyvää. Heissä on hyvää, mutta he eivät minulle anna sitä. Olen alkanut ottaa heihin etäisyyttä. En koe tarpeelliseksi vastata useinkaan heidän puheluihinsa enkä enää yleensä soita heille takaisin. Miksi niin tekisin, kun heillä on vain oma lehmä ojassa?
Uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu tässä tilanteessa vaikealta, koska koen olevani muutoksen kourissa. Minun on vaikea uskoa, että he pysyisivät elämässäni. Siksi olen tekemisissä vain muutamien ihmisten kanssa. Toivon voivani tutustua uusiin ihmisiin, jos koen sen tärkeäksi. En haluaisi nähdä joitakin ihmisiä vain siksi, että he ovat helposti saatavilla. Sitä olen tehnyt, koska se ei tunnu työläältä. Uusien ihmisten kanssa on hylkäämisen riski aina olemassa.
Nyt kun olen päässyt paremmin käsiksi ystävyyssuhteisiin, minusta välillä tuntuu kuin ne olisivat parisuhteita, kun ne ovat syvällisiä. Ystävyyssuhteen tiiviyteen liittyy tietynlaista velvollisuutta selittää asioita. Ei voi noin vain kadota. On myös käytävä keskusteluja siitä ystävyyssuhteesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti