Olen lähiaikoina näkemässä taas yhtä porukkaa, johon kuuluu minua ahdistava ihminen. Ehdotin, että voisin tavata tätä ihmistä aiemmin, jotta hänen ei tarvitsisi olla yksin. Kun olin ihmisen kanssa ollut tekemisissä, niin minun piti lähteä kesken pois. Totesin, että en voi olla hänen kanssaan. Taisin luvata olla hänen kanssaan, koska koin syyllisyyttäni. En halunnut, että hänen täytyy olla yksin. Hän ei ole kysynyt, jos nähtäisiin aiemmin enkä minä ole ehdottanut asiaa. Minä aion mennä tapaamiseen myöhässä. En jaksa olla siinä porukassa. Ilman kyseistä henkilöä jaksaisin olla paremmin.
Surullinen olo, etten kelpaa hänelle. Samalla olen iloinen, että voin myöntää itselleni, ettei meillä synkkaa. Nyt minun ei ole pakko olla hänen kanssaan, vaan voin ottaa etäisyyttä. Sitä en ole ratkaissut, kuinka voin olla muiden kanssa, jos en siedä häntä. Emme onneksi näe kovin usein, mutta yleensä näemme porukalla.
Näiden oivalluksien myötä ymmärrän, miksi en ole ollut innoissani treffaamassa tätä porukkaa. Heidän kanssa ei synkkaa kovin hyvin ja yksi heistä ei kohtele minua niin kuin toivoisin minua kohdeltavan. Nyt voin valita toimintatapani, kun olen tietoinen tästä. Voin myös valita ystäväni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti