Valon hohtoa

Pitkän aikaa elämäni oli yhtä sadetta, myrskyä ja harmaata. Elämä tuntui tarpomiselta lumihangessa eikä valoa ollut näkyvissä. Upposin herkästi suohon enkä päässyt sieltä ylös. Ei ollut varsinaisesti syytä elää, mutta en silti ollut itsetuhoinen tai ajatellut kuolemaa. Niin synkkää ei missään vaiheessa ole ollut.

Näen elämässä tällä hetkellä valoa ja on ihania ilonhetkiä ja nauru välillä raikaa. Vastoinkäymisiä on myös ja olen joutunut kohtaamaan itselleni jopa niitä kaikista kipeimpiä asioita. Toisinaan käyn erittäin syvällä, mutta pääsen niistä jo melko nopeasti pois ja pystyn iloitsemaan, vaikka taustalla kulkee jokin synkempi juttu. Olen myös alkanut nähdä, että vaikeuksien takana on aarteita. Tämä tuntuu tosi hyvältä ja tärkeältä. Löydän itsestäni voimaa ja luotan elämän kantavan.

Minulla on tunne, että kohta jokin ympyrä elämässäni sulkeutuu. Uskon käyneeni tiettyjä traumojani läpi ja alan elää vahvemmin omannäköistä elämääni. Ympärilläni on omannäköistä heimoa, on välittämistä, rakkautta, omia intohimoja jne... On sitä, mitä eniten arvostan ihmisiä, yhteyttä, rakkautta, läheisyyttä, iloa, elämänpaloa, nauttimista, intohimoa. Terveys on myös äärimmäisen tärkeää niin omani kuin läheistenikin. Koen ansaitsevani kaiken hyvän, joten en halua unohtaa materiaalista hyvää, mutta sen lähtökohta on eri kuin aiemmin. Jos jokin materiaalinen asia tuottaa minulle hyvää, olkoon miten arvokas asia tahansa, niin saan vastaanottaa elämääni myös sellaista. Minun ei tarvitse kieltää itseltäni mitään, kunhan seuraan sydäntäni.

Kohti rakkautta

Vastustan kaikkea mahdollista, mitä ulkopuolelta minulle yritetään tuputtaa. Olen tottunut tekemään suurimman osan elämästäni ulkopuolisten odotusten mukaan. Sen aika on ollut ja mennyt, koska haluan nyt itse päättää elämästäni. Samalla minun on vaikea sallia itselleni hyviä asioita ja ennen kaikkea sitä, mikä saa minut syttymään. Siksi olen vielä usein vastustuksen tilassa. Nyt nuo asiat ovat tulleet kohdattaviksi.

Olen saanut elämässä enenevässä määrin ihania asioita. Samalla on tullut kohdattavaksi se tosiasia, että joudun päästämään monesta asiasta irti ja luottamaan, että jokin toinen asia on minulle vieläkin parempi. Tämä on tuntunut tosi vaikealta. Pelkään, että teen virheen. Entä jos sisimpäni on väärässä? Menen aivan sekaisin päätöksen koittaessa. En tiedä, mitä minä haluan.

Monet ihanat asiat eivät ole tähän mennessä elämässäni tuntuneet kovin kummallisinta. Tarkoitan tällä nimenomaan niitä kauniita asioita. Nyt oivallan, että en ole uskaltanut antaa niiden tuntua, koska se on ollut liian pelottavaa eikä minulla ole ollut siihen niin sanotusti lupa. Olen pelännyt, että menetän ne, jos tunnen iloa, rakkautta ja onnellisuutta. Minulla on trauma tähän liittyen. Vasta irtipäästämisen tai vaikeiden koettelemusten myötä olen alkanut uskaltaa kohdata niitä. Nyt alan niistä nauttia, vaikkakin vasta opettelen tätä.

Mitä olen kovasti halunnut ja toivonut on, että nauttisin enemmän ihmisten kanssa vietetystä ajasta ja elämän pienistä hetkistä enkä odottaisi aina isoja juttuja ja olisi materiaalin perään. Nämä asiat olen saanut nyt kohdattavakseni enkä olisi uskonut sen tapahtuvan näin kipeällä tavalla. Tiedän saavani paremman kyvyn olla läsnä, nauttia elämästä entistä enemmän ja saavani aitoja ja syviä ihmissuhteita, mutta tuntuu tosi kivuliaalta polulta tällä hetkellä. Yritän uskoa siihen, että saan sen, mistä luovun.

Iljettävä puoleni ihmissuhteissa

Minussa tuli näkyväksi jotain rumaa, iljettävää ja vastenmielistä. Takerrun ihmisiin ja annan ihmisten takertua minuun. Vähemmän jälkimmäistä, mutta myös sitäkin. Jälkimmäinen ei ole niin rumaa, vaan enemmänkin ahdistavaa. Sitä kautta aloin ymmärtää, miten ahdistavalta se toisesta voi tuntua.

Vaikka jouduin kohtaamaan tämän asian itsessäni ja sen ikävän puolen, olen silti helpottunut. Muutkin sitä tekevät ja vielä sellaiset ihmiset, joissa näen paljon kauneutta. En olekaan niin viallinen, vaikka olen tällainen. En ole ylpeä tästä piirteestä, mutta tiedostan sen ja olen valmis työskentelemään sen eteen. Opettelen hyväksymään tämän puolen itsessäni. Luultavasti tunnistan jo aika hyvin näitä tilanteita, mutta en vain muuta toimintaa. Ehkäpä on sen aika.

Tämän työskentelyn myötä ymmärrän, että ansaitsen elämääni sellaisia ihmisiä, joita arvostan. En ole huono ja viallinen, vaikka olenkin tällainen. Minun ei tarvitse mennä piiloon ja kokea huonommuutta. Voin mennä pystypäin kohti sellaisia ihmissuhteita, joita kaipaan. En ole täydellinen, joten voin tehdä virheitä, mutta olen silti arvokas. Tämä tuntuu tärkeältä minulle. Ehkäpä olen yhteydessä sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa haluan viettää aikaa ja joita arvostan. Olen rohkea ja menen kohti unelmiani

Lämpöä ja rakkautta sydämeni äärellä

Olen syvän ja herkän asian äärellä. Pikkutyttöni on rauhallinen ja aika avoin, vaikka samalla tietää olevansa paljaana. On tullut suuri hetki hänelle, kun olen päässyt tutkailemaan sydämeni asioita elämässäni. Niitä joista pikkutyttöni ei ole päässyt iloitsemaan, vaikka on odottanut jo pitkään.

Minussa on tapahtunut muutos. Tunnen herkkyyttä, kun alan avautua sille, kuka olen. Olen valmis menemään intohimojani kohti ja näyttämään muillekin, että näistä innostun ja tällainen minä oikeasti olen. Vaikka olen löytänyt rohkeuden, minussa on tullut näkyväksi häpeä. Hävettää, että en ole sellainen kuin kuvittelen muiden haluavan minun olevan tai millaisia ihmisiä yhteiskunta mielestäni arvostaa.

Kun minulle tulee näkyväksi todelliset sydämeni palot, alan itkeä. Itken välillä syvältä tulevaa itkua, joka samalla on hyvin puhdistavaa. Saan itkeä ne itkut, joita en ole saanut itkeä. Nyt joku todella näkee ne ja minulle tärkeät asiat ja ennen kaikkea minä näen ne. Näissä asioissani silmäni tuikkivat, sydämeni on auki ja koen suunnatonta iloa ja rakkautta. Tunnistan itsessäni pehmeyttä ja läsnäoloa päästessäni näiden äärelle. Pikkutyttöni on iloinen ja täynnä elinvoimaa, kun olen kohdannut ja tuonut näkyväksi piilossa olleet intohimoni. Tunnen kotiuttavani tärkeitä asioita itseeni ja se tuntuu hyvältä.

Kiukkulla kohti vapautta

Olen jonkin vielä ymmärrykseni ulkopuolella olevan asian äärellä. Jotain vihiä olen saanut, mutta hyvin vähän. En enää pitkään aikaan ole tuntenut vihaa niin kuin nyt olen monta päivää tuntenut. Huomaan menneeni eteenpäin, mutta silti tuntuu epäreilulta lapsia kohtaan. En pysty olemaan heitä varten, vaan minusta tulee kiukkuileva lapsi, joka on hyvin vaativa. Tunnistan tämän, mutta en pysty muuttamaan omaa toimintaa.

Elämäni on ollut pitkään hyvin samanlaista ja polkenut paikoillaan. Olen ollut turhautunut, mutta en mitenkään mielettömästi. Nyt kiukun myötä olen ymmärtänyt, etten ole tyytyväinen asioihin ja kaipaan muutosta. Sinällään olen tämän tiennyt, mutta en ole suunnasta ollut selvillä. En edelleenkään ole täysin selvillä, mutta jonkinlaista otetta olen saanut.

Haluan mennä sitä kohti, mikä on minulle tärkeää. En halua tyytyä siihen, mitä on tarjolla, vaan oikeasti tehdä valintoja. On kyse ihmissuhteista, vapaa-ajasta, kiinnostuksen kohteista, työstä... ihan mistä vaan. Minussa nousi raivoa, kun ajattelin, että useimmat parisuhteet ja ihmissuhteet ovat perustuneet sille, kuka on ollut saatavilla eikä sille, kenen kanssa viihdyn jne... En myöskään ole tehnyt asioita, joista nautin, vaan valinnut sellaiset, jotka ovat järkeviä etäisyyden, hinnan, ajan puolesta... Monet valinnat ovat perustuneet myös siihen, mikä on yleisesti arvostettua jne... En ole elänyt elämääni itselleni, mikä saa kiukun nousemaan.

Kaikista vaikein ja kipein asia on se, että lapset luonnollisesti rajaavat joitakin asioita elämässä pois. En halua olla niin itsekäs, että olen aina ykkönen, koska haluan ajatella myös lasten ja meidän perheen etua. Tällä hetkellä tämä ei ole tasapainossa ja se tuntuu pahalle, koska lapset saavat tuntea ristiriitani. En tiedä kuinka eläisin tämän kanssa tai ratkaisisin sen.

Selvää minulle on, että haluan löytää rohkeuden elää omannäköistä elämää. Valita ihmiset ympärilleni, joiden kanssa nautin olla. Tehdä sellaisia asioita, jotka tuovat minulle iloa. Elää sellaisessa paikassa, jossa minulla ja perheelläni on hyvä olla. Haluan löytää rohkeuden kuulla se, mitä sydämeni halajaa ja rohkeuden lempeästi välittää sitä muille.