Vastustan kaikkea mahdollista, mitä ulkopuolelta minulle yritetään tuputtaa. Olen tottunut tekemään suurimman osan elämästäni ulkopuolisten odotusten mukaan. Sen aika on ollut ja mennyt, koska haluan nyt itse päättää elämästäni. Samalla minun on vaikea sallia itselleni hyviä asioita ja ennen kaikkea sitä, mikä saa minut syttymään. Siksi olen vielä usein vastustuksen tilassa. Nyt nuo asiat ovat tulleet kohdattaviksi.
Olen saanut elämässä enenevässä määrin ihania asioita. Samalla on tullut kohdattavaksi se tosiasia, että joudun päästämään monesta asiasta irti ja luottamaan, että jokin toinen asia on minulle vieläkin parempi. Tämä on tuntunut tosi vaikealta. Pelkään, että teen virheen. Entä jos sisimpäni on väärässä? Menen aivan sekaisin päätöksen koittaessa. En tiedä, mitä minä haluan.
Monet ihanat asiat eivät ole tähän mennessä elämässäni tuntuneet kovin kummallisinta. Tarkoitan tällä nimenomaan niitä kauniita asioita. Nyt oivallan, että en ole uskaltanut antaa niiden tuntua, koska se on ollut liian pelottavaa eikä minulla ole ollut siihen niin sanotusti lupa. Olen pelännyt, että menetän ne, jos tunnen iloa, rakkautta ja onnellisuutta. Minulla on trauma tähän liittyen. Vasta irtipäästämisen tai vaikeiden koettelemusten myötä olen alkanut uskaltaa kohdata niitä. Nyt alan niistä nauttia, vaikkakin vasta opettelen tätä.
Mitä olen kovasti halunnut ja toivonut on, että nauttisin enemmän ihmisten kanssa vietetystä ajasta ja elämän pienistä hetkistä enkä odottaisi aina isoja juttuja ja olisi materiaalin perään. Nämä asiat olen saanut nyt kohdattavakseni enkä olisi uskonut sen tapahtuvan näin kipeällä tavalla. Tiedän saavani paremman kyvyn olla läsnä, nauttia elämästä entistä enemmän ja saavani aitoja ja syviä ihmissuhteita, mutta tuntuu tosi kivuliaalta polulta tällä hetkellä. Yritän uskoa siihen, että saan sen, mistä luovun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti