Sunnuntaiaamun pohdintoja

Mä olen melkein valmis antamaan kaikkeni, että tilanteeni menisi parempaan suuntaan. Paljon hyvää on vuoden sisään tapahtunut, mutta se ei riitä minulle. Haluan vielä enemmän. Haluan vielä enemmän ensisijaisesti terveydeltäni.

Tiedän, ettei esimerkiksi tavaroista luopuminen sinällään auta asiaa, mutta olen entistä enemmän pyrkinyt karsimaan niitäkin. Olen yrittänyt luopua kaikesta ylimääräisestä. Tiedän, että haluan luopua jostakin en vain tiedä mistä. Voi olla myös, etten ole valmis sitä vielä kohtaamaan ja siksi en tiedä tarkemmin asiaa.

Uskon silti, että kohtaamalla itselleni vaikeita asioita helpotan elämääni. Tulen samalla lähemmäksi asioita, jotka eivät vielä ole tietoisuudessani. Lähestyn pienin askelin vapautta, rohkeutta, hyvää oloa. Tie vain tuntuu tuskaisen pitkältä. Ehkä minulla on epärealistinen kuva tässä asiassa. Ehkä oloni ei koskaan tule olemaan niin seesteinen kuin ajattelen. Todennäköisesti kokoajan tulee enemmän ja enemmän uusia vaikeita tilanteita, koska menen niitä kohden. Silti uskon jonkin asian elämässä helpottavan. En vain tiedä, millaiseksi elämä muodostuu.

Uni - kontrolli ja hyväksyntä

Näin viime yönä unta lapsuuden maisemista. Uni oli epämääräinen. Oltiin samaa kouluakäyvien kanssa jossakin tilaisuudessa. En tiedä tarkemmin ketä iltaa oli viettämässä, mutta tiesin heidät pinnallisesti. Olin lähdössä kotiin, kun tuli ilmi, että pojat halusivat jatkaa iltaa kanssani. Lupasin viedä yhden tytön kotiin. Tyttö istuikin kuskin paikalle. Mielestäni luovuin kontrollista siinä kohtaa, koska luotin toiseen (tuntemattomaan) ihmiseen ja hänen ajotaitoihinsa. Minulle oman auton luovuttaminen toiselle on ollut vaikeaa.

Olin unessa tosi iloinen, että pojat osottivat kiinnostusta yhteiseen iltaan. Olin iloisena menossa rauhallista iltaa viettämään. Uni kuitenkin päättyi siihen, että istuin autossa ja tuntematon tyttö ajoi autoa.

Unesta jäi positiiviset fiilikset. Olin iloinen, että sain hyväksyntää kaverimielessä. Olin iloinen myös siitä, että luovuin kontrollista. Annoin toiselle auton käyttöön ja istuin luottavaisin mielin autossa. Unen olisi voinut ajatella myös niin, että en uskaltanut sanoa asiasta. En silti näe unta sillä tavalla.

En lähde nytkään unta analysoimaan enempää, en vain jaksa. Sen verran kuitenkin kerron eilisestä. Keskustelimme mieheni kanssa asioistani. Ikävä kyllä minä puhuin asioista ja mies kuunteli. Joka tapauksessa keskustelu kevensi oloani, koska sain sanottua vaikeista asioista miehelleni. Ehkä tällä on ollut merkitystä uneeni. Sain pojilta eli mieheltäni hyväksyntää. Samalla luovuin kontrollista.

Positiivisuus negatiivisuuden edelle

Juteltuani parin ihmisen kanssa ongelmistani tänään sain samanlaisia ajatuksia heiltä. Ei pitäisi liikaa keskittyä negatiivisiin asioihin, vaan keskittyä positiivisiin asioihin elämässä. Ajatuksella on suuri merkitys ihmisen hyvinvointiin, joten hyödynnetään ihmiskehon omia parannuskenoja, keskittymällä enemmän hyvään kuin ongelmiin.

Yritänkin nyt keskittyä asioihin, joista nautin. Stressi kun selvästi vaikuttaa vointiini. Olenkin jo pidempään yrittänyt löytää itseäni kiinnostavia asioita ja toteuttaa niitä. Toteutus vaatii tsemppausta, mutta uskon sen olevan avainasemassa hyvinvointiin, joten haluan panostaa siihen. Nyt on vain päästävä pelkoon ja häpeään käsiksi. Minulla on oikeus hyvään. Minulla on oikeus kuunnella itseäni. Minulla on oikeus joskus asettaa itseni muiden edelle. Minun on kohdattava näihin liittyvät tunteeni, jotta asia ei olisi niin vaikea kuin nyt.

Pelkouni - mies ja käärme

Näin pari yötä sitten pelkounen. Menin jonkun makuuhuoneeseen. Kun katselin huonetta tarkemmin, viistosti selkäni taakse oli ilmestynyt tosi iso käärme ja mies oli sen vieressä. Menin huoneen perässä olevaan olevaan vaatekaappiin piiloon, koska käärme pelotti minua. Mieheni oli kuin patsas. Hän ei tehnyt mitään. Kun uskaltauduin katsomaan vaatekaapista huoneeseen, oli mieheni ja käärme siirtyneet kauemmaksi minusta ja lähemmäksi ovea. He pysyivät paikallaan eli eivät taaskaan liikkuneet. Uni päättyi siihen.

Unessa oli kyse pelosta, vaikka en kokenut sitä voimakkaasti. Sitä en tiedä, mitä uni merkitsi. Pohdin pelkäänkö miestäni, kun käärme oli kuin miehen lemmikki. Ne kytkeytyivät toisiinsa. Isääni olen pelännyt ja näen isässäni ja miehessäni paljon yhteistä, joten ehkä uni kertoi näistä asioista.

Toinen asia, jota pohdin oli se, että kaapista kurkistettuani sekä mies että käärme olivat menneet kauemmaksi minusta. Mitä se kertoo? Onko minun parempi olla kauempana miehestä? Vai kertooko se siitä, että pysyttelen miehestäni mieluummin kauempana, koska hän pelottaa minua.

Unessa voi olla kyse myös häpeästä, mutta en ala sitä nyt analysoimaan.

Vastuu elämässä

Edellisen postauksen kirjoittamisen jälkeen tuli mieleen, että monessa luopumiseen liittyvässä taitaa minulla olla kyse aikuistumisesta ja vastuusta. Haluaisin olla lapsi, jota en koskaan saanut olla. Siksi minua ei ole kiinnosta"aikuisten" jutut, kuten ruoanlaitto. En tällä hetkellä osaa nimetä mitkä muut asiat ovat sellaisia. Pystyn paremmin miettimään asiaa niin päin, että pakenen vastuuta siitä syystä, että se tarkoittaa minulle aikuisuutta. Toivoisin muiden ottavan vastuun teoistani, jotta saisin olla lapsi. Vaikka kuinka muut ottavat tai ovat ottaneet vastuun, en silti ole kokenut olevani lapsi enkä voikaan kokea sitä.

Minun on hyväksyttävä mennyt ja muutettava tulevaisuus. Minun ei annettu lapsena olla lapsi, mutta asiaan ei voi enää palata. Voin omien lasten antaa olla lapsia. Sen verran pystyn vaikuttamaan asioihin. Omaan lapsuuteni on menetetty tältä osin. Nyt voin muuttaa sen, etten pakene enää vastuuta, vaan kannan asioista seuraukset. Voin vapauttaa itseäni elämään, kun menen asioihin, joissa olen vastuullinen.

Vastuunottoa olen alkanut viimeaikoina tehdä. En enää odota mieheni tekevän kaiken, vaan olen ottanut oma-aloitteisesti asioita työn alle. Tämä muutos on lähtenyt enemmänkin siitä, että mies ei saa kärsiä lapsuudestani eikä tällaista toimintatapaa hyväksy muutkaan, joten törmäisin samaan asiaan seuraavassakin parisuhteessa.

Nykyään en enää niin paljon valita asioista, vaan yritän saada niihin muutosta. Otan siis vastuun elämästäni. Jos se ei onnistu, niin sitten pitää sopeutua siihen. Huomaan miehessäni tätä piirrettä, joka minut saa ärtymään. Nyt ymmärrän, jos joku ärtyy minussa samasta piirteestä.

Olen iloinen, että palaset alkavat loksahtaa paikoilleen. Vastuuseen liittyy moni asia kohdallani, joten palapeli on tuskin vielä valmis, mutta työskentely helpottuu kokoajan.

Ruoka - vastuu ja vapaus

Luopuminen on aina ollut minulle vaikeaa. Aiemmasta ruokavalion luopuminen on ollut yksi vaikeimmista luovuttavista asioista. Miksi? Pohdin mitä ruoka ja siihen liittyvät asiat minulle merkitsevät.

Vastuunottamisesta syömisestä merkitsee minulle aikuisuutta. En ole saanut olla lapsi, joten olen ollut sitä aikuisuudessa. En ole pitänyt ruoanlaitosta enkä ruoka-asioita tärkeänä. Nehän ovat aikuisten asioita. Olen halunnut syödä mielihalujen mukaan enkä ole halunnut muiden rajoittavan syömistä en edes kehoni. Olen laiminlyönyt itseäni ja tarpeitani niin kuin minua laiminlyötiin lapsena.

On ollut vapauttavaa joutua muuttamaan ruokavaliota. On ollut vapauttavaa olla aikuinen. On ollut vapauttavaa ottaa vastuuta ja olla vastuussa itsestä. Vastuun mukana tulee myös vapaus. Sitäkin olen kaivannut. Muutoksen myötä olen huomannut saamani vapauden tuovan hyvää fiilistä. Vapaus, ettei minun tarvitse taistella mitään vastaan. Kuuntelen itseäni ja toimin sen mukaan. Siihen kuuluu vastuuta ja vapautta. Vastuu ei siis ole huonoa asia, vaikka sitä välttelenkin. Jos ei ole vastuuta, ei ole vapauttakaan. Ajatus, joka kantaa taas eteenpäin.

Omat tarpeet vahvasti esillä - kontrollista luopuminen

Olen niin valmis päästämään kaikesta irti. Olen valmis tekemään konpromisseja. Olen valmis kohtaamaan kipua. Olen valmis tekemään työtä asioiden eteen. Olen valmis olemaan avoin. Olen valmis olemaan haavoittuvainen. Olen valmis ottamaan riskejä. Olen valmis olemaan minä.

Tänään olen pohtinut paljon omia toiveita ja tarpeita. Minulla on tällä hetkellä kova tarve luontoon. Pohdin kenen kanssa haluan mennä luontoon. Perheen kesken ajattelin mennä, mutta ehkä minun on kohdattava pelkoni ja mentävä yksin. Voisin mennä lenkille luontoon.

Olen myös pohtinut viikonlopun viettämistä yksin. Senkin aion toteuttaa. Pohdin menenkö ensiksi yhdeksi yöksi, koska koko viikonlopun toteuttaminen vaatii odottelua. En tiedä. Täytyy vielä pohtia.

Omat tarpeeni ovat nyt voimakkaasti esillä. Alan tietää, mitä haluan. Haluan esimerkiksi kuunnella kehoani ja syödä sen mukaan. Haluan päästää irti niistä ruoista, joita en voi syödä. Haluan antaa lapsille rakkautta, olla läsnä ja tukea heitä. Haluan luopua turhasta materialismista ja panostaa sisäisiin asioihin. Haluan elää ilman elämää kahlitsevia pelkoja ja nauttia hyvästä vaikeissakin tilanteissa. Haluan uskoa sydämestäni, että elämä kantaa.

Haluan kohdata kipukohtani elämässä. Haluan kohdata pelkoni, häpeäni, vihani ja syyllisyyteni. Otan vastaan mitä elämä tuo. Niitä kohti haluan entistä enemmän mennä. Aloitin sen eilen kertomalla miehelleni sisäisistä ajatuksistani. En vielä päässyt niin syvälliselle tasolle kuin olisin toivonut, mutta lähestyin pelkojani ja häpeää. Tästä on hyvä jatkaa.

Vapaa viikonloppu - oman tilan tarve

Olen jo jonkun aikaa miettinyt viikonlopun viettämistä yksin. Olen todennut, ettei minulla ole sopivaa paikkaa sille ajalle. Rahakaan ei liiemmin ole. Miten siis voin sen toteuttaa? Minulla toki olisi joitakin vaihtoehtoja, mutta en ole valmis nöyrtymään sellaiseen. Rahaa periaatteessa olisi se toteuttaa, mutta ajatus siitä, että se on jostakin toisesta asiasta pois, ei miellytä minua. Olen ilmeisestikin taas siinä tilanteessa, että valitan asiasta, mutta en ole valmis tekemään asian eteen tarvittavia asioita. Vapaan viikonlopun viettäminen ei siis ole mahdotonta, mutta vaatii luopumista ja priorisointia.

Päätin, että priorisoin asiat niin, että saan sen toteutettua. En valita, vaan teen asian eteen mitä pitääkin, koska se ei ole mahdotonta toteuttaa.

Paikan ja rahan lisäksi minua on estänyt häpeä ja pelko. Hävettää lähteä yksin muutamaksi yöksi. Olen niin säälittävä, että joudun lähtemään yksin. Todellisuudessa se on rohkeutta. Ihailisin toista, joka ottaa omaa aikaa. Pelko liittyy toki häpeään, mutta myös siihen, mihin yksinolo voi johtaa. Eniten siis pelkään eroa. Jollakin tavalla se tuntuu väistämättömältä, kun ajattelen sanontaa, että se asia tulee elämässä eteen, jota pelkää. Haluan kuitenkin nähdä asian niin, että teen kaikkeni, ettei se tule tapahtumaan. Oma aika on juuri sitä.

Näyttäisi siltä, että lähiaikoina olisi vaikea toteuttaa vapaata viikonloppua, mutta kaipaan sitä kipeästi. Haluaisin sen nyt heti. Täytyy jutella miehen kanssa, saadaanko asiat järjestettyä niin, että saisin oman ajan pian.

En enää aio kantaa muiden tunteita ja toimia niiden mukaan

Tällä hetkellä mulla on kovasti henkistä kipua, josta haluan eroon. Monet asiat liittyvät irti päästämiseen. Tiedän mikä on minulle hyväksi, mutta en osaa seurata sisäistä ääntäni. Olen herkistynyt muiden tunteille ja toiveille ja seuraan niitä.

Ne mistä haluaisin päästää irti ovat oman ajan ottaminen ja miehelle hyvän antaminen. Tiedän tarvitsevani omaa aikaa, mutta en sitä ota. Olen kiukkuinen, kun yritän sietää lasten tarpeita. Tilannetta ei luultavasti olisi, jos huolehtisin itsestäni.

Miehen kanssa on usein kilpailutilanne. Tilanne joka heijastuu lapsuudesta. En halua tehdä miehen mieliksi asioita, koska en halua alistua. Haluan päästää siitä irti. Aion pitää kotia paremmassa kunnossa. Haluan itsekin sitä, mutta en tee, koska koen silloin antavani miehelle, joka ei minulle anna toivomaani. Syvällä sisimmässä koen antavani vanhemmilleni, mikä siis on vaikeaa, koska he eivät antaneet minulle tarvitsemaani. Nyt aion ajatella, että annan miehelleni, joka ansaitsee hyvän.

Oman ajan ottaminen on ollut vaikeaa, koska mies ei kannusta minua siihen. Hän ennemminkin on hyvin nyrpeä, jos sanon tarvitsevani aikaa. Otan miehen tunteet omikseni ja jätän omat tarpeeni sivuun.

Viestittelin miehelleni, että tarvitsen omaa aikaa. Mieheni ei kommentoinut asiaa mitenkään, vaikka viestiin vastasikin. Tulin vihaiseksi. Tajusin, että toivoin miehen arvostavan minun tarpeitani, mitä hän ei ignooraamisellaan tehnyt. Ymmärsin samassa, että en tarvitse miehen arvostusta. Minun pitää arvostaa itseäni. Se riittää. Toivon kovasti muiden arvostusta, koska en vanhemmiltani sitä saanut. Enää muut eivät voi minulle tarjota asioita, joita vanhempien olisi pitänyt tarjota. Nyt minun on löydettävä ne itsestäni.

Minun on vaikea päästää asioista irti, mutta nyt aion tehdä sen, jos vain tunnistan, mistä on kyse. Nyt ajattelen omaa parastani ja mitä itse haluan olematta itsekäs. Tiedän, että oman ajan ottaminen tulee olemaan minulle vaikeaa, jos mieheni ei ole ymmärtäväinen. En anna sen silti haitata. Minä ansaitsen omaa aikaa ja kehoni sitä vaatii, joten sen aion toteuttaa. Takapakkeja varmasti tulee, mutta suunta on silti eteenpäin.

Minun on huolehdittava itsestäni eikä odotettava muiden huolehtivan minusta. Jos tarvitsen jotakin kohtuullista, minun ei silloin tarvitse ottaa toisen tunteita omikseni, jos asiani ei toista miellytä. Minun tehtäväni on miellyttää itseäni ja kantaa omat tunteeni. Muut kantakoot omansa. Vapauttavaa antaa itselle lupa tällaiseen.

Tulee hyvä fiilis, kun tietää suunnilleen, minne olen menossa. Olen jotenkin luottavaisin mielin, että miehenikin on menossa samaan suuntaa. Annan miehelleni tilaa kasvulle, kun en odota häneltä mitään. Annan hänelle silkasta ilosta sen, mitä annan. Mies saa myös tilaa omalle kasvuprosessille, kun en alista häntä. Se mihin hänen kasvuprosessinsa johtaa, voi olla minulle epämiellyttävää, mutta otetaan sekin sitten vastaan.

Rakkautta kohden pienin askelin

Luen taas Tommy Hellstenin kirjaa. Tällä kertaa vuorossa on Kolme matkamiestä. Joissakin kirjoissa en pitänyt siitä, että Hellsten tuo uskontoa voimakkaasti kirjoihin. Tässä kirjassa sitä ei ole. On tai ei, niin olen rakastunut Hellstenin kirjoihin. Ne antavat niin paljon. Kirjaa lukiessani olen pohtinut rakkautta. En ole elämässäni sitä saanut ja siksi toivon mieheltäni huomiota ja rakkautta. Toivon häneltä sitä, mitä ilman jäin lapsuudessani. Haluaisin antaa ennen kaikkea lapsilleni rakkautta, mutta en kykene siihen, koska en tiedä mitä se on. Miehelleni minulla ei ole erityisen suuri tarve antaa hellyyttä. Eihän hänkään anna minulle. Käyn kilpailua vanhempieni kanssa, en mieheni, vaikka niin luulenkin. En voi antaa rakkautta, jos en sitä itse saa. Tässä on kana ja muna ongelma. Kumpikaan ei saa rakkautta, jos näin ajattelemme. Olen iloinen siitä, että olen tunnistanut rakkaudettoman lapsuuteni ja aikuiselämän. Minun ei ole vaikea myöntää tätä, mutta vaikea hyväksyä. Vaikea hyväksyä, etten ole ollut rakkauden arvoinen. Jos tarkkoja ollaan, niin olen rakkauden arvoinen, mutta vanhemmat eivät sitä ole minulle pystyneet antamaan. Tästä syystä koen toisinaan, etten ole rakkauden arvoinen. Koska en ole rakkautta saanut, en ole voinut hyväksyä itseäni. Olen yrittänyt tehdä muiden toiveiden mukaan asioita, jotta saisin kovasti kaipaamaani hyväksyntää ja rakkautta. Todellisuudessa olen ajanut niitä entistä kauemmaksi. Olen rakkauden puutteessa hävittänyt itseni kokonaan. En enää tiedä, mitä haluan, mitä ajattelen ja kuka minä olen. Olen ollut sitä, mitä muut ovat toivoneet. Olen alkanut voida pahoin, kun en ole saanut olla minä. Kaikki voimavarani ovat menneet siihen, että minut hyväksyttäisiin. Monien luekemieni kirjojen pohjalta rakkaus tulee luokseni, kun lopetan sen etsimisen. Kun teen asioita sisäistä ääntäni seuraten, saan hyvän kaupanpäälle. Saan hyvää siitä, että kuuntelen itseäni, mutta hyvää tulee myös muualta. Muualta tuleva hyvä on ekstraa, jota ei pidä odottaa. Se tulee, jos se tulee ja kun se tulee. Minun on vaikea luopua siitä, ettei muut määrää minua. Tiedän järjellä, että nyt taistelen vanhempiani vastaan. Jos oikeasti tekisin asioita esim. miehelleni, jotta hän tulisi iloiseksi, niin hyvä tulisi takaisin. En sitä edes itse odottaisi, jolloin yllättyisin iloisesti. Olen alkanut antaa tekojen kautta rakkautta miehelleni. Olen samalla huomannut, että kaipaan mieheni läheisyyttä. Läheisyydenkaipuu on aiemmin ollut pakonomaista. Nyt se on lähempänä rakkautta. Olen miehelleni sanonut läheisyydenkaipuustani. Hän ei ole jaksanut antaa minulle sitä. Olen pettynyt tilanteessa, mutta olen ymmärtänyt miestäni ja tyytynyt tilanteeseen. En näinä kertoina ole pelännyt hylkäämistä ja väkisin yrittänyt saada lämpöä ja läheisyyttä. En ole kokenut olevani huono ihminen, vaikka mieheni torjui minut. Tulee hyvä olo huomata, etten enää ole niin riippuvainen hyväksynnästä ja rakkaudesta kuin olen ollut. Huomaan tämän olevan yhteydessä hyvinvointiini muutenkin. Löydän elämästä hyviä asioita, jolloin en tarvitse enää samassa määrin hyväksyntää mieheltäni tai muilta ihmisiltä. Hyväksyntä ja ilo löytyy päivä päivältä enemmän minusta. Olen saanut hyvää jo sen verran, että olen saanut sitä jo jaettavaksi eteenpäin. Vielä minulla on paljon vajetta, mutta se ei estä antamasta vähästä eteenpäin.

Vyöhyketerapiassa nousseita ajatuksia parisuhteesta

Kävin jokunen aika sitten vyöhyketerapiassa. Itken siellä nykyään aina. Siellä nousee monet asiat pintaan. Saan lohdutusta, tukea ja kannustusta. Saan purkaa sydäntäni, saan olla sitä mitä olen, saan ymmärrystä asioihin.

Parisuhdepohdinnat olivat pinnalla sielläkin. Lohduttavaa oli kuulla, että minun pitäisi luopua lapsuudesta nousevista reaktioista ja tunteista. Esimerkiksi miehen kiukkuilun pitäisi antaa olla vaikuttamatta itseeni. En saisi mennä mukaan tilanteisiin. Kyse ei siis ole oikeasti minun ja miehen välisistä asioista, vaan miehen teot nostavat lapsuuden muistot esiin ja siksi itse reagoin esimerkiksi vihastumalla.

Kun pystyn suhtautumaan neutraalisti miehen reaktioihin, olen jo pitkällä. Silloin näen mikä on suhteemme tulevaisuus, jos en ole antanut periksi ennen sitä. Kun en reagoi miehen toimintaan tunteella, annan miehelle tilan toimia toisin. Silloin minun on vain hyväksyttävä, että mieheni on sitä mitä hän on. Jos en voi hyväksyä, sitten teen omat ratkaisuni. Vyöhyketerapeuttini antoi hyvän olon minulle siinä, että meillä on miehen kanssa mahdollisuus. Ei hän sitä suoraan sanonut, mutta ymmärsin asian niin.

Se miksi pelkään kovasti eroa liittyy ilmeisesti hylkäämiseen. En pelkää miehen jättävän minua. En vain kestä, jos joudun hylkäämään mieheni. Samallahan hylkään lapset, vaikka he olisivat elämässäni enemmän kuin mieheni. Omat hylkäämiskokemukset ovat sen verran vaikeita minulle, etten niitä muille halua ja siksi sinnittelen tässä.

Hylkääminen ja viha ja häpeä ovat asioita, jotka minä haluaisi käsitellä suhteessa mieheeni. Isäni hylkääminen vaikuttaa voimakkaasti parisuhteisiini, mutta myös ihmissuhteisiin. Pelkään, etten kelpaa muille. Sitten saatan hylätä toisen ennenkuin minut hylätään. Isä oli hyvin vihainen niin kuin mieheni. Isäni viha esti minua olemasta minä. Tämän asian kanssahan minä nyt  käyn taistoa. En uskalla olla se, joka olen, etten nosta miehessä vihaa. Isääni häpesin lapsena ja nyt olen alkanut hävetä miestäni, hänen vihaansa ja epäsosiaalisuuttaan. Nämä selvästikin olisi hyvä työstää pois, jotta elämä helpottuisi. Pitäisi vain tutkiskella itseäni, kun näihin liittyvät tilanteet ovat ajankohtaisia.  Palaan näihin, kun ovat ajankohtaisia.

Kiitollisuus ihmissuhteista ja pohdintaa ihmisten kohtaamisesta

Kiitollisuus erilaisista asioista on lisääntynyt elämässäni päivä päivältä. Olen kiitollinen ihanista ihmisistä, joita elämässäni on. Niitä ei ole paljon, mutta muutamia tärkeitä.

Olen oppinut arvostamaan muita ihmisiä entistä enemmän. Enää en aina yritä pärjätä omillani tai hallita kaikkea, vaikka usein vieläkin teen niin. Olen oppinut, etteivät muut ihmiset ole minun kilpailijoitani, joten voin olla heille kiitollinen. Voin antaa positiivista palautetta, kiittää heitä, kannustaa heitä ja olla iloinen heidän puolesta. Se ei ole minulta pois. Tulee mukava olo siitä, ettei tästäkin asiasta enää tarvitse tuntea kateutta, vihaa tai ylikorostunutta kilpailuviettiä. Elämä ei ole vain suorittamista, huonomuuden tunnetta ja pelkoa epäonnistumisista.

Näistä asioista tuli mieleen ihmiset, jotka ovat olleet mukana elämäni varrella ja etenkin viimeaikoina läsnä. Pohdin pariterapeuttia ja perheneuvolan työntekijöitämme. En ole tyytyväinen terapeuttiini, mutta toiseen perheneuvolan työntekijään olen. Pohdin miksi olen joihinkin tyytyväinen, mutta joihinkin en ole. Huomasin, että ymmärtäväiset, kuuntelevat, läsnäolevat ihmiset antavat minulle sitä, mitä tarvitsen. Tulen kuulluksi ja nähdyksi.

Minulle on tärkeää, millaisilta ihmisiltä ostan palvelua. Luotan sellaisiin enemmän, jotka tekevät työnsä minulle. En välttämättä ymmärrä työnjäljestä mitään, mutta uskon heidän tekevän hyvää työtä, jos he kuuntelevat minua ja toteuttavat hyvillä mielin toiveeni.

Ihmisen kohtaaminen on tärkeä hetki ja se viestii paljon. Tämä pitäisi muistaa, kun kohtaan ihmisiä ja etenkin läheisiä. Kohtaamishetkellä välitän paljon, halusin tai en.

Häpeäuni - virhe

Näin pitkästä aikaa unen, jonka muistan. Unessa aloitin ammattiini liittyvän blogin Suomessa ilmestyvän lehden nettisivuille. En kysynyt lupaa aloittaa blogia. En edes ajatellut, etten saisi niin tehdä. Kun olin ensimmäisen postauksen julkaissut, minua alkoi hävettää. En ihan tarkalleen tiedä mikä hävetti. Ilmeisesti tekemäni virhe eli aloitin blogin kysymättä keneltäkään. Kirjoitin sitä omalla etu- ja sukunimellä. Kaikki siis sai tietää mokastani. Kannoin jonkun aikaa häpeää, mutta sitten uni loppui.

Selvää on, että uni oli häpeäuni. Jotain minun pitäisi käsitellä, joka aiheuttaa minulle häpeää. En vain nyt tiedä mikä se on. Toisinaan häpeän miestäni, etenkin kun hän julkisella paikalla mitättömästä asiasta menettää malttinsa lapsiin. Häpesin lapsuudessani myös isääni. Nämä voivat liittyä yhteen.

En kuitenkaan usko uneni liittyvän edellämainittuun asiaan, koska unessa tein virheen. Minkä virheen elämässäni olen tehnyt, jota häpeän? Vai onko kyse virheen tekemisestä ylipäätänsä? Voisi olla molempia.

Välillä mietin parisuhdettani ja sen jatkumista näin pitkään virheenä. Minua hävettää myöntää, että halusin enemmän tältä enkä osannut lähteä suhteesta pois. Tämä on yksi vaihtoehto. Olen tästä virheestä puhunut ihmisten kanssa, joten en usko tämän olevan uneni syy. En myöskään siksi, että näen suhteessa edistysaskeleita. Virheen siis olen voinut tehdä, mutta onko se silloin virhe, jos suhde saadaan toimimaan vielä aiempaa paremmin?

Uskon unen kertovan, että pelkään virheiden tekemistä, isojen ja pienien. Olen ollut huono tekemään ratkaisuja, jos teen virheen ja joudun naurunalaiseksi. Olen rohkaistunut tässä, mutta uneni vaatii minua kohtaamaan tämä loppuun asti. Minun pitää kohdata virheistä aiheutuva häpeä, jotta vapaudun sen aihettamasta häpeästä. Minun on uskallettava tehdä ratkaisuja, jotta voin kohdata pelkoni ja häpeäni.

Kun mietin asiaa tarkemmin, pohdin taas onko parisuhde isossa osassa tässä asiassa. On varmasti, mutta onko ero pääosassa. Sitä en osaa sanoa. Parisuhde on ainakin siinä mielessä tärkeä asian kannalta, että minun on uskallettava olla minä. On uskallettava sanoa mitä haluan. On uskallettava ottaa riskejä ja sanottava ajatukseni ääneen. On uskallettava ottaa riski, etten kelpaa tällaisena.

Viikonloppuna hain erästä työpaikkaa, johon piti laittaa palkkatoive. En uskaltanut tehdä tätä päätöstä aivan itsenäisesti, vaan kysyin muutamalta ihmiseltä apua. Turvauduin muihin ihmisiin, jotta he lievittäisivät häpeää, joka voi johtua liian suuresta palkkatoiveesta. Olen tottunut matalapalkkaisiin töihin, joten alan normipalkan pyytäminen hävetti. Toisaalta en halunnut pyytää huonompaa kuin mitä muilla samoissa työtehtävissä on. Tämä saattanee selittää häpeäunen lähdettä. En luottanut itseeni, vaan lievensi häpeää muiden avulla.

Uneni tärkein viesti minulle on, että tee päätöksiä. Kanna niiden seuraukset. Älä anna pelon ja häpeän estää tekemästä asioita. Selviän niistä kyllä. Kontrolloiminen ei johda mihinkään hyvään. Kontrollista luopuminen johtaa vapautumiseen.

Elämä uusin silmin

Vuosien pohdintojen jälkeen elämä on näyttäytynyt minulle toisenlaisena kuin aiemmin. Aiemmin en elänyt, koska pelkäsin elämän menevän liian nopeasti ohi. En halunnut tehdä mitään, koska päivät menisivät nopeasti. Hassua ajatella näin, mutta se oli elämääni.

Nyt näen elämän uusin silmin. Toki pelkoja edelleenkin on, mutta myös onnellisuutta, iloa ja rakkautta. Elämä tuntuu jännittävältä ja mielenkiintoiselta. Toki pelkään tekemiäni valintoja. Pelkään isoja vastoinkäymisiä. Pelkään eroa. Kaikesta huolimatta olen alkanut uskoa, että elämä kannattelee.

En näe enää elämää päivä päivältä samanlaisena, vaan entistä enemmän seikkailuna. Se antaa paljon. Välillä vastoinkäymisiä, mutta samalla paljon hyvää. Elämä antaa uskoa itseen, hyvään, rakkauteen ja onneen. Elämä antaa nautintoja, jos niitä on valmis ottamaan. Elämä ei ole vain voimavaroja kuluttavaa, selviytymistä ja sinnittelyä. Vaikka huonojakin hetkiä on, niin ne kasvattavat. Ne tekevät minusta entistä vanhvemman ja nöyremmän, entistä rohkeamman ja pelokkaamman. Tunneskaalani on pohdintojen myötä kasvanut ja voimistunut. Olen alkanut elämään. Tätä olen kaivannut, vaikka sisäisiä ristiriitoja tunnen entistä enemmän. Olen silti löytänyt enemmän rauhaa ja itseluottamusta.

Elämä muuttaa minua koko ajan. Viimeinen vuosi on ollut antoisa ja kasvattava. Tänään oli ihana huomata, että koin aitoa halua tukea miestäni. Antaa hänelle voimia kohdata vihansa. Koin minulla olevan rakkautta annettavaksi myös hänelle. En ehkä sitä vielä liiemmin tarjonnut, mutta oli ihana huomata, että minulla olisi rakkautta tarjottavaksi myös miehelle, eikä vain lapsille.

Elämän sulattaminen sellaisena kuin se on

Kehon fyysinen puoli on ollut edelleen voimakkaasti pinnalla. Haluaisin tietää, mitä kehoni pyrkii viestimään minulle. Ruoansulatus on ongelmani. Sen tehtävänä on hyödyntää syömäni ruokani  ja poistaa ylimääräinen kehostani. Koska ongelmani on ruoansulatuksessa, ajatellaan etten pysty sulattamaan jotakin elämässäni.

Olen pohtinut, mitkä asiat ovat minulle elämässäni vaikeita. Mitä en pysty sulattamaan? Minun on vaikea hyväksyä itselleni hyvää. En osaa huomioida omia tarpeitani ja toteuttaa niitä. Pelkään miehen reaktiota, kun olen itsekäs. Jännitän myös miehen vihanpurkauksia. En pysty sulattamaan, että minun mieheni on tässä asiassa kuten isäni. En pysty nielemään asiaa, vaan oma vihani astuu näyttämölle. Viimeinen iso asia on, että en osaa päästää irti vaikeista asioista, vaikka se olisikin mahdollista. Muutos tuntuu vaikealta, vaikka se parantaisi elämänlaatua. Esimerkiksi oman ajan ottaminen on vaikeaa, vaikka tiedän voivani paremmin. Jään herkästi rypemään ikävässä kuin ottaisin itseäni niskasta kiinni ja tekisin asialle jotain.

Muutosta on tapahtunut esimerkiksi vuodentakaiseen, mutta uskon kehon viestivän minulle, että se ei riitä. Se ei riitä, että annan itselleni vähemmän hyvää kuin olisi mahdollista. Haluan huolehtia itsestäni, mutta en silti panosta siihen niin paljon kuin olisi mahdollista. Uskon, että pelkään muutosta, jolloin vanhassa tutussa tilanteessa on parempi pysytellä kuin lähteä kohtaamaan uutta. Siihen kun liittyy aina riskinsä.

Minulla on myös tapana ajatella, että lapsuudenkoti on tehnyt minusta tällaisen kuin olen. Pitää paikkansa, mutta unohdan, että nyt voin muuttaa asioita. Minä haluan päästää tästä kaikesta irti, jotta elämä olisi nautinnollisempaa kuin nyt. Minun on vain löydettä sama halu tunnepuolelta. Ei riitä, että järjellä ajattelen näin, koska se ei johda lopulliseen hyvään.

Tuli vielä mieleen, että minun on hyväksyttävä elämä sellaisena kuin se on. Minun on toisinaan vaikea tehdä ratkaisuja, koska ajattelen, että siten suljen polkuja muualle. Näinhän se on, mutta minun on hyväksyttävä, että kaikkea en voi saada. Riskejä on otettava ja osattava nauttia siitä mitä on eikä keskittyä siihen mitä menettää.

Fyysiset oireet jatkuvat - omatilan tarve ja hetkessä elämistä

Kehoni taas haluaa kerto minulle jotain, mutta en saa siitä otetta. Sopivaa ruokavaliota haen edelleen. Tuntuu, että muutamat ruoat joita olen kokeillut, eivät aiheuttaisi oireita. Silti minulla on oireita ollut jo jonkun aikaa. Mietin johtuuko se jostakin muusta.

Olen miettinyt haluaako kehoni ilmaista minulle jotakin muuta kuin ruoan epäsopivuutta. Viimeksi kun minulla oli samoja oireita, tarvitsin omaa aikaa. Siitä muistaakseni oli hyötyä. Nyt puristus vatsassa on syklistä. En ole pystynyt sitä yhdistämään mihinkään. En nyt keksi parempaa syytä ololleni kuin oman tilan tarve ja hetkessä elämistä.

Jos olen paljon lasten kanssa, puristusta esiintyy. Ei kuitenkaan aina, vaan silloin kun minä huomaan unohtaneeni itseni  ja omat tarpeeni. Toisaalta olen huomannut, että puristusta esiintyy myös silloin, jos en osaa asettua aloilleni lasten kanssa. Nämä ovat ainakin asioita, joihin kaipaisin muutosta. Näen puristuksen olevan peräisin siitä, että en osaa päästää irti suorittamisesta ja elää vain tässä ja nyt. Kun eläisin tässä ja nyt, huomaisin paremmin omat ja lasten tarpeet. Silloin ei olisi tarve juosta paikasta toiseen, vaan voisin keskittyä asioihin, jotka ovat siinä hetkessä tärkeitä.

Nyt olen päättänyt kuunnella itseäni nukkumisessa. Mielelläni valvon iltaisin, kun minulla on hetki omaa aikaa. Kehoni usein ilmaisee väsymystä, mutta en tartu siihen. Teen ennemmin asioita, kun kerrankin on omaa tilaa. Sivuutan todelliset tarpeeni. Minua väsyttää tälläkin hetkellä, joten nyt siis nukkumaan.

Totuus, tunnustaminen ja nöyrtyminen

Päässä pyörii paljon jäsentymättömiä ajatuksia. En tiedä, mistä aloittaisin kirjoittamisen. Ajatukseni voi tiivistää hyvinvointiin. Päivä päivältä olen vakuuttuneempi siitä, että haluan panostaa hyvinvointiini. En vain ole löytänyt täysin paikkaani. Mieleni etsii sitä, mitä tarvitsen.

Olen pohtinut mm. sitä, että minun pitäisi olla entistä nöyrempi. Olen turhan suora ja jopa julma miestäni kohtaan. Jos hän huomauttaa minulle asiasta, minun on vaikea myöntää virhettäni. Minun on vaikea kohdata todellinen syyllisyyteni. En löydä sisäistä ääntäni, joka ilmaisisi minulle olevani väärässä. Jään epätietoisuuteen oikeasta tiestä.

Näen myös tarpeeni ilmaista, että toimin väärin, kun toimin vastoin omia ajatuksiani. Nyt olen paremmin saanut kiinni oikeasta ja väärästä, vaikka toisinaan se on vaikeaa.

Pohdin eräs päivä, että voisin jotenkin tulla vastaan miestäni kotitöissä. Ajattelin, että voisin ottaa jonkin asian vastuulleni. Miettiessäni asioita, minulle tuli itku. Tuntui pahalta, että olen omalla käytökselläni yrittänyt nostaa itseäni ylöspäin. Kaikista surullisin olin siitä, miksi olen tässä pisteessä. Minun ei tarvitsisi nostaa itseäni ylös eikä polkea miestäni alas, jos olisin saanut lapsena rakkautta, huolenpitoa ja läsnäoloa. Nyt omalla käytökselläni yritän suojata itseäni. Tämä käytös ei johda mihinkään, ei ainakaan rakkauteen, hellyyteen ja ihanaan parisuhteeseen. Nyt olisi paikka nöyrtyä ja myöntää virheensä. Olenhan niin tehnytkin, mutta nyt se tulisi sydämestä. Aikaisemmin toimin enemmän järjellä.

Virheiden myöntäminen tuntuu vain niin ylitsepääsemättömältä. Enkö joskus saisi olla rakastettava ja "täydellinen" itsenäni? Ainako pitää nöyrtyä. Milloin minulle tarjotaan hyvää?

Vaikka fiilikset ovat kiukkua, niin tiedän, että minun on tultava vastaan. Teen sen itselleni. Käy parisuhteessa kuinka vain, niin minun parhaastani tässä on kyse. Näin pääsen lähemmäksi sisintäni ja seuraavalla kerralla en välttämättä toimi samoin, vaan elämä helpottuu.

Parisuhde - voiko sitä edes sellaiseksi nimittää?

Surullinen olo. Olo, että meidän suhde tule päättymään eroon. Miksi tämä jatkuisi, jos kumpikaan ei rakasta toista? Miksi tämä jatkuisi, jos kumpikaan ei saa toiselta sitä mitä tarvitsisi?

Miksi vielä olemme yhdessä, jos rakkautta ei ole? Miksi vielä olemme yhdessä, jos suhde vain vie voimia?

Olemmeko yhdessä vain, koska suhde on tuttu ja turvallinen? Olemmeko yhdessä vain lasten takia? Olemmeko yhdessä, jotta meidän ei tarvitsisi kokea ikäviä tunteita, joita eron myötä voi tulla, kuten häpeää, pelkoa ja syyllisyyttä?

Onko ero ainoa vaihtoehto vai voiko rakkautta vielä olla välillämme?

Fyysiset oireet - kehon viestien pohtiminen

Vatsani on voinut kokoajan paremmin, vaikka toki takapakkia tulee ja etsin syitä oireiluun. Ruoan kanssa olen edelleen alkuvaiheessa, vaikka toimivan ruokavalion olen löytänyt. Se vain on niin suppea, että laajentaminen on paikallaan. Tästä on hyvä jatkaa ruoka-aine kerrallaan.

Viikonloppuna olimme poissa mukavuusalueelta, jolloin vatsa reagoi paljon. Yritin saada otetta, mistä on kyse. Olen iloinen, että pidin ruokavaliostani kiinni. Se siis kertoi, ettei oireilu johtunut siitä.

Yritin päästä kiinni vatsan viesteistä. Onnistuin siinä hyvin. Sain ainakin kerran vatsan rauhoittumaan. Oivalsin, että minun olisi hyvä nähdä elämän hyvät puolet eikä toivoa aina parempaa. Minulla asiat ovat hyvin, joten miksi en nauttisi siitä. Enemmän voisi olla, mutta sen tavoittelu ei ole sen arvoista itsessään. Tämän oivalluksen myötä vatsan puristus helpottui.

Puristuksia tuli oivalluksenkin jälkeen. Niistä en niin saanut otetta, mutta uskon jännittäneeni ihmisten kanssa olemista. En uskaltanut relata, vaan jännitin ja pidättelin itseäni mm. harkitsemalla tarkkaan sanojani. Todennäköisesti hyväksynnän tarve oli suuri, joten pelkäsin hylkäämistä.

Uskon, että pikkuhiljaa opin lukemaan kehoani. Vatsan puristuksen liitän usein luopumisen vaikeuteen, joten jatkossa  puristuksen yhteydessä luultavimmin pohdin, mistä luopuminen tuntuu vaikealta sillä hetkellä.

Vaistoni

Mieleeni on noussut ajatuksia vaistoon luottamisesta. Uskon minulla olevan joissakin asioissa vahva vaisto, mutta en ole uskaltanut luottaa siihen. Nyt on tullut takautuvasti tilanteita mieleen, jossa olen vaistonnut jotakin, mutta tehnyt vastoin vaistoani. Minun on ollut vaikea luopua jostakin olemassa olevasta ajattelumallista tai tavasta. En esimerkiksi ole voinut pahoittaa toisen mieltä, joten olen päätynyt tekemään vastoin sisäistä ääntäni. Jälkeenpäin olen huomannut ratkaisuni vääräksi. Kun uskallan nyt nähdä tekemäni virheet, minun on jatkossa helpompi kuunnella itseäni. En siis koe olevani huono ihminen, kun teen virheitä, vaan otan opikseni.

Sisäisestä äänestä puheen ollen olen aikonut luopua muutamasta asiasta elämässä. Olemme aiemmin käyneet lasten kanssa harrastuksessa, josta olen saanut kokoajan huonoja viboja. Olen käynyt siellä, koska olen yrittänyt ylittää itseäni ja kohdata vaikeuksiani. Viimepäivinä on tullut sellainen olo, että voisin tilalle etsiä jotakin muuta lasten kanssa tehtävää. Miksi menisin sinne, jos se aiheuttaa minulle vain negatiivisia tuntemuksia? En oikein saa siitä mitään irti. Miksi en täyttäisi sitä koloa jollakin energisoivalla sen sijaan, että se vie minulta ilon? Haasteita haluan kohdata, mutta ehkä en tuohon haasteeseen ole vielä valmis. Se miksi olen kyseisessä harratuksessa käynyt ovat olleet edullisuus, turvallisuus eli tiedän mitä odottaa ja luopumisen vaikeus eli en voi myöntää tehneeni väärän valinnan. Minulla ei ole mitään syytä käydä siellä. Uskon löytäväni lapsille jotain vielä kivempaa tekemistä.

Olen pohtinut työkuvioitani myös viimeaikoina. Pohdin esimiesaseman sopimista minulle. Olen nyt kallistumassa siihen, että en halua tässä vaiheessa esimiesasemaa. Minulla on ollut muita suunnitelmia, joista haluan pitää kiinni. Aion priorisoida elämäni niin kuin koen parhaaksi. En mene sen mukaan, mitä minulta odotetaan. Toki joudun realiteetit huomioimaan eli joissakin tilanteissa olen valmis VÄLIAIKAISESTI toimimaan vastoin sisäistä ääntäni.

Sisäisen äänen seuraamista

Minulla oli tänään sovittu meno. Pohdin jaksanko lähteä sinne, koska minulla on ollut koko päivä huono olo. Mietin syitä, miksi olen kipeänä menossa tapaamiseen. Tajusin, etten halua pahoittaa toisen mieltä, koska näemme harvoin. Ymmärsin, että tässä on kyse siitä, että toimin vastoin omaa sisäistä ääntä. Pohdin pitkään, että menisi. Ajattelin, että ensi kerralla toimin sisäisen äänen mukaan. Tilanne pysäytti sen verran, että jäin miettimään, miksi ensi kerralla eikä nyt. Toimin lopulta sisäisen ääneni mukaan. Tuntui hyvältä, että en yrittänyt miellyttää toista, vaan ajattelin omaa parastani. Minustakin on kuuntelemaan itseäni eikä vain täyttämään muiden toiveita.

Toinen vastaavanlainen tilanne oli tässä taannoin, kun olisin kovasti halunnut mennä kylään, mutta lievästi kipeänä en halunnut mennä. Aiemmin olisin mennyt, mutta tällä kertaa toimin toisin, vaikka tiedän toisen pettyneen.

Parasta itseni kuuntelemisessa on se, että en syyllisty pitkäksi aikaa, vaikka toiselle tulee paha mieli. Olen iloinen siitä, että minulle itselleni ei tule paha mieli niin kuin tulisi, jos sivuittaisin omat tarpeeni.

Askel lähempänä omia isoja peikkoja

Olen päässyt hyvin mukaan uuteen elämänvaiheeseen. Syömisen kanssa on vielä hakemista. Näköjään lyhyt puhdistautuminen ei minulle riitä, vaan keho reagoi heti joihinkin ruokiin. Minulla ei ole vaihtoehtoja kuin pysytellä tiukassa ruokavaliossa. Uskon, että myöhemmin saan taas syödä lähes normaalisti. Kehoni vaatii nyt puhdistautumista ja minä aion kuunnella kehoani. Minulla ei ole vaihtoehtoja. Toisaalta tämä on myös sitä mitä haluan. En toistaiseksi ole kaivannut liiemmin hyvää. Ruisleipää olisi kiva saada syödä, mutta muuten näin on hyvä, jos minulla on hyvä olo.

Olen selvästi muutoksentiellä. En vain ruokavalion suhteen, vaan muutenkin. Aion hoitaa oman terveyteni kuntoon. Olen menossa lääkäriin ja valmistaudun henkisesti pieneen operaatioon. Aion päästää itsepäisyydestä kiinni. Aion luopua kontrollista. Aion heittäytyä toisten ohjailtavaksi. Aion kuunnella tässäkin asiassa kehoani.

Sekä ruokavalio että omaan terveyteen liittyävät asiat ovat olleet minulle pitkään asioita, joita olen halunnut tiukasti kontrolloida. En ole halunnut luopua epäterveellisestä ruoasta enkä luopua ajatuksesta, etten itse voisi parantaa itseäni. Nyt olen valmis myöntämään, että olen toiminut väärin. Olen unohtanut kuunnella itseäni ja pitänyt huonoista valinnoista kiinni. Olen tarttunut asioihin, joita pelkään. Pelkoni on vähentynyt edellämainittuja asioita kohtaan ja se on lisännyt rohkeutta tarttua vaikeisiin asioihin.

Pahimmat pelot minulle ovat olleet sairastuminen ja ero. Nyt kohtaan toisen pahimman pelon. Menen lääkäriin ottamaan selvään tilanteestani. Jos minulle suositellaan operaatiota, aion mennä sinnekin. Kun sen olen kohdannut, minulla on vain yksi iso peikko jäljellä, ero.

Tiedän, että selviäisin myös erosta, jos se tulisi eteeni. Silti eron tuoma iso elämänmuutos pelottaa. En edelleenkään sitä halua. Ajatuksissani pyörii, että kohdatessani muut isot pelkoni, joudun kohtaamaan parisuhteeni. Silloin minulla on luultavasti rohkeus kohdata toiveeni, haluni ja tarpeeni parisuhteessa. Joudun sen jälkeen todella puntaroimaan suhteen jatkoa.

Sylin ja lohdutuksen tarve

Kirjoitin pitkän tovin postausta vihasta, mutta olin niin raivon vallassa, että en saanut siitä selkeää luettavaa. Pohdin asiaa lisää kirjoittamisen jälkeen. Mieheni tuli istumaan viereen, kun pyysin häntä ottamaan minut syliin.

Pohdin miehen sylissä sitä, kuinka vaikeaa minun on pyytää lohdutusta. Kun olen vihainen, olisi kiva, kun joku ottaisi syliin ja lohduttaisi. Minua ei mitä luultavimmin ole koskaan lohdutettu koko sydämellä. Tämä todennäköisesti selittää sen, että en osaa pyytää lohdutusta enkä ottaa lohdutusta vastaan. Ylitin tänään yhden kynnyksen, kun pyysin lohtua. Tuntui hyvältä olla lohdutettavana. Tuntui hyvältä olla haavoittuvainen. Tuntui hyvältä ilmaista, että tarvitse muita.

Toivon jatkossa voivani ottaa tarvittaessa askeleen lähemmäksi tarvitsevuuden myöntämisessä. Totta kai toivon, että joku päivä minun ei tarvitse itse pyytää lohdutusta, mutta siihen asti on kohdattava oma heikkous, myönnettävä tarpeensa ja nauttia lopusta.

Vuorovaikutukseen keskittyminen

Aiemmin kirjoittelinkin vaikeudesta kohdata ihmisiä. Minun on vaikea päästä erityisen lähelle ihmistä, koska pelkään heidän tunteiden ja reaktioiden vaikutusta minuun. Pelkään kohdata toisen häpeää ja syyllisyyttä, koska otan ne osaksi itseäni.

Tänään eräässä kohtaamisessa analysoin itseäni. Tapasin sellaista ihmistä, joka ei päästä lähelle. Hänen kanssaan en pääse kovin syvällisiin keskusteluihin. Meille tulee paljon hiljaisia hetkiä.

Yleensä minä en keksi sanottavaa, jos juttu loppuu. Joidenkin kanssa on pakko, jos en pitkiä aikoja halua olla hiljaa. Nykyään siedän hiljaisuutta jo paremmin. Aivoni edelleen toisinaan lukkiutuu, kun yritän keksiä keskustelun aiheita.

Tänään keskustelu ei ollut erityisen sujuvaa, mutta koin silti tyytyväisyyttä. En ollut itse niin kovin rauhaton, vaan pystyin olemaan suht levollisesti, vaikka toisinaan koin epämiellyttävää oloa. Tämä on siis edistysaskel. Mitä enemmän koen sisäistä rauhaa, sitä paremmin voin ja sitä paremmin pystyn olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Se mistä olen erityisen iloinen on, että lähdin haastamaan itseäni ja yritin kohdata vuorovaikutuksen osa-alueen heikkouksiani tänään. Itseni haastaminen ylipäänsä vuorovaikutuksessa on ollut nyt työn alla. Haluan päästä eroon pelosta kohdata ihmisiä. Haluan tuntea vapautta vuorovaikutuksessa, jotta minun ei tarvitse tuntea liiallista häpeää, syyllisyyttä, pelkoa tai kateutta.

Totuuden kohtaaminen parisuhteessa

Jostakin mielen perimmäisestä nurkasta on noussut parisuhteeseeni liittyviä asioita. Pohdin, miten meidän suhde alkoi ja suhde on ollut mennyt.

Ensikohtaamisessa vedimme toisiamme pienen hetken puoleemme. Kun aloimme keskustella, en halunnut tai pikemminkin osannut kertoa miehelleni itsestäni mitään. Se ei ollut uutta. Olin usein salaperäinen. Tämä johdui todennäköisesti pelosta. Pelkäsin, etten kelpaa ihmiselle, vaan hän hylkää minut.

Kun tapaamisiltana olimme menossa eri suuntiin. En olisi halunnut antaa puhelinnumeroa, mutta koin sen velvollisuudeksi. Sen jälkeen mieheni otti aina ensiksi minuun yhteyttä ja ehdotti tapaamista. Olin ihastunut siihen, että mieheni oli ihastunut minuun. En mielestäni ihastunut mieheeni. Lopulta tapailimme ja sovimme seurustelevamme.

Suhde oli minulle vaikea, koska mies halusi keskustella ja minä en osannut. En pystynyt puhumaan itselleni vaikeista aiheista. Mieheni turhautui minuun, mutta ei jättänyt. Hän ei vain enää keskustellut kanssani. Ennen tätä minä olin huumassa. Olin huumassa rakkaudesta, mutta en ollut rakastunut. Kuinka olisin ollut rakastunut, kun en rakkaudesta tiennyt mitään.

Suhteemme jatkui ja meni koko ajan huonompaan suuntaan. Aloin olla itsekkäämpi ja itsekkäämpi. Mieheni salli sen, jolloin väliltämme hävisi ihastuminen. Otin mieheltä kaiken läheisyyden, jonka sain, mutta en ollut valmis antamaan mitään takaisin. En halunnut, että minua määrältäisiin. En halunnut, että minun pitäisi taas antaa, mutta en saa vastinetta. Siitä ei ollut kyse, mutta pelko siitä oli.

Yhteenmuutto oli meillä riitaisa. En kestänyt miehen määräilyä enkä hänen odotuksia minua ja yhteiseloa kohtaan. Aloin kapinoida kuin teini. Kapinoin, koska en kapinoinut lapsena. Kapinoin, koska mieheni muistutti isääni. Kapinoin siis muita asioita kuin mieheäni vastaan. Mies vain nosti pintaan lapsuudenmuistoja.

Lopulta me ei olla osattu olla ilman toisiamme, vaikka me ei olla rakastettu toisiamme. Meidän suhde muistuttaa sekä minun vanhempien suhdetta että miehen. Minä taistelen lähinnä rakkaudettoman isän kanssa ja mies hallitsevan äitinsä kanssa. Nyt me ollaan siinä pisteessä, että me ei jakseta tällaista elämää, mutta ei tiedätä, mihin suuntaan mennä.

Mietin vain, voiko tästä suhdetta tulla, jos rakkautta ei ole ollut. Haluaisin uskoa, mutta se on vaikeaa. Jos me ei osata rakastaa, niin en usko, että me voidaan sitä oppia toistemme kanssa. Rakkautta minä kaipaan, mutta en ole sitä koskaan keneltäkään saanut. Jos mieheni ei osaa rakastaa, en voi odottaa hänen muuttuvan. Silloin minusta tuntuu olevan vain yksi vaihtoehto. En vain ole valmis eroon. Aion asiasta tänään puhua. Aion kohdata häpeäni ja pelkoni ja syyllisyyteni. Muuta en voi. Aika kai näyttää tilanteemme. Yhteiselo jatkuu ja todellisuudessa odotan muutosta. Ehkä vain toivon omalla muutoksellani olevan vaikutusta parisuhteeseemme. Ehkä tämä on toisen muuttumisen odottamista, vaikka sitä en halua. En vain vielä ole valmis päästämään irti, koska en tiedä voiko tästä tulla vielä jotain.