Turvan etsimistä itsestä

Olen yrittänyt olla herkällä korvalla, mitä elämä yrittää minulle nyt opettaa. Mistä nykyiset vastoinkäymiset ovat merkkejä? Olen koko syksyn kokenut suurta turvattomuutta ja se on korostunut vastoinkäymisten myötä.

Aiemmin soitin muille ihmisille, kun olin ahdistunut eli koin turvattomuutta tai kun olin väsynyt. Se piirre on vähentynyt. Olen toimintatavallani yrittänyt siirtää ahdistusta muille tai toivonut heidän ratkaisevan tilanteeni. Olen paennut itseäni tarjoamalla vastuuta heille oman oloni parantamiseen. Kukaan muu ei siihen pysty kuin minä itse. Kun en enää turvaudu heti muihin, oloni helpottuu nopeammin. Kertoessani vaikeuksistani muille jään asian pariin enkä pääse siitä irti. Lietson lisää pahaa oloa sen sijaan, että hyväksyn asian ja päästän sen menemään.

Olen yrittänyt pysähtyä itseni äärelle ja se on toiminut, mutta jostakin syystä se on jäänyt minulta. Vastoinkäymisten myötä olen alkanut hahmottaa, että ne yrittävät tällä hetkellä opettaa minulle, että turva löytyy itsestä. On osattava löytää se itsestä eikä tukeutumalla muihin. Tietenkään kyse ei ole siitä, ettei koskaan saisi hakea apua, vaan tarkoitan läheisriippuvaisen ominaisuudesta luopumista.

Kaikki vastoinkäymiset ajoittuvat nyt eron jälkeen siksi, että minulla ei ole ketään kehen kunnolla turvautua. Panikoiminen ei auta, vaan nyt on opeteltava rauhoittamaan itse itseäni. Rauhoitun ja rauhoitan kehoni. Ei ole mitään hätää. Olen turvassa.

Edistystä on tapahtunut. Pystyn olemaan tunteideni kanssa paremmin ja paremmin. Pystyn myös rentoutumaan, vaikka olen turvaton. Makuuasento toimii minulla rentoutumisessa hyvin, mutta muuten se on vaikeampaa. Yöt ovat vaikeampia hetkiä rauhoittua. Paniikinomainen tila on jäänyt pikkuhiljaa.

Asioiden loppuunsaattaminen suremalla

Minulla on paljon surua sisällä. Sen on peitonnut pelko ja viha. Näiden tunteiden kohtaaminen on auttanut pääsemään niiden takana olevan tunteen taakse. Olen kuvitellut käsitelleeni ja antaneeni anteeksi monia asioita, mutta näin ei ole, koska en ole surrut menetettyä.

Olen ollut vihainen, että minua on kohdeltu huonosti. Olen monessa jäänyt kiinni ainakin osin tähän kohtaan. Monessa olen päässyt tutustumaan pelkoon. Joissakin tilanteissa pelko on asiassa ensimmäinen tunne, jonka takana suru on. Pelkään kohdata surua ja sen takana olevia asioita.

Oivalsin, että minun olisi aika hyväksyä menneet asiat osaksi minua. Hyväksyminen edellyttää, että olen kohdannut asian. Jään mielelläni kiinni loukkaantumiseeni. Minulla on oikeus olla vihainen menneistä. Niinhän minulla onkin, mutta kiukkuun kiinni jääminen ei auta mitään. Asiaa ei silloin ole käsitelty ja silloin teen siinä itselleni vahinkoa.

Monessa asiassa on kohdattava asioiden satuttava puoli. Minuun sattuu, ettei tarpeitani lapsuudessa täytetty. Tekee kipeää, ettei minua nähty ja kuultu, vaan vanhempien omat ongelmat estivät sen. Sattuu, ettei minua osattu rakastaa niin kuin minä olisin rakkautta kaivannut. Minuun sattuu kaikki hylkäämiset jne... Kun voin myöntää viimeisenkin tunteen asioiden takana, voin oikeasti päästää niistä irti. Kun voin kertoa, että tätä olisin halunnut ja sitä jäin paitsi ja se on satuttanut minua kovasti, voin jatkaa elämässäni eteenpäin. Silloin voin asian aidosti kaikkine tunteineni liittää sen sellaisena kuin se on, osaksi minua. Ilman asioiden kaunistelua ja itseni suojelemiseksi.

Matkalippu seksuaalisuuden tutkimusmatkalle

Olen alkanut miettiä suhdettani miehiin. Olen kaivannut läheisyyttä, mutta muuten en ole liiemmin eron jälkeen ajatuksia kohdistunut miehiin. Vielä ei ole parisuhteen aika, mutta olisiko mahdollista silti lähestyä miehiä. En ole aiemmin ajatellut, että voisin tapailla miehiä, jos en suhdetta haluan. Miksi en voisi?

Aiemmin ajattelin, että läheisyys ja seksi kuuluvat parisuhteeseen tai sitä harrastetaan lähinnä, jos aidosti on kiinnostunut toisesta ihmisestä ja parisuhde kyseisen ihmisen kanssa on mahdollinen. Olen tässä ajattelussa muokannut kotoa opittuja malleja löysemmiksi. Edellisestä sinkkuudesta on pitkä aika, joten on aika tarkastaa tässäkin asiassa omia ajatuksia. Olenko edelleen samaa mieltä?

Seksuaalisuudessa minulla on paljon työstettävää, mistä olen saanut ajatuksen, että voisinko siihen tarttua nyt sinkkuna. Olisiko se, mitä sydämeni haluaa? Onko aika päästää irti siihen liittyvästä häpeästä ja antaa sille tila parisuhteen ulkopuolella? Erilaiset miehet tarjoavat siihen erilaisia peilejä. Tähän ei parisuhteessa ole mahdollisuus, joten miksi en tekisi sitä nyt, kun en ole suhteessa.

En näe itseäni vapaamman ajattelun seurauksena haalivan paljon miehiä ympärilleni, mutta voisiko joidenkin miesten kanssa muodostua tutkimusmatka seksuaalisuuteeni. Voisin oppia miehiltä läheisyydestä, kosketuksesta ja seksistä. Vaikka en suhdetta nyt halua, ei minun tarvitse pysytellä miehistä kaukana, jos he haluavat osallistua matkaani.

Tuntuu hyvältä, että alan ymmärtää, ettei minun tarvitse pysytellä niissä raameissa, joihin minut on kasvatettu tai joita olen jo muokannut. Uskallan enemmän kuulla itseäni ja muuttaa ajatteluani ja toimintatapoja. En halua olla seksuaalisuuden kanssa niin ahdasmielinen kuin olen ollut, vaan haluan nauttia naiseudesta ja antaa oman seksuaalisuuden päästä vapauteen.

Nyt vain toivoin sellaisia miehiä ympärille, joiden kanssa on seksuaalista kipinää ja jotka ovat valmiita nousemaan laivaan.

Aika päästää vapauteen asiat, jotka eivät palvele enää minua

Olen tehnyt päätöksen, että nyt loppuvuotta kohden alan irtaantumaan asioista, jotka eivät palvele enää minua. Tein kahdesta asiasta päätöksen. Toisesta jo sanoin asianomaisille. Toisesta sanoin yhdelle ihmiselle ja tänään minun oli kohdattava asian tiimoilta vielä loput.

Olin varma päätöksestä, mutta kun oli kertomisen hetki. Aloin empiä. Kadotin itseni. Sain niin kauniita sanoja, etten uskaltanut seisoa omilla jaloillani. Kurkkua kuristi. Sitten alettiin puhua uusien ovien avautumista. Se oli siinä. Minun oli aika painaa yksi ovi kiinni ja antaa toisen oven aueta.

Kokemus oli minulle avartava. Minä uskalsin kuunnella itseäni ja tehdä sen mukaiset ratkaisut. Sain konkreettisen ja tietoisen kokemuksen siitä, miten kadotan itseni muiden ihmisten seurassa. Olo oli kurja, kun halusin tehdä omalla tavallani, mutta tuottaisin samalla pettymyksen toisille. Keho reagoi tilanteeseen siten, ettei sekään suoraan paljastanut minulle vastausta omista toiveistani. Ehkä ahdistus kertoi siitä, että en kykene tekemään ratkaisua, jonka sisimmässäni haluan.

Rohkeuteni ansioista koin, että nyt elämässäni tulee jotakin muuttumaan. Tiedän mistä luovuin, mutta en tiedä, mitä saan tilalle. Aavistelen saavani rakkautta. Tein rakkaudenteon itselleni ehkä tämä tuo lisää rakkautta luokseni.

Sairauden pelko uudesta näkökulmasta

Silmiini osuu jatkuvasti sairauksiin liittyviä asioita. Kuulen niistä kaduilla, kirjan sivuilta osuu silmään sairaalaan tai sairauteen liittyviä asioita jne... Se on pelottanut minua. Ovatko nämä merkkejä sairaudesta minussa? Minun on nyt siihen vaikea uskoa. Mitä enemmän olen asiaa käsitellyt ja siten saanut jonkinlaista rauhaa, ymmärsin viestien olevan kutsu käsitellä asia.

Kehonikin vastasi rentoutena kutsuun käsitellä pelko. Olen tähän asti ymmärtänyt pelkojen taustalla olevan se, että en ole kokenut ansaitsevani hyvää. Siksi sairaudet tuntuvat todellisilta uhilta. Lisäksi lapsuudessa ympärillä oli sairauksia ja koin jääväni niiden kanssa yksin. Kukaan ei huomannut minun turvattomuuttani. Minulla siis nousee sairauksien myötä suuri pelko juuri turvattomuuden vuoksi.

Nyt osasin yhdistää asiat myös suvun perintöön. Suvussa ei ole käsitelty erään ihmisen sairastumista. Eräs ihminen suljettiin ulkopuolelle eikä hän tiennyt läheisen ihmisen sairaudesta oikein mitään. He eivät edes nähneet sairaalajakson aikana juurikaan toisiaan. Tämän on täytynyt herättää pelkoa läheisessäni. Käsittelemättömänä asiana se on siirtynyt eteenpäin. Nyt asiaa tuodaan minulle käsiteltäväksi oikein monesta suunnasta, koska läheiseni ei sitä työtä ole kyennyt tekemään. 

Olo tuntuu rauhallisemmalta kuin aiemmin, kun sain taas uutta näkökulmaa asiaan. Purkua ei vielä ole tapahtunut, mutta oivaltamisen kautta se on tullut mahdolliseksi. Olen valmis päästämään irti pelosta, joka ei ole minun. Se rajoittaa elämääni ja vie siten aivan liikaa energiaa. 

Minussa kuoli jotakin

Elämä on nostanut minulle esiin kuolema-teemaa. Pelkäsin kovasti, kun näin jonkun kuolemaan liittyvän asian. Tänään ymmärsin, että minusta kuoli jotakin. Minusta kuoli rakkaudeton osa. En enää ole valmis uhraamaan itseäni, vaan haluan kuulla tarpeitani ja elää sen mukaan.

Olen uudella tasolla luopunut pinnallisesta elämästä. Materialismi ei kuulu elämääni, ei niin kuin ennen. En myöskään enää halua yhteydetöntä elämää, vaan haluan olla yhteydessä ja läsnä ihmisten kanssa. Haluan rakkautta elämääni. Tänään nämä asiat saivat uudet merkityksen elämässäni.

Haluan elää vapaana ja seurata omaa polkuani enkä mennä vanhempieni tai yhteiskunnan viitoittamaa polkua. Haluan valita rakkauden enkä mennä pelon ohjaamaa tietä. Se vaatii ponnisteluja, mutta ehdottomasti se on minun tieni. Tuntuu enää vaikealta valita toista polkua, kun tähän asti olen sitä tietä mennyt.

Pelkojen taakse kurkistamista

Pelkoni ovat olleet vuosia erilaista tai sitten olen antanut sille nyt erilailla huomiota ja siksi ne tuntuvat erilaiselta. Aiemmin pakenin pelkoani tekemiseen, syömiseen, ihmisten seuraan jne... Nyt pysähdyn pelon äärelle. Se tuntuu hyvältä, vaikka en aina onnistukaan rentoutumaan.

Pelkojen taustalla on aina turvattomuus. Halusin silti lähteä hakemaan tarkempia syitä peloilleni. Jaottelu on minun oma ja perustuu omiin ajatuksiini.

Alettuani tutkia pelkojani olen päässyt uuteen maailman. Ymmärrän, että minua pelottaa monet sellaiset asiat jotka olivat minulle uhkia lapsuudessa. Koska minun oli sopeuduttava vanhempien tiukkaan kasvatukseen, kaikki siitä poikkeava pelotti ja monet pelottavat edelleen. Minulle olisi voinut käydä ikävästi, jos olisin uhmannut vanhempiani lapsena. Esimerkiksi oman tahdon ja voiman näyttäminen ei ollut sallittua ja siksi olen pelännyt näyttää, mitä haluan ja mikä on minun parhaaksi.

Osa peloista on vanhemmilta opittua tai "perittyä". Esimerkiksi kaikki muutokset pelottavat minua. Näen kuinka omat vanhempani ovat pelänneet muutoksia kovasti, joten minäkin olen alkanut pelätä. Lapsi ajattelee, että siinä täytyy olla jotakin pelottavaa, kun vanhemmatkin pelkäävät. Lapsuudessa avun pyytäminen oli vanhemmilleni vaikeaa. Olen oppinut pelkäämään heikkouden näyttämästä enkä myöskään ole ymmärtänyt, että avun hakemisen pelko on peruja täältä. Häpeä oli liian pelottava asia.

Joidenkin pelkojen takana on myös traumaattinen tapahtuma. Olen esimerkiksi alkanut pelätä hylkäämistä, koska lapsuuden hylkäämiskokemukset ovat jättäneet minuun syvät jäljet.

Tuntuu erityisen hyvältä, että minulle on avautunut pelkojen tausta. Nyt ymmärrän, että aidoista ja voimakkaistakin pelon tunteista huolimatta, ei ole syytä pelätä. Olen oppinut pelkäämään tiettyjä asioita, mutta voin oppia niistä pois. Jos olisi elänyt toisenlaisessa ympäristössä, en pelkäisi juuri samoja asioita. Kohtaamalla pelkoni voin vapauttaa itseni. Ajatus tuntuu hyvältä, koska pelottomat hetket ovat olleet kevyitä ja nautinnollisia. Sellaisia joita elämäni kaipaa nyt.

Halusin vielä loppuun listata omat pelkoni. Osa on lieviä ja osa nostaa voimakkaat pelon tunteet pintaan. Monet listaani asiat liittyvät toisiinsa, mutta halusin avata niitä enemmän.

Mitä minä pelkään?
Sairastumista (omaa tai lasten)
Itsestä huolehtimista/tarpeiden näyttämistä
Hylkäämistä
Etten kelpaa jollekin minulle tärkeälle
Mitä muut ihmiset ajattelevat minusta
Selviänkö jostakin
Entä jos minulle nauretaan
Oman sisimmässään näyttämästä?
Vanhenemista
Läsnäoloa
Tunteita
Läheisyyttä
Heikkouksien näyttämistä
Tarvitsevuuttani

Rakkaudettomuudesta irtipäästäminen ja rakkaus pelottavat

Mua pelottaa aivan suunnattomasti. Hyvä, etten ole paniikissa. Kun pysähdyn itseni äärelle, tuntuu toisinaan paremmalta. Yhden pysähtymisen jälkeen olo oli hyvä, mutta sen jälkeen otetun puhelun aikana tunsin pelkoa. Yritin rauhoittua itseni äärelle taas, mutta se ei auttanut. Puristus ei hellittänyt.

Minulle alkoi valjeta, että pelkäsin päästää tästä ihmisestä irti. Tämä ihminen edustaa minulle rakkaudettomuutta, joten pelkäsin samalla päästää irti rakkaudettomasta elämästäni. Rauhoittelin kehoa kosketuksella ja kerroin sen olevan turvassa. Se auttoi. Onnistuin rentoutumaan. Kehoni rentoutui, kun ajattelin päästää irti rakkaudettomasta elämästäni. Rakkauden ottaminen elämään ei silti täysin onnistunut. Se pelotti minua. Keho jännittyi.

Olen saanut nyt paljon merkkejä siitä, että rakkaus on ihan juuri sydämessäni. Se ei ole kaukana. Haluan sen elämääni, mutta pelko pidättele vielä. Olen silloin mukavuusalueeni ulkopuolella, joten etenen maltillisesti.

Olen ymmärtänyt sairaudenpelon olevan yhteydessä rakkauteen. Jos rakastan itseäni ja elämä olisi rakkaudellista, pelolle tuskin olisi sijaa elämässäni. Pelko yrittää pitää minut poissa rakkaudesta. Se yrittää suojella minua pelottavalta rakkaudelta. Minä pysähdyn pelon äärelle, koska rakkaus on suurempi kuin mikään pelko. Olen päättänyt voittaa pelkoni ja ottaa rakkauden osaksi jokapäiväistä elämääni.

Muutoksen tuulet

Elämäni kaipaa tällä hetkellä muutosta. On sellainen olo, että jostakin on luovuttava. Päätin, että nyt elämä saa uuden suunnan. Menen kohti hyviä asioita ja haen niitä elämääni. Luovun sellaisista asioita, jotka eivät palvele minua enää. Jos vähääkään tuntuu, ettei jokin asia ole minua varten, päästän siitä irti.

Aiemmin minulle oli tosi vaikeaa hakea apua. Sitten aloin hakea joka paikasta apua, jossa saattoi vähänkään olla minulle jotakin annettavaa. Olen käynyt monessa eri paikassa, mutta ne eivät enää anna minulle mitään. Nyt luovun kaikesta niistä, koska ne ovat palvelleet sen, mitä minä niistä voin tähän tilanteeseen saada.

Olen valmis luopumaan myös sairaanviitasta. Koska en ole kokenut hyvän kuuluvan elämääni, pidän kiinni ikävistä asioista. Minulla on omat kremppani, mutta koen, etten niitä enää tarvitse. Minä ansaitsen terveyden :) Kiitos vaivoilleni, mutta nyt minun on aika jatkaa matkaa terveenä.

Minusta tuntuu, että minun on annettava tila jollekin muulle. Sellaisille asioille, jotka ovat puhtaasti nautintoa, iloa ja rakkautta. On se sitten liikkumista, ystävien tapaamista, meditointia, hemmottelua, harrastus... Tuntuu ihanalta, että minun elämäni kuuluu vaikeiden asioiden sijaan järjestää tilaa positiivisille asioille.

Vaikka asia kuulostaa varsin yksinkertaiselta ja kivalta haasteelta, minulle se tarkoittaa pelkojen kohtaamista. Minun on vaikea tunnistaa, mikä ravitsee minua, koska pelko ei anna minun nähdä todellisia tarpeitani. Nyt edessä on enää reikäinen sumuverho eli olen alkanut nähdä jo paremmin, mutta haasteensa siinä edelleen on.

Toisinaan näen, mikä ravitsee minua, mutta siihen ryhtyminen on vaikeaa. Käyn kierroksilla. Läsnäolo ja pysähtyminen ovat hyvinvointini kannalta tärkeitä asioita, mutta pakenen niitä. Pelkään sitä oloa, joka seuraa, kun kuuntelen itseäni. Haluan silti oppia sen taidon, vaikka step by step.

Valoa vastoinkäymisten keskellä

Välillä tuntuu, että itkeäkö vai nauraa. Elämä näyttää minulle kauneuttaan ja valoa parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka samalla pudottaa isoimman pommin, mitä tähän mennessä on elämässäni vastaan tullut. Kaikki suurimmat pelkoni tulevat vastaan eron jälkeen. Ajattelin, että vaikeudet alkaisivat helpottaa eron myötä, mutta se laukaisikin vyyhdin, johon en voinut vaikuttaa.

Voisin tuntea vihaa ja katkeroitua kokemuksistani, mutta vastoinkäymiset ovatkin kuorineet minusta jotakin hyvin kaunista. Olen löytänyt kiitollisuutta jokaisesta kokemuksesta. Näen sen valon, mitä niiden takana on. Samalla kokemukset ovat päästäneet lähemmäksi sisintäni. Olen siihen paremmin kosketuksessa, vaikka vielä huomaan kontrolloivani. Haluan näyttää sisimpäni muille, mutta en kykene siihen, koska se pelottaa minua.

Haluan näyttää olevani herkkä ja haavoittuvainen. Olen tunteellinen, mutta se puoli ei näy muille. Haluan tukea ihmisiä, mutta silloin minun herkkyys paljastuisi ja siksi olen mieluummin vellonut omissa ongelmissani. Tämäkin muuri on murtumassa, mikä vie minut taas askeleen kohti minuutta. Valoa on näkyvissä pimeydestä huolimatta.

Askelia kohti täyttymystä

Tiedän olevani taas suuren asian äärellä. Olen lähellä suurta täyttymystä. Olen ottanut loikkia kohti niitä ihania asioita, joita olen elämääni halunnut jo pitkään. Olen päässyt monen vaikean asian kanssa sinuiksi, mistä olen tosi kiitollinen. Nyt olen kuitenkin positiivisen asian äärellä.

Olen yhteyden ja rakkauden, yhteenkuuluvuuden ja täyttymyksen äärellä. Olen ilossa, rauhassa ja hyvinvoinnissa. Näen valoa, uskoa ja lämpöä kaikkien vaikeuksien keskellä. Olen tyyneydessä itseni kanssa. Olen vain, olen minä.

Näen kultaista valoa ja lahjoja. Minulle annetaan jotakin pehmeää, puhdistavaa, iloa ja mielihyvää. Näen myös rakkautta ja intohimoa. Minä olen valmis tälle kaikelle. Ansaitsen kaiken tuon. Sitä olen pyytänyt ja sitä olen odottanut. Teen kaikkeni, että saan sen. Tiedän, että nyt on enää pienestä kiinni. En malta odottaa. Nämä pienet askeleet ovat olleet jo huikeita. Mitä ihanaa minulle onkaan luvassa? Elämä näytä se puoli minulle. Kiitollisena odotan <3

Vastoinkäymisten oppiläksyni

Olen kyllästynyt elämän vastoinkäymisiin. Minulle riittäisi hetkeksi nämä vastoinkäymiset. Mikään ei tunnu helpottavan oloa, vaan henkisesti olo on yhtä kurja teinpä mitä hyvänsä. Pysähdyin tähän hetkeen.

Jos mikään ei auta minua, mitä sitten voin tehdä. Hyväksyä tilanteen. Tilanne on nyt tämä eikä minulla ole kovin paljon vaikutusvaltaa näihin asioihin. On vaan mentävä elämän virrassa, koska en voi kontrolloida asioita. Elämä helpottuu, kun on sen aika. Onneksi siihen pystyn luottamaan, ettei tämä ikuisuuksia jatku. Olen vain henkisesti poikki ja siksi haluan tämän jo loppuvan ennen kuin voimani ehtyvät ja minä romahdan. Haluaisin suojella itseäni.

Tilanteen hyväksymisen lisäksi voin hyväksyä myös tunteeni ja ajatukseni, etten enää jaksa tätä ja minusta tilanne tuntuu pahalta. Sen minä osaankin, mutta menen herkästi tunteen mukaan ja jään siihen kiinni. Onhan minulla oikeus tunteisiini ja ajatuksiini, mutta eihän hyväksymisellä sitä tarkoiteta. Haluan hyväksyä ajatukseni ja tunteeni ja sitten päästää irti niistä. Minun ei tarvitse olla hampaat irvessä kiukun vallassa, vaan voin antaa muille asioille tilaa. Tässä vaikeassa hetkessä on myös hyviä hetkiä. Haluan antaa niille myös mahdollisuuden.

Minun suuri oppiläksyni on hyväksyä vaikeat tunteet, päästää niistä irti ja antaa elämän muillekin asioille ja tunteille tila. Minä ansaitsen hyvää myös vastoinkäymisten yhteydessä. Koko elämän skaala on minua varten. Nyt olo on kiitollinen! Tätä minulle näillä vastoinkäymisillä on yritetty opettaa. Ota rakas ota kaikki hyvä vastaan! Sitä on sinulle tarjolla paljon. Kiitos! Minä otan (mutta saatan tarvita siihen apua. Olen valmis opettelemaan) <3

Sairaudenpelon voittaminen

Olen eroni jälkeen ollut pelkojeni äärellä monin eri tavoin. Olen pohtinut, koska elämäni tuo terveyteen liittyvät asiat käsittelyyn. No nyt. Olen aina pelännyt sairauksia, koska lapsuudessani jouduin kohtaamaan niitä lähipiirin vuoksi paljon. Turvattomana lapsena sairaalaympäristö, tuen puute ja epätietoisuus läheiseni olosta saivat minut pelkäämään sairaaloita, sairaita ihmisiä ja sairauksia. Minut jätettiin yksin pelkojeni kanssa.

Rohkaistuin kohtaamaan asian menemällä pieneen toimenpiteeseen. Olin ylpeä, että uskalsin kohdata "vapaaehtoisesti" traumani. Ikävä kyllä jokin päätti, ettei se riitä. Toimenpiteestä parantuminen on ollut kivinen tie. Koin olevani voitonpuolella, kunnes aloin kärsiä kovista kivuista. Kivut eivät liittyneet toimenpiteeseen. Oli pakko mennä lääkäriin tarkistamaan tilanne. Sieltä tuli lähete sairaalaan. Olin yllättävän tyyni kaikesta huolimatta. Koin rauhaa, vaikka pelko oli myös leikkaukseen joutumisesta. Tiesin selviäväni. Ensimmäistä kertaa elämässä olin näin tyyni pelkoni äärellä.

Jouduin osastolle, mutta en pelännyt. Minulla oli rauha. Tuntui hassulta, että olin välillä jopa onnellinen ja kiitollinen. Mielessäni pyöri tuntemusten aikana, että enhän vedä näitä tapahtumia lisää puoleeni, vaikka koen myös nautintoa. Nautintoa pelon keskellä ja sen kohtaamisesta.

Nautin olostani, joka seuraa pelkojen kohtaamisesta. Vau mikä mielenrauha minut yleensä lopulta valtaa. Minä pystyn! Minä selviän! Minussa on voimaa, jota en tiennyt olevan enkä uskonut minusta löytyvän. Tunne on huikea ja kiitollinen. Tätäkö se parhaimmillaan voi olla? Pelon kanssa voi elää.

Vihan ja kontrollin yhteys

Erään kurjan episodin myötä sain ymmärrystä omaan käytökseeni. Olen pohtinut voimakasta tarvettani kontrolloida asioita. Episodin myötä ymmärsin, että vihaisena minä alan hallita kaikkea. Haluan pitää lankoja käsissä enkä kestä suunnitelmien muutosta. Kaikki vastoinkäymiset nostavat minussa vihaa lisää. Mitä enemmän vihaa sen vaikeampaa on päästää irti ja antaa anteeksi.

Mistä kontrollin tarve tulee vihaisena? Vihani johtuu siitä, että rajani on ylitetty. Jos en käsittele vihaani, haluan hallita tilanteita, jotta minun rajojani ei poljeta uudelleen. En halua, että minuun sattuu lisää, koska pelkään kipua. Lapsuuden kodissani oli paljon vihaa ja siellä kontrolloin itseäni paljon. Se oli keinoni rangaista itseäni ja sopia tiettyyn muottiin. Nyt aikuisena oma vihani tuottaa samanlaista käytöstä, mikä myös voi selittää kontrollin ja vihan yhteyttä.

Tällaiset tilanteet ovat tyypillisiä lasten kanssa, koska heidän ollessa läsnä, en pysty käymään tunteita läpi samalla tavalla kuin yksin. En pysty päästämään tunteesta irti, vaan jään siihen kiinni. Silloin haluan hallita lapsiani.

Opin tästä sen, että olisi hyvä oppia käsittelemään tunteeni, kun ne tunnistan. Otan aikaa vihan käsittelyyn itsekseni tai toisen ihmisen kanssa. Annan anteeksi ja päästän irti. Jos en saa vihaani purettua, sitten on hyvä kiinnittää huomiota omaan toimintaan. Onko kaikkea tarvetta hallita? Missä voin höllentää? 

Uusia toimintamalleja

Kärsiessäni tällä hetkellä henkisestä ja fyysisestä kivusta, huomaan haluavani jollekin purkaa tilannettani. Kaipaan lohtua ja uskoa, että asiat järjestyvät. Haluaisin soittaa jollekin. Olenhan niin toiminut aiemminkin, mutta se ei ole tuonut sinulle sellaista lohtua, jota tarvitsen. Olen vihastunut siitä, että mikään ei paranna oloani.

Olen aiemmin toiminut sisäisen lapsen toiveista käsin. Olen jäänyt lapsena vaille lohtua ja yritän sitä nyt saada vimmatusti, mutta vaikka saisin sitä, en ole tyytyväinen. Jään helposti valittamaan. Etkö näe kuinka kurjaa minulla on?

Tiedän, että lohdun ja rauhan sanotaan löytyvän itsestä. Siksi en ole nyt soittanut kenellekään. Näinkin on hyvä olla, jos niin voi tässä tilanteessa olla. Silti etsin kuinka löytää rauha itsestäni? Siihen en ole vielä tarttunut muutoin kuin olemalla tunteessa ja kivussa. Se on auttanut. Turha paeta asiaa, jota en voi sulkea pois.

Kaipaan lohdutusta. Mikä toisi minulle lohtua? Olen aiemmin ollut lohtusyöppö, mutta se on jäänyt vähäiselle. Eikä se sitä paitsi ole asian kohtaamista, vaan pakenemaan. Mitä lapsi tarvitsee? Voisiko siitä olla apua? Syliä, kosketusta ja sanoja. Sanoja, että me selvitään yhdessä enkä jätä sinua. Meillä ei ole mitään hätää. Kaikki muuttuu paremmaksi. Näen, että sinua pelottaa. Hienoa, että tunnistat pelon. Saa pelottaa. Se on vain tunne. Tiedät, että olet turvassa. Rakastan sinua yli kaiken. Näitähän minä toivon ihmisiltä, kun haen heiltä lohtua. Testataan :)

Armoa anon

Elämä pistää minut selkä seinää vasten ja konttaamaan pitkin lattioita. Olen niin nöyrää kuin vain olla ja voi. Minulle ei enää anneta vaihtoehtoja. Enää en voi paeta. Kaikki p**** nostetaan pöydälle ja minut laitetaan niin lujille, että alan olla siinä pisteessä, että polvillani anon armoa. En jaksa enää. En jaksa.

Tällä hetkellä olen oman voimani äärellä. Nyt en voi enää talloa itseäni tai antaa toisten talloa minua. Nyt keho viestii kivulla, että sen on loputtava. Minä olen siihen valmis, mutta mitä se edellyttää? Miten saan tämän kivun loppumaan? Miten h******ssä? En ole aiemmin uskonut kehoni viestejä, joten tähän pisteeseen on tultu. En voi enää pahoinpidellä itseäni.

Keho purki itse tänään jotain jumeja, mutta ei kaikkia. Olen toki iloinen siitä tehdystä työstä ja ylpeä, että olen kyennyt siihen. Nyt vain olen finaalissa ja haluan kaiken tämän loppuvan. En enää voi jatkaa tällaista elämää, valheellista ja itselle haitallista.

Tämä oli lopullinen käännepiste elämässäni. Päästän pelosta irti ja otan oman voimani haltuun. Ärjyn kuin leijona ja rakennan itseni näköisen elämän. En välitä muiden mielipiteistä tai ajatuksista. Kuuntelen itseäni ja toimin sydämestä käsin enkä enää mielistele ketään. Nyt minä olen minä! Hapuillen ja kompuroiden, mutta heikon vahvana eteenpäin.

Seison omilla jaloillani. Olen yksin ja yhteydessä. Pysähdyn tunteideni äärelle ja otan niiden viestit vastaan. En pakene kysymään muilta mielipiteitä tai hae liiaksi tukea. Minä tiedän parhaiten, mikä minulle on parasta. Haluan ihmiset kulkemaan rinnalleni ja olemaan yhteydessä. En täyttämään tarpeitani. Se on koettu eikä se toiminut. Nyt kaipaan ympärilleni rakkaudellisia ihmisiä. Tähän kaikkeen minut on tarkoitettu ja tätä kehoni vaatii minun toteuttavan. Minut piti viedä äärirajoille ennen kuin ymmärsin asian. Lupaan keholleni ottaa opiksi enkä tee tätä toistamiseen. Kiitos tästä <3

Läheisriippuvuussuhteen pohdintaa

Äitini takertui minuun, kun oli lapsi eikä osannut antaa minulle tarvittavaa tilaa kasvaa itsekseni. Sain siitä jonkinlaisen mallin ihmissuhteille. Vaikka olen jäänyt monessa asiassa vaille, on minua myös paapottu. Nämä varmaan ovat ajaneet minut läheisriippuvuuteeni.

Haluan tällaisilla suhteilla saada sen, mitä jäin lapsena vaille. Tiedän, ettei se ole mahdollista, mutta siihen vain jotenkin ajaudun. Miksi? Sitä en tiedä. Minulla ei ole terveen parisuhteen tai edes muunlaisen ihmissuhteen mallia, joten toimin lapsuuden mallin mukaan. Yritän myös pitää toista lähellä, jotta tiedän paremmin, ettei hän vain ole hylkäämässä. Jos toinen on liian kaukana, pelkään itselleni siitä aiheutuvia tunteita. 

Odotukseni läheisriippuvuussuhteissani on saada toiselta kaikki se, mitä tarvitsen. En olisi valmis itse antamaan mitään. Joskus annan, mutta teen sen lähinnä siksi, ettei toinen hylkää. En aina ole aidosti kiinnostunut antamaan. Tiedän, etten voi saada, jos vain imen toisesta kaiken. Tällaiset suhteet kuluttavat minuakin ja se osin lisää sitä, etten jaksa antaa toiselle mitään.

Läheisriippuvuussuhteissani asetun uhrin asemaan ja haluan kaiken. Minulla kun on niin rankkaa, että tarvitsen apua enkä voi auttaa muita tai kulkea rinnalla. Alan ymmärtää sen, että apu on haettava muualta ja ystävyys- ja parisuhteet ovat muuta varten. 

Tasapainottelen näiden asioiden kanssa ennen kuin löydän hyvän parisuhteen ja lisää ihania ystävyyssuhteita. Olisi varmaan syytä miettiä millainen on minusta hyvä ihmis- ja parisuhde. Toivon ennen kaikkea yhteyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä että on tärkeä ja rakastettu. Yhteydenpito ei liikaa eikä etenkään liiallisuuksiin menevää tukemista, koska kadotan itseni. Juttelu on kivaa, mutta sopivasti myös tekemistä ainakin silloin, jos tapaa usein. Liiallinen syvällisyys ja vatvominenkaan ei ole hyväksi. Omien rajojen tunnistaminen näissä on ehdottoman tärkeää. 

Hylkäämisen verkko

Käsittelyyni tuodaan voimakkaasti lapsuuden hylkääminen. Joka puolelta ihmiset ottavat minuun etäisyyttä ja jopa hylkäävät. Tunteeni nousevat pintaan. Pelko ja suru ovat päällimmäisiä.

Olen eron jälkeen ollut tiivisti yhteydessä yhteen ystävistäni. Kuvaisin suhdetta läheisriippuvaiseksi. Otin kerran etäisyyttä ja sanoin, etten pysty näin tiiviiseen yhteydenpitoon. Koin toisinaan jopa velvollisuudeksi kertoa kuulumisiani. Taas suhde alkoi muodostua liian symbioottiseksi. Nyt hän sanoi, että on parempi kulkea omia polkuja. Sitä en tiedä, mitä se käytännössä tarkoittaa. Hänkään ei osannut sanoa.

Surin kovasti ja syvältä tätä hylkäämisen kokemusta, mutta nyt olen kiitollinen, etten takerru häneen. Olen kiitollinen myös siitä, että sain hänen kanssaan kokea sen, mitä koin. Kiitollinen myös tästä hylkäämisestä. Ei ole minun edunmukaista olla toisesta riippuvainen. Tätä mietin itsekin, kun taas yhteydenpito alkoi mennä liian tiiviiksi. Nyt olen helpottunut, että olen "vapaa".

Tuntuu myös hyvältä käydä ystävän kanssa tämä läpi. Se ei tunnu niin raskaalta kuin jos kumppanin kanssa kävisin saman läpi. Ehkä minä alan tottua hylkäämiseen ja siihen, ettei se ole niin paha asia kuin miltä se ennen asioiden käsittelyä on tuntunut. Minä alan eheytyä hylkäämisen kokemuksista.

Opin sen, että minua yritetään saada seisomaan omilla jaloillani ja omassa voimassani. On tärkeää kuunnella itseäni joka asiassa ja tehdä päätökset itseä kuunnellen. Myös tunteiden kuuntelu on tärkeää eikä mennä niiden mukaan. Etenkin tunteen vallassa olisi hyvä rauhoittua ja ottaa omaa tilaa eikä soittaa heti jollekin. Kiitos näistä oppiläksyistä <3

Menneisyyden käsittelyä äidin kanssa

Olen alkanut puimaan lapsuuden asioita äitini kanssa. Se on hänelle vaikeaa eikä me siinä pitkälle olla päästy, mutta silti se on ollut minulle avartavaa.

Ero exästä oli vaikea, koska hänessä oli paljon piirteitä äidistäni. En ole koskaan pystynyt irtaantumaan äidistä, joten suhteesta irtaantuminen oli vaikeaa. Ehkä ero teki helpommaksi käydä asioita äidin kanssa läpi, koska olin uskaltanut hylätä äidinkaltaisen ihmisen. Minä olen mieltänyt äidin hyväksi ihmiseksi enkä siksi voinut jättää exää. Kuka jättää hyvän ihmisen? Totuus, jos niin voi edes sanoa on, että molemmat suhteet ovat olleet rakkaudettomia eli voivatko ne silloin olla aidosti hyviä? 

Pystyin olemaan aikuinen, kun kerroin kokemuksistani äidilleni. Vaikka äiti reagoi miten, minun käytökseeni se ei vaikuttanut. Olin asiallinen eikä minun tarvinnut taantua äidin tasolle. Harmitti, ettei äiti pystynyt sanomaan mitään tai jos hän sanoi, paistoi katkeruus, viha, häpeä ja pelko läpi. Tässä yhteydessä näin oman kasvuni. En tarvinnut äidiltä mitään. Tärkeintä minulle oli ilmaista omat tunteeni ja kokemukseni. Halusin saada ulos sen, mitä olen kaikki nämä vuodet pitänyt sisälläni. En vielä purkanut sillä intensiteetillä, joka sisälläni on, mutta olin silti rohkea.

Käsittelemällä omia haavojani äitiin liittyen uskon sen auttavan suhteessani exään. Kun minulla ei ole vihaa äitiäni kohtaan eikä odotuksia häneltä, suhtautuminen exäänkin todennäköisesti muuttuu. Tällä hetkellä koen suurta hätää, jos hän löytää uuden ja hylkää minut lopullisesti. Mitä enemmän käsittelen suhdettani äitiini, sitä vähemmän ex on minulle peili äidistäni ja näen hänet silloin hänenä enkä heijastuksena äidistäni. Silloin exän uusi parisuhde ei tarkoittaisikaan minulle hylkäämistä äidistäni, vaan se olisi tunnetasolla neutraalimpi suhde.

Tuntuu hyvältä, että uskallan kohdata näitä asioita ja tunteita. Tiedän ja tunnen sen jo nyt vapauttavan minut menneisyyden taakoista ja antavan tilaa rakkaudelle. Sille oikealle yhteydelle, jota kipeästi kaipaan. 

Turvattomuus

Minua kuvaa hyvin turvattomuus, perusturvallisuuden puute. Tein meditaatioharjoituksen tähän liittyen, jonka jälkeen tein aivan toisenlaisen meditaation. Toisen harjoituksen yhteydessä palasin elämässäni niihin kohtiin, jossa olen kokenut erityistä turvattomuutta. Sain lisää ymmärrystä siitä, miten fyysiset oireiluni ja turvattomuus ovat liittyneet yhteen.

Minulle tuli surullinen olo, etten ole ymmärtänyt itseäni ja tilannetta enkä siksi ole yrittänyt tehdä asialle. Minä olisin tarvinnut tukea ja turvaa. Olen jonkin verran saanut sisälleni turvaa, mutta koen toisinaan paljonkin turvattomuutta. 

Tämä oli minulle pieni edistysaskel ja kertoi siitä, mihin minun tulisi keskittyä tällä hetkellä. 

Hyvä kuuluu myös minulle

Elämäni ja menneisyyteni alkaa muodostua pala palata kokonaisemmaksi. Elämässä on paljon hyviä asioita, mutta en ole osannut niistä nauttia, koska en ole kokenut ansaitsevani niitä. Olen ajatellut ihmisillä olevan takaa-ajatuksia, kun he haluavat olla minulle hyviä. Pelkään tulevani satutetuksi enkä siksi uskalla ottaa hyvää vastaan muilta. En ole tunnistanut pyyteetöntä antamisen iloa muunlaisesta antamisesta. Jos raatamalla jotakin ansaitsen, voin siitä hetken nauttia. Monesti kuitenkin ajattelen, että kyllä muutkin siihen pystyisivät, koska minäkin pystyin. Vien näin itseltäni arvoa ja luvan nauttia hyvästä.

En ole saanut lapsuudessa kokemuksia siitä, että ansaitsen hyvää tai että tarpeitani kuultaisiin. Minulle ei ole osattu näyttää, että olen tärkeä ja rakas. Pelkään siksi kuulla itseäni ja tarpeitani. Ahdistun ja stressaannun, jos ne eivät ole linjassa muiden tarpeiden tai yleisten normien kanssa. En silloin pysty tekemään ratkaisuja tai ratkaisussa en ole kuunnellut itseäni.

Haluan saada tunteen, että minulle kuuluu hyvätkin asiat. Saan olla rakastettu ja antaa pyyteetöntä rakkautta, koska se kuuluu meille kaikille. Haluan, että saan näyttää ilon ja onnen ulospäin ilman syyllisyyttä ja häpeä. Haluan toimia itselleni parhaimmalla tavalla.

Miksi onkaan niin vaikeaa nauttia hyvästä ja mennä omia polkuja, vaikka järki antaa luvan? Pelko ja häpeä ja syyllisyys ovat liian suuria, että uskaltaisin kohdata ne, jos toteutan itseäni. Pelottaa mennä kohti tuntematonta ja olla vastuussa omista valinnoista. Hävettää näyttää ulospäin,  että ajattelen itseäni ja nämä ovat minun tarpeitani. En kestä myöskään surua, jonka joudun kohtaamaan. Suruni on seurausta sille, että olen toiminut vuosia vastoin itseäni. Toimimalla todellisen itseni ja arvojeni pohjalta muistuttaa se minua siitä, kuinka huonosti olen kohdellut itseäni koko elämäni.

Toimimalla tarpeiden mukaan löydän iloa ja onnellisuutta elämääni. Syvälle kadonnut ilo ja nauru tule takaisin. Nautitaan elämästä. Ollaan leikkisiä ja luovia, juuri sellaisia kuin me olemme. Tule hersyvällä äänellä sisältäni. Kikatellaan yhdessä. Tule sellaisena kuin sinun kuuluukin tulla. Minäkin ansaitsen sinun seuraasi.

Kohti unelmaa itseäni kuunnellen, irtipäästäen, tilaa antaen ja sydäntäni seuraten

Olen onnellinen. Huomasin tänään, että olen alkanut kuunnella itseäni ja toimin itseäni kunnioittaen. Minun on ollut vaikea tunnistaa rajojani ja siksi muut ovat voineet ylittää niitä mennen tullen. Olen ollut vihainen, koska en elä omaa elämääni. Minua on ohjannut pelko tulla hylätyksi ja siksi muiden miellyyttäminen on ollut tärkeämpää kuin itseni tyytyväisenä pitäminen. Olen ollut hukassa tarpeideni kanssa. Ikävä kyllä perustarpeistani lähtien tarpeeni ovat olleet hakusessa.

Perustarpeillani tarkoitan mm syömisestä ja juomisesta. Nyt huomaan, etten voi ahtaa suuhuni mielettömiä määriä. Herkkuja voi olla pöydässä, mutta en syö niitä pakonomaisesti. Minulle ei tule huono olo niin kuin ennen, kun en tunnistanut rajojani. Minä pystyn myös kuuntelemaan millaista ruokaa keho tarvitsee. Tässä on vielä opettelemista, mutta suunta on oikea.

Olen myös alkanut tunnistaa ja tunnustaa, että tarvitsen lepoa. Pystyn ottamaan tilaa myös sille. Monessa vastaavanlaisissa asioissa olen huomaamattani edistynyt hurjasti. Olen kiitollinen, että rakastan itseäni niin paljon, etten enää halua ja voi kohdella huonosti. Tämä ei ole ollut minulle helppoa, mutta työ tuottaa tulosta.

Elämänkriisin myötä olen tarkastellut olemassa olevia ihmissuhteita ja todennut niistä puuttuvan tärkeitä asioita, kuten avoimuutta, välittämistä, lämpöä ja rakkautta. Olen tietoisesti ottanut etäisyyttä näistä suhteista ja antanut yksinäisyydelle ja tarpeilleni tilaa. Nyt odotan, että tila täyttyisi ihanilla ihmisillä. En tiedä, mistä niitä löytäisin elämääni, mutta haluan järjestää sille tilaa. Jos jatkan tyhjissä ihmissuhteissa ja annan heille aikaani, silloin minulla ei ole tilaa niille aidoille ihmissuhteille, joita kovasti haluan elämääni.

Tuntuu hyvältä tunnistaa tarpeeni ja toteuttaa niitä. Vaikka en heti siihen kykene, niin luovun siitä, mikä ei minua enää palvele. Menen silloin lähemmäksi unelmaani, vaikka en vielä ole sen ytimessä. Tiedän senkin päivän koittavan, jolloin voin sanoa olevani unelmani äärellä. Olen kärsimätön odottamaan haaveiden toteutumista, mutta tiedän sen päivän koittavan.

Tarpeistani huolehtiminen

Tarpeeni ja viha kulkevat käsi kädessä. Valitan paljon, koska koen vääryyttä. En koe tulevani kuulluksi ja ennen kaikkea tarpeeni eivät tule täytetyksi. Syy on tietenkin siinä, että en ole pitänyt niistä huolta.

Haluaisin kuunnella itseäni, mutta haluni painuu kaiken ahdistuksen alle. Olen ollut isoissa sisäisissä ristiriidoissa, kun tarpeeni eivät ole linjassa yleisesti hyväksyttävien asioiden kanssa. Kadotan mitä oikeasti haluan, koska haluaisin kaikkien olevan tyytyväisiä. Valtavirrasta poikkeaminen ei tyydytä niin montaa ihmistä kuin keskitiellä pysyminen. Tarpeen eivät tule täytetyksi, koska en ole uskaltanut kuulla, mitä oikeasti haluan ja tarvitsen. En siis ole ollut edes tietoinen, mistä pitää huolta.

Se etten pidä huolta tarpeistani, näkyy myös lapsille. Tänään ymmärsin, että lapsillekin korostan, että minullakin on tarpeeni ja vaikeuteni. Ei ihme, että lapsilla on tietyt ongelmat. Tästä oivalluksesta ymmärsin, että minun on pidettävä huoli tarpeistani, jotta en pura sitä lapsiin. Heidän tarpeensa ovat minulle tärkeitä, mutta en pysty niitä täyttämään ennen kuin pidän omista tarpeistani huolta.

Elämänmuutoksen myötä monet asiat muuttuvat ja monia asioita on nyt mahdollista muuttaa. Pinnalla tällä hetkellä ovat lapsiin liittyvät asiat erotilanteessa, työ, vapaa-aika, ystävät, lasten hoitokuviot, asunto jne... Hyvä esimerkki ristiriidastani on asunto. Asun tällä hetkellä vuokralla. Asunto tuntuu hyvältä ja aloin laittaa kotia. Sitten eräs ihminen pohti muuttoa vuokrakämpästä omistusasuntoon. Ahdistuin. Koin, että minunkin pitäisi tehdä niin. Tajusin, että olen nyt tyytyväinen eikä minun tarvitse heti tehdä minkäänlaista ratkaisuja. Niiden aika on joskus. Nyt saan nauttia tästä hetkestä eikä omistusasunnon tarvitse olla itseisarvo.

Edellä kuvaamani sisäinen taistelu on tässä muutostilanteessa tyypillistä minulle. Olen alkanut päästä perille omasta ahdistuksesta ja sen syistä, mikä on vähentänyt ahdistustani. On ollut helpompi jättää asiat odottamaan, jos en osaa ratkaisua tehdä. Usko myös siihen, että elämä kantaa, on auttanut asiaan.

Tilan antaminen hyville kokemuksille

Eropäätös toi elämään helpotusta. Tiedän karkeasti mihin suuntaan lähteä elämässä tallustamaan ja uutta sisäistä kotia rakentamaan. Olen ollut yllättynyt, kuinka helppoa minulla on ollut. Tiesin, että pahin on takana päätöksenteon ja isompien muutosten jälkeen, ainakin henkisesti. En enää vello tunteissani. Niitä tulee, mutta ne myös menevät.  

Viime päivät eivät kuitenkaan ole olleet helppoja. Suru on noussut pintaan. Asian lopullisuus sattuu ja pelottaa. Minulta lähti tuttuuden turva, näennäinen turva.

Olen nyt ollut levoton, joten päätin rauhoittua makuuasentoon ja kuuntelin kehoani. Se värisi. Pystyin kuitenkin olemaan siinä. Värinä alkoi muuttua lämmöksi rintakehällä. Iso ympyrä lämmitti etenkin selkäpuolelta. Aloin tuntea lämpöä myös muualla kehossa. Jalkapohjista lämpö nousi ylöspäin. Tuntui hyvältä vain olla ja nauttia olosta.

Nautiskellessani tunsin rintakehällä jonkun vapautuvat ja itku otti tilansa. Itkin niitä hyviä kokemuksia, joita olen jokin aika sitten saanut elämääni ensimmäistä kertaa. Eräs ihminen oikeasti välittää minusta ja näytti sen minulle. Se lämpö, rakkaus ja välittäminen ovat olleet minulle vieraita asioita.

Elämässäni ei ole vastaavia ihmisiä monta, mutta sellaisia ihmisiä kaipaan lisää elämääni. Olen kokenut parin päivän ajan yksinäisyyttä, vaikka en ole yksin. Luulen tunteen johtuvan siitä, että läheisteni ja minun väliltä puuttuu yhteys. Kaipaan syvästi tunneyhteyttä ihmisiin. Haluan olla rakastettu ja antaa rakkautta. Aiemmin minulta puuttui rakastettuna olemisen kokemus, mutta nyt minulla sellainen on. Haluan sen ohjaavan elämääni tästä eteenpäin. Minä ansaitsen lisää rakkautta ja minulla on oikeus tehdä päätökset siitä käsin, että olen rakkaudessa.

Elämäni uudet unelmat

Kun elämä menee nyt joka tapauksessa uusiksi, niin nyt on mahdollisuus tehdä muitakin muutoksia. Nyt voin miettiä, mitä minä oikeasti haluan. En mieti, kuinka tulisi toimia, vaan mitä sisimmässäni haluan elämältä. Mikä on minulle hyväksi?

Lasten kohdalla haluaisin olla heille läsnä ja antaa heille aikaa. Antaa heille mahdollisuus olla sitä, mitä he ovat ja hyväksyä heidät sellaisena. Lämpöä ja läheisyyttä haluaisin myös tarjota mielin määrin, jotta he voisivat kokea olevansa rakastettuja ja turvassa.

Haluan elämääni hyvinvoinnin, rakkauden ja ihmiset asettaa etusijalle. Haluan näiden ohjaavan elämääni tällä toisella puoliskolla. Se mikä tuntuu hyvältä, on oikea suunta.

Ruokavalio jonkun verran muuttuu. Haluan terveellisempää ruokaa kuin nyt syödään. Liikkuminen nousee myös prioriteettilistalla korkeammalle. Luonto on myös paikka, jossa haluaisin viettää enemmän aikaa.

Sitten ihmissuhteet. Haluan syvällisiä, aitoja ja rakastavia suhteita elämääni sekä itselleni että lapsille. Haluan avoimuutta, aitoa välittämistä ja paljon yhteisiä hetkiä, toki unohtamatta yksin oloa.

Annan elämälle mahdollisuuden tarjota minulle enemmän kokemuksia ja nautintoa. Otan tunteet vastaan ja annan niiden näkyä elämässäni. Haluan olla minä ja haluan muidenkin nähdä kuka olen. Elämässäni kaikukoon nauru, näkyköön ilo ja suru ja tuntukoon rakkaus. Olkoon elämäni sitä, mitä ansaitsen <3 Minulla on vapaus valita asioita ja sitä mahdollisuutta en halua enää missata.

Kaikki loppuu aikanaan

Olen tehnyt elämäni vaikeimman ratkaisun ja päättänyt liittomme. Tein viimeisinä vuosina kaikkeni, ettei tähän olisi tarvinnut mennä, mutta se ei riittänyt. Asiat olivat jo liian huonolla tolalla.

Minun oli vaikea päästää irti, koska jouduin kohtaamaan epäonnistumisen ja riittämättömyyden fiilikset. Jouduin myös katsomaan peiliin ja kohtaamaan virheeni. Enää en voinut niitä paeta. Syyllisyys oli pahinta laatua vuosiin, koska olin paennut asioita pitkään ja tekoni kumuloituivat vuosien aikana. Koin olevani huono ihminen, kun näin pääsi käymään. Häpeä astui mukaan.

Eroa tein pitkään ja hitaasti. Päästin vähän kerrallaan irti. Lopulta tulin tulokseen, ettei yhteenpaluusta ole syytä unelmoida, vaan suuntaan elämässä eteenpäin. Tämä oli piste, jolloin vapauduin. Pahin ahdistus jäi taakse, koska tiesin mihin suuntaan elämässä jatkan. Kyseisenä päivänä koin suunnatonta helpotusta ja onnellisuutta. Mitä elämä nyt minulle tarjoaa?

Hyvän olon pisteen saavutettua koin syyllisyyttä. Saanko olla näin onnellinen nyt? Ex kärsii ja minä olen onnellinen. Lasten elämä menee mullin mallin ja minä iloitsen. Tiedän oikeuteni onneen, mutta ei hyvän olon kokeminen silti helppoa ole tässä tilanteessa. Opettelen asiaa, koska haluan iloita, jos oikeasti olen iloinen. En kuitenkaan pakene vaikeitakaan asioita, mutta haluan antaa tilan myös hyvälle.

Vaikka olen jonkinlaisen käännepisteen elämässäni nyt saavuttanut, niin elämä ei silti helpoksi muutu. En ole vielä työstänyt eroa loppuun eikä elämä ole löytänyt uusia uria, mutta ahdistus päätöksestä on poissa ja olen pystynyt vapautumaan hyville asioille.

Muuttokin tuntui yllättävän helpolta. Itku tuli, mutta en jäänyt tunteeseen kiinni. Se oli enemmänkin irtipäästämistä kuin tunteeseen kiinnijäämistä. Asuntoon jääminen tuntui hyvältä ja menneen taaksejättäminen odotettua helpommalta. Oloni vain vahvistui, että teen oikein.

En silti voi olla miettimättä kauanko erosta toipumiseen menee aikaa. Uskon käsitelleeni eroa ja suhdetta paljon jo nyt, joten osa työstä on tehty, mutta monia asioita tulee vielä vastaan ennen kuin olen oikeasti toipunut. Haluaisin toipua pian. En halua parisuhteeseen ennen kuin olen käynyt tämän kunnolla läpi. Silti kaipaan läheisyyttä ja hellyyttä.

Kaikesta luopuminen oli minulle vaikeinta tässä prosessissa, joten uskon pahimman olevan takana. Arjen raskaus tulee vastaan luultavasti syksyllä, kun todellinen arki alkaa ja olen yksin vastuussa lapsista. Se tuo uudet asiat käsittelyyn. Olen silti onnellisempi näin kuin edellisessä tilanteessa.

Myötätunnon osoittamista itselle

Olen ymmärtänyt olevani hyvin kriittinen itselleni ja myötätunnon opettelu on paikallaan. Haluan nyt kirjoittaa itselleni kirjeen, jossa osoitan myötätuntoa.


Rakas ihana nainen,

Olen tuntenut sinut pitkään ja näen sinussa paljon hyviä asioita. On kurjaa, että et näe asioita samalla tavalla. Kiinnität enemmän huomiota virheisiisi ja asioihin, jotka ovat huonosti, vaikka sinulla on paljon hyvää.

Tässä elämäntilanteessa olet erityisen kriittinen. Näet mitä olet tehnyt parisuhteessa väärin. Ymmärrät että et ole saanut ihanteellisia eväitä rakkauteen. Olen iloinen puolestasi, että olet päässyt tuohon pisteeseen. Toivoisin sinun kuitenkin olevan lempeä itsellesi ja armollinen omia tekoja kohtaan. En usko, että olet halunnut oikeasti loukata ketään. Olet vain ollut hyvin keskeneräinen rakkausrintamalla.

Haluan sinun oppivan olemaan myötätuntoisempi itseäsi kohtaan ja antamaan anteeksi menneet asiat. Et voi enää vaikuttaa siihen, mitä teit. Voit vain muuttaa nykyhetken. Olet pyytänyt anteeksi puolisoltasi. Nyt on sinun vuorosi antaa itsellesi anteeksi. Olet sen ansainnut. Sinä jos kukaan ansaitset elämään hyvää ja rakkautta. Menneisyydessä eläminen ei sitä sinulle tuo. Rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin olet, vaikka olisit tehnyt mitä. Olet äärettömän tärkeä ja rakas!

Myötätuntoa elämään

Olen nyt saanut tehtäväksi harjoituttaa myötätuntoa. Kuulostaa siltä kuin joku pakottaisi minua, mutta näin ei ole. Olen alkanut viimeaikoina kiinnittämään huomiota myötätuntoon, koska se pomppaa joka puolelta eteeni. Pohdittuani asiaa huomaan tarvitsevani siihen harjoitusta.

Muutoksia tällä saralla on ollut jo nähtävissä. Ensimmäiset muutokset olen huomannut suhteessa lapsiin. Nyt olen havainnut niitä myös miestä kohtaan. Olen alkanut nähdä, että miehen kurjan käytöksen takana onkin paha olo. Myötätunnolla voin tukea häntä ja rohkaista eheytymisessä.

Tarvitsen myös itse myötätuntoa. Olen vaativa itseäni kohtaan. Haluan käsitellä tekemiäni virheitä, mikä toki on hyvä asia. Ymmärrän myös sen, että teen parhaani aina niillä eväillä, joita minulla silloin on käytössä. Suhtaudun kuitenkin liian ankarasti myös omiin asioihin. Myötätunnolla on helpompi hyväksyä asiat sellaisena kuin ne ovat ja antaa niiden olla valvominen sijaan.

Myötätuntoa jokaiseen päivään jokaiselle <3

Rakkautta elämääni

Rakkaus on alkanut näkyä elämässäni. Näen ympärillä rakastuneita ja tunnen rakkauden, kun näen sitä ympärillä. Sydämeni syttyy esim. lapsille, jotka näyttävät "normaalista poikkeavilta". Tunnen suurta kiitollisuutta myös siitä, kun annan toiselle iloa, rakkauttani.

Annoin jokunen päivä sitten rahaa kerjäläiselle. En ole sitä aiemmin tehnyt. Antamisen jälkeen sydämeni avautui. Tunsin sydämeni kohdalla sanoin kuvaamatonta tunnetta, rakkautta. Miten antaminen saattoikaan tuntua niin hyvältä? Paremmalta kuin saaminen.

Katsoin tänään paria, joiden välillä on kemiaa. Minuun sattui. Haluan sitä omaan elämääni. Kun olen myöntänyt rakkaudettomuuden tässä suhteessa, olen uskaltanut nähdä rakkautta ympärillä. Vahvistuin edelleenkin siitä, että sen eteen teen kaikkeni. En vain malta odottaa. Kipu on niin viiltävää, että kaipaan rakkauden lääkettä. Minulle ei vain riitä rakkauden näkeminen ympärilläni, vaan haluan kokea sen sisälläni ja rakkaimpani kanssa, kumppanin ennen kaikkea.

Kurjan käytöksen takana halu olla rakastettu

Olen ollut tässä suhteessa hyvin hankala. Se ei ole ollut tietoinen valinta, vaan nyt olen ymmärtänyt vääristyneen käsitykseni parisuhteesta. Olen pitänyt tiukasti kiinni omasta ja unohtanut me -ajattelun.

Vääristyneen ajattelun vuoksi olen valittanut, kun olen jäänyt vaille. En ole osannut avata, mikä sen takana on ollut. Olisin voinut avata esim., että etäisyys nostaa minussa pelkoa siitä, että mies hylkää minut. Tai miehen valittaessa, minulla nousee riittämättömyyden tunne ja etten kelpaa. Olisin näillä kommenteilla/lähestymistavoilla luultavasti saanut ymmärrystä enemmän. Olisin voinut myös sanoa, että omista kannoista luopuminen pelottaa, koska pelkään kadottavani itseni sitä kautta.

Tämä ei vain ole aiemmin onnistunut, koska en ole tunnistanut tunteita enkä niitä olisi osannut ilmaista. Olen yrittänyt piilottaa omaa heikkouttani, joten aika ei ole ollut kypsä. Nyt ymmärrän, että olen vain halunnut rakkautta ja että minut hyväksytään. Olen vain pelännyt, etten kelpaa. Nämä eivät tietenkään ole näkynyt miehelle päin, koska olen vain valittanut ja ollut haluton ottamaan syytöksiä vastaan.

Itseni kuunteleminen ruokailussa

Saatuani etäisyyttä tunteisiin olen alkanut näkemään omaa toimintaa uudessa valossa. Huomaan kuinka olen mm. syönyt omaa ahdistukseen. Nyt vastaavissa tilanteissa olen alkanut kuunnella kehon tarpeita. Monet ruoat ovat jääneet lautaselle, koska vatsa on täynnä tai minun ei tee mieli syödä jotakin. Olen myös jättänyt useat jälkkärit syömättä samaisesta syystä, mitä en aiemmin tehnyt koskaan, vaikka mahani oli ratkeamaisillaan.

Tuntuu hyvältä, etten ahda itseeni kaikkea, mitä mieleni vaatii, vaan osaan kuunnella kehoani. Toisinaan koen pettymystä, etten tarvitse herkkua, jota etukäteen suunnittelin syöväni. Sitten minut täyttää ilo, että toimin itseni parhaaksi. Olen onnellinen, ettei hyvinvointini ja iloisuuteni olekaan kiinni jostakin ruoasta tai muusta yksittäisestä asiasta. Oivalluksesta huolimatta käyn joka kerta sisäistä köydenvetoa vaihtoehdoista. Onneksi monessa tilanteessa päätöksenteko on helpottunut ja kuuntelen todellisia tarpeitani.

Olen kiitollinen, etten enää pyri kaikkea tietoisesti kontrolloimaan, vaan osaan elää tilanteen mukaan. Osaa joustaa, joka on minulle ollut aina vaikeaa. Olen inhonnut ennakoimattomuutta, mutta nyt olen löytänyt uskallusta ja keinoja kohdata myös se.

Minä eheydyn

Elämässäni on ollut paljon surua ja luopumista tämän vuoden aikana. Olen tästä johtuen herkässä tilassa. Alan itkeä pienistäkin asioista. Välillä pohdin, olenko huonossa kunnossa. En kuitenkaan sanoisi niinkään, vaan minulta alkaa muurit murtua. Enää minun ei tarvitse esittää mitään, joten voin olla oma itseni. Voin ja haluan olla ja näyttää myös heikkouteni. Tätä olen kaivannut. Saan olla minä.

Olen erityisen herkistynyt hyville asioille. Itken kun saan hellyyttä, rakkautta ja välittämistä osakseni. Uskallan murtua ja pyytää halausta. Olen myös sanonut ihmisille, kuinka tärkeitä he minulle ovat. Alan päästä asian ytimeen, lähemmäksi rakkautta, ihmisyyttä ja ennen kaikkea omaa pienuuttani.

Herkistyessäni hyvistä asioista itken sitä, kuinka niitä olen jäänyt vaille ja kuinka olenkaan elämääni niitä kaivannut. Itken myös sitä, että nyt minä saan sitä ja minä uskallan ottaa kaiken sen lämmön, rakkauden ja välittämisen vastaan.

Olen kiitollinen kivusta ja sen tuomasta sisäisestä muutoksestani. Sen myötä olen alkanut saada elämääni sisältöä, jota olen vuosia etsinyt. En halua enää palata kulisseihin, vaan nauttia tästä vapaudesta. Tunne on superia! Minä eheydyn, todellakin eheydyn!

Erillisyys ja itsenäisyys

Ai, että olen alkanut rakastaa yksinoloa. Olen pelännyt olla yksin, koska en ole uskaltanut kuulla sisintäni. Nyt siitä on tullut henkireikäni. Nautin itseni kanssa olemisesta äärettömän paljon.

Ero tilanteet eivät silti ole minulle helppoja. Pohdin tänään kuinka olen opetellut olemaan tunteessa, kun eroan rakkaimmistani. Ensimmäistä kertaa huomasin, että surusta huolimatta kestän tilanteen ja se menee ohi. Sitten pääsen nauttimaan olostani. Siitä että vietän laatuaikaa itseni kanssa.

Ollessani yksin pohdin aiemmin paljon käsittelemääni ihmissuhdetta. Mitä suhde minulle on opettanut? Huomaan käyneeni hänen kanssaan samoja asioita läpi kuin mieheni kanssa. Halusin jollakin tasolla itsenäistyä suhteessa. Kerroin, etten voi hyvin tässä tilanteessa. Haluan muutakin kuin keskustella syvällisiä. En osannut asiaa ilmaista rakentavasti. Lopulta riuhtasin itseni siitä irti. Sitten hän katkaisi välit. Lopulta otin pitkän etäisyyden häneen. Nyt taas etsin oikeaa läheisyyttä suhteessamme.

Elimme liian symbioottisesti, josta halusin pois. Halusin itsenäistyä. Halusin voida vaikuttaa asioihin enkä vain kulkea perässä. En osannut sitä keskustelua käydä, joten minulle ei jäänyt kuin vaihtoehdoksi kuin ottaa etäisyyttä. Nyt olen ollut valmis luomaan suhdetta hänen kanssaan. Olisin valmis tiiviimpää yhteydenpitoon. En ole sitä hänelle kertonut. Käyn sisäisiä taisteluja ollakko yhteydessä vai ei. En ole ollut.

Selvästikin hänen kanssaan olen opetellut etäisyyden ottamista ja läheisyyttä. Etäisyyden sain otettua. Nyt opettelen millaiseen läheisyyteen olemme valmiita. Sisäinen kamppailu johtunee osin siitä, että en halua takertua häneen. Haluan luoda ystävyyssuhteen, jossa olemme itsenäisiä. Opettelen asiaa.

Mielestäni ystävyyssuhteemme on samanlainen kuin parisuhteeni on nyt. Haen erillisyyttä, mutta samalla myös läheisyyttä. Haluan irtioton suhteesta ja samalla luoda läheisen parisuhteen.

Päästän irti

Irtipäästäminen oli eilisen päivän teema. Aloin nähdä laajemmin, kuinka vaikea minun on päästää irti. Tällä viikolla minulla päättyi eräs työjuttu. Huomasin sen aiheuttavan voimakasta haikeutta jopa surua. Ihmettelin asiaa, koska se oli elämässäni vain pieni asia. En ollut siihen edes kiinnittynyt kunnolla.

Tämän seurauksena kiinnitin huomiota muihinkin asioihin, joista minun on vaikea päästää irti. Sellaiset ovat helpompia, joihin ei voi jäädä kiinni. Eräs harrastukseni loppui tällä erää. Sekin tuntui haikealta, vaikka en siihen voi jäädä kiinni, koska en voinut vaikuttaa sen jatkumiseen.

Olen yrittänyt pitää asiat samanlaisena, jotta minun ei tarvitsisi kokea irtipäästämistä. En ole halunnut tuntea surua ja turvattomuutta. Ihmisten kanssa en ole uskaltanut päästää heitä lähelle, koska olen pelännyt joutuvani päästämään heidät menemään.

Olen ollut peloissani ja jännittynyt, jotta en joutuisi kohtaamaan tunteitani. Olen varastoinut kaiken kehooni. Aluksi minun oli vaikea kuunnella kehoani, koska pelkäsin niin paljon. Nyt voin olla tunteesta tietäen, että olen turvassa, vaikka tuska toisinaan ottaa vallan. Tällöin en pysty kohtaamaan tunnetta, vaan jään siihen kiinni.

Mistä takertuminen asioihin johtuu? Turvattomuudesta? Liitänkö luopumisen aina omiin hylkäämiskokemukseen ja vaillejäämiseen? Ainakin jos ihmisistä on kyse, liitän sen hylkäämiskokemuksiin ja turvattomuuteen, jota siitä on seurannut.

Tiedän nyt muutamia asioita, joissa opettelen päästämään irti. Yksi on omien asioiden vatvomisesta muille. Toinen on antaa ihmisten mennä. Minäkin voin joskus sanoa, että nyt on aika mennä. Aina ei tarvitse odottaa muiden sanovan sitä. Kolmas on osata rajata, koska on tehnyt parhaansa.

Mä haluun kotiin

Mun sisin huutaa rakkautta. Se huutaa niin lujaa, että en kuule välillä muuta. Mä haluun kotiin!! Kotiin, jossa on rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä. Tiedän olevani matkalla sinne, mutta vielä en ole perillä. Olen saanut maistiaisia siitä, mitä on, kun on välittäviä ihmisiä ympärillä. Sitä kotia mä nyt etsin. Siellä missä mun hyvä on.

Saavuin askel askeleelta lähemmäksi. En kuitenkaan pääse kotiin ilman kipua. Sen olen jo saanut maistaa. Vasta kivun kautta olen kokenut aitoa lämpöä ja rakkautta. En tiedä luonko tulevaa, mutta en usko pääseväni henkiseen kotiini ja rakkauden äärelle, jos en kohtaa vaikeita asioita. Niiden takaa paljastuu rakkaus. Kun kohtaan pelkoni, tilalle jää enää rakkaus.

Eilen tuli sellainen fiilis, että olen taas valmis luopumaan lisää, jotta elämänmuutokseni on mahdollinen. Olen tuskaillut irtipäästämisen kanssa ja edelleenkin se on vaikeaa, mutta nyt tiedän minkä eteen teen töitä.

Nyt vasta alan hahmottaa, mitä parisuhde on

Kävin jokunen aika sitten kirjastossa. Hyllystä pomppasi jatkuvasti parisuhdekirjoja silmilleni ja etenkin eroon liittyviä kirjoja. Vastustin niiden ottamista käteeni. Lopulta näin Heidi Valastin kirjan Rakasta rohkeasti uskalla lähteä, uskalla jäädä. Tämän kirjan nappasin mukaani.

Pidin kirjasta kovasti. Sain paljon ajateltavaa ja opin mielettömästi parisuhteesta. Kirjan myötä aloin hahmottaa sen, mitä parisuhde on. Rehellisesti joudun myöntämään, etten ole siitä tiennyt mitään. Nolottaa ja hävettää.

Näen kuinka parisuhde on ollut minulle taistelukenttä etenkin etäisyyden ja läheisyyden,  riippuvuuden ja itsenäisyyden, ottamisen ja antamisen ja saamisen saralla. En ole uskaltanut kohdata menneitä asioita, vaan jäänyt niiden vangiksi. Olen toistanut vanhemmiltani oppimaani mallia. Olen yrittänyt jäädä plussalle enkä ole osannut joustaa. Olen halunnut sulautua toiseen, koska en ole osannut toimia erimielisissä tilanteissa. Olen yrittänyt kontrolloida, koska olen pelännyt hylkäämistä.

Kirjan myötä aloin nähdä, että hyvä parisuhde on muuta. Se on rakkautta, läheisyyttä ja toisen arvostamista. Se on omien rajojen tunnistamista, joustamista ja antamista. Se on saamista, tukemista ja kannustamssa. Se on ennen kaikkea toisen hyväksymistä, avoimuutta, intiimiyttä ja kommunikointia. Minulle erityisen pysähdyttävää oli tajuta rakkauden erillisyyden merkitys.

Olen tavoitellut symbioottista suhdetta, joka ei ole edes parisuhde. Olen yrittänyt muokata meitä samaan muottiin. En ole ymmärtänyt, että hyvässä parisuhteessa erillisyys ja erilaisuus ovat hyviä asioita ja tärkeä pitää huoli omasta elämästä. Jollakin tasolla ole toki ymmärtänyt, mutta sellaiset tilanteet ovat olleet ahdistavia, että olen niitä väittänyt viimeiseen asti.

Tärkein kirjan anti minulle oli se, että olen omilla teoillani ja valinnoillani pyrkinyt välttämään itseni likoon laittamista. En ole rohkeasti päästänyt lähelle ja luonut yhteyttä. Olen pelännyt niin julmetusti hylkäämistä, ettei se ole tullut kyseeseen. En ole saanut sellaisesta mallia, joten hyppääminen avoimuuteen on ollut liian pelottavaa. Omien heikkouksien näyttäminen on ollut liian pelottavaa niin myös omien tarpeiden ja tunteiden.

Olen aina parisuhteessa ollessa kaivannut yhteyttä, mutta pelkoni vuoksi jäänyt sitä vaille. Nyt rakkauden janoni on valtava. En enää tyydy vain pinnalliseen suhteeseen. Haluan kipinää ja aitoa yhteyttä. Jätän ilomielin menneisyyteen sen minän, joka halusi pinnallisia asioita tai ainakin teki valinnat siitä näkökulmasta. Nyt minua ohjaa rakkaus ja rohkeus.

Hyvästi uhriutuminen

Olen tietämättäni ollut oman elämäni uhri. En ole osannut ja ymmärtänyt ottaa vastuuta omista asioista. Olen vain valittanut niistä enkä hakenut niihin muutosta. Jos olisin ymmärtänyt, olisin rohkeasti tehnyt päätöksiä. Nyt vain olen valittanut ja toki tehnyt joitakin asioita parantaakseen elämääni, mutta en ole ottanut vastuuta ja tehnyt päätöksiä.

Koen mieletöntä vapautta, kun ymmärsin, että ei minun ole pakko elää tällaista elämää. Minä voin valita toisin. Siis hetkinen!!! Minä voin tehdä valintoja! Olen kadottanut tämän oivalluksen, vaikkakaan se ei ole ollut hallussani kovinkaan hyvin koskaan. Minun ei ole pakko tyytyä moneenkaan asiaan.

Se mikä on tehnyt tästä vaikean on se, että kannan myös vastuun teoistani. Valinnoillani on seurauksensa. Jos parisuhdetta ajattelen, niin joudun seuraamaan valintojeni nostamia tunteita kumppanissani. Sitä kautta joudun käsittelemään hänen reaktioidensa herättämiä tunteita minussa. Ne reaktiot ovat uusia ja siksi se tuo uusia haasteita minulle, mikä pelottaa minua. Sama pätee myös muissakin ihmissuhteissa. Minun on vaikea kohdata ihmistä, joidenka mielen pahoitan. Joudun käsittelemään itselleni vaikeita tunteita sitä kautta.

Olen valmis kohtaamaan valintojeni seurauksia. Haluan kokea vapauden, jota syvästi kaipaan, vaikka joudunkin kohtaamaan uusi haasteita. Haluan elää itseni näköistä elämää ja nauttia siitä. Jos en niin tee, katkeroidun lopulta. Silloin syytän muita enkä kanna vastuuta elämästäni.

Olen kiitollinen tästä oivalluksesta <3 Täältä tullaan vapaus!

Ystävystyminen kehon kanssa

Aiemmin en sietänyt joitakin kehon tuntemuksia, mutta mindfulness-harjoittelun myötä tilanne on muuttunut. Pystyn kuuntelemaan kehoani eikä minulla ole tarvetta lopettaa sitä, vaikka kehossa tuntuu pahalta. En ahdistu siitä, vaan olen kiitollinen viesteistä, joita kehoni minulle lähettää.

Kehosta on tulut ystäväni. Olen oppinut kuuntelemaan sitä ja tulkitsemaan sen tarpeita. Tiedän, miten voin auttaa kehoani rentoutumaan. Isoin hyppäykseni tähän on ollut kehon jännitysten hyväksyminen. Jännitykset kehossa ovat alkaneet sitä myöten vähentyä, jolloin kehon viestien tulkitseminen helpottuu.

Vatsassa tuntuu pelko. Se on ollut yksi kaikista jännittynein kohta. Jännityksen vähenemisen myötä olen alkanut huomaamaan kehon pienempiäkin merkkejä. Olen huomannut, että miehen kiukku nostaa minussa pelkoa. Isäni oli lapsena arvaamaton. Hänen vihansa nosti minussa pelkoa, koska silloin hän oli kaikista arvaamattomin. Nyt miehen, mutta ei muiden, viha nostaa saman fiiliksen. Olen alkanut miehen kiukustuessa kuuntelemaan itseäni ja pelkoa, joka itsessäni nousee. Yritän hengittää silloin rauhassa ja muistutan itseäni olevani turvassa. En ole enää se lapsi, jonka olisi syytä pelätä. Siitä on ollut hyötyä.

Eilen huomasin saman ilmiön, kun olin miehen lähellä. Minä lievästi tärisin. Minä jollakin tasolla pelkään olla miehen lähellä. Hän ei ole tehnyt minulle pahaa, mutta mitä luultavammin pelkään, etten kelpaa hänelle ja pelkään siksi olla minä. Tätä ei aina tapahdu, mutta toisinaan. Tästä tapahtumasta minulle aukesi uusi tutkimusalue. 

Itseni laiminlyönti ja sen taustaa

Nyt pulppuaa pintaan äidin tapa toimia ja kuinka se on vaikuttanut minuun. Äitini on hyvin epävarma, vaikka sitä ei välttämättä aina näe. Kun hän puhuu asioista, puhetapa on jämäkkä. Sen takana on epävarmuus. Jämäkkyys johtuu siitä, ettei asioita kyseenalaistettaisiin. Kun olen kyseenalaistanut äidin sanomisia, hän on ollut pitkään hiljaa. Varmuus rapisee pois ja turhautuminen, pelko ja epävarmuus astuvat näyttämölle.

Tämän toimintatavan olen havainnut vasta aikuisena. Lapsena en uskaltanut asettua toiselle puolelle kuin äiti. En tiedä teinkö koskaan niin vai mistä opin toimintatavan.

Uusin oivallukseni on, että olen aistinut äitini ristiriitaisen toiminnan, josta olen ollut vihainen. En silti ole ymmärtänyt, mistä on kyse. Äitini on ohjannut meitä sellaisten asioiden, arvojen ja toimintatapojen ääreen, joita hän itsekään ei ole toteuttanut. En lapsena ymmärtänyt tätä. Ymmärsin vain, että minua hävettää toimia äitini käskemällä tavalla. Aikuisena minulle on noussut viha, kun en ole tehnyt asioita niin kuin olen halunnut, vaan toisten toiveita toteuttaen.  Tämä on peräisin äidin toimintatavoista.

Äiti ei luultavasti kuunnellut itseään, vaan jatkoi vanhemmiltaan oppimilla arvoilla. Hän yritti siirtää niitä meillekin. Minä herkkää lapsena aistin, että jotakin on pielessä. Tottelin, koska vanhemmat eivät olisi pystyneet ottamaan kapinointiani vastaa. He olivat liian heikkoja siihen. Voin kuitenkin pahoin, koska aistin kulissit.

Minulle on ollut tosi vaikeaa toimia vastoin vanhempien opetuksia. Olen kokenut syyllisyyttä siitä aikuisenakin siis AIKUISENAKIN. Vaikka välimatkaa on ollut satoja kilometrejä, joskus jopa tuhansia, silti vanhempien hyväksyntä on ollut minulle tärkeää. En ole halunnut pahoittaa vanhempien mieltä, mutta omani olen surutta voinut.

Tätä kirjoittaessani ymmärrän, että monesti olen soittanut äidilleni ongelmissani, koska haluan hänen hyväksynnän päätökselleni. Voi kauhistus omaa toimintatapaani. Se on suojannut minua lapsena, jotta selviän kotonani, mutta nyt en sitä enää tarvitse. Kiitos, mutta nyt on aika päästää tästä irti.

Huomaan myös monesti kaipaavani miehen hyväksyntää asioille. Taitaa olla samoja peruja. Jatkossa kiinnitä huomiota, jos etsin jonkun hyväksyntää. En enää tarvitse sitä. Minun ei enää tarvitse pelätä hylkäämistä. Jos tulen sen takia hylätyksi, sitten se on minulle parempi. Haluan, että minut hyväksytään tällaisena. Sellaisten on aika poistua elämästäni, jos en ole hyvä tällaisena.

Uusi ulottuvuus itseni kuuntelemisessa

Olen saanut uuden välineen tutustua itseeni paremmin. No jos rehellisiä ollaan, niin ei se uusi ole, mutta olen saanut siihen uuden syvyyden. Avaan sitä esimerkin kautta.

Mieheni kertoi häntä harmittaneen asian. En ymmärtänyt hänen pointtiaan, vaan halusin hänen avaavan asiaa enemmän. Hän ei osannut kysymyksiini vastata. Hän harmistui asiasta ja tokaisi, ettei ole asiaa analysoinut. Minä ainakin mielessäni tuskastuin, eikö hän tosiaankaan osaa vastata. Minä sanoin, etten voi ymmärtää asiaa, jos hän ei auta minua siinä. Olin mielestäni lempeä, mutta hän poistui paikalta.

Minun teki mieli selvittää asia ja halusin olla periksiantamaton. Sitten pysähdyin ja mietin, miksi minulle on tärkeää ratkaista asia. Koin riittämättömyyttä ja epäonnistumisen tunteita. En saanut miestäni tajuamaan pointtiani. Minä koin tilanteen myös hylkäämisenä, koska hän ei halunnut asiasta puhua. Koin lisäksi arvottomuutta, koska minun aitoa hyvyytäni ei arvosteta. En luota siihen, että tein parhaani ja jos mies ei arvosta sitä, ei minun tarvitse siitä ahdistua. Se on miehen ahdistusta ei minun. 

Minun ahdistus on se, että mies hylkää minut. Jos hän lopullisesti hylkää, sitten asioiden on parempi mennä niin. Tilanne vain nosti minussa menneisyyden hylkäämiskokemukset ja samanlaista pelkoa kuin tilanteet menneisyydessä ovat tehneet. Halusin pois itselleni vaikeasta hetkestä etsimällä ratkaisua. Löysin paremman vaihtoehdon.

Uudistettu välineeni on siis se, että jään kuuntelemaan kehoani, tunteitani ja ajatuksiani, mitä tilanne minussa herättää. Miksi haluan toimia niin kuin toimin? Mitä muistoja tilanne minussa herättää? Mitä tunteita tunnen? Miksi? Kysyn itseltäni myös kysymyksiä. 

Esimerkissäni tunsin hylkäämisen pelkoa, arvottomuutta, riittämättömyyttä ja epäonnistumisen tunteita. Enkö kelpaa tällaisena?  Enkö saa kiitosta hyvyydestäni? Eikö me löydetä yhteistä säveltä? Eikö tämäkään muutos minussa riitä asioiden ratkaisemiseen?

Tällaisessa tilanteessa voisin tarjota miehelleni sitä mitä hän tarvitsee. Yritin etsiä ratkaisua, mutta emme siinä onnistuneet. Ehkä halaus olisi voinut olla tilanteeseen sopiva. Tulla miestä vastaan, kun hän oli rohkea ja kertoi tarvitsemansa. Nyt vain keskityin omiin tarpeisiin ja ratkaisuun löytää pääsy ulos omasta ahdistuksesta. Halauksella olisimme voineet molemmat antaa lääkettä toistemme haavoihin.  

Hyvin asioiden hyväksyminen elämääni

Olen jo pitkään kaivannut elämääni hyviä asioita. Näen unissani paljon hyvää, mutta en vielä ole avannut porttia, jossa uskallan seurata sitä. Järkeni sanoo, että ansaitsen kaiken hyvän, mutta kehoni yrittää pitää minua tutussa ja "turvallisessa". Ajatukseni lukkiutuu tai kehoni jännittyy, kun kuuntelen kehoni mielipidettä asioihin. Kehoni ei anna minulle vahvistusta, että jokin asia on minulle hyväksi.

Odotan kovasti, että pystyisin luopumaan vanhasta ajattelu- ja toimintamallista. Olen mielestäni valmis, vaikka se jännittääkin. Silti vieläkin odottelen. Alan välillä turhautua ja jopa epäillä: "Ansaitsenko sittenkään hyvää?". Tiedän ansaitsevani, mutta pitkä ja kivinen tie meinaa viedä uskon. En silti anna periksi, koska suunta on kokoajan ollut parempaan päin. Pienetkin edistysaskeleet ovat antaneet elämääni paljon hyvää, joten iloitsen niistä.

Mieli toisinaan odottaa, että sitten kun sallin itselleni hyvän... Haluan elää hetkessä, mutta se on vaikeaa, koska näen tämän stepin tärkeänä. Uskon sen myötä saavani hymyn huulille, loistavani positiivisuutta, tekeväni ratkaisuja itseni parhaaksi ja elämäni muuttuvan omannäköiseksi. Toisaalta näitä asioita on tullut elämääni kokoajan lisää siispä voin nauttia niistä jo nyt. Voin nauttia pienistä edistymisistä ja elää hetkessä kuin odottaa tulevaa.

Henkisen kasvun matka tähän päivään

Henkisen kasvun matka on ollut minulle raskas. Olen toisinaan ollut uupunut ja halunnut paeta tätä, koska helpotusta ei ole näkynyt. Kun katson matkaa taaksepäin, on tämä antanut myös paljon enkä olisi valmis vaihtamaan hetkeäkään pois. Kaikki tuska on ollut sen arvoista.

Edelleenkin asioiden kohtaaminen pelottaa minua ja siksi asiat etenevät hitaasti. Olen silti saanut uskalluksen myötä paljon hyvää. Se mitä olen saanut, on iloa, onnellisuutta ja rakkautta elämääni. Olen saanut väriä elämään. Tunteiden kohtaaminen on edelleen vaikeaa, mutta niiden tultua taas elämääni, pienet asiat ovat alkaneet tuntua isoilta ja ennen kaikkea positiivisesta näkökulmasta.

Olen löytänyt enemmän uskoa elämään ja siihen, että se kantaa. Näen myös elämän vaihtoehdot avoimin silmin enkä sulje silmiäni niiltä. Elämä ei tunnu enää puurtamiselta ja epäoikeudenmukaiselta. Tuntuu, että voin vaikuttaa asioihin ja tehdä itseni onnelliseksi. Aiemmin en ottanut vastuuta itsestäni, vaan kiukuttelin, kun muut kohtelevat minua huonosti enkä ollut onnellinen. Nyt näen, että minä voin vaikuttaa onnellisuuteeni ja voin vain katsoa peiliin, jos en ole tyytyväinen.

Elämä on alkanut näyttää minulle elämän merkityksen. Se ei ole enää vain tyhjyyttä ja kaipuuta. Se on rakkautta, nautintoja ja hetkessä elämistä. Haluan elää niin, että on hyvä olla sekä minulla että läheisilläni. Olen kiitollinen näistä väreistä, joita olen elämääni saanut <3

Vaikenemisen keskustelukulttuuri lapsuudessa ja parisuhteessa

Keskustellessani mieheni kanssa harmittelen, että meille ei useinkaan synny kunnon keskustelua. Mies ei oikein sano mitään, vaikka annan hänelle tilaa. Minä taas herkästi otan tilan, jos hän ei sitä ota. Ymmärrän, että olen aiemmin käyttäytynyt epäkunnioittavasti, mikä osaltaan saattaa vaikuttaa hänen käytöksensä.

Positiivista on se, että alun "keskustelun" jälkeen mies aktivoituu ja päästään todellisten asioiden pariin.

Tänään ymmärsin, että minusta tuntuu pahalta, kun mies vaikenee. Tämä johtunee siitä, että äitini käyttäytyy juuri samalla tavalla. Hän ei sanonut mitään, kun hänellä oli vaikeaa. Se herätti minussa lapsena tunteita. Koin ainakin syyllisyyttä ja pelkoa. Syyllisyyttä siitä jos olin tehnyt jotakin väärin ja pelkoa siitä mitä hiljaisuudesta seuraa. Pelkäsin, että minut hylätään.

Ehkäpä nyt osaan suhtautua toisin mieheen, kun hän ei puhu mitään. Minun on annettava hänelle tila ja odotettava.

Rakkaus pelon ja huolen takana

Minä työskentelen nyt tunteiden kanssa tiivisti ja ennen kaikkea pelon kanssa. Huomasin asian, kun olin lähes hysteerinen lapsen sairastuttua. Pelkäsin pahinta, vaikka syytä ei siihen liiemmin ollut.

Pääsin pelkooni käsiksi, kun pysähdyin. Kuuntelin  tunteitani, kehoani ja mieltäni. Näin, että kaiken takaa paljastui rakkaus. Pelko esti näkemästä, kuinka tärkeitä lapseni minulle ovat. Pelkäsin heille sattuvan jotakin, vaikka olisin voinut keskittyä rakastamiseen.

Tämä tapahtumasarja nosti minussa esiin taas jotakin uutta. Löysin uuden tason tunteissani. Lapseni osoitti minulle mieltään. Löi ja oli vihainen. Minä tunsin häntä kohtaan suurta rakkautta. Itkin tunnetta, jota koin häntä kohtaan. Minä en mennyt lapsen tasolle, vaan annoin rakkautta. Olin onnellinen, että olen löytänyt elämälle merkitystä, jota olen kaivannut.

Lapseni <3 Rakkaus <3

Erillisyydestä parisuhteessa

Olemme alkaneet puhua miehen kanssa enemmän ja avoimemmin. Miehen käytöksessä on merkkejä kasvusta ja muutoksesta. Illalla mies halusi tulla viereeni. Minusta se ei tuntunut hyvältä, koska ajattelin, etten halua seksiä. Mies yleensä lähestyy vain silloin. Koin ahdistavaksi, kun hän oli osin päälläni. Tunnustelin miltä minusta tuntuu ja haluanko asiasta sanoa hänelle. En sanonut. Mies siirtyi pian kauemmaksi. Kerroin silloin hänelle tuntojani. Siitä ja hyvä fiilis. Kerroin opettelevani asioita enkä halua vain loukata häntä.

Huomaan oppineeni, että pelkään sanoa asioita, jotta miehen ei tarvitse kohdata hänelle vaikeita fiiliksiä. Samalla joudun kohtaamaan miehen pahan olon, joka taas on minulle vaikeaa. Mitä ilmeisemmin vaikeat tunteet ilmaisevat minulle suhteen huonoa laatua, vaikka siitä ei olisikaan kyse. Minä olen vain sen siihen yhdistänyt ja silloin hätäännyn.

Olen alkanut ymmärtää ja hyväksyä, että suhde voi olla hyvä, vaikka emme olekaan samaa mieltä tai tunnemme "negatiivisia" tunteita. Minun ei tarvitse pelätä eroa, vaikka olo onkin huono. Perusturvallisuuden puute on ajanut vaikeissa tilanteissa turvattomuuden tunteeseen ja hätään. Nyt ymmärrän, että minä en tarvitse jatkuvasti toisen fyysistä läsnäoloa, vakuuttelua tai kauniita sanoja, jotta tiedän suhteen olevan vakaalla pohjalla. Voimme olla erillisiä, mutta samalla me <3

Rakkaus

Rakkaus on ilmeisesti heräämässä minussa. Näin tänään noin 2-vuotiaan downlapsen. Olin täynnä rakkautta katsellessani häntä ja hänen isäänsä. Minun olisi tehnyt mieli itkeä, mutten julkisella paikalla pystynyt heittäytymään. Tämä oli ensimmäinen voimakas kokemus rakkaudesta.

Katsoessani tänään myös muita lapsia näin paljon rakkautta. Haluaisin ottaa omat lapset syliini ja jakaa rakkauden tunteen heidän kanssaan. Koen suurta rakkautta heitä kohtaan. Tunne on hyvin vahva ja aito. Olen päässyt uudelle tasolle rakkauden maailmassa.

Käyskennellessäni tänään yksinäni kadulla kiinnitin huomiota myös rakastuneisiin pariskuntiin. En kokenut yhtävoimakasta rakastumisen tunnetta kuin lapsia katsellessa, mutta hyvää oloa, johon oli sekoittunut kaipuuta.

Tämä päivä on ollut täynnä rakkautta. Olen ollut rakkauden ympäröimänä, vaikkakin olen ollut vain välillisesti osallisena. Rakkautta olen kuitenkin tuntenut. Kun pääsen tänään kotiin, haluan itkeä rakkauden kaipuuta. Haluan päästää surun pois ja antaa todelliselle rakkaudelle tila.

Yksinäisyys

Käsittelyssäni on ollut yksinäisyys. Olen päässyt hyvin asiassa eteenpäin, koska nautin nykyään yksinolosta. Aiemmin en voinut olla hetkeäkään yksin ja nyt janoaa sitä. Nykyään voin olla yksin isossa porukassa kokematta yksinäisyyttä. Tämä on iso edistysaskel minulle. Kehoani kuunnellessa huomaan, etten silti ole täysin sujut yksinäisyyden kanssa, vaikka olen kokenut niin. Rintalastassa tunnen puristusta, jonka miellän suruksi. Kuunnellessani kehoa suru näyttäytyy yksinäisyyden kokemuksen kautta. En ole vielä käsitellyt koulukiusaamistani ja yksinäisyyden kokemuksia menneisyydestä. Minulla on aina ollut kavereita, mutten ole aiemmin kokenut olevani yksi heistä. Olen ollut perässäkulkija, joka ei uskalla sanoa mitään. Nämä tuntuvat rintalastassa. Olen näitä asioita pohtinut myös lapsien kautta. Yksi heistä mitä luultavammin kokee samoja fiiliksiä kuin minä olen kokenut. Ymmärtäessäni asian hänen kauttaan, minulle on auennut ovi käsitellä samaa asiaa myös omasta menneisyydestä. Puhdistavaa itkua en ole vielä itkenyt, mutta se odottaa minua nurkan takana :)

Hylkääminen ja avuntarve

Elämässä vastaan tulleet tilanteet ovat auenneet minulle kokoajan uudella tavalla. Olen nähnyt kanssakäymisen miehen kanssa toisin kuin aiemmin. Kun mies toimii tietyllä tavalla, en enää pohdi miehen käytöstä, vaan mitä hänen käytöksensä herättää minussa.

Mieheni on viettänyt omaa aikaa. Se on nostanut närkästyksen pintaan. Olen nyt ymmärtänyt, että koen mieheni hylkäävän minut. Olen vihainen, että hän jättää minut yksin. Kiukku nousee pintaan myös siitä, jos joudun hoitamaan lasten asioita pääosin yksin. Koen, etten saa tukea, vaan minun täytyy selvitä yksin.

Nämä tilanteet nostavat lapsuuden tilanteet ja tunteet pintaan. Olen vanhemmilleni vihaisia, että he hylkäsivät minut ja minun piti selvitä lapsena yksin. Mies on paljon apuna arjessa, joten kiukku häntä kohtaan on turha. Toki joissakin tilanteissa kaipaan enemmän tukea, mutta kiukun ja vihan taustalla on oikeasti vastaavat tunteet vanhempiani kohtaan.

Olen nyt paljon käsitellyt hylkäämiskokemuksiani ja pettymystä, etten ole saanut tarvitsemaani tukea lapsena. En ole voinut pyytää ihmisiltä aikuisena apua, koska en koe ansaitsevani sitä. Koen heikkoutta ja häpeää olla tarvitseva.

Huh, kuinka helpottavia oivalluksia. Auttaa paljon ymmärtää, miksi minun on vaikea pyytää apua ja ottaa sitä vastaan. Vaikeinta minulle on, jos joku tarjoaa apua pyytämättä. Epäilen hänen tarkoitusperiä, koska en ole lapsuudessa kokenut vilpitöntä auttamishalua. Haluan silloin osoittaa mieltäni enkä ota apua avosylin vastaan. Olen tosi kiitollinen, että pääsen työstämään todellisia asioita enkä pura mieheeni asioita,  jotka eivät hänelle kuulu.

Miehen pahasta olosta irrotautumista

Huomaan taas, kuinka minulla on paha olla, kun miehellä on paha olla. Otan hänen tunteet omikseni ja yritän ratkoa miehen ongelmia. Lähtökohta avuliaisuudelleni on luultavasti oma ahdistukseni. En kestä pahaa oloa. Toki haluan auttaa myös miestäni, mutta ahdistus estää antamasta tilaa miehelleni ja odottaa hänen avunpyyntöään.

En anna miehen kohdata itse omia tunteitaan ja etsiä hänelle itselleen sopivat ratkaisut. Haluan antaa hänelle ratkaisut, jotka minusta ovat parhaita. En voi tietää, mikä miehelleni on parasta, joten minun olisi kipuiltava itsekseni ja antaa miehen kipuilla omat kipunsa. Vaikeaa se tulee olemaan, koska en voi kontrolloida, mutta se on molempien parhaaksi. Siihen kun voisin luottaa ja uskoa selviytyväni elämäni eteen tuomiin haasteisiin. Tai tiedän selviytyväni, mutta vaikeissa tilanteissa sisäinen lapseni hätääntyy ja itseni kuuntelu ei onnistu. En pysty pelossa lohduttamaan sisäistä lastani, jolloin usko selviytymisestä jää järkitasolle. Olen silloin erittäin hädissään.

Tällä postauksella päästän irti näistä asioista. En ole vastuussa miehen hyvinvoinnista. Voin auttaa häntä omien resurssien mukaan, mutta hänen pyynnöstään. En lievittääkseni ahdistustani. Minun on itse käsiteltävä ahdistukseni vaikuttamatta miehen ratkaisuihin. Nyt sen teen. Muuten en pääse asian kanssa eteenpäin. Ehkäpä tätä kautta saan mielenrauhan toisten pahan olon sietämisessä. Siltä kun ei voi välttyä. En halua auttaa muita vääristä syistä. Silloin ei autettava eikä auttaja voi hyvin.

Vastuunottamista omasta hyvinvoinnista

Elämä on ollut melkoista menoa. Olemme kriiseilleet miehen kanssa paljon. Olen alkanut nähdä omaa toimintaa uusin silmin. Olen nähnyt, kuinka vastuuttomasti olen toiminut. Olen toivonut, että mies muuttuu, mutta en ole kantanut vastuuta teoistani.

Olen päättänyt tehdä kaikkeni voidakseni hyvin. Otan vastuun omasta hyvinvoinnistani. Olen yrittänyt välttää vastuunottamista, koska en ole siihen tottunut. Olen halunnut puoliskon, joka pitää minusta huolta ja hoivaa. En ole seisonut omilla jaloillani, vaan odottanut toisen muuttavan elämääni. Elämäni ei ole muuttunut ja siitä olen alkanut katkeroitua. En halua sitä. En halua siirtää vastuuta ja samalla valtaa toisille elämästäni. Haluan olla itsenäinen ja tehdä ratkaisut itse itseäni kuunnellen. Haluan myös kantaa vastuun omasta hyvin- ja pahoinvoinnista.

En ole osannut ymmärtää näitä asioita ja sitä, että minä voin vaikuttaa asioihin. Nyt haluan tunnistaa tarpeeni ja alkaa toteuttaa niitä, jotta minä ja perheeni voimme hyvin.