Olen jo pitkään kaivannut elämääni hyviä asioita. Näen unissani paljon hyvää, mutta en vielä ole avannut porttia, jossa uskallan seurata sitä. Järkeni sanoo, että ansaitsen kaiken hyvän, mutta kehoni yrittää pitää minua tutussa ja "turvallisessa". Ajatukseni lukkiutuu tai kehoni jännittyy, kun kuuntelen kehoni mielipidettä asioihin. Kehoni ei anna minulle vahvistusta, että jokin asia on minulle hyväksi.
Odotan kovasti, että pystyisin luopumaan vanhasta ajattelu- ja toimintamallista. Olen mielestäni valmis, vaikka se jännittääkin. Silti vieläkin odottelen. Alan välillä turhautua ja jopa epäillä: "Ansaitsenko sittenkään hyvää?". Tiedän ansaitsevani, mutta pitkä ja kivinen tie meinaa viedä uskon. En silti anna periksi, koska suunta on kokoajan ollut parempaan päin. Pienetkin edistysaskeleet ovat antaneet elämääni paljon hyvää, joten iloitsen niistä.
Mieli toisinaan odottaa, että sitten kun sallin itselleni hyvän... Haluan elää hetkessä, mutta se on vaikeaa, koska näen tämän stepin tärkeänä. Uskon sen myötä saavani hymyn huulille, loistavani positiivisuutta, tekeväni ratkaisuja itseni parhaaksi ja elämäni muuttuvan omannäköiseksi. Toisaalta näitä asioita on tullut elämääni kokoajan lisää siispä voin nauttia niistä jo nyt. Voin nauttia pienistä edistymisistä ja elää hetkessä kuin odottaa tulevaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti