Nyt pulppuaa pintaan äidin tapa toimia ja kuinka se on vaikuttanut minuun. Äitini on hyvin epävarma, vaikka sitä ei välttämättä aina näe. Kun hän puhuu asioista, puhetapa on jämäkkä. Sen takana on epävarmuus. Jämäkkyys johtuu siitä, ettei asioita kyseenalaistettaisiin. Kun olen kyseenalaistanut äidin sanomisia, hän on ollut pitkään hiljaa. Varmuus rapisee pois ja turhautuminen, pelko ja epävarmuus astuvat näyttämölle.
Tämän toimintatavan olen havainnut vasta aikuisena. Lapsena en uskaltanut asettua toiselle puolelle kuin äiti. En tiedä teinkö koskaan niin vai mistä opin toimintatavan.
Uusin oivallukseni on, että olen aistinut äitini ristiriitaisen toiminnan, josta olen ollut vihainen. En silti ole ymmärtänyt, mistä on kyse. Äitini on ohjannut meitä sellaisten asioiden, arvojen ja toimintatapojen ääreen, joita hän itsekään ei ole toteuttanut. En lapsena ymmärtänyt tätä. Ymmärsin vain, että minua hävettää toimia äitini käskemällä tavalla. Aikuisena minulle on noussut viha, kun en ole tehnyt asioita niin kuin olen halunnut, vaan toisten toiveita toteuttaen. Tämä on peräisin äidin toimintatavoista.
Äiti ei luultavasti kuunnellut itseään, vaan jatkoi vanhemmiltaan oppimilla arvoilla. Hän yritti siirtää niitä meillekin. Minä herkkää lapsena aistin, että jotakin on pielessä. Tottelin, koska vanhemmat eivät olisi pystyneet ottamaan kapinointiani vastaa. He olivat liian heikkoja siihen. Voin kuitenkin pahoin, koska aistin kulissit.
Minulle on ollut tosi vaikeaa toimia vastoin vanhempien opetuksia. Olen kokenut syyllisyyttä siitä aikuisenakin siis AIKUISENAKIN. Vaikka välimatkaa on ollut satoja kilometrejä, joskus jopa tuhansia, silti vanhempien hyväksyntä on ollut minulle tärkeää. En ole halunnut pahoittaa vanhempien mieltä, mutta omani olen surutta voinut.
Tätä kirjoittaessani ymmärrän, että monesti olen soittanut äidilleni ongelmissani, koska haluan hänen hyväksynnän päätökselleni. Voi kauhistus omaa toimintatapaani. Se on suojannut minua lapsena, jotta selviän kotonani, mutta nyt en sitä enää tarvitse. Kiitos, mutta nyt on aika päästää tästä irti.
Huomaan myös monesti kaipaavani miehen hyväksyntää asioille. Taitaa olla samoja peruja. Jatkossa kiinnitä huomiota, jos etsin jonkun hyväksyntää. En enää tarvitse sitä. Minun ei enää tarvitse pelätä hylkäämistä. Jos tulen sen takia hylätyksi, sitten se on minulle parempi. Haluan, että minut hyväksytään tällaisena. Sellaisten on aika poistua elämästäni, jos en ole hyvä tällaisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti