Ystävystyminen kehon kanssa

Aiemmin en sietänyt joitakin kehon tuntemuksia, mutta mindfulness-harjoittelun myötä tilanne on muuttunut. Pystyn kuuntelemaan kehoani eikä minulla ole tarvetta lopettaa sitä, vaikka kehossa tuntuu pahalta. En ahdistu siitä, vaan olen kiitollinen viesteistä, joita kehoni minulle lähettää.

Kehosta on tulut ystäväni. Olen oppinut kuuntelemaan sitä ja tulkitsemaan sen tarpeita. Tiedän, miten voin auttaa kehoani rentoutumaan. Isoin hyppäykseni tähän on ollut kehon jännitysten hyväksyminen. Jännitykset kehossa ovat alkaneet sitä myöten vähentyä, jolloin kehon viestien tulkitseminen helpottuu.

Vatsassa tuntuu pelko. Se on ollut yksi kaikista jännittynein kohta. Jännityksen vähenemisen myötä olen alkanut huomaamaan kehon pienempiäkin merkkejä. Olen huomannut, että miehen kiukku nostaa minussa pelkoa. Isäni oli lapsena arvaamaton. Hänen vihansa nosti minussa pelkoa, koska silloin hän oli kaikista arvaamattomin. Nyt miehen, mutta ei muiden, viha nostaa saman fiiliksen. Olen alkanut miehen kiukustuessa kuuntelemaan itseäni ja pelkoa, joka itsessäni nousee. Yritän hengittää silloin rauhassa ja muistutan itseäni olevani turvassa. En ole enää se lapsi, jonka olisi syytä pelätä. Siitä on ollut hyötyä.

Eilen huomasin saman ilmiön, kun olin miehen lähellä. Minä lievästi tärisin. Minä jollakin tasolla pelkään olla miehen lähellä. Hän ei ole tehnyt minulle pahaa, mutta mitä luultavammin pelkään, etten kelpaa hänelle ja pelkään siksi olla minä. Tätä ei aina tapahdu, mutta toisinaan. Tästä tapahtumasta minulle aukesi uusi tutkimusalue.