Kävin jokunen aika sitten kirjastossa. Hyllystä pomppasi jatkuvasti parisuhdekirjoja silmilleni ja etenkin eroon liittyviä kirjoja. Vastustin niiden ottamista käteeni. Lopulta näin Heidi Valastin kirjan Rakasta rohkeasti uskalla lähteä, uskalla jäädä. Tämän kirjan nappasin mukaani.
Pidin kirjasta kovasti. Sain paljon ajateltavaa ja opin mielettömästi parisuhteesta. Kirjan myötä aloin hahmottaa sen, mitä parisuhde on. Rehellisesti joudun myöntämään, etten ole siitä tiennyt mitään. Nolottaa ja hävettää.
Näen kuinka parisuhde on ollut minulle taistelukenttä etenkin etäisyyden ja läheisyyden, riippuvuuden ja itsenäisyyden, ottamisen ja antamisen ja saamisen saralla. En ole uskaltanut kohdata menneitä asioita, vaan jäänyt niiden vangiksi. Olen toistanut vanhemmiltani oppimaani mallia. Olen yrittänyt jäädä plussalle enkä ole osannut joustaa. Olen halunnut sulautua toiseen, koska en ole osannut toimia erimielisissä tilanteissa. Olen yrittänyt kontrolloida, koska olen pelännyt hylkäämistä.
Kirjan myötä aloin nähdä, että hyvä parisuhde on muuta. Se on rakkautta, läheisyyttä ja toisen arvostamista. Se on omien rajojen tunnistamista, joustamista ja antamista. Se on saamista, tukemista ja kannustamssa. Se on ennen kaikkea toisen hyväksymistä, avoimuutta, intiimiyttä ja kommunikointia. Minulle erityisen pysähdyttävää oli tajuta rakkauden erillisyyden merkitys.
Olen tavoitellut symbioottista suhdetta, joka ei ole edes parisuhde. Olen yrittänyt muokata meitä samaan muottiin. En ole ymmärtänyt, että hyvässä parisuhteessa erillisyys ja erilaisuus ovat hyviä asioita ja tärkeä pitää huoli omasta elämästä. Jollakin tasolla ole toki ymmärtänyt, mutta sellaiset tilanteet ovat olleet ahdistavia, että olen niitä väittänyt viimeiseen asti.
Tärkein kirjan anti minulle oli se, että olen omilla teoillani ja valinnoillani pyrkinyt välttämään itseni likoon laittamista. En ole rohkeasti päästänyt lähelle ja luonut yhteyttä. Olen pelännyt niin julmetusti hylkäämistä, ettei se ole tullut kyseeseen. En ole saanut sellaisesta mallia, joten hyppääminen avoimuuteen on ollut liian pelottavaa. Omien heikkouksien näyttäminen on ollut liian pelottavaa niin myös omien tarpeiden ja tunteiden.
Olen aina parisuhteessa ollessa kaivannut yhteyttä, mutta pelkoni vuoksi jäänyt sitä vaille. Nyt rakkauden janoni on valtava. En enää tyydy vain pinnalliseen suhteeseen. Haluan kipinää ja aitoa yhteyttä. Jätän ilomielin menneisyyteen sen minän, joka halusi pinnallisia asioita tai ainakin teki valinnat siitä näkökulmasta. Nyt minua ohjaa rakkaus ja rohkeus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti